Mainos

Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 477 736
  • 15 614

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän nyt kyllä haiskahtaa, ettei mukamas aiemmin kuin vasta sunnuntai-iltana ja reilut 18 tuntia ennen keräyksen "määräaikaa" toimistolla olisi ollut selvyyttä siitä, että Hanu olisi saatavilla jos vain tarvittava kolehti löytyy. Jokereiden kausi päättyi kuitenkin virallisesti jo perjantaina, ja pelaajia oli kaupiteltu seuroille agenttien toimesta jo ennen seuran virallista ilmoitusta kauden päättymisestä.

Epäilen siis vahvasti mainoskikaksi ja väitänkin, että siellä on sponsorien kanssa jo kerätty tarvittava kolehti kasaan, mutta nyt vain otetaan ns. "saamatta jääneet" lippurahat irti tällä verukkeella yhteisöltä ja saadaan edes vähän kolikoita kassan pohjalle. Viisikymppiähän on suurin piirtein noin kahden ottelulipun hinta. Eikä tässä mitään väärää olisi, päinvastoin.

Näinhän se on,aivan varmasti. Mutta ihan hyvä näin.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti

Kyllähän tällainen myös yhdistää koko Pelicans-perhettä, kun minäkin tunnen että olen ollut mukana tekemässä oman osuuteni Björnisen paluun mahdollistamiseen ja jos ja toivottavasti kun #24 tulee kentälle Pelicans -paita päällä, on kyseessä Pelicansin folkloreen elämään jäävä hetki.
Yksi mahdollinen skenaario on se että sposoreilta on tullut viestiä että jos Pelicans saa raavittua summan X kasaan itse, niin sponsorit pistävät loput. Varmasti on hetken tiedetty Hanun saatavuus, mutta tähän tilanteeseen ei ole varmastikaan varauduttu millään tavalla, kun taas yleensä lisähankintoihin tehdään kyselyitä jo pidempään ja on erilaisia vaihtoehtoja rahoitukseen mietitään. Nyt pitää kaikki saada kasaan yhdessä viikonlopussa.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän tässä todennäköisesti juuri noin on että meitä” höveleitä” tässä nyt haetaan ”maksumiehiksi” vaikka asia olisi jo selvä. Mutta tämä skenaario on tiedostettu juttu ja silti pistin panokseni tähän.
Niinhän me tasamaan tallaajat ollaan aina maksumiehinä! Harmittaa huomenna jos skenaario kusee, mutta hyvään tarkoitukseen nää rahat silti menee.
 
Vrael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän nyt kyllä haiskahtaa, ettei mukamas aiemmin kuin vasta sunnuntai-iltana ja reilut 18 tuntia ennen keräyksen "määräaikaa" toimistolla olisi ollut selvyyttä siitä, että Hanu olisi saatavilla jos vain tarvittava kolehti löytyy. Jokereiden kausi päättyi kuitenkin virallisesti jo perjantaina, ja pelaajia oli kaupiteltu seuroille agenttien toimesta jo ennen seuran virallista ilmoitusta kauden päättymisestä.

Epäilen siis vahvasti mainoskikaksi ja väitänkin, että siellä on sponsorien kanssa jo kerätty tarvittava kolehti kasaan, mutta nyt vain otetaan ns. "saamatta jääneet" lippurahat irti tällä verukkeella yhteisöltä ja saadaan edes vähän kolikoita kassan pohjalle. Viisikymppiähän on suurin piirtein noin kahden ottelulipun hinta. Eikä tässä mitään väärää olisi, päinvastoin.
Allekirjoitan täysin. Kyllä tuon paketin ostaa jo siitä syystä että sattuu päähän ajatuskin siitä että näiden seremonioiden ym. jälkeen Hanu pukiskin Kärppäpaidan päälle, tiputtaisi sääleissä jatkoajalla meidät ja keväällä nostelis kannua. Eieiei
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Jatkiksen etusivulla.

https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Kansalaiskeräys-toi-tuloksen-–-Björninen-palaa-Pelicansiin/239442
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Itse pähkähulluna urheiluromantikkona olen rakentanut päähäni mielikuvaa, että Hannes on yhden jengin mies, El Capitano. Tämä siis kotoisessa Liigassa pelatessaan.

Nyt sitten ehkä nähdään ovatko mielikuvani oikeita vai romahtaako rakentelemani pilvilinnat. Olisin ikionnellinen jos Hannes tulisi kotiin loppukaudeksi, mutta jos menisi muualle...Niin, en tiedä. Olisi aivan karmiva ajatus.
Ei romuttuneet pilvilinnat !

Hannes, olet uskomattoman hieno pelaaja ja ihana ihminen ! Pelicans Kapteeni isolla K:lla !!!!!! Esikuva ja osoitus siitä mihin rankalla työllä ja asenteella voi urallaan edetä.

Nyt tirahtaa pieni kyynel, kun luistelet Iskulle Pelicans - nuttu niskassa ja " C " - rinnassa. Sitten taas, kun lähdet maailman valloitukseen ja tulet sieltä joskus voittajana takaisin niin todella toivon, että itsessä vielä henki pihisee jotta voin tämän nähdä ja pyyhkiä jälleen kostuneita silmäkulmiani. Sillä tätä tilannetta analysoidessa mitä ilmeisimmin, kun maailman valloituksesi päättyy ja on aika palata Suomeen niin seurasi on kotoisessa liigassa Lahden Pelicans.

#24, El Capitano FOREVER.
 
M.Pym

Jäsen
Suosikkijoukkue
N.Y.Islanders
Kyllähän tässä todennäköisesti juuri noin on että meitä” höveleitä” tässä nyt haetaan ”maksumiehiksi” vaikka asia olisi jo selvä. Mutta tämä skenaario on tiedostettu juttu ja silti pistin panokseni tähän.
Jep näinhän se meni ja hyvä niin.Itse kuittasin klo 10.43 tuon viiskymppisen eikä harmita yhtään päinvastoin.Mahtavaa nähdä logolle pelaava kapumme taas askissa!!!
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Tuli laitettua itsekin pottiin eikä haittaa vaikka oliskin ollut rahat kasassa Hanuun.Veikkaan ettei kokonaiskuvassa kassassa liian täyttä ole...
Eikös Björninen ole noin 10-13k€/kk +oheiskulut. Olisikohan Larmirahastossa ollut pesämunaa vielä jäljellä arviolta 30-50 k€? Siihen sponssit ja tukipaketit mukaan rahastossa on vieläkin massia jäljellä.

Minusta tällaiset caset ovat kyllä hyviä. Ovat toki markkinointia ja luovat ennen kaikkea yhdessätekemisen kulttuuria, jossa fanit ja sponssit ovat aktiivisia yhdessätoimijoita!
 
FastEnd

joo, minusta tämä olisi hyvä käytäntö tulevaisuudessakin. Uskon, että kannattajilta voisi löytyä jatkossakin halua panostaa täsmähankinnoista kun halutaan vahvistaa joukkuetta esimerkiksi pleijareihin mennessä.
 
En kyllä tiedä kuinka usein tällaista rahanker(j)äämistä voisi harjoittaa. Toki näin viimevuosien poikkeusoloissa täysin ymmärrettävää.
Mutta ei ehkä enää (sitten kun taas joskus ollaan) normitilanteessa.
 
Ehkä juuri ennen siirtoraja kun ollaan menossa pleijareihin ja joku kulttipelaaja, mutta ei missään muussa vaiheessa. Tässä tilanteessa toimi hienosti kun kaikki ymmärtää seuran tilanteen ja kenestä oli kyse. Mutta en olisi viime vuonna laittanut penniäkään kiinni kun en hankintoja tietänyt/tuntenut.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Smejkalin suunnitteilla ollut siirto KHL:aan on kai peruttu, jos on sen naapuria uskominen.
Mietinkin että miten se on parissa viime pelissä taas dominoinut fysiikallaan.. Ei vaan, ei saa dissata, hyvin se on kauden pelannut.
Saa nähdä miten maailmantilanne vaikuttaa tänne Suomeen, kun ei parhaat pelaajat varmaan jatkossa lähdekään automaattisesti koheloon. Tulee enemmän tarjolle laatupelaajia edulliseen hintaan, kun kalliimmat pelaajat siirtyvät Sveitsiin jne. Siihen että Smejkal jäisi Lahteen en kyllä usko, valitettavasti.
 
On sen verran ylivoimainen, että ei kyllä Lahteen jää ilman lottovoittoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös