Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 012 997
  • 13 252

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Lenni Killinen, Joni Ikonen ja Saku Salminen. Pelicanshan suorastaan jo alistaa muita liigaseuroja tämän offseasonin siirtomarkkinoilla.

"Pelicansin tavoitteena on kamppailla ensi kaudella jopa mestaruudesta." - Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen 28.3.2022
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No nyt jysähti! Ei Salminen ihan yllätyksenä kuitenkaan tule, sillä kertoihan Lelu Pelicansin neuvottelevan eurooppalaisten huippupelaajien kanssa.

Kausikorttimyynti saa kunnon sysäyksen.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joku voisi sanoa, että kritiikki kuuluu ammattiin. Itse fanina kuitenkin mielummin kannustan, kuin dumaan ketään näkemättä. Kritiikki sitten kun on annettu näyttöjä.

Kuten:
Mun silmiin Laaksolla ei vaan riittänyt. Yritystä ja tahtoa oli kovasti. Pisteet siitä. Oliko sitten väärässä roolissa, jengissä vai miten? Kokenut kaveri, mutta liikaa esillä virheineen ja vähän näkymätön hyökkäyksessä. Muistan yhden pelin viime kaudelta, johon Laakso oli lähtenyt vähän harvinaisemmin isäntä-roolissa. Tykkäsin ja mietin, et tällästä Laaksoa kyllä kiitos. Kunnes kiehui yli ja otti 2 tyhmää jäähyä joihin taisi peli kaatua.
Toivottavasti uusi ympäristö tekee hyvää ja mies todistaa mun mutut vääriksi.

Jos saadaan samalla rahalla nuori mahdollisen breikkauksen kynnyksellä oleva kaveri niin käy mulle. Historia on opettanut luottamaan jengin rakennukseen rajallisillakin resursseilla. (Ja vähintään sen, etten itse pystyisi parempaan)

Huhuttu Saku ollut junnujengien kapteeni. Entä jos tästä kasvaa meille logouskollinen isäntä alakertaan ja koppiin? Joku kritisoi viimekauden pisteistä. Mielestäni hyvin roolitetussa jengissä on myös puolustavia puolustajia.

Pelasiko Rajaniemi hyvän / nousujohteisen kauden? Ehkä useampi samassa tilanteessa oleva kirittäjä tekisi hyvää itse kullekin?

Pakkeja tarvitaan vähintään se 8 jos keväällä halutaan menestyä. Oliko meillä nyt 4?
 
Viimeksi muokattu:

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minusta vähän turhaa alkaa liikaa Salmisen mahdollista hakua dumamaan. Ennenkuin tietää A:; ) Tuleeko kaveri ollenkaan meille B:) Ketä muita meille tulee ja mihin rooliin tuo Salminen hankittu C:) Ja millä liksalla tulee (toki sitä tuskin saammekaan tietää. Salminen varmaan ihan ok haku 7-8 pakin rooliin. Tarvisi kyllä ainakin kaksi selkeästi Salmista kovempaa ukkoa sinne kenties kolmannenkin vielä. Hirveä parku Ässä palstallakin Aleksi Laakson hankinnasta vaikka tuskin miksikään ykkköspakiksi sitä hankittiin.
 
FastEnd

Näitä Salmisia on 4 pakista 2-3...Nyt pitäisi saada kaikkea muuta kuin S Salminen. Eli toivottavasti on vain huhua tämä..
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näitä Salmisia on 4 pakista 2-3...Nyt pitäisi saada kaikkea muuta kuin S Salminen. Eli toivottavasti on vain huhua tämä..
Väitän että sinne yksi Salminen vielä mahtuu, mutta pitää tulla sitten sen lisäksi oikeasti ne 2 kovaa ukkoa + yksi selkeästi liigatason tekijä. Jos ei tuu ja Salminen hankittu liian isoon rooliin niin sitten vituttaa.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli sama rooli kuin viime kauden mestarijoukkueessa. Minusta Salminen on hyvä nuori kaveri 6-7 pakin rooliin keskikastin joukkuueeseen. Sinnehän Pelicansillla on saumat, jos joukkueen rakennus loppukesällä onnistuu.
Niin varmaan nuo paikat tulisi ottaa näyttöjen kautta ja joukkueessa olla kunnon kilpailutilanne pelipaikoista. Eli onnistuessaan Salminen voisi kilpailla Utusen, Rajaniemen, Vilenin jne .kanssa paikoista kuusikossa. Jos ei kulje niin sitten kasipakkina/Heinolasta vauhtia.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Eli sama rooli kuin viime kauden mestarijoukkueessa. Minusta Salminen on hyvä nuori kaveri 6-7 pakin rooliin keskikastin joukkuueeseen. Sinnehän Pelicansillla on saumat, jos joukkueen rakennus loppukesällä onnistuu.
Joo ja onnistu vetämään melkein pari kymmentä pykälää huonomman plusmiinussaldon kun muut koko kauden pelanneet pakit.
 
FastEnd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin varmaan nuo paikat tulisi ottaa näyttöjen kautta ja joukkueessa olla kunnon kilpailutilanne pelipaikoista. Eli onnistuessaan Salminen voisi olla kilpailla Utusen, Rajaniemen, Vilenin jne .kanssa paikoista kuusikossa. Jos ei kulje niin sitten kasipakkina/Heinolasta vauhtia.
Kyllä mutta nyt tarvitaan kärkinelikkoon pakkeja..nuo luetellut on 3-4 parin pakkeja.Utunen ja Vilen ehkä kahteen ensimmäiseen pariin toinen mutta ei kummatkin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin varmaan nuo paikat tulisi ottaa näyttöjen kautta ja joukkueessa olla kunnon kilpailutilanne pelipaikoista. Eli onnistuessaan Salminen voisi olla kilpailla Utusen, Rajaniemen, Vilenin jne .kanssa paikoista kuusikossa. Jos ei kulje niin sitten kasipakkina/Heinolasta vauhtia.
Näin juuri. Voisin kuvitella, että yli 40 peliä liigamestarin puolustuksessa luutinut 22-vuotias puolustaja saapuu Lahteen lähtökohtaisesti sillä ajatuksella, että pelaa vakio kokoonpanossa. Luulen, että sama ajatus on lähtökohtaisesti myös seurajohdolla. Lopulta tietenkin otteet jäällä ratkaisevat.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Salminen ei voi olla kasipakki, koska Laukkasen mukaan pakkeja on kauden alkaessa seitsemän kappaletta. Eli kyllä Salminen tulee pelaavaan seitsikkoon mukaan heti kauden alkuun.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mites tuo Lindroos, kun näyttänyt Somen mukaan Pelsun jätkien kanssa Messilässä kesällä treenaavan. Mielestäni Salminen tai Lindroos mutta ei kyllä molempia. Tarvitaan ne 2-3 kovempaa tekijää.

Nämä Pelsun tiedotteethan on kuuluisia epätarkkuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta. Voihan toki olla että siellä oli jo soppari jonkun tyyliin Salmisen kanssa, mutta ei viitsitty silloin julkaista. Sitten kerrottiin että haetaan kolmea pakkia vielä.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Nämä Pelsun tiedotteethan on kuuluisia epätarkkuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta. Voihan toki olla että siellä oli jo soppari jonkun tyyliin Salmisen kanssa, mutta ei viitsitty silloin julkaista. Sitten kerrottiin että haetaan kolmea pakkia vielä.
Arvostan optimismiasi, mutta valitettavasti todellisuus vain on toinen.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Salminen edustaa sitä kuuluisaa potentiaalia ja sellaista yleensä hankitaan kun ei ole rahaa muuhunkaan.

Pelicanshan ei toki sellaista harrasta varsinkin kun on tarkoitus menestyä.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eronen - X
Utunen - Vilen
Lindroos - Rajaniemi
Salminen - Junnu x

Kokonaisuutta kun miettii niin bottom 4 olisi niitä allround pakkeja ja top-4 sitten voi odottaa kiekollista roolia. Utunen siinä välissä. Rakenne on ihan hyvä, mutta x olisi hyvä olla tekijämies.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös