Mainos

Peliesitykset 2020–2021

  • 20 894
  • 153

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
No, siitä ei paljon iloa jäänyt muisteltavaksi. Heti alkuun KooKoolle pari maalia ja loppu olikin ankeaa. Ihan hyvä vaihe pelissä JYPin ekan maalin jälkeen, mutta KooKoon tehohetki toisessa erässä tappoi pelin. Valmennus tajusi viimein ottaa aikalisän, kun vastustaja iski kolme maalia kolmeen minuuttiin. Siitä hyvä piristysruiske ja jopa YV-maali ja lähellä oli toinenkin, mutta sitten KooKoolle yksi paikka ja peli ihan lopullisesti ohi.

Jotain huomiota pelaajista:
  • Parkkinen. No, ei onnistunut. Toki, KooKoo teki maalinsa vastahyökkäyksistä ja parhaalta maalintekosektorilta tai ohjauksista.
  • Ratinen. Kelpais ihan hyvin JYPiin, ihmettelen miksi hänestä luovuttiin, mutta joku Siikanen jäi.
  • Allen. Alle arvostelun. Pahin oli kolmanne erän kikkailu omassa päässä ihan paineettomassa tilanteessa, menettää lopulta kiekon ja kohta hirveä mylly ja AV ja 7. maali vastustajalle.
  • Malinen. Hädin tuskin pysyi luistimilla kolmannessa erässä.
  • Louhivaara ihan ok. Olisi ollut hienoa, jos olisi saanut sen maalin ekan erän läpiajosta.
  • Immonen. Viisi laukausta, kaikki logoon. Paikkoja oli useampaan maalin. Ja teholukema -4.
  • Tuppurainen ja ylivoimamaali. Apina on jäässä ja kuollut. Mikä on hyvä, maalihanat avattu.
  • Salonen oli vaihteeksi sählä.
  • Turkulaisen maali oli hieno.
KooKoo teki maaleja todella kovalla prosentilla.

JYPin aikalisän jälkeinen vaihe oli mainio. Kunpa sellaisella intensiteetillä pelattaisi alusta asti.

Nyt viikon tauko ja sitten jumbofinaali. Toivottavasti Turkulainen ja Kalteva palaavat jengiin.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mikähän pointti tuon Lamboksen peluuttamisessa on? Jos tarkoitus on ajaa nuoria sisään liigaan ja rakentaa sitä kivijalkaa. Lambos ei kuulu jypin suunnitelmiin millään tavalla liigan osalta, Olen ymmärtänyt että hän on palaamassa lähiaikoina kotiin koska sarjat alkanevat siellä loppu kuusta tai ensi kuun alusta. ja pitää ottaa huomioon myös karanteeni,
 

Hexa

Jäsen
Mikähän pointti tuon Lamboksen peluuttamisessa on? Jos tarkoitus on ajaa nuoria sisään liigaan ja rakentaa sitä kivijalkaa. Lambos ei kuulu jypin suunnitelmiin millään tavalla liigan osalta, Olen ymmärtänyt että hän on palaamassa lähiaikoina kotiin koska sarjat alkanevat siellä loppu kuusta tai ensi kuun alusta. ja pitää ottaa huomioon myös karanteeni,
Tuota en ymmärrä itsekään. Varsinkaan noin pienessä roolissa seiskapakkina ja vähillä minuuteilla. Vai onko pakit oikeasti käymässä vähiin, nyt kun Kaltevakin on ilmeisesti loukkaantunut. Voihan Lambosin sopimuksessa olla tietysti joku ehto, että muutaman pelin saa kokeilla Liigaa, ainakin mahdollisuuksien mukaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Onko Lambosin poistuminen uutisoitu jossain? Nythän tuolla rapakon takana on isoissa valossakin korona potkinut kovaa ja täällä Lambos kuitenkin on pelannut säännöllisesti ja päässyt kuvioihin sisään.

Voihan kaveri lähteäkin, mutta vallitsevassa tilanteessa olen yllättynyt jos JYP ei ole ykkösvaihtoehto loppukaudelle. Varausvuonna ja toki muutenkin kehittyvä pelaaja tarvitsee pelejä ja täällä on asiat sujuneet.

Tuossa Lambosin jämäminuuttitouhussa ei järkeä ole, mutta ehkä tuossa odotellaan pelaajan ja taustatiimin päätöstä loppukaudesta. Eli Viitanen antaa viestiä että miesten peleissä olisi paikka jos jatkaa. Veikko on kuitenkin suoraan sanonut ettei tuollaiset pelaajat normaalisti tänne tule ja jos jatkaa täällä, tulee varmasti saamaan roolin ihan pakkiparista.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuota en ymmärrä itsekään. Varsinkaan noin pienessä roolissa seiskapakkina ja vähillä minuuteilla. Vai onko pakit oikeasti käymässä vähiin, nyt kun Kaltevakin on ilmeisesti loukkaantunut. Voihan Lambosin sopimuksessa olla tietysti joku ehto, että muutaman pelin saa kokeilla Liigaa, ainakin mahdollisuuksien mukaan.

Joo ja onhan tuossa varmaan hieman julkistakin painetta ollut että Lambosille pitäisi peliminuutteja antaa, lisäksi onhan tuo vähän kun rahaa pistää pankkiiin, jos ura ei NHL/AHL:ssä lähdekään lentoon niin kyllähän se JYP varmaan on ensimmäisten joukkueiden joukossa johon ollaan yhteyksissä kun annettu mahdollisuus liigan mukana olla.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkue on yksinkertaisesti huonosti valmennettu (no ei ole valmentajaa, mutta..).

Ero vain korostuu nyt kauden edetessä, kun muut joukkueet saa itsestään entistä enemmän irti ja JYP vähän pellailee ja yrittää puskea väkisin, kun ei muuta keinoa ole.

Muilla joukkueilla syötöt napsuu lapaan ja peli on nopeaa. JYP tökkii kiekkoja sinnepäin, koska jossain siellä voi olla oma pelaaja.

Potentiaalia on parempaan, mutta ei sitä tällä kaudella saada esiin. Yksittäinen JYP - pelaajaa raataa paljon enemmän yksin kuin vastustajan pelaaja, koska kunnon tukea ei ole ja pelitapa ei ole vieläkään selvä.

Välillä hyökkäyspäässä tulee hyviä hetkiä, mutta tuntuu, että nekin ovat enemmän henkilökohtaisen onnistumisen tulos kuin sovittu juttu.

Mielenkiinnolla kyllä seuraavaa kautta kohti ja saadaanko joukkue pelaamaan joukkueena yhtenäisesti.
 

Hexa

Jäsen
Tuo kuulostaa vaan oudolta, että JYPin peli ei kehity samassa suhteessa kuin vastustajien. Koska Viitasen mukaan joukkue kyllä harjoittelee ilmeisen paljon, kuten aiemmallakin pidemmällä tauolla, jolloin Viitasen mukaan perusasioita saatiin paremmaksi.

Nythän joukkueella on jälleen hieman pitempi harjoitusmahdollisuus, koska tällä viikolla ei ole ohjelmassa kuin yksi peli lauantaina, kuten Viitanen totesikin haastattelussa viime pelin jälkeen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Potentiaalia on parempaan, mutta ei sitä tällä kaudella saada esiin. Yksittäinen JYP - pelaajaa raataa paljon enemmän yksin kuin vastustajan pelaaja, koska kunnon tukea ei ole ja pelitapa ei ole vieläkään selvä.

Hyvin samaa mieltä olen minäkin kirjoittamastasi.

Lainattuun sen verran, että olisi ihme, jos jotain tolkkua tuohon ehtisi tälle kaudelle rakennella, niilläkin joukkueilla joilla on pelitavallinen identiteetti selvillä, se rakentaminen pitää aloittaa paljon ennen kauden alkua, jotta se riittävästi iskostuisi kauden mahdollisimman alkuun, jos ei täydellisenä, niin ainakin hienosäädettävänä.

Sitten joukkue kuten JYP, surku, jolla paletti on täysin atomeina, sillä ihan se ei pelkästään riitä, että on pelitapa, sillä pitäisi myös kyetä pärjäämään. Väistämättä silloin edessä on useamman kauden työmaa, perinteisellä yksi askel eteen kaksi taakse metodilla, koska kehittyminen ei koskaan ole lineaarista. Tämä sitten kysyy kärsivällisyyttä ja fokuksen säilymistä, sillä hosumalla ja hätäilemällä korttitalo menee nurin hetkessä ja sama ralli on taas aloitettava pisteestä 0.

Potentiaalia toki on ja koko ajan ollutkin, mutta organisaatio on kontannut ja kontannut johtopäätöksissään varsin tuhoisasti jo usean kauden ajan. Kannattaa muistaa, ettei sitä tulosta tee pelkästään pelaajat ja valmennus, vaan tulema, ainakin menestyvä sellainen, on aina osiensa summa, jossa jokainen ratas toimii toivotusti ja suunnitellusti.

Tähän kauteen on siis turha odotella muuta kuin yksittäisiä suonenvetoja siellä täällä, se suuri huoli on ensi kausi. Kuinka kannattajien pää sitä kestää ja ymmärtää, että samoilla sijoilla ja tuloksilla edelleen keikutaan, vaikka oikeaa ja tuloksellista työtä tehtäisiinkin, sillä ihan heti se ei kentällä näy, toki sitä nopeammin, mitä pätevämpi on valmennus, siksi fiksut valmentajat tullessaan alkutekijöistään toimintakulttuureistaan lähtien muokkaamaan pakettia asettavat tavoitteet seuraavaan, usein vasta sitä seuraavaan kauteen. Tämä jotta olisi perspektiivi ja iso kuva kohdillaan.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asiaa kirjoitatte. Mutta onko tosiaan niin, että ilman päävalmentajaa tämä joukkue ei parempaan pysty? Siellä on kuitenkin hurjasti kokemusta ja menestystäkin kopissa. Väkisin myös tietoa lajista nimeltä jääkiekko. Eikö sitä saada millään yhdessä jalostetuksi yhteiseksi ajatukseksi pelitavasta, joka on toteutettavissa ja jolla ei tule jatkuvasti useammalla maalilla tukkaan?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Asiaa kirjoitatte. Mutta onko tosiaan niin, että ilman päävalmentajaa tämä joukkue ei parempaan pysty? Siellä on kuitenkin hurjasti kokemusta ja menestystäkin kopissa. Väkisin myös tietoa lajista nimeltä jääkiekko. Eikö sitä saada millään yhdessä jalostetuksi yhteiseksi ajatukseksi pelitavasta, joka on toteutettavissa ja jolla ei tule jatkuvasti useammalla maalilla tukkaan?

Enpä ole koskaan kuullut yhdestäkään joukkueesta, jossa pelaajat keskenään pelitapoja suunnittelisi, harjoittelisi ja toteuttaisi. Ei vaikka sitä kokemusta olisi kuinka paljon.

Kun puhutaan identiteetistä/pelitavasta jonka päälle pelikirja rakentuu, se tarkoittaa, että jollakulla(valmentajalla) on visio siitä millä pärjää, tiimi suunnittelemassa harjoitteet sen mukaisesti, utj vastaamassa rooleihin haut ja seura tukemassa 100%. Urakkaa siis riittää ihan riittävästi valmennuksella jo ennen kuin joukkue vetää jäällä piirtoakaan. Sitten kun sinne jäälle asti päästään, niin valmennuksen on osattava osallistaa joukkue siihen annettuun + miljoona muuta juttua joiden on loksahdettava ja toteuduttava toivotusti. Tämä siis vaan karkea tiivistelmä siitä, mistä on kysymys, asia paaljon laajempi kokonaisuus mitä korkeammalla tasolla puuhaillaan.

Pitäisin suunnattomana ihmeenä, jos tuota kummempaan joukkue nyky eväillään voisi kyetä. Pelaajista tai heidän lahjakkuudestaan homma ei siis ole kiinni, vaan talo ilman sokkelia on maja, ei talo, eikä muuta siis voikaan olla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valmennuksen lisäksi nostaisin sen esille että lähestulkoon kaikki muut joukkueet ovat pystyneet vahvistumaan kauden aikana, mutta täällä on materiaalia vain heikentynyt ja varsinkin puolustus on aivan liian nuori ja kapea ollut varsinkin kun ne ainoat kokeneet peluritkin ovat välillä ollut pois. Jos tuota 10 sijaa vaikka miettii niin todennäköisesti siihen olisi tarvittu sekä Tirkkosta että muutama yksittäinen vahvistus.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Valmennuksen lisäksi nostaisin sen esille että lähestulkoon kaikki muut joukkueet ovat pystyneet vahvistumaan kauden aikana, mutta täällä on materiaalia vain heikentynyt ja varsinkin puolustus on aivan liian nuori ja kapea ollut varsinkin kun ne ainoat kokeneet peluritkin ovat välillä ollut pois.

Näilläkin asioilla on tietenkin osasensa kokonaisuudessa, kuinka suuri, sitä on mahdoton todeta. Veikkaan kuitenkin, että tulema ja jälki olisi ollut toisennäköistä, jos nuorukaisilla olisi ollut onni päästä pelitavallisesti "valmiiseen" pöytään. Niin valtava on sen merkitys ja siitä syystä oma arvioni on, ettei edes sinne sääliviivoille Tirkkosen tekeminen olisi riittänyt, edes muutamalla vahvistuksella.

Itse rukoilin kauden alun tekemisen nähtyäni kädet kyynärpäihin asti ristissä, että otettaisiin pelkkä osallistumiskausi, jonka päämäärä ja tavoite olisi uusi oma pelitapa, tuloksesta viis, johon nojaten uutta menestysreseptiä olisi hyvä rakennella, vaan maahan ovat valuneet moiset haaveilut. Ymmärrettävästi tämä tet valmennus ei voi, eikä sen ole järkeä sohlata mitään pelitapa/identiteetti osaston juttuja, kun tietoa ei ole mikä on tulevan valmennustiimin plääni eli resepti, jolla uusi JYP menestys rakennetaan ja jonka organisaatio hyväksyy ja sitoutuu tukemaan toteutumista.

Niinpä loppukausi vedellään enempi vähempi improvisoiden tilanteen ja hetken mukaan ja katsellaan tulostaululle sitten pelin jälkeen. Kyllä, nuoret kerää kokemusta, mutta varma en ole siitä, onko kovinkaan arvokasta tulevaisuuteen. Noh, pakko luottaa, että oppia ikä kaikki. Paranee ainakin ymmärrys, mitä menestyminen ammattitasolla vaatii.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Valmennuksen lisäksi nostaisin sen esille että lähestulkoon kaikki muut joukkueet ovat pystyneet vahvistumaan kauden aikana, mutta täällä on materiaalia vain heikentynyt ja varsinkin puolustus on aivan liian nuori ja kapea ollut varsinkin kun ne ainoat kokeneet peluritkin ovat välillä ollut pois. Jos tuota 10 sijaa vaikka miettii niin todennäköisesti siihen olisi tarvittu sekä Tirkkosta että muutama yksittäinen vahvistus.

Lainataan tämä vaikka seuraava sekava vuodatus on yleisellä tasollakin.

Joukkue oli ytimeltään ja uusienkin hakujen pohjalta sopeutunut Tirkkosen tiimiin ja tuohon sisältyy pelitapa nyansseineen, pelin kehittyminen, auktoriteetti, luottamussuhde nuoriin pelaajiin ja erityisesti kokeneisiin. Tuosta syntyy uskottavuus ja sitoutuminen. Jälkimmäinen noista heijastuu arjessa ja siinä että halutaan olla niin kilpailukykyisiä kuin voidaan.

Tuo tilanne on valmennukselle haaste terveessäkin organisaatiossa, mutta JYPissä järisyttävä haaste. Tuon kaiken ylläpitämisestä tulee maksaa ja kyseessä ei ole mikään talkootyö.

Tirkkonen keräsi ihmeellisen paljon paskaa niskaansa vaikka organisaatiota myöten tehtiin selväksi että ollaan yltä päältä kusessa ja jonkun pitäisi pestä käsin pyykit.

Nyt maksetaan hintaa kun korvattiin laatu talkootyöllä. Valmentaja Varmanen, eikun Tupamäki, eipäs kun Viitanen.

Jokainen voi pohtia että millaiseen tilanteeseen Ahvenjärvi astelee. Hän tulee tekemään Tirkkoselle suunnitellun työn jonka organisaatio valitsi ja jonka organisaatio potki hiuksista helvettiin.

Nyt nuoret pelaajat pelaavat miesten pelejä, mutta vailla päämäärää. Heillä on täysin nollista lähtö kun ruvetaankin tavoitteellisesti tekemään asioita.

Tämän vuodatuksen pointtina se että JYPin olisi syytä oppia sitoutumaan oikeisiin asioihin ja vastaavasti olla hirttäytymättä vuosikausiksi yhteen ja samaan.

Organisaatio ei ole antanut yhtäkään syytä uskoa asioiden muuttumiseen ja tuo heijastuu epävarmuutena kaikkiin. Nyt on vielä korona jonka avulla voidaan piilotella ongelmia ja hakea ymmärrystä. Tuo on tiettyyn pisteeseen saakka relevanttia, mutta ne padotut ongelmat räjähtävät rumasti naamalle tilanteen tasaannuttua.

Edit. Moni myös puolustaa omistajia etteivät he jaksa enää pumpata rahaa kassaan. Mitähän tuo kertoo omistajista että Virtasen aikakaudella puskettiin rahaa Elmerin perseeseen ja joukkuetta kilpavarustettiin ilman pientäkään pohdintaa.

Nyt sitten oikean kriisin keskellä ei esimerkiksi haluttu sijoittaa valmennuksen jatkoon joka olisi ylläpitänyt jotakin tasoa tekemisessä vaikeiden aikojen yli.

Kyllä omistajat kiitoksensa ansaitsevat vuosista, mutta ihmeelliset arvot ovat tuollakin. Immonen kun teki vielä selväksi että JYP halutaan säilyttää korkeimmalla sarjatasolla ja ettei nyt omistajien lompakoille mennä.

Ja kyllä, synkkä on vuodatuksen sävy. Ja synkkä on tilanne organisaatiossa koronasta huolimatta. Tulevaisuus on mahdollista saada hyväksi kun ajetaan pelaajabudu alas ja aletaan kehittämään touhua nuorten pelaajien sekä tarkkojen roolihankintojen kautta.

Lopulta kysymys kuuluukin: onko organisaatiolla nykyrakenteellaan malttia ja määrätietoisuutta? Mikään nyt lyhyellä tai pitkällä otannalla katsottuna ei vain tue tuota.
 
Viimeksi muokattu:

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Seppälä otti heti ensimmäisessä pelissään, ensimmäiseen erään miinus merkinnän, kuten kunnon JyP pelaajan kuuluukin (tämä sitten on hassuttelua, jos joku ei tajua) .
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä punapaidoille maalinteko on huomattavasti helpompaa kuin valkoisille. Positiivisesti JYPinkin peli välillä muistuttaa etäisesti jääkiekkoa.
 

Northern Wind

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kenttätapahtumiin nähden JyPin pitäisi johtaa n. 4-2 mutta kun negatiivinen spiraali pyörii, pyörii se yhtä lailla kaukalossa kuin toimistossakin: Ässät saa tulosta vaikka ei ole paikkoja, JYP puristaa mailaa eikä verkko heilu mistään paikasta...
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todella hyvä peli tänään. Antaa toivoa tulevasta, mutta näitä pelejä ei todellakaan olisi varaa hävitä.
Olihan siinä puutteita JYPin pelissä vaikka muille jakaa. Harhasyöttöjen seki pelin kulun pysäyttävien huonojen syöttöjen määrä oli tolkuton ja Ässiä terävämpi joukkue olisi näyttänyt perävaloja jo pelin alkuvaiheilla. Mutta nautitaan nyt kun voitettiin edes laukausutilastot! Ei taida olla käynytkään vielä aiemmin tällä kaudella.
 

Hexa

Jäsen
Olihan siinä puutteita JYPin pelissä vaikka muille jakaa. Harhasyöttöjen seki pelin kulun pysäyttävien huonojen syöttöjen määrä oli tolkuton ja Ässiä terävämpi joukkue olisi näyttänyt perävaloja jo pelin alkuvaiheilla. Mutta nautitaan nyt kun voitettiin edes laukausutilastot! Ei taida olla käynytkään vielä aiemmin tällä kaudella.
Oli toki nuokin. Mutta oli siinä myös valtava määrä yritystä ja maalipaikkoja. Huomattavasti enemmän ja parempia paikkoja kuin Ässillä. Mutta jääkiekko on välillä ihmeellistä. Oikeastaan yhtä ihmeellinen oli JYPin toistaiseksi viimeisin voittopeli, eli SaiPaa vastaan. Silloin kiekko pomppi puolestaan JYPille.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No mikäpä joukkue ei tekisi virheitä, toiset vaan kestää ne paremmin. JYP tekee varmasti virheitä jatkossakin, mutta olihan tämä peli tänään (tehottomuutta lukuunottamatta) taas valonpilkahdus ja uskoa antava suoritus.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Koostetaanpa tänne yleiskuva pelistä, kun oli vähän molempia.
Posia:
  • Ylivoima. Sekä maalit, että yleinen järkevyys, pääosin. Tuppurainen sentään laukoo, muut ei.
  • Rooban maalit
  • Malisen maali
  • Pelattiin loppuun asti, vaikka olosuhteet löivät naamaan (Rooban jäähy, Seppälän jäähy)
  • Näin Kalaputaan luistelevan ja vääntävän ainakin kerran.
  • Välähdyksiä: Puistolan kiemurat, Louhivaaran av-hyökkäys

Negaa
  • Ruusulla ei todellakaan paras päivänsä. Lindroosin veto oli vain jäävuoren huippu sille myllylle, mikä alkoi taas parin reboundin jälkeen. Muutkin maalit sellaisia, että veto ilman maskia ja sisään vaan.
  • Ylivoimassa välillä sellainen kuvio, että kaksi miestä maalin takana. Harvemmin näkee. Laukausta pantattiin ja pantattiin usein.
  • Jotkut puolustajat vähän keveitä kulmissa ja vähän hukassa, esim. Kuusela. Mutta kokemus karttuu.
  • Tappion kalkki.
Mutta, eteenpäin.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaan peliesitykset ketjuun: Olen jo pitkään ihmetellyt tuota Malisen tapaa seisoskella vasemmassa laidassa siniviivalla odottamassa, kun vastustaja hyökkää - ja menee tietenkin heittämällä ohi. Mikä idea tuossa oikein on?
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
JYP kun puolustaisi johtoaan paremmin niin olisi enemmän voittoja plakkarissa. Ei voi olla niin, että kun tekee itse 10 maalia niin kaveri tekee 9. Maalit taululle ja sitten peli jumiin vastustajalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös