Pelicans kaudella 2020–2021

  • 571 753
  • 2 265

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Talous selvityksessä, minkä aikaisemmin linkkasin oli kiinnitetty huomiota seurojen huonoon kassaan. Pelicansilla oli 33t€ kassavarantoja kauden lopussa eli tuskin tällä kaudella ihan hirveästi on "käteisvarantoa" saatu kasvatettua eli puskuria ei juuri ole, ei Pelsut yksin tämän tilanteen kanssa ole ja YT-hommia tulee varmasti myös muissa seuroissa.
 

palli gunnar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siinäpä mysteeri, liikevaihto yksi liigan suurimmista jos ravintolat lasketaan mukaan, kulubudjetti myös valtava, pelaajabudejtti taas ei, toki jos ravintolatoiminta tuo liikevaihtoa niin se aiheuttaa myös valtavasti kuluja
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Heitetään ranskalaisilla pääpointit:
- Kuluneen kauden joukkue rakennettiin aiempien kausien arvojen vastaisesti.
- Nemon kanssa ei ollut skismaa, samanlaista kanssakäymistä kuin Matikaisen kanssa.
- Nupe ei ole mukana valmennusryhmässä tulevalla kaudella, mutta "valmennustiimi tulee olemaan kovaa luokkaa".
- Nupen mukaan suurin virhe kuluneella kaudella tehtiin peräpään kasaamisessa, mutta lupaus on, että tulevalle kaudelle se osasto tulee kuntoon.
- Nupe ei ole osakkeitaan aktiivisesti kaupitellut kenellekään, sen sijaan osakkeista kiinnostuneita kyselijöitä on ollut. Toistaiseksi ei ole myymässä osakkeita.
- Yt-prosessi on seurausta heikosti menneestä kaudesta ja koronaviruksesta.
Mielenkiintoista ketä kovanluokan valmennuksessa on Niemelän ja Welling lisäksi, jos kerran Nupe ei valmenna ja Pärmä lähtee.
 

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Siinäpä mysteeri, liikevaihto yksi liigan suurimmista jos ravintolat lasketaan mukaan, kulubudjetti myös valtava, pelaajabudejtti taas ei, toki jos ravintolatoiminta tuo liikevaihtoa niin se aiheuttaa myös valtavasti kuluja
Olen kai aikaisemminkin kehunut tuota EYn ”analyysia”. Hyvin tehty kun ei tämäkään tule esiin. Joka tapauksessa Pelicans Ravintolat Oyn liikevaihto oli lähes 2.5 mEUR vuonna 2019. Tulosta alle 100 kiloa. Urheilutoimen liikevaihto on siten Ässien tai Saipan luokkaa. Olettaen ettei näillä ole hirveästi muuta toimintaa.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ravintolabisneksen pyörittäminen on eri hommaa kuin lätkäjengin eikä erätauolla tehtävä hodari tai lihamukimyynti tee jälkimmäisestä ensimmäisen asiantuntijaa. En ole lukuja katsellut, joten voi olla että ravintolatoiminta Lukon siivousbisneksen tyyliin rahoittaa emoaan ja tulos sen takia pysyy pienenä. Haasteena lienee Lahden talousalueella, että että täälläkin spekuloidun mukaisesti vaihtoa olisi saatava ylös, mutta sitä on päätuotteella hankala tehdä. Toki isompi vaihto antaa mahdollisuuksia siihen, että pienemmillä viilauksilla pitkällä jänteellä voi sitten saada viivan alle edes pienen kasvavan trendin omaavia mustia lukuja. Ravintolabisnes ei vaan katteiltaan ja tuulisuudeltaan ole se stabiilein tapa em malliin
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Konsernin tulos kannattaa painaa sopivalle tasolle hyödyntämällä konserniyhtiöiden välisiä tulonsiirtoja, aikaisempia tappioita ja samalla maksimoimalla mahdollisimman vähäinen verojen maksu.
 

ArPEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mielenkiintoista ketä kovanluokan valmennuksessa on Niemelän ja Welling lisäksi, jos kerran Nupe ei valmenna ja Pärmä lähtee.

Tietojeni mukaan Jussi Silander olisi yksi valmentajista ensi kaudella Hölön tiimissä. Silander on valmentanut Sveitsissä mm. Luganoa. Myös HIFK:ssa pitkään junnupuolella.
Tämä tieto on kohtuullisen luotettavasta lähteestä peräisin ja siksi tänne kehtaan pistää sen, mutta katsotaan miten tämän lopulta käy.
 
Viimeksi muokattu:

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jääkiekonnälkä on niin kovaksi päässyt, että pakko jotain fantasioida tänne, kun ei ole muutakaan. Hauskuutin itseäni ajatusleikillä, miltä meidän top-6 hyökkäys voisi näyttää, jos Laukkanen vetäisi taas kerran kaikkia höplästä. Tältä se tuskin tulee näyttämään, mutta ihan vain ajatusleikkinä. Mutta periaatteessa jos noihin kahteen ruutuun löytyisin vastaavatkin palaset niin olisin aika innoissani.

Nieminen - Björninen - Koblizek
Roine - Sebok - Merelä

Kärppäosiossa on huhua, että Koblizekin sopimusta oltaisiin purkamassa. Mies on Kärpissä kuulemma siinä 2/3 ketjun tasolla, mutta pienemmässä seurassa olisi varmasti 1/2 ketjun tavaraa ja on jo rikkonut 30 pisteen rajan kerran, joten isossa roolissa horisontti voisi olla jossain 40 pisteen kieppeillä? En usko, että pystytään häntä kaappaamaan, mutta olisi kuitenkin vielä 22-vuotias ja varmasti on paljon potentiaalia varastossa.

Sebok puolestaan rikkoi jo tällä kaudella Kalpassa 40 pisteen rajan ollen joukkueen ykkössentteri. Voi olla tietty jo jopa NHL seurojen kiikarissa ja lähteä syksyllä kärkkymään paikkaa training campin kautta, mutta jos oltaisiin oltu ajoissa liikkellä ja tehty Kaski tyyppinen ryöstö niin voisi olla mahdollinen, mutta ei tietenkään enää, kun teki jo ns. läpimurtokauden tällä kaudella.

Bottop 6-hyökkäys olisi sitten ja on varmaan jokatapauksessa tämän näköinen.

Tyrväinen - Hämäläinen - Saarelainen
Haatanen - Toivola - Salonen

Top-6 puolustus:

Auvitu - Kitchton
Jalvanti - Jurgens
Jalasvaara - Rajaniemi

Pakistossa ei olisi muuta vikaa kuin tuo kätisyys 5x left 1x right, mutta se osasto olisi todella hyvällä mallilla, jos näyttää jotain tuon suuntaiselta syksyllä.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos tänne lähellekään Auvitun tasoista kaveria roudattaisiin tolla budjetilla niin ostan kaksi kausaria ja 500e mainospaikan.

Kivahan se on toki haaveilla, pelkästään tuo Jalvanti-Jürgens luo budjettiin nähden todella hyvän pohjan rakentaa.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Tietojeni mukaan Jussi Silander olisi yksi valmentajista ensi kaudella Hölön tiimissä. Silander on valmentanut Sveitsissä mm. Luganoa. Myös HIFK:ssa pitkään junnupuolella.
Tämä tieto on kohtuullisen luotettavasta lähteestä peräisin ja siksi tänne kehtaan pistää sen, mutta katsotaan miten tämän lopulta käy.

Silanderin saattaisi linkata Pelicansiin myös Kärjen Tumen tulo takaisin Lahteen samaisesta Luganon organisaatiosta. Mene ja tiedä sitten...
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Tässä artikkelissa kirjoittaja mainitsee, että Hari pelaisi Lahdessa ensi kauden todennäköisesti.


Lopulta kun tuon artikkelin luin kokonaan läpi, niin sieltä löytyi sen verran paljon virheitä, että saattoi päätellä tuon Hari-asiankin olevan vain optiosta tehty päättely. Jostain syystä alkuun ajattelin, että jos se onkin uutta tietoa.

Saa nähdä, mitä Korona vaikuttaa Suomessa sopimusten tekoon ja seurasiirtoihin. SHL pisti nuokin jäihin. Eiköhän sama epävarmuus vaikuta täälläkin.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Nieminen-Björninen-X
Roine-Vesel-Merelä
Tyrväinen-Hämäläinen-Saarelainen
Salonen-Toivola-Gymer

Tanus-Elimäki-Haatanen
Tukiainen-Liuksiala-Vrhel
+muut juniorit

Eipä tuolla hyökkäyksellä sääleihinkään mitenkään varmasti paperilla mentäisi, mutta huhuttujen toteutuessa aika täyttä alkaisi jo olemaan. Gymer rotaatioon tai pois kokonaan, Saarelainen neloseen ja Nieminen kolmoseen, niin hyvillä X:llä 1-2 ketjuihin näyttäisi huomattavasti mukavammalta.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Meillä ei Pelicansin tiedottamisen tuntien ja kannattajien arvostamisen tason perusteella ilmoitella juuri mitään ennen kuin on ihan pakko, eli ennen elokuuta tuskin kannattaa odotella mitään uutisia. Toki tässä on nyt päällä muitakin asioita yleisestä maailman tilanteesta johtuen + Selkeästi rahaa ei vain yksinkertaisesti ole, joten voi olla, että tiedotettavaa ei paljon olisi muutenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös