Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 012 336
  • 13 252

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä tämä keskimäärin tuntuu siltä, että taiteilijat ja kovimmat lupaukset lähtevät hakemaan paikkaa muualta. Voi olla, että ruoho on muualla vihreämpää tai meidän valmennus ei osaa jalostaa näitä. Sitten noista vähän pienemmistä tähdistä saadaan enemmän irti ja myös enemmän sitoutumista. No, Repo lähti ja paukuttaa nyt maaleja jossain muualla.

Jännä muuten, että Suomen mestari näki potentiaalia tuossa kaverissa, jota kukaan ei oikein huolinut, vai mitä @Radiomasto?
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No helvetin halvallahan se lähti jos 15-20k tulee maksimissaan korvauksia.

Yön pimeinä tunteina hiipi sellainen pelko perskarvoihin, että Repo ulostettiin Pelsusta Tyrväisen tieltä. Tapahtuiko (koiran)kopitus samoihin aikoihin? Ihmettelin jo silloin, että mistä massit Tyrskyyn on löytynyt. Noh, nyt siihen on ainakin yksi teoria olemassa...
 
Jännä muuten, että Suomen mestari näki potentiaalia tuossa kaverissa, jota kukaan ei oikein huolinut, vai mitä @Radiomasto?
Laukkasen sanoin, tulokset eivät vastanneet odotuksia, eikä palapelistä löytynyt sopivaa roolia. Katsomossa sillä potentiaalilla ei kukaan tee mitään, eikä seura voi muualta liikaa tinkiä, kaivaakseen väkisin sitä potentiaalia esiin pelaajasta jonka sopimuksen kesto lasketaan kuukausissa.
Tapparalla on erilaiset tarpeet, kuin Pelicansilla, mutta tulosta se on tehtävä sielläkin.

Se tässä nyt meni vähän ohitse, että mikä oli Pelicansin saama vastine, kun @Arsi Haakana kertoi muistaakseni pariinkin otteeseen, ettei Pelicans ilmaiseksi miehestä luovu. Tuossahan oli sopimuksen purku kyseessä, mutta oliko jotain muutakin?
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laukkasen sanoin, tulokset eivät vastanneet odotuksia, eikä palapelistä löytynyt sopivaa roolia. Katsomossa sillä potentiaalilla ei kukaan tee mitään, eikä seura voi muualta liikaa tinkiä, kaivaakseen väkisin sitä potentiaalia esiin pelaajasta jonka sopimuksen kesto lasketaan kuukausissa.

Puhe oli kuitenkin siitä, että sinun mielestäsi repoja löytyy joka jengistä, eikä sitä kaivettavaa potentiaalia erityisesti ole. En usko, että Tapparalla on intresseissään hankkia nuorta hyökkäävää pelaajaa, jolla ei ole potentiaalia nousta ratkaisurooliin.

Kyllähän Pelicans Revon kohdalla lähinnä menetti. Kaveri ajettiin sisään, päästettiin jenkkeihin, annettiin raakileena peliaikaa ja sitten lähetetään pois. Tappara poimii hedelmät. Täällä ei osattu ilmeisesti jalostaa tuota lajia.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Se tässä nyt meni vähän ohitse, että mikä oli Pelicansin saama vastine, kun @Arsi Haakana kertoi muistaakseni pariinkin otteeseen, ettei Pelicans ilmaiseksi miehestä luovu. Tuossahan oli sopimuksen purku kyseessä, mutta oliko jotain muutakin?
Edellisellä sivullahan Arsi tuosta kertoi, että muutakin korvauksia saatiin kuin pelkkä kasvattajakorvaus.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Edellisellä sivullahan Arsi tuosta kertoi, että muutakin korvauksia saatiin kuin pelkkä kasvattajakorvaus.

Arsi kertoi edellisellä sivulla: "Siitä en ole varma saatiinko erillistä siirtokorvausta myös."

Eli muusta kuin tämän tason talentin tapauksessa varsin mitättömästä kasvattajakorvauksesta, ei ole varmuutta. Mutta minkäs teet kun sopimuksen purku lienee ollut molempien osapuolien toiveissa.

Se hyvä puoli tässä kasvattien maailmalle lähdössä on, että voidaan niitä sieltä myös tulevaisuudessa kotiutella. Sillä aikaa kasvatetaan lisää materiaalia mistä ammentaa. Ei noita paluumuuttaja ehdokkaita edelleenkään liikaa ole maailmalla.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
No niin, 3/4 U20 maailmanmestareista on nostanut kytkintä Lahesta. Jonkinlaisena epäonnistumisena koen. Repon soppari oli purettu 1-2 viikkoa sitten. Jokin viive on ollut, onko tuleva seura ollut jo silloin tiedossa, mutta yksityiskohdat avoimia vai onko tuleva seurakin ollut avoimena? Ehkä käärmeöljyjohtaminen on karkoittanut nykypelaajat, ovat Pelsun näkökulmasta hanskasta lipsahtaneita tai uutta junnua pukkaa sopivasti tilalle?
 
Tätähän nyky valmennus juuri erittäin ansiokkaasti tekee, liigamitat täyttäviä pelaajia ei ole ollut tätä vauhtia puhkeamassa kukkaan Lahesta koskaan! Revolle ei vain tunnu sopivan tämä malli, kaikille ei sovi kova kilpailutilanne. Itse taas olen mieltä, että ilman sitä ei pitkässä juoksussa ole yhtään mitään, paitsi mukavoituneita "virkamiehiä". Sebulle itselleen olisi uran kannalta parasta keskittyä puutteidensa kehittämiseen, laukauksen ja kokonaisvaltaisen peruspelaamisen välissä on liian iso aukko, tästä samasta syystä peliaika nuorten kisoissa jäi vaatimattomaksi.
Prosessin sisäisestä kilpailusta ei yritysjohtamisessa ainakaan ole havaittua hyötyä. Päinvastoin se ohjaa kilpailemaan laajemmalla repertuaarilla kuin kaukalossa (tuotantolinjalla) tarvitaan. Virkamiehillähän sitä epäolennaista kilpailua juuri esiintyykin, koska ei ole markkinoiden kilpailutilanteen ohjausta. Väitän, että resurssit kannattaa valjastaa kilpailemiseen vastustajia vastaan ei pelikaveria vastaan. Kilpailuun kun liittyy olennaisesti myös vastustajan heikentäminen. Toki joukkueen kilpailutilanteella voidaan tarkoittaa monia asioita, mutta en ole varma, ymmärtävätkö pelaajat, valmentajat ja kannattajat asian keskenään yhteisellä samalla tavalla. Ei muuta kuin kirjastoon ja kiinalaisen sodankäynnin taito -kirjan kimppuun. Sen jälkeen nykyjohtamisoppien pariin ja huomaa hyvin pian, että sisäinen kilpailu ei juurikaan korreloi menestyksen kanssa.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kyllähän Repon kanssa olisi pitänyt valmennuksen osata enemmän pitkäjänteisyyttä. Ei helvetti näitä omia huippujunnuja ihan joka vuosi kaikilla oksilla kasva. Jos oli asenneongelmaa jollain tasolla se olisi ollut varmasti korjattavissa.

Lyödäänkö siellä joukkueen sisällä liikaa painetta a la sinun pitää Patrik Laine jo tänä vuonna. Joka tapauksessa kaikkea hyvää jatkoon.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jokaisesta siirrosta on täällä kitisty ja aina on tavalla tai toisella asiat järjestyneet Pelicansin eduksi.

Veikkaan että Revolla oli jo valmiiksi ensi kaudesta soppari Kahvaran kanssa. Menkööt, jos ei ole valmis tekemään duunia.

100% luotto kaikkeen mitä Pelicansin johto tällä hetkellä tekee. Siellä on selkeä punainen lanka. Syödään tämäkin paska, mennään eteenpäin ja tiputetaan repolainen pleijareissa ja naureskellaan. A.Tyrväinen tekee voittomaalin. Hurja ukko.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Prosessin sisäisestä kilpailusta ei yritysjohtamisessa ainakaan ole havaittua hyötyä. Päinvastoin se ohjaa kilpailemaan laajemmalla repertuaarilla kuin kaukalossa (tuotantolinjalla) tarvitaan. Virkamiehillähän sitä epäolennaista kilpailua juuri esiintyykin, koska ei ole markkinoiden kilpailutilanteen ohjausta. Väitän, että resurssit kannattaa valjastaa kilpailemiseen vastustajia vastaan ei pelikaveria vastaan. Kilpailuun kun liittyy olennaisesti myös vastustajan heikentäminen. Toki joukkueen kilpailutilanteella voidaan tarkoittaa monia asioita, mutta en ole varma, ymmärtävätkö pelaajat, valmentajat ja kannattajat asian keskenään yhteisellä samalla tavalla. Ei muuta kuin kirjastoon ja kiinalaisen sodankäynnin taito -kirjan kimppuun. Sen jälkeen nykyjohtamisoppien pariin ja huomaa hyvin pian, että sisäinen kilpailu ei juurikaan korreloi menestyksen kanssa.
Summa summarum, olet siis mieltä, että parhaat eivät pelaa? Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Repo on lähtökohtaisesti 1. tai 2. ketjun hyökkääjä, muissa ketjuissa ei mitään käyttöä! Kyllä se vaan niin on, että kilpaurheilussa pelipaikka on jokaisen ansaittava. Yritysmaailma tässä suhteessa on ihan eri maailma.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Summa summarum, olet siis mieltä, että parhaat eivät pelaa? Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Repo on lähtökohtaisesti 1. tai 2. ketjun hyökkääjä, muissa ketjuissa ei mitään käyttöä! Kyllä se vaan niin on, että kilpaurheilussa pelipaikka on jokaisen ansaittava. Yritysmaailma tässä suhteessa on ihan eri maailma.
En väitä etteivätkö parhaat pelaa, Kommentoin kilpailutilannetta ja johtamiskäsityksiä. En kritisoi Repon ja valmennuksen ratkaisuja tässä casessa. Totesin vain, että kilpailu joukkueiden välillä on jees, mutta sisäisen kilpailun voi hävitä parempi pelaaja/työntekijä huonommalle pelaajalle/työntekijälle siis muulla kentällä kuin taistelussa vastustajaa vastaan, koska arvot, naamavärkki, ruskeakielisyys. Ei löydy johtajaa, johon ei taitava mielistely tehoaisi.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Yön pimeinä tunteina hiipi sellainen pelko perskarvoihin, että Repo ulostettiin Pelsusta Tyrväisen tieltä. Tapahtuiko (koiran)kopitus samoihin aikoihin? Ihmettelin jo silloin, että mistä massit Tyrskyyn on löytynyt. Noh, nyt siihen on ainakin yksi teoria olemassa...
Ei ole näillä tekemistä toistensa kanssa.
No niin, 3/4 U20 maailmanmestareista on nostanut kytkintä Lahesta. Jonkinlaisena epäonnistumisena koen. Repon soppari oli purettu 1-2 viikkoa sitten. Jokin viive on ollut, onko tuleva seura ollut jo silloin tiedossa, mutta yksityiskohdat avoimia vai onko tuleva seurakin ollut avoimena? Ehkä käärmeöljyjohtaminen on karkoittanut nykypelaajat, ovat Pelsun näkökulmasta hanskasta lipsahtaneita tai uutta junnua pukkaa sopivasti tilalle?
Revon sopparia ei purettu aiemmin, se purettiin kun Pelicans pääsi diiliin Tapparan kanssa. Jos se oltaisiin purettu jo tuolloin aikaisemmin, niin tuo Peliittasiirto ei olisi näkynyt kiekkoliiton tietokannassa määräaikasena lainana.

Mitää tulee koko Repo caseen, niin Pelicans olisi kyllä halunnut pitää Sebun jatkossakin. Revolle ei 15 maalin tulokaskauden jälkeen kelvannut vajaan 14 minuutin peliaika, veti siitä omat johtopäätöksensä ja vaativat agentin kanssa siirtoa muualle. Runkosarjan pelien perusteella Repo ei myöskään ansainnut isompaa roolia, hän oli suoraan sanoen huono. Toki Revon potentiaali oli tiedossa ja vastuuta myöhemmin olisi tullut jos otteet olisivat parantuneet, mutta pelaaja ei tässä tilanteessa nähnyt enään mahdolliseksi jatkaa.

Se, että Sopanen ja Larmi nostivat kytkintä ei ole mikään epäonnistuminen Pelicansilta. Pelicansilla ei vain ollut tarjota heille varmaa peliaikaa. Sopanen olisi todennäköisesti nytkin Heinolassa ja Juvosen sivuuttaminen ykkösveskan tontilta olisi ollut tyhmää, vaikka oletettua olikin, että Larmi voi breikata Liigassakin.
 
Selvensi tilannetta. Yksinkertainen vastaus on yleensä se todennäköisin.

Jälkiviisastelu ei myöskään ole järkevää, vaikka Larmi on ollut avainpelaaja Kerhossa ja kantanut ison vastuun osana joukkuetta seuran nykysijoituksessa, kuka piru sen olisi osannut ennakoida, ja sarjakin on vasta alussa. Lahtelaisittain hieman subjektiivisia harmistuksia, mutta pelaajien kannalta hienoja mahdollisuuksia.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitää tulee koko Repo caseen, niin Pelicans olisi kyllä halunnut pitää Sebun jatkossakin. Revolle ei 15 maalin tulokaskauden jälkeen kelvannut vajaan 14 minuutin peliaika, veti siitä omat johtopäätöksensä ja vaativat agentin kanssa siirtoa muualle.

No tätä minä pelkäsinkin. Mutta en kyllä ihan ymmärrä, miten kaveri kuvittelee sen suurempia peliaikoja saavan ilman näyttöjä Tapparassa? Jotain täällä tehdään eri tavoin kuin muualla, kun nämä nuoret kaverit eivät ole tyytyävisiä rooliinsa / palkkaansa. Ehkä junnuihin ei haluta panostaa samalla tavalla kuin jossain muualla?

Joukkueen menestyksen kannalta Revon myyminen on melko pieni harmi. Tulevaisuuden kannalta tämä tyytymättömyys maksaa paljon.
 
Kyllä, täällä tehdään tosissaan töitä ja paikasta joutuu kilpailemaan. Nuoriin täällä nimenomaan juuri panostetaan ja sieltä yritetään uusia Liigapelaajia tuottaa. Repo breikkasi viime kaudella, Koivisto ja Kangasniemi nyt. Siikonen on breikin kynnyksellä, Björniselle tarjottiin isoja saappaita, Elimäki on ringissä. Severi Lahtista ja Artturi Toivolaa ajetaan jo nyt liigavauhtiin. Kivelä tuli ennen kokeneempia mestisukkoja paikkaamaan.

Missä se näkyy ettei junnuihin panosteta?
 
rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
No tätä minä pelkäsinkin. Mutta en kyllä ihan ymmärrä, miten kaveri kuvittelee sen suurempia peliaikoja saavan ilman näyttöjä Tapparassa? Jotain täällä tehdään eri tavoin kuin muualla, kun nämä nuoret kaverit eivät ole tyytyävisiä rooliinsa / palkkaansa. Ehkä junnuihin ei haluta panostaa samalla tavalla kuin jossain muualla?

Joukkueen menestyksen kannalta Revon myyminen on melko pieni harmi. Tulevaisuuden kannalta tämä tyytymättömyys maksaa paljon.

Pari kautta Tapolan ja Rautakorven ohjauksessa ja NHL kutsuu. Nimenomaan tulevaisuuden kannalta Pelicansilta huono veto.
 
Ei hyvää päivää mitä odotuksia. Eihän koko Repoa ole edes varattu NHL:ään. Kaverilla on Liigaan ihan hyvä veto, mutta siihen se sitten jääkin

Noihin odotuksiin nähden Repo on nyt kovassa paikassa ja suurten odotusten kanssa se floppaamisenkin riski kasvaa suhteessa.

Liigan yliarvostetuin pelaaja tällä hetkellä, mutta kaikkea hyvää jatkoon toki.
 
sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan meillä nyt vielä enemmän ku yks nuorten maailmanmestari vielä.

3/6

Sopanen (poissa)
Larmi (poissa)
Repo (poissa)
Siikonen
Juvonen
Puistola
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En väitä etteivätkö parhaat pelaa, Kommentoin kilpailutilannetta ja johtamiskäsityksiä. En kritisoi Repon ja valmennuksen ratkaisuja tässä casessa. Totesin vain, että kilpailu joukkueiden välillä on jees, mutta sisäisen kilpailun voi hävitä parempi pelaaja/työntekijä huonommalle pelaajalle/työntekijälle siis muulla kentällä kuin taistelussa vastustajaa vastaan, koska arvot, naamavärkki, ruskeakielisyys. Ei löydy johtajaa, johon ei taitava mielistely tehoaisi.
Kilpailutilanne Pelicansissa syntyy ihan itsekseen juuri siitä, että "parhaat pelaa". Tuo mitä sanoit "ruskeakielisyydestä" tai jotakin siihen suuntaan, on mielestäni juurikin sellaista joka ei Matikaisen filosofiaan kuulu ja se on hienoa se. Rehellisyys, tasapuolisuus ja suoraselkäisyys on Matikaisen arvomaailmassa toiminnan perusperiaatteita ja hyvä niin, koska tämä takaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös