Mainos

Pelicansin juniorit

  • 634 038
  • 1 647

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä Lahdessa tehdään hyvää juniorityötä. Samaan hengenvetoon todettava, että U18 eteenpäin joka puolella Suomessa on liikettä seuroista toiseen. Ei niitä omia ole missään neljää kentällistä. Kärkiyksilöille on kysyntää. JOS kuitenkin liigajoukkue rakentaa toimintaa ulkomaisten pätkäsopimuksiin - on se aika vahva viesti potentiaalisille katsoa muualle(kin). Tuskin se tähän kauteen loppuu ellei lopu koko toiminta. Huhujen mukaan siellä on nytkin mm. NCAA ja CHL muutamien talenttien perässä.
Alkuun suuri tunnustus sinulle. Olet todella hyvin kartalla junnujen asioista ja lähestymistapasi on kannustavan kriittinen.

Tässä kuitenkin hieman mietittävää
Kuin moni nykyisen U20 jengin pelaajista olisi todella valmiita liigaan? Aika raakileelta on Baresit, Poletinit, Junkkarit jne näyttäneet siellä. Lattuakin toki olisin itse halunnut aiemmin testatakin kun veskaripeli oli mitä oli.
Nieminen, Kumpulainen toki osittain todella hyviäkin näyttöjä mutta tasaisuutta heilläkin kaipaa. Yli-ikäisenä junnuissa pelaava Kumpula oli kyllä hyvä niissä peleissä jotka pelasi.

Olisin kiintoisaa kuulla nimiä kenelle antaisit peliaikaa junnuista liigassa näiden siellä käyneiden lisäksi? Chrons, Paqvalinin veljekset? Amhmadi? Näistäkin nuo veljekset ja Chrons ovat muualta tulleita. Tehdäänkö tällaisille Chronsin ja Paqvalinin kaltaisille muuten sopparit aina vain vuodeksi kerallaan vai onko useampi vuotisia junnusoppareita jne?
 
InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
Ensiksi kiitos ja samoin!
Ymmärtääkseni ulkoa tulleet ovat lyhyillä sopimuksilla kuten suurin osa muistakin sopimuspelaajista. Osa pelaajista ei varmasti itse ole halunneet sitoa itseään pitkään sopimukseen juurikin em. Syistä. Chronsille ja Paqvalineille on varmasti kysyntää muualtakin. Pitää muistaa, että täällä on taustalla agentit, jotka varmasti tietyssä vaiheessa haluavat myös rahaa. Seuraa kiinnostaa kasvatuksessa raha ja ensimmäisenä se konkretisoituu NHL -varaustilaisuudessa. Ketään ei kiinnosta onko se oma kasvatti vaan se, mistä joukkueesta varataan. Toki sen verran kiinnostaa, että oma kasvatti tuo enemmän rahaa pöytään.

Kokemuksia nämä pojat tarvitsee ja haasteita. Bares on U20 sarjassa pitelemätön ja varmasti kokemuksien kautta myös oiva liigapeluri.
 
Kankolan Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei Pelicans sille mitään voi, että A-junioreiden sm-sarjan taso on niin karmaiseva, että liigassa ei meinaa pärjätä edes sellaiset pelaajat, jotka painaa A:ssa kolme pistettä per peli. (esim. Kiiskinen viime vuonna).

Se mihin Pelicansin kannattaisi nähdäkseni keskittyä, on jonkinlaisen järkevän pelaajapolun luominen niille väliinputoajille, jotka on liian hyviä a-junnuihin ja liian huonoja liigaan.

Tapparasta ja heidän lainasopimuksistaan voisi ottaa tässäkin mallia. Eli tehtäisiin pidempiä sopimuksia pelaajien kanssa ja katsottaisiin kullekin yksilöllisesti se järkevin sijoituspaikka liigapelaajaksi kasvamiseen vuodeksi tai kahdeksi. Vaihtoehtoja voisi sitten olla pohjois-amerikan juniorisarjat, mestis ja jopa pienimmät liigaseurat.

Kumpulaisenhan kanssa näin toki toimittiinkin, mutta en tiedä miksei sitä ole laajemmin hyödynnetty. Kai se on sitten siitä kiinni, että halutaan pitää reserviä.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ensiksi kiitos ja samoin!
Ymmärtääkseni ulkoa tulleet ovat lyhyillä sopimuksilla kuten suurin osa muistakin sopimuspelaajista. Osa pelaajista ei varmasti itse ole halunneet sitoa itseään pitkään sopimukseen juurikin em. Syistä. Chronsille ja Paqvalineille on varmasti kysyntää muualtakin. Pitää muistaa, että täällä on taustalla agentit, jotka varmasti tietyssä vaiheessa haluavat myös rahaa. Seuraa kiinnostaa kasvatuksessa raha ja ensimmäisenä se konkretisoituu NHL -varaustilaisuudessa. Ketään ei kiinnosta onko se oma kasvatti vaan se, mistä joukkueesta varataan. Toki sen verran kiinnostaa, että oma kasvatti tuo enemmän rahaa pöytään.

Kokemuksia nämä pojat tarvitsee ja haasteita. Bares on U20 sarjassa pitelemätön ja varmasti kokemuksien kautta myös oiva liigapeluri.
Mutta olisiko Baresillekin vielä tällä kaudella ollut parasta Mestis laina jonnekin hyvään jengiin ja isoon rooliin siellä? Saisi siellä miestenpeleistä isoja minuutteja. CHL ja loukit varmaan alkukaudesta esti osin tätä. Esim vaikka Ässät, HPK jne pienemmätkin seurat tehneet useiden pelaajien osalta pidempiä vuokria Mestikseen. Ok se on varmaan pois U20 jengin urheilullisesta menestyksestä, mutta voisi varmaan joissain tapauksissa olla järkevää vaikkei varinaista "mestisfarmia" olisikaan.
 
InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
Kyllähän Mestis on nuorelle pelaajalle askel eteenpäin U20 -sarjasta. Liigassa ei kuitenkaan määräänsä enempää ole pelaajapaikkoja tarjolla missään joukkueessa. Varausikäisiä ajetaan puoliväkisin liigaympyrään kokeilemaan, jotta se näyttäisi paperilla hyvältä. Esimerkkinä vaikka Ossi Tukio eilen Ilveksen paidassa. Peliaikaa taisi tulla reilu 5 minuuttia peliin, joten varmasti hyvä kokemus, mutta mitä se antoi....? Nieminen on tulltu hyvin sisään liigaan ja kehittyy varmasti peli peliltä. Uskaltaa tehdä kentällä asioita, mikä on hyvä merkki. Virheitä tulee pelissä, joka perustuu virheisiin. Pelicansille Mestis -yhteistyö olisi kova sana, mutta sitä ei ole.
 
Viikonlopun U20 matsit:

Perjantai: Pelicans-Lukko 2-3
1-1 J. Paqvalin (Bares, Nurmi)
2-1 Chrons (Kolehmainen, J. Paqvalin)

Lattu 13/15

Lauantai: Pelicans-HPK 5-1
1-0 Nurmi (Pohjalainen)
2-0 Bares (Chrons, Amhamdi)
3-0 Kokko (Koskinen, Amhamdi)
4-0 J. Paqvalin (Mattila, Bares)
5-1 J. Paqvalin (Amhamdi, Bares)

Lattu 17/18
 
Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
U20 tosiaan hyvässä vireessä, Lukolle ei vaan näytä löytyvän pysäyttäjää. Jännä nähä kauan lento kestää. Olisi hienoa nähdä vaihteeksi junnujen painavan pitkälle kevääseen, kun muutama vuosi jäänyt vajaaksi hyvästä runkosarjasta huolimatta.
 
InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
Pelicansin 16 -vuotias puolustaja Samu Alalauri on kutsuttu U18 -maajoukkueen mukaan Sveitsin turnaukseen. Otteet U17 Vierumäen Cupissa ja Pelicansin U20 -joukkueessa eivät ole jääneet huomaamatta.

Näetkö Samun jo ensikaudella pelaamassa liigamiehistössämme?
 
Näetkö Samun jo ensikaudella pelaamassa liigamiehistössämme?
Ei kyllä ensi kaudella vielä Liigaan riitä. Eiköhän Junkkari ja Amhamdi ainakin mene edelle ensin. Mielestäni Alalaurin voisi antaa kasvaa rauhassa U20 sarjassa ja pelata siellä isoja minuutteja ennemmin kuin, että pelaisi pienellä peliajalla Liigassa.
 
Junkkari kyllä polkenut monta vuotta paikallaan. Otteet liigassa yhä epävarmoja vaikka monta vuotta liigasopimuksella. Olisiko Junkkarin itsensä kannalta maisemanvaihto hyvästä?,On vain tämä vuosi soppariakin.

.Samu taitaa olla vähän eritason lupaus. Amhamdia en osaa kommentoida.
 
Amhamdi on isokokoinen pakki 188/93 eliten mukaan. Pelannut loistavasti alkukauden U20 sarjassa. Viime kaudella 41 peliä ja 3+6 +- tilasto 0. Nyt tällä kaudella 24 peliä ja 3+10 ja +16. Selkeästi on kehitystä tapahtunut.
 
InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
Näetkö Samun jo ensikaudella pelaamassa liigamiehistössämme?
Tiedän perheen ja pojan hyvin. En usko että ensi kaudella pelaa liigassa, vaikka riittäisi. Aika näyttää. Kuten vessaharja88 kirjoitti, kiire ei ole varmasti minnekään. Tällä hetkellä vetää hienoa kautta U20 -mukana ja saa peliaikaa 17-20 min / peli. Ymmärtääkseni A-sopimus kattaa vielä ensi kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tiedän perheen ja pojan hyvin. En usko että ensi kaudella pelaa liigassa, vaikka riittäisi. Aika näyttää. Kuten vessaharja88 kirjoitti, kiire ei ole varmasti minnekään. Tällä hetkellä vetää hienoa kautta U20 -mukana ja saa peliaikaa 17-20 min / peli. Ymmärtääkseni A-sopimus kattaa vielä ensi kauden.
Kiitos tästä. Osaatko kommentoida muuten Luka Arkkoa. On tuon 2008 ikäluokan maajoukkueen vakikalustoa ja pirun tehokas siellä ja U18, mutta ei ole koitettu yhtään U20 jengissä. Miksiköhän?
 
InnerCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans juniorijoukkueet, yleensä juniorikiekko
Johtunee siitä, että U20:ssa on aika leveä tuo hyökkäyskalusto. Luka on kantavia voimia Pelsun U18:ssa tällä kaudella.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Junkkari kyllä polkenut monta vuotta paikallaan. Otteet liigassa yhä epävarmoja vaikka monta vuotta liigasopimuksella. Olisiko Junkkarin itsensä kannalta maisemanvaihto hyvästä?,On vain tämä vuosi soppariakin.

.Samu taitaa olla vähän eritason lupaus. Amhamdia en osaa kommentoida.
Junkkarin huono liike ollut kyllä iso pettymys. Pelitaidoiltaan riittäisi hienosti eikä alkuun epäilemäni fysiikka ihan niin huonoa lopulta olekaan, mutta tuo liike.... On paljon töitä tällä saralla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös