Mainos

Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

  • 115 244
  • 843

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
On taas se aika vuodesta kun avataan oma ketjunsa Pelicansin pudotuspelikevättä varten. Pelicans eteni nyt seurahistoriansa seitsemännen kerran suoraan puolivälieriin sijoittuen runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Aiemmat kerrat ovat kausilta 2001-2002, 2007-2008, 2011-2012, 2016-2017, 2018-2019 ja 2020-2021. Puolivälieräsarjan Pelicans on onnistunut voittamaan sen tasan yhden kerran, kun keväällä 2012 Kärpät kaatui seitsemässä ottelussa. Tuon jälkeen lähimpänä puolivälieräsarjan voittoa Pelicans oli keväällä 2021, kun paras viidestä sarja tuon kevään hopeamitalisti TPS:ää vastaan oli lähellä kääntyä Pelicansille monsterimaisen pudotuspelisarjan pelanneen Iikka Kangasniemi-Hannes Björninen-Waltteri Merelä ketjun ansiosta. Viime kausi oli Lahdessa se niin sanottu kuuluisa välikausi, ja tällä kaudella Pelicans onkin ollut kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti vahvempi kuin koskaan Tommi Niemelän tähänastisen ajanjakson aikana, ja palkintona siitä joukkue onkin viiden parhaan joukossa runkosarjassa. Vielä viimeinen venyminen puolivälieräsarjan kotietua varten tarvitaan viimeisessä runkosarjaottelussa, mutta siitäkin huolimatta Pelicans hyökkää joka tapauksessa kevään isoihin peleihin aidosti mustana hevosena vahvan runkosarjan jälkeen.

Puolivälierävastustajaksi Pelicansille osui tänä keväänä siis KalPa. Tuo taitava ja ärsyttävänkin vaarallinen kuopiolaisryhmä, mitä aivan syystäkin täällä keskustelupalstalla on kanssakirjoittajien toimesta kuumoteltu. Runkosarjassa joukkueiden väliset kohtaamiset menivät Pelicansille otteluvoitoin 3-1 ja maalierolla 15-11. Runkosarja on kuitenkin runkosarja, ja kuten Pelicans-kapteeni Roine totesi eilisen ottelun jälkeen, pudotuspeleissä alkaa ikään kuin uusi kausi. Lahtelaisilta kiekkojännäreiltä ei varmasti revanssihenkeä tästä sarjasta puutu, kun muistetaan kevään 2017 puolivälieräsarja samaista seuraa vastaan: kolme ensimmäistä ottelua olivat äärimmäisen tasaisia, kunnes sitten neljännessä ottelussa Lahdessa KalPa katkaisi tylysti Pelicansin selkärangan ja viides ottelu Kuopiossa oli lopulta vain muodollisuus kun KalPa latoi ensimmäiseen erään taululle lukemat 3-0 ja peli sekä samalla koko puolivälieräsarja oli taputeltu kun kuopiolaiset jatkoivat toisessa erässä siitä mihin ensimmäisessä jäivät. Lahdessa odotetaan ja toivotaan, että Pelicans onnistuisi voittamaan seurahistoriansa toisen puolivälieräsarjan tänä keväänä. Realistiset mahdollisuudet siihen on ehdottomasti olemassa, mutta tiukka ja tasainen vääntö näiden joukkueiden välillä on luvassa.

Kun vertaillaan joukkueiden strategisia mittoja, voidaan tehdä muutamia mielenkiintoisia havaintoja: ikäjakaumaltaan joukkueiden ikäkeskiarvo on tasan sama 25.03 vuotta. KalPalla joukkueen kokemusta edustavat hyökkäyksessä Kai Kantola, Tuomas Kiiskinen, Jaakko Rissanen sekä Max Görtz. Puolustuksessa kokemusta edustavat Lasse Lappalainen, Saku Salmela ja Anton Karlsson. Pelicansilla hyökkäyksessä kokemusta edustavat Miika Roine, Lars Bryggman, Tyler Kelleher sekä varauksin Iikka Kangasniemi. Puolustuksessa kokemusta edustavat Ben Blood, Teemu Eronen, Anton Mylläri sekä Peter Andersson. Pelicansilla on siis hieman enemmän kokemusta pakistossaan kuin mitä KalPalla, joka voi olla tärkeäkin tekijä kun pelataan pienten marginaalien pelejä. KalPalla taas on pieni etu kokemuksen suhteen hyökkäyksen suhteen. Pituutta ja painoa tarkasteltaessa joukkueet ovat jälleen tasoissa. Paljon kulminoituu maalivahteihin: KalPan nuori Juha Jatkola pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan Liigassa, ja lähtee KalPan selvänä ykkösmaalivahtina uransa ensimmäiseen pudotuspelikevääseen aikuisten tasolla. Jatkola on erinomainen maalivahti, josta on jo koitunut Pelicansille päänvaivaa aiemminkin. Yksi suuri kysymys on, miten kokematon Jatkola kestää pudotuspelien paineet? Toisessa päädyssä tolppien väliin asettuu Pelicansin ykkösmaalivahti, kokenut ja kansainvälisen tason huippumaalivahti Patrik Bartosak. Bartosta tiedetään, että parhaimmillaan mies ottaa kiinni aivan kaiken mikä vain tulee perille, mutta toisinaan taas selän taakse lipsahtaa älyttömän helppojakin maaleja. Tulevassa tasaisessa pienten marginaalien sarjassa ei ole varaa antaa yhtäkään helppoa maalia kaverille, joten Bartosakin täytyy olla aivan terävimmillään jokaisessa ottelussa.

Loppukevennyksenä vielä pieni tilastopoiminta: kun Pelicans lähti puolivälieriin keväällä 2002 sijalta viisi, Pelicansin ykkösketjussa yhdessä Tommi Turusen ja Mikko Peltolan kanssa pelannut Lasse Jämsen tehtaili runkosarjassa 55 otteluun 35 pistettä. Nyt 21 vuotta myöhemmin, Pelicansin ykkösketjussa pelaava Lassen poika Aatu Jämsen on ennen viimeistä runkosarjaottelua tehtaillut 43 otteluun 32 pistettä, eli on kovemmassa iskussa siis kuin mitä isäpappa tuolloin. Pojasta näköjään polvi paranee.

Vaikka Pelicans onkin esiintynyt viime aikoina ailahtelevasti, on silti vain uskottava realistisesti siihen, että tänä keväänä tuo sitkeästä tillilihasta valmistettu joukkue tekee nyt sen tempun, mitä tässä on edelliset 10 kautta odoteltu, eli todistaa olevansa muutakin kuin vain syksyn mestari ja etenee toista kertaa seurahistoriassa mitalipeleihin. Aurinko nousee taas korkealle ja kevät koittaa, kiekkokauden paras aika on taas täällä. Sana on vapaa, arvon palstaveljet.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Todella vaikeasti ennustettava kyllä tuo KalPa-sarja. Sen osoitti eilinenkin peli, joka puoleenväliin asti vaikutti yhden-kahden maalin peliltä ja maalipaikkojen saaminen tuntui todella nihkeältä. Silmiiin pistävää oli KalPan karvaus todella syvältä, minkä kanssa oli ajoittain todella vaikeaa. Sitten yht`äkkiä täydellinen repsahdus Kalpalta ja peli oli 2.erän jälkeen 4-0. Todella kummallinen matsi.

Näkyykö muuten nuo pelipäivät jo jossain? Eli jos perjantaina aloittaisiin kotona on lauantaina varmaan peli Kuopiossa mutta onko sitten kolmas matsi maanantaina vai miten? Sunnuntaina klo 9:n aikaan Lippukaupppaan väijymään.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Upea avaus veli @Wenzel . Toivottavasti toiveesi toteutuu ja kevät on tänä vuonna Lahdessa pitkä.
 

Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Sunnuntaina klo 9.00 tais alkaa lipunmyynti ekaan kotipeliin.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näkyykö muuten nuo pelipäivät jo jossain? Eli jos perjantaina aloittaisiin kotona on lauantaina varmaan peli Kuopiossa mutta onko sitten kolmas matsi maanantaina vai miten?
Jos menee samalla kun sääleissä, niin varmaan ma/ti oisko sitten to/pe ja tarvittaessa vielä su.

Toisaalta taas ti/ke ja pe/la olisi pelipäivinä varmaan houkuttelevammat katsojien näkökulmasta kun 2x vklp peliä ja tällöin maanantaina game 7.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Vaikea sarja Pelicansille tulossa. Kauden pelit ovat olleet laidasta laitaan. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Pelicans teki maalit ja KalPa hallitsi peliä, kuten myös eilisessä pelissä. Toisaalta osat vaihtuivat tammikuun kohtaamisessa, jossa KalPa pääsi alussa johtoon ja Pelicans vei peliä.

Mielestäni olennaista Pelicansin kannalta on pyrkiä pitämään kokoonpano mahdollisuuksien mukaan saman tyyppisenä kuin se oli eilen. Paljon taistelua ja nopeutta pitää olla kiekollisessa pelissä. Mikäli Kangasniemi-Jasek kaksikkoa edelleen peluutetaan yhdessä on tulos todennäköisesti jotain -1 ja -3 väliltä.

Hyvin saman tyyppiset joukkueet ovat vastassa. Todennäköisesti KalPan johtavat pelaajat tulevat nostamaan myös muun joukkueen tasoa, samalla kun Pelicansin #OmatPojat pyrkivät jatkamaan siitä, mihin Runkosarjassa on jääty. Jasekit, Kelleherit yms ovat nyt avainasemassa siinä, pystyvätkö he vastaamaan KalPan puolelta tulevaan haasteeseen ja tekemään vaadittua tulosta. Kauden aikana on ollut kuivia kausia, joita ei nyt saisi tulla.
 

Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Hyvää pohdintaa @Wenzel !

Sarja ei tule olemaan läpihuutojuttu, kummallekaan. Erittäin tasainen pari, joista molemmat ovat jo ylittäneet tämän kauden odotukset. Hieno juttu siis, että välierissä nähdään tänä keväänä jälleen joukkue, keltä ei odotettu juuri mitään kun kausi pyörähti käyntiin. Toivottavasti se olisi tällä kertaa Lahden Pelicans.

Sarjan avainasioita ovat mielestäni kotietu ja otteluiden alut. Jos KalPa pääsee kotikaukalossaan heti kärkeen parin maalin johtoon voi meille tulla pitkä ilta, ja toisin päin. Pelicansin pitää olla tehokas ja puolustaa järkevästi ja olla vain kärsivällinen. Uskon Hölön löytävän keinot tähän. Pelicans lisäsi myös fyysisyyttä kenraaliharjoituksessa aiempaan nähden todella paljon ja oli ihailtavaa nähdä kuinka Bryggman ja kumppanit ajoivat mieheen oikeasti kovaa kiinni lähes joka tilanteeseen. Tätä lisää ja ollaan vahvoilla. 4-3 meille huudan täältä.

Mulla on vahva fiilis että tänä keväänä nähdään mitalipelejä Lahessa. Mennään sen verran tulevaisuuteen, niin posia tässä on se että jos jatkoon mennään neljänsinä, vältetään Tappara hyvin todennäköisesti välierissä omien odotusten perusteella. Uskon nimittäin Lukon lähtevän lauluun aikaisin, joten päästäisiin haastamaan Ilves. En sano Ilvestä Tapparaa helpommaksi, pronssipeliin siitä jokatapauksessa lähdettäisiin, mutta paljon mukavampi vastus olisi ja uskon jopa pariin voittoonkin olevan saumat siinä.

Jokatapauksessa hieno kausi ollut tähän mennessä, nautitaan nyt kun vielä voidaan. Kaikki hallille ja mahdollisuuden mukaan turkoosia päälle. Ja Pelicansin asioista päättäjät, pukekaa myös jätkille turkoosit peliasut päälle kotipeleihin. Vaikka mustat ovatkin upeat.

Turkoosikevät - täältä tullaan.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Jotenkin sellanen fiilis, että kyllä jäi taas melkoinen mustapekka käteen kun playoff-pareja "arvottiin". Lukko ja HIFK kohtaavat toisensa ja kummatkin ovat olleet enemmän ja vähemmän solmussa pelaamisensa kanssa.

Toki varmaan kummatkin nostavat tasoaan jne ja kaikki pitää voittaa.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotenkin sellanen fiilis, että kyllä jäi taas melkoinen mustapekka käteen kun playoff-pareja "arvottiin". Lukko ja HIFK kohtaavat toisensa ja kummatkin ovat olleet enemmän ja vähemmän solmussa pelaamisensa kanssa.

HIFK on pelannut helvetin hyvin viime ajat?
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kaks pinnaa jos oltais napattu enemmän ni olis vastassa HIFK. Kyl mä silti melkeen kallistun siihen et näin päin on parempi. KalPaa vastaa on odotettavissa tasainen sarja.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Pitääkin siis laittaa kännykän herätys pirisemään huomenna klo 9 :) Ekaa playoff-matsia on kyl pakko matkustaa katsomaan, muiden kotimatsien osalta kun on epäselvää kulkeeko junat ees silloin, jos lakko tulee.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Sharks, Rafael Nadal, Die Mannschaft
Ainakin perjantaina pelattavan Game 1:n liput menivät kuin kuumille kiville - myyntisivu avattiin ilmeisesti hieman ennen ysiä, eikä klo 9 ollut enää lippuja saatavilla.

Hieno tunnelma tulossa!

Edit: en tiedä, mitä tuolla oikein tapahtui, mutta kun klo 9:03 sivulle palasi, lippuja oli myynnissä sittenkin…
 
Viimeksi muokattu:

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ainakin perjantaina pelattavan Game 1:n liput menivät kuin kuumille kiville - myyntisivu avattiin ilmeisesti hieman ennen ysiä, eikä klo 9 ollut enää lippuja saatavilla.

Hieno tunnelma tulossa!
Nyt näyttäisi olevan hyvin lippuja saatavilla perjantain Game 1:een. Liekö lippupalvelussa ollut jotain häikkää heti ysiltä.
 

Veath_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
ei vissiin lippujen myyntisivut ihan toiminut kun itekkin päivittelin sivuja ja 9.03 näin vielä istumapaikkakartan ja oli saatavilla lippuja reilusti. Tosin enään ei taida olla sitä vaihtoehtoa että ite saisi valita paikat
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Joo, pieniä teknisiä ongelmia tais olla aluksi. Mutta sain lopulta haluamaltani paikalta lipun. Oon ilonen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös