Buli on niin HIFKin näköinen hahmo kuin olla ja voi!
Ihan päin vittua kasattu sekasikiö, joka näyttää suu auki siltä, ettei itse ymmärrä tilannetta ollenkaan.
HIFKin paskuudelle ei vaan oikein pysty nauramaan. Ei vaikka kuinka mieli tekisi. Silti se aina oikeasti vituttaa ja nauru on korkeintaan sellaista vaivaantunutta tekonaurua.
Bulille ja Bulin kanssa pystyy nauramaan ihan aidosti. Buli on ruumiillistuma ja kanava kaikelle sille turhautumiselta ja pahalle ololle mitä HIFK meissä aiheuttaa. Jokaisen HIFK fanin sisällä asuu Buli. Nyt me tiedämme miltä se aikaisemmin ”rinnassa paineen tunnetta aiheuttanut musta möykky” näyttää.
Kuin olisi uskoon tullut. Kuin olisi vapautunut pitkän terapian avulla vakavista traumoista. Kuin olisi juhannuksena pitkän illan jälleen istunut nuotioon ja nauranut silti vapautuneesti.
Kaiken tämän sai aikaan Buli!
Älkää viekö Häntä meiltä!
Minulla itse asiassa tulikin tästä ketjusta mieleen Viktor Franklin kehittämän logoterapian ryhmäterapiaistunto, paradoksaalinen intentio. Voita häpeä tuomalla juuri se julki. Tässähän ikään kuin karnevalisoidaan epäonnistumisen, ts häpeän, symbolia.
Se on ihan ok. Tässä on tietysti pieni vaara kannattajaleirin kahtiajakautumiseen.