On taas se aika vuodesta kun avataan oma ketjunsa Pelicansin pudotuspelikevättä varten. Pelicans eteni nyt seurahistoriansa seitsemännen kerran suoraan puolivälieriin sijoittuen runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Aiemmat kerrat ovat kausilta 2001-2002, 2007-2008, 2011-2012, 2016-2017, 2018-2019 ja 2020-2021. Puolivälieräsarjan Pelicans on onnistunut voittamaan sen tasan yhden kerran, kun keväällä 2012 Kärpät kaatui seitsemässä ottelussa. Tuon jälkeen lähimpänä puolivälieräsarjan voittoa Pelicans oli keväällä 2021, kun paras viidestä sarja tuon kevään hopeamitalisti TPS:ää vastaan oli lähellä kääntyä Pelicansille monsterimaisen pudotuspelisarjan pelanneen Iikka Kangasniemi-Hannes Björninen-Waltteri Merelä ketjun ansiosta. Viime kausi oli Lahdessa se niin sanottu kuuluisa välikausi, ja tällä kaudella Pelicans onkin ollut kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti vahvempi kuin koskaan Tommi Niemelän tähänastisen ajanjakson aikana, ja palkintona siitä joukkue onkin viiden parhaan joukossa runkosarjassa. Vielä viimeinen venyminen puolivälieräsarjan kotietua varten tarvitaan viimeisessä runkosarjaottelussa, mutta siitäkin huolimatta Pelicans hyökkää joka tapauksessa kevään isoihin peleihin aidosti mustana hevosena vahvan runkosarjan jälkeen.
Puolivälierävastustajaksi Pelicansille osui tänä keväänä siis KalPa. Tuo taitava ja ärsyttävänkin vaarallinen kuopiolaisryhmä, mitä aivan syystäkin täällä keskustelupalstalla on kanssakirjoittajien toimesta kuumoteltu. Runkosarjassa joukkueiden väliset kohtaamiset menivät Pelicansille otteluvoitoin 3-1 ja maalierolla 15-11. Runkosarja on kuitenkin runkosarja, ja kuten Pelicans-kapteeni Roine totesi eilisen ottelun jälkeen, pudotuspeleissä alkaa ikään kuin uusi kausi. Lahtelaisilta kiekkojännäreiltä ei varmasti revanssihenkeä tästä sarjasta puutu, kun muistetaan kevään 2017 puolivälieräsarja samaista seuraa vastaan: kolme ensimmäistä ottelua olivat äärimmäisen tasaisia, kunnes sitten neljännessä ottelussa Lahdessa KalPa katkaisi tylysti Pelicansin selkärangan ja viides ottelu Kuopiossa oli lopulta vain muodollisuus kun KalPa latoi ensimmäiseen erään taululle lukemat 3-0 ja peli sekä samalla koko puolivälieräsarja oli taputeltu kun kuopiolaiset jatkoivat toisessa erässä siitä mihin ensimmäisessä jäivät. Lahdessa odotetaan ja toivotaan, että Pelicans onnistuisi voittamaan seurahistoriansa toisen puolivälieräsarjan tänä keväänä. Realistiset mahdollisuudet siihen on ehdottomasti olemassa, mutta tiukka ja tasainen vääntö näiden joukkueiden välillä on luvassa.
Kun vertaillaan joukkueiden strategisia mittoja, voidaan tehdä muutamia mielenkiintoisia havaintoja: ikäjakaumaltaan joukkueiden ikäkeskiarvo on tasan sama 25.03 vuotta. KalPalla joukkueen kokemusta edustavat hyökkäyksessä Kai Kantola, Tuomas Kiiskinen, Jaakko Rissanen sekä Max Görtz. Puolustuksessa kokemusta edustavat Lasse Lappalainen, Saku Salmela ja Anton Karlsson. Pelicansilla hyökkäyksessä kokemusta edustavat Miika Roine, Lars Bryggman, Tyler Kelleher sekä varauksin Iikka Kangasniemi. Puolustuksessa kokemusta edustavat Ben Blood, Teemu Eronen, Anton Mylläri sekä Peter Andersson. Pelicansilla on siis hieman enemmän kokemusta pakistossaan kuin mitä KalPalla, joka voi olla tärkeäkin tekijä kun pelataan pienten marginaalien pelejä. KalPalla taas on pieni etu kokemuksen suhteen hyökkäyksen suhteen. Pituutta ja painoa tarkasteltaessa joukkueet ovat jälleen tasoissa. Paljon kulminoituu maalivahteihin: KalPan nuori Juha Jatkola pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan Liigassa, ja lähtee KalPan selvänä ykkösmaalivahtina uransa ensimmäiseen pudotuspelikevääseen aikuisten tasolla. Jatkola on erinomainen maalivahti, josta on jo koitunut Pelicansille päänvaivaa aiemminkin. Yksi suuri kysymys on, miten kokematon Jatkola kestää pudotuspelien paineet? Toisessa päädyssä tolppien väliin asettuu Pelicansin ykkösmaalivahti, kokenut ja kansainvälisen tason huippumaalivahti Patrik Bartosak. Bartosta tiedetään, että parhaimmillaan mies ottaa kiinni aivan kaiken mikä vain tulee perille, mutta toisinaan taas selän taakse lipsahtaa älyttömän helppojakin maaleja. Tulevassa tasaisessa pienten marginaalien sarjassa ei ole varaa antaa yhtäkään helppoa maalia kaverille, joten Bartosakin täytyy olla aivan terävimmillään jokaisessa ottelussa.
Loppukevennyksenä vielä pieni tilastopoiminta: kun Pelicans lähti puolivälieriin keväällä 2002 sijalta viisi, Pelicansin ykkösketjussa yhdessä Tommi Turusen ja Mikko Peltolan kanssa pelannut Lasse Jämsen tehtaili runkosarjassa 55 otteluun 35 pistettä. Nyt 21 vuotta myöhemmin, Pelicansin ykkösketjussa pelaava Lassen poika Aatu Jämsen on ennen viimeistä runkosarjaottelua tehtaillut 43 otteluun 32 pistettä, eli on kovemmassa iskussa siis kuin mitä isäpappa tuolloin. Pojasta näköjään polvi paranee.
Vaikka Pelicans onkin esiintynyt viime aikoina ailahtelevasti, on silti vain uskottava realistisesti siihen, että tänä keväänä tuo sitkeästä tillilihasta valmistettu joukkue tekee nyt sen tempun, mitä tässä on edelliset 10 kautta odoteltu, eli todistaa olevansa muutakin kuin vain syksyn mestari ja etenee toista kertaa seurahistoriassa mitalipeleihin. Aurinko nousee taas korkealle ja kevät koittaa, kiekkokauden paras aika on taas täällä. Sana on vapaa, arvon palstaveljet.
Puolivälierävastustajaksi Pelicansille osui tänä keväänä siis KalPa. Tuo taitava ja ärsyttävänkin vaarallinen kuopiolaisryhmä, mitä aivan syystäkin täällä keskustelupalstalla on kanssakirjoittajien toimesta kuumoteltu. Runkosarjassa joukkueiden väliset kohtaamiset menivät Pelicansille otteluvoitoin 3-1 ja maalierolla 15-11. Runkosarja on kuitenkin runkosarja, ja kuten Pelicans-kapteeni Roine totesi eilisen ottelun jälkeen, pudotuspeleissä alkaa ikään kuin uusi kausi. Lahtelaisilta kiekkojännäreiltä ei varmasti revanssihenkeä tästä sarjasta puutu, kun muistetaan kevään 2017 puolivälieräsarja samaista seuraa vastaan: kolme ensimmäistä ottelua olivat äärimmäisen tasaisia, kunnes sitten neljännessä ottelussa Lahdessa KalPa katkaisi tylysti Pelicansin selkärangan ja viides ottelu Kuopiossa oli lopulta vain muodollisuus kun KalPa latoi ensimmäiseen erään taululle lukemat 3-0 ja peli sekä samalla koko puolivälieräsarja oli taputeltu kun kuopiolaiset jatkoivat toisessa erässä siitä mihin ensimmäisessä jäivät. Lahdessa odotetaan ja toivotaan, että Pelicans onnistuisi voittamaan seurahistoriansa toisen puolivälieräsarjan tänä keväänä. Realistiset mahdollisuudet siihen on ehdottomasti olemassa, mutta tiukka ja tasainen vääntö näiden joukkueiden välillä on luvassa.
Kun vertaillaan joukkueiden strategisia mittoja, voidaan tehdä muutamia mielenkiintoisia havaintoja: ikäjakaumaltaan joukkueiden ikäkeskiarvo on tasan sama 25.03 vuotta. KalPalla joukkueen kokemusta edustavat hyökkäyksessä Kai Kantola, Tuomas Kiiskinen, Jaakko Rissanen sekä Max Görtz. Puolustuksessa kokemusta edustavat Lasse Lappalainen, Saku Salmela ja Anton Karlsson. Pelicansilla hyökkäyksessä kokemusta edustavat Miika Roine, Lars Bryggman, Tyler Kelleher sekä varauksin Iikka Kangasniemi. Puolustuksessa kokemusta edustavat Ben Blood, Teemu Eronen, Anton Mylläri sekä Peter Andersson. Pelicansilla on siis hieman enemmän kokemusta pakistossaan kuin mitä KalPalla, joka voi olla tärkeäkin tekijä kun pelataan pienten marginaalien pelejä. KalPalla taas on pieni etu kokemuksen suhteen hyökkäyksen suhteen. Pituutta ja painoa tarkasteltaessa joukkueet ovat jälleen tasoissa. Paljon kulminoituu maalivahteihin: KalPan nuori Juha Jatkola pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan Liigassa, ja lähtee KalPan selvänä ykkösmaalivahtina uransa ensimmäiseen pudotuspelikevääseen aikuisten tasolla. Jatkola on erinomainen maalivahti, josta on jo koitunut Pelicansille päänvaivaa aiemminkin. Yksi suuri kysymys on, miten kokematon Jatkola kestää pudotuspelien paineet? Toisessa päädyssä tolppien väliin asettuu Pelicansin ykkösmaalivahti, kokenut ja kansainvälisen tason huippumaalivahti Patrik Bartosak. Bartosta tiedetään, että parhaimmillaan mies ottaa kiinni aivan kaiken mikä vain tulee perille, mutta toisinaan taas selän taakse lipsahtaa älyttömän helppojakin maaleja. Tulevassa tasaisessa pienten marginaalien sarjassa ei ole varaa antaa yhtäkään helppoa maalia kaverille, joten Bartosakin täytyy olla aivan terävimmillään jokaisessa ottelussa.
Loppukevennyksenä vielä pieni tilastopoiminta: kun Pelicans lähti puolivälieriin keväällä 2002 sijalta viisi, Pelicansin ykkösketjussa yhdessä Tommi Turusen ja Mikko Peltolan kanssa pelannut Lasse Jämsen tehtaili runkosarjassa 55 otteluun 35 pistettä. Nyt 21 vuotta myöhemmin, Pelicansin ykkösketjussa pelaava Lassen poika Aatu Jämsen on ennen viimeistä runkosarjaottelua tehtaillut 43 otteluun 32 pistettä, eli on kovemmassa iskussa siis kuin mitä isäpappa tuolloin. Pojasta näköjään polvi paranee.
Vaikka Pelicans onkin esiintynyt viime aikoina ailahtelevasti, on silti vain uskottava realistisesti siihen, että tänä keväänä tuo sitkeästä tillilihasta valmistettu joukkue tekee nyt sen tempun, mitä tässä on edelliset 10 kautta odoteltu, eli todistaa olevansa muutakin kuin vain syksyn mestari ja etenee toista kertaa seurahistoriassa mitalipeleihin. Aurinko nousee taas korkealle ja kevät koittaa, kiekkokauden paras aika on taas täällä. Sana on vapaa, arvon palstaveljet.
Viimeksi muokattu: