Pelaajaliikenne 08 / 09

  • 856 112
  • 2 838

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En mä tiedä onko Niinimaa likka vai ei, mutta mun mielestä HIFK tarvitsee varmaa oman pään peliä. Hasardipakkeja siellä vaikuttaisi olevan jo ihan tarpeeksi ja Niinimaa toisi ainostaan lisää epävarmuutta tuohon pakistoon.

Onneksi meillä sentään IFK:ssa on varaa luokitella maajoukkuepuolustajat "hasardipakeiksi".
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Janne Niinimaa ei ole koskaan kuulunut omien suosikkipelaajieni joukkoon ja pidän häntä melkoisena itkijänä, mutta se asia on varma, että mies olisi kiekollisesti sekä puolustustehtävissä aivan eri tasoa, kuin yksikään HIFK:n nykyisistä puolustajista. Nyt voidaan ruveta kaivelemaan joitain Stanley Cup finaalien videoita vuodelta miekka ja kypärä tai MM- kisojen mokia, mutta yksikään meidän nykyisistä puolustajista tuskin koskaan tulee kyseisissä kekkereissä edes esiintymään.

Realiteetit hieman päässeet unohtumaan, kun nyky SM-liigan tasosta puhutaan. Niin no onhan tällä palstalla todettu mm. se, että Petteri Nummelinilla ei olisi käyttö HIFK:ssa. Samalla logiikalla Corey Murphyllä ei olisi käyttöä. Pitää nyt erottaa kaksi asiaa toisistaa ja henkilökohtaisten mieltymysten sijaan tarkastella hieman objektiivisemmin tilannetta. Niinimaa olisi suurella todennäköisyydellä liigan TOP 3 puolustaja tällä hetkellä. Tämä ei välttämättä kerro Niinimaan, vaan liigan tasosta.

Niinimaa HIFK:hon on kyllä mielestäni hyvin epätodennäköinen vaihtoehto. Ymmärtäisin pakkipulaa myös huutavan entiseen seuraan Kärppiin siirtymisen ja myös Jokereihin siirtymisen, koska Hjallis/Virmanen osaavat tehdä tarjouksia, joista on vaikea kieltäytyä, mutta HIFK? Miksi ihmeessä seuraan, jota et ole koskaan edustanut ja joka ei edes taistele mestaruudesta? Kari Jalosen takia? HIFK tuskin pystyy lyömään paalua tiskiin niin paljon, että Kärpät tai Jokerit, jotka ovat jo lähtökohtaisesti lähempänä diiliä Niinimaan kanssa, eivät siihen pystyisi vastaamaan. Tai sitten HIFK:ssa ollaan todella epätoivoisia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Menestyvä joukkue tarvitsee tänä päivänä runsaasti kiekollista osaamista alakertaansa. Samoin sentterien tontille. Tämähän tässä hämmentää, että HIFK:n kiekollisten pakkien taso on ollut huono. Siitä ei voi sinänsä Kankea syyttää, jos häntä on etsitty maagiseksi kiekonkäsittelijäksi. Toivottavasti ei. Heikkinen ja Pikkarainen ovat aivan avainasemassa. Se on tosiaankin vanhanaikaista ajattelua, että pakille riittää vain iso koko. Mutta sekin on vanhanaikaista ajattelua, että koko sulkisi kiekollisen taidon automaattisesti pois. Ks. vaikka I.Pikkarainen. Ja tästä tulikin mieleen, että Jerelle todellakin olisi käyttöä nimenomaan kiekollisen pelin osaajana. Jypin pakit ovat btw. suhteellisen kookkaita, kiinnitin tähän erityistä huomiota syksyn matseissa. Siltikin he ovat taitavia pelisysteemin noudattajia.

Kannattaa ylipäätään unohtaa kokorajoitteet kumpaankin suuntaan ja katsoa, mitä pelaaja ylipäätään voisi tarjota joukkueelle. Pentin uskomuksen mukaan pieni pelaaja oli automaattisesti taitava. Otan mielelläni taitavan pygmin messiin ja yhtä mielelläni taitavan ison miehen.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi meillä sentään IFK:ssa on varaa luokitella maajoukkuepuolustajat "hasardipakeiksi".
Se on mielenkiintoista miten ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Mulle on pidemmän aikaa ollut mysteeri miten Niinimaalla on vieläkin niinkin kova status kuin mikä sillä on. Todella epävarman oloinen pakki joka tekee kyllä joka matsissa upeita suorituksia. Varjopuolena on tuplamäärä karmeita suorituksia/peli. Riippuen muusta porukasta on kokonaistulos sitten joko positiivinen tai negatiivinen. Eikä tuo ole todellakaan sitä mitä HIFK tarvitsee. HIFK tarvitsee paljon tasaisemman suorittajan, vaikka sitten hyökkäyspään hyvien oivalluksien lukumäästä kärsienkin.

Muistutetaan nyt että aikoinaan maajoukkueen vakiokalustoa oli esim. Ruotanen ja Siren. No niiden komennuksia en ymmärtänyt koskaan. Eikä se että on ollut joskus aikaisemmin maajoukkuepelaaja merkitse oikeastaan mitään. Tämän hetken maajoukkuepelaajat ovat menneet mun mielestä Niinimaasta ohi jo aikaa sitten enkä pitäisi Niinimaata enää maajoukkuepuolustajana. Toki joku muu on eri mieltä ja voi olla oikeassakin, tämä on vain oma mielipide.

Joku Petteri Nummelin nyt on aivan eri tason jannu joka menisi mihin tahansa liigajengiin aivan koska tahansa. Vaikka onkin Turusta.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistutetaan nyt että aikoinaan maajoukkueen vakiokalustoa oli esim. Ruotanen ja Siren. No niiden komennuksia en ymmärtänyt koskaan.
Tämä sai hymyn suunpieliin. Oikeammin hymyn sai suunpieliini muistaakseni nimimerkki Leon:illa joskus ollut allekirjoitus:
"Saarinen - Ruotanen -Saarinen - Ruotanen - Larionov -ja maali!"

Sitten asiaan. HIFK:n rahatilanne näyttäisi näyttöjen eli tehtyjen pelaajakauppojen mukaan olevan varsin tiukka. Kun otetaan huomioon, ettei yksi pelaaja tuohon rosteeriin kesää tee, luulisin Nybondaksen jo katselevan ensi vuoden joukkuetta. Uusia nimekkäitä vahvistuksia en odota näkeväni tälle kaudelle. Jos Nybari on mitään oppinut tämän kauden joukkueen rakentamisesta, hän tähyilee jo ensi kauden pelaajia.

Ensi kauden joukkueessa Nybarilla onkin rakentamista, kun luultavasti vähintään yksi maalivahti ulostetaan, mikään ihme ei ole, jos kaksi molaria joukkueesta saa lähteä. Pakeista soppari on vain Kankaanperällä ja hyökkääjistä soppari on seuraavilla: Loppi, Pöysti, Petrell, Luttinen ja Hirso.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Nieminen nyt jatkaa hyviä esityksiään maalissa ja Ahlqvist pystyy perusvarmaan peliin ilman suuria floppimatseja, rauhoittaisin juuri nyt veskarin hankinnan niin, että kaikki mahdolliset riskit minimoidaan. Eli mitään tositositosi akuuttia pakkoa ei ehkä ihan vielä ole, mutta verkot on pidettävä toki vesillä. Tammikuun siirtorajan lähestyessä alkaa ihan varmasti tippua myös veskareiden osalta kiinnostavia ja tasokkaita nimiä.

Ja kyllä, muistan Penan tammikuun säädöt erinomaisesti. Homma vaan menee niin, että kyllä niitä pelimiehiä on tammikuussa tarjolla, jos on fyrkkaa. Ja ennen kaikkea, on valmis sitä käyttämään. Joten kaikkein mieluiten mä säästäisin fyrkat sinne siirtorajalle, koska jo parin kk:n palkkasäästöt siirrettynä tammikuun tarjoukseen nostaa ihan mukavasti IFK:n tarjousta. Riippuu toki, millaisista summista puhutaan, mutta oletan, että kohtuu suurista.

Joten tätä taustaa vasten tähtäisin siihen, että veskarin on oltava tammikuun loppuun mennessä täällä ja ehdottoman kova luu. Pitäisi kuitenkin silmät ja korvat auki sen varalta, että tilanteita avautuu ennen sitäkin, mutta minkäänlaista riskiä en ottaisi asian suhteen.

Yksi erittäin suuri ongelma tässä mallissa on tietenkin se, että kukaan nykyisistä veskareistamme ei pääse edes omalle tasolleen ja kaikki menee reisille. Tällöin saattaa olla pakko toimia pikaisesti. En myöskään ole ottanut huomioon hyvän veskarin merkitystä muun joukkueen esityksiin ja kuuluisaa "jengi pelaa vapautuneemmin, kun luottaa veskariinsa"- aspektia.
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tammikuussa, siis siirtorajan läheisyydessä ei sitten enää ole varaa floppeihin vaan hankintojen on oltava varmoja tapauksia. Vielä voi testata ja ottaa try-outiin ennen sopimusta, koska on aikaa hommata toinen tilalle jos homma ei toimi. Tosin scouttauksen pitäisi jo alunperin olla sillä tasolla, ettei floppeja synny ja try-outteja ei tarvita.
Kuinkakohan moni muuten näistä SM-liigan ulkolaisvahvistuksista on oikeasti ns. scoutattuja ja kuinka moni on sellaisia joita on seuroille agentit tarjonneet ja joku on sitten syöttiin tarttunut.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joten tätä taustaa vasten tähtäisin siihen, että veskarin on oltava tammikuun loppuun mennessä täällä ja ehdottoman kova luu.

Josta tuli mieleen, että Canal+ -ottelun aikana näytettiin Elitserienin maalivahtien seivausprosentteja, ja siellä komeili myös A.Ahonen seivausprosentilla 88.jotain. Oliko Elitserienin heikoin vai miksi sitä mahdettiin näyttää? Lähiökuppilani mölinä ylitti juuri silloin selostusvolyymin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Josta tuli mieleen, että Canal+ -ottelun aikana näytettiin Elitserienin maalivahtien seivausprosentteja, ja siellä komeili myös A.Ahonen seivausprosentilla 88.jotain. Oliko Elitserienin heikoin vai miksi sitä mahdettiin näyttää? Lähiökuppilani mölinä ylitti juuri silloin selostusvolyymin.

Näit oikein, täällä tilastot.

http://stats.swehockey.se/

Ari Ahonen on pelannut 167:06 eli n. 2 1/2 peliä torjuntaprosentilla 88,06 ja GAA 2,86. Prosentti on suunnilleen "housut" ja GAA on melkein sama kuin AA:lla. Otos on pieni, kun Ahonen on jäänyt selkeäksi kakkosmaalivahdiksi, ei oikein houkuttele, mutta eihän Ahonen olisikaan mahdollisesti kaupan, jos olisi loistanut alkukauden ajan Ruotsin sarjassa. En tiedä onko Ahonen saatavissa vai ei.
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta pohjat ja taito pitäisi olla kuitenkin Arskalla kunnossa. Kuitenkin lähtökohdiltaan sellainen kaveri, että pystyy huipputasoon. Elikkäs itseluottamusta kohottamalla ja hyvällä maalivahtivalmennuksella varmasti nousisi vielä sille tasolla josta IFK:sta lähti.
Ai niin, siinähän se jo kariutui tuohän hyvään maalivahtivalmennukseen.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toni Mäkiaho ei jatka Timråssa. Olisiko siitä meille uusi laituri? Kiben loukkaannuttuaan olisi Mäkiaho ihan ok mies siihen, vaikka onkin aivan erityylinen pelaaja Kiben kanssa, mutta Kiben palattua Mäkiaho kakkos- / kolmosketjuun.

Pikkarainen-Kuhta
Petrell-Luttinen
Pesonen-Mäkiaho

Kyllä mulle kelpais.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Toni Mäkiaho ei jatka Timråssa. Olisiko siitä meille uusi laituri? Kiben loukkaannuttuaan olisi Mäkiaho ihan ok mies siihen, vaikka onkin aivan erityylinen pelaaja Kiben kanssa, mutta Kiben palattua Mäkiaho kakkos- / kolmosketjuun.

Pikkarainen-Kuhta
Petrell-Luttinen
Pesonen-Mäkiaho

Kyllä mulle kelpais.

Jep, suostuisikohan Mäkiaho ensin diiliin vain jouluun saakka, Kuhdan stunttina. En pudottaisi Liivikiä pois kolmosketjusta ihan helpolla Mäkiahon takia. Mäkiaho pystyy kyllä pelaamaan myös sentterinä, joten olisi kokeilemisen arvoinen hankinta Nybondasilta, ensin try-outille. Uskon, että try-out sopisi Mäkiahollekin, kun hän on tottunut kiertämään seurasta ja maasta toiseen, viime kausina.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Ai siis edelleenkin HIFK:n pitäisi ostaa lisää laitureita, kun pakisto suorastaan huutaa kiekollista osaamista. Jos tilanne olisi toinen, vois Mäkiaho olla tähän kohtaan aika OK hankinta. Mut just nyt ei oo käyttöö.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai siis edelleenkin HIFK:n pitäisi ostaa lisää laitureita, kun pakisto suorastaan huutaa kiekollista osaamista. Jos tilanne olisi toinen, vois Mäkiaho olla tähän kohtaan aika OK hankinta. Mut just nyt ei oo käyttöö.
Laitoin tuon nyt vaan siks, että Mäkiaho ei pelaa enää Timråssa ja ois vapailla markkinoilla, en oo väittänyt ettei HIFK kaipais sitä puolustajaa. Ja kun ei näytä puolustajaa tulevan niin hommataan edes hyökkääjiä sitten. "Hyökkäys on paras puolustus."
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tämän hetken maajoukkuepelaajat ovat menneet mun mielestä Niinimaasta ohi jo aikaa sitten enkä pitäisi Niinimaata enää maajoukkuepuolustajana. .

Ok, meillä on näkemysero, ei siinä mitään. Tähän kohtaan haluaisin kuitenkin vielä puuttua, koska siinä olet selvästikin väärässä. Niinimaahan olisi pelannut mennen tullen viime MM-turnauksessa ilman Venäjällä tapahtunutta loukkaantumistaan. Tämän Douggiekin muistaakseni ilmaisi. Vaikka kyseisen turnauksen puolustajamateriaali ei ollutkaan paperilla kivenkova, tarkoittaa se kuitenkin sitä, että Niinimaa oli viimeisimmässä MM-turnauksessa maajoukkuetasolla ja tuskin tässä nyt kovin isoa muutosta muutaman kuukauden aikana on tapahtunut, vaikka pelituntumaa ei juuri hirveästi olekaan.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Homma vaan menee niin, että kyllä niitä pelimiehiä on tammikuussa tarjolla, jos on fyrkkaa. Ja ennen kaikkea, on valmis sitä käyttämään. Joten kaikkein mieluiten mä säästäisin fyrkat sinne siirtorajalle, koska jo parin kk:n palkkasäästöt siirrettynä tammikuun tarjoukseen nostaa ihan mukavasti IFK:n tarjousta.

Kaudesta on pelattu jo kolmannes ja HIFK on taulukon pohjasakkaa. Jos sama jengi jatkaa samaan tapaan tammikuuhun saakka, HIFK:n starat osallistuvat pleijareihin televisiota katsellen. Ei välttämättä kannata satsata valtavia summia joukkueeseen, joka taistelee sijoista 13-11. Maakunnissa laitetaan parempiakin joukkueita kehiin aika vaatimattomila budjeteilla.

Nyt näyttää siltä että ennen kautta salaa toivomani säälipleijareiden välttäminen saattaa toteutua, tosin hieman ikävämmällä tavalla kuin mitä minulla oli mielessä.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Mäkkärille Virmas-klasuulilla oleva soppari käteen ja treidataan "vaikkaPesonen"-laituri kohtuulliseen liigapakkiin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mäkkärin hyvä puoli on se, että hän osaa oikeastikin pelata myös keskellä. Ajoitus vaan on huono, kun meille tuli jo se tsemppaava sentteri eli Hacker. Mä säästäisin niukkoina aikoina joka ainoan euron alakertaan. Siellä on pakko tapahtua jotain.

Ja siis tosiaankin, rästipelit vähän sotkevat, mutta HIFK:n "oikeakin" paikka on vasta 10. Liigassa on vain 4 joukkuetta, jotka ovat suorittaneet alhaisemmalla pinnakeskiarvolla. Yleensä on tottunut siihen näkökulmaan, että olisikohan alakastiin jäävissä joukkueissa jotain treidattavaa. Nyt HIFK:ta ehkä katsotaan sillä silmällä. Huoh.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Rästipelit kyllä vähän sotkevat taulukkoa meidän kohdalla.

HIFK 2 - 3 Pelicans
Ilves 5 - 1 HIFK
HIFK 0 - 3 KalPa
HIFK 1 - 3 Jokerit

Pistepussi ei kasva pelatuista peleistä vaan voitetuista peleistä. Paperilla tuostakin sarjasta oli laskettu kotiin aikamoinen pistepotti, käteen jäi nolla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pistepussi ei kasva pelatuista peleistä vaan voitetuista peleistä. Paperilla tuostakin sarjasta oli laskettu kotiin aikamoinen pistepotti, käteen jäi nolla.

Niinpä. Siksi juuri ainoa relevantti tapa vertailla joukkueita on niiden toteutunut pistekeskiarvo. Siinä HIFK on 10. Eikä tarvitse funtsia rästipelejä ollenkaan, suoritustaso tähän mennessä on ollut 10/14. Ei ehkä muuta lohtua kuin se, että 10. sija olisi sentään viimeinen sääläripaikka ja sillä välttäisi playoutit - jippii!
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauheaa huomata miten minussakin asuu pieni pena.

Tiedän ja tiedostan, että tällä hetkellä jokainen lati pitäisi laittaa pakkeihin ja Mäkiaho on kohtalaisen kallis.
Kuitenkin sisäinen pena haluaisi antaa Mäkiaholle diilin jollaista ei muualta saa ihan nähdäkseni jossain vaiheessa kautta Lennu-Mäkkäri-Liivik ketjun. Legenda jo ennen syntymistään ja ihan samaa tasoa MM-kisojen Tuomainen-Mäkiaho-Ruutu ketjun kanssa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Henrik Petre on tällä hetkellä vapaana, mites olisi? Mielummin sitä katselisin pakistossa, kun pullukka Walshia.

Sopisi hyvin Nordenskiöldinkadun Kuntoutuskeskukseen aka.HIFK:hon. Jatkoajan pelaajakortissa miehen heikkouksia kuvaillaan näin:
"Loukkaantumisalttius on todella suuri ja vähän jokainen paikka on ainakin osittain rikki."

Nyky-IFK:n näköinen pelaaja siis. Oikeesti, ehkä tämän Harri Hakkaraisen kykyjä ei kannata törkeästi yliarvioda. Ei hän mikään ihmeparantaja sentään ole. Tai jos on, niin sitten vois Nybäri alkaa soitella vaikka Eric Lindrosille.

e. Plussaa toki tämän kauden tehoista Slovan Bratislavan paidassa:
2008-2009, EXM-ZČ HC SLOVAN Bratislava 18 0 0 0 3 10 0,00 0,56
BIFROST CUP 2008 HC SLOVAN Bratislava 3 0 0 0 -2 0 0,00 0,00
 
Viimeksi muokattu:

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
No, ei se täysin selitä tilannetta, mutta oltaisiin Tapparan edellä, jos kolmesta rästistä tulisi edes 4 pojoa.

Treidaamiset muihin liigajengeihin on varmaan aika erilaisia kuin aiemmilla kausilla. Pikkujengit ovat sästääkseen, kun kausikorttirahat on kuitenkin jo sisällä, vaihtaneet pelaajia. Nyt noita "pikkujengejä" on sarjataulukossa meidän edellä ja ne jengit, jotka ovat viivojen alla, ei välttämättä uskalla heikentää joukkuetta kun tiedetään, ettei merkitykselliset pelit lopu välttämättä päätymiseen pleijarien ulkopuolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös