Pelicans-HPK 7.12 Lahden jäähalli

  • 4 572
  • 39

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Pelicans-HPK 7.12, syöttäkäämme pikkuveikalle lunta.

Niin, tulevana lauantaina joka myös itsenäisyyspäivän krapulan päivänä tunnetaan, maamme kiekkokaukaloiden keskipiste, HPK, suuntaa sinisen bussinsa nokan kohti Lahtea.

Lahti. Tuo Heinolan naapurikaupunki, on tunnettu pääasiassa mäkikotkistaan sekä siitä että takavuosina kaupungista puuhattiin jotakin bisnesscityä. Siihen en ota kantaa miten tässä businesskulttuurin istutuksessa onnistututtiin tämän verkkareista, lenkkareista sekä feikkipilottitakista tunnettujen kaupunkilaisten ajatusmaailmaan.

Jääkiekkoakin kaupungissa pelataan, lahtelainen Pelicans nousi feeniks-lintumaiseen tapaan Reippaiden ja muiden sekalaisten viritysten tuhkista. Ja viime vuosina on tullut em. porukalle ihan kelpolailla menestystäkin, mikä on sinänsä hyvä.

Itse pelistä sen verran, että lauantaina Kerhon pikkuveikalla, Pelicanseilla pitelee kiireitä. Isoveli tulee nimittäin kylään ja mikäli Kerho viitsii edes vähän pelata, niin se on ainakin varmaa, että Pelicans syö vahvasti lunta.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet koko tulosrepertuaarin kirjoon. Kerho on voittanut, tullut toiseksi ja pelannut tasan Pelicaanipeleissään. Tällä kertaa näkisin 3-5 lopputuloksen olevan lähinnä totuutta.

Edellisestä lahdenvierailusta allekirjoittaneelle siunaantui paitsi anheeton kanuuna, myös muistikuva siitä, että Kauppilan Jarilla ei ollut oikein downforcet kunnossa, sillä niin kepoisesti ukko lenteli pienemmästäkin hipaisusta. Jos olisin ilkeä, niin sanoisin, että siinä sitä oli jopa calounimaista otetta peliin.

Joukkueiden kuntopuntarit näyttävät tukevan allekirjoittaneen 3-5 väitettä. Pelicans on ottanut käkättimeen viidessä (5) edellisessä matsissaan, joista tosin yksi jatkoajalla tzzadilaista ryöstökalastus-seura jokereita vastaan.

Kerhon viimeiset viisi ottelua ovat menneet putkeen, pinnoja on tullut kivasti lähes kaikista. Viimeisin pistemenetys (1 piste) tuli liigan komeetalta Jypiltä, peli päättyi sillä kertaa 1-1 tasuriin.

Itse luultavasti paikalle saapuvana odotan paitsi päihtymystä, myös sitä, että pelistä tulisi ennusmerkkejä tiukempi, eli siis tasaisempi. Liigan Kauno Saario, HPK, tullee kuitenkin viemään pisteet huonommallakin pelillä, joten ihan miten vain.

Täältä tähän
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Erva

taitaa potea, jotain pienen kaupungin syndroomaa ja ottaa linja-autoaseman nakkarilta hotsin kahdella nakilla.

Pelistä sen verran, että kerho on kovassa viressä liigassa tällä hetkellä toisin kuin oma Kaani lentueemme. Veikkaus on siis kauden pienin kotiyleisö, haluton kotijoukkue ja suuri vieras voitto.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Re: Erva

Viestin lähetti laturi
taitaa potea, jotain pienen kaupungin syndroomaa ja ottaa linja-autoaseman nakkarilta hotsin kahdella nakilla.

Niin, mainittakoon, että olen koko kova kokkaamaan kotona, enkä siis näin ollen juuri syö em. hotseja kahdella. Toisaalta mikäli käyn syömässä pikaruokaa, niin yleensä käyn tekemässä ns. kehitysaputyötä, eli käyn imaisemassa kebabin.

On kylläkin huomattava, että olen joskus päihtyneenä käynyt linja-autoaseman (-kin) kiposkilla hakemassa jotain suuhunpantavaa settiä.

Asian tilan ollessa tällä tolalla, en malta olla toteamatta, että väitteesi pitää osittain paikkansa. Siis se, että käyn (toisinaan) linja-autoaseman hotsipuljulla. Yleensä vedän kuitenkin hotsin ja kahden nakin siasta, makkaraperunat tai jonkin hampurilaisen.

Tämä siitä syystä, että olin takavuosina leipomossa lapsityövoimana. Tämä leipomotyöskentely johti siihen, että en ole sen jälkeen juuri syönyt lihapiirakoita tai munkkeja, koska niiden valmistus on jotain käsittämättömän ällöttävää.

Varoitankin siis kaikkia lihisten ja munkkien ystäviä astumasta jalallakaan leipomoon, ettei rupea ruokahalu kärsimään.

Loppukaneettina sanoisin, että tämä ei juuri liittynyt lauantain peliin, mutta koska asia tuli esille, niin en malttanut olla jakamatta näitä kaameita kokemuksiani leipomomaailman palveluksessa.

Täältä tähän
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Re: Erva

Viestin lähetti laituri
taitaa potea, jotain pienen kaupungin syndroomaa ja ottaa linja-autoaseman nakkarilta hotsin kahdella nakilla.
Ei hotsia oteta nakeilla. Se otetaan suomella. Eikä sitä mistään linja-autoasemalta oteta. Se otetaan torilta. Miettikääpä sitä (tuokin taitaa kärsiä pienen inflaation, lupaan olla käyttämättä sitä enää).

Pelistä tulee niin tylsä, ettei sitä viitsi edes etukäteen spekuloida. Yhtä maalia kuitenkin pelikaanipäädyssä. Tertsi tekee lopultakin kauden avausmaalinsa. Tuuletusta on harjoiteltu kuukausitolkulla. Toivottavasti kamerat ovat paikalla.
 

zatrasor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,sympatiat Bluesille
joo ihmettelen jos ei tertsi sitä nyt tee...on ollut aina tapana tehdä lahdessa se avausmaali jos ei muualla koko alkukaudesta ole osunut...esim. Tuominen ässäpelissä..itse peliin en viitti puuttua ollenkaan...
 
Suosikkijoukkue
HPK
Maaleja kerho

Hiukan tukossa viime peleissä olleella tähtikentällä onkin siis oikein makoisa tilaisuus harjoitella reputtamista, elikkäs kiekon hallittua maalitolppien väliin sijoittamista.

Pelistä on noin yleisesti tylsää sanoa juuri mitään, sillä kuten Ossi jo totesi, ovat nuotit jo alustavasti lyijykynällä ylöskirjattu. Kerho hallitsee, pelikaani haukkoo henkeään, maaliverkko välkkyy ja punalamput on tötteröllä. Lopussa seisoo 2-7.

Jos jotain seurattavaa paikanpäällä oleville on pakko maalien lisäksi keksiä, olkoon se David Printzin suoritus. Mikäli seppä on päässyt eroon kotona tiistaina vaivanneesta jännäyksestä, voi kaiketi odottaa ihan kelpo iltapuhdetta tältä maanmainiolta, joskin hieman aralta raamatun hahmolta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos Jari Kauppila ja Joonas Jääskeläinen pelaavat, peli voi hyvinkin edetä tasaisissa merkeissä. Ei todellakaan tule siinä tapauksessa olemaan mitään yhtä maalia, korkeintaan kerhon päädyssä. :)

Miettikääpä sitä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuntuupa Kauppilan sekä Juunaksen poissaolo vaikuttavan pussikauloihin kovin paljon. Meiltäkin on poissa yksi kappale saman luokan pelimiehiä (K. Kenig) eikä ole tuntunut missään.

Itse ottelulta en suuremmin odota muuta kuin Tertzin maalia ja öljylannetuuletusta. JALONEN! Anna Tertzille mahdollisuus tähän suureen unelmaan ja jos peli on voitettu ajoissa, siirrä Tero vaikkapa Laakkosen paikalle Kucharcikin ja Pardavyn kanssa.

Lahteen on kiva lähteä katsomaan peliä kun matkaa ei ole paljon. Mutta koskaan en ole mitään elämystä itse hallissa kokenut. Tylsää kuin Tampereella.
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Meilläpä on näitä Keningin tasoisia vielä Nutikka, Väänänen, Makkonen sivussa.

Pelissä on pakkovoiton makua lahtelaisittain. Otteet ovat kuitenkin nyt olleet heikohkoja viime aikoina, joten se voitto saattaa jäädä ottamatta. Viimeksi oli muistaakseni ihan tapahtumarikas ottelu ja päättyi 4-4.

Noh toivottavasti pojat saa sen verran puristettua itseään taas käyntiin, että hämeenlinna pojut saa lähteä pisteettä kotio.
 

ifota

Jäsen
Suurin ongelma tilaisuudessa taitaa olla Kerhofanien pikkujoulut. Louhen Jyrkillä saattaa maistua glögi jo suussa, joten kiekot hukkuvat mysteerisesti siniviivan päällä. Tosin sitä on tapahtunut koko kauden, joten pjoululla ei Jykä pääse hasseja perustelemaan.
Toinen ihmeellinen näky ottelussa on Kerhon oma Mats Sundin, ruotsalainen sateentekijä, Prinssi Nakki. Onko mies niin sanotusti valintamyymälän ikkunassa joulumyynteihin, annetaanko sille toinen näytönpaikka vai joko tammikuun alet ovat alkaneet? Kai se jumalauta myydään pois?
Pardavya ovat ilmeisesti Igorin tulos tai ulos puheet alkaneet pelottaa, koska mies on terästänyt juomiensa lisäksi otteitaan parissa viime pelissä (ensin tehoissa ja sitten näkyvässäkin toiminnassa). Eihän sitä joulua ole kiva hangessa tietysti viettää.

Pelicansista seuraisin aikanaan HPK:ssa kauden tsempparipelaajaksi valitsemaani (annoin M-koon verkkarit lahjaksi =) Jari Kauppilaa. Miehellä on upea taito hoitaa itsensä kahinoihin ja ratkaisevalla hetkellä tönäistä itsensä pois pienellä tökkäisyllä. Se on taiteenlaji, vieläkö Jari sitä harrastaa?

Peli tulee olemaan uskomattoman nihkeää ja päättynee 1-2 tai 2-3. Termi, jota peliä kuvatessa käytetään on neppailu ((c)JHag). Taklauksia on luvassa yhtä monta kuin maalejakin.
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
Ellei Pelicans sorru...

ylimielisyyteen, vaan pelaa sitä omaa peliään, niin radiomastoista ja hyppyreistään tunnettu kotijoukkue, ottaa taas kerran kaikki perk....en maailmankirjat sekoittaen, pinnan tai jopa kaksi hyväuskoiselta vierasjoukkueelta!

Ei ole Kerho savitaulun mittaiseen aikaan pelannut taitojensa mukaisesti Lahdessa - ja tuskin pelaa lauantainakaan.

Aivan oma lukunsa Lahdessa on ensikertalaisille jäähallin parkkipaikka: sinne kun jätät autosi ilman logaritmitaulua ja pitkäaikaista suunnittelua, niin odotat kiltisti pelin loppumista vaikka anoppi tekisi kuolemaa - autot nimittäin ovat niin kiinni toisissaan, että väliä viereen-taakse-ylle-alle on about 20cm...
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kerholla, kuten myös Jokereillakin on ilmeisesti jonkinlainen Pelikaanikammo tällä kaudella. Vaikka muuten tulee pisteitä, niin Lahtelaisille niitä täytyy luovuttaa yksi- tai kaksi.

Ei sillä, että Pelicans olisi huono joukkue. Kauppila ja Jääskeläinen ovat pelimiehiä ja kaksikko Saarinen-Keinänen osaa sekin pelata. HPKlla ei siis ole varaa ylimielisyyteen tai lepsuiluun. Pelicansilta löytyy niitä ratkaisijoita ihan tarpeeksi.

Jos kaikki on kohdallaan, vie Kerho ko. pelin maalein 2-6. Pelicansin maalit tulevat ensimmäisessä erässä, kun Toivonen ei taaskaan ole heti hereillä. Jos Puurula pelaa, niin nämä kaksi maalia menevät sisään, kun Joni hakee vielä pelituntumaa.
 
Viimeksi muokattu:

gilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canadiens
Kyllä on suunnaton ihme, jos kerho ei peliä voita.
Pelikaanien esitykset ovat kotona olleet surkeita ja todella surkeita.
Esimerkit tästä taaperruksesta saatiin viimeistään eilen, kun Saipa (joka oli Lappeenrantalaisten mielestä huimassa nousussa) ja Ässät konttasivat oikein kunnolla. Pelikaanit eivät saaneet kummankaan verkkoon tehtyä yhtä enempää.
Joukkue on kotona ihmeen haluton ja kaksinkamppailuja ei joko tule ollenkaan tai sitten ne hävitään kumarruksella.
Kerhon tasoinen hyökkäyskalusto takoo helposti kaksinumeroiset luvut tauluun, jos Hirppa ei ole kyennyt pieksemään joukkoihinsa edes hieman taistelutahtoa.
Ervan lumensyöttö saattaa toteutua ja kun oikein huonosti käy se vielä sitä keltaista lajia.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Pelikaani
Meilläpä on näitä Keningin tasoisia vielä Nutikka, Väänänen, Makkonen sivussa.

Pelikaanilla on taas huumoripäivä. Kukaan näistä ei ole todellakaan yhtä vässykkä kuin Kenig, erityisesti Nutikka kelpaisi mille joukkueelle tahansa ykkösmiehistöön. Täten Pelicansilta puuttuu seitsemän laatupelaajaa, joten voittoa voi olla hankala ottaa.
 

Miguel

Jäsen
Halli on huomenna (jos edes mahdollista) vielä tavallistakin hiljaisempi, sillä osa Fan Clubin ydinporukasta, allekirjoittanut mukaanlukien, on pelaamassa omaa jääkiekko-otteluaan. Ankkurihallissa nähtäneen siis lauantai-illan parasta kiekkoilua Lahdessa :).

Harmillista, että kotipeli jää väliin. Siksi en jaksa spekuloida itse ottelua millään tavalla.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Mäkkäri "vahvistaa" huomenissa Pelikaaneja

Niin, koska en ole toistaiseksi muuttanut mielipidettäni huomisesta pelistä, tyydyn vain toteamaan, että Mäkkäri Mäkiaho pukeutunee huomenissa pelikaanipaitaan.

Sitä en osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia pelaaville joukkueille. Villinä etukäteisveikkauksena ehdotan, että Kerho hyötyy ja lahtelaiset kärsivät tästä ko. siirrosta.

Täältä tähän
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Viestin lähetti Miguel
Halli on huomenna (jos edes mahdollista) vielä tavallistakin hiljaisempi, sillä osa Fan Clubin ydinporukasta, allekirjoittanut mukaanlukien, on pelaamassa omaa jääkiekko-otteluaan. Ankkurihallissa nähtäneen siis lauantai-illan parasta kiekkoilua Lahdessa :).

Harmillista, että kotipeli jää väliin. Siksi en jaksa spekuloida itse ottelua millään tavalla.

Mikäs tämä tällainen on?! :o Jäänkö siis kaikesta hauskasta paitsi?!
 
En viitsi kopioida tähän noita ottelukokoonpanoja SM-liigan kun en kumpaakaan seuraa kannata, vaikka tässä matsissa sympatiani kyllä lienevät Pelsujen puolella. Joka tapauksessa, Mäkiaho Pelicansilla 1. kentässä. Aika rohkea veto mielestäni Hirvoselta. Kyllä nyt pitäisi alkaa tulosta syntymään, jos sitä jostain tulee. Tapparalla / Rautakorvella ei tainnut "olla varaa" laittaa Mäkiahoa 1. kenttään. Vaikka kuten Tapparan jälkipeleissäkin oli joidenkuiden ketjuehdotuksia siitä, kuinka Mäkiaho voitaisiin laittaa ikään kuin "suojelemaan" JOjasta 1. kenttään. Mutta joo. Let the best team win.

Pelsut voittavat "yllätyksellisesti" 3-1 (viimeinen tyhjiin). Mäkiaho "saalistaa" 0+1.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Joonas Jääskeläisen ja Veli-Pekka Nutikan piti olla sivussa, mutta nyt he ovat kuitenkin www.sm-liiga.fi:n mukaan Pelicansien kokoonpanossa. Pitääkö tämä todellakin paikkansa? Katsoin vaan tota Lahtelaisten ykkösketjua ja ei pahalta näyttänyt: Jääskeläinen-Kauppila-Mäkiaho.

Jos Mäkkäri pelaa "kunnolla," niin ko. ketjussa on hyvä tasapaino- maalintekijä-syöttäjä-vääntäjä. Eli ei se peli ehkä olekaan Kerholle yhtä helppo kuin ajateltiin, itseni mukaan lukien. Kun vielä Pelicansien muutkin ketjut ovat suhteellisen hyviä, täytyy HPKn pelata nöyrästi ja välttää niitä kiekon menetyksiä.
 
Viimeksi muokattu:

zatrasor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,sympatiat Bluesille
Näyttäisi tilanne olevan paras pelikaaneilla kuin kertaakaan tällä kaudella.Vain Tero Paappanen,Jermu Pisto ja väänäsen jake poissa!Paappasen poissaolo paha asia koska pari Cech-Paappanen on pelannut suht hyvin.
 

artok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Fanien jääkiekkoa

Joo, tänään HC Laiskat Linnut pelaa lätkää Ankkurihallissa klo 17.45 Tigers 2:ta vastaan. Kyseessä on VHL eli Vesijärven Hockey Liiga. Lisätietoja linkistä
http://koti.phnet.fi/viki/vhl

Ja sitten itse Pelicansin matsista. Mäkkäri olisi mielenkiintoista nähdä, mutta menen itsekin pelaamaan HC Laiskojen Lintujen riveihin. Liika jäähyjen ottaminen on ollut Pelicansilla selvä ongelma, toivottavasti Mäkiaho ottaa iisisti.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Ja pelattu on 2 1/2 minuuttia ja........

......Lahden Areena hiljenee ensimmäisen, muttei toki viimeisen kerran kun kiekko on tekstiviestimiesten toimesta siellä missä kuuluukin.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Ja pelattu on 3 1/2 minuuttia ja....

....Lahden Areena räjähtää kun kiekko epähuomiossa löytää tiensä johonkin aivan sopimattomaan paikkaan.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pardavy naulasi viimeiset..

HPK:lle siis lopulta varsin suurinumeroinen voitto lukemin 2-6. Kolmannen erän puoliväliin asti peli oli kuitenkin ainakin numerollisesti varsin tiukka. Siinä vaiheessa viime aikoina ennakko-odotuksia vihdoin lunastanut Jan Pardavy nousi kuitenkin esiin ja viimeisteli kaksi ratkaisevaa maalia. Juuri tällaista vastuunkantoa kaverilta täytyy odottaakin. Hienoa, että mies on nyt vihdoin palaamassa tasolleen. Viimeisissä 3 ottelussa kaveri on tehnyt 7(3+4) tehopistettä.

HPK:n kultakypäräksi nousi tänään kolme maalia syöttänyt Tomas Kucharcik. Kaveri on aivan jäätävässä kunnossa ja tehopisteitäkin syntyy yllättävän hyvällä tahdilla. Miehen riippuvuus Vujtekista ei siis ollutkaan näköjään niin selkeää kuin äkkiseltään olisi luullut. Vujtek muuten pelasi eilen toisen ottelunsa Vitkovicen paidassa ja kaveri syötti kaikki Ludek Krayzelin(ex-SaiPa) viimeistelemät 3 maalia. Se Vujtekista. HPK:lla kulkee.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
2-6! Ei muuten, mutta kerrankin veikkasin oikein. Pardavy 2+1 ja kakkosketju näköjään vauhdissa kolmannessa erässä. SMS sai myös kiekon maaliin. Hienoa että Eero oli taas pahanteossa. Erinomainen kierros kun Jokeritkin hävisi. Ero hieman pieneni eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös