Pelicans kaudelle 2011-2012

  • 639 799
  • 1 491

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Millä logiikalla? Otetaan vielä huomioon että meillä on jo 2 Kanadalaista ja 1 jenkki jengissä, eli 3 ulkkaripaikkaa on täytetty ja toisekseen Pelicans ei tee Stonella mitään.
Hyvin perusteltu. Ei siis tod.näk. ole siinä.
 
ArPEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
NuuskaHP tiivisti tuon Stone-jutun, joten siihen en enempää uhraa aikaa.

Tosiaan pikkuhiljaa on alkaisi olla tilausta uudelle laitahyökkääjälle. Ja yksi "Widing" olisi ihan kiva saada leventämään laituriosastoamme. Varsinkin, kun tänään puolustajana tunnettu Brockle pelaa Hodgmanin laidassa. Eli voisihan sitä nyt miettiä kuin ainakin Wärn ja Jormakka on poissa muutamia viikkoja peleistä (tämä Pelicans otteluennakon mukaan) Immosen poissaolosta ei mitään virallista tietoa muuta kuin tänään ainakin puuttuu. No katsotaan ollaanko konttorilla hereillä.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä tuo laituriosasto alkaa olla jo säälittävä. Keneltäkään muulta ei voi edes maalia odottaa, kuin Laschilta ja Luttiselta. Sopanen ja Tavi jäätävää paskaa, kuten ovat koko kauden olleet sitä lokakuun hetkellistä suonenvetoa lukuunottamatta. Blomqvist vetää aina yhden pelin hyvin, kun pääsee Heinolasta "ylös", mutta vajoaa aina sen jälkeen onnettomaksi pörrääjäksi. Pöyhönen ja Rinkinen kyllä vääntää, mutta tehoja on turha odottaa.

Wärn takaisin kaukaloon heti ja uutta miestä markkinoilta sisään!
 
majusa3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kiekkoreipas, Lahti 1976-1985
Kyllä tuo laituriosasto alkaa olla jo säälittävä. Keneltäkään muulta ei voi edes maalia odottaa, kuin Laschilta ja Luttiselta.
Wärn takaisin kaukaloon heti ja uutta miestä markkinoilta sisään!

Okei, samoilla linjoilla ollaan! Mutta mistä se ”Joulupukki” oikein löytäisi sen maaliahneen laiturin tänne, joka laittaisi hyvällä prosentilla kiekkoja sisään. Hyvin on mennyt, mutta tahtoo silti lisää menestystä ja HETI!
 
Viimeksi muokattu:

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Ja nyt hereillä hallilla, Avery on taas waiwers listalla ja olisi varmaan jo aika palata henkiseen kotiin Lahteen! Pistää tässä sarjassa kovalla prosentilla kiekkoja reppuun ja hoitaa siinä samassa jäähyporssin ylivoimaisen voiton, vaikka lähtee puolen kauden takamatkalta. Jäähyt ei edes ole ongelma Pelsun kovalla AV -pelillä.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän Avery Nurmisen ja Suikkasen mankelissa kypsyisi kiltiksi koulupojaksi, jolla rinnassa sykkisi Pelicans-sydän ja maaleja syntyisi liukuhihnalta. Joukkuepelaajien aatelia! Heti tänne ja viiden vuoden sopimuksella. Komarov ja Sihvonen takaisin ja samaan kenttään.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans pohtii pelaajavahvistuksia | Lahti | yle.fi

Tuossa Ylen jutussa Suikkanen sanoo, että seurajohto on näyttänyt vihreää valoa hankinnoille. Suikkasen mukaan jonkun siirtyminen Pelsuun tarkoittaa myös toisen pelaajan lähtemistä.

Tämä haiskahtaa nyt meikäläiselle siltä, että sentteriosastolle haetaan nyt jo kokelasta ensi kaudelle. Loppi ei ole noussut loukkaantumisensa jälkeen sille tasolle mitä nähtiin harjoituskaudella. Toisaalta myös Jarkko Immonen on ollut hyökkäyssuuntaan melko tehoton.

Laituriosastolla alisuorittajista Sopasella ja Tavilla jatkuu sopimus ensi kaudelle, joten en usko, että heille etsittäisiin uutta työpaikkaa.
 
Ideaalitilannehan olisi hankkiutua Lopista eroon ja tilalle sentteri mutta luulen kuitenkin jonkun laiturin sieltä tulevan. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä etteihän kukaan Loppia huoli ilman asetta ohimolla joten aikalailla sulkee pois jonkun tulevan ja Lopin lähtevän.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toisaalta myös Jarkko Immonen on ollut hyökkäyssuuntaan melko tehoton.

Hyvä vaihtokauppa voisi olla Yetman <-> Immonen. Ässät tarvitsee kilpailua sentteriosastolle ja toisaalta Yetman voisi päästä uuteen nousuun toisessa seurassa. Ei Yetman ole mitenkään huonosti pelannut, mutta maaleja ei vain Ässissä tule. Sama homma voisi olla Immosen kohdalla, Ässissä voisi tehojakin alkaa taas löytymään mm. Smolenakin kanssa. Tosin nyt kun Santavuori loukkaantui niin voi olla ettei Ässät edes päästä Yetiä pois...

edit: no muistinkin juuri, että Pelsuilla on jo 3 p-amerikkalaista eli ei onnaa.
 
Vähän tuntuisi tässä vaiheessa oudolta Pelicansin kannalta näyttää jollekin alisuorittajalle ovea ja ottaa toinen alisuorittaja tilalle. Eiköhän haussa ole "vahvistus", eikä mikään "toivotaan parasta kokeilu".

Toivottavasti sieltä tulee ensisijaisesti joku täysin uusi tuttavuus, kun huhuihin vedetään täällä Lahessa päin vahvimmin mukaan aina nämä Pelicansissa jo aiemminkin pyörähtäneet pelaajat.

Pelonsekaisin tuntein tässä joutuu toteamaan, että näistä itselle ensimmäisenä mieleen tulevista todennäköisistä lähtijöistä, eli Lopista, Blomqvistista, Sopasesta ja Rinkisestä puolet sattuu olemaan "jonkinlaisia omia poikia" ja kuten aina, pelisuorituksista viis.
 
Loppia kun nyt ei kukaan huoli niin kyllä mä voisin huoletta lopettaa Rinkisen tai Blomqvistin roikottamisen mukana. Ei niistä taida olla tulevaisuudessakaan mitään iloa kuin jollekin Saipalle. Vaikka Sopanen omaa Lopin kaltaisen lapamadon taisteluilmeen niin onhan pojalla kuitenkin jotain näyttöä. Myös tältä kaudelta ko. kaksikkoon verrattuna.

Mutta joo, luotan toki Suikkasen (Nurminen, Kaarna) näkemykseen asiassa. Päätyivät mihin tahansa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vähän tuntuisi tässä vaiheessa oudolta Pelicansin kannalta näyttää jollekin alisuorittajalle ovea ja ottaa toinen alisuorittaja tilalle.

Floppi toisaalla voi olla toppi toisaalla.

Joskus se, että homma ei vain jossain seurassa toimi, on kiinni niin monesta asiasta. Väärät ketjukaverit, väärä valmentaja, väärä pelitapa, väärä kaupunki... you name it! Mutta kun pelaaja pääsee uuteen ympäristöön ja oma peli aukeaa niin kas kummaa homma alkaakin oikeasti toimimaan. Näin ei toki aina käy, mutta floppi jossain seurassa ei automaattisesti meinaa sitä että floppaisi myös uudessakin seurassa.
 
Fordél

Jäsen
Laituriosastolla alisuorittajista Sopasella ja Tavilla jatkuu sopimus ensi kaudelle, joten en usko, että heille etsittäisiin uutta työpaikkaa.

Itse en laske kyllä Tavia mitenkään alisuorittajien joukkoon vaan pelaa öpaut sillä tasolla, jota odottaa sopiikin. Tuskin näitä kahta laitetaan pihalle. Enemminkin Tavi pienempään rooliin ja Blomqvist takaisin Mestikseen. Lisävahvistus tullee laituriosastolle ja maalintekoon. En usko, että sentteriosastolla tapahtuu muutoksia.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Blomqvist on ihan siinä ja siinä, että löytää pelinsä...sanokaa mun sanoneen kohta tärähtää. Toivottavasti valmentajat näkevät nyt saman.

Suikkasen tekstistä voi päätellä nimenomaan sen, että joku kovempipalkkaisista olisi mahdollisesti siirtymässä muualle, jos vahvistusta haetaan. Näin ajateltuna ei oikein tule muutakuin Loppi ja Sopanen mieleen isompipalkkaisista.

Immonen taas on mielestäni sen verran hieno sentteri, etten näkisi miestä muualla.

Kyllähän kärkiosaamista täytyisi saada nyt kun näyttää siltä, että Hodgman(kaan) ei saa oikeen mitään numeroita taululle.

edit. Fordelille Tavista vielä sen verran, että Tavi on ollut itselleni suurin pettymys. Odotin erään Seppäsen Eskon tavoin mieheltä sellaista 20 maalin kautta. Ajoi viime kaudella suoraan maalille siihen malliin, että heikompaa hirvitti. Tällä kaudella on syystä tai toisesta ollut kuin varjo entisestään.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näin ajateltuna ei oikein tule muutakuin Loppi ja Sopanen mieleen isompipalkkaisista.

Immonen taas on mielestäni sen verran hieno sentteri, etten näkisi miestä muualla.

Samoilla linjoilla. Harmittaa, ettei Loppi hyvästä harjoituskaudesta huolimatta ole nostanut tasoaan tarpeeksi. Jos sopiva vaihdokki löytyy, Matias lihoiksi. Vili "oma poika" Sopanen saa minun puolestani lähteä vaikka saman tien. Ei ensi kauden sopimus ole mikään este, jos kaveri myydään muualle. Peliesitykset ovat sitä luokkaa, ettei oma poika -status pelasta enää.

Immonen on passeli kolmossentteri, eikä ole mielestäni mitenkään flopannut. Ennemmin jatkoa, kuin myynti muualle.
 
Fordél

Jäsen
edit. Fordelille Tavista vielä sen verran, että Tavi on ollut itselleni suurin pettymys. Odotin erään Seppäsen Eskon tavoin mieheltä sellaista 20 maalin kautta. Ajoi viime kaudella suoraan maalille siihen malliin, että heikompaa hirvitti. Tällä kaudella on syystä tai toisesta ollut kuin varjo entisestään.

Ok. Mulla ei ole Tavin suhteen ollut läheskään näin kovia odotuksia. En näe hänessä ainesta 20 maaliin SM-liigassa ihan tässä ja nyt. Ei ole mun silmissä sen tason lahjakkuus vaan Tavin kypsyminen vienee aikaa.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Pelonsekaisin tuntein tässä joutuu toteamaan, että näistä itselle ensimmäisenä mieleen tulevista todennäköisistä lähtijöistä, eli Lopista, Blomqvistista, Sopasesta ja Rinkisestä puolet sattuu olemaan "jonkinlaisia omia poikia" ja kuten aina, pelisuorituksista viis.
"Kuten aina", et tunnu olevan sitten kovin hyvin kartalla asioista. Se jonkinlainen status on aikaisemmilla kerroilla ajanut vähän pelisuoritusten ohi sellaisten pelaajien kohdalla, joilla on ollut laajempaakin kannatusta fanien keskuudessa. Yksikään noista luetelluista ei nähdäkseni siihen kastiin kuulu.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
edit. Fordelille Tavista vielä sen verran, että Tavi on ollut itselleni suurin pettymys. Odotin erään Seppäsen Eskon tavoin mieheltä sellaista 20 maalin kautta. Ajoi viime kaudella suoraan maalille siihen malliin, että heikompaa hirvitti. Tällä kaudella on syystä tai toisesta ollut kuin varjo entisestään.

Jo harjotuskaudella kävi selväksi, ettei Taville ole luvassa juurikaan ylivoima-aikaa eikä sitä kautta myöskään 20 maalia. Seppänen on arvioinut maalimäärän puhtaaasti tilastoja arvioimalla eikä ottanut huomioon, että Tavin peliaika ja yv-vastuu vähenivät joukkuetta vahvistuessa tälle kaudelle.

Tavi kyllä yrittää ja vääntää maalille loistavalla asenteella, mutta on puukäsi maalinedustalla, ei luontainen maalintekijä.
 
Fordél

Jäsen
Edelleen toitotan, että eikö Loppia kannattaisi kokeilla laidassa? Niinimäen kohdalla siirto on toiminut hyvin ja näkisin sen hyvänä ratkaisuna myös Lopille. Näin hänen puolustusvelvoitteensa vähenisi ja voisi keskittyä enemmän omilla vahvuuksillaan pelaamiseen. Olisikin mielenkiintoista nähdä esim. kentälliset muodossa:

1. Luttinen - Hodgman - Lasch
2. Loppi - Koskiranta - Pikkarainen
3. Wärn - Immonen - Jormakka/Sopanen
4. Tavi - Paakkolanvaara - Rinkinen
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Edelleen toitotan, että eikö Loppia kannattaisi kokeilla laidassa?

Eiköhän Loppia yritetä myydä kaikin voimin, kuten Sopastakin. Suikkanen puheli ottelun jälkeen, että pari vahvistusta on vielä hakusessa ja markkinoilla ollaan aktiivisia. Aikaisemmin Kaitsu kertoili, että uusien pelaajien tullessa joku vanhoista lähtee.

Wärn, Luttinen, Pikkarainen.... Hirso? Vaan saisiko edes Suikkanen Hirsosta yhtään Loppia enemmän irti.
 
Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Hieno voitto tänään ! Mutta nyt pahoitan Pikkaraisesta mielen,MEILLÄ ON LOISTAVIA JUNNUJA HEI SUIKKANEN,MITÄ TEET ? tietysti ajattelet vain tätä ja ensi vuotta...ei yhtään eteenpäin. Ei tarvitsekaan, uskon että meiltä taas viedään täällä kehitetyt muualle!
 
Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Edelliseen liittyen, oli hieno katsoa paikanpäältä Tyrväisen Jullen loistavaa peliä tänään, kiekollisena on mennyt kovasti eteenpäin, oli parhaimpia Jokereita tänään !
 
fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oliskohan Jere Myllyniemi tulossa teille Lahteen pelaamaan? Miehen twitterissä on mystinen viesti, josta voisi päätellä hänen vaihtavan maisemaa. Eikös jotain huhuntynkää ollut, että Jere olisi Pelicansin miehiä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös