Mainos

Peliesitykset 2019–2020 – juhlakauden seuranta

  • 159 029
  • 625

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KooKoosta voisi kysellä Valtolan Kallen perään varsinkin nyt kun miehen tie näyttää olevan lopullisesti tukossa pelaavaan kokoonpanoon Kouvolassa Sulakin sopimuksen myötä. Palstakeskustelujen mukaan mies olisikin pyytänyt siirtoa toiseen seuraan.

Viime kaudella kuitenkin tehot 7+10 KooKoon paidassa ja miehen vahvuudet ehdottomasti ylivoimassa ja kiekollisessa pelaamisessa. Tuskin olisi kovin kalliskaan. Voisiko joku joulutaukoon ulottuva tryout-sopimus optiolla koko kuluvasta ja seuraavasta kaudesta tulla kyseeseen? Ostaisin.

Olisi kyllä mieluinen paikkaus Lappalaisen loukkaantumisen varalle etenkin ylivoimaan. Graham -Valtola viivaan, siihen Pitkänen, Keränen ja Ruuttu mukaan kokeilemaan. Luulisi kiekon liikkuvan, juonikkuutta löytyvän, laukaisu uhkaa olevan sekä tarjoilua tulevan Ruutulle ja Keräsellekin.

Koko kauden sopimus miehelle toisaalta on hiukan haastellinen kaikkien ollessa terveinä tai muuten käytettävissä, mutta tästäkin huolimatta olisi katsomisen arvoinen kortti.

Nykytilanteessa parit voisi olla:

Seppälä-Graham
Riekkinen-Nousiainen
Timonen - Valtola
Huttunen,Parikka

Kaikki mukana:

Wilson - Graham
Seppälä - Lappalainen
Riekkinen - Nousiainen
Timonen - Valtola
Huttunen-Parikka

Alkaisi olla jo vähän rotaatiolle ja loukkaantumisillekin varaa.
 
JOFAKKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Kalpa ei ole ainakaan päivittänyt loukkaantumistilannetta, joten onko se merkki siitä, että Wilson ja Lappalainen huomenna mukana?
 
Kalpa ei ole ainakaan päivittänyt loukkaantumistilannetta, joten onko se merkki siitä, että Wilson ja Lappalainen huomenna mukana?
Eipä tuota loukkaantumistilannetta turhan usein päivitetä. Jos siellä on Lassen sormet paketissa, niin tuskinpa on.

Tuota Valtolaa voisi kyllä kysellä vaikka laina + optio kaavalla. Tuo nykyinen pakisto on pelottavan näköinen, eikä siinä ole yhtään enää särkymävaraa.
 
Uncle Ben

Jäsen
Voihan se olla, että huomenna ennen peliä loukkaantumistilannettakin päivitetään. Jos nyt vaikka Lappalainen olisikin pidempään sivussa, niin sitten tuo Wilsonin tilanne on aika merkitsevä. Jos hänkin on pitkään sivussa, niin sitten tuo on kieltämättä vähän heikko tilanne. Ylivoimaanhan nyt tietenkin Graham on ilmeinen valinta ja Nousiainen voi myös pelata ylivoimaa.

Parikka sitten sai kahden ottelun pelikiellon.
Mitenhän nuo kaksi peliä nyt sitten lasketaan, onko ne nimenomaan IPK:n kaksi seuraavaa peliä..? Jos ne on nimenomaan IPK:n sarjaohjelman kaksi seuraavaa peliä, niin nyt just IPK pelaa harvakseltaan, eli seuraava peli on 30. marraskuuta ja sitä seuraava 6. joulukuuta. Parikka olisi siis pelikelpoinen 7. joulukuuta. Tuolle välille vain KalPa pelaa jo neljä peliä, eli tavallaan tuo pelikielto liigan puolella olisi neljän ottelun mittainen...
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Eikös nuo ole menneet sarjakohtaisesti, eli Parikka Mestiksessä seuraavan kerran IPK paidassa kelvollinen pelaamaan juurikin 7.12. Liigassa Parikka voisi pelata vaikka seuraavassa KalPan pelissä.

Liitto tosin taitaa suoraan verrata pelikieltoja eri sarjoihin, eli suomi-sarjassa tms tuo kait olisi kaksi peliä voimassa. Mutta liigaan Mestis pelikiellot ei omien muistikuvieni mukaan vaikuta.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Wilson lienee pelikunnossa, mutta Lappalainen ei pelaa vielä moneen viikkoon.
Pelikunnossa tai ei, mutta ainakaan pelaavaan kokoonpanoon ei ole Toman mielestä asiaa.

Lisäksi Jokinen jatkaa nelosen sentterinä ja Höttö-Timonen pakkiparina.

KalPasta saisi ainakin aikaiseksi hyvää stand up komiikkaa.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Sebok ykkösketjussa! Mitä helvettiä? Ja Könönen Kans :) :)
 
Viimeksi muokattu:

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Liitty varmaan siihen, että KönSeKan on tehnyt yhteensä viimeisessä kolmessa pelissä 12 pistettä siinä missä Klemetti, Keränen, Ruuttu ja Järvinen 0. Nimellinen ykkösketju ihan ansaittu palkinto ja hyvä herättely muille.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Niin. Kyllähän se jotain kertoo joukkueesta, jos ykköketjussa pelaavat Könönen ja Sebok olkoon miten nimellinen vain.
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Sebok ykkösketjussa! Mitä helvettiä? Ja Könönen Kans :) :)

Katsotko pelejä? Sebokin ketju laidoillaan Könönen ja Kantola on tuoneet KalPalle viimeisistä 3 ottelusta 7 pistettä, plus maalivahtipelin parantuminen lisänä pisteputkeen. Tekeminen ihan eri tasolla kuin esim. kolmikolla Keränen-Järvinen-Ruuttu.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Katsotko pelejä? Sebokin ketju laidoillaan Könönen ja Kantola on tuoneet KalPalle viimeisistä 3 ottelusta 7 pistettä, plus maalivahtipelin parantuminen lisänä pisteputkeen. Tekeminen ihan eri tasolla kuin esim. kolmikolla Keränen-Järvinen-Ruuttu.
Joo, joo. Liikaakin tulee katsottua. Tarkoitin tuolla sitä, että eipä olisi kolme peliä sitten uskonut tilanteen olevan tämä. Ennen noita kolmea peliä Sebok ja varsinkin Könönen olivat pelanneet koko alkukauden aivan paskasti. Toivottavasti viime pelit ei ole vain suonenveto, mutta hirveästi en lähtisi kolmen pelin perusteella kaksikkoa vielä hehkuttamaan.
 
Uncle Ben

Jäsen
Niin. Kyllähän se jotain kertoo joukkueesta, jos ykköketjussa pelaavat Könönen ja Sebok olkoon miten nimellinen vain.

Kertoohan se tavallaan joo, tosin pääosin eri viestiä mitä sinä koetat täällä tarjota. Miten on omasta mielestäsi mennyt Janne Keräsen tai Alexander Ruutun kausi? Jos Juuso Könösellä on yhtä monta tehopistettä kuin Alexander Ruutulla, niin siitä ei kyllä käy Könöstä syyttäminen..
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Kertoohan se tavallaan joo, tosin pääosin eri viestiä mitä sinä koetat täällä tarjota. Miten on omasta mielestäsi mennyt Janne Keräsen tai Alexander Ruutun kausi? Jos Juuso Könösellä on yhtä monta tehopistettä kuin Alexander Ruutulla, niin siitä ei kyllä käy Könöstä syyttäminen..
Huonosti. Eikös se silloin kerro juuri sitä viestiä, että onnistujat on ollu vähissä? Samaa viestiä kertoo myös Könösen paikka ykkösketjussa. Kyllä siellä pitäisi olla ihan eri miehet.
 
Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Junttila-Kemppainen-Donskoi.
Omark-Koukal-Moses.
Mikä kenttiä yhdistää? Nimellisesti kolmoskenttä, aidosti ykköskenttä. Kentän numerolla ei ole mitään väliä. Fiksua varsinkin vieraskentällä, jossa edes avausvaihtoon voidaan saada täten sopivampi kenttä vastustajan yköstä vastaan.
Kuvitteletko 7.pakiksi merkatun Wilsonin olevan tänään vähiten pelaava puolustajamme?
 
Uncle Ben

Jäsen
Huonosti. Eikös se silloin kerro juuri sitä viestiä, että onnistujat on ollu vähissä? Samaa viestiä kertoo myös Könösen paikka ykkösketjussa. Kyllä siellä pitäisi olla ihan eri miehet.
Ehkä sitäkin, mutta ehkä se kritiikin terävin kärkikin – jos siis on pakko jonkun otteista marista – olisi myös syytä osoittaa oikeaan osoitteeseen, ja se osoite ei ole tuossa tän illan nimellisessä ykkösketjussa.

Toivottavasti tänä iltana kuitenkin kaikki ovat onnistujia, muuten on kyllä pistekin tiukassa.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Meidän pelihän näyttää jääkiekolta ja ylivoimakin oli hyvää.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä v*ttua? Kävin liigan sivuilla katsomassa kokoonpanoja perjantain JYP -mittelöön ja siellä oli vaan joku laimee maininta, että pelaavat kokoonpanot ilmoitetaan pelipäivänä klo: 13 mennessä. EI siis pienintäkään kuvaa kultaisissa raameissa Kai "Jeesus" Kantolasta ja opetuslapsista Sebokista ja Könösestä ykköskentän kohdalla. Käsittämätöntä penailua!

Ja se Graham. Jatkosopimus sille. Heti. Muutenhan tässä menee ihan kivasti.
 
Hupsu

Kai veti tänäänkin ottelun lopussa sellaisen takedownin että Makwankin katsoo ihmeissään. Ei edes jäähy haitannut, näkipähän kaikki kuka määrää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös