Pelicans-HPK 7.12, syöttäkäämme pikkuveikalle lunta.
Niin, tulevana lauantaina joka myös itsenäisyyspäivän krapulan päivänä tunnetaan, maamme kiekkokaukaloiden keskipiste, HPK, suuntaa sinisen bussinsa nokan kohti Lahtea.
Lahti. Tuo Heinolan naapurikaupunki, on tunnettu pääasiassa mäkikotkistaan sekä siitä että takavuosina kaupungista puuhattiin jotakin bisnesscityä. Siihen en ota kantaa miten tässä businesskulttuurin istutuksessa onnistututtiin tämän verkkareista, lenkkareista sekä feikkipilottitakista tunnettujen kaupunkilaisten ajatusmaailmaan.
Jääkiekkoakin kaupungissa pelataan, lahtelainen Pelicans nousi feeniks-lintumaiseen tapaan Reippaiden ja muiden sekalaisten viritysten tuhkista. Ja viime vuosina on tullut em. porukalle ihan kelpolailla menestystäkin, mikä on sinänsä hyvä.
Itse pelistä sen verran, että lauantaina Kerhon pikkuveikalla, Pelicanseilla pitelee kiireitä. Isoveli tulee nimittäin kylään ja mikäli Kerho viitsii edes vähän pelata, niin se on ainakin varmaa, että Pelicans syö vahvasti lunta.
Kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet koko tulosrepertuaarin kirjoon. Kerho on voittanut, tullut toiseksi ja pelannut tasan Pelicaanipeleissään. Tällä kertaa näkisin 3-5 lopputuloksen olevan lähinnä totuutta.
Edellisestä lahdenvierailusta allekirjoittaneelle siunaantui paitsi anheeton kanuuna, myös muistikuva siitä, että Kauppilan Jarilla ei ollut oikein downforcet kunnossa, sillä niin kepoisesti ukko lenteli pienemmästäkin hipaisusta. Jos olisin ilkeä, niin sanoisin, että siinä sitä oli jopa calounimaista otetta peliin.
Joukkueiden kuntopuntarit näyttävät tukevan allekirjoittaneen 3-5 väitettä. Pelicans on ottanut käkättimeen viidessä (5) edellisessä matsissaan, joista tosin yksi jatkoajalla tzzadilaista ryöstökalastus-seura jokereita vastaan.
Kerhon viimeiset viisi ottelua ovat menneet putkeen, pinnoja on tullut kivasti lähes kaikista. Viimeisin pistemenetys (1 piste) tuli liigan komeetalta Jypiltä, peli päättyi sillä kertaa 1-1 tasuriin.
Itse luultavasti paikalle saapuvana odotan paitsi päihtymystä, myös sitä, että pelistä tulisi ennusmerkkejä tiukempi, eli siis tasaisempi. Liigan Kauno Saario, HPK, tullee kuitenkin viemään pisteet huonommallakin pelillä, joten ihan miten vain.
Täältä tähän