Pelicans-Blues 31.10

  • 3 969
  • 58

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Bluesin viimeinen ottelu ennen maajoukkue taukoa käydään Lahdessa jossa Blues kohtaa tiistaina HPK:n selättäneen Pelicansin. Pelicans on saanut levätä siis tiistaista, kun Blues taas kohtaa keskiviikkona TPS:n. Bluesilta poissa varmuudella Mika Oksa, Jarmo Myllys, Mikko Viitanen, Timo Hirvonen, Mikael Jämsänen, Janne Seva. Juha Ylösen tilanteesta ei vielä liene varmuutta mutta ainakaan TPS:ää vastaan Juha ei pelannut. Pelicansin poissaolijoista kertokoon joku muu. Veikataan kuitenkin Bluesin voittoa numeroin 1-4. Bluesin tehokkain on Jan Caloun pisteillä 1+2 ja Myllyniemi jatkaa vahvoja esityksiä. Näin.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Bluesin peli on tasaisen varmaa tällä hetkellä. Ei ehkä näyttävää, mutta puolustuspeli on hyvää, ja Myllyniemi on pelannut varmasti. Tosin on mahdollista että torstaina pelaa Kauhanen, Myllyniemi voi nuorena olla jo hiukan väsynyt kovassa tahdissa.

Blues hakee voiton, vaikka numeroin 2-3. Jos Jääskeläinen pelaa, tekee molemmat Pelicansille. Bluesille Näätänen, Elomo ja Caloun. Sarnolle ja Laatikaiselle 0+2.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Pelikaanit voivat yllättää Bluesin

Pelikaanit ovat heikon alkukauden jälkeen nosteessa. Tämän on jo saanut kokea Tappara ja viimeksi uhkapelillä HPK jatkoajalla. Huono joukkue ei kotona voita Tapparaa ja Hämeenlinnasta vie kahta sarjapistettä. Tämän takia Bluesilla on ehdottomasti oltava asenne kohdallaan. Mieleen tulee palauttaa myös Bluesin niukka 3-2 voitto tällä kaudella Pelikaaneista kotona, joten tämäkin puoltaa tiukkaa peliä. Bluesin on oltava alusta lähtien hereillä ja muistettava pelata nöyrästi vieraissa. Mihinkään ylimielisyyteen ei todellakaan ole varaa. Sellainen tulee maksamaan varmasti kaksi sarjapistettä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kaiken järjen mukaan joukkueet nuhjaavat 0-0 tasapelin ja ihmiset kuolevat tylsyyteen katsomossa.

Tai sitten nämä SM-liigan paskimmat maalintekijät järjestevät todellisen maali-iloittelun joka päättyy 8-7 jommallekummalle.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Hankala peli taas tulossa...
Bluesilla on klassisesti ollut vaikeuksia Lahdessa ja vaikeaa tulee myös tänään olemaan.
Eilinen peli painaa taatusti jaloissa, joten mitään liikkeen riemuvoittoa tuskin tullan Bluesin taholta näkemään.

Vastakkain kaksi joukkuetta, joille maalintekeminen on ollut todella hankalaa tällä kaudella, joten tänäänkin nähdään vähämaalinen ottelu.
Bluesin suoritustaso on ollut viimeaikoina ilahduttavan tasaista, joten helpolla eivät pussileuat tänään pääse.

Maalissa pelannee Kauhanen, joten ylimääräinen jännityslisä on siinäkin, miten tämä Kuopion lahja hoitelee hommansa maalinsuulla.

Lopputulokseksi veikkaan: 3-4
Bluesin maaleista vastaavat: T Elomo, Näätänen, Virkkunen! ja Caloun
Pelikaaneista Jääskeläinen heittää hattutempun jos pelaa...

Ottelun jälkeen päästään lyhyelle tauolle, jonka aikana tuo lasarettikin saadaan todennäköisesti tyhjäksi.
Mielenkiintoista on, pelaako Ylönen tänään, mikä on herrojen Caloun ja T Elomo vire???
Onneksi viime peleissä ratkaisijoita on löytynyt tämän kaksikon takaakin... M Elomo on varsinkin ollut varsin positiivinen "yllättäjä".
 
Kylläpä näkyy sarjataulukossa sijoittumisessa 2 pistettä paljon tällä hetkellä. Tänään olis Lukon ohitus Bluesilla tarjottimella.

Kun lukee otteluraportit (Pelicansin sivuilta) näistä kahdesta Pelicansin viimeisimmistä matseista (Tappara ja HPK), niin niiden mukaan vastustaja on hallinut peliä.
Pelicansilla käynyt tsäkä?

Blues varmasti vyöryttää tänään, mutta jos tehottomuus loistaa niin 1-2 maalin voitolla pisteet Bluesille.
Realistinen lopputulos ja pastori sillin veikkaus on 2-5.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Lieneekö Pastori Silli tunnettu aikaisemmin nimellä ribis tai Prjakhin? (hymiö)

Tänään pitäisi voittaa, jäisi hyvä maku suuhun. 10 viimeistä matsia ja muistaakseni vain 3 tappiota siinä tapauksessa, menikö oikein?
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Daespoo
10 viimeistä matsia ja muistaakseni vain 3 tappiota siinä tapauksessa, menikö oikein?

Itse asiassa tällä hetkellä Bluesilla on viimeisestä kymmenestä matsista kuusi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

Aika hyvin mennyt viime ottelut, ottaen vielä huomioon, että ainoat tappiot on tullu Jokereita vastaan.
Toinen positiivinen asia on, että näyttäisi toi aina ennen kangerrellu vieraspelaaminenkin onnistuvan nykyään.

Voi olla Bluesille vaikea peli tänään, mutta kyllä uskoa riittää siihen, että voitto tulee. Pelicans on kyllä tällä hetkellä paha vastus.

Tänään Caloun rikkoo pisteettömän putkensa ja Elomokin saa maalin aikaan, kuten myös Sarno, joka iskee ensimmäisensä. Toivottavasti Spaddu myös palaa kokoonpanoon ja vielä tehokkaasti.
 

Gilgames

Jäsen
Jääskeläinen on todennäköisesti tänään pelissä mukana. Ainakin oli jo tiistaina Hämeenlinnassa kaukalon puolella, enkä ainakaan ole kuullut, että olisi loukannut itseään tai vanha vamma olisi uusiutunut. Kauppila taasen voi joutua jättämään tämän illan pelin väliin "lievän" nivusvamman vuoksi, joka sattui viime lauantain Tappara-ottelussa. Varmasti pois on ilmeisesti vain puolustaja Jussi-Antti Reimari ja hyökkääjä Toni Saarinen, joka kärsii Teemu Aallon huitomisesta langetettua kahden ottelun pelikieltoa.

Blues on ollut viime aikoina tasaisen vahva. Pelicans taas on hävinnyt viimeksi kaksi viikkoa sitten, vaikkakaan ei ole mitään ihmeellistä esittänyt. Bluesin maalivahtitilanne voi olla tänään ratkaisevassa osassa.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eiköhän Myllyniemi pelaa tänäänkin, pitkä tauko edessä joten viimeiset voimat voidaan tänään käyttää. Jos Jere pelaa maalissa niin ei huoleta yhtään, Kauhanen on kyllä täysin tuntematon ja siten pieni riski.
 

Ranttali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Pelikaanien kentät.

Pelicans
1 Pasi Kuivalainen, Maalivahti AK

31 Mikko Rämö, Maalivahti


1. kenttä

34 Jermu Pisto, Vasen puolustaja AK

26 Jan Latvala, Oikea puolustaja AK

28 Joonas Jääskeläinen, Vasen laitahyökkääjä AK

22 Jani Keinänen, Keskushyökkääjä AK

25 Lasse Jämsen, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

9 Tero Paappanen, Vasen puolustaja

3 Martin Cech, Oikea puolustaja

13 Grigori Pantelejev, Vasen laitahyökkääjä

32 Tomi Hirvonen, Keskushyökkääjä

91 Oliver Setzinger, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

12 Jussi-Antti Reimari, Vasen puolustaja

8 Jaako Niskavaara, Oikea puolustaja

21 Olli Julkunen, Vasen laitahyökkääjä

33 Jarkko Väänänen, Keskushyökkääjä

20 Toni Mustonen, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

44 Henri Laurila, Vasen puolustaja

7 Kaj Lindström, Oikea puolustaja

19 Teemu Sainomaa, Vasen laitahyökkääjä

70 Veli-Pekka Nutikka, Keskushyökkääjä

70 Veli-Pekka Nutikka, Oikea laitahyökkääjä


Nutikka pelaa näköjään kahta paikkaa. Isolla perseellä se tietysti onnisttukin. Grigori pistetty kakkoseen, kertookohan jotain jo tulevasta jatkopäätöksestä?
 

Jaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Toronto Maple Leafs
Rahajoukkue Blues saapuu lahteen. Ote JA:n ottelu-ennakosta:

"Blues tunnetaan menneilta kausilta joukkueena, joka satsaa paljon pelaajiin ennen kautta, mutta menestystä ei ole herunut. Tälle kaudelle tuli jälleen kerran nimimiehiä, kuten Juha Ylönen ja Marko Tuomainen sekä HPK:sta puolustaja Sebastian Sulku. Silti joukkue on edelleen viidentoista pelin jälkeen sarjassa vasta yhdeksäntenä"

Noniin... jos haluatte siis ennakko-tunnelmia niin lukaiskaa kyseinen totuuden torvi läpi. Minä kommentoin ottelun jälkeen kattavasti miten blues pelasi txt-tv:n perusteella.
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Lisää tulee...

Viestin lähetti Jaari
Rahajoukkue Blues saapuu lahteen. Ote JA:n ottelu-ennakosta:

"Blues tunnetaan menneilta kausilta joukkueena, joka satsaa paljon pelaajiin ennen kautta, mutta menestystä ei ole herunut. Tälle kaudelle tuli jälleen kerran nimimiehiä, kuten Juha Ylönen ja Marko Tuomainen sekä HPK:sta puolustaja Sebastian Sulku. Silti joukkue on edelleen viidentoista pelin jälkeen sarjassa vasta yhdeksäntenä"

Noniin... jos haluatte siis ennakko-tunnelmia niin lukaiskaa kyseinen totuuden torvi läpi. Minä kommentoin ottelun jälkeen kattavasti miten blues pelasi txt-tv:n perusteella.

"Bluesin kaikki kaikessa on Jan Calounin kentän onnistuminen, heidän harteillaan on pitkälti ollut maalien teko. Caloun ja Teemu Elomo ovatkin Bluesin kaksi tehokkainta miestä. "

Todellakin, sitähän se on kahdessa viimeisessä voittopelissä ollutkin.
 

Ranttali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Jan Latvala on tänään Pelikaanien kultakypärä, kun Kauppila on poissa. Latvalan viisi viimeistä peliä on tuonut komean saldon 4+2. Puolustajien pistepörssissä hän onkin kolmantena pisteillä 5+6.

Tänään ottelun ratkaisu tullee olemaan ensimmäisessä erässä. Eilen pelanneena Blues tulee pitämään siinä melkoista vauhtia. Mitä pisemmälle ottelun edetessä Pelikaanit roikkuu mukana sitä paremmat mahdollisuudet voittoon. Itse uskon, että jos Blues ei johda ekan erän jälkeen kuin kahdella maalilla, Pekat vääntää vähintään tasapelin.

Ottelu päättyy 3-2ja.
 

stones

Jäsen
Missähän Niko Nieminen on, kun ei nimeä löydy kokoonpanosta? Vai olisikohan vain kirjoitusvirhe SM-liigan sivulla?

Jokkea olisi syytä pitää taas tänään silmällä, hakee varmaa läpiajopaikkoja pakkien takaa kuten aina.

Toivotaan, ettei kaikkea viikon "onni-kiintiöstä" tuhlattu eilen Turussa...
 

Dr. Karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Satorin työskentely näkyy: Blues puolustaa erinomaisesti viisikkona ja puolustajien roolit ovat, toisin kuin viime vuonna, päivänselvät. Sulku pelaa vakuuttavan varmasti illasta toiseen, vaikkeivät ylivoimaethot ole viimevuotista taso, Vyko on palaamassa omalle huipputasolleen ja Alanko tekee erinomaisesti omaa näkymätöntä työtään. Murphy on loistava hyökkäyspäässä, puolustuspäässä edelleen suuren suuria ongelmia.
Mutta itse peliin... Ylönen sivussa, Jerry Pikku-Myllys jatkaa itseoikeutetusti, ketjut muuttumattomat eilisestä...
Bluesilla on nyt hyvä tekemisen meininki. Omaan juttuun uskotaan ja yhteishenki on ilmiselvästi viimevuotista parempi. Puolustus toimii, Jerry loistaa maalillaan ja ratkaisijoiden skaala on yllättävänkin laaja. Veikkaisin illan otteluista seuraavaa:

Pelicans-Blues 1-3

0-1 Murphy (Sarno-Sulku) YV
0-2 Caloun (Hurme) YV
1-2 Jämsen (Pisto)
1-3 Näätänen (M Elomo-Sarno)
 

Hate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Joo, veikkaisin, että kovan taistelun jälkeen Blues voittaa 4-2. Maalit tekee Näätänen 2, Murphy ja Hurme. Pelicansilta Jääskeläinen & Pisto. Bluussi nousee kohisten sarjataulukossa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Jaari
Rahajoukkue Blues saapuu lahteen. Ote JA:n ottelu-ennakosta:

"Blues tunnetaan menneilta kausilta joukkueena, joka satsaa paljon pelaajiin ennen kautta, mutta menestystä ei ole herunut. Tälle kaudelle tuli jälleen kerran nimimiehiä, kuten Juha Ylönen ja Marko Tuomainen sekä HPK:sta puolustaja Sebastian Sulku. Silti joukkue on edelleen viidentoista pelin jälkeen sarjassa vasta yhdeksäntenä"

Noniin... jos haluatte siis ennakko-tunnelmia niin lukaiskaa kyseinen totuuden torvi läpi. Minä kommentoin ottelun jälkeen kattavasti miten blues pelasi txt-tv:n perusteella.

Hienostipa olet tuon lainauksen lopettanut kesken lauseen. Joka tapauksessa Blues on satsannut rahaa joukkueeseen edellisinä kausina ja tänäkin vuonna, mutta menestys on antanut odottaa. Siis mistä nyt repäisit herneen ja nenään laitoit?

Viestin lähetti kuningas
"Bluesin kaikki kaikessa on Jan Calounin kentän onnistuminen, heidän harteillaan on pitkälti ollut maalien teko. Caloun ja Teemu Elomo ovatkin Bluesin kaksi tehokkainta miestä. "

Todellakin, sitähän se on kahdessa viimeisessä voittopelissä ollutkin.

ennakko on tehty ennen TPS-peliä, kuten huomaat sen läpi lukemalla. Jos siis yhdessä voittopelissä ei Caloun ole ollut ratkaisemassa, tekeekö se tyhjäksi muun?
 
Viimeksi muokattu:

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Viestin lähetti Raúl

ennakko on tehty ennen TPS-peliä, kuten huomaat sen läpi lukemalla. Jos siis yhdessä voittopelissä ei Caloun ole ollut ratkaisemassa, tekeekö se tyhjäksi muun?

Niin, Jan Caloun ei myöskään HPK:ta vastaan pisteitä tehnyt. Eli kaksi voittoa putkeen ilman Janin tehoja. Kuuluuko peli radiosta tai netissä?
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti SSeightyeight
Kuuluuko peli radiosta tai netissä?

Ei taida kuulua. Lahdessa kuuluu Putkiradiolta, mutta eivät ole prkle laittaneet nettiin. Muutenkin saisi useampi radio laittaa nettiin lätkälähetykset, koska melkein kaikilla joukkueilla selostukset löytyy.

Illan peliä on mielestäni hankala ennakoida. Lauantaina peli näytti aika hyvältä Tapparaa vastaan. Itseasiassa loistavalta, kunnes Kauppila häipyi koppiin vai olisiko orastavalla nousuhumalalla ollut vaikutusta asiaan. Mielestäni kuitenkin todella hyvää peliä. HPK pelistä en tiedä, kuuntelin sen radiosta. Sen kautta kuunneltuna vaikutti, että Pelicans ei tehnyt juuri muuta kuin maalit, mutta sehän riittää. Hyvällä maalivahtipelilillä on tänäänkin taas mahdollisuus.

Optimismi on tällä hetkellä vallassa viime pelien jälkeen, joten sanotaan 3-2 Pelicaaneille.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Ensimmäisen erän jälkeen peli on tasan 1-1.

4.47
Rami Alanko 0-1 (Arto Laatikainen, Jan Caloun)

6.12
Olli Julkunen 1-1 (Toni Mustonen, Jussi-Antti Reimari)


Kuivalainen torjunut 11 kertaa, Myllyniemi 8 kertaa. Bluesilla ollut 2x2 min jäähyjä kun Pelicans on selvinnyt vain yhdellä kakkosella.

Nyt peliä pelattu 25min. Sarnon jäähy loppui juuri. Nyt vain Bluesille muutama häkki niin alkaa helpottamaan.
 

PIHLIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo BLUES, Kärpät
Jäähyilyä

Sarnon ketjusta on kaikki Elomoa lukuunottamatta käyneet jo jäähyllä.... vaikeuksia omassa päässä??
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei sitten saatu niistä ylivoimista maalia, vaan Blues heitti siihen heti kaksi... Kolmas maali radioselostajan mukaan aikamoista kompurointia Pelicans-pakistolta.

36.50
Jan Caloun 1-2 (Sebastian Sulku) YV

36.58
Miika Elomo 1-3 (Olli Ahonen) TV

Ei ilmeisesti kannata hallita peliä :)
Perkele
 

tapio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Crisu, Pena, fööni, geeli ja Vidal Sasoon!
Re: Pelikaanit voivat yllättää Bluesin

Viestin lähetti Hartza
Bluesin on oltava alusta lähtien hereillä ja muistettava pelata nöyrästi vieraissa. Mihinkään ylimielisyyteen ei todellakaan ole varaa. Sellainen tulee maksamaan varmasti kaksi sarjapistettä.

Harzahan tietää jotain jääkiekosta ja varsinkin Bleg -merkkisestä...noinhan se on, nyt 1-3 johdossa vikaan erään ja toivottavasti pakka pysyy kasassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös