Iin Taikuri
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelicans
Päivitetty.Lähtijöihin Kivenmäki (SaiPa). Tulijoihin muistaakseni oli puhetta tsekkiläisestä pelaajasta ensi kaudeksi.
Päivitetty.Lähtijöihin Kivenmäki (SaiPa). Tulijoihin muistaakseni oli puhetta tsekkiläisestä pelaajasta ensi kaudeksi.
Eronen ilmeisesti ensi kaudella Jyväskylässä.
Linkki uutiseen.
Pelicansin runkopakki lähtee – Suuntana Jyväskylä
JYP kaappasi Teemu Erosen ensi kaudeksi.www.iltalehti.fi
Todella iso menetys. Toivottavasti ei pidä paikkaansa.Eronen ilmeisesti ensi kaudella Jyväskylässä.
Linkki uutiseen.
Pelicansin runkopakki lähtee – Suuntana Jyväskylä
JYP kaappasi Teemu Erosen ensi kaudeksi.www.iltalehti.fi
Onko sulla tietoa Kelleherin, Bryggmanin,Ikosen tai Myllärin liikkeistä? Näistä olisi suuri osa tärkeä saada pidettyä. Ikonen kyllä hankalin saada kiinni, kun tehot tuollaiset ja Ruotsi taustaa on.Ilveksellä taisi kiinnostus ja etenkin tarve Erosen kohdalla loppua siinä vaiheessa kun Lancaster löi mustetta jatkopaperiin. JYP on kieltämättä mielenkiintoinen valinta, mutta kaipa siellä Näsijärven Tiikeri on Ertsille esittänyt sen verran hyvät myyntipuheet ettei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä katsomaan. Erosen lähtö ei tosiaan mikään yllätys ole, ja on ollut myös Pelicansilla tiedossa jo jonkin aikaa. Kärki hajoaa kuten niin monesti onkin Lahdessa jo totuttu edellistä kevättä lukuunottamatta, joten nytpä taas Laukkanen saa tehdä sitten taikojaan oikein urakalla.
Erosen lähtö kyllä ikävä (hintalappuun nähden ei järkeä pitää), mutta onko Otto mikään menetys? Odotukset olleet aika paljon isommat mitä esittänyt. Ottoa on sovitettu ykköskenttään-neloseen ja ei oikein ole paikkaa löytynyt jossa vakuuttaisiSiis jos pitää paikkaansa, että Kivenmäki (SaiPa) ja Eronen (Jyp) lähtevät, niin jokin mättää meidän organisaatiossa.
Tai sitten uusia kokeneita vastuunkantajia on tulossa sisään.
Ei munkaan mielestä. Toki ensi kaudella Kivenmäki sitten tekee SaiPassa sen 35-40 pistettä, mutta turha sitä jossitella. Esimerkiksi A.Jämsen täysillä peleillä olisi jo tuossa 35+ pisteen kausitahdissa tälläkin kaudella.mutta onko Otto mikään menetys? Odotukset olleet aika paljon isommat mitä esittänyt. Ottoa on sovitettu ykköskenttään-neloseen ja ei oikein ole paikkaa löytynyt jossa vakuuttaisi
Nää meiän nuoret Jämsenit ja Vilenit on ihan poikia vielä ja toivottavasti enskauelle taas ottaa harppauksen eteepäin ni siinä meil on ihan hyvä runko kasassa. En siis meinaa vaan Jämseneitä ja Viléneitä vaan ketä tuossa noita nuoria on Haatanen Hämäläinen ymsyms. Kärki ilmeisesti joudutaan hakemaan muualta, jos nää Jasekit Eroset sunmuut on lähössä, mutta lelu kaivaa pari kania hatusta ja lento jatkuu.Ei munkaan mielestä. Toki ensi kaudella Kivenmäki sitten tekee SaiPassa sen 35-40 pistettä, mutta turha sitä jossitella. Esimerkiksi A.Jämsen täysillä peleillä olisi jo tuossa 35+ pisteen kausitahdissa tälläkin kaudella.
Onhan tuo esiintynyt pirteästi alkusyksyn popparikomennuksen jälkeen. Mr. Hapannaama on pelannut vähemmän happamasti tällä kaudella verrattuna viime kauteen, ja joku hullu väitti nähneensä sen jopa hymyilleen!mutta onko Otto mikään menetys?
On toki nuoria, mutta koko lista nimiä on menossa eteenpäin. Ainakin kolmikko A.Jämsen- E.Vilen - Haatanen voivat hyvinkin muodostaa ensi kaudella tai vähintään sitä seuraavalla toisen tulosyksikön. Siitä samaa mieltä, että se ykköskori tulee hakea vielä ulkopuolelta. Ketjun aiheeseen niin J.Jämsen taitaa lähteä isomman roolin perässä muualle.Nää meiän nuoret Jämsenit ja Vilenit on ihan poikia vielä ja toivottavasti enskauelle taas ottaa harppauksen eteepäin ni siinä meil on ihan hyvä runko kasassa. En siis meinaa vaan Jämseneitä ja Viléneitä vaan ketä tuossa noita nuoria on Haatanen Hämäläinen ymsyms. Kärki ilmeisesti joudutaan hakemaan muualta, jos nää Jasekit Eroset sunmuut on lähössä, mutta lelu kaivaa pari kania hatusta ja lento jatkuu.
Itse pitäisin ehdottomasti. Toki rajansa hintalapullakin.Onhan tuo esiintynyt pirteästi alkusyksyn popparikomennuksen jälkeen. Mr. Hapannaama on pelannut vähemmän happamasti tällä kaudella verrattuna viime kauteen, ja joku hullu väitti nähneensä sen jopa hymyilleen!
Tuolta 'Pelicans (unelmat, haaveet, spekuloinnit, mutuilut & fantasiat)' -ketjusta poimittuna Erosen viime kauden 34 pistettä oli kaikkien kausien TOP4 pistesuoritus puolustajilta Pelicansissa ja tämä kausi on tällä hetkellä 33 pisteen tahdissa eli täydet mahdollisuudet jälleen TOP5-suoritukseen johon oikeuttaa 34 pistettä. Ja ei ole menetys? Tärkeä palanen muutenkin kuin pisteillä tuossa nuoressa porukassa. Tämä on todella iso menetys ja vaikea korvata.Eronen ei esitystensä puolesta ole niin suuri menetys. Hänen roolinsa oli lähtökohtaisesti kauteen lähdettäessä olla ykköspakki ja viivapelote. Jälkimmäistä ei ole pystynyt enää hoitamaan. On joutunut, tosin pakon sanelemana, sellaiseksi all-around -puolustajaksi, koska Laukkasella on tapana rakentaa puolustus aina vähän niin ja näin.
Mitä sitten kaverin johtajuuteen ja kokemukseen tulee, niin se onkin toinen kysymys ja sitä ei näillä U22-pelaajilla kuitatakaan.
Tuolta 'Pelicans (unelmat, haaveet, spekuloinnit, mutuilut & fantasiat)' -ketjusta poimittuna Erosen viime kauden 34 pistettä oli kaikkien kausien TOP4 pistesuoritus puolustajilta Pelicansissa ja tämä kausi on tällä hetkellä 33 pisteen tahdissa eli täydet mahdollisuudet jälleen TOP5-suoritukseen johon oikeuttaa 34 pistettä. Ja ei ole menetys? Tärkeä palanen muutenkin kuin pisteillä tuossa nuoressa porukassa. Tämä on todella iso menetys ja vaikea korvata.
Siis jos pitää paikkaansa, että Kivenmäki (SaiPa) ja Eronen (Jyp) lähtevät, niin jokin mättää meidän organisaatiossa.
Tai sitten uusia kokeneita vastuunkantajia on tulossa sisään.
Eiks Eronen oo ollu vasta kaksi kautta tämän kauden jälkeen?Ihan perushomma, että pelaajat vaihtaa työpaikkoja, ei tuossa mitään draamaa ole. Erosen kolme kautta Lahessa on jo ihan reiluhko mitta tuon profiilin (ja hinnan) pelaajalle, jolla ei ole käsittääkseni mitään erityisiä siteitä mastokaupunkiin. Toivottavasti tosiaan ensi kaudeksi tulisi edes muutamia vähän kokeneempia kavereita sisään, eikä pelkästään sitä nhl-kasvatusraha-prospekti-nuoriso-osastoa.
Mitä? Kaveri on koko Liigan 8. tehokkain pakki hyvällä kokonaisvaltaisella pelillä höystettynä, tehnyt enemmän pisteitä kuin esim. David Rundblad tai Juuso Hietanen tai täälläkin kuolatut Aaron Irving tai Teemu Kivihalme.Eronen ei esitystensä puolesta ole niin suuri menetys. Hänen roolinsa oli lähtökohtaisesti kauteen lähdettäessä olla ykköspakki ja viivapelote. Jälkimmäistä ei ole pystynyt enää hoitamaan. On joutunut, tosin pakon sanelemana, sellaiseksi all-around -puolustajaksi, koska Laukkasella on tapana rakentaa puolustus aina vähän niin ja näin.
Mitä sitten kaverin johtajuuteen ja kokemukseen tulee, niin se onkin toinen kysymys ja sitä ei näillä U22-pelaajilla kuitatakaan.
Miksi meidän organisaatiossa pitää jokin mättää jos pelaajat vaihtavat joukkuetta? Kenties Jyp pistää taalaa tiskiin ja lupaa ison roolin roolin Sami Nikun roolin täyttäjänä ja Kivenmäki selkeästi tarvitsee muutosta ja kuten aiemmin sanoin, tuollainen mielialapelaaja tarvitsee selkeän luottopelaajan roolin että saa parasta itsestään irti ja Saipa voi kenties tarjota ykkös-kakkosketjun roolia ja mahdollisesti Karri Kiven myötä myös loistavaa valmennusta. Eronen on kyllä valtava menetys, yksi Pelicansin kaikkien aikojen parhaista hyökkäävistä puolustajista.Siis jos pitää paikkaansa, että Kivenmäki (SaiPa) ja Eronen (Jyp) lähtevät, niin jokin mättää meidän organisaatiossa.
Tai sitten uusia kokeneita vastuunkantajia on tulossa sisään.
Eiköhän se lähes joka joukkueessa ole vaihtuvuutta kauden jälkeen, varsinkin jos ei ole oma kasvatti, ei organisaatiossa tarvitse minkään mättää, ihan normaalia kiertokulkuaMitä? Kaveri on koko Liigan 8. tehokkain pakki hyvällä kokonaisvaltaisella pelillä höystettynä, tehnyt enemmän pisteitä kuin esim. David Rundblad tai Juuso Hietanen tai täälläkin kuolatut Aaron Irving tai Teemu Kivihalme.
Miten tää jätkä ei ole menetys ja miten all-around pelaaminen huono asia Erosen tapauksessa?
Viivapelote se ei laukauksen muodossa tällä kaudella ole ollut, mutta jos pakki on joukkueensa kolmanneksi paras pistemies, kyllä siinä on puolustajaksi pistepelotetta ihan tarpeeksi. Tietty, maaleja olisi kiva olla enemmän, mutta tuohon 4-8 maalin pintaanhan se muutenkin on urallaan maaleja tehnyt, ei se mikään maalitykki ole ollut.
Ja on älyttömän is
Miksi meidän organisaatiossa pitää jokin mättää jos pelaajat vaihtavat joukkuetta? Kenties Jyp pistää taalaa tiskiin ja lupaa ison roolin roolin Sami Nikun roolin täyttäjänä ja Kivenmäki selkeästi tarvitsee muutosta ja kuten aiemmin sanoin, tuollainen mielialapelaaja tarvitsee selkeän luottopelaajan roolin että saa parasta itsestään irti ja Saipa voi kenties tarjota ykkös-kakkosketjun roolia ja mahdollisesti Karri Kiven myötä myös loistavaa valmennusta. Eronen on kyllä valtava menetys, yksi Pelicansin kaikkien aikojen parhaista hyökkäävistä puolustajista.