Miten helvetissä täällä voi jotkut sanoa ettei väsymystä voi laittaa koronan piikkiin? Samat kirjoittajat paasanneet taudin vaarallisuudesta ja vaikutuksesta kuntoon vapaan puolella koko kevään ajan, mutta nyt HIFK:n kohdalla ontuu tuo logiikka ja pahasti. Siellä on puoli joukkuetta toipilaita joten nyt vähän valoja päälle täälläkin. Se ettei pelaajilla ole happiviiksiä kentällä ei tarkoita, että kondis olisi paras mahdollinen.
Siis ehdottomasti voi, mutta loogisesti katsoenhan sen piätisi näkyä jokaisessa pelissä, eikä vain "yhtäkkiä".
Koronan käyttäminen selitykseksi pitää siis myös joukkueen itsensä kohdalla noudattaa logiikkaa, joten ymärrän että jengi ei välttämättä halua kuulla sitä perusteluna sille miksi se yhtäkkiä alkaisi vaikuttamaan kun edellisissä pelissä ei ole ollut siitä viitteitäkään.
Ja korostan nyt sitä, että en kuulu ollenkaan tätä vähättelevään siipeen.
Tosiasia lienee siis se, että koronalla eittämättä on vaikutuksensa, mutta se siis näkyy silloin koko ajan yksittäisen pelinkin sisällä, ellemme oleta sairauden juuri nyt aiheuttaneen -joko uusitumalla tai jälkitaudin muodossa- äkillistä muutosta joukkueessa, ja tämä ei varmaankaan tapahtuisi kollektiivisesti kuitenkaan.
Se missä se kuitenkin voi näkyä useita otteluita arvioitaessa, on juurikin siinä, että vastustajan pelinopeuden lisääntyessä -kuten tepsukoilla eilen- ei IFK:lla vaan riitä pontta keuhkoissa vastata siihen, ja sitten ollaan hapoilla pelin sisällä. Eli IFK:n päästessä määrään pelin tempoa, se tietenkin on kuntoonsa nähden vahvemmilla kun ei keuhkot vingu äärimillään.
Nyt kun emme tiedä kuitenkaan kenenkään pelaajan kohdalla sitä, miten vaikean taudin itsekukin on läpikäynyt, voimme arvioida ainoastaan kollektiivista esitystä, ja todeta että eilisen kaltaiseen pelinopeuteen ei IFK:lla eväät riittäneet. ja juuri nyt se on se ja sama mistä se johtuu. Toki sen pitäisi hillitä suurempaa halua mennä yksilöiden haukkumiseen, sillä siihen koronalla voi olla vaikutusta enemmän kuin tiedämme.
Siksi hyväksyn osaltani ajatuksen siitä, että aina kun hävitään ei selitetä sitä koronalla, vaan tunnustetaan se tosiasia, että koronalla voi olla (ja varmasti onkin) vaikutusta joukkueen pelaajiin sekä pelin toteutukseenkin. Sen kanssa kuitnekin on nyt elettävä. Tarkoitus on vain tuoda esiin, että ei se korona vaikuta esityksiin vain kymmenen pelin päästä, vaan se on siellä vaikuttamassa koko ajan tai ei ollenkaan.
Se että johtuuko IFK:n tappio koronasta on vaikea sanoa, kun joukkue voittaa pelejään kuitenkin ja liikekin on ollut hyvää. Nyt kuitenkin vastustajan pelatessa vielä nopeampaa peli', voi olla että se alkaa näkymään peleissä enemmän koska keuhkoissa ei vaan potku riitä tempoa nostamaan, mutta koskaan emme saa tietää olisko liike nopeampaa jos ei koronaa olisi ollut. Tämän vuoksi koronaa ei voi kaivaa selitykseksi vain yksittäisen pelin kohdalla, vaan ainoastaan kokonaisuutta tarkastellen. Se kyllä näkyy jokikisessä pelissä jos se on arpensa pelaajiin jättänyt. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ja tuo vastustajan pelinopeuden lisääntyminen toki johtaa piteneviin vaihtoväleihin, ja niissä eittämättä koronan vaikutus alkaa enemmän esiin tulemaan jos hapanotto on merittävästi heikentynyttä.