Mainos

Pelaajasiirrot kesken kauden 11-12

  • 304 956
  • 781

Miika666

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka kuinka nyt vituttaisi tilanne niin ei Tepsillä ole varaa oikein missään suhteessa potkia pitkää listaa pelaajia pois, sen jälkeen se jälki vasta vielä rumaa onkin (vai voiko enää rumemmaksi käydä?).
Joka tapauksessa niitä siirtoja olisi kai pitänyt tehdä ennen kautta kovemmalla kädellä, jos niitä oltaisiin tehty. Hauhtosen sopimusta en ole missään vaiheessa oikein tajunnut ja Viinanenkin on liigajyrä, jonka paikan veisi kyllä joku junnukin. Jos täällä aletaan kierrättämään kallispalkkaisia grand-pierrejä ja mccarthyja niin se näkyy vielä pahasti budjetissa. Mitään Makkosia tänne on myöskään turha alkaa ostelemaan.

Sen sijaan sanoisin, että Mäkkärille voisi ojentaa loppukauden pahvia käteen jos ei kallis ole. Mielestäni pelannut ihan hyvin rooliinsa nähden, vaikka virheitä hänkin tekee.

Eli karkeasti sanottuna pitäisi pyrkiä hankkimaan hintalaatusuhteelta hyviä pelaajia toisin kuin nyt, tuskin viinanen tai hauhtonen mitään halpoja kavereita ovat vaikka eivät saa mitään aikaiseksi, samaan hintaan saa 6junnua jotka eivät saa sen enempää aikaiseksi mutta joilla on vielä mahdollisuus oppia pelaamaan.
 
Vois vaikka aloittaa näistä Vuoren ulkomaalaislöydöistä Raboin, Cerny ja Schwarz. Toimistolta vois samalla oven avauksella kävellä Vuori Virran kanssa käsikynkkää.

Laittaisit varmaan sitten myös Upi Ylösen sivuun kun ei ole saanut uusista molareista koulittua liigakelpoisia?

Muutenkin ihan järjetöntä alkaa edes ehdottelemaan mitään massapotkuja pelaajille ja valmennusjohdolle. Kyllä tuossa joukkueessa potentiaalia on yllin kyllin. Pitää vain löytää toimivat koostumukset, saada maalien ja voittojen myötä itseluottamus raiteilleen ja saada sitä kautta peli rullaamaan. Toki sekin auttaa, että saadaan joukkue pelaamaan valmentajan haluamalla tavalla.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Laittaisit varmaan sitten myös Upi Ylösen sivuun kun ei ole saanut uusista molareista koulittua liigakelpoisia?

Muutenkin ihan järjetöntä alkaa edes ehdottelemaan mitään massapotkuja pelaajille ja valmennusjohdolle..

Empä ois uskonut, että....

Saa näyttää kohdan jossa olen vaatinut Ylösen ulkoistamista.

Minkä vuoksi vuosi toisen jälkeen tänne hankitaan jotain projekteja. Syksyllä saadut 3 pistettä ovat saman arvoisia kuin maaliskuussa voittavalla maalivahdilla saadut 3 pistettä, mutta nyt me ei vaan saada niitä pisteitä.

Miksi on ihan järjetöntä alkaa ehdottelemaan massapotkuja valmennusjohdolle?
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Sen sijaan sanoisin, että Mäkkärille voisi ojentaa loppukauden pahvia käteen jos ei kallis ole. Mielestäni pelannut ihan hyvin rooliinsa nähden, vaikka virheitä hänkin tekee.

Tämä on aika leimallista Mäkkärin kiekolliselle pelille, eli haetaan paljon riskillä läpisyöttöjä ja tämän lisäksi Mäkkärillä on erikoinen tapa vetää lumet kiekon päältä syöttö- tai laukaisutilanteessa muutaman kerran pelissä. Itse aikoinaan kritisoin Mäkkäriä siitä, että ainakin kerhoaikana pisteistä maksettiin kova hinta, kun kolikon toisena puolena oli lukuisat kiekonmenetykset. Siltikin miehestä jää enemmän positiivista käteen, jos vaan oikea rooli löytyy.
 
Huutelenpa tähän ketjuun: muistaako joku jotain tiettyä syytä sille, että Justin Morrisonilla ei ole vieläkään sopimusta mihinkään seuraan? Jotain loukkaantumista tms.? Viime kaudella siis Lukossa pelanneesta ja 51 & 41 pistettä kahdella SM-liigakaudellaan tehneestä laiturista kyse. Mietin vaan...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Viime kaudella siis Lukossa pelanneesta ja 51 & 41 pistettä kahdella SM-liigakaudellaan tehneestä laiturista kyse. Mietin vaan...

Kiitos, mutta ei kiitos. Ei me mitään vanhoja ketun ylijäämiä tarvita. Stone on Morrisonin paikalla jo Tepsissä ja Morrison todella oli ainakin Lukossa aika kallispalkkainen ja tuskin nytkään mikään halpa olisi, vaikka hinta olisi tippunut. Jos loukkaantumista on ollut, niin toisaalta sehän sopisi kuin nyrkki perseeseen meidän joukkueeseen muiden vemppojen sekaan.

Jos pelaajia on pakko hankkia niin hankkikoot Arse jonkun nuoren kanukin, jolla jalat sähisevät ja näyttäisi vähän asennetta tuolle porukalle.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Itse aikoinaan kritisoin Mäkkäriä siitä, että ainakin kerhoaikana pisteistä maksettiin kova hinta, kun kolikon toisena puolena oli lukuisat kiekonmenetykset. Siltikin miehestä jää enemmän positiivista käteen, jos vaan oikea rooli löytyy.

Sama sävel Turkkusessa. Plussapuolella on selvästi enemmän merkintöjä kuin negapuolella. Kiekko on turhan höllässä miehellä ja se läpisyöttökin meni vastustajalle taaksepäin sokkona (Pelsu-matsi). Mutta pitäisin jampan joukkueessa silti kauden loppuun saakka.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Huutelenpa tähän ketjuun: muistaako joku jotain tiettyä syytä sille, että Justin Morrisonilla ei ole vieläkään sopimusta mihinkään seuraan? Jotain loukkaantumista tms.? Viime kaudella siis Lukossa pelanneesta ja 51 & 41 pistettä kahdella SM-liigakaudellaan tehneestä laiturista kyse. Mietin vaan...

Morrison meinasi ainakin kesällä lopettaa kokonaan jääkiekon pelaamisen. Eli todennäköinen syy sopimuksettomuuteen on se ettei hän enää ole aktiivipelaaja.
 
Saa näyttää kohdan jossa olen vaatinut Ylösen ulkoistamista.

Minkä vuoksi vuosi toisen jälkeen tänne hankitaan jotain projekteja. Syksyllä saadut 3 pistettä ovat saman arvoisia kuin maaliskuussa voittavalla maalivahdilla saadut 3 pistettä, mutta nyt me ei vaan saada niitä pisteitä.

Miksi on ihan järjetöntä alkaa ehdottelemaan massapotkuja valmennusjohdolle?

Ei ole kohtaa, jossa olisit vaatinut Ylösen ulkoistamista. Siksi esitinkin sen kysymysmuodossa, josta osoituksena kysymysmerkki lauseen perässä. Jos kuitenkin olisit valmis luovuttamaan Schwarzin kanssa, niin samalla kai sitten Upi joutaa eläkkeelle. Jos et ole valmis antamaan Ylöselle ja Schwarzille työrauhaa, niin mitä toisellakaan heistä tekee jos toinen lähtee nyt kun työ on vasta alussa? Ja niistä projekteista puheenollen, jokainen joukkue hankkii niitä. Ja ihan kaikille pelipaikoille. Turussa tuo on koettu hyväksi toimintamalliksi. Vai oletko eri mieltä projektien nimeltä Salak, Engren tai vaikkapa Leggio onnistumisesta? Tuossa vain pari esimerkkiä viime vuosilta.

Kun joukkueen johtoporras on päätynyt palkkaamaan uuden valmennusporukan kokonaan seuran ulkopuolelta, niin kyllä heille on hyvänen aika annettava aikaa enemmän kuin yksi kesä ja puolen tusinaa liigapeliä. Siksi on ihan järjetöntä alkaa ehdottelemaan massapotkuja valmennusjohdolle. Pelaajistosta nyt puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kun joukkueen johtoporras on päätynyt palkkaamaan uuden valmennusporukan kokonaan seuran ulkopuolelta, niin kyllä heille on hyvänen aika annettava aikaa enemmän kuin yksi kesä ja puolen tusinaa liigapeliä. Siksi on ihan järjetöntä alkaa ehdottelemaan massapotkuja valmennusjohdolle. Pelaajistosta nyt puhumattakaan.

Viime kausi Tepsin osalta päättyi peliin numero yhdeksän. Kahdeksas perättäinen tappio SM-liigan heittopussia vastaan ja siihen ei TPS-johto reagoinut millään tavalla. Sama tahti jatkui vielä sitten viiden pelin ajan ja kausi oli lopullisesti taputeltu.

Samaan koomailuun ei vaan ole tällä kaudella varaa. Jos tänään tulee turpaan SM-liigan paskimmalta joukkueelta jo toisen kerran ja otetaan tappio 6/7, niin valmennusjohdon saa erottaa välitttömästi(Ylöstä tämä ei koske, Ylönen saa olla Tepsin malivahtivalmentaja niin kauan kuin miehellä intoa riittää).

Keskusteluja voisi oikeasti alkaa virittelmään vaikka Summasen kanssa, jos illalla ollaan edelleen kolmessa pisteessä.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Jos haluatte lukea aiheeseen liittyvää tekstiä, aloittakaa suoraan tummennetusta pelaajasiirrot-sanasta. Puhun tähän alkuun vähän ohi aiheen.

Samaan koomailuun ei vaan ole tällä kaudella varaa. Jos tänään tulee turpaan SM-liigan paskimmalta joukkueelta jo toisen kerran

Nyt menee mulla ohi aiheen, mutta tartuin tähän omien huomioideni takia. Toki ennen kautta lähes jokainen ennakko/ennustus oli laittamassa SaiPan viimeiseksi. Moni ihmettelee Tapparan rämpimistä. Mutta onko tuo Tapparan pelaajanippukaan lopulta niin paljoa kovempi, kun rostereita katsotaan? Lisänä vielä herra nimeltä Lintner. Tapparalla on hyökkäyksessä jotain tusina-Tenuteja, Makkosta ja muuta. Erkinjuntti ja Venäläinen ehkä Tapparan terävintä kärkeä! Pakistossa Leimua ja Mäntylää, ei SaiPan puolustus ole huonompi. Lisänä Tapparan umpisurkea maalivahtipeli.

Top-5-bottom tulee jonkin aikaa todennäköisesti olemaan joukkueista Ilves, HPK, TPS, SaiPa, Tappara. Uskon kuitenkin JYPin ja HIFKin nousuun tuolta. Tuossahan on neljä joukkuetta, joiden kanssa taistellaan tänä vuonna. Tavoitteeksi siis ainakin sija kymmenen.

Pelaajasiirroista:
Cernyltä ei odotettu mitään. Joten ei liene suuri hutihankinta. Schwarz & Ahlqvist vielä jonkun aikaa Upin koulussa niin hyvä niistäkin tulee. Ulkomaalaisille antaisin vielä jonkin aikaa mahdollisuuden antaa näyttöjä. Olen optimistinen esimerkiksi Birnerin suhteen. Voin kuvitella miehen taas jossain Pelicansissa Suikkasen alaisuudessa, se on skenaario jota en tahdo. Mäkiaholla try-out menossa, mutta hänet otettiin vain korvaamaan siksi ajaksi kun Virtala on pois, eikö? Toki jos mies pitää vaikka kultakypärää muutaman pelin niin miksei. Uskotaan nyt että tänään voitto SaiPasta todella irtoaa ja sitten ketsuppipullo aukeaa. Vaikka tulevat vastukset ovat kovia niin on meillä oikeasti mahdollisuus niistäkin pisteitä napata. Onhan SaiPakin ollut lähellä, miksemme me voisi sitten!
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mäkiaholla try-out menossa, mutta hänet otettiin vain korvaamaan siksi ajaksi kun Virtala on pois, eikö? Toki jos mies pitää vaikka kultakypärää muutaman pelin niin miksei.

Ihan aiheen sivusta vain kysyn, että eikö kultakypärä siirry nyt taas Vahalahdelle?

Vaha 3+1
Mäkkäri 2+2

Vai miten se menee?
 
Viime kausi Tepsin osalta päättyi peliin numero yhdeksän. Kahdeksas perättäinen tappio SM-liigan heittopussia vastaan ja siihen ei TPS-johto reagoinut millään tavalla.

Sittenhän tässä on hyvin kolme matsia aikaa saada kurssi kääntymään. Tai no perättäisiä tappioita on vasta kolme, joten viime kauteen verrattuna tässä on sitten vähintään viisi peliä aikaa kääntää suuntaa. Ei vielä mitään hätää siis. Sanotaan nyt vaikka niin, että niin kauan kun TPS pysyy muun keskikastin tuntumassa, niin kaudesta ei ole menetetty yhtään mitään. Esim. tällä hetkellä pleijaripaikalle 3 pistettä ja yksi peli vähemmän pelattuna.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Top-5-bottom tulee jonkin aikaa todennäköisesti olemaan joukkueista Ilves, HPK, TPS, SaiPa, Tappara. Uskon kuitenkin JYPin ja HIFKin nousuun tuolta. Tuossahan on neljä joukkuetta, joiden kanssa taistellaan tänä vuonna. Tavoitteeksi siis ainakin sija kymmenen.

Pelaajasiirroista:
Cernyltä ei odotettu mitään. Joten ei liene suuri hutihankinta. !

Mielestäni meillä on noista viidestä paras pelaajamateriaali ja sen tulisi näkyä myös jossain, mutta eipä oo näkyny....

Ei odotettu mitään, joten ei haittaa että on paska. Aika uskomaton komentti kyllä ulkomaalaispelaajasta, mutta ei se mitään jokaisella meillä on oikeus tälläkin palstalla omaan elämänkatsomukseen. Cernyn tonttia siis ei voinut vaikka hoitaa joku juniori, oli sitten kehityskelpoinen tahi ei. Cerny on on täysi hutihankinta joka ei tuo joukkueelle mitään lisäarvoa, päinvastoin vie paikan joltain omalta junnulta.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ihan aiheen sivusta vain kysyn, että eikö kultakypärä siirry nyt taas Vahalahdelle?

Vaha 3+1
Mäkkäri 2+2

Vai miten se menee?

Jep, siirtyyhän se. Mutta voihan olla, että Mäkiaho tekee tänäänkin pisteitä. :)
Milloinkas muuten Mäkkärin try-out loppuikaan? Virtalaa ei vielä kokoonpanossa näy. Olen pariin otteeseen sanonut, että Mäkiaho on vain paikkaamassa Virtalaa, joten lähestyykö paluu jo ja kauanko saamme vielä (ainakin) seurata Mäkkärin peliesityksiä?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Mielestäni meillä on noista viidestä paras pelaajamateriaali ja sen tulisi näkyä myös jossain, mutta eipä oo näkyny....

Ei odotettu mitään, joten ei haittaa että on paska. Aika uskomaton komentti kyllä ulkomaalaispelaajasta, mutta ei se mitään jokaisella meillä on oikeus tälläkin palstalla omaan elämänkatsomukseen. Cernyn tonttia siis ei voinut vaikka hoitaa joku juniori, oli sitten kehityskelpoinen tahi ei. Cerny on on täysi hutihankinta joka ei tuo joukkueelle mitään lisäarvoa, päinvastoin vie paikan joltain omalta junnulta.

Pahoittelen, hieman huonot sanavalinnat kun kirjoitin Cernystä. Onhan mies ollut pieni pettymys, mutten osannut odottaakaan muuta 14 pistettä Tshekeissä tehneeltä pelaajalta. Totta puhut, olisi tuolle tontille muitakin samantasoisia. Mutta rahaa tuohon ei palanut, joka lienee hyvä. Nyt varmaan ilmaisin itseäni selkeämmin. Tänään Cerny on tsekkien kanssa ykkösessä, katsotaan miten miehen käy.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Peksi tuntuu nyt melkein joka haastattelussa tai lehdistötilaisuudessa vihjailevan pelaajistoon liittyvillä arvoituksilla. Voiko tästä sitten tulkita suoraan niin, että Peksi haluaisi pelaajasiirtoja remmiin? Aiemmin kirjoittelin tähän ketjuun, että en ole mikään suuri pelaajasiirtojen ystävä suotta ja varsinkaan sen hirmuisen pelaajaloton. Noh, jos tässä tilanteessa mikään ei muu nosta Tepsin pelaamista kuin pelaajasiirrot niin onhan niitä sitten tehtävä. Kysymyksiä on kuitenkin monia.

-Paljon kirstussa on rahaa tällaisia hankintoja varten? Luulen, ettei paljoa.
-Löydetäänkö sopivia pelaajia oikeisiin rooleihin?
-Viitaten edelliseen, mitkä ovat pelaajamarkkinat tällä hetkellä? Voi olla vaikea löytää hyvää halvalla, niin kuin aina.
-Onko pelaajavaihdot oikea tapa yrittää ratkaista pelillisiä ongelmia? Entäpä jos pelintaso laskee entisestään? Onko otettu huomioon, että uusi/uudet pelaajat hyppäävät melkoiseen sisäänajovaiheeseen, jossa ei joukkueella edes varsinaista pelitapaa vielä tunnu olevan?
-Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin kysymys? Ketkä ovat lähdössä ja ketkä ovat tulossa?

Yksi parempi painos Kudelkasta puolustukseen toisi vielä jykevyyttä pakistoon, kun Husse nyt on pitkään vempassa. Ensimmäisenä puolustuksessa saattaisi olla lähtijänä Raboin, vaikka hyviä otteita aina välillä väläytteleekin. Turha kuitenkaan raahata Tepsiin mitään McCarthyja, joiden pelityyli on suoraan 90-luvun kahvaamiskiekosta.

Hyökkäyksessä Hauhtonen, Hattunen ja Viinanenkin saattavat olla lähtökuopissa. Viinasen kohdalla tehtiin virhe, että laitettiin sopimus suoraan käteen, try out olisi riittänyt. Ei ole pystynyt tuomaan liigajyrämäisenä pelaajan mitään uutta hyökkäykseen. Hauhtonen on ollut tasaisen paska koko ajan, ottajia voisi kuitenkin olla. Hattusessa on paljon potentiaalia ja parhaimmillaan huikea maalintekijä, mutta meno oli jo tukkoista ennen loukkaantumista. Ideaalitilanne olisi saada joku vanha tuttu takaisin, jonka taso tiedettäisiin, ei kuitenkaan jäähdyttelymielessä. Tyler Bouck nyt nimenä kävi ekana mielessä, voimaa ja kiekonhallintaa. Korvaisi heittämällä Viinasen.
 
Täältä ääni pienelle ja perustellulle pelaaja sirkukselle. Tähän myös se että pelaajille pitäisi antaa suurempaa roolitusta. Mielestääni turha laittaa mitään puolustavia jyriä pelaamaan pikku näppärää kiekko kontrollia.
Niillä kenellä on taitoa (ekat kaksi kentällistä) saavat kiekkokontrotella mielinmäärin kuntaas nämä hauhtoset ja muut puolustavat kaverit voisivat pelata vanhan liiton dump&chase&run&gun kiekkoa. Pitkää päätyyn, jätkää levyksi ja laukaus+torikokous ja vaihtoon.

Uskoisin suurimpien muutosten tulevan pakistossa , Vittasmäen ja Raboinin kohdalla jotka eivät ole oikein päässeet mukaan peliin tällä kaudella. Raboin on paljastumassa (hymiö) täydeksi arvaksi ja Vittasmäen kehitys junnaa täysin jo toista kautta paikallaan. Kiertoon ja tilalle sitten se iso ja paha, puolustava puolustaja. Kyllähän tuolta leireiltä noita kavereita tippuu aivan varmasti tuohon ruutuun, vieläkun olisi organisaatiossa joku joka niistä jotain tietäisi.
 

JonKorn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,NUFC, Alan Shearer, John Rambo
Tämän päivän iltalehdessä Pekka Virta ainakin kaipaili pakistoon lisää kokemusta. Samassa jutussa kertoili myös av pelaamisesta sen verran että akseli Laakso-Salo pelaavat hyvää alivoimaa mutta valitettavasti hekään eivät jaksa koko kahta minuuttia.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 

Banjo

Jäsen
Tämän päivän iltalehdessä Pekka Virta ainakin kaipaili pakistoon lisää kokemusta. Samassa jutussa kertoili myös av pelaamisesta sen verran että akseli Laakso-Salo pelaavat hyvää alivoimaa mutta valitettavasti hekään eivät jaksa koko kahta minuuttia.

Juttua en ole lukenut mutta ilmeisesti pohjana on käytetty tätä lehdistötilaisuutta kerho-matsista: http://www.youtube.com/user/HCTPSTurku?blend=3&ob=4#p/c/68D83165A4887829/2/vz02qadc8Eg

Tuossa virta ainakin kertoilee juuri näitä edellämainittuja "faktoja". Jokainen voinee tulkita rivien välistä yhtä sun toista mielensä mukaan mutta omaan silmään esiintyminen on varsin turhautunutta, mikä sinänsä ei peliesityksien jälkeen ole yllätys
 

Miika666

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Puolustaja Garrett Raboin lähtee hakemaan vastuullisempaa roolia muualta. Pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä." -HCTPS facebook

Nyt se sitten alkoi...

[Edit]: Linkki tiedotteeseen TPSn sivuille.

Tämä ei harmita ollenkaan, nyt tilalle joku järeempi uklo mikä pitää oman pään puhtaana. Vielä ku hauhtonen viinanen ja muut kankeat "eläkeukot" ymmärtäis lähteä niin vielä parempi.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siitä kokenut ja aika isokokoinenkin pakki,ihan maajoukkuetasollakin pelannut.

Tai sitten vanha tuttu McCarthy Ai ei vai?

Tai sitten myöskin tuttu Craig Rivet

Joillekkin saattaa olla nimi Dale Clarke myös tuttu.

Ja Kokemusta ja kokoa löytyy myös Erikssonin pojalta.


Enhän minä oikeasti tiedä miten nuo pelaavat,mutta ei kai mun scouttaukset voi mennä paljon huonommin kuin Arsenkaan??

Edit: Linkit vie Eliteprospects.com sivustolle
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Joillekkin saattaa olla nimi Dale Clarke myös tuttu.

Tämä pisti itsellenikin silmään. Olisihan tuo mielenkiintoinen lisä TPS-pakistoon, eihän se kiekollisestikaan huono ollut?

Itse katselin myös eliteprospectsia ja löytyi muuan Ivan Majesky, ikää 35v. Mutta kaikki kun huutelevat puolustavan puolustajan perään, ehkä tässä olisi sellainen? 196 cm, 106 kg, maila right. Voisi tuoda jo ikänsä perusteella sitä kaivattua johtajuutta, ja tuskin se mailakaan niin paljoa tärisee? Tällaisia kavereita voisikin laittaa jatkoajalle av:lle HPK:n Barneyta yms. järkäleitä vastaan...

E: Wikipedian mukaan: "Järkälemäinen Majeský pelaa rightilta ja peruspuolustaja liikkuu kokoisekseen hyvin."

Mielipiteitä ja lisää nimiä?
 
Viimeksi muokattu:

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Itse toivon, että nyt ei tuoda mitään 35v jätkää tänne jolla ei ole kaudeksi ollut sopimusta ja koko kesä on mennyt makkaraa syödessä. Mielestäni paras vaihtoehto saattaisi olla, että löydettäisiin joku 2-4v AHLää pelannut pakki, joka on yrittänyt NHLään noiden leirien pohjalta joka vuosi, mutta ei ole päässyt. Täten pelaaja voisi nähdä ratkaisevaksi askeleeksi isossa kaukalossa pelaamisen (jä tätä kautta kehittymisen kiekollisessa pelissä ja liikkeessä) ja suuren peliajan TPS:ssä. Toki rahaa palaa tässä skenariossa, mutta luulisi että ollaan viimeisestä 5 kaudesta opittu, että noista laiskoista vanhuksista ei ole mitään hyötyä, nyky liigassa ei pärjää jos liike on kovin puutteellista. Täten köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa. Mielummin ostetaan kerralla hyvä ja maksetaan se 150-200k kuin että ostetaan 2-3 turhaketta ja maksetaan jokaiselle 75-100k :P
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös