Pelaajaspekulaatiot missiokaudelle 06-07

  • 234 077
  • 1 237
Tila
Viestiketju on suljettu.

sean

Jäsen
Groove Armada kirjoitti:
Rahaa on joukkueeseen laitettava. Menestyvä joukkue tarvitsee mielestäni kolme pelinrakentamiseen pystyvää sentteriä, Piispanen ja Niinimäki siis on pidettävä ja heidän lisäkseen otetaan ykkösketjuun vahvistus, joko koti- tai ulkomainen. Tämän rinnalle otetaan röyhkeä maalintekijä joka ei jäädy kovassa paikassakaan.

kyllä ensi kauden mitali pelit tulevat liian aikaisin. Eikä Seppänen edes lupaillu suurta budjetin nousua. Edelleen mielestäni pitäisi nyt saada näille Piispasille, Niinimäeille ja lahdelle parin/kolmen vuoden pahveja aikaan ja hankkia pari väntistä/Flippulaa pitemmällä, kuin vuoden sopimuksella. Jotta voisimme joskus mitalista tosissaa puhua. Nyt ei voi kuin haaveilla.

Puolustus ja Maalivahti peli mielestäni on jo nyt aika lähellä sarjan kärkeä, mutta 0-0 tuloksella ei voiteta mitään. Laajempaa hyökkäs materiaalia tosiaan tarvitaan. On helpompi havitella näille nuorille pitkiä sopimuksia, kuin nyt jo ensi kaudella annetaan luottoa/vastuuta. On myös muistettava, että monen pelaajan palka nousee tästä kaudesta. Toki voimme myös onnistua näillä pelkillä nimen perusteela tehtäviin hankintoihin, mutta ne voi myös "pilata" pari seuraavaa kautta..

Itselläni on vahva usko näihin "omiin pelaajiin" jo ensi kautta ajatellen missä vielä olemmekaan, jos pystymme nämä pitämään.
 

Biski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, The Hammers
sean kirjoitti:
Itselläni on vahva usko näihin "omiin pelaajiin" jo ensi kautta ajatellen missä vielä olemmekaan, jos pystymme nämä pitämään.
Samaa mieltä eli omiin on luottaminen. Lähes kaikille pelaajille voisin tarjota jatkoa. Ainoat varmat pois potkittavat milestäni ovat Nikkilä ja Mikkonen. Ne on nähty. Pahoin vaan pelkään, että molemmat jatkaa.

Ainiin, toivottavasti se Wallinheimo jatkaa. Siitä on aika paljon kiinni ensi kauden menestys. Ei taida paljoa olla enää kotimaisia maalivahteja jäljellä markkinoilla, jos Sinkku lähtee. Toivotaan siis, ettei tee JYP:lle ohareita.
 

Pete.72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, KooKoo
Mission impossible!!??

Niin kauan kun täälä huhutaan esim. Mika Niemeä, Samuli Piiroista,Ilpo Salmivirtaa, Markku Paukkusta mahdollisina "vahvistuksina"..tai harkitaan monenko vuoden jatkolappua esim. Salmulle tai Mikkoselle kirjoitellaan, voi ihan huoletta unohtaa tämän suunitellun missiokauden 2006-2007--siis unohtaa ne mitalit..Jopa Virtasen option joutaa jättää käyttämättä!!
Ei sieltä Mestiksestä nyt kertakaikkiaan kyetä hankkimaan pelaajia, joiden panos niin vahvistaisi Jypiä, että edes suorasta pleijaripaikasta voitaisiin realistisesti haaveilla!!
Mielestäni nuo Pihlmanin sanomat sanat "että ennemmin helvetti jäätyy, kun Jyp voittaa mestaruuden", pitää TÄYSIN paikkansa!!
--Louhi, Vänttinen, Vertala, Pesonen, Pihlman...
Välivaara, jopa Pasi Saarinen..
++ mahdolliset ONNISTUNEET, ja harkitut ulkomaanavut..
Sitten voi alkaa jo hiukka "hehkuttamaankin" enskautta, jos nyt ees jokunen noista jälkimmäisessä "ryppäässä" mainittu herra Jypiin tulisi..Ja JOS/KUN rahaa ei ole, miksi sitten edes puhutaan mistään missiokaudesta!!!???
Ja jatkoa Jesselle Jypissä!!
Katellaa, elämme mielenkiintosia aikoja--ehkä se "pommi" vielä jysähtää.:)
Ja oli miten oli, Jyp saattaa silti jyrätä..!!!
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
sean kirjoitti:
Korjatkaa jos olen väärässä. Käsittääkseni 07 missio on tarkoittanut kautta 07-08??

Korjataan. Kyllä sen mission huipentuma on juuri seuraava kausi 2006-2007.
 

sean

Jäsen
Hele kirjoitti:
Korjataan. Kyllä sen mission huipentuma on juuri seuraava kausi 2006-2007.

Vaikkei tuo tule toteutumaan olen ylpeä seurajohdosta, joka uskaltavat sanoa tavoitteensa ääneen. On paljon parempi näin kuin vain tyytyä sanomaan, että kunhan sarjassa säilytään. Tavoitteen pitää aina asettaa korkealle, jopa liian korkealle kun meinataan parempaan pyrkiä.

No tuo 07-08 on se meidän vuosi. Mitali tulee vuoden myöhässä. :)
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
sean kirjoitti:
No tuo 07-08 on se meidän vuosi. Mitali tulee vuoden myöhässä. :)
Sanotaan vielä sen verran, ettei missään vaiheessa mission urheilulliseksi tavoitteeksi sanottu mitalia vaan "mitalipelejä". Tämä tarkoittaa minun silmissäni vähintään sitä pronssiottelua. Kovia satsauksia joudutaan tekemään jos tuonne asti ensi kaudella mennään ja vaikka se hävittäisiinkin niin mission urheilullinen tavoite täyttyisi. Urheilullinen tavoite jäi tällä kaudella saavuttamatta, mutta Seppäsen puheiden mukaan taloudellisesti ollaan mission aikataulussa. Eli vaikka noihin mitalipeleihin ei ensi kaudella päästäisi niin ei missiota voi sanoa täysin epäonnistuneeksi silloinkaan mikäli taloudellinen puoli missiosta pääsee tavoitteeseensa. Moni nimittäin tuntuu unohtavan sen faktan että missio 07 ei ole pelkästään urheilullinen missio.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jaa, eikös siinä missio-07:ssa nimenomaan urheilullinen tavoite ilmoille ilmoitettu? Voidaankos siis ajatella, että osin on onnistuttu, jos tulos on sama kuin nytkin, mutta seura ei ole konkassa?

Vakavasti ajatellen, sen mission suhteen ollaan kyllä veitsenterällä. Saatetaan onnistua, mutta ei olla edes in 50-50 tilanteessakaan. Runko pitäisi pysyä kutakuinkin kasassa ja kahteen syömähampaaseen(ketjuun) jostain pitäisi vaan repiä taitoa lisää. Muuten on missiot housuissa, näin on.

Monen huoli kun on ollut saada se maalinsylkijä ja ongelma olisi ratkaistu, mutta päättyneen kauden joukkueessa minä ainakin näin muitakin ja vakavampia ongelmia, jotka johtivat siihen niukkamaalisuuteen. On kohtalaisen mahdotonta minkään maailman maalitykin tehdä tehoja, jos muiden taito ei riitä järkevän hyökkäyspelin tekemiseen. Uskallan esittää väittämän, että jos joku olisi kyennyt Virtaselle peliä tekemään, tehot miehellä olisi tuplat tämän kautisesta, mies on maalintekijä, mutta niitä rakentavia pelaajia sieltä uupui. Toki tietysti liigajoukkueessa pitäisi mieluusti olla 2/3 tämän sortin miestä, mutta saman verran tarvitaan sinne hyökkäykseen pelintekijöitä, toki niitä voi olla myös puolustajat jossain määrin.

Tässä kun en nimen ole täällä nähnyt pyörivän: kuinkas olisi Lasse Jämsen? On vapaalla, olisiko kaverista yhdeksi palapelin osaseksi, löytyy kokemusta ja maalintekotaitoakin, mutta onko menneen talven lumia?

Ja siis tietysti, huolimatta niistä mahtavista junnuista, sitä rosteria olisi hilattava sinne kokeneempaan suuntaan, untuvikot ei tässä sarjassa ratko ratkaisupelejä kuin poikkeuksellisesti.

Alatalon ja kumppanien palapeli on kyllä kaikkea muuta kuin kadehdittava, eikä sitä helpota nuo talouden raamitkaan, vaan pikemminkin päivastoin, mutta silti, missio oli, että kärkikahinoissa ollaan ja jos ei olla, perseelleen on menny vaikka talouden barometrit osoittelis minne, mitäs menevät moisiin hölmöyksiin ittiään hirttämään. Tulevan kauden jälkeen lähdetään menestymään toivottavasti joka kausi ilman mitään missioita.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JypFabu kirjoitti:
Tässä kun en nimen ole täällä nähnyt pyörivän: kuinkas olisi Lasse Jämsen? On vapaalla, olisiko kaverista yhdeksi palapelin osaseksi, löytyy kokemusta ja maalintekotaitoakin, mutta onko menneen talven lumia?
On menneen talven lumia. JYPin pitää saada sellaisia pelaajia riveihinsä, jotka ovat kokeneita mutta eivät kuitenkaan mitään jäähdyttelijöitä. Jämsen on nähty, eikä miehen taitotaso saatikka liike ole riittävällä tasolla mielestäni.
 

Erik Loka

Jäsen
Biski kirjoitti:
Samaa mieltä eli omiin on luottaminen. Lähes kaikille pelaajille voisin tarjota jatkoa. Ainoat varmat pois potkittavat milestäni ovat Nikkilä ja Mikkonen. Ne on nähty. Pahoin vaan pelkään, että molemmat jatkaa.

Nikkilä ei jatka. Se on melko varmalla pohjalla jo, usko pois.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sattuiko kukaan muuten katsomaan eilen urheilukanavalta tullutta Jukurit-Sport peliä?

Kiinnitin vaan huomion kaveriin nimeltä Viktor Blinov aika taitava kaveri oli mailan kanssa, ja kaikennäköistä kikkaa viljeli koko ajan pelissä. Myös oikein oivaltavia syöttöjä jakoi. Toisaalta en tiedä sitten, onko kyseinen kaveri liian "taiteililuonne", kun ei ole noita mestiksen pelejä tullut seurattua.

Olisi mukava, jos saataisiin Jypiin joku tuollainen mailataituri, joka pystyisi ratkaisemaan ottelujakin yksilösuorituksillaan, joskin osaisi myös pelata joukkueelle.

Taitavat olla vain harvassa (Lue: liian kalliita Jypille) tällaiset pelaajat, joita voisimme Jypissä nähdä, mutta toisaalta, onhan Blinovkin mestikseen jostain scoutattu...
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
batman83 kirjoitti:
Sattuiko kukaan muuten katsomaan eilen urheilukanavalta tullutta Jukurit-Sport peliä?

Kiinnitin vaan huomion kaveriin nimeltä Viktor Blinov aika taitava kaveri oli mailan kanssa, ja kaikennäköistä kikkaa viljeli koko ajan pelissä. Myös oikein oivaltavia syöttöjä jakoi. Toisaalta en tiedä sitten, onko kyseinen kaveri liian "taiteililuonne", kun ei ole noita mestiksen pelejä tullut seurattua.

Olisi mukava, jos saataisiin Jypiin joku tuollainen mailataituri, joka pystyisi ratkaisemaan ottelujakin yksilösuorituksillaan, joskin osaisi myös pelata joukkueelle.

Taitavat olla vain harvassa (Lue: liian kalliita Jypille) tällaiset pelaajat, joita voisimme Jypissä nähdä, mutta toisaalta, onhan Blinovkin mestikseen jostain scoutattu...

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=4452

Sama kuin vanhassa parisuhteessa. Nähty, koettu ja yritetty, mutta ei. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Humpauttaja kirjoitti:
Niin, eikös tämä herra Blinov skoutattu mestikseen juuri JYPistä?

Niinpäs olikin, mietinkin, mistä tuo nimi oli niin tuttu.

Mutta jos tilauksen saisi pistää, kun kerran "kovat nimet" ovat liian kalliita, voisi listalle laittaa yhden tällaisen taiturin, jonka yksilösuorituksia yleisö rakastaisi. Ja toisen Jody 2:sen, joka pitäisi vastustajat koko ajan varpaillaan, ja yleisö rakastaisi. Näin saataisiin lehtereille lisää porukkaa, ja pelaajien hinnatkin olisivat varmasti kohtuullisia.

Yleisöhän pääpiirteisesti kuitenkin rakastaa showta ja pieniä ylilyöntejä.

Onneksi meillä on kuitenkin edes Sinkku.
 

sean

Jäsen
Humpauttaja kirjoitti:
Niin, eikös tämä herra Blinov skoutattu mestikseen juuri JYPistä?

Edit. Juu, testissä oli tämä mies Jyväskylässä viime elokuussa.
http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=4452

Jyp skouttasi tämän kaverin mestiksestä. Olis mielestäni ollut kokeilemisen arvoinen ei tainnu pelata kuin muutaman harjoitus ottelun ja nekin jämä minuuteilla. Ihmettelin kun keveri otettiin testiin peleihin joilla ei ole mitään merkitystä ja sitten ei anneta edes näyttö paikkaa. Tämä taitaa olla Jypin linja.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
sean kirjoitti:
Jyp skouttasi tämän kaverin mestiksestä. Olis mielestäni ollut kokeilemisen arvoinen ei tainnu pelata kuin muutaman harjoitus ottelun ja nekin jämä minuuteilla. Ihmettelin kun keveri otettiin testiin peleihin joilla ei ole mitään merkitystä ja sitten ei anneta edes näyttö paikkaa. Tämä taitaa olla Jypin linja.
Samaa mieltä. Hieman itsekin kummastelin tätä. Jälkiviisaana voin arvailla, että tästä Blinovista olisi voinut lopulta olla suurempi apu joukkueelle, kuin näistä nyt nähdyistä miehistä. Minuun hänen taitava kiekonkäsittely ja oivaltavat kiekolliset ratkaisunsa, tekivät jonkinlaisen vaikutuksen harjoitusottelussa, vaikka pahassa kesäterässä kuntonsa olikin.
Ainakin tilastojen valossa hän pelasi myös hyvän mestiskauden.
 

Pete.72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, KooKoo
VÄNTTINEN!?

Taitaa olla likimain varmaa, jotta se "Vänä" nyt sitte Jypii tulee..Miusta TOSI hyvä hankinta, ja Louhivaaralle hyvä ja tuttu ketjukamu..Pelailivat KooKoo:ssa Mestistä sillo aikanaa yhessä, ja hyvin jo sillon noilla kahella "natsas".. Eli, tää "melko varma huhu" on sitte pyöriny Kisapuistossa jo pitkään, ja nimenomaa Jyp ois "Vänän" uus seura..
Toivottavasti tulee, ja jatkaa siihe mihin pleijareissa jäi!!! Toki, riskisä siinä Vänttisessäkii on--aikamoinen "mielialapeluri", eikä tosiaa mikää himotreenaaja.. Silti, täyttänee Mikkosen jättämän "VALTAVAN aukon" Jypin hyökkäyspäässä--ellei sitte Mikkonen kuiteskii jollaa ihmeen keinolla sitä jatkoa Jypiin saa..Noh, toivottavasti ei--Mikkosta on jo kateltu ainaki parikautta liian kauan--nyt saa mennä!!
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pete.72 kirjoitti:
Taitaa olla likimain varmaa, jotta se "Vänä" nyt sitte Jypii tulee..Miusta TOSI hyvä hankinta, ja Louhivaaralle hyvä ja tuttu ketjukamu..Pelailivat KooKoo:ssa Mestistä sillo aikanaa yhessä, ja hyvin jo sillon noilla kahella "natsas".. Eli, tää "melko varma huhu" on sitte pyöriny Kisapuistossa jo pitkään, ja nimenomaa Jyp ois "Vänän" uus seura..
Toivottavasti tulee, ja jatkaa siihe mihin pleijareissa jäi!!! Toki, riskisä siinä Vänttisessäkii on--aikamoinen "mielialapeluri", eikä tosiaa mikää himotreenaaja.. Silti, täyttänee Mikkosen jättämän "VALTAVAN aukon" Jypin hyökkäyspäässä--ellei sitte Mikkonen kuiteskii jollaa ihmeen keinolla sitä jatkoa Jypiin saa..Noh, toivottavasti ei--Mikkosta on jo kateltu ainaki parikautta liian kauan--nyt saa mennä!!

Ja sitten tuolta Saipan puolelta viesti, joka oli tullut 5 min aikaisemmin kuin tämä JYP-puolen viesti..

Pete.72 kirjoitti:
Oon kyllä lukenu jotta "Vänä" ois lähössä..Mut onko tosiaa iha jonkuulaista faktaa et se ois Jypiin tulossa??
Pelas vaa parikautta sitte Louhivaaran kaa KooKoo:ssa Mestistä samassa ketjussa, ja vois olla iha hyvä tuleva "tutkapari".
Onko siihe kuultu jotaki iha selkeetä syytä miks Vänttinen Jypii tulis?? Opiskelut(ko)?? Vai...??
Mihinkäs porukoihi nuo muut ns."varmat lähtijät" on noissa hallihuhuissa liitetty??
Onnittelut SaiPalle TOSI hienosta taistelusta!!! Aina se kuiteski tuo naapurikaupungin joukkue senverta sytyttää...Vaikka muutoin Jypille huuanki.
PS: Hana on vissii tehny vuoden jatkon KooKoo:n kaa, et unohtakaa...hehee:)

Eli tais 5 min sisällä varmistua, että Vänttinen on JYP:n mies. Hienoa.
 

Hack

Jäsen
Ponto kirjoitti:
Eli tais 5 min sisällä varmistua, että Vänttinen on JYP:n mies. Hienoa.

Mielestäni aika huikeata. Taisi varmaan välissä soittaa Vänttiselle ja kysyä, kun noin varmasti yht'äkkiä tiesi meille kertoa. Kiitos siitä.
 

Pete.72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, KooKoo
No justiisa!!

Sieltä tuli taas TOSI oleellisia vastauksia koskien itse aihetta, eli "pelaajaspekulaatioita"!!
Veikkaan muutes lisäksi, että Samuli Piiroinen ja Mika Niemi tulee Jypiin, aika varmaa tietoa!! Ja ihan ku oisin jossain kuullu että Salmulle ollaan "sorvaamassa" tosi pitkää jatkopahvia, jotta tämä missio on mahdollista toteuttaa..
Kannattaiskohan kuitenkii enempi keskittyä ite aiheeseen, eli pelaajaspekulaatioihin, kun siihen millä sivulla esim. oon käyny, ja kenelle soittanu!!??
Vai onko liikaa vaadittu teiltä "todellisilta Jyp-faneilta??"
Olikos se niin että "ilta on onnistunut, kun Jyppifani itkee itsensä uneen??"
Selvisihän ainaki osin, mistä tollanen lausahdus on kenties saanut alkunsa...
Hyvää kesää!!!:)
 

Nokkis

Jäsen
Pete.72 kirjoitti:
Sieltä tuli taas TOSI oleellisia vastauksia koskien itse aihetta, eli "pelaajaspekulaatioita"!!


Oikeasti eiköhän tälle paskanjauhamiselle olisi oikea paikka jossain huhuareenalla vai mitä lie ovatkaan. Naurettavaa vetvoa spekulaatioita pelaajista ja varsinkin kun niistä ei 99% ole edes tulossa. Seppänen ostaa ja siihen on tyydyttävä. JYP:n rahkeet ei vain riitä niihin märkiin uniin ja lisäksi Seppäsen pallit on liian pienet peliliikkeisiin.. HMV.. JYP on. Saisiko väriä kiitos.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nokkis kirjoitti:
Naurettavaa vetvoa spekulaatioita pelaajista ja varsinkin kun niistä ei 99% ole edes tulossa. Seppänen ostaa ja siihen on tyydyttävä. JYP:n rahkeet ei vain riitä niihin märkiin uniin ja lisäksi Seppäsen pallit on liian pienet peliliikkeisiin.. HMV.. JYP on. Saisiko väriä kiitos.
Mieluummin naurettavuuksiakin, kuin tällaista säälittävää itkua ilman perusteluja. Seppäsen pallien koolla spekulointi on jo aika kaukana itse aiheesta ja uskallan epäillä että sinä et edes tunne koko miestä.
Näytä että kykenet oikeasti keskustelemaan aiheesta ja kerro mitä sinä Seppäsen lahkeissa tekisit asioiden parantamiseksi. Miten toisit JYPiin haluamasi hajuja, makuja, värejä? Siitähän on kysymys tässä suositussa HMV-ilkussa, eikös vain. Mitä nämä metaforat tarkalleen ottaen sinulle tarkoittavat ja mitä asioille on tehtävissä? Valittaminen on helppoa, mutta kuka osaisi sanoa jotain rakentavaa? Olisiko sinun JYPillä eriväriset peliasut? Pitäisikö sinun näköiseltä pelaajistolta puuttua hampaat? Kuinka monta "värikästä" pelaajaa JYPin pelimerkeillä saa? Osaavatko he värikkyytensä lisäksi myös auttaa joukkuetta pelillisesti? Onko joukkueen ensisijainen tehtävä viihdyttää juuri sinua? jnejne...
 

Nokkis

Jäsen
Arvon Kummitus

kummitus kirjoitti:
Näytä että kykenet oikeasti keskustelemaan aiheesta ja kerro mitä sinä Seppäsen lahkeissa tekisit asioiden parantamiseksi.

No, ehkei minun sinulle ympäriämpäripuhujalle jolla selkeästi on "ne" viikot menossa tarvitsisi perustella mutta jokainen joka vähääkään asiasta tajuaa niin ymmärtää että urheilun lisäksi kyseessä on elämyksiä. Jokaisen ottelu täytyy olla "tapahtuma"

kummitus kirjoitti:
Miten toisit JYPiin haluamasi hajuja, makuja, värejä? Siitähän on kysymys tässä suositussa HMV-ilkussa, eikös vain.

Pari kappaletta mikki hiiriä isompia ja oikealla luonteella varustettuja MIEHIÄ toisi väriä. Maalivahdin päälle ei ajella, rumasti ei ajella tai on legot jäällä. Nykyään ajellaan jos tarve vaatii ja pojat katselee vierestä.

kummitus kirjoitti:
Olisiko sinun JYPillä eriväriset peliasut?

Itsehän olen sitä mieltä että punainen peliasu "hurrikaanilla" saattaisi ollakkin jees. Ja se hieno valkoinen vierasväri pidetään. Liitytään punanuttuihin jos vaikka saataisiin pikkuisen tunnetta sen mukana =)

kummitus kirjoitti:
Kuinka monta "värikästä" pelaajaa JYPin pelimerkeillä saa? Osaavatko he värikkyytensä lisäksi myös auttaa joukkuetta pelillisesti?

Ässät, SaiPa tarviiko sanoa muuta?

kummitus kirjoitti:
Onko joukkueen ensisijainen tehtävä viihdyttää juuri sinua? jnejne...

On. Ja mahdollisimman montaa muuta. Siksi kaikki joukkueet jotka pelaavat liigaa ovat tuotteita.

Muuta?
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nokkis kirjoitti:
No, ehkei minun sinulle ympäriämpäripuhujalle jolla selkeästi on "ne" viikot menossa tarvitsisi perustella mutta jokainen joka vähääkään asiasta tajuaa niin ymmärtää että urheilun lisäksi kyseessä on elämyksiä.
Kyllä perustelut ovat aina paikallaan, riippumatta omista harhaisista ennakkoluuloista perustelujen pyytäjää kohtaan, tai mistään muustakaan.
Nokkis kirjoitti:
Jokaisen ottelu täytyy olla "tapahtuma"
Jokainen ottelu on aina ollut ja tulee olemaan tapahtuma. Tapahtumien värikkyys onkin sitten arvioijasta kiinni ja tullaan subkektiivisten yksittäisten mielipiteiden alueelle, jollaisia meidän kaikkien yksittäiset mielipiteet ovat. Tässä on kyseessä sinun mielipiteesi, joka eroaa esim. minun mielipiteestäni. Miksi elämyksiä pitäisi tuottaa koko organisaation voimalla juuri SINUN toiveitesi mukaan?
Minulla on sellainen tunne, että juuri sinä edustat sitä ihmistyyppiä, joka ilmaisee itseään valittamalla (yleisönosastotoimittajat). Tällaiselle ihmiselle ei riitä mikään, kuppi on aina vajaa, asiat voisivat aina olla paremmin.
Asiat todella voisivat olla aina paremmin, se on totuus. Eteenpäin pitää pyrkiä, jotta olisi edes edelletykset menestykseen, sekin on totuus.
No mitä sitten?
Kun me toistellaan näitä ikuisia totuuksia (jotka Seppänen ja Alatalo aivan varmasti tietävät jo, aivan naivia on kuvitella jotain muuta, tämäkin on totuus) sitten tässä ikuisuus, niin mitä ihmettä me saadaan sillä aikaiseksi? Vastaan puolestasi; ei mitään, minkä voisi tulkita positiiviseksi asiaksi.

Nokkis kirjoitti:
Pari kappaletta mikki hiiriä isompia ja oikealla luonteella varustettuja MIEHIÄ toisi väriä. Maalivahdin päälle ei ajella, rumasti ei ajella tai on legot jäällä. Nykyään ajellaan jos tarve vaatii ja pojat katselee vierestä.
Nyt On Mies!!..Vai miten se Rautiainen laulaa...
Joku haluaa verta jäälle, joku haluaa nähdä taitokiekkoa, joku odottaa katsomossa tappelua, joku maalia...
Kyllähän siellä yksi Jody Shelley minunkin JYPissäkin menisi, sen verran kyllä olen samoillakin linjoilla.
Kuva joka minulle sinusta on nyt ehtinyt välittyä, sanoo kyllä minulle että haluaisit lopulta kaikille pelaajille Jodyn ominaisuuksien lisäksi, vielä Selänteen maalivainun ja nopeuden. Tuon fantasiajoukkueesi pitäisi sitten vielä menestyäkin, ettei valitettavaa löytyisi.
Luuletko että kun valittaa tarpeeksi, valituksen aiheet loppuisivat? Ainahan meiltä jotain puuttuu tai on liian vähän, jos niin haluaa ajatella. Ymmärrätkö? Luulenpa, että jossain vaiheessa kun vielä vähän kasvat, huomaat itsekin että maailma ei toimi niin. Katkeruudessa ei ole mukava elää. Saat elää elämäsi katkerana jos haluat, minä en haluaisi tehdä niin.
Positiivisuus ja optimistisuus, ovat eteenpäinvieviä asioita, joita vasta itsekin opettelen. Perusluonteeni ja maailmankuvani on äärimmäisen skeptinen ja kyyninen, JYPin kohdalla teen poikkeuksen ja yritän sen avulla muuntaa kokonaisasennettani samaan suuntaan. Ei ole helppoa, myönnän. Eikä hommani yhtään helpota sinunlaisesi palstakyynikot, joiden ruoho on aina vihreämpää naapurissa. Mutta missään nimessä en halua olla rajoittamassa kirjoitusoikeuksiasi, kyseenalaistamatta tuollaisia mielipiteitä ei kyllä voi niellä. Onkin paljon parempi että ne ovat täällä kaikkien nähtävillä. Jatka vain linjaasi, niin voin käyttää sinua esimerkkinäni aiheesta luennoidessani.


Nokkis kirjoitti:
Itsehän olen sitä mieltä että punainen peliasu "hurrikaanilla" saattaisi ollakkin jees. Ja se hieno valkoinen vierasväri pidetään. Liitytään punanuttuihin jos vaikka saataisiin pikkuisen tunnetta sen mukana =)
Ylläripylläri! JYP-fanin tekstiä? Vieraskateutta.



Nokkis kirjoitti:
Ässät, SaiPa tarviiko sanoa muuta?
Suunnilleen samalla tasolla kaikki. JYP oli hyvä playoffeissa. Tuomarilinja/sääntötulkinta on ollut koko kauden hukassa, huipentuen playoffien ennennäkemättömään sähläilyyn. Ei sinun tarvitse sanoa muuta.

kummitus kirjoitti:
"Onko joukkueen ensisijainen tehtävä viihdyttää juuri sinua?"
Nokkis kirjoitti:
Mietipä uudelleen. Taisi tulla vahinko.
Nokkis kirjoitti:
...Ja mahdollisimman montaa muuta. Siksi kaikki joukkueet jotka pelaavat liigaa ovat tuotteita.
Kyllä niiden ENSIsijainen tehtävä on vieläkin kai menestyä (jokereista en ole aivan varma). Se on ainakin suurimmilta osin kiekkoilijoiden motiivi pelaamiselle (muutamia poikkeuksia tässäkin lienee). Se on VARMASTI myös kaikkien valmentajien motiivi tekemiselleen. Ja siksi oletan että jääkiekkojoukkueen ensisijainen tehtävä ei todellakaan ole ilahduttaa jotakuta kapitalistikyynikkoa. Seppänen kuitenkin tietää liikemiehenä, että kapitalistikyynikkokin tarpeita pitäisi jotenkin yrittää tyydyttää samalla kun yritetään oikeasti myös menestyä, että rahoitus pyörisi. Kapitalistikyynikon tyytyväisenä pitäminen vähillä euroilla, onkin aivan oma taiteenlajinsa.

Taiteista tuli mieleeni edesmennyt viihde"taiteilija" Kikka. Hänen ENSIsijainen tehtävänsä oli viihdyttää ja kiihdyttää Tosi Miehiä.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
kummitus kirjoitti:
Jokainen ottelu on aina ollut ja tulee olemaan tapahtuma. Tapahtumien värikkyys onkin sitten arvioijasta kiinni ja tullaan subkektiivisten yksittäisten mielipiteiden alueelle, jollaisia meidän kaikkien yksittäiset mielipiteet ovat. Tässä on kyseessä sinun mielipiteesi, joka eroaa esim. minun mielipiteestäni. Miksi elämyksiä pitäisi tuottaa koko organisaation voimalla juuri SINUN toiveitesi mukaan?

Koska organisaatio kerää rahaa, että minä tai Nokkis pääsevät katsomaan ottelua. Ei rahoille vastineen saaminen ole minusta mikään katteeton sanonta. Vaikka olen itsekin päältä 10 vuotta nähnyt enemmistön JYPin kotipeleistä, ei läheskään jokainen kotipeli tunnu niistä maksettavan lipunhinnan arvoiselta viihteeltä. En tästä suoraan syytä seurajohtoa, koska he pitävät lipun hinnat muihin seuroihin nähden varsin kohtuullisina, eikä hyvien pelaajien katoaminen liigasta ole yksin JYPin johdon vika. Mutta jos vertaa perusliigaottelun viihdearvoa muihin samanhintaisiin viihdetapahtumiin (elokuvat, keikat esim.), niin en kyllä aina olisi jääkiekkoa valitsemassa.

kummitus kirjoitti:
Ainahan meiltä jotain puuttuu tai on liian vähän, jos niin haluaa ajatella. Ymmärrätkö? Luulenpa, että jossain vaiheessa kun vielä vähän kasvat, huomaat itsekin että maailma ei toimi niin. Katkeruudessa ei ole mukava elää. Saat elää elämäsi katkerana jos haluat, minä en haluaisi tehdä niin.

Voi tietysti olla tyytyväinen niistä parista makeasta voitosta jotka tälläkin kaudella tulivat, mutta kyllä tällä hetkellä katkeruus on minusta täysin oikeutettua. Sinunko mielestäsi pitäisi olla vain iloinen, jos on koko kauden kantanut vähät rahansa seuran kassaan eikä lopulta kuitenkaan pääse nauttimaan samanlaisesta hurmoksesta kuin Lappeenrannassa ja varsinkin Porissa tällä hetkellä? Ei sellaista ihmistä olekaan, joka tuossa tilanteessa ajattelee heti kaiken vain positiivisesti. Ilman negatiivisia ajatuksia ja kritiikkiä ei toisaalta tapahdu myöskään kehitystä. Ei kritiikissä ole mitään pahaa silloin, kun sille on aihetta, ja tällä kaudella on kyllä ollut. Eikä se tarkoita sitä, etteikö moni muu asia olisi edelleen seurassa hyvin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös