Mainos

Pelicansin peliesitykset kaudella 2009-2010

  • 81 744
  • 269

BaronFIN

Jäsen
Jaksaakos joku laskea kuinka monta peliä Pelicans on onnistunut tällä kaudella häviämään johdettuaan sitä jossain vaiheessa. Alkaa nimittäin olla aika tyypillistä tämä hankitun johtoaseman menettäminen ja pelin häviäminen.

Hemmetti. Aikaisemmin Aran aikaan ne antoivat pelin alkuun aina sen yhden tai kaksi maalia eteen ennen kuin alkoivat pelaamaan ja nyt sitten onkin toisin päin. Yhtä kaikki, lopputulos ei ole muuttunut mihinkään. "Hyvin pelataan, mutta silti hävitään."

On se tiukkaa...
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotenkin tuntuu että eväät alkaa olla syöty kun pakkia laitetaan laituriksi? Foku on ihan ok pakki, mutta ei kyllä kädet taida riittää ketjuun? Muutenkin oiskohan Toivola jo nähty, Räpsä ja Nupe puikkoihin! Ennen kauden alkua uskoin että Toivola voisi olla "uudestisyntynyt" ja sopiva valmentaja meille, mutta alkukausi näyttää jotain muuta.

Otetaan nyt tästä kiinni vähän sopivammassa ketjussa, kuin mihin se on kirjoitettu. Fokun peluuttaminen laiturina ja Heleniuksen tappelu voivat olla sattumaakin, mutta itse uskon tämän olleen taktinen veto. Sen onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta Lukko pelasi loppupelin viidellä puolustajalla.

Itsekin alan olla huolestunut peliesityksistä. Tapparaa vastaan oli nähtävissä hyviäkin asioita, mutta ei puolustuspelaaminen siinäkään vakuuttanut. Edistystä on tapahtunut tietyillä osa-alueilla, kuten alivoimassa. Jäähyjä otetaan jatkuvasti aivan liikaa ja ylivoima on surkeaa. En vielä Toivolaa ole pois potkimassa, mutta onhan nykyinen pistetahti aivan liian huono. SaiPa-peli täytyy voittaa, vaikkei valmentajan kykyjä voidakaan arvioida yksittäisten pelien perusteella. Entä toisivatko Räsänen ja Nurminen peliin mitään sellaista, mitä eivät ole pystyneet nykyisissä rooleissaan tuomaan? Kaksivuotinen pahvi Toivolalla on, mutta jos tahti jatkuu samana kevääseen asti täytyy muutoksia viimeistään silloin miettiä.
 

Destroyer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Edellinen viesti olisi sopinut paremmin tänne, kuten Raúl korjasikin. Nuo peliesitykset on se päällimmäinen syy, miksi peräänkuulutan muutosta. Alkukaudesta esitetty ei ole voittavaa jääkiekkoa eikä sellaista mitä haluan kotihallissa nähdä. Siellä saattaa olla suvereenia viemistä kuten Ilves-pelin alku, ja sitten pakka hajoaa totaalisesti 2-0 lukemissa ja sen jälkeen takkiin tulee ja rumasti. Missä on ehjä 60 min? Ja tässä minun mielestäni voidaan katse kääntää päävalmentajaan.

Ennen Aran tuloa Jamirockin jälkeen Räpsä ja Pasi saivat joukkueen lentoon kun pääsivät vastuuseen, se voisi olla mahdollista nytkin. Jotenkin vaan Toivola ei ole se mies joka saa Pelikaanit lentoon, sen lienee jo alkukausikin näyttänyt.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ennen Aran tuloa Jamirockin jälkeen Räpsä ja Pasi saivat joukkueen lentoon kun pääsivät vastuuseen, se voisi olla mahdollista nytkin. Jotenkin vaan Toivola ei ole se mies joka saa Pelikaanit lentoon, sen lienee jo alkukausikin näyttänyt.

Toistaalta Jalonen saapui IFK:n suorastaan vapahtajana, ensimmäinen kausi meni reisille, mutta vasta nyt joukkue on Jalosen mukaan ymmärtänyt mitä tarkoittaa "urheilullisuus" jääkiekossa, tuloksen puhuvat puolestaan. Ihan vaan esimerkinä, ettei parikymmentäpeliä vielä kerro valmentajan onnistumisesta mitään.

Pelsujen vahvuutena on pidetty pientä vaihtuvuutta, mutta mielestäni vuosia samalla joukkueella pelaaminen on hyydyttänyt tai tuudittanut mukavuuteen muutaman pelaajan täysin. Lisäksi joukkueen ikärakenne on huono, pappaikäiset ovat liian ratkaisevassa roolissa.
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka peliesitykset eivät ole häikäiseviä olleet, niin en Toivolaa potkisi pois koko kauden aikana, kunhan karsinnat eivät ala kolkuttelemaan. Tämä on vähän Aran kokkaus, jonka Toivola on maustanut. Nämä mausteet eivät ole tähän ruokaan täydellisesti sopineet, mutta mitään ei ole vielä menetetty.

Ensi kausi on Toivolan näytön vuosi. Sillon hänellä on edessään jo oma kokkaus ja sen pitäisi näkyä komeana lentona alusta alkaen. Jos ei näy, niin sitten nopeat potkut.

Eli Mika saa täältä suunnalta työrauhan ensi vuoden lokakuun puoliväliin asti ja katsellaan sitten tilannetta uudestaan.
 

Stranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laskeva trendi kotipeleissä on ollut lokakuun HPK-ottelun jälkeen selvä. Viime perjantaina otettua voittoa Tapparaa vastaan en ollut todistamassa, mutta muuten on kotimatsit tullut katsottua. Eilen oli 5 minuuttia hyvää peliä. Kahdessa ensimmäisessä erässä ei ollut kuin kolme maalipaikkaa joista 2 käytettiin. Karvaaminen oli huonoa ja SaiPa pääsi liian helposti omista ylös.

Ei voida enää puhua yksittäisistä virheistä puolustuspäässä, vaan yksittäisistä onnistumisista. Eilenkin kiekkoa yritettiin väkisin kuskata tai syötellä omista pois, ja aika heikosti se onnistui kun vastustaja laittoi painetta. Roikkupurkuja vaan keskialueelle, ja sitten karvaamalla kiekko pois -taktiikka voisi toimia paremmin. Tai ainakin sitä voisi kokeilla kun huomaa että peli on 0-2 eikä kiekkoa saada muuten ylös.

Kolmella tehdyllä maalilla oltaisiin ehkä oltu pisteiden syrjässä kiinni jos Nikkilä olisi ollut maalissa pelaamassa huippupelin. Tommi ei kuitenkaan ollut täysin terve joten turhaa jossittelua. Jos olisi ollut niin olisi tod. näk. tullut maalille viimeistään 0-3 tilanteessa.

Koivunen on ollut monen muun tapaan heikko. Ei tule tehoja hyökkäyspäässä, eikä ole hyvä puolustamaan. Voisi koittaa vaikka Keinästä Bobin paikalle. Olisi varmaan ainakin parempi puolustamaan.

Resepti loppukaudelle: harjoitellaan urakalla roikkupurkuja ja keskialueen sumputtamista, siivotaan maalinedusta ja luotetaan Nikkilään.
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka peliesitykset eivät ole häikäiseviä olleet, niin en Toivolaa potkisi pois koko kauden aikana, kunhan karsinnat eivät ala kolkuttelemaan. Tämä on vähän Aran kokkaus, jonka Toivola on maustanut. Nämä mausteet eivät ole tähän ruokaan täydellisesti sopineet, mutta mitään ei ole vielä menetetty.

Ensi kausi on Toivolan näytön vuosi. Sillon hänellä on edessään jo oma kokkaus ja sen pitäisi näkyä komeana lentona alusta alkaen. Jos ei näy, niin sitten nopeat potkut.

Eli Mika saa täältä suunnalta työrauhan ensi vuoden lokakuun puoliväliin asti ja katsellaan sitten tilannetta uudestaan.

Eiköhän me unohdeta tämä samantien. Mikään ei viittaa ,että peli vielä paranisi. Toivola on nähty.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eiköhän me unohdeta tämä samantien. Mikään ei viittaa ,että peli vielä paranisi. Toivola on nähty.

Pitäisköhän yks audi kuski hakee Vaasasta? Oravan voisi lähettää toiseen suuntaan. Molemmissa päissä voi olla positiivinen muutos.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Pitäisköhän yks audi kuski hakee Vaasasta? Oravan voisi lähettää toiseen suuntaan. Molemmissa päissä voi olla positiivinen muutos.
Heh... hyvä läppä. "Minä itte ja mun egoni"-ukko ei ole yhdenkään SM-Liigajoukkueen valmentaja. Piste.

Kakkoskoutsi Räsänen on valmentaja paikallaan, Majavaa ei tarvitse kukaan.
 

Stranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pitäisköhän yks audi kuski hakee Vaasasta? Oravan voisi lähettää toiseen suuntaan. Molemmissa päissä voi olla positiivinen muutos.
Ei nyt sentään koko organisaatiota viitsisi kyykkyyn laittaa, nyt kun on jotenkin tolpilleen päästy. Tami show pyöriköön muualla.

Ihmeellinen romahdus tapahtui kylä mj-tauon jälkeen. Sitä ennen rupesi jotain tolkkua olemaan otteissa.
 

Menace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Heki, sympatiat Tapparalle
Tamista sen verran, että enpä usko että miehellä on enää työpaikkoja Suomessa.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oravan näytöt ovat jälleen maagiset...

Yksi hyvä kausi Porissa, ja silloinkin oli eri säännöt voimassa joten Toivolan pelitapa toimi paremmin. Alkaa tuntumaan että Toivola ei ole ajan tasalla.

Joo, eipä ole herraa ikävä täällä suunnalla ja tuskin on Raumallakaan.

Raumalla Toivolalla oli rahaa millä mällätä ja silti vedettiin huonoa jälkeä. Nyt on koossa suhteellisen hyvä nippu mutta ei vain saa Mika miehistä paljoakaan irti.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä oli tänään HIFK:ta vastaan NIIN HUONOA peliä, ettei mitään tolkkua! Ei pelisysteemiä eikä yritystä! Pelkkää peruuttelua ja kaksinkamppailujen häviämistä, väliin heitetään muutama pitkä päätyyn eikä kukaan perään heitto!
Ja vastassa oli puolihalvaantunut A-junnu/mestis jengi (jolla oli asenetta paljon pekkoja enemmän)!

Hjalliksen sanoin: Mika, mä annan sulle potkut!

EI OLE VAIHTOEHTOJA, peli on niin sekaisin!
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tää aika surullista. Konkurssin partaalla keikkunut divarijengi saatiin hilattua kovalla työllä ainakin lähelle sitä liigan keskikastia johon aikanaan iso tavoite laitettiin. Puoli vuotta voi näköjään kaiken muuttaa. Nykyisellä peli-ilmeellä (tai sitähän ei oikeasti ole ollenkaan) palataan monta vuotta taaksepäin. Olen tätä touhua seurannut siitä saakka kun Nokelaisen luotsaama porukka tiputti KooKoo:n divariin. Nyt alkaa tuntua siltä, että onko eväät tosiaan Lahdessa syöty. Eihän tuollaista paskaa jaksa kukaan seurata kovin pitkään. Nupekin kuulosti pelin jälkeen kohtuullisen masentuneelta. Onko mies vain rauhoittunut vai mikä, mutta entinen "polte" puuttuu tällä hetkellä koko olemuksesta. Ilmeisesti kuvastaa koko jengin olotilaa.

Tuo Toivolan haastattelussa mainitsema "hyvä taisteluilme". Siis mitä vittua? Vai puhuiko vastustajasta.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Hjalliksen sanoin: Mika, mä annan sulle potkut!

Ja pitää muistaa myös se ele. Olkapäästä asti isolla kaarella suoraan eteenpäin hakeutuva etusormi =)

Ja jos ei solkungen kelpaa, niin voihan se tosiaan olla, että Hjalmari tässä jossain vaiheessa jollekin fuduja jakaa. Sieltä vois sitten tulla Lahteenki pelastaja. Olis kyllä herkullinen ajatus, missä Toivola Vaasaan, Aravirta Lahteen ja Solkungen Ilmalaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Pelit Marraskuussa:
...
8 peliä, toiveissa olisi jotain 12-16 pisteen väliltä. Enempi olisi ilmeisesti utopiaa. Sääli- tai edes "varma sarjapaikka" -junissa olisi kiva pysy.
Pelicans - HIFK: turpiin, 0 pistettä
Pelicans - Tappara: voitto, 3 pistettä
Lukko - Pelicans: turpiin, 0 pistettä
Pelicans - SaiPa: turpiin, 0 pistettä
HIFK - Pelicans: turpiin: 0 pistettä
Jokerit - Pelicans: voitto 3 pistettä
Pelicans - Ässät
JYP - Pelicans

Elikkä peräti 6 pistettä on toistaiseksi tullut tässä kuussa. 12-16 oli toiveissa, mutta kun ei niin ei. Alavireisesti mennään ja säälijunassa ihme kyllä ollaan vielä jotenkin mukana. Voittoja voittoja ja voittoja, perkele.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Meinasin tämä postata tuonne Juhismasa-ketjuun viestini perään, mutta sopii paremmin tänne:

Kyllä Pelicansin jokaisella pakilla on ihan riittävä taitotaso antaa se ensimmäinen ja lyhyt syöttö joko keskelle tai laitaan, kunhan se tehdään riittävän nopeasti. Eilen olin jo havaitsevinani lievää edistystä tässä puolustusalueen neppailussa. Nimimerkki lommin mainitsemia sokkosyöttöjä selän taakse yms. ei nähty eilen niin paljoa, kuin esim. SaiPa-ottelussa. Vieläkin pitäisi kuitenkin saada hommaa nopeammaksi ja tässä myös hyökkääjien on puolustajia autettava, jotta heillä on paikkoja avata peliä. Kaksi pakki-pakki syöttöä on aivan maksimi, mitä voi tehdä omalla alueella tehdä. Se kolmas kiekonsiirto pitääkin sitten jo olla ylöspäin suunnattu.
 

BaronFIN

Jäsen
Mä tiedän että tämä on typerää peilata kautta tulosten kautta, mutta tämähän on tulosurheilua, niin kuin nämä pomot aina tykkää sanoa. Ja valmentajan työpaikka on tulosurheilussa kiinni tuloksista =)

Pelicans - Jokerit voitto, 3 pistettä
SaiPa - Pelicans voitto, 2 pistettä
Ässät - Pelicans turpiin, 1 piste
Pelicans - Ilves turpiin, 0
Pelicans - Blues turpiin, 0
TPS - Pelicans turpiin, 1 piste
Pelicans - HPK voitto, 2 pistettä
Kärpät - Pelicans turpiin 0
KalPa - Pelicans voitto, 2 pistettä

Eli lokakuun 9 peliä tuottivat 11 pistettä. Vau... Ja minua syytettiin natsiksi kun menin vaatimaan kolmea suoraa voittoa lokakuun alkuun Toivolan työpaikan varmistamiseksi.

Pelicans - HIFK: turpiin, 0 pistettä
Pelicans - Tappara: voitto, 3 pistettä
Lukko - Pelicans: turpiin, 0 pistettä
Pelicans - SaiPa: turpiin, 0 pistettä
HIFK - Pelicans: turpiin: 0 pistettä
Jokerit - Pelicans: voitto 3 pistettä
Pelicans - Ässät turpiin, 0 pistettä
JYP - Pelicans

Marraskuussa 6 pistettä ja yksi peli jäljellä. Tuloksellisesti on siis menty vain huonompaan suuntaan.

Mitä jengi odottaa joulukuusta?

HPK - Pelicans
Pelicans - KalPa
Ilves - Pelicans
Pelicans - Kärpät
SaiPa - Pelicans
Pelicans - JYP
Tappara - Pelicans

3 pistettä? Onko liikaa vaadittu?

9 pistettä olisi nyt minimi, muuten Toivola saa ehdottomasti lähteä, mutta sekään (1,28 pist/peli) ei enää mihinkään säälijunaan riitä, joten kuinka pitkään tässä nyt odotellaan kurssin kääntymistä? Sen olisi pitänyt jo kääntyä!

Tuloksien puolesta Toivolalla ei pitäisi enää olla työpaikkaa, mutta ilmeisesti toimistolla ei ole pokkaa tuumata, että perseelleen meni... Mennään sitten näin ja syytellään pelaajia "haluttomuudesta". Hell yeah, aikamoinen perseennäyttö kannattajilta ja toimistolta jengille joka on kuitenkin kolme kautta putkeen ollut puolivälierissä...
 

kibe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kakkosena Pelicans, ULUVFC #71, DEFC #50
Tuloksien puolesta Toivolalla ei pitäisi enää olla työpaikkaa, mutta ilmeisesti toimistolla ei ole pokkaa tuumata, että perseelleen meni... Mennään sitten näin ja syytellään pelaajia "haluttomuudesta". Hell yeah, aikamoinen perseennäyttö kannattajilta ja toimistolta jengille joka on kuitenkin kolme kautta putkeen ollut puolivälierissä...

Tähän kommenttina että siellä on aika moni lenkki pettänyt joiden piti olla profiilipelaajia tällä kaudella kuten Jesse Saarinen, Tuomas Santavuori, Vili Sopanen jne... Väitän et ihan sama vaikka olis ukko jumala ollut valmentajana niin noin kova "tason" lasku ei voi olla näkymättä. Joukkue on täynnä kolmos-, nelosketjun miehiä. J-M Aaltonen, H. Heino, Rinkinen ja muutama muu kannattelee joukkuetta ja on ainoita valon pilkahduksia. Joukkueen rosteri huutaa helvetin kovaa ykkös-sentteriä (ei mitään markku tähtisiä ei millää pahalla), jotta saadaan J-M Aaltoselle kunnon ruokkija. Tällä hetkellä Aaltonen joutuu sooloamaan itsekseen paljon kun ei muilta apuja näy. Sit tää meidän "ykkös" sentteri, sanoin jo ennen kauden alkua et katastrofi kun joku Paakkolanvaara ykkös-sentterinä huhuhuh.... Kakkos-sentterinä olisin viel ymmärtänyt mut et suoraan ykkösen senaks aika lotto veto. Tähän väliin Toivolan potkut on ihan turha varmistetaan ainakin ettei pelata edes sääli playoffeissa. Pari kunnon hankintaa jotta saadaan edes kova ykkösnyrkki niin voi olla jotain toivoa.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Hell yeah, aikamoinen perseennäyttö kannattajilta ja toimistolta jengille joka on kuitenkin kolme kautta putkeen ollut puolivälierissä...

BS!

Jos tässä jotain perseennäyttäjiä halutaan etsiä, niin niitä ovat tasan ne haluttomia surffailuja toistuvasti esittäneet pelaajat. Samaan kastiin vielä ne s*tanan puuhastelevat tunarit, jotka siellä Ilontalon yläkerrassa pelaavat omaan pussiinsa, kuten P.Sihvonenkin ansiokkaasti on tuonut esille.

P.S.

Ässät-peli oli ensimmäinen koko joukkueen suorittama veto nimenomaan joukkueena. Oliko syynä P.Sihvosen uhkaus nimien julkaisusta, huhut mahdollisista pelaajakaupoista, joukkueenjohdon ottaminen kantaa kurittomuuksiin vai mikä, mutta yhtä kaikki; jonkin asteinen herääminen tapahtui eilen.
 

BaronFIN

Jäsen
No joo... Ei niinkään kait faniporukan toimesta (kuljetaan voitosta tappioon jne...) vaan yksittäisen, keski-ikäisen, hieman ehkä humaltuneen peruskatsojan toimesta. Tiedätte varmaan tapauksen kun hiljaisessa hallissa alkaa kommentti kuulua...

Eihän täällä Lahdessa osata vaatia valmentajan potkuja yhtä julkisesti ja näyttävästi kuin esim isommilla lätkäkunnilla. Tämä perseily menee jo vanhasta muistista. Neljä vuotta siinä menikin. Jo helpottaa...
 

BaronFIN

Jäsen
Siirretään tuolta Pelaajaliikenne-ketjusta tälle puolelle, niin pysytään edes jotenkin aiheessa:

Läjältä paljon hyvää pohdintaa hyvien perusteluiden kera, mutta tämä särähti korvaan.

Väitän, että jos M.Kousalla olisi edes puolet erään Leo Komarovin määrätietoisuudesta harjoittelun ja itsensä kehittymisen suhteen, pelaisi hän ykkösylivoimaa ollen pakiston selkeä liideri, samalla syrjäyttäen Suhosen aseman.

W00t !!!! Suhonen ei todellakaan ole pakiston selkeä liideri, vaikka syksyllä kulkikin kultapytty päässä. Nyt tahti on täysin hyytynyt ja paluu viime vuotiseen räpeltämiseen on valitettava tosiasia. Puolustamista tuo ei muuten hanskannut missään välissä.

Omissa silmissäni Kousa ja Suhonen menevät samaan kastiin sillä erotuksella, että Kousa on 100k euroa halvempi versio Suhosesta, rightin kätisyydellä varustettuna (aina plussaa). Mutta tosiaan Kousan kohdalla parin vuoden selkeä suunnitelma Mestis-visiitin kera voisi tehdä ihmeitä. Kunhan se ei ole koko Pelicansin Mestis-visiitti :)
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
W00t !!!! Suhonen ei todellakaan ole pakiston selkeä liideri, vaikka syksyllä kulkikin kultapytty päässä. Nyt tahti on täysin hyytynyt ja paluu viime vuotiseen räpeltämiseen on valitettava tosiasia. Puolustamista tuo ei muuten hanskannut missään välissä.

Tämä on aivan totta. Pakiston todellinen liideri on Jan Latvala, jonka asemaa kukaan ei tällä hetkellä pysty kyseenalaistamaan. Suhosen vahvuudet ovat kuitenkin nimenomaan ylivoimalla erityisesti hyvän laukauksen, syöttöjen ja sijoittumisen ansiosta. Kaikki varmasti muistavat kuinka tehokas akseli oli Suhonen - Loppi toissakaudelta. Ja juuri tämän roolin toivoisin Kousan varastavan Suhoselta.

Ja tällä hetkellä en näe millä avuilla Kousa menisi Severistä ohi: +/- ja tehopisteet selvästi Suhoselle, sekä omiin silmiini selvästi agressiivisempi puolustuspään peli kääntävät kyllä tämän pelipaikan Suhoselle. Toki, jos Kousa pystyy vastaamaan huutoon ja luomaan tekopaikkoja ja ylivoimalla pisteitä, on Seven oikea paikka katsomossa. Jotenkin muutenkin tuntuu, että hieman jopa kohtuuttomasti joutunut kannattajien hampaisiin, kun ei ole "oma poika". Ei Suhonen ole tainnut kertakaan ajaa itseään niin ulos tilanteesta, kuin Kousa viime pelissä junnumaisella vastaantulollaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös