Pelaajaliikenne 08 / 09

  • 856 096
  • 2 838

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä olen nimim. Kyynikon kanssa täysin samaa mieltä siitä, että esimerkiksi Norrenan signaaminen on enemmän tahdon asia, kun mikään muu.

Jos Norrenalta kysytään nyt, mikä maa kiinnostaa eniten, niin tottakai sieltä tippuu ruotsia, venäjää ja sveitsiä. Mutta jos hänelle ehdotetaankin IFK:n kanssa 3:n vuoden projektia suht ison rahatukon kanssa, niin se voikin yhtäkkiä kiinnostaa enemmän kuin 1 vuoden sopimus muualla euroopassa.

Eikä huono ajatus ole ollenkaan se, jota joku täällä jo ehdottikin, eli osuus seurasta. Näin ollen Norrena tulisi kirjaimellisesti omaan joukkueeseen pelaamaan, ja motivaatio olisi luonnollisesti sen mukainen.

Norrena on näyttönsä osaamisesta antanut, toisin kun Pitkämäki. Sen takia tälle "omalle pojalle" uskaltaa pidempää pahvia tarjota. Tietää huomattavasti enemmän, mitä olisi saamassa.

Toimintaa Nybari nyt. Aika loppuu... ellei ole Norrenan kohdalla jo loppunut!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen nimim. Kyynikon kanssa täysin samaa mieltä siitä, että esimerkiksi Norrenan signaaminen on enemmän tahdon asia, kun mikään muu.

Tahdon asia tämä ei ole. Ainoastaan joku Norrenan henkilökohtaisessa elämässä vaikuttava syy saattaa tuoda miehen Suomeen. Norrena saa Venäjältä erittäin todennäköisesti jopa miltsin euroissa kätee ja Sveitsistä ja Ruotsista vähemmän. Ihan sama houkutteleeko 3-vuoden projektilla, kun yhdessäkin vuodessa tienaa enemmän kuin yhdelläkään liigajoukkueella on realistisesti mahdollisuutta maksaa kolmessa vuodessa.

Tämä miltsi käteen on arvio Hjallilksen Ylelle antamasta haastiksesta tältä kaudella. Ko. haastattelussa Hjallis kertoo tarjonneensa suomalaiselle pelaajalle 250k euroa bruttona, mutta velivenäläinen tarjosi 1,5 miljoonaa taalaa. Mihin tämä pelaaja päätyi pelaamaan? Vaikea arvata. Uskoisin, että maalivahdista kilpaileminen on vielä verisempää.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi Brennanin sai kätevästi jäähylle taklaamalla sitä. Takuuvarma huitominen tai koukku tuli paluupostissa.
Tämä on muuten niin täyttä p****a kuin olla ja voi. Monesta asiasta Kipiä voidaan syyttää, mutta kaikki kotipelit nähneenä yhtään tämänkaltaista jäähyä en muista nähneeni.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Bismarck: Näin on, sitä en kiellä tietenkään. Tarkoitin tuolla tahdon-asia teemalla lähinnä sitä, että suomalainenkin joukkue (esim. IFK) voi tehdä kaikkensa sopimuksen eteen. Jos 100%:n panostuksellakin pelaaja menee muualle, niin sitten menee. Puhtaassa palkkatulossa olemme esim. Venäjän polven korkeudella. Sille ei voi mitään.

IFK:lla on kuitenkin mahdollisuus tarjota pidempää sopimusta ja osa-omistusta joukkueesta, joka voi olla iso juttu Norrenan tulevaisuutta ajatellen.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
IFK:lla on kuitenkin mahdollisuus tarjota pidempää sopimusta ja osa-omistusta joukkueesta, joka voi olla iso juttu Norrenan tulevaisuutta ajatellen.

Ihan vain mielenkiinnosta ja mitään asiasta tietämättä, miksi Norrena olisi kiinnostunut osuudesta HIFKsta, eikö esim. TPS olisi lähempänä sydäntä?

Sitten vielä isompana kysymysmerkkinä, miksi peristadilainen jengi edes tarjoaisi palasta jengistä Pietarsaaresta olevalle kundille, jolla ei ole mitään liitäntäkohtaa stadiin tai HIFKhon?
 

Machoman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Itse laittaisin Pitkämäen ja Walshin pihalle tai ainakin ulos kokoonpanosta, vaikka yhtään korvaavaa pelaajaa ei saataisi tilalle. IFK:n junioriosastosta tai Mestiksestä löytyy varmasti kavereita, jotka pystyvät vetämään paremmalla tasolla illasta toiseen.

En ymmärrä miksi ei Jalonen kokeile Kiekko-Vantaalla pelaavaa Rony Ahosta joukkueessa? Oli ainakin harjoituspeleissä perusvarma ja suht hyvin liikkuva pakki. Näin ollen voisi Walshille sanoa et "ei ole käyttöä edes vesipoikana"! Myös herra Hackerin voi laittaa samalla takaisin Arkansasiin! Tai irtoaisiko Jouhkimainen SaiPasta vaihdossa yleisön suosikki Hackeriin. Saataisiin samanlainen polkukone tilalle, mutta kotimainen ja oma kasvatti!

PS. Nieminen vaan rohkeesti ykkösveskariks ja kakkoseks joku kokenut ja hommaan suostuva tyyliin "Mika Oksa". Näin Niemiselle annettaisiin luottamuslause ja kuitenkin olisi joku varma kaveri jeesaamassa. Sakke tietenkin vois keskittyä vaan maskottina olemiseen!
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ihan vain mielenkiinnosta ja mitään asiasta tietämättä, miksi Norrena olisi kiinnostunut osuudesta HIFKsta, eikö esim. TPS olisi lähempänä sydäntä?

Sitten vielä isompana kysymysmerkkinä, miksi peristadilainen jengi edes tarjoaisi palasta jengistä Pietarsaaresta olevalle kundille, jolla ei ole mitään liitäntäkohtaa stadiin tai HIFKhon?

Pelaako esim. Jokereissa VAAN Helsingissä syntyneitä? Onhan HIFK;ssakin pelaajia "muualta" Suomesta kuin vaan pk-seudulta. Mutta totta, miksi Norre valitsisi HIFK;n? Raha? Joo, mutta ei tosiaan ehkä pystytä kilpailemaan Venäjän liigan kanssa, vaikka sielläkin alkaa olemaan ongelmia palkanmaksuissa vallitsevan taloustilanteen takia. Ei pystytä kilpailemaan edes Ruotsin, saati Sveitsin kanssa. Siksi ainoa houkutin rahan lisäksi olisi Norren tapauksessa omistus-osuus. Mutta se on utopiaa. Niinkuin aiemmin tuolla kysyin, ovatko Dinot valmiina luopumaan vallastaan? Tuskin!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan vain mielenkiinnosta ja mitään asiasta tietämättä, miksi Norrena olisi kiinnostunut osuudesta HIFKsta, eikö esim. TPS olisi lähempänä sydäntä?

Sitten vielä isompana kysymysmerkkinä, miksi peristadilainen jengi edes tarjoaisi palasta jengistä Pietarsaaresta olevalle kundille, jolla ei ole mitään liitäntäkohtaa stadiin tai HIFKhon?
Samaa mietin tästä. Ei kai meidän tilanne maalivahtisektorilla nyt ihan noin huono ole, että hyvän maalivahdin signaamiseksi pitää tälle tarjota osaomistusta seurasta. Oletan siis, että osaomistus annettaisiin ns. työsuhde-etuna, sillä miksi Norrena, jolla ei ole mitään kytköksiä HIFKhon olisi halukas sijoittamaan seuraan omia rahojaan? Ja muutenkin - mitä arvoa Norrenalle olisi nipusta HIFKn osakkeita uransa jälkeen, vaikka saisikin ne "bonuksena" palkan päälle?

Norrenalla on jo ikää sen verran, että varmasti miettii tulevaa pelipaikkaa myös siltä kantilta, mihin päin maailmaa haluaa sijoittua uran jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
douppi kirjoitti:
IFK:lla on kuitenkin mahdollisuus tarjota pidempää sopimusta ja osa-omistusta joukkueesta, joka voi olla iso juttu Norrenan tulevaisuutta ajatellen.

Tässä vaan taitaa tulla se tuttu ongelma eteen, että HIFK:n dinot eivät juuri tätä siivua halua kenellekään juuri luovuttaa. Kaksi uutta kaveria osti juuri osakkeita, mutta halutaanko IFK:ssa kenellekään pelaajalle antaa siivua joukkueesta? Epäilen vahvasti.

Toki tähän jatkuvaan molariongelmaan pitäisi saada joku pysyväisratkaisu ja tuo voisi hyvinkin sellainen olla, mutta epäilen IFK:n hallituksen halukkuutta tähän.

tumba17 kirjoitti:
Sitten vielä isompana kysymysmerkkinä, miksi peristadilainen jengi edes tarjoaisi palasta jengistä Pietarsaaresta olevalle kundille, jolla ei ole mitään liitäntäkohtaa stadiin tai HIFKhon?

Teillä on sit ilmeisesti pelkkiä stadilaisia joukkueessa? Muistuttaisin Jokeri-ikoni Petri Variksen syntymäpaikasta... se on nimittäin Varkaus!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ihan vain mielenkiinnosta ja mitään asiasta tietämättä, miksi Norrena olisi kiinnostunut osuudesta HIFKsta, eikö esim. TPS olisi lähempänä sydäntä?

Sitten vielä isompana kysymysmerkkinä, miksi peristadilainen jengi edes tarjoaisi palasta jengistä Pietarsaaresta olevalle kundille, jolla ei ole mitään liitäntäkohtaa stadiin tai HIFKhon?

No sitä ei tiedä kukaan, olisiko Norrenalla tipan vertaa kiinnostusta asiaan, mutta ainahan voi yrittää. Tämä on siis 100%:sti pelkkää spekulaatiota, luonnollisesti. Kotimaisen huippupelaajan kohdalla tuollainen keino voi olla niitä ainoita mahdollisuuksia, millä pelaaja tänne saataisiin.

Mitä tulee sitten Norrenan "pietarsaarelaisuuteen" yms. niin eiköhän tässä nyt riittävästi ole ollut omat pojat-projektia, kun iso osa nykyisistä ja varmasti tulevistakin pelaajista on IFK-historian omaavia. Norrenalla on TPS-status, mutta tuskin se on/olisi este millekään.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No sitä ei tiedä kukaan, olisiko Norrenalla tipan vertaa kiinnostusta asiaan, mutta ainahan voi yrittää. Tämä on siis 100%:sti pelkkää spekulaatiota, luonnollisesti. Kotimaisen huippupelaajan kohdalla tuollainen keino voi olla niitä ainoita mahdollisuuksia, millä pelaaja tänne saataisiin.
Tuosa jo aiemmin sitä kysäisin, mutta kysytään uudestaan: mikä sitten olisi pelaajalle näiden bonarina saatujen HIFKn tai minkä tahansa muun seuran osakkeiden arvo uran jälkeen?

Jos (/todennäköisesti kun esim. Norrenan tapauksessa) pelaajalla ei ole mitään tunnesidettä HIFKhon, niin kummankohan tämä valitsee 0,5M€ hanskaan Venäjällä vai 0,3k€ bruttona Suomessa ja päälle pieni nippu HIFKn osakkeita, joiden arvo tulee tuskin ikinä olemaan kovin kummoinen.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Teillä on sit ilmeisesti pelkkiä stadilaisia joukkueessa? Muistuttaisin Jokeri-ikoni Petri Variksen syntymäpaikasta... se on nimittäin Varkaus!

Ensinnäkin en ymmärrä mitä tekemistä Jokereilla tai Petri Variksella, jonka syntymäpaikan kyllä tiesin, on HIFKn omistamisen kanssa tekemistä?

Mun kysymys koskee vain ja ainoastaan sitä, että miksi nykyisen omistuspohjan huomioiden, vahvasti stadilaiseksi leimautuva HIFK, möisi palan jengiä kundille, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa HIFKn kanssa, ei edes yhtään ainoata peliä millään tasolla HIFKn paidassa? Uusia osakkaita HIFK saisi koska tahansa, sellaisiakin jolla on hyvin vahva HIFK-tausta, siksi koko Norrena-idea tuntuu absurdilta.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tuosa jo aiemmin sitä kysäisin, mutta kysytään uudestaan: mikä sitten olisi pelaajalle näiden bonarina saatujen HIFKn tai minkä tahansa muun seuran osakkeiden arvo uran jälkeen?

Jos (/todennäköisesti kun esim. Norrenan tapauksessa) pelaajalla ei ole mitään tunnesidettä HIFKhon, niin kummankohan tämä valitsee 0,5M€ hanskaan Venäjällä vai 0,3k€ bruttona Suomessa ja päälle pieni nippu HIFKn osakkeita, joiden arvo tulee tuskin ikinä olemaan kovin kummoinen.

Okei okei, huono idea. Ei edes sitten yritetä saada Norrea meille. Ollaan tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen ja toivotaan parasta. Edelleen, mun pointti on se että elämältä ei saa mitään jos ei edes yritä. Voihan se olla että Nybari on jo rimpauttanut Norrelle, mutta epäilen. Tosiasia on kuitenkin se että HIFK tarvitsee menestyäkseen maalivahdin, maalivahdin joka on toista kaliiperia kuin nykyiset maalivahtimme. Tästä olemme ilmeisesti samaa mieltä? Miksei siis yrittää ihan tosissaan? Voittaa ei voi jos ei pelaa!
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ensinnäkin en ymmärrä mitä tekemistä Jokereilla tai Petri Variksella, jonka syntymäpaikan kyllä tiesin, on HIFKn omistamisen kanssa tekemistä?

Mun kysymys koskee vain ja ainoastaan sitä, että miksi nykyisen omistuspohjan huomioiden, vahvasti stadilaiseksi leimautuva HIFK, möisi palan jengiä kundille, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa HIFKn kanssa, ei edes yhtään ainoata peliä millään tasolla HIFKn paidassa? Uusia osakkaita HIFK saisi koska tahansa, sellaisiakin jolla on hyvin vahva HIFK-tausta, siksi koko Norrena-idea tuntuu absurdilta.

Eikös Frank Mobergkin ole syntynyt Turussa? Mutta ymmärrän nyt mitä tarkoitit.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Okei okei, huono idea.
Niin oli, hyvä että meni jakeluun.

Ei edes sitten yritetä saada Norrea meille. Ollaan tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen ja toivotaan parasta.
Totta kai yritetään, mutta samalla myös ymmärretään elämän realiteetit, että Norrenan tasoinen maalivahti voi NHL:n ulkopuolella käytännössä valita minkä tahansa seuran, mihin haluaa mennä pelaamaan.

Tosiasia on kuitenkin se että HIFK tarvitsee menestyäkseen maalivahdin, maalivahdin joka on toista kaliiperia kuin nykyiset maalivahtimme. Tästä olemme ilmeisesti samaa mieltä? Miksei siis yrittää ihan tosissaan? Voittaa ei voi jos ei pelaa!
Totta. Mutta ei se ole "yrityksen puutetta", jos unohtaa älyvapaat ehdotukset mallia "tarjotaan sille osaomistusta HIFKsta, niin eiköhän siinä ruplat unohdu. Nyt Nybari hereillä!!"
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tämä on muuten niin täyttä p****a kuin olla ja voi. Monesta asiasta Kipiä voidaan syyttää, mutta kaikki kotipelit nähneenä yhtään tämänkaltaista jäähyä en muista nähneeni.

Mitä enemmän tätä palstaa lukee, sitä enemmän varmistuu se, että ihmiset näkevät tasan mitä haluavat. Sinänsä aika uskomaton efekti. Ilkka Pikkarainen ei ole taitava tai tärkeä pelaaja (14 maalia, liigan 4. paras maalintekijä). HIFK neppailee (johtaa liigan jäähytilastoa). Valmentajan vaihdolla ei ole koskaan merkitystä joukkueen suoritustasoon (Francis/Baxter, Virta/Suikkanen). Maalivahdin osuutta liioitellaan, kyllä se on pakeista kiinni (Jokerit/Riksman). HIFK:n pakit ovat mestistasoa (Kalpa: Ströbä, Varakas, Seppänen..). Kaikki hyvät pelaajat menevät aina muualle ja meille tulee vain paskaa (Lindgren vs. Bates). Kuin kuurot kommentoimassa hittibiisejä.

Onhan HIFK:lla vielä sellainen mahdollisuus pelaajamarkkinoilla, että tarjotaan edut joita ei muualta saa! Kuten pitkä kesäloma. Hiljaista on kysyntä Walshin ympärillä. Eli pakkipula on sittenkin suhteellinen asia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tietääkö meidän puolelta tästä joku mitään? JHag tuossa aiemmin ainakin tyrmäsi ajatuksen.

Rullieria tarjottiin HIFK:hon jo kesällä. Ei kiinnostanut silloin, eikä mun tietääkseni nytkään. Mutta tilannehan muuttuu, jos se on vaihtokauppa: Walsh ulos ja Any Body sisään.
 

Rosenrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mutta tilannehan muuttuu, jos se on vaihtokauppa: Walsh ulos ja Any Body sisään.

Kiitti arvon JHag, näppikseni ja näyttöni valuvat presidentin tummaa paahtoa...

Ei vain, tuolla pakistolla, jotka joutuvat / joutuivat pelaamaan housun tyylisen seulan edessä, mm oman puolustuspelin kustannuksella ei tämä jengi kovinkaan pitkään keväällä pelaa. Ajan kysymys onkin, veikkaan joulutauon jälkeen Kolvi palauttaa Pitkiksen taas maalinsuulle Saken tuorein opein varustettuna...
Käy mielessäni tosiaan kyllä se kuuluisa "pajatso" efekti, mitä missään seurassa ei koskaan myönnetä vrt. Saipa Machulda-case.
Officella huomattu tuo ja Valtanen yrittää pitää talouden kuosissa, siitä pointsit.

Onkos jollakulla tietoa miten kolliemme puolustus on pelanut ylipäätänsä, onko siellä mahdollisuutta nostaa ketään tai Jalosella halua moiseen...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mutta ei se ole "yrityksen puutetta", jos unohtaa älyvapaat ehdotukset mallia "tarjotaan sille osaomistusta HIFKsta, niin eiköhän siinä ruplat unohdu. Nyt Nybari hereillä!!"

No mikä nyt on älyvapaata ja mikä ei. Minun mielestäni osa-omistuksen tarjoaminen ei kuuluu kategoriaan: ahdistus, kiusaus, älyvapaat ideat. Kukaan ei kuitenkaan siis väittänyt, että tallaista esimerkiksi Norrenalle tarjottaisiin. Ideointia se vain oli.

Veikkaan kuitenkin, että rakas seuramme lähestyy Norrenaa sillä perinteisellä IFK-tyylillä, eli ei lähesty ollenkaan. Niin kalliskin ja kaikkee...

Jos IFK:lla on tarkoitus ostaa ensi kaudelle vaikkapa 3kpl 250 000e:n äijää, niin ei muuta kuin jätetään yksi hankkimatta, ja tarjotaan Norrenalle se 0,5milj. Ja tuohon päälle osa-omistusta, niin johan alkaa kuulostaa tarjoukselta SM-liigan mittapuulla.

Todennäköisesti siis sekään (mikään) ei riitä, mutta silloin voi sanoa syvällä rintaäänellä, että yritetty on. Karsitaan hyökkäyksestä mielummin kuin pakistosta+mv:sta. Maalivahtiosasto on (kuten tiedetään) ollut se suurin yksittäinen kompastuskivi IFK:n menstyksen tiellä jo pitkään. Niin ei enää tarvitsisi olla. Kyllä tässä on parit itkupotkuraivarit tullut kärsittyä tälläkin kaudella, kun Lunkan paikkaajaksi saapui noin 5x Lunkkaa huonompi veskari. Vittu mitä touhua!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Onkos jollakulla tietoa miten kolliemme puolustus on pelanut ylipäätänsä, onko siellä mahdollisuutta nostaa ketään tai Jalosella halua moiseen...

Eipä siellä mitään nostettavaa ole, Melart ainoa pelaaja kenellä rahkeita liigaan, muut pelaavat sitten mestiksessä ja niistä ei ole mitään hajua. Mutta jos a-junnuista joku nostettaisiin, niin olisi ainakin sille tuttua hommaa kun omissa soi, tässä maaliero 77-116 (kolmanneksi huonoin päästetyissä). Tiedä sitten, johtuuko heikosta maalivahdista vai siitä, että kaikki vähänkin paremmat puolustajat pelaavat jossain muissa sarjoissa, esim. mestis.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja tuohon päälle osa-omistusta, niin johan alkaa kuulostaa tarjoukselta SM-liigan mittapuulla.

Kyllä tässä täytyy naapuria kompata. Minkä helvetin takia pitäisi tarjota seuran osakkeita jollekin pelaajalle, jolla ei ole mitään yhteyksiä koko seuraan. Jos on pakko maksaa hunajaa niin voihan ne osakkeet sentään myydä jollekin oikeasti seuran lähellä olevalle taholla ja antaa fyrkat Norrenalle. Miksi ihmeessä se edes mitään osakkeita haluaisi, kun tuottoarvo on nolla. Kai se nyt paljon mieluummin ottaa liksansa rahana, kuin piirongin laatikkoon heitettyinä paperinpaloina. Tässä ei ole mitään ideaa. Täysin lose - lose tilanne. Kukaan ei hyödy.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä tässä täytyy naapuria kompata. Minkä helvetin takia pitäisi tarjota seuran osakkeita jollekin pelaajalle, jolla ei ole mitään yhteyksiä koko seuraan. Jos on pakko maksaa hunajaa niin voihan ne osakkeet sentään myydä jollekin oikeasti seuran lähellä olevalle taholla ja antaa fyrkat Norrenalle. Miksi ihmeessä se edes mitään osakkeita haluaisi, kun tuottoarvo on nolla. Kai se nyt paljon mieluummin ottaa liksansa rahana, kuin piirongin laatikkoon heitettyinä paperinpaloina. Tässä ei ole mitään ideaa. Täysin lose - lose tilanne. Kukaan ei hyödy.

Voi olla noinkin, mutta otetaan esimerkki normaalista työelämästä. Jos henkilökunnalle annetaan mahdollisuus omistaa edes osaa työpaikkaansa, saada mahdollisuuksien mukaan jonkinlaista osinkoa tms, niin väitän, tai itseasiassa monet tutkimukset väittävät että työnteko on paljon kiinnostavampaa ja antoisampaa kuin pelkkänä palkollisena oleminen. Tämähän oli nyt ihan yksi skenaario muiden joukossa, voihan se olla että Norre pyyhkisi Pampaslandialaisen perseensä niillä osakkeilla. Edelleen, pointti on se että JOS EI YRITÄ, uusia tai vanhoja asioita, ei VOI voittaa mitään elämässä eikä jääkiekossa. Näkeehän sen missä jamassa HIFK tällä hetkellä on.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos henkilökunnalle annetaan mahdollisuus omistaa edes osaa työpaikkaansa, saada mahdollisuuksien mukaan jonkinlaista osinkoa tms, niin väitän, tai itseasiassa monet tutkimukset väittävät että työnteko on paljon kiinnostavampaa ja antoisampaa kuin pelkkänä palkollisena oleminen.

Tämä on toki aivan selvää ja omiakin kokemuksia on. Mutta täysin päinvastaiseen tulokseen ajaudutaan, jos noita etuja nauttii ainoastaan osa työntekijöistä, tässä tapauksessa siis yksi työntekijä. Kun menee hyvin hyötyjinä ei olekaan kaikki, jotka ovat panostaneet vaan ainoastaan osa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tämä on toki aivan selvää ja omiakin kokemuksia on. Mutta täysin päinvastaiseen tulokseen ajaudutaan, jos noita etuja nauttii ainoastaan osa työntekijöistä, tässä tapauksessa siis yksi työntekijä. Kun menee hyvin hyötyjinä ei olekaan kaikki, jotka ovat panostaneet vaan ainoastaan osa.

Voidaanko kapitalistisessa maailmassa koskaan välttyä siltä että jotkut hyötyvät, toiset ei? No joo, se tästä. Heitin vaan tuon ajatuksen mallina, koska jotenkin tuntuu että ilman ihmetekoja, ei saada koskaan enää uutta "TimThomasta" saati menestystä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miksi ihmeessä se edes mitään osakkeita haluaisi, kun tuottoarvo on nolla. Kai se nyt paljon mieluummin ottaa liksansa rahana, kuin piirongin laatikkoon heitettyinä paperinpaloina.

Ensin täytyisi selvittää, onko kiinnostusta vai. Ja millä yksityiskohdilla. Eihän tässä skenaariossa ole kysymys siitä, että joko otat rahaa tai sitten paperinpaloja osakkeina. Palkkahan juoksee normaalisti koko ajan. Osa-omistus olisi lisä.

Jotain täytyy "pienen" keksiä, tai muuten ryssät ottaa pelaajat rahatukkoinensa. Se on se punainen lanka, jota tässä haetaan. Hieman erilainen tarjous, joka voi olla yllättävänkin kiinnostava. Riippuu tarjouksesta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös