Mainos

Pelicans (unelmat, haaveet, spekuloinnit, mutuilut & fantasiat)

  • 350 121
  • 1 804

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Josh Ho-Sang'ia on tarjottu kesällä kuulemma Suomeen melkein joka jengiin.
Toivon jopa ettei se ole tulossa meille, ei ole hyvässä joukkuepelaajan maineessa ja harkitsi jo lopettamistakin kun ei jengiä löytynyt.
Itsellänikin on muistikuva Ho-Sangista ongelmapelaajana (muun muassa myöhästyi NHL:n treenileiriltä ensimmäisenä päivänä, saapui rapakunnossa Örebron riveihin muutama kausi sitten ja mitä näitä nyt oli). Mutta nyt kun luin miehestä tehdyn haastattelun tältä keväältä tuosta parin kuukauden takaa, niin ihan järkevältä kaveriltahan tuo siinä vaikutti ja selkeästi oli itsereflektiota harrastanut terapiassa (minkä myös haastattelussa mainitsi).

Lätkän pelaamisen ohella näköjään pyörittää omaa bisnestään ja tekee hip-hop musiikkia, niin kyllähän sitä tekemistä löytyy vaikka ei kiekkoura jatkuisikaan. Mikäli olisi asenne ja kunto kohdillaan, niin varmasti olisi oikein pätevä pelimies tähän kotimaiseen Liigaan yhä tänänkin päivänä. Toki Pelicansilla tuo oikea laita on jo niin täynnä ettei sinne mahdu, ellei yleensä joku oikealla operoiva laituri siirtyisi vasempaan laitaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Yukon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ho-Sang mahtaisi taas aloittaa melkoisen paskamyrskyn mediaan ja palstalle, kun hänkin kerkesi pelaamaan (tosin vain yhden ottelun ajan) tuolla idän paskasarjassa sodan syttymisen jälkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Bo73

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Itsellänikin on muistikuva Ho-Sangista ongelmapelaajana (muun muassa myöhästyi NHL:n treenileiriltä ensimmäisenä päivänä, saapui rapakunnossa Örebron riveihin muutama kausi sitten ja mitä näitä nyt oli). Mutta nyt kun luin miehestä tehdyn haastattelun tältä keväältä tuosta parin kuukauden takaa, niin ihan järkevältä kaveriltahan tuo siinä vaikutti ja selkeästi oli itsereflektiota harrastanut terapiassa (minkä myös haastattelussa mainitsi).

Lätkän pelaamisen ohella näköjään pyörittää omaa bisnestään ja tekee hip-hop musiikkia, niin kyllähän sitä tekemistä löytyy vaikka ei kiekkoura jatkuisikaan. Mikäli olisi asenne ja kunto kohdillaan, niin varmasti olisi oikein pätevä pelimies tähän kotimaiseen Liigaan yhä tänänkin päivänä. Toki Pelicansilla tuo oikea laita on jo niin täynnä ettei sinne mahdu, ellei yleensä joku oikealla operoiva laituri siirtyisi vasempaan laitaan.
Joo siis ihan älytön virtuoosihan se on ollut junnuaikana ja leijui uran alkupuolen ihan muissa maailmoissa kunnes joku valmentaja, en muista kuka, päätti että tää jätkä ei ole ansainnut tulla koko koppiin edes enää ikinä. Hurjat taidot joiden takia jätti muuta treeniä vähän tekemättä ja kärsii siitä nyt aikuisena.

Olisi kova seppä melkein missä vain liigassa Euroopassa jos keskittyisi oikeasti pelaamiseen ja saisi oikeanlaista vapautta mutta myös rajua kuria.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Ho-Sang mahtaisi taas aloittaa melkoisen paskamyrskyn mediaan ja palstalle, kun hänkin kerkesi pelaamaan (tosin vain yhden ottelun ajan) tuolla idän paskasarjassa sodan syttymisen jälkeen.
Pelasi myös kevään playoffeissa 2023 neljä peliä Ufassa, taisi olla sitä ennen vain loukkaantunut. Uskoisin ennenkaikkea tuon olevan ainakin yksi syy miksei ole tarttunut jos kerran moneen jengiin on tyrkytetty. Kyllähän nuo Ahl tehot parin vuoden takaa on oikeinkin kelvot.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Darts, LA Rams, AD99
Onko Simon Johansson liian kova nimi?

Jordan - Johansson
koodinimi Cukste - Zabransky
Riihinen - Johannesen
Nieminen/Käyhkö
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Johanssonin lisäksi nämä kaksi ruotsalaista pakkia ovat pohjoisamerikkalaisen median mukaan suuntaamassa ensi kaudeksi takaisin Eurooppaan:

Mattias Norlinder
Victor Söderström

Söderström olisi ehkä hieman liian iso vonkale tänne, ei taida siimat kestää tuollaista. Ei sillä ettäkö sillä mitään merkitystä yhtään mihinkään olisi, mutta Norlinder on saman agentuurin asiakas kuin pari Liigassa pelaavaa maanmiestään, eli meidän uusi veskari Olof Lindbom, Lukossa pelaava Jakob Stenqvist ja Sportin Johan Sundström. Lisäksi Norlinder myös pelasi samaan aikaan Laval Rocketsissa muuan Jesse Ylösen kanssa, kuka antoi Pelicansista erinomaiset suositukset viime syksynä Schnarrille, ja samalla Schnarrista erinomaiset suositukset myös Pelicansille. Edit: Niin ja onhan Norlinder tosiaan pelannut myös Frölundassa samaan aikaan Purren ja Laschin kanssa.

Ja toisena mielenkiintoisena knoppina, että tuossa aiemmissa viesteissä mainittu Simon Johansson on pelannut Lindbomin kanssa samassa jengissä viiden vuoden ajan Djurgårdensin eri juniori-ikäluokissa sekä Mora IK:ssa.

Yhteyksiä siis löytyy, mutta tarkoittaako se mitään ja johtaako se yhtään mihinkään, sitähän ei tiedä kuin Laukkasen Janne ja Nurmisen Pasi.
 
Viimeksi muokattu:

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Ei kait. Aika vastaava cv kuin kralilla ilman nhl pelejä, mutta aiemmilla hyvillä näytöillä liigasta. Haluaisin uskoa, että se the ykköspakki olisi tuota luokkaa.
Minä sanoisin että on. Liiga on pelattu jo nuoresta iästä läpi, sen verran vakuuttavaa tekemistä oli. SHL on seuraava steppi uralla mielestäni. Pienellä todennäköisyydellä voi tulla Liigaan jollain 1-vuotisella mottipäisellä.
 
Kankolan Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minä sanoisin että on. Liiga on pelattu jo nuoresta iästä läpi, sen verran vakuuttavaa tekemistä oli. SHL on seuraava steppi uralla mielestäni. Pienellä todennäköisyydellä voi tulla Liigaan jollain 1-vuotisella mottipäisellä.
No joo on se ainakin todennäköisempi suunta, mutta se vain tahtoo olla nykyään sen verran kovatasoinen sarja, että noilla ahl-tehoilla ei välttämättä mahdu kovin monessa joukkueessa edes kakkosylivoimalle. Siinä mielessä voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, että sieltä joku tuon tasoinen kaveri tulisi selkeään ykköspakin rooliin hakemaan uutta nostetta uralle.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Nyt kun on senttereistä melkeinpä huutava pula (ja koska markkinat ovat rutikuivat), niin sieltähän vapautui juuri sopivasti Providence Bruinsista keskikaistalle nuori tšekkijärkäle. Sitä kuuluisaa potentiaalia löytyy: Tšekin juniorimaajoukkueet käyty läpi, oli myös mukana U20 MM-hopeajoukkueessa 2023, minkä lisäksi nappasi tšekkien A-junioreiden sarjan maalipörssin voiton 54 osumalla 2021-2022 kaudella. Kovinkin kehutusti ja vakuuttavasti näytti esiintyneen Boston Bruinsin NHL-leirillä tänä syksynä, missä ajoi maalille hanakasti hakkaamaan kiekkoja verkkoon usemmankin kappaleen verran. On myös saman agentuurin asiakas kuin mm. Bartosak ja Jasek.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen

Noinkohan pärjäisi meidän Rasselle. Hyvä haku ja ihan mielenkiintoinen nimi noin muuten.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Noinkohan pärjäisi meidän Rasselle. Hyvä haku ja ihan mielenkiintoinen nimi noin muuten.
Jos se Vilen on pidempäänkin poissa, niin voisi olla siihen ihan hyvä stuntti. Ei ehkä alkuun ihan 1. sentteri, mutta olisi tuossa ainakin kulttipelaajan aineksia ja voisi mennä hakkaamaan Horkyn ja Iikkulin irtokarat sisään.
 
SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On kyllä skouttailu kieltämättä vähän muuttunut matkalla. Tulee mieleen myös pelicans legenda Ryan O’Marra, 0+1 = 1pts
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Aarre-Markku Tähtinen.
Tähtinen kuitenkin pelasi 0.72 pistettä per peli tahdilla, huikea hankinta hei! Ihan samaan ei pystynyt 19 NHL-pelin ja yli 500 AHL-ottelun Carl Corazzini, jota katseltiin tuolloin reilut pari viikkoa ennen kuin miehelle lyötiin paluulippu kouraan suht samoihin aikoihin kun "jonkinlainen ikoni" Koivunen ulkoistettiin myös joukkueesta.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On kyllä skouttailu kieltämättä vähän muuttunut matkalla. Tulee mieleen myös pelicans legenda Ryan O’Marra, 0+1 = 1pts
Ja silloinkin, kun löytyi pistetehtailuun kykenevä pelimies, niin hänelle jouduttiin näyttämään ovea taloudellisen tilanteen takia (ainakin väitetysti).

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On kyllä skouttailu kieltämättä vähän muuttunut matkalla. Tulee mieleen myös pelicans legenda Ryan O’Marra, 0+1 = 1pts
Aiemminkin tullut täällä todettua, että olihan tämä kova hankinta lähtökohtaisesti mutta ei vaan sitten jostain syystä lähtenyt. 25-vuotias ykköskierroksen varaus, joka on kolmena edellisenä kautena pelannut NHL:ssä. Tuommoisesta hankinnasta tähän kohtaan olisin melko innoissani.
 
SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja silloinkin, kun löytyi pistetehtailuun kykenevä pelimies, niin hänelle jouduttiin näyttämään ovea taloudellisen tilanteen takia (ainakin väitetysti).

Gorenilla oli muistaakseni hieno Mikko Koivu tyyppinen rankkariveto. Rystylle ja kattoon
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös