Pelicans kaudella 2014–2015

  • 494 727
  • 1 477
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Eihän sitä potentiaalista joukkuetta ole saatu kertaakaan jalkeille tällä kaudella.

..josta tulee väkisinkin mieleen että eikö kesällä treenattu tarpeeksi kovaa vai mitä. Myös jatkuvat kolmannen erän sulamiset puoltavat tätä arvausta. Mene ja tiedä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kesäharjoittelu kuitenkin suoritettiin pääosin Nakarin johdolla, kuten aiemmillakin kausilla. Toisekseen en tiedä millaisilla harjotteilla pelitilannevammat voisi estää.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Palataanpas tämän kauden menestykseen tai paremminkin menestymättömyyteen. Peli on ollut hemmetin sekavaa koko kauden, eikä kukaan objektiivisesti asiaa katsova voi väittää, että selkeästi parempaan suuntaan olisi menty missään vaiheessa. Osasyy on tietysti loukkaantumisissa. Onhan se Lämsällä vaikea paikka, kun lähes joka pelissä joku tippuu kokoonpanosta. Toinen asia on sitten se, että Kudelka ja Hrabal osoittautuivat liian heikoiksi vahvistuksiksi. Tästä vastuun saa ottaa osaltaan myös Saarinen.

Täytyy kuitenkin sanoa, ettei loukkaantumiset ole täysin kestävä syy. Osa kärkipelaajista on pystynyt pelaamaan ehjänä suuren osan kaudesta ja vielä muuttumattomilla ketjukoostumuksilla. Silti homma näyttää sekavalta ja väkinäiseltä. Materiaali on loukkaantumisista huolimatta ollut ihan kohtalainen ja parempaa tulosta olisi pitänyt saada aikaan. Nyt sieltä on tulossa Sportia myöten joukkueet ohi, eikä tuota voi selittää Sportin paremmalla materiaalilla. Tällä hetkellä sija 14. on ihan realistinen vaihtoehto ja täällä joku vielä hyssyttelee, kun puhutaan Lämsän epäonnistumisesta. Ei teillä ainakaan korkealla ole tavoitteet, jos viimeinen sija ei ole paha epäonnistuminen.

Tietysti voi sanoa, ettei millään ole mitään väliä, sillä playoffeihin ei ole enää mahdollisuuksia. No ei varsinaisesti olekaan, mutta sekin kertoo jotain tästä kaudesta. Tiivistän kaikki tämän kauden aiheuttamat tuntemukset yhteen sanaan: masentavaa.

Edit: Nyt on tietysti vaikeaa enää korjata mitään, kun puolustus on loukkaantumisista johtuen umpisurkea. Tähän tilaan ei tosin olisi koskaan pitänyt joutua, että tammikuussa ollaan pudotuspelien ulottumattomissa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei teillä ainakaan korkealla ole tavoitteet, jos viimeinen sija ei ole paha epäonnistuminen.

Kenen mielestä viimeinen sija ei ole epäonnistuminen? Mutta tälle menestymättömyydelle voi nähdä myös syitä, eikä vain parkua pelkkää Lämsää.

Liitän tämän tuolta toisesta ketjusta:

Pelicansin koko kauden kestänyt loukkaantumissuma lähentelee todennäköisesti jonkinlaista ennätystä.

Pelicansin kokoonpanossa on esiintynyt tällä kaudella 38 pelaajaa. Näistä 19 pelaajaa on kärsinyt sellaisista loukkaantumisista, että ovat joutuneet jättämään pelejä väliin.

Lopuista 19 "terveestä" kahdeksan pelaajaa ei kuulu enää Pelicansin kokoonpanoon (ml. ulostettu ulkkarikolmikko ja muutaman pelin Peliitta-lainat). Enemmän peliaikaa saaneista luottomiehistä vain Repik, Paakkolanvaara ja Laurila ovat välttyneet loukkaantumisilta.

Tuohon voi vielä lisätä ne pelaajat jotka ovat olleet/ovat loukkaantuneina, mutta joutuvat pelaamaan siitä huolimatta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kenen mielestä viimeinen sija ei ole epäonnistuminen? Mutta tälle menestymättömyydelle voi nähdä myös syitä, eikä vain parkua pelkkää Lämsää.

Sitähän tässä on tehtykin. Toisaalta on turha parkua pelkkiä vammoja ja loukkaantumisia, eikä nähdä Lämsän epäonnistumista. Vaikea kausi monin tavoin, mutta ei Lämsä tilannetta ole ainakaan saanut korjattua mitenkään. Totta kai tällöin hän on päävastuussa surkeasta tuloksesta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Koutseinahan Lämsä ja Valtonen taitaa olla aika lailla samaa kaliiberia. Se sana alkaa P:llä ja loppuu A:han, mutta ei ole Pohjanmaa.

Sportinkin peli on siis samaa skeidaa, joskin suuremmalla ylilyöntien uhkalla varustettuna. Mutta on kyllä ihan mielenkiintoista - tai masentavaa - verrata kahta jengiä nyt keskenään.

Sportti:
- menetti ykköspakki Niko Peltolan kesken kauden kokonaan
- menetti nyt Damien Fleuryn
- Samuli Kivimäki, vaikka onkin turisti liigatasolla, on pelannut vain 7 peliä
- Veskarit Toivonen-Hostikka häviää molemmat Pelicansin kollegoille, eivät todellakaan tuo mitään kilpailuetua
- Kärkipään pelaajista ainakin Lassi Kokkala missasi kymmenkunta ottelua

Eli vaikka tää Pelsun setti loukkaantumisten ja muiden kanssa onkin ihan läppä, niin ei muuallakaan kaudesta helpolla päästä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sitähän tässä on tehtykin. Toisaalta on turha parkua pelkkiä vammoja ja loukkaantumisia, eikä nähdä Lämsän epäonnistumista. Vaikea kausi monin tavoin, mutta ei Lämsä tilannetta ole ainakaan saanut korjattua mitenkään. Totta kai tällöin hän on päävastuussa surkeasta tuloksesta.

Totta, Lämsä ei ole ainakaan onnistunut, mutta ei ole myöskään päässyt missään vaiheessa työskentelemään stabiilin joukkueen kanssa. Marraskuun maajoukkue tauon jälkeen joukkue otti pelillisesti hyviä askeleita eteen päin, mutta heti kohta alkoi kokoonpano taas piiputtamaan.

Olisi myös kiva pelkän valittamisen sijasta lukea myös joitain ratkaisumalleja, että mitä Pelicansin pitäisi/olisi pitänyt tehdä. Lämsä, Lämsä, Lämsä! Pitääkö sille antaa potkut vai mitä? Kuka tilalle? Mitä pelillisiä muutoksia pitäisi tapahtua?

RV mainitsi tuossa Sportilta neljä poistoa kokoonpanosta. Pelicansilla pelkästään loukkaantumisten vuoksi on ollut pois 19 pelaajaa, joista muutama näitä Hakulisen ja Leimun kaltaisia monivammamiehiä, jotka eivät täydessä tikissä ole ehtineet olemaan missään vaiheessa. Jos nyt oikein laskin, niin Pelicansilla on tällä kaudella ollut kahdeksan kenttäpelaajaa koko kauden käytettävissä. Näistä vain Paakkolanvaara, Repik ja Laurila ovat pelanneet merkittäviä peliminuutteja.

Nyt ei todellakaan päde mitkään vanhat "loukkantumisten taakse ei voi mennä" tai "muillakin on loukkantumisia" jargonit. Pelicansin tämän vuoden loukkantumismäärä on jotain aivan poikkeuksellista ja tällä on ollut merkittävä vaikutus joukkueen suorituskykyyn.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Loppuis jo tää kausi mä en jaksa enää, puolet joukkueen hyökkäjistä tai pakistosta koko ajan loukkaantuneena, päävalmentaja tuntuu menettäneen uskon ja yleisöäkin on paikanpäällä vähän. Ei vaan jaksa enää edes oikein miettiä mikä kaikki tuossa on vialla. Enää vajaa 20 peliä niin se on siinä, ollaan sitten vaikka jumboja aivan sama kunhan tämä kidutus loppuisi.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Näillä loukkaantumismäärillä (olkoot vaan osin pelitilanteita ja äksidenttejä) on aivan pakko katsoa fysiikkavalmennuksen suuntaan. Ei voi mennä hirveän huonon tuurin taakse. Muillakin joukkueilla on ollut pelejä ja harjoituksia. CHL-joukkueilla matseja jopa enemmän.
Tämä ei poista Lämää syytettyjen penkiltä. Myös päävalmentajalla on vastuunsa fysiikkavalmennuksesta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Näillä loukkaantumismäärillä (olkoot vaan osin pelitilanteita ja äksidenttejä) on aivan pakko katsoa fysiikkavalmennuksen suuntaan.
Jos niistä löytyy yhteinen nimittäjä, niin sitten katsotaan. Löytyykö? Sillon ku Suikkanen oli toistakautta, oli joka toisella loukkaantuneella nivusvamma. Se oli paskaa fysiikkavalmennusta. Lämsän mukaan lokakuun lopussa ei ollu yhtään lihasperäistä vammaa.

En siis yritä puolustella kun eihän näistä nykyään ees tiedoteta eikä voi tietää mikä kelläkin on, mut on toi fysiikkavalmennuksen rooliki vähä ylikorostunu. Jos joukkue pelaa hyvin ja voittaa kolmansia eriä, niin se on ihan maagista fysiikkavalmennusta. Jos pelaa paskaa lätkää ja äijiä loukkaantuu, niin se on huono fysiikkavalmennusta. Toki jos kesällä ei oo tehny yhtään mitään, niin ei varmaan nivelet ja lihakset oo valmiina kontaktilajiin, mut en usko et näin ois tapahtunu ku korkeintaan Redenbachin tapauksessa.

Tyrväinen - kiekko leukaan
Leimu - joku oli päävamma taklauksesta + olkapää
Vili Sopanen - päävamma
Mustonen - sydän
Jaatinen - joku taklas
Alanne - selkä paskaks taklauksesta?
Hakulinen - käsimurtuma + taklaustilanne
Björninen - käsi oli paskana + kiekko naamaan?
Ritamäki - kiekko jalkaan?
Redenbach - ?
Latvala - ?
Pietilä - ?
Rohtla - ?
Saarenheimo - ?
Eetu Sopanen - ?
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Se on kieltämättä ongelma, että nykyisellä yksityisyyden suojalla jäädään lähinnä arvailujen varaan loukkaantumisten syiden suhteen.
Tarkoitin sitä, että noilla loukkaantumismäärillä voi ihan normaalin todennäköisyyksien puntaroinnin perusteella päätyä siihen, että jokin muukin mättää kuin se, että on huono tuuri.
Minä en osaa sanoa, mitä on tehtävä paremmin, mutta mielestäni on selvää joukkueen toiminnassa on jotakin muutakin, mikä aiheuttaa loukkaantumisia kuin vetun huono tuuri.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Loppuis jo tää kausi mä en jaksa enää...

...päävalmentaja tuntuu menettäneen uskon...


Nämä Lämsä sitä ja Lämsä tätä arvuuttelut on aina yhtä hauskoja.

Miten musta kuitenkin tuntuu, että se on kirjoittaja itse joka kärsii uskon menetyksestä...
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nämä Lämsä sitä ja Lämsä tätä arvuuttelut on aina yhtä hauskoja.

Miten musta kuitenkin tuntuu, että se on kirjoittaja itse joka kärsii uskon menetyksestä...
No mun mielestä Lämsä ei ole vakuuttanut, tosin eipä ole kovin moni pelaajakaan tuossa joukkueessa. En usko, että tällä kaudella pleijareihin päästään. Loukkaantumisia on tällä kauden tärkeimmällä hetkellä niin paljon runkopelaajissa, eikä Lämsä ole mikään valmentajavelho niin aika vaikealta näyttää. Myönnän siis etten usko, että päästään pleijareihin. Mielellään saa kuittailla sitten jos pleijareissa ollaan, yhtä lailla olen silloin tyytyväinen muiden kanssa, mutta tällä hetkellä en usko Pelicansin pleijaripaikkaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Nämä Lämsä sitä ja Lämsä tätä arvuuttelut on aina yhtä hauskoja.

Miten musta kuitenkin tuntuu, että se on kirjoittaja itse joka kärsii uskon menetyksestä...

SaiPa - Pelicans ekan erän jälkeen 3-1. Eipä taida pojat pelata enää Lämsälle, joten sillä ei ole enää tässä vaiheessa mitään merkitystä mihin Lämsä uskoo, kun on itse onnettomalla valmentamisellaan menettänyt uskottavuutensa 90% Pelicans-henkisten silmissä, todennäköisesti suurin osa pelaajista mukaan lukien. Jos sopimus olisi ollut vaikka 1+1 vuotinen eikä 2+2 oon pomminvarma että ois saanu jo kenkää. Ratsastaa tällä hetkellä täysin Kaarnan avokätisen sopimuksen voimalla.

Fakta on että Kaarna kusi offseasonilla pahemman kerran kirjoittaessaan tuon sopimuksen valmentajan kanssa jonka meriitit olivat noinkin vähissä kuin Lämän. Harvemmin tilanne ehtii edetä niin pahaksi että lopetan Pelicansin pelien katsomisen kokonaan valmentajan takia. Lauantaina tein kuitenkin tällaisen päätöksen ja näyttäisi olleen täysin oikea. Ei oo enää intressiä turhauttaa itteäni Pelicansin pelejä töllöttämällä nyt kun meil ei oo kirjaimellisesti enää mitään panostakaan jäljellä. Tekisin tuota sähellystä kattomalla vaan ittelleni vittuuntuneen olon ilman pienintäkään syytä. Sydämeni sykkii Pelicansille mutta tän kauden joukkue on antanut niin vähän riemunhetkiä kannattajalle että ne on sormin laskettavissa. Tilanne on todella valitettava sillä organisaatio oli muutamat viime vuodet ottanut vahvoja kehitysaskeleita mutta nyt ollaan taas samassa lähtöpisteessä ku 2011. Turhauttavaa mutta totta.

Mut ihan sama se kai on; näin toimistollakin viestitään meille hankkimalla puolustukseen jotain Antti Jaatisia. Jätkä oli hasardi jo ekalla visiitillään tällä vuonna 2012, sama hasardi se on edelleen. Mielestäni parempi ku ei oltais hankittu ketään ja ois annettu junnujen imeä kokemusta isojen poikien peleistä nyt kun tosiaan minkää sortin panosta ei ole eikä uusiin pelaajiin kannata tällöin mielestäni käyttää seuran muutenkin rajallisia varoja.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Mut ihan sama se kai on; näin toimistollakin viestitään meille hankkimalla puolustukseen jotain Antti Jaatisia. Jätkä oli hasardi jo ekalla visiitillään tällä vuonna 2012, sama hasardi se on edelleen. Mielestäni parempi ku ei oltais hankittu ketään ja ois annettu junnujen imeä kokemusta isojen poikien peleistä nyt kun tosiaan minkää sortin panosta ei ole eikä uusiin pelaajiin kannata tällöin mielestäni käyttää seuran muutenkin rajallisia varoja.


Itseasiassa Jaatinen oli tänään joukkueen parhaita, ellei jopa paras pakki, niin säälittävää kun se onkin. Mutta siinä olen ihan samaa mieltä että olisi vaikka annettu Silfverille tilaisuus ainakin useammassa pelissä näyttää ja tosiaan A-junnuista olisi voinut pariksi peliksi jonkun nostaa kanssa. Jaatinen ei tuosta kehity, mutta Silfveristä voi tulla sellainen pelaava kiekollinen pakki vielä liigaan.

Tällä hetkellä joukkue on uskomattoman hampaaton, vaikka ottaa huomioon loukkaantumiset jne, mutta silti, uskomattoman huonoa kiekkoa pelataan.. Ei päästä lähellekään maalipaikkoja, eikä ole yhtään halua KENELLÄKÄÄN mennä maalille, tai hakea vetopaikoille tai mitään. Ihan kuin olisi annettu ohjeet että pyöritään vaan kulmissa ja yritetään väsyttää vastustaja, eikä maaleja tarvitse tehdä. Kun Mustonen pelaa, se on ainoa joka edes hakee vedolle.

Myydään Repik ja Paakkis vaikka Kärppiin, siitä saavat valmiin 'tutkaparin' pleijareihin. Vaihdossa voisi ottaa jonkun junnutähden sieltä kasvamaan korkoa. Rahaa säästyisi ja olisi edes jotain katsottavaa. Tänään riitti kaksi erää ja sitten vaihdoin kanavaa, sattui liikaa katsoa.
 

Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Sama huomio Silfveristä. Käytti peliaikansa hyvin ja olisin suonut hänelle lisää pelejä.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Niin, Silfver pelasi hyvin ja olisi ansainnut ehdottomasti jatkaakin. Homma kun ei vain mene niin että Pelicans ottaa Peliitoista pelaajan silloin kun huvittaa. Silfver on Peliittojen paras pakki ja Heinolassa taistellaan kynsinhampain playoff-paikasta.

Mitä tulee junnujen nostamiseen, niin Ville Väinölä on ainoa jota voisi edes harkita, eikä hänkään vielä ole tarpeeksi kypsä liigaan. Silloin kun tosiaan taisi olla vielä ohut tsäänssi pleijareihin.


Myydään Repik ja Paakkis vaikka Kärppiin, siitä saavat valmiin 'tutkaparin' pleijareihin.
Mitä tulee Repikiin, niin hyvin todennäköisesti pelaa täällä kauden loppuun. Halutaan pitää myös ensi kaudella.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Kyllä joka tapauksessa Lämsä apujoukkoineen on vastuullinen tästä vallitsevasta tilanteesta. Poissaolevia pelaajia on toki ollut paljon ja niin edelleen, mutta niin on ollut muillakin Liiga-porukoilla.

"Siten pelaat kuin harjoittelet". Tämä teesi saa miettimään kaksikko Tomi Lämsän-Mikko Saarisen vetämiä harjoitteita. Vaikka pelaava kokoonpano muuttuisikin loukkaantumisten vuoksi, niin eikö juuri treeneissä iskosteta sille kokoonpanolle yhteisesti ymmärretty tapa pelata sitä omaa joukkuepeliä? Jos sekään ei onnistu, niin joko pelaajat ovat umpityhmiä oppimaan, TAI valmentajien kiekkofilosofiasta puuttuu kokonaan punainen lanka. Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Tämä pelaajakasa on heittopussi tässä Liigassa. Sellainen jää vääjäämättä sarjajumboksi.

Lämsälle en luottoa anna, näytöt on annettu. Heh, näytöt tosiaan... Kauppi-Toivola linjan taso tulee tuloksista mieleen ja mikä heppu tää Mikko Saarinenkin oikein on tuossa valmennustiimissä? -Mikä vahvuus hänellä? -Puolustuspelikö? En tiedä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Poissaolevia pelaajia on toki ollut paljon ja niin edelleen, mutta niin on ollut muillakin Liiga-porukoilla.

Eikä ole. Kenelläkään mulla ei ole ollut samanlaista loukkaantuneiden määrää. Pelicansillakaan ei ole koskaan ennen ollut mitään vastaavaa.
 

McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikä ole. Kenelläkään mulla ei ole ollut samanlaista loukkaantuneiden määrää. Pelicansillakaan ei ole koskaan ennen ollut mitään vastaavaa.
Samaa mieltä Shejbalin kanssa. Kaiken lisäksi eilisessä Saipa-Pel ottelussa pelanneetkaan eivät taida olla aivan kunnossa, ainakin jos katsoo ketjuja sekä peluutusta; Pöyhönen aloitti kolmosen laidassa, Ritamäki nelosen. Nelosketju ei pahemmin peliaikaa saanut (keskimäärin 5min per ukko) kun taas esim. Redenbach pelasi lähes 23min. Ja kaikki tämä vierasottelussa, joka oli melko varmasti hävitty jo ottelun puolessavälissä ja seuraavana päivänä tulossa kotipeli, johon ei taida olla vaihtaa rotaatiosta yhtään miestä? Liekö tilanne karusti se, että kun kaikki laarinpohjat kaavitaan, saadaan kentällä sakki, josta puolet on korkeintaan puolikuntoisia ja osa pelaajista ei pääsisi Liigaa pelaamaan missään muussa joukkueessa missään olosuhteissa?

Lämsä ei vakuuta minuakaan mutta paha noilla korteilla on pelata. Ainoa mahdollisuus on bluffata...
 

axe

Jäsen
Pelsuille tulossa hätäapua ainakin peliin tai pariin jo tänään Lempäälästä. Puolustaja Toni Niemi ainakin näkyi mainitun jo LeKin Facebookissa ja Tappara-diilinen kaverikin sieltä on tulossa.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Ei käy kateeksi Lämsää tämä tilanne. Onneksi Saaris Mikalla on punainen linja mansen suuntaan, niin saadaan raavittua täydet kentät kaukaloon.
 

Caston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Repik lähtee heti, jos joukkue löytyy. Verohyöty vielä mahdollinen. Näin siis tänään hallilla ja sanotaanko, että sieltä varmemmasta päästä tämä huhu. Toivotaan toki, että jatkaa myös ensi vuonna.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
^No eiköhän uunoteta Tapparalta Da Costa vaihdossa. Ei palautusoikeutta.


On meinaan näiden kahden pelaamisessa ja pelisilmässä "hieman" eroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös