Pelicansin otteet kaukalossa kaudella 2012–2013

  • 123 378
  • 320

Alarik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä oli se fakta. En rupea referoimaan sanomisia ja kuka sanoi/teki mitä, mutta tuossa parissa lauseessa se olennainen.

No lähinnä olis ollut kiva kuulla mistä tällästä faktaa ollaan kuultu. Onko omakohtasesti koettua vai toiselta kuultua sisäpiiritietoa. Itse en ole moista kuullut, mutta käytännössä ihan mahdollista joten kiinnostaa kuulla. Sehän ei tosta vielä faktatietoa tee jos ilmotat sen vaan foorumilla tyyliin "toimistolla nous kusi hattuun".
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Radek on näköjään onnistunut Lahdessa pukukoppihengen pilaamisessa. Pikkarainen on muuten vaan vähän "hassu".
O'Marra ja Pärssinen olivat tänään ainakin käsittämättömän huonoja ja Seikolakin näytti maalia lukuun ottamatta B-junnulta.

Suikkasella palanee kohta hihat ja pian lähtee joko Kaitsu tai pari pelaajaa (veikkaan em. Smolenakia)

Kaikkein eniten olisin silti lahtelaisena huolissani tuosta yleisestä ilmeestä kentällä - kiukuttelua, kaatuilua, filmailua, surffailua. Aikamoinen neitilauma oli tänään kentällä kultakypärän sekä kapteenin johdolla.

Myllyniemi oli 7 päästetystä maalista huolimatta kyllä hyvä. Ei gamesavereita, mutta maalit oli tehtyjä.

Mihin perustat väitteesi että Radek olisi pilaamassa Pelicansin pukukoppihenkeä? Ite en ole kyllä kuullut mitään tähän viittaavaa.

Smolenakin ketju on tällä hetkellä meiltä ainut joka pelaa siedettävällä tasolla. Sitä paitsi olisi silkkaa typeryyttä myydä joukkueen kultakypärä kun ei noita pistetehtailijoita muutenkaan meillä just nyt liikaa ole. Syy tähän paskuuteen piilee nyt jossain muualla. Itseasiassa hyökkäysosasto on ihan ok miinus vanhusosasto (tiedätte ketä meinaan).

Mutta voi itku kun yhdistää kaiken maailman Jaatiset, Ylöset ja Pietilät B-luokan maalivahtipeliin niin tässä tulos. Maaleja kyllä ollaan yleensä tehty tarpeeksi että jos vaan puolustuspää ja maalivahtipeli olisi kunnossa niin nykyisellä maalimäärällä olisi todellakin ollut mahdollisuus voittoon käytännössä joka pelissä KalPa-matsi poislukien.

Pahaltahan tää näyttää. Mielestäni Pelicansin peliesitykset oli menossa eteenpäin peli peliltä mutta sitten Goren loukkaantui ja Richmond sairastui. Vaihtuvuutta kokoonpanossa on vaan liikaa yhdistettynä kokematoomaan puolustukseen joka on ollut kaksi edellistä peliä varsinkin ihan pihalla. Sopasta, Immosta ja Gorenia on just nyt muuten helvetin ikävä.

Oisko vihdoinkin aika tehdä jotain oikein ja hankkia se vitun NHL-pakki, mieluiten joku varma ja luotettava luutija, tyyliin joku Dustin Brownin halpisversio.

Sit vielä Niemen Antti tolppien väliin, Kauppila ja Pärssinen heivataan helvettiin pilaamasta hyökkäyspään kemioita hitaudella. Myllyniemi jää kolmosveskariksi ja hänet myydään johonkin Norjan liigassa pelaavaan seuraan. Esposito istutetaan ketjuun jossa hänestä voi oikeasti saada jopa mehuja irti.

Näiden muutosten jälkeen Pelicans saattaisi mahdollisesti näyttää taas vaihteeksi joukkueelta joka taistelee voitoista, ei säälipisteistä.

Hohhoijaa, en olisi vain yllättynyt jos Pelicans voittaisi sekä Lukon että SaiPan, olisin ihmeissäni. Ei näin paskasti voi puolustaa, ei vaan voi... helvetti.

Edit: Dvozak teki hyvän pointin. Miksi Blues on vuosi toisensa jälkeen aina vähintään alemman keskikastin porukka runkosarjassa ja keväällä pelaa aina vähintään puolivälierävaiheessa? Niinpä. Heillä on Suomen ehkä paras junioiritoiminta. Osattaisiinpa meillä ottaa Blegistä mallia junioritoiminnassa...
 
Viimeksi muokattu:

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mihin perustat väitteesi että Radek olisi pilaamassa Pelicansin pukukoppihenkeä? Ite en ole kyllä kuullut mitään tähän viittaavaa.

Eiköhän se perustu ihan siihe, että Ässät "vaihtoi" Smolenakin viime kaudella Sindeliin. Smolenak voitti pudotuspelien maalipörssin ja hopeaa, Sindelistä ei kukaan ole kuullut sitten Poriin saapumisen.
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Eilisessä Veikkaajassa Tyrsky kertoi pienestä mahdollisuudesta tulla Pelsuun, jos NHL:n työsulku jatkuu pitempään. Toivottavasti jatkuu, koska koko Pelsun ryhmä valmennnusta myöten tarvitsee nyt pikaista herättelyä !
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt ihan jaksa uskoa tuohon liialliseen mukavoitumiseen. Heti kauden jälkeen kuitenkin hankittiin ilmeisen hyvällä tilipussilla Korpikari korvaamaan Järvistä sekä Richmond, joka oli etukäteen hyvä ja kallis vahvistus. Toki samassa junassa tuli Pärssinenkin, jota jostain ihmeen syystä oltiin tavoiteltu jo pidempäänkin. Oletin, että valmennusjohdolla oli jotain syvempää tietoa Timon nykykunnosta, mutta pelit ovat osoittaneet, että Pärssinen on juuri niin huono, kuin sopi odottaakin. Tai ei huono, mutta ei tuo tuohon joukkueeseen yhtään mitään.

Ehkä hyökkääjien kohdalla luotettiin liikaa Laschin jatkoon ja sen jälkeen Kaitsun imuun. Toki Espositoa oltiin tavoiteltu jo vuosi sitten, joten mikään hätäratkaisu hän ei ollut. Gorenin tilalle toivoin nuorempaa ja nopeampaa kaveria, mutta onhan Lee kunnossa ollessaan edelleen kova vahvistus.

Ei kai tähän yksiselitteistä syytä ole, mutta onhan tässä pian jotenkin reagoitava. Se ei tietenkään tarkoita Suikkasen potkuja, vaan muutoksia pelaajistoon, on vittudvozakit mitä mieltä tahansa.

Hieman alakuloiselta kuulosti Jormakkakin aamun lehdessä...
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei kai tähän yksiselitteistä syytä ole, mutta onhan tässä pian jotenkin reagoitava. Se ei tietenkään tarkoita Suikkasen potkuja, vaan muutoksia pelaajistoon, on vittudvozakit mitä mieltä tahansa.

Hieman alakuloiselta kuulosti Jormakkakin aamun lehdessä...

Muutoksia pelaajistossa? Kyllähän tuo on helppoa tuo. Eli kuka pistetään lihoiksi?

Kaarnan politiikalla, jonkun on lähdettävä ennen kuin kukaan tulee sisään. Kenestä Pelicans sitten voisi päästä eroon hyvään hintaan? Kuka huolisi esimerkiksi Pärssisen tai Pikkaraisen? Molemmat olisivat ehkä hyviä syvyyspelaajia kolmosketjuun, mutta nykyisellään nostavat 1. ketjun palkkoja ja sitten jostain ihmeen syystä Pelsuissa myös mahtuvat 1. ketjussa pelaamaan. Tai kuka haluaa ostaa loukkaantuneen Gorenin tai Sopasen?

Tietenkin sopimukset voidaan purkaa seuran ja pelaajan yhteisymmärryksessä.

Ainoa joka tuosta on realistista "treidata" tällä hetkellä on varmaankin Smolenak. Vähissä ovat seurajohdon keinot tällä hetkellä. Paskasta joukkueen kasaamisesta kärsii koko kiekkokaupunki.

Kyllähän tuosta Pärssisen hankinnasta pitäisi jo laittaa sellainen Mike York -pokaali toimistolle.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Kyllähän tuosta Pärssisen hankinnasta pitäisi jo laittaa sellainen Mike York -pokaali toimistolle.

Eikös Pärälle ruuvattu suora kahden vuoden pahvi? Ei voi vittu ymmärtää jos näin on.. Jaatiselle varmaan lyödään ensi viikolla 5 vuoden jatkoa kouraan 150k vuosiliksalla.
On erittäin huolestuttavaa, että meidän paras pelaaja on Pekka Jormakka. Niin hieno mies kuin hän on, niin ei hänen silti pitäisi olla minkään SM-liiga joukkueen ykköspyssy. Elokuun treenikuureista ja muista syistä puheen ollen, niin se Jyppi vaan paahtaa sarjakärjessä vaikka siellä oli palikat enemmän sekaisin ennen sarjan alkua. Siellä on reagoitu muuttuvaan tilanteeseen, täällä ei.
Mielelläänhän tässä ketjussa kehuisi meidän joukkuetta mutta..
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Kuten jo todettua ei joukkuetta voi vaihtaa, enkä usko oikein useamman pelaajan vaihtoon, mutta se yksi vaihto pitäisi tehdä ja se yksi vaihto seisoo tolppien välissä. Eli pakko saada maalivahti, joka pystyisi edes hieman kannattelemaan paskasti pelaavaa joukkuetta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muutoksia pelaajistossa? Kyllähän tuo on helppoa tuo. Eli kuka pistetään lihoiksi?

Ihan vielä en ole valmis ulostamaan ketään, mutta onhan tuossa Smolenakin lisäksi muitakin potentiaalisia kaupattavia:

- NHL:n ja AHL:n välimaastossa tahkonnut O'Marra kelpaisi varmasti jonnekin, vaikka uskon kaverista olevan Pelicansillekin hyötyä oikein roolitettuna

- Richmond on sen verran hyvät taustat omaava pelaaja, että kelpaa varmasti kauppatavaraksi, vaikka floppaisikin täällä

Espositon myyminen onkin sitten vaikeampaa. Pärssistä ei huoli kukaan, eikä muita kannata myydä, sillä heistä saattaa olla hyötyä, kun peli loksahtaa kohdilleen.

Ihan puhtaita papereita ei saa Suikkanenkaan. Puolustuspelaaminen on ajoittain niin huonoa, että jopa tuolla materiaalilla pitää pystyä parempaan. Terveenä ollessaan puolustuksen materiaali ei ole edes heikkotasoinen.
 

Juha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oi Lahti On!
Aika hyvin Raúl osuu edellisessä viestissä. Ess tietää nimittäin kertoa että muutoksia on todella tulossa ja että Richmond ja O'Marra on lähdössä.
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Kuten jo todettua ei joukkuetta voi vaihtaa, enkä usko oikein useamman pelaajan vaihtoon, mutta se yksi vaihto pitäisi tehdä ja se yksi vaihto seisoo tolppien välissä. Eli pakko saada maalivahti, joka pystyisi edes hieman kannattelemaan paskasti pelaavaa joukkuetta.

Harvinaisen samaa mieltä jo harjoituspeleistä asti. Kunnollinen maalivahti pitää hankkia vaikka se menisi budjetista ylitse. Tarjontaakin pitäisi kaiketi nyt olla poikkeuksellisen paljon. Itse uskon vahvasti, että peliä saadaan vielä paremmaksi kauden edetessä ja sairastuvan tyhjentyessä, mutta siitäkään ei ole kauheasti iloa jos maalivahtipeli on nyt nähdyllä tasolla. Tottakai peli on kokonaisuutena aivan sekaisin, mutta oikeasti hyvälle maalivahdille ei siitä huolimatta tehdä tällaisia määriä maaleja.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yhdellä puolustajalla ei pitkälle pötkitä. Reagointia toki tarvitaan, mutta pikkaisen silti harmittaa Richmondin näin nopea lähtö. Potentiaalia olisi kiekolliseen rooliin tässä liigassa.

O'Marra ei sitten saanut missään vaiheessa kunnon näyttöpaikkaa. Ritamäen ja Tavin kanssa on vaikea tehdä tulosta. Tietysti aina jonkun on pakko lähteä ja tässä on todennäköisesti ne kaksi kalleinta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vihien mukaan ruotsalainen pakki khl:stä tulossa ja Richmond ja O'Marra pakkaamassa laukkunsa.

Eipä noita svedupakkeja hirveästi KHL:ssä luudi:

Jonas Junland Barys
Staffan Kronwall Lokomotiv
Niclas Andersen Severstal
Mathias Porseland Lev Praha
Josef Boumedienne Bratislava.

Noista varmaan Kronwall voidaan unohtaa koska on pelannut loistavasti hyvin kauden aloittaneessa Lokomotivissa. Jos hyökkäävää pakkia haetaan niin vaihtoehtoina varmaankin olisi Junland ja Porseland. Kummallakaan ei kausi ole alkanut mitenkään loistokkaasti joten olisiko siellä veli venäläinen luopumassa jommasta kummasta? Boumedienne on varmaan jo nähty joten jos tuo FeedTheMulen huhu pitää paikkaansa niin veikataan Junlandia.

Ja tämä on sitten arvailua ja spekulointia.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei ole O'Marra päässyt kunnon näytön paikkaan, mutta kyllähän tekijämies olisi parempia tehoja tehnyt oli rinnalla sitten kuka tahansa. Siltä näyttää, että hyökkkäyspään taidot ei riitä tälle tasolle. Toki sen olisi jo noista AHL pisteistä voinut päätellä, mutta oletin johtoportaalla olleen paremmat tiedot miehen "piilevistä kyvyistä". Mistään perseilystä O'Marraa ei voi syyttää ja sikailleen venälaisen leipominen harjoituspelissä on toistaiseksi yksi kauden sykähdyttävimmistä hetkistä, mutta pisteiden tekijöitä Pelicans nyt tarvitsisi. Sellainen O'Marra ei ole ja tuskin tulee olemaankaan.

Richmondia en olisi ihan vielä ulostamassa, sillä paljon hyvääkin häneltä on nähty. Noh, johdon luulisi tietävän mitä tekee, mutta niihän sitä olisi luullut jo kesällä kun näitä jannuja hommmattiin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Olin tänään Lämärissä syömässä ja Pelsu-ryhmä saapui normaalia myöhempään jääharjoituksiin ja mitä vanhat silmäni näkivätkään...Nega-Mika valmennusryhmässä?? Pienten takaumien hellitettyä sanoin duunikaverille -Saarinen, siinä osasyy sekavaan peli-ilmeeseen. Nimim. kokemusta on...
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaarnakin myöntää tulevat muutokset:

Pelicansin kriisi tuomassa muutoksia: "NHL-avut eivt ratkaisu" - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - SM-liiga

Nimiä hän ei mainitse, mutta rivien välistä on luettavissa ESS:n tietojen olevan oikeassa. NHL-avuista tulee niin ympäripyöreää kommenttia, että eiköhän sieltäkin joku tule jossain vaiheessa. Niemen kanssa ei ole neuvoteltu... mutta muuten hommat on jo sovittu?

Onhan tämäkin mielenkiintoista, vaikka mieluummin näkisin hyvää lätkää hallilla.
 

kumiplus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En olisi uskonut että pelaajista, etenkään Richmondista, luovuttaisiin jo tässä vaiheessa kautta, mutta ainakin toimistolla ollaan hereillä. Peli on ollut niin sekaisin ja mennyt vain huonompaan suuntaan, että jotain on tehtävä. Vaan tuskinpa se mikään ratkaisu on jos O'Marra ja Richmond potkitaan, sen verran monta paskaa joukkueeseen vielä jää. Pärssinen ja Kauppila ovat tässä vaiheessa tarkastellen täysiä katastrofihankintoja, vaikka ensin mainittu sentään pelaa hyvällä asenteella. Jormakka on tosiaan tällä hetkellä joukkueen paras pelaaja, ja on parantanutkin reippaasti vime kaudesta. Ainut joukkueesta joka ansaitsee kiitettävän arvosanan.

Esposito oli ainakin TV-selostajan mukaan selkävaivojen takia poissa Ässä-pelistä, ja hänestä ei ollakaan vielä luopumassa. Itse antaisinkin tälle kaverille vielä aikaa, sillä oli koko ajan selvästi tuloillaan. O'Marrallakin oli sentään yritystä, mutta eihän sille mitään voi jos kärkiketjuihin haettu sentteri tippuu jämäketjun rouhijan rooliin.

Maalivahdit eivät pysty kannattelemaan joukkuetta tällä hetkellä, mutta kahta viimeistä peliä ei olisi voitettu edes Antti Niemen tai Niko Hovisen avustuksella. Kassareiden itseluottamusta koetellaan kun oma puolustus on reikäjuustoa, toivottavasti Suikkanen saa parsittua tämän paketin kasaan mahdollisimman vikkelästi.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Toisaalta hyvä, että muutoksia tehdään ja toisaalta ymmärrän ulkomaalaisten olevan liipasimella, jo pelkästään sen takia, että heille on helpompi löytää uusi seura tässä vaiheessa kautta.

Ilmeisesti Danny Boy ei ole pelannut Kaitsun "systeemin" mukaisesti ja siitä syystä joutunut epäsuosioon, mutta olisin kuitenkin odottanut Dannyn suhteen hieman malttia, no eihän varmaksi lähtijäksi ole vielä leimattukaan.

O´Marran osalta odotettiin varmasti lisää tehoja, mutta jotenkin en osaa olla kovinkaan pettynyt äijän suorituksiin, kun katsoo missä jamassa joukkue pelillisesti on, ei tähän shaisseen auttaisi edes Jeesus.

Kaarna tietysti tarkan markan miehenä haluaa äijiä ulos ensin ja sitten uusia sisään, mutta kyllä tähän yksi Ruotsin poika mahtuisi ilman Danny ulostamista ja jankkaan loppuun asti sen maalivahdin hankkimista, tulee sitten mistä tahansa.

Ja aivan varmasti Nega-Mika ei ole ollut joukkueen kuvioita piirtelemässä.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Eipä noita svedupakkeja hirveästi KHL:ssä luudi:

Jonas Junland Barys
Staffan Kronwall Lokomotiv
Niclas Andersen Severstal
Mathias Porseland Lev Praha
Josef Boumedienne Bratislava.

Noista varmaan Kronwall voidaan unohtaa koska on pelannut loistavasti hyvin kauden aloittaneessa Lokomotivissa. Jos hyökkäävää pakkia haetaan niin vaihtoehtoina varmaankin olisi Junland ja Porseland. Kummallakaan ei kausi ole alkanut mitenkään loistokkaasti joten olisiko siellä veli venäläinen luopumassa jommasta kummasta? Boumedienne on varmaan jo nähty joten jos tuo FeedTheMulen huhu pitää paikkaansa niin veikataan Junlandia.

Ja tämä on sitten arvailua ja spekulointia.

Tälläistä löytyi KHL-ketjusta, eiköhän tuo huhuttu pelaaja ole Porseland:
Lisäksi Lev hankki Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcikin tänään. Pari päivää sitten hankittiin Martin Skoula. Eli kerralla kolme uutta nimekästä pelaajaa puolustukseen. Alkaa olla melko ahdasta, joten eiköhän myös poispäin ole lähdössä joku. Sieltä alkaa pudota Alexander Picardin, Tomas Mojzisin ja Mathias Porselandin tasoisia pelaajia pois kokoonpanosta.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ainakin paperilla Porseland olis kyllä hemmetin hyvä pakki tohon nippuun. Vieläkun saatais korvaaja ainaski Jaatiselle ja mielellään myös Ylöselle nii johan tekis gutaa. Mutta ei nyt sentään makiata mahan täydeltä.
Eihän tää nyt niin pahalta näytä kun miettii minkälaisen nipun saa kasaan kun pojat palaa lasaretista:

Goren - Esposito - Sopanen
Smolenak - Tsiisus - Jorma
Pärssinen - Immonen - Tavi
Pöyhönen - Kake - Pikkarainen

Ylönen - Seikola
Korpikari - "Porseland"
Jaatinen/Hurri - Latvala
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Twitter kertoilee Jonas Junlandin nähdyn Bomen seurassa hallilla. No Jonas kelpaisi kyllä Bome ei ehkä niinkään.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Twitter kertoilee Jonas Junlandin nähdyn Bomen seurassa hallilla. No Jonas kelpaisi kyllä Bome ei ehkä niinkään.

Boumedienne sai juuri äsken jäähyn Jekaterinburgissa. Tuskin siellä on Junlandiakaan ollut. Joonas kyllä kelpaisi, sillä tämän kauden Pelicans-puolustuksen Joonas-pitoisuus on ollut aivan liian pieni.

Tämän päivän Peliitta-kokoonpanosta on pääteltävissä se, että Juvonen avaa kautensa liigan puolella huomenna.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kun viime kauden päättymisen jälkeen seurasi tämän kauden rosterin kokoamista jäi sellainen kuva ettei ainakaan rymistelystä jäätäisi paitsi. O'Marran, Gorenin , Richmondin ja Pikkaraisen olisi voinut kuvitella edustavan sellaista pelaajatyyppiä, että Pelicansin otteluissa laidat rytkyvät ja naiset itkevät katsomoissa.

En ehkä ole katsonut Pelicansien otteluita oikeasta kulmasta, mutta taklaukset ovat mielestäni puuttuneet täysin. Onko ne kielletty jäähyjen pelossa valmennusjohdon toimesta, mutta joka tapauksessa kohtuullisen lapasta on Pelicansin pelaaminen sillä osastolla ollut. Kovimmat taklaukset tällä kaudella näin Lukko -pelissä Kimi Koiviston toimesta.

Pikkarainenkin on joutunut tyytymään keskimmäiseen sormeensa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös