Tuoreessa Jääkiekkolehdessä oli muuten erinomainen kolumni koskien tämän kauden Pelicansia. Toimittaja piti Pelicansia hyvänä esimerkkinä muille joukkueille siinä, että joukkueella on omaleimainen ilme. Palaan ehkä tähän kun saan lehden taas käsiini.
Seuraavassa katkelmia kolumnista. Kirjoittajana Aamulehden urheilutoimittaja Tapani Salo:
Lahdessa tapahtuu ja sattuu
Ryminää, taklauksia, pelikieltoja, kahakoita! Kaikkea tuota tarjoaa Lahden Pelicans, jääkiekkoliigan värikkäin joukkue.
...Tässä kohtaa luulisi ainakin HIFK-leirin tuntevan pienen piston sydämessään. Stadin isot pahat punaiset ovat hukanneet Carl Brewerin perimän. He ovat halinalleja Pelicansiin verrattuna.
...Pelicans on joukkue, jonka kanssa vastustajan pitää olla tarkkana. Koskaan ei tiedä, mitä selän takana tapahtuu. Peruutuspeiliin katsominen lisääntyy, kun Lahden lintuparvi liukuu kaukaloon.
...Mitä tapahtuu, kun Pelicansin äijäkiekko vyöryy playoffeihin? Siellä VOI sattua isoja yllätyksiä. Todennäköisesti siellä ainakin sattuu.
...Eihän Antti Törmäsen
"kukaan ei tiedä millä systeemillä me pelataan-hokissa" sinänsä mitään vikaa ole ja Kärppien viivelähdöt ovat mestarillisesti ajoitettuja, mutta Pelicans on rakentanut selkeimmin muista erottuvan brändin. Pelicans on monelle häntäpään räpeltäjälle malli, jota kannattaisi tavoitella. Ei, ei - ei Pelicansia kannata kopioida, mutta jotain omaa, muista erottuvaa tyyliä voisi yrittää muuallakin kuin Lahdessa. Siksi otamme kolumnin tässä vaiheessa lakin pois päästämme ja kumarramme - jäykästi - mutta kumarramme kuitenkin Nurmiselle, Petri Matikaiselle ja Ilkka Kaarnalle: pokaali kauden 2015-2016 persoonallisimmasta kiekkoporukasta kuuluu teille.
