Kiitos. Toivoinkin, että joku kirjoittaa tälläisen viestin tänne raivokkuuden ja häpeämisen keskelle.Tää on urheilua, peliä jossa on ala- ja ylämäkiä, tulee vaikeita hetkiä ja hyviä hetkiä. Kymmenen viime ottelua on ollut täynnä huonoja hetkiä, mutta on tällä kaudella ollut aika hyviäkin hetkiä, eikä joukkue silloin ollut säälittävä, tai peli oksettanut eikä seura vituttanut.
Tietenkin, kyllä muakin vitutti tää Tappara-peli niin paljon että ensimmäistä kertaa tällä kaudella teki mieli vaihtaa kanavaa kesken pelin, mutta olen aina ollut sitä mieltä että olen joukkueen takana sekä niissä hyvissä hetkissä että näissä huonoissakin hetkissä, enkä koskaan kuse oman joukkueen päälle, vaikka miten vituttaisikin. Kyllä joukkue tietää itsekin että heikostihan tässä on mennyt, sitä on turha epäillä.
Kannan Pelicansin paitaa ylpeänä myös tappion hetkellä, enkä vain voittojen jälkeen. Meidän pitäisi olla tappion hetkellä joukkueen tukena, osoittaa luottamusta että tämä käännetään tästä kyllä yhdessä, eikä oksentaa jengin päälle.
Mutta tämä on vain minun vaatimaton mielipiteeni.
Ainoa pelaaja, joka pystyi eilen tekopaikkoja muille luomaan.Iikka poppareille
Ainoa pelaaja, joka pystyi eilen tekopaikkoja muille luomaan.
Pysyy kiekossa ja rytmittää hyökkäysalueella peliä.
Ei kohella.
Toki välillä syöttää ja on kiekossa liikaakin, mutta hänet "poppareille" laittamalla häviää loppukin luovuus hyökkäysalueen hyökkäyspelistä.
Junnuja ei kannattane Risto-sedän karvapersejengiä vastaan laittaa, voi tulla ikävä kokemus.
Aina sitä jaksaa yllättyä kuinka nämä voidaan nähdä eri tavalla...Mun mielestä yvllä pitäis rohkeasti kokeilla jotain muuta. Ainakin Jämsen ei mielestäni tuo ylivoimalle hirveästi mitään, näytti vaan menettävän kiekkoa kun yritti jotain hienoa neppiä vastustajan ohi. Rohkeasti vaan Tuksu vetäjän paikalle ja muita ukkoja testiksi sinne. Erosen vois kans ottaa veke pariks peliks yv:ltä ku ei vedä mistään ja menettää kans kiekkoa.
Kyllähän Iikka toki jonkun paikan silloin tällöin rakentaa ja tekee välillä hyviä kiekollisia ratkaisuita. Ongelma vain on, että suurimman osan ajasta hän ei pelaa ollenkaan joukkueelle. Iikan kiekollinen peli on tällä hetkellä pitkälti pikkunättiä neppailua ja kikkailua aivan puolivaloilla. Ratkaisut eivät edistä peliä, vaan johtavat enemmän kiekonmenetyksiin ja näin ollen tuottavat enemmän paikkoja vastustajalle kuin omalle joukkueelle. Toisekseen Iikan puolustuspeli ja ylipäätään motivaatio kokonaisvaltaiseen pelaamiseen näyttää olevan tällä hetkellä aika lailla nolla. Ei noin löysästi voi kukaan johtava pelaaja pelata.
Tappara näytti hyvin vahvalta ja tasaisen rutinoituneelta. Taitaa olla tämän hetken kovin joukkue ja aikalailla monet muutkin joukkueet näyttävät heitä vastaan samalta.
Huvittavaa (tai surullista, mistä sitä nyt katsoo) sinänsä, mutta Iikka antaa juurikin sen panoksen tässä vaiheessa vuotta, mitä ennen kautta odotinkin. Vähän tuollaista epämääräistä rystyneppinäppäilyä se on tahtonut kauden loppua kohden vähän aina olla, tällä kerta ehkä vielä enemmän kuin aiemmin. Välillä tulee pisteitä, välillä ei, mutta kokonaiskuvassa en kyllä oikein tahdo nähdä mitään eroa aikaisempiin. Ilkeästi jos asettelisi sanansa, niin mistähän sille oikeen maksetaan?Tähän tekee mieli lisätä se ettei Iikalla tunnu olevan mitään mielenkiintoa toteuttaa sitä syksyllä toiminutta jatkopainepeliä. Mieluummin kurvaillaan rauhassa maalin edustalla tai hiivitään selkä suorana tilanteen perässä, kun lähtisi edes viivaa paikkaamaan jos edes jonkun puolustajan saisi vapautettua tehtävään.
Samaa mieltä sun kanssa. Mielenkiinnolla odotan, missä ja miten pelaa ensi kaudella.Huvittavaa (tai surullista, mistä sitä nyt katsoo) sinänsä, mutta Iikka antaa juurikin sen panoksen tässä vaiheessa vuotta, mitä ennen kautta odotinkin. Vähän tuollaista epämääräistä rystyneppinäppäilyä se on tahtonut kauden loppua kohden vähän aina olla, tällä kerta ehkä vielä enemmän kuin aiemmin. Välillä tulee pisteitä, välillä ei, mutta kokonaiskuvassa en kyllä oikein tahdo nähdä mitään eroa aikaisempiin. Ilkeästi jos asettelisi sanansa, niin mistähän sille oikeen maksetaan?
Samaa mieltä sun kanssa. Mielenkiinnolla odotan, missä ja miten pelaa ensi kaudella.
Mitäs keinoja kesken kauden peliruuhkissa keksisi? Varmaan on palavereja pidetty ja joukkueen kanssa käyty asioita läpi. Kärkiukot pelaa tällä hetkellä alle tasonsa ja muu joukkue on täynnä melkein samasta muotista olevia nuoria. Niin hyvin kuin Lelu on skouttaamista pääsääntöisesti tehnytkin, niin kyllä niiden nhl-kasvatusrahajunnujen ohella tartteis vähän sitä kovempaakin jyrää jengiin.Uusi peli ja uudet ketjut. En tiedä mitä muut meinaa, mutta mun mielestä on naurettavaa laittaa joka peliin uudet ketjut. Se kertoo vaan ettei valmennuksella ole mitään muutakaan keinoa työkalupakissaan.
Vahinkohan se oli.Voi Blood minkä teit, laiska jäähy.