Pelaajaliikenne kauden 08/09 aikana

  • 172 106
  • 799

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Mitenkäs Sammeli onnistui ensimmäisessä pelissään? Pelasi ilmeisesti lähtökohtaisesti nelosessa, mutta sai myös ylivoimalla peliaikaa?
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Ainakin Holtari on reagoinut loukkaantumisiin eikä jäänyt tuleen makaamaan. Nyt uhratut kaverit ovat selkeästi sieltä heikoimmasta päästä, eikä minulla ainakaan tule mieleen montaakaan parempaa vaihtoehtoa "kauppatavaraksi".
Niin, sinänsä ihan jees että Holtari on hereillä mutta jos mietitään näitä vaihtoja roolituksen kannalta, niin tässä mentiin mielestäni pahasti metsään.

Sentteripuolella on se pahin vaje tällä hetkellä, joten sentterin kauppaaminen tässä tilanteessa on mielestäni varsin typerää. Etenkin kun meille tuli pelaaja joka on ymmärtääkseni täysin samanlainen tapaus kuin Ismo ja Kurki, pienikokoinen ja näppärä mutta valitettavasti myös turhan virhealtis. Mielestäni kaksi tämänkaltaista pakkia on jo siinä rajoilla, kolme on selkeästi liikaa.

Mutta ehkä tämän taustalla on jokin suurempi palapeli, ja nämä siirrot ovat vain alkusoittoa sille. Silloin näissä siirroissa voi olla hyvinkin paljon järkeä, mutta sellaisinaan etenkin tämä viimeinen oli täysin idioottimainen.
 

Kapo

Jäsen
En kyllä suostu näkemään näissä siirroissa mitään muuta hävittyä kuin annoksen espoolaisuutta.
Lada, Bambi, Cami, Uusis, Jomppe... Vielä pari treidiä joissa vaihdetaan annos espoolaisuutta junantuomaan potentiaaliin (Ismo -> simomälkiä, Iso-G -> osmopetterigrönholm) niin hyvä tulee. Saa sitten taas ihmetellä miten jengi on kuin löysällä kullilla nussittu. Jeejee.

En suostu näkemään mitään hyvää tuossa suuntauksessa. Camikin turkuun pelaamaan mestistä ja sitten joku vitun Nättinen pääsee häviämään pelejä kakkosen keskelle kun ei ole senttereitä. Terveellä rosterilla sitten kolmeen ensimmäiseen ketjuun mahtuu nolla kappaletta Espoolaislähtöisiä pelaajia. Nolla, ei yhtään.

Hiukkasen enemmän odotin luottoa omiin kavereihin viimekauden jälkeen mutta Tolsat ja Ryhäset (Konttiset ja Sandellit) ne vaan siellä painaa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Joni Töykkälä ei ole vastaus sellaiseen sentteriongelmaan, joka nyt Benkun ja Stefun poissa olessa on syntynyt.
 

molari

Jäsen
Pakko uskoa, että Cami tulee jossain vaiheessa takaisin, kun saa pelejä ja vastuuta Tutossa "alle" - viime kevään tasollaan olisi ykkössena tällähetkellä - toivottavasti vain ei käynyt niin, että tuosta loukkaantumisesta ei ole vielä kunnolla toipunut tai pahempi vaihtoehto on se, että siitä jäi jotain "pysyvää" haittaa - fyysistä tai henkistä - ei ole eka tai vika kerta, kun lupaava ura hyytyy loukkaantumiseen - etenkin Espoossa.

Toivottavasti noiden pelaajavaihtojen takana on jotain muutakin (tulossa), huonompi vaihtoehto on se, että oltaisiin ns. pakkoraossa tai Holtari & Co yllätettiin ns. housut kintuissa, kun rosteri nimimiesten osalta rakennettiin melko (lievä ilmaisu) loukkaantumisherkkien kavereiden varaan ja nyt tehdään vaihtokauppoja pakkotilanteessa.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Joni Töykkälä ei ole vastaus sellaiseen sentteriongelmaan, joka nyt Benkun ja Stefun poissa olessa on syntynyt.
Hyökkäyspelin osalta ei tietenkään, puolustuspelaamisen osalta olisi osittain ollutkin vastaus.

Toistan nyt itseäni, mutta joukkue on menettänyt liian monta luotettavaa ja fyysiseen peliin kykenevää hyökkääjää viimevuotiseen verrattuna. Viimevuotisen jengin yksi hienoimpia ominaisuuksia oli suvereeni kyky puolustaa niukkaa johtoa ottelun loppupuolella. Ja yksi selitys siihen on että hyökkäyksessä oli todella monta varmaan peliin kykenevää kaveria. Senttereistä siihen oli tarjolla Eaves, Öhman, Viitaluoma ja vielä Sallinen sekä Töykkälä.

Kuvitellaanpa tilanne huomisessa pelissä jossa Blues johtaa maalilla KalPaa vastaan muutama minuutti ennen ottelun loppua. Kuka menee oman pään aloitukseen? Sallinen tulee ensimmäisenä ja ainoana mieleen. No sitten kun Sallinen on raatanut siellä vajaan minuutin verran ja tulee uusi aloitus?
Ehkä Ryhäsestäkin on siihen, mutta toistaiseksi koko mies on minulle vielä kysymysmerkki. Mutta Jani Lajusta en pistäisi kentälle, Nättisestä puhumattakaan, pojat eivät ole kypsiä siihen vielä. Eli vaihtoehtoja ei juuri ole.


Ja vastakysymyksenä vielä tähän loppuun toisen leirin miehille:

Onko teidän mielestänne Sandell-Lajunen-Lostedt sopivampi nelosketjuksi kuin Uusivirta-Töykkälä-Lostedt?
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Älkäähän Blues-henkiset synkistelkö. Teillä on pullat kohtalaisen hyvin uunissa.

Sandellista saa kirjoitella kommentteja, kun/jos mies peliaikaa saa Matikaisen alaisuudessa.

Itse odotan mielenkiinnolla, miten tämä "Uusis" esiintyy tänään Lahdessa. Rooli tullee painottumaan puolustamisen, taklaamisen ja taistelun puolelle, mutta siinä hän kaiketi on kohtuu hyvä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Mielestäni tässä on moni katsellut liikaa vain sinilasien takaa. Voisi ajatella pelaajien kannaltakin. Kuka uskoo Töykkälän tai Uusivirran olleen tyytyväinen omaan rooliinsa?
Joukkueen etu varmaan on lyhyellä tähtäimellä se, jos kehityskelpoiset kaverit raatavat pienessä roolissa, johon eivät välttämättä ole tyytyväisiä. Tällainen syö kuitenkin joukkuetta sisältäpäin. Pidemmälle ajatellen etu vaihdoksista on siis myös joukkueille.
 

molari

Jäsen
Mielestäni tässä on moni katsellut liikaa vain sinilasien takaa. Voisi ajatella pelaajien kannaltakin. Kuka uskoo Töykkälän tai Uusivirran olleen tyytyväinen omaan rooliinsa?
Joukkueen etu varmaan on lyhyellä tähtäimellä se, jos kehityskelpoiset kaverit raatavat pienessä roolissa, johon eivät välttämättä ole tyytyväisiä. Tällainen syö kuitenkin joukkuetta sisältäpäin. Pidemmälle ajatellen etu vaihdoksista on siis myös joukkueille.

Jep, jep, asia on myös noinkin, hyvä esimerkki vaikka Koskiranta, tänäänkin tehnyt jo 1+1 kahdessa erässä ja varmasti saa Saipassa vastuuta ja peliaikaa enemmän kuin Bluesissa oli tarjolla, edelleen samasta seurasta J Immonen on hyvä esimerkki.

Tavallaan siis hyvä päästää kaverit kehittymään tarvittaessa muualle ja aikanaan kysellä takaisin, jos ja kun muualla "puhkeavat" kukkaan.

Kuitenkin esim. koohottavan 0+0 Tolsan, joka on lisäksi aika loukkaantumisherkkä kaveri, pesti tuntuu aika käsittämättömältä, kun saman tason omia kavereita, joilla asenne vähintään samaa luokkaa annetaan/vaihdetaan muualle, kuitenkin "noi" omat kaverit sentään teki kovan raastamisen lisäksi tehoja ajoittain, vähästä peliajasta huolimatta.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Camikin turkuun pelaamaan mestistä ja sitten joku vitun Nättinen pääsee häviämään pelejä kakkosen keskelle kun ei ole senttereitä. Terveellä rosterilla sitten kolmeen ensimmäiseen ketjuun mahtuu nolla kappaletta Espoolaislähtöisiä pelaajia. Nolla, ei yhtään.

Olen kuullut juttua, että Cami olisi Turussa asenneongelman takia. Ei kuulemma oikein harjoittelu maittanut, vaikka paikat olivat kunnossa. Ei näistä sitten tiedä.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Huhuista ja asenneongelmista on hankala sanoa näin virtuaalisesti, mutta hyväasenteinen Cami olisi parhaillaan kovassa roolissa Espoossa.

Koskiranta vaikkapa ei olisi päässyt täällä ollenkaan samaan puuhaan kuin Saipassa. Mutta hyvä että nyt tapahtui ihan yllättävänkin kova läpilyönti. Ei kukaan olisi arvannut, että Koskiranta tekee noin perkeleesti pinnoja ja jättää esim. Jarkko Immonen Jr:n varjoonsa.

Toivottavasti Miettinen saa vielä kunnon tilaisuuden Bluesissa. Ainesta kuitenkin on.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Holtari mokasi.

Täytyy sanoa että Tero Konttinen oli maineensa arvoinen. Tertsi on selvästikin niitä pelaajia jotka saa kaverit vierellä näyttämään hyvältä. Varsinkin vastustajat. Mutta mulle tuli jopa ihan hirvee ikävä Kuoppalaa, Rönnbergiä ja Gustafssonia. Sai tänään syöttöpisteen kun osasi tuoda kiekon edes kerran ylös menettämättä sitä. Täytyy sanoa että hyviä myyntimiehiä on siellä Turussa ollu kun on saanut tän miehen vaihdettua Töykkälään. 100-0 on Bluesia vedetty tässä vaihtokaupassa. Voi lähettää Mestikseen saman tien ja unohtaa sinne.

Sami Sandell taas oli todella näkymätön pelaaja. Näyttäsi että käsiä on pikkaisen enemmän kuin Uusiviralla, mutta kyllä Uusivirran taklaukset ja asenne oli sitä luokkaa että kyllä Ilves tässäkin kaupassa voiton vei. Satuin kuulemaan hallilla myös että Uusivirran ja Töykkälän poispotkimiset ei ole otettu joukkueen keskuudessa mitenkään hyvin. Bluesin yksi vahvuus on hyvä joukkuehenki, joten kyllä nämä Holtarin junailemat vaihtokaupat näyttää musta todella omituiselta.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Myönnän, että hankinnat olivat erittäin hämmentäviä, mutta toisaalta uskon, että tulossa on muitakin muutoksia.
Blues kaipaa yhtä vahvaa vääntäjää neloseen, olisikohan Semir saatavilla?
Lisäksi uskon, että 1-2 ketjua vielä vahvistetaan... Eaves on aivan erinomainen, mutta tästä kaverista ei ole oikeasti mitään hyötyä tällä hetkellä.
 

las palmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Espoo
Hieman pistää ihmetyttämään nämä Konttiset ja Sandellit. Blues tarvitsee aivan ehdottomasti kotimaisen sentterin, jolla on edes jonkinasteinen kyky pyörittää peliä hyökkäyspäässä. Öhmanin tai Eavesin kausi saattaa olla milloin tahansa ohi. Valitettavasti Nättiset ja Lajuset eivät vielä riitä korvaamaan näitä herroja.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kotimaisista senttereistä taitaa olla hankittavissa esim. Teemu Virtala. Sopisi hyvin tämän hetkiseen hankintalinjaan. Eikös Jesse Niinimäkikin ollut sentteri.

Mutta oikeasti en kyllä heti keksi, kuka olisi sellainen kotimainen kaveri joka olisi tuosta vaan irrotettavissa ja hyödyllinen Bluesille. Ja viidettä ulkomaalaista nyt tuskin on tulossa?
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ei se Konttinen nyt niin toivoton ole, mutta sillä pelityylillä pitäisi olla ihan eritason pelisilmä ja fyysiset edellytykset kuin Konttisella. Olisi tappavan tehokas Mestiksessä taikka jossain Tanskassa, mutta SM-liiga on vähän liian kova sarja. Saisiko sitten miehestä koulittua muuta onkin aika arvoitus.

Töykkälä Konttiseen tuntuu ainakin ulkopuolisesta aika ylihinnalta, koska Konttisen sopimus olisi ollut varmasti ostettavissa helposti irti rahavaikeuksissa olevalta Tepsiltä. Haluttiinko sitten Töykkälästä eroon?
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Haluttiinko sitten Töykkälästä eroon?

Jokainen Bluesia objektiivisesti seurannut ihminen on huomannut, että Joni Töykkälän ura on polkenut paikallaan jo useamman kauden. Mies ei ole enää mikään juniori ja, kun kädet eivät yksinkertaisesti Bluesissa riitä ylempiin ketjuihin (neloseenkin kaikkien ollessa kunnossa todella heikosti). Töykkälälle varmasti tekee hyvää yrittää toisessa ympäristössä kasvaa sitä seuraavaa askelta, mitä Espoossa ei koskaan saanut mahdollisuuksista huolimatta otettua.

Konttinen taas on ihan kelpo vaihto Bluesilta. Ei missään nimessä ollut umpisurkea KalPaa vastaan, kun vertaa miten koko joukkue pelasi/ se oli ensimmäinen ottelu. Turha sitä vielä on tuomita. Saahan Kuoppala ja Gustafssonkin vuosien jälkeen vielä armoa, vaikka ovat huonoja olleet aina, poislukien Gustafsson Kiekko-Espoossa ennen polvivammaa.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Jokainen Bluesia objektiivisesti seurannut ihminen on huomannut, että Joni Töykkälän ura on polkenut paikallaan jo useamman kauden. Mies ei ole enää mikään juniori ja, kun kädet eivät yksinkertaisesti Bluesissa riitä ylempiin ketjuihin (neloseenkin kaikkien ollessa kunnossa todella heikosti). Töykkälälle varmasti tekee hyvää yrittää toisessa ympäristössä kasvaa sitä seuraavaa askelta, mitä Espoossa ei koskaan saanut mahdollisuuksista huolimatta otettua.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä, Töykkälälle olisi toki ollut ehdottomasti paikka minu Bluesissani, mutta uskon, että miehelle itselleen tekee nyt hyvää katsella vähän muita paikkoja (niin monta vuotta Joni on meillä nelosessa tahkonnut).
Se, mikä meiltä nyt puuttuu on tällainen Markkuhurmemainen puolustava sentteri neloseen (en luota Sandeliin ja kumppaneihin), siis kokenut pelaaja (vrt.Kuki), joka pystyy ratkomaan play-off-pelejä.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Se, mikä meiltä nyt puuttuu on tällainen Markkuhurmemainen puolustava sentteri neloseen (en luota Sandeliin ja kumppaneihin), siis kokenut pelaaja (vrt.Kuki), joka pystyy ratkomaan play-off-pelejä.

Mikäli Lahdessa liito jatkuu yhtä mollivoittoisena, niin sieltähän voisi tähän rooliin "kaapata" Toni Koivusen. Kaveri on tällä hetkellä niin Bluesin näköinen Centteri kun olla ja voi; rikki joka paikasta, eikä uran jatkokaan ole ihan kirkossa kuulutettu.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Se, mikä meiltä nyt puuttuu on tällainen Markkuhurmemainen puolustava sentteri neloseen (en luota Sandeliin ja kumppaneihin), siis kokenut pelaaja (vrt.Kuki), joka pystyy ratkomaan play-off-pelejä.

Tämä on hyvinkin totta. Ei ole kokenutta kehäkettua ottamassa niitä pakollisia alotusvoittoja, mutta ikävä kyllä jos niin hyvin käy, että playoffeihin päästäisiin ehjällä sentterikalustolla, niin Sallinen olisi nelosessa sentterinä. Ei sinne yksinkertaisesti mahdu enää kundeja. Tosin tällä loukkantumis herkkyydellä yhdelle "Kukille" olisi tilausta.

Tosin ei mitään Sandellia vastaan, ihan kohtuullisesti on mies aloittanut Espoossa mielestäni.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Blues tarvitsee aivan ehdottomasti kotimaisen sentterin, jolla on edes jonkinasteinen kyky pyörittää peliä hyökkäyspäässä.

Arsi Piispanen voisi olla vastaus ongelmiinne, tosin "kyky pyörittää peliä hyökkäyspäässä" on ehkä hieman suhteellista. Saattaisi vielä irrota ihan kohtuullisella korvauksella esim. ämpärillisellä kiekkoja tai jotain.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Jep, jos kriteerinä olisi kyky pyöriä hyökkäyspäässä niin Arsi olisi vastaus ongelmaanne.

Kunhan Holtari parantuu tuosta Konttisen signaamiseen johtamasta aivokuumeesta niin eiköhän äijä järkkää teille vielä ihan kilpailukykyisen rosterin keväälle. Kunhan vähän katselee mihin sitä tarvetta on ja sitten tammikuussa viimestään täräyttää ilmoille pari täsmähankintaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kaksi taitavinta hyökkääjää (Lamppu, Eaves) ja paras puolustava puolustaja (Huzcowski) ovat siis telakalla. Lisäksi mahdollisesti myös päätön koohottaja Uhlbäck joka nyt kuitenkin sattuu olemaan joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Taitovaje on huomattava.

Vaihdokeista Konttinen ei ole vakuuttanut, kuten ei varsinaisesti Sandellkaan. Sandell on kuitenkin ihan pätevä sälli neloseen. Kumpikaan vaihdokki ei ole mikään ratkaisu tämän hetken taitovajeeseen. Olisiko nyt oikea hetki kutsua Cami takaisin Turusta pelaamaan ainakin mj-taukoon asti. Eihän Cami mikään Malkin ole, mutta selkeästi taitavampi kuin esimerkiksi Tolsa tai Sandell.

Huzcowskin tilalle ei sitten olekaan ketään. Alanko on pelannut hieman alle omien odotusten, mutta ei se Alangonkaan tason nosto yksin riitä. Eniten pelottaa, että joudutaan tilanteeseen jossa sekä Konttinen että Kuoppala ovat samaan aikaan kokoonpanossa.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Olisiko nyt oikea hetki kutsua Cami takaisin Turusta pelaamaan ainakin mj-taukoon asti. Eihän Cami mikään Malkin ole, mutta selkeästi taitavampi kuin esimerkiksi Tolsa tai Sandell.

Samaa mieltä siitä, että Camin voisi kutsua takaisin, mutta taitotasosta hieman eri mieltä. Sandell on nimenomaan erittän taitava ja väläyttelee ajoittaina, mutta hän on myös todellä löysä pelaaja, etenkin ratkaisutilanteissa. Sandell voisi olla erinomainen pelaaja, jos Matikainen saa hänet hyvään kuntoon ja asenteen kohdalleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös