Pelicans kaudelle 2013–2014

  • 737 320
  • 2 174

Fordél

Jäsen
Viimeisen kahden kauden aikana Pärssinen on missannut kaksi ottelua ja Immonen 13, joten ei nää kaksi nyt ihan jatkuvasti "klesana" ole. Niinimäen suhteen osuit oikeaan.

Kyllä, olen tästä tietoinen. Suuri riski on kuitenkin olemassa, että esim. Immonen on klesana taas ensi kaudella. Toivotaan, että ne ajat ovat kuitenkin ohi ja Immonen saa pelata terveenä seuraavat vuodet.

Iso rooli ylivoimassa ei tee kenestäkään automaattisesti kärkipelaajaa. Omissa silmissäni Laurila nousee heittämällä ketjuhierarkiassa Leimun ohi. Leimu tappelnee J-P Pietilän kanssa paikasta kakkospakkiparissa. En vain näe Leimun tasoista keskinkertaista luistelijaa ykköspakkiparissa. Ykkösylivoimassa saattaa olla mukana mutta se onkin sitten asia erikseen.

Eli sun näkemyksen mukaan Leimu on hankittu Pelsuihin pelaamaan vain pääasiassa ylivoimaa? Edelleen, "merkittävä palanen puolustukseemme". Sellainen ei ole pelaaja, joka pelaa isoa roolia vain ylivoimassa. Kyllä Leimulle on varmasti kaavailtu isoa tonttia Pelsujen pakistosta, isompaa kuin esim. Pietilälle. TOP3 pakkeja oletusarvoisesti eli jengin kärkipakkeja.

Jaa itse olen taas aika varma asiasta. Veskaosastossa en näe mitään kysymysmerkkejä.

Hienoa, että voit olla täysin luottavainen veskakaksikkoonne. Itse pidin Myllyniemeä hyvänä hakuna aikanaan, kun olin käsityksessä, että pääsisi Nupen kouluun. Siinä koulussa hänestä olisi varmasti koulittu selkeä ykkösveska liigaan. Nyt olen asiasta kaikkea muuta kuin varma. Myöskään Juvonen ei on mulle kaikkea muuta kuin selkeä voittava veska liigaan, mutta hyvä jos sinä voit olla hänenkin tasostaan aika varma.

Ota faktoista selvää ennen ku tuut huutelemaan mitä sattuu. Niinimäki on noista mainitsemistasi nimistä sellainen joka tosiaan tuli meille hieman puolikuntoisena. Vasta ensi kaudella tulemme näkemään Niinimäen todellisen tason nyt ku mies pääsee harjoittelemaan koko kesän täyspainoisesti joukkueen mukana.

Mistä faktoista mun nyt pitäisi ottaa selvää? Niinimäki tuli raihnaisena. Check. Pikkarainen tuli raihnaisena. Check. Pärssinen on vanha ja ollut raihnainen. Check. Immonen ei ole vanha, mutta on/ollut raihnainen. Jengissä on paljon pelaajia, joiden kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on puutteita. Check. Jengissä on paljon vanhoja pelaajia. Check.

En tiedä mikä näistä asioista nyt on ihan päin mäntyä? Korkeintaan makukysymyksiä. Esim. tekeekö kahdeksan yli 30 v. pelaajaa jengistä vanhan vai ei. No Bluesilla taitaa olla 3 kpl, HPK:lla 6kpl, Ilveksellä 3kpl ja SaiPalla 4 kpl ko. pelaajia, joten mun näkemys kääntyy vanhan jengin puolelle.

Ja en täällä mitään huutele vaan koitan keskustella. Toivottavasti sustakin on siihen.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kyllä, olen tästä tietoinen. Suuri riski on kuitenkin olemassa, että esim. Immonen on klesana taas ensi kaudella. Toivotaan, että ne ajat ovat kuitenkin ohi ja Immonen saa pelata terveenä seuraavat vuodet.
Ihan yhtä suuri riski on siinä että seuraava talvi on lumeton ja paska. Turha siis jossitella

Eli sun näkemyksen mukaan Leimu on hankittu Pelsuihin pelaamaan vain pääasiassa ylivoimaa? Edelleen, "merkittävä palanen puolustukseemme". Sellainen ei ole pelaaja, joka pelaa isoa roolia vain ylivoimassa. Kyllä Leimulle on varmasti kaavailtu isoa tonttia Pelsujen pakistosta, isompaa kuin esim. Pietilälle. TOP3 pakkeja oletusarvoisesti eli jengin kärkipakkeja.

Sanon nyt kolmannen kerran että tietämykseni Leimun pelillisestä annista on vähintääkin löyhä mutta mitä olen miehen tilastoja viime kaudelta katsonut niin eipä juuri vakuuta.

Myöskään Juvonen ei on mulle kaikkea muuta kuin selkeä voittava veska liigaan, mutta hyvä jos sinä voit olla hänenkin tasostaan aika varma.

Voin vannoa sulle että seuraavan kahden vuoden aikana Juvonen pelaa ykkösmaalivahtina jossakin SM-liiga joukkueessa. Saa ottaa talteen.

Mistä faktoista mun nyt pitäisi ottaa selvää? Niinimäki tuli raihnaisena. Check. Pikkarainen tuli raihnaisena. Check. Pärssinen on vanha ja ollut raihnainen. Check. Immonen ei ole vanha, mutta on/ollut raihnainen. Jengissä on paljon pelaajia, joiden kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on puutteita. Check. Jengissä on paljon vanhoja pelaajia. Check.

(boldaus oma)

Hmm voitko vielä hieman avata että missä suhteessa Pelicansilla on paljon pelaajia joiden kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on puutteita. Mihin vertaat?

Lisäksi taisit unohtaa että jengissä on myös paljon samoja pelaajia jotka kuuluivat Pelicansin viime kauden joukkueeseen kun se oli kevään kuntopuntarin kakkonen (heti Ässien jälkeen). Check. Mitä ajan tällä takaa, on se että pieni vaihtuvuus on Pelicansille pelkkä etu. Jengissä ei myöskään ole paljon vanhoja pelaajia sillä vanhaksi pelaajaksi ei luokitella kaikkia yli 30-vuotiaita. Ei ainakaan minun tietääkseni.

En tiedä mikä näistä asioista nyt on ihan päin mäntyä? Korkeintaan makukysymyksiä. Esim. tekeekö kahdeksan yli 30 v. pelaajaa jengistä vanhan vai ei. No Bluesilla taitaa olla 3 kpl, HPK:lla 6kpl, Ilveksellä 3kpl ja SaiPalla 4 kpl ko. pelaajia, joten mun näkemys kääntyy vanhan jengin puolelle.

Vastaan sulle tähän erittäin selkesti ja lyhyesti: Ei tee.
 
Fordél

Jäsen
Ihan yhtä suuri riski on siinä että seuraava talvi on lumeton ja paska. Turha siis jossitella

Seurajohtaja joutuu jossittelemaan ja varautumaan riskeihin. Ja niitä seurajohtajiahan me täällä leikimme, kun arvioimme jengien kasaamista ja suunnittelemme niitä.

Sanon nyt kolmannen kerran että tietämykseni Leimun pelillisestä annista on vähintääkin löyhä mutta mitä olen miehen tilastoja viime kaudelta katsonut niin eipä juuri vakuuta.

Nythän ei ole ollut kyse siitä mikä on sun näkemys vaan mihin rooliin Leimu on hankittu Pelsuihin. Ja se on varmasti TOP3 pakki. Onko Leimusta siihen rooliin? Mun mielestä ei, kun mietitään kokonaisvaltaista pelaamista. Ja ilmeisesti ei siis sunkaan mielestä, mutta Pelicans johto näkee asian toisin.

Voin vannoa sulle että seuraavan kahden vuoden aikana Juvonen pelaa ykkösmaalivahtina jossakin SM-liiga joukkueessa. Saa ottaa talteen.

Se on mahdollista, mutta kaikkea muuta kuin varmaa.

Hmm voitko vielä hieman avata että missä suhteessa Pelicansilla on paljon pelaajia joiden kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on puutteita. Mihin vertaat?

Olen tästä asiasta kirjoittanut jo aikaisemminkin ja ne viestit löytyy tuolta. Voit käydä lukemassa näkemykseni mm. Leimusta, Redenbachista, Niinimäestä ja Pikkaraisesta.

Lisäksi taisit unohtaa että jengissä on myös paljon samoja pelaajia jotka kuuluivat Pelicansin viime kauden joukkueeseen kun se oli kevään kuntopuntarin kakkonen (heti Ässien jälkeen). Check. Mitä ajan tällä takaa, on se että pieni vaihtuvuus on Pelicansille pelkkä etu.

Ja sen paineettoman pelaamisen jälkeen on vaihtunut valmennus. Tulee uusia juttuja pelitapaan jne. Toki kaverit on toisilleen tuttuja ja siitä on hyötyä. Siivittääkö se Pelsut hyvään kauteen? En jaksa uskoa, kun kaikessa muussa on niin paljon puutteita. Olen mieluusti väärässä.

Jengissä ei myöskään ole paljon vanhoja pelaajia sillä vanhaksi pelaajaksi ei luokitella kaikkia yli 30-vuotiaita. Ei ainakaan minun tietääkseni.

Kun pohditaan ikärakennetta niin se on muihin jengeihin verrattuna näillä näkymin vanha. Edelleen, ei mikään Lukko, mutta ilmeisesti vanhimmasta päästä eikä mielestäni kovin ideaali. Tietysti jos ja kun mennään yhden kauden projektina niin kenties hyvä ratkaisu.

Vastaan sulle tähän erittäin selkesti ja lyhyesti: Ei tee.

Tekee se ilmeisesti muihin jengeihin verrattuna. Jengien kasaaminen on kesken, joten varmuudella ei voi asiaa sanoa. Onko sitten noin ylipäänsä liian vanha niin sun mielestä ehkä ei, mutta itse suosisin toisenlaista ikärakennetta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Nythän ei ole ollut kyse siitä mikä on sun näkemys vaan mihin rooliin Leimu on hankittu Pelsuihin. Ja se on varmasti TOP3 pakki. Onko Leimusta siihen rooliin? Mun mielestä ei, kun mietitään kokonaisvaltaista pelaamista. Ja ilmeisesti ei siis sunkaan mielestä, mutta Pelicans johto näkee asian toisin.

- Juha on merkittävä palanen puolustukseemme. Yhdellä sanalla viivapelote. On kokoa, näköä ja jämäkkyyttä. Väkevä laukaus ja kiekollista osaamista. Hän on juuri sellainen puolustaja, jota etsimme, summaa Leimun vahvuuksia Pelicansin urheilujohtaja Mika Saarinen.

Merkittävä palanen puolustukseen =/= Automaattisesti pakkien TOP3:ssa? Ei, kyllä sitä voi olla merkittävä palanen pienemmässäkin roolissa kuten vaikkapa Marko Pöyhönen on.

Se on mahdollista, mutta kaikkea muuta kuin varmaa.

Erittäin todennäköistä. Nyt puhutaan erityisestä lahjakkuudesta joka on ollut useamman vuoden Nupen valmennettavana ja koulutettavana. Olen lähes pomminvarma että Juvonen puhkeaa pian kukkaansa. Kysymys on vain milloin.

Olen tästä asiasta kirjoittanut jo aikaisemminkin ja ne viestit löytyy tuolta. Voit käydä lukemassa näkemykseni mm. Leimusta, Redenbachista, Niinimäestä ja Pikkaraisesta.

Käsittääkseni Redenbach on melko kokonaisvaltainen pelaaja jonka suurimmat ongelmat ovat olleet lähinnä asennepuolella. Kuten jo sanoin, Niinimäen todellinen taso nähdään vasta tulevalla kaudella kun mies on viimein täydessä pelikunnossa. Jessellä on loistavat kädet, homma on kiinni siitä alkaako luistin liikkummaan. Ja kyllä Pikkarainenkin pystyy onnistuessaan olemaan kokonaisvaltainen pelaaja. Hän oli sitä meille toissa kaudella tultuaan Ruotsista, oli silloin jopa parempi kuin mitä kukaan Pelsufani odotti. Viime kausi meni massan mukana sitten lievästi sanottuna penkin alle.

Ja sen paineettoman pelaamisen jälkeen on vaihtunut valmennus. Tulee uusia juttuja pelitapaan jne. Toki kaverit on toisilleen tuttuja ja siitä on hyötyä. Siivittääkö se Pelsut hyvään kauteen? En jaksa uskoa, kun kaikessa muussa on niin paljon puutteita. Olen mieluusti väärässä.

En ole varma mitä tarkoitat hyvällä kaudella. Minulle hyvä kausi on sellainen että parannetaan edellisestä. Ja siihen minä kyllä uskon.

Kun pohditaan ikärakennetta niin se on muihin jengeihin verrattuna näillä näkymin vanha. Edelleen, ei mikään Lukko, mutta ilmeisesti vanhimmasta päästä eikä mielestäni kovin ideaali. Tietysti jos ja kun mennään yhden kauden projektina niin kenties hyvä ratkaisu.

Onhan se ehkä lähempänä vanhaa kuin nuorta eikä täten aivan ideaali mutta tämänkin jo sanoin: Junioritoiminnan tehostaminen on vasta alkutaipaleella joten en ole lainkaan huolissani Pelicansin tulevaisuudesta. Uusi sukupolvi alkaa tekemään tuloaan ja edessämme on lähivuosina varmasti selkeä nuorennusleikkaus. Silti, ei 30-vuotiaat vielä mitään ikäloppuja ole. Kyllä sen ikäisillä kavereilla peruskunto ja liike riittää vielä helposti liigatasolle.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
- Juha on merkittävä palanen puolustukseemme. Yhdellä sanalla viivapelote. On kokoa, näköä ja jämäkkyyttä. Väkevä laukaus ja kiekollista osaamista. Hän on juuri sellainen puolustaja, jota etsimme, summaa Leimun vahvuuksia Pelicansin urheilujohtaja Mika Saarinen.

Merkittävä palanen puolustukseen =/= Automaattisesti pakkien TOP3:ssa? Ei, kyllä sitä voi olla merkittävä palanen pienemmässäkin roolissa kuten vaikkapa Marko Pöyhönen on.

Epäilen suuresti. Veikkaan, että Pöyhäsen kohdalla todettaisiin miehen "olevan merkittävä palanen joukkuetta omassa roolissaan".

Leimu olisi varmaan saanut pienemmän roolin muualtakin, kenties jopa Tapparasta. Uskon, että Pelicansissa on luvattu merkittävää roolia ja isoa vastuuta sekä hyvää palkkaa. Lähtökohtaisesti ehdottomasti pakkien TOP3. Muut nimet siellä ovat Korpikari ja Laurila.

Erittäin todennäköistä. Nyt puhutaan erityisestä lahjakkuudesta joka on ollut Nupen valmennettavana ja koulutettavana. Olen lähes pomminvarma että Juvonen puhkeaa pian kukkaansa. Kysymys on vain milloin.

Valitettavasti joudut käyttämään imperfektiä: on ollut Nupen valmennettavana. Jos olisi edelleen, suhtautuisin luottavaisemmin mielin Juvosen kehittymiseen. Aivan kuten Myllyniemen kehittymiseen. Silti, ei mulla ole tähän mitään nokan koputtamista. Lupaava veska, joka voi nousta vaikka mille tasolle. Silti en muuta näkemystäni, etteikö Pelicansin veskaosasto olisi täynnä kysymysmerkkejä.

Käsittääkseni Redenbach on melko kokonaisvaltainen pelaaja jonka suurimmat ongelmat ovat olleet lähinnä asennepuolella.

Omien havaintojeni mukaan on kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen pelaaja. Itse asiassa hyvin yksipuolinen pelaaja. Hyvä pelinäkymys ja taitotaso. Rauhallinen kiekon kanssa ja parhaimmillaan liigan kärkeä pelinrakentajana. Kokonaisvaltaisuus kärsii, kun asenne heittelee ja samoin miehen pelisuoritukset. Kun pelit kovenee, Redenbach katoaa kuvasta. Puolustuspelaamiseen aika vähän annettavaa.

Kuten jo sanoin, Niinimäen todellinen taso nähdään vasta tulevalla kaudella kun mies on viimein täydessä pelikunnossa. Jessellä on loistavat kädet, homma on kiinni siitä alkaako luistin liikkummaan.

Olen seurannut Jessen pelaamista vuosia. Häneen pätee aikalailla samat havainnot kuin Redenbachiin. Maailmanluokan pelinrakentaja parhaimmillaan, mutta omassa päässä täysi turhake. Lisäksi asenne heittelee ja kunnosta ei voi mennä enää takuuseen. Hyvin yksipuolinen pelaaja. Jos olisi kokonaisvaltainen ja täydessä tikissä, pelaisi muualla kuin SM-liigassa.

Ja kyllä Pikkarainenkin pystyy onnistuessaan olemaan kokonaisvaltainen pelaaja. Hän oli sitä meille toissa kaudella tultuaan Ruotsista, oli silloin jopa parempi kuin kukaan Pelsufani odotti. Viime kausi meni massan mukana sitten lievästi sanottuna penkin alle.

Pikkarainen on näistä ehkä jopa kokonaisvaltaisin pelaaja vaikka hänenkin pelaamisessa on selkeitä puutteita ja siksi ei ole kärkipelaajia. En tiedä onko viime vuosina ollut jengille enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

En ole varma mitä tarkoitat hyvällä kaudella. Minulle hyvä kausi on sellainen että parannetaan edellisestä. Ja siihen minä kyllä uskon.

Hyvä kausi on se, että saavutetaan tavoitteet. Pelicansin resursseilla tavoitteet pitäisi puolestaan olla kamppailussa suorasta pudotuspelipaikasta. Minimitavoite on sääleihin pääsy, mutta se ei tee vielä kaudesta Pelsujen kohdalla hyvää. Ilveksellä voisi tehdä, mutta teillä pitää olla rima korkeammalla.

Junioritoiminnan tehostaminen on vasta alkutaipaleella joten en ole lainkaan huolissani Pelicansin tulevaisuudesta. Uusi sukupolvi alkaa lähivuosina tekemään tuloaan ja edessämme on lähivuosina varmasti selkeä nuorennusleikkaus. Silti, ei 30-vuotiaat vielä mitään ikäloppuja ole. Kyllä sen ikäisillä kavereilla peruskunto ja liike riittää vielä helposti liigatasolle.

Ei ne ikäloppuja ole, mutta edelleen, ikärakenne ei ole optimaalinen. Siksi sitä voi hyvin kritisoida. Viisi yli 32 vuotiasta niin se alkaa olla jo aika paljon.

Mitä tulee junnuihin niin olen itsekin täällä toitottanut kuinka se puoli pitäisi laittaa kuntoon ja hyödyntää paremmin. No se on tulevaisuuden juttuja, mutta siihen asti voidaan hankkia nuoria eteenpäin pyrkiviä pelaajia muualta. Mikään pakko Pelsuilla ei ole ollut satsata näin paljon vanhoihin pelaajiin, mutta tällä linjalla mennään ja katsotaan mihin se riittää.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omien havaintojeni mukaan on kaikkea muuta kuin kokonaisvaltainen pelaaja. Itse asiassa hyvin yksipuolinen pelaaja. Hyvä pelinäkymys ja taitotaso. Rauhallinen kiekon kanssa ja parhaimmillaan liigan kärkeä pelinrakentajana. Kokonaisvaltaisuus kärsii, kun asenne heittelee ja samoin miehen pelisuoritukset. Kun pelit kovenee, Redenbach katoaa kuvasta. Puolustuspelaamiseen aika vähän annettavaa.

Tyllerö on parhaimillaan silloin kun on aikaa ja tilaa tehdä ratkaisuja. Kärkivastustajia vastaan ei loista yleensä ikinä. Ja tosiaan, Redenbach ja kokonaisvaltainen pelaaja eivät sovi samaan lauseeseen. Erittäin yksipuolinen. Jos olisin kova vedonlyöjä, niin tekisi mieli sanoa että mies ei koko kautta Lahdessa pelaa. Kaveri ei vaan yksinkertaisesti pysty pelaamaan kahta suht hyvää kautta putkeen, mikä on jännä homma. SaiPassa toinen vuosi perseelleen ja kenkää, IFK:ssa hyvät näytöt loppukaudelle ja seuraavaksi vuodeksi sitten diili, mutta ennen joulua jo monoa. SM-Liiga on tasoltaan mielestäni väärä sarja kyseiselle miehelle. Taidot ei riitä viemään omaa jengiä pitkälle ja alemmissa ketjuissa miehestä ei ole mitään hyötyä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Juu emmeköhän ole molemmat tehneet pointtimme harvinaisen selviksi. Turha jatkaa tätä samoista asioista jaarittelua tämän pidempää. Väittelyksi se vain menisi.

Mutta yhteen asiaan on vielä pakko tarttua, olet oikeassa Niinimäen kohdalla tuosta heikosta pelaamisesta omassa päässä. Rede sen sijaan onnistui viime keväänä mielestäni jopa yllättävän hyvin kentän molemmissa päissä. Tähänkin toki vaikutti viime kaudella se että miehen luistelu oli koko kauden hyvin köykäistä mikä johti kaksinkamppailuiden jatkumaan häviämiseen. Ei Niinimäestä ikinä tule mitään kahden pään hyökkäjää mutta jos ja toivottavasti kun saa nyt ehjän kesän alle niin ainaki liike parantunee ensi kaudella ja on kentällä enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

Palataan takaisin väitteeseeni että homma on Redenbachin kohdalla vääjäämättä osittain miehen asenteesta kiinni. Loistava pelaaja silloin kun pelaaminen maittaa, kehitettävää on nimenomaan tasaisuudessa - ettei katoa varjojen maille parin heikomman pelin jälkeen. Viime syksynähän Rede oli pitkään HIFK:n kultapotta kunnes katosi täysin kuvasta. Juuri tätä ajan takaa...

Reden täytyisi saada aikaan pysyvä muutos asenteessansa ja päästä eroon eroon fiilispelaajan maineestaan. Tällöin hän voisi olla joukkueelle joka pelissä avainpelaaja eikä vain silloin kun pelaaminen tuntuu kivalta. Varsinkin koska osaa kaarata aloitusvoittoja loistavalla prosentilla.

Myönnän kyllä että itsellänikin on valtavat epäilykset Redenbachia kohtaan. Mutta antaa nyt vaikka miehen näyttää onko hän muuttunut ihmisenä ja pelaajana yhtään nöyremmäksi vai onko hän täysin toivoton tapaus joka toistaa aina samat virheet eikä koskaan opi niistä.

Devin kanssa olen erittäinkin samaa mieltä että Tyllerö on parhaimmillaan kun aikaa ja tilaa on paljon ja että isoissa peleissä on ollut usein vaikeuksissa, varsinkin jos päällä on ollut muutenkin heikko jakso miehen otteissa.
 
Viimeksi muokattu:

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Hyvä jos jotkut kykenee näkemään tässä nykyjengissä jotain erinomaista, tuleepahan ainakin keskustelunaihetta. Toistaiseksi kallistun enemmän tälle Fordelin linjalle, että aika keskinkertaista settiä on kasattu joukkue täyteen ja tärkeimmille pelipaikoille, mutta syksyllähän se sitten nähdään minkälainen välikausi tässä Aran johdolla veetään.
 
Fordél

Jäsen
Palataan takaisin väitteeseeni että homma on Redenbachin kohdalla vääjäämättä osittain miehen asenteesta kiinni. Loistava pelaaja silloin kun pelaaminen maittaa, kehitettävää on nimenomaan tasaisuudessa - ettei katoa varjojen maille parin heikomman pelin jälkeen. Viime syksynähän Rede oli pitkään HIFK:n kultapotta kunnes katosi täysin kuvasta. Juuri tätä ajan takaa...

Reden täytyisi saada aikaan pysyvä muutos asenteessansa ja päästä eroon eroon fiilispelaajan maineestaan. Tällöin hän voisi olla joukkueelle joka pelissä avainpelaaja eikä vain silloin kun pelaaminen tuntuu kivalta. Varsinkin koska osaa kaarata aloitusvoittoja loistavalla prosentilla.

En usko, että asenne on välttämättä edes se suurin ongelma. Luulisi, että kun paskaa tulee niskaan jengissä kuin jengissä, näytönhaluja olisi vaikka muille jakaa. Redenbachin katoaminen kuvasta tuskin johtuu siis asenteesta vaan yksinkertaisesti miehen muista ominaisuuksista. Näyttöja alkaa olla jo sen verran sen puolesta, että taso ei vaan riitä liigaseuran kantavaksi voimaksi. Varmasti jossain toisessa sarjassa ominaisuudet riittäisi, mutta liigassa vaaditaan sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole Redenbachilla riittävällä tasolla. Pelicans antaa kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden ja ottaa siinä mielestäni ihan turhan riskin. No katsotaan kuinka käy. Vaatimustasona olisi tasainen kausi, 40 tehopistettä ja hyvää kokonanaisvaltaista pelaamista kentän molemmissa päissä.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lisäksi Leimu pelasi käytännössä ottaen koko viime kauden Tapparan kolmospakkiparissa joten olisi varsin suuri riski lähteä tarjoamaan kaverille suoraa paikkaa ykköspakkiparista.

Tätähän täällä on toitotettu Leimun hankinnasta asti. Järkyttävä riski, jonka Saarinen oli valmis ottamaan.

Ihan sama, pelaako Laurila hieman enemmän vai vähemmän kuin Leimu. Juha on joka tapauksessa meidän kärkipakkeja ja se on huolestuttavaa. Seikolan korvaajaa haettiin, saatiin Leimu. Seikolan puutteista huolimatta ei jääty varmasti kenenkään mielestä voitolle.

Edelleen pitkälti samaa mieltä Fordelin kanssa lähes kaikesta.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans

No Seikolaa nyt on melko vaikea joo korvata, onhan kyseessä yksin liigan parhaita "yv-pakkeja".
Mutta mikä tekee huolestuttavaa siitä että Leimu on meiän kärkipakkeja?

Laukausten laadussa ei Leimu kalpene vertailtavilleen ja näyttöjä SM-Liigauralta mm. 0,49 pinnaa per peli. Parempi keskiarvo ku yhdelläkään Pelicansissa pelanneella puolustajalla uraltaan jos oikein muistelen.
Seiko tosin painaa viime kausien näytöillä tässä suhteessa paremmaksi.

Lyhyesti sanottuna, Seikolaa on vaikea korvata, mutta Leimu on hyvä pelaaja siihen ruutuun.
Lisäksi sinne tuli kiekollista osaamista Laurilankin muodossa, ettei tuo rooli yksinään Leimulle jää.
 
Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Sattuneesta syystä Leimua on tullut seurattua viime kausina eikä teillä hänen suhteen mikään huono tilanne ole. Syy siihen, että Leimu oli Tapparassa kolmosparissa oli se, että edellä olivat kiekollisista pakeista Mäntylä, Aalto ja työsulkuavut Foster/Braun ja loppukaudesta Clarke. Kokonaan erikseen puolustavat pakit Kankaanperä ja Saravo, joihin ei voi Leimun roolia verrata. Mäntylä ja Aalto ovat yleisen paremmuuden osalta selviä tapauksia ja Clarke oli Leimun edellä saapumisestaan lähtien (tammikuussa) Rautakorven kentällisten yleisen stabiiliusajattelun sekä tiettyjen pelitavallisten seikkojen takia. Ei se, että Leimu oli Tapparan pakistossa kolmosparin vastuulla, tee hänestä epäkärkipakkia. Leimu oli Tapparan kärkipakkeja kausina 09-10 (puolikas kausi) ja 10-11, jolloin vastuuta oli ja tulosta tuli hyökkäyspäässä. Heikkoudet ovat aina läsnä, mutta kiekolliset taidot ovat Leimulla hyvää tasoa, tosin paineistettuna sortuu joskus korostetun heikkoihin ratkaisuihin.

Leimu oli Tapparan pelitavassa viime kaudella tietynlainen outolintu. Hidas luistelija kuljetti kiekkoa poikkeuksellisen paljon ylöspäin, avaussyötön sijaan, ja tätä Leimulle sallittiin yllättävänkin paljon. Miehen selkeästi heikoin osa-alue on liike, muuten sitten takaperinluistelu erityisesti ja kaksinkamppailuvoiman vähyys sekä kiekoton peli sijoittumisineen puolustuksessa. Kauden mittaan Leimu kuitenkin kehittyi kaikessa suhteessa, myös puolustuspelaamisessa ja tehotkin ovat aivan hyvin linjassa aiempiin kiekollisen kärkipakin kausiin Tapparassa. Kauden 11-12 tehoja ei kannata vertailla mihinkään, koska silloin mies oli käytännössä koko kauden jossakin suhteessa rikki, ylikunnossa tai vastaavassa olotilassa, joka kuvasti koko sen kauden Tapparaa huonosta kesätreenistä lähtien.

Leimun ylivoimavastuu poistui loppukaudesta Tapparan siirryttyä neljän hyökkääjän peluutukseen ja tämä söi ennestään Leimun tehoja. Ylivoimalla Leimu on arvokas pelaaja, kuvionpyörittäjää hänestä ei saa, mutta oivallinen viivapelaaja oikein käytettynä.

Leimuhan on alunperin aikuisiällä liigaan noussut Suomi-Sarja/Mestis-pelaaja ja sitä myöten myöskään fysiikkapohja ei ole aiempina kausina ollut kärkitasoa.

Jos Pelicansin palettiin ajattelee Leimun paikkaa, se löytyy selvästi "paikkaavan" puolustavan puolustajan viereltä. Tapparassa paikkaaja oli ja on ollut viime kausina Saravo. Leimulle tulee "pakollisia" hasardeja, joita hän ei itse pysty paikkaamaan hitaan kääntymisen ja luistelutemmon vuoksi, jolloin vaaditaan varmistusta.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä nyt olen paljon lukenut käytyä keskustelua, ja olen itsekin jo päässyt siihen lopputulokseen, että välikaudeltahan tämä haiskahtaa. 13-14 kaudella haetaan varmaan sitä säälipaikkaa, ja sen näen tuolla porukalla melko todennäköiseksi tuolla porukalla. Olettaen tietenkin, että peli kulkee heti syksystä ja jatkuu suht tasaisena keväälläkin. Joukkue on tasapaksu, josta löytyy yksi isompi stara, ja tämä on Smolenak. Tietenkin herran treenaus ja syksyn vire on tietenkin aika iso kysymysmerkki, mutta toivotaan, että kentällä on sama Smole kuin viime syksynä ja muutkin on samaan aikaan hereillä.

Aika monen pelaajanhan nyt pitää pelata aivan nykytasonsa huipulla tuosta porukasta, että mitään saadaan aikaan. MUTTA jos sattuu niin, että kaikki pelaa elämänsä kiekkoa tuossa joukkueessa niin silloin on vain taivas rajana, TOISAALTA jos porukka pelaa surkeinta lätkää ollaan karsimassa. Itse epäilen tätä välimallin tasoa näistä kahdesta elikkäs ollaan taistelemassa jostain sijoista 11. - 7.

Asenne on tällä hetkellä varmaan aika monella sellainen "no katsellaan miten menee" - eli innostusta ja sellaista kipinää ei ole ilmassa. Lähinnä Saarisen HMV-ratkaisujen myötä. Vaikka viime kausi oli mitä oli, silloin ainakin uskallettiin kokeilla amerikan arpoja. 13-14 joukuetta kasatessa meni sitten kakka pöksyyn ja kerättiin kaikki "varmat" tapaukset Pelicansiin, hinnasta riippumatta.

Itse en odota mitään muuta ensi kaudelta, kuin nähdä Juvonen, Pietilä, Hurri ja toivottavasti myös Jenik, ja Narmo (riippuen todellisesta tasosta) pelaamassa. Mahdollisesti myös Smolenak saattaa tehdä jonkun hienon suorituksen. Tietenkin olen ihan fiiliksissä jos Pelicans sattuu voittamaankin jotain ja pärjäämään, en sitä kiellä, mutta mielummin kattelisin vähän enemmän noita junnuja ja tulevaisuuden pelaajia kentällä, kuin rutinoituneita liigajyriä. Tietenkin tällöin olisi Pelicansin pitänyt ryövätä muiden seurojen junnuja isolla kädellä, mutta itse en näe tuollaisessa ongelmaa ja itseasiassa pitäisin tuollaisesta röyhkeästä taktiikasta.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joel Mustosesta on artikkeli tuoreessa Jääkiekkolehdessä, josta seuraava lainaus:

- Olin viime kauden aikana Lahdessa muutaman kuukauden ja Pelicansin väki auttoi minua todella paljon. On vielä ennenaikaista tietää, pääsenkö täyteen kuntoon. Mikäli pystyn pelaamaan, liityn Pelicansiin. Sopimuspapereita ei ole kuitenkaan vielä allekirjoitettu, Mustonen kertoo.
 
Morso

Jäsen
Sinällään hauskaa, että Pelicansin ensi kauden joukkue koostuu pitkälti rutinoituneista pelaajista ja moni huudellut täälläkin näiden nuorten potentiaalisten pelaajien perään. Sitten kun sellaisia hankitaan, niin organisaatio ei viitsi edes tiedotetta tehdä vaan luetaan sopimuksista parin kuukauden päästä jostain Pelicansin treenikertomuksista. Vertaa Elimäki jatkosopimus & Jenik Kärpistä.

Pelicansin nuoret lupaukset sopimuksiin | Pelicans

Näköjään, kun vähän asiasta huudeltiin, niin saatiin sitten lopulta tiedotettakin organisaatiolta. Tuskin näitä keskusteluja kuitenkaan siellä toimistolla luetaan ;). Mutta hyvä ulostulo, vaikka nuo sopimukset ovatkin olleet eri lähteiden perusteella jo hyvin kannattajien tiedossa. Mielestäni näistä sopimuksista uutisoiminen kuitenkin kertoo siitä, että pelaajien tulevaisuuteen uskotaan organisaatiossa ja se antaa signaalin myös muille yhteisöille siitä.

Noista neljästä sopimuksesta (Narmo, Jenik, Elimäki & Aronen) ainoastaan puolustajalupaus Mikko Aronen tuli vähän "ulkopuolelta", sillä hänestä ei sen enempää keskustelua ole täällä ainakaan käyty. En itse seuraa kovin paljon junioripuolta, joten kyseinen pelaaja on uusi nimi minulle. Mutta kuitenkin luonnollinen nosto junioreista edustukseen. Toivottavaa olisi ollut, että näiden sopimuksien pituudet olisi tuotu samalla julki, mutta ehkä ensi kerralla sitten.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tilanne nyt vain Pelicansin rosterin osalta on se, että se on harmaata massaa. Lähteekö Timo Tuulipuku perheineen katsomaan marraskuun räntäisenä tiistai-iltana Pekka Saarenheimon kiemuroita Isku -Areenalle.

Lahdessa oli hopeakauden jälkeen korkeahko kiekkohype. Mielestäni organisaatio on ryssimässä sitä kohtalaisen ansiokkaasti.

Joukkue Aravirran filosofiaan perustuen tasaisella neljän kentän höyläämisellään voi saavuttaa jotain säälin kaltaista, mutta joukkueesta puuttuu se The, jota ihmiset kaikesta huolimatta menevät katsomaan.
 
Viimeksi muokattu:

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Samaa mieltä Jarin kanssa. Joukkueen tasaisuus voi olla erittäin hyväkin asia jos pelitapa saadaan iskostettua kunnolla kesän aikana pelaajille. Vaikka tuolla rosterilla kaivettaisiinkin tasaisesti voittoja tulevan kauden liigassa niin silti siitä puuttuu sitä jotain. Tällä hetkellä kuka/ketkä pelaajista muodostaa Pelicansin kasvot? Vastaisin itse tuohon kysymykseen Smolenakin, vaikka kyseinen hieno pelaaja onkin ajallisesti pelannut joukkueessa alle kokonaisen kauden.
Pelicansissa on pelannut mielenkiintoisia pelaajia viime vuosina hyvinkin paljon, jotka ovat sittemmin urallaan päässeet hienosti eteenpäin. Nimet Komarov, Aaltonen, Kousa, Tyrväinen, Lasch, Hodgman, Hovinen, Järvinen sekä nyt viimeisimpänä Jormakka ovat loistavia esimerkkejä pelaajista joita ihmiset saapuu mielellään katsomaan hallille oli sarjataulukossa tilanne mikä hyvänsä. Kyseisistä pelaajista puhuttiin kaupungilla ääneen joka paikassa minne menitkin. Ilmiönä Pelicans on haihtunut täysin hopeavuoden jälkeen. En ole kuullut katukuvassa, kahvikeskusteluissa tai ylipäätään missään juttuja, huhuja tai keskustelua Pelicansista. Itse olen myös työni puolesta erittäin läsnä kiekkoaiheisille keskusteluille. Tänä keväänä/kesänä asiakkaistani kukaan ei ole edes sivulauseessa maininnut Pelicansista mitään. Tämä kertoo mielestäni kuinka hajutonta, väritöntä sekä välinpitämätöntä seuran toiminta tällä hetkellä fanejaan kohtaan on.

Toivottavasti peliesitykset puhuvat puolestaan kun kausi alkaa. Lahtelaiset ansaitsevat olla ylpeitä oman kotikaupungin joukkueestaan.
 
IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Tilanne nyt vain Pelicansin rosterin osalta on se, että se on harmaata massaa. ...
Toivon että porukka menee katsomaan sitä, kun Sopanen dominoi hyökkäyspäässä, Hurri pommittaa viivalta kuin Seikola, Pöyhönen&Paakkis hoitavat av:ta kärkiprosenteilla, Myllyniemi&Juvonen hoitavat hommansa hyvin(antavat mahdollisuuden voittaa melkein joka ilta), Pietilä jatkaa sillä tiellä mihin viime kauden lopussa jäi, Lade pelaa taas omalla varmalla tasollaan. Toiveajattelua tiedän, mutta jos näistä edes pari toteutuisi, sekin olisi jo jotain. Liekö helle pehmittänyt pään vai muiden joukkueiden(paitsi Tapparan) hmv-rosterit.

En yhtään ihmettelisi, jos vaikka Selinin valmentama KHL-seura poimisi Smolenakin.

Kyllähän kiekko ja Pelicans on puheenaihe nro. 1, kun smliiga pyörähtää käyntiin syyskuussa. Se on sitten eri asia löytääkö ihmiset Isku Areenan lehtereille.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nimet Komarov, Aaltonen, Kousa, Tyrväinen, Lasch, Hodgman, Hovinen, Järvinen sekä nyt viimeisimpänä Jormakka ovat loistavia esimerkkejä pelaajista joita ihmiset saapuu mielellään katsomaan hallille oli sarjataulukossa tilanne mikä hyvänsä. Kyseisistä pelaajista puhuttiin kaupungilla ääneen joka paikassa minne menitkin.

Samaa mieltä kyllä olen kanssassi, mutta uskon että meillä on tälläkin hetkellä rosterissa kehityskelpoisia yksilöitä. Esimerkiksi jos Hurri ottaa askeleen eteenpäin urallaan niin mielelläni menen hallille katsomaan pelkästään Joonaksen peliä, tai vaikkapa Vili alkaa pelaamaan fyysisemmin niin sitä ihmettä voisin mennä katsomaan millon vaan. Ehkä tää on optimistista haihattelua, mutta mielestäni tuosta porukasta parikin pelaajaa saattaisi olla sellasta ketä voisi mennä ihan erikseen katsomaan. Ei tosiaan samalla tasolla ole kuin mainitsemasi pelaajat, mutta toivottavasti ainakin lähellä.
 
Morso

Jäsen
Tomi Pekkalan siirtyessä Pelicansiin taisi pinnalle nousta hänen treenaamisensa sekä asenne. Mukava oli lukea ess.fi - juttua miehen kesäharjoittelusta. Mustosen Pasi kehuu Pekkalan asennetta ja kaverille on suunniteltu harjoittelu tarkoituksella kovaksi. Pekkala taasen kehuu, täälläkin monessa suhteessa parjattua, Niinimäkeä huikeaksi kiekonkäsittelijäksi.

Onhan tuossa ensi kauden joukkueessa aika paljon kysymysmerkkejä. Tuosta jutusta tuli kuitenkin positiiviset fibat. Pekkalan ja Niinimäen onnistumiset olisivat melko tärkeitä tekijöitä ensi kauden kokonaisuudessa.

Tuossa vähän aikaa sitten oli Mika Saarisen suulla juttua, että haussa enää yksi 3/4 -kentän mies. Vähän aikaahan sitten tuo määrä oli kaksi? Ilmeisesti Elimäen sopparin julkaisun jälkeen virallinen kanta on yksi. Jotenkin tuohon paikalle pidän melko pomminvarmana Mustosen Joelia, jonka tilannetta seurataan ilmeisen tiivisti Pelicansin puolelta. Toivottavasti hän pääsee kuntoon, sillä jo viime kaudella Suikkasen Kai taisi todeta kaverissa olevan potentiaalia läpilyöntiin.
 
Fordél

Jäsen
Pekkala taasen kehuu, täälläkin monessa suhteessa parjattua, Niinimäkeä huikeaksi kiekonkäsittelijäksi.

Kuka tahansa Niinimäen otteita viime vuosina nähnyt voi allekirjoittaa tuon. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka 50 pelattuun otteluun ja noin 40 tehopisteeseen SM-liigassa ensi kaudella.
 
Morso

Jäsen
Kuka tahansa Niinimäen otteita viime vuosina nähnyt voi allekirjoittaa tuon. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka 50 pelattuun otteluun ja noin 40 tehopisteeseen SM-liigassa ensi kaudella.

Totta. Mielenkiintoista tosin, että Pekkalan omissa silmissä Niinimäki noussut suosikiksi. Siitä tulevan kauden tutkapari? Mitäänhän ei voi sanoa tulevan kauden pisteistä, pelatuista peleistä ym. varmaksi, kuin vasta kauden päätyttyä. Tosin en saa tuosta jutusta väännetyksi mitään negatiivista Niinimäen suuntaan, jos se nyt on tarpeenkaan.
 
Fordél

Jäsen
Totta. Mielenkiintoista tosin, että Pekkalan omissa silmissä Niinimäki noussut suosikiksi. Siitä tulevan kauden tutkapari?

Eipä sekään yllätyä. Molemmat hyvin hyökkäysorientoituneita ja asenteeltaan sellaisia...no sanotaanko vähän rennompia jätkiä. Jos nämä kaksi kaveria laittaa samaan kenttään niin keskellä täytyy olla joku hyvin varmistava kaveri. Lisäksi kun Niinimäki on hidas kuin tankkeri niin pitäisikö toisella laidalla olla Pekkalaa nopeampi laituri ettei kentällisen peli hidastu liiaksi? No Pekkala - Paakkolanvaara - Niinimäki voisi olla kyllä ihan kokeilemisen arvoinen kolmoskenttä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Lisäksi kun Niinimäki on hidas kuin tankkeri niin pitäisikö toisella laidalla olla Pekkalaa nopeampi laituri ettei kentällisen peli hidastu liiaksi?
No jaa, viime kausi meni toisaalta Niinimäeltä varsin puolikuntoisena (ainakin miehen omien sanojensa mukaan) joka vaikutti myös siihen että luistelu oli totuttua hitaampaa joten tässä vaiheessa en lähe edes kommentoimaan miehen parasta mahdollista luistelunopeutta kun en ole sitä nähnyt. Time will show.
 
Viime kaudesta ei tosiaan kannata vetää suuria johtopäätöksiä, mutta on sitä Niinimäkeä seurattu paljon myös täysin kunnossa ollessaan. Ei se liike päätä huimaa vaikka siihenkin on tullut vuosien aikana jopa parannusta. Eli varmasti yksi jengin hitaimpia hyökkääjiä ellei hitain ensi kaudella. Kompensoi vajavaisen liikkeen taidolla ja pelinäkemyksellä, jota on vaikka muille pussileuolle jakaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös