Pelaajaliikenne 08 / 09

  • 856 112
  • 2 838
Suosikkijoukkue
HIFK
Jahas, kauden ensimmäinen paha loukkaantuminen sattui ja Loppi on lokakuun loppuun asti sivussa. Eikä ketään tule tilalle. Tietenkään. Eihän meillä oo käyttöä. Omat pojat hoitaa. Kaiken. Nenän valmennuksessa joka jannu kasvaa kymmenen senttiä ja saa massaa 15 kiloa lisää. Ja Brennan vetää kaikkia TURPAAN! Ja Calounin, Bednarin ja Peltosen mailat on nähty Nordiksella. Me ollaan voitettu tää kausi!

-------------

No niin, Lopin loukkaantumiseen ei siis tietenkään olisi ollut varaa. Joukkue on muutenkin esiintynyt melko epävarmasti ja nyt sitten menetettiin ykkös/kakkossentteri. Tilalle on heittää vain Porthenin tai Ramstedtin kaltaisia samettikätisiä huippumiehiä, joten kyllä kieltämättä hieman huolestuttaa. Siitä huolimatta mulla on jostain oudosta syystä luottamus siihen, että Kojo tietää, mistä puhuu sanoessaan, että omista jätkistä saadaan riittävä tuuraaja.

Penan ja Baxterin aikana olisin varmasti vastaavassa tilanteessa repinyt tsetin silpuksi, jos olisin sellaisen skaffannut, ja ollut valmis luovuttamaan. Nyt kuitenkin luotan siihen, että ammattitaitoinen valmentaja saa käytettävissä olevista pelaajista irti riittävästi tehoja ja jos ei saa, niin sitten siinä vaiheessa hankitaan se stuntti. Ehkä kuitenkin on parempi katsoa, mihin nykyisen pelaajiston kapasiteetti riittää, kuin suin päin hankkia jotain Zionin ja Whiten kaltaisia turhakkeita surffailemaan vain, jotta fanien suuntaan näyttäisi siltä, että tehdään edes jotain.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matti&teppoa lainaten, toivotaantoivotaan-tapaus vaikka kaveri on nähty liigassa 5-6 kauden ajan!? Ihmeellistä.
Toivotaan-toivotaan-tapaus niin kauan kunnes nykykunto/-motivaatio tarkistetaan. Voi olla että olisi yhtä maaginen kuin ennen, voi taas olla ettei olisi. Jos vetää vanhaan malliin niin hyökkäyspää olisi kunnossa, jos taas vetää vanhaan malliin olisi koko jengi hajalla. Kuka näistä tietää.

Kyllä ainakin mun silmissä Caloun on varsinainen toivotaan-toivotaan-tapaus jonka kanssa kaikki on mahdollista. Pistepörssin voitosta hallituksen eroon.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Toivotaan-toivotaan-tapaus niin kauan kunnes nykykunto/-motivaatio tarkistetaan. Voi olla että olisi yhtä maaginen kuin ennen, voi taas olla ettei olisi. Jos vetää vanhaan malliin niin hyökkäyspää olisi kunnossa, jos taas vetää vanhaan malliin olisi koko jengi hajalla. Kuka näistä tietää.

Kyllä ainakin mun silmissä Caloun on varsinainen toivotaan-toivotaan-tapaus jonka kanssa kaikki on mahdollista. Pistepörssin voitosta hallituksen eroon.

Senpä takia voisi tarjota vaikka parin kuukauden try-outia. Siinä selviää mikä on miehen nykykunto/tahtotaso pelata meillä. Mitään ei hävitä. Ja uskon että saattaisi tuoda muutaman uuden silmäparin halliinkin. Vaikka mies on kohta 36v, niin nimi on monen muistissa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jatkoajan otteluraportissa (Ässät-HIFK) puhutaan vähintään 2kk:n sairaslomasta Lopin kohdalla. Tiedetäänkö siellä enemmän, vai mihinköhän perustuu. 6-8 viikkoa sen piti olla alustavasti.

Tämän alkuviikon aikana pitäisi tulla tarkennusta poissaolo-aikaan, joten toivotaan että faktaa saadaan mahd.pian.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Senpä takia voisi tarjota vaikka parin kuukauden try-outia. Siinä selviää mikä on miehen nykykunto/tahtotaso pelata meillä. Mitään ei hävitä. Ja uskon että saattaisi tuoda muutaman uuden silmäparin halliinkin. Vaikka mies on kohta 36v, niin nimi on monen muistissa.
Voihan näillä try-outeilla aina spekuloida, mutta jotenkin vaikea uskoa, että 36 -vuotias pelaaja, jolla on voimassaoleva sopimus, lähtisi minkään try-outin kautta hakemaan pelipaikkaa muualta. Tätä käsitystä tukee mielestäni vielä se, että ainakin haastattelun mukaan on sitoutunut sarjanoususta haaveilevaan seuraan ja perheeseen on kaiken lisäksi syntynyt juuri toinen lapsi, joten eiköhän se ole loppukauden kattava sopimus tai ei mitään. Veikkaan jälkimmäistä.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyynikko:

Onhan se tavallaan noinkin. Mutta tottahan toki kaikki tulevat lokakuussa kuukauden traiautille HIFK:hon. Kun onhan se Penakin poissa.

En usko että kovinkaan helposti mitään avainpelaaja-statuksella liikkuvia ukkoja saa mistään kokeelle tässä vaiheessa kautta. Se joka tulee, tulee loppukaudeksi. Piste. Ja jotenkin tuntuu että Calounin tapauksessa on liikaa kysymysmerkkejä jotta mitään loppukauden sopimusta kannattaisi tältä istumalta tehdä.

Itse pidän paljon todennäköisempänä sitä että Jan liittyy porukkaan tammikuussa kuin nyt. Ja tämä siis siinä tapauksessa ettei hänen nykyinen joukkueensa taistele siinä vaiheessa enää noususta. Loppukauden laina voisi olla siinä tapauksessa loistava veto, kaikin puolin.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Mikä lämmittely tämä Honza-juttu oikein on? Ihme paskaa. Miksei saman tien Sundin tai CrocsKungen, tai vaikka ihan vaan molemmat. Börje Salming varmaan kanssa halukas, kun ei kalsarit myy kaikkien björnien ja taigereiden keskellä.

Jotai rotia!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
JC:n kaksi edellistä kautta:

2006-07, Pardubice HC Czech, 48, 20+12=32,60 PIM
2007-08, Slovan HC Czech, 23, 6+7=13, 16 PIM

Tällä perusteella tällä hetkellä 0,56 -0,666 pinnakeskiarvon kondiksessa ja jälkimmäinen kausi ikävä kyllä vähän huonompi kuin edellinen. Vaikka kuinka tästä äijästä diggasin ja haluaisin uskoa ihmeeseen, niin en millään usko että kovemmassa sarjassa JC yltäisi kuin korkeintaan 0,5 pinnan keskiarvoon per matsi. Kun hän ei ole Murrayn tyylinen kahden suunnan raataja, vaan oletusarvoltaan 1-ketjun snaipperi, ei tuossa kauhean hyvät oddsit ole.

Viime kauden (lähteneiden) hyökkääjien pinnakeskiarvoja:
Vesce 0,79, Guolla 0,78, Murray 0,67, Laakkonen 0,64. Näistä Murray oli selkeästi kokonaisuutena arvokkain joukkueelle. Vescen, Guollan ja Laakkosen tehojen ei katsottu olevan riittävät heidän rooleihinsa nähden. Jamppa on peliprofiililtaan selvästi lähinnä Laakkosta näistä pelaajista ja häntä ei mielestäni kannattanut pitää, huono hinta/laatusuhde ja pelaa nyt liigan huonoimmassa jengissä. Ei ollut kuumaa tavaraa siirtomarkkinoillakaan. JC:n oletusarvona olisi siis "köyhän miehen Laakkonen". Häntä ei voida ottaa ilman tryoutia ainakaan. Tsekin 2-liigassakin olisi luullut syntyvän enemmän pojoja.

Eräs porilainen joukkue ja sen pelaajakoordinaattori ovat varmasti kiinnostuneita tämän tyyppisestä kaverista.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Jos joukkueen snapipperina on yli kolmikymppinen nopsajalka nimeltään Kimo Kuhta, eiköhän sellaiseen joukkueeseen yksi Jan Caloun mahdu, vaikka sitten 45-vuotiaana. Sen verran eritasoisista pelaajista puhutaan kun verrataan vaikka Kimmo Kuhtaa ja Jan Calounia keskenään.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos joukkueen snapipperina on yli kolmikymppinen nopsajalka nimeltään Kimo Kuhta, eiköhän sellaiseen joukkueeseen yksi Jan Caloun mahdu, vaikka sitten 45-vuotiaana. Sen verran eritasoisista pelaajista puhutaan kun verrataan vaikka Kimmo Kuhtaa ja Jan Calounia keskenään.

Olen samaa mieltä. Nämä kaksi pelaajaa ovat aivan eri tason säätäjiä, Caloun on ollut parhaimmillaan maailman huipputasoa. Mutta onhan tuo kyllä älytön peruste: jos joukkueessa on jo 1-snaipperina vitun kovalla liksalla löysä veteraani, niin rima tulevalle snaipperille putoaa? Senhän pitäisi mennä ihan päinvastoin. Jos meillä olisi nyt liigan ykköspyssy, Calounilla olisi hyvä paikka tulla tryoutille: iso kuva on kunnossa, yleisön tuki olisi taattu ja Jampan ei enää oletettaisi yksin tekevän esimerkiksi 4 maalia Jypiä vastaan. Palposti knockaa kumoon ajatuksenkin Calounin tulemisesta. Muutenhan me voitaisiin ottaa Lundell takaisin; kun 1-mv ei ole Pitkämäkeä kummempi, Lunkan on pakko mahtua.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Jep, jep, mutta jos silloin syssymällä tai talvella ei ole niitä AHL-huippuja tai extraliigan pistepörssikärkeä tryoutille jonoksi tunkemassa(hiljaista on ollut edellisinäkin vuosina;)), silloin Caloun olisi mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto.

Lundellista tismalleen samaa mieltä olin jo silloin kun Pitkämäki signattiin, Lundell olisi ollut varmaan vielä merkittävästi halvempi vaihtoehto.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuosta Calounin edellisestä kaudesta: Vain 23 peliä pelattuna ja tämä on merkki siitä, että kaveri ollut telakalla suurimman osan kaudesta. Ei silloin yleensä pääse pelikuntoon koko kautena, joten en liikaa tuijottaisi siihen.

En tosin odottaisi Calounilta mitään pinna per peli tahtia, mutta Calounilla on kyky tehdä välillä uskomattomia tehoja ja saada samalla ketjukaverit lentoon.

Myönnän kyllä sen, että syy miksi Calounia toivon joukkueeseen on puhtaasti nostalginen. Ei järjen kanssa paljoakaan tekemistä, mutta Jan Calounin tapaisia pelaajia ei IFK:hon liian usein ole tuloillaan ja ne jotka olisivat olleet tuloillaan on yleensä ryssitty muualle.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tuosta Calounin edellisestä kaudesta: Vain 23 peliä pelattuna ja tämä on merkki siitä, että kaveri ollut telakalla suurimman osan kaudesta. Ei silloin yleensä pääse pelikuntoon koko kautena, joten en liikaa tuijottaisi siihen.

En tosin odottaisi Calounilta mitään pinna per peli tahtia, mutta Calounilla on kyky tehdä välillä uskomattomia tehoja ja saada samalla ketjukaverit lentoon.

Myönnän kyllä sen, että syy miksi Calounia toivon joukkueeseen on puhtaasti nostalginen. Ei järjen kanssa paljoakaan tekemistä, mutta Jan Calounin tapaisia pelaajia ei IFK:hon liian usein ole tuloillaan ja ne jotka olisivat olleet tuloillaan on yleensä ryssitty muualle.

Taisi olla osan viime kautta glesana. Hyvin kirjoitettu, nimenomaan nostalgiasyistä, siis tunteella haluaisin hänet takaisin. Järki taas sanoo muuta, mutta järkisyyt on yleensä helvetin tylsiä. Ja jotenkin olen niin kyyninen, nimimerkkini mukaan, että en usko että jengiin saadaan muutenkaan mitään "suuria nimiä" tai edes sellaisia pelaajia joista kannattaa hallin käytävillä puhua 10 vuoden kuluttua niinkuin JC;stä nyt!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Montakos Loppi on tehnyt täällä 4 pelissä? Ihan esimerkkinä vaan:)

0+1 Paloposti laidalla eli se vastaa 2+2:ta.

Juuri siksihän pelaajilta kannattaa katsoa pinnakeskiarvo, että kaudet ovat voineet jäädä erimittaisiksi. Viime kaudella on matseja Pubilla kuitenkin yli 20 eli siitä voidaan päätellä jo jotain. Tämä on jännästi 2-jakoinen tilanne: kyllä mullakin nostalgiasyyt puoltaisivat JC:n tryoutia ja jopa diiliä, jos tryout toimii.

Mutta sitten kun pistää nostalgiapuolelta valot kiinni ja katsoo järjellä, niin voi havaita, että ikävä kyllä JC tulisi olemaan 95% todennäköisyydellä tehoiltaan alle koko meidän viime kauden lähteneiden nipun. Ja mitäs täällä sitten sanottaisiin, kun alkuhuuma olisi mennyt ohi? Monella sellaisellakin, joka ei näe mitään hyvää nyky-ifk:ssa, on yllättävän myönteinen asenne Jamppaan - hän tulee, hän räjäyttää pankin ja kaikki on taas kuin 10v sitten! Se olisi mahtavaa. Mutta 36-vuotiaan on paha parantaa tehotasoaan siirtymällä luokkaa parempaan sarjaan. Ja kun se nostalgiahuuma menisi ohi, niin voin kuvitella jatkokommentit: "Ei vittu, nyt tää on jo ihan komiikkaa, kun tänne roudataan entisiä tähtiä floppaamaan ulkomaalaispaikoille" "Nyt meille nauraa jo kaikki, kuka seuraavaksi? Niemisen Veikko?" Ja sitä rataa.

Jäitä hattuun vaan ja jos ulkkaripaikkoja olisi enemmän kuin kolme, voisi tällaiseen kokeiluunkin suhtautua paljon suopeammin. Tai jos tulija olisi Halkidis, jolta pisteitä ei odotetakaan. Jamppa tulisi siis pojoja tekemään, ei vastustajan peliä rikkomaan ja 3-4 -ketuissa raatamaan. Me pistettiin Laakkonen, Vesce ja Guolla ulos Jampan oletusarvoa paremmilla tehoilla ja todettiin, että ei riitä. Nostalgiasyistä puolto tryoutille kuitenkin. Tämä ei ole vitsi: juuri nyt Lundell maaliin Pitkämäen tilalle olisi paljon parempi idea kuin JC:n paluu. Huoh. God I love this team...
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Joo, noinhan se on ja tulisi olemaan mikäli antaisimme nostalgisille tunteille liikaa tilaa. Mitä? Alkaako JHag jo kaipaamaan Lunkkaa? Ei jumalauta. Kyllä me ollaan kusessa!
 

scholl

Jäsen
Muuan Jari Litmanen ei myöskään Lahdessa ole hirveästi kentillä näkynyt, mutta silti esim. Espoossa myytiin niin paljon lippuja, etteivät ihmiset mahtuneet katsomoihin. Jos Caloun olisi IFK:n paidassa niin ainakin itse luopuisin sm-liigaboikotistani. Vähän eriasia käyttää ulkkaripaikka Calouniin kuin Brennaniin. Tai itseasiassa Blues on osoittanut ettei paikkoja oikeastaan ole olemassa rosteritasolla, vaan miehiä voi olla enemmän.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitä? Alkaako JHag jo kaipaamaan Lunkkaa? Ei jumalauta. Kyllä me ollaan kusessa!

Tähän on tultu :). Maalivahdit-ketjussa jopa lisää. Olemme kusessa.

Niin, Caloun myisi varmaan lippuja ainakin alussa, mutta jos pinnoja / menestystä ei tulisi tarpeeksi, HIFK häviäisi kassatapahtumissakin loppujen lopuksi. Mäkin kaipaan isoa tähteä, mieluiten paluumuuttajaa, ja urinoisin hunajaa, jos J. tai T.Ruutu tai edes Salmelaisen Tony palaisi joukkueeseen. Juuri tällaista kaveria HIFK tarvitsee. Tarvitsee paljon enemmän kuin Kuhtaa. Olen satavarma, että Tapparassa ollaan juuri nyt todella tyytyväisiä Niemisen hankinnasta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olen satavarma, että Tapparassa ollaan juuri nyt todella tyytyväisiä Niemisen hankinnasta.
Ja Lukossa Laaksosen, KalPassa Kapasen... No, saihan HIFKikin Hirson.
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myönnettäköön kärsivällisyys on kovilla ,mutta siellä on vielä NHL:ssäkin aika monta äijää joka tippuu AHL:ään. Ja veikkaan myös ,että Ruotsin ja Sveitsin liigastakin tulee putoamaan aika kovanluokan pelureita kesken kauden jos peli ei kulje ja niihin karkeloihin Nybondas&co säästelee fyffeä. :)
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Myönnettäköön kärsivällisyys on kovilla ,mutta siellä on vielä NHL:ssäkin aika monta äijää joka tippuu AHL:ään. Ja veikkaan myös ,että Ruotsin ja Sveitsin liigastakin tulee putoamaan aika kovanluokan pelureita kesken kauden jos peli ei kulje ja niihin karkeloihin Nybondas&co säästelee fyffeä. :)

Olisipa noin. Pahoin pelkään että toimistolla istutaan pää pöytälaatikossa, ei vastata puheluihin, ei meileihin jne. Odottavat ja toivovat että ehkä tämä tästä.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myönnettäköön kärsivällisyys on kovilla ,mutta siellä on vielä NHL:ssäkin aika monta äijää joka tippuu AHL:ään.

Tämä tietenkin pitää kutinsa ja on jokavuotinen toive. Toisaalta luotto tällaisiin pelaajiin on toiveissa joskus vähän liian suuri. Eivät ne syyttä putoa sinne AHL:aan.

Toki siellä voi olla "helmiä" joukossa, mutta lähtökohtaisesti näillä pelaajilla ei ole syystä tai toisesta kulkenut. Muutoihin he pääsisivät sinne isoon liigaan. Vielä paremmin tuo pätee Ruotsissa/Sveitsissä epäonnistuneisiin pudokkaisiin, joita haalitaan. Sellaisia hankittaessa pitäisi todella tarkasti selvittää, miksei edelliselle seuralle ole kelvannut.

No, paha niitä pelaajia on muualtakaan enää tässä vaiheessa hankkia.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meidän puolustus ässiä vastaan:

Ilkka Heikkinen 189cm 89kg
Markus Kankaanperä 184cm 100kg
Hannu Pikkarainen 186cm 89kg
Ivan Majesky 196cm 103kg
Mikko Turunen 187cm 89kg
Joni Haverinen 190cm 90kg
Jani Honkanen 185cm 94kg

Aika hyvin liikkuva puolustus meillä... Kuka näistä ei ole kankea ja hidas? Saattaapi olla että meitin puolustuksella on hienoja vaikeuksia pysyä perässä Puolustuksessakin pitäisi olla edes vähän jalkoja. Näistä vain Turunen liikkuu kohtalaisen hyvin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Meidän puolustus ässiä vastaan:

Ilkka Heikkinen 189cm 89kg
Markus Kankaanperä 184cm 100kg
Hannu Pikkarainen 186cm 89kg
Ivan Majesky 196cm 103kg
Mikko Turunen 187cm 89kg
Joni Haverinen 190cm 90kg
Jani Honkanen 185cm 94kg

Aika hyvin liikkuva puolustus meillä... Kuka näistä ei ole kankea ja hidas? Saattaapi olla että meitin puolustuksella on hienoja vaikeuksia pysyä perässä Puolustuksessakin pitäisi olla edes vähän jalkoja. Näistä vain Turunen liikkuu kohtalaisen hyvin.

Onhan tuossa kaikki hitaan mutta kankean puolustuksen ainekset kasassa. 80-luvulla, jolloin pelitempo muistutti kävelyvauhtia nykyiseen verrattuna, tai vanhassa nhl:ssä noin iso puolustus olisi herättänyt kunnioitusta. JOS ongelma on vain siinä, että joka jampalla on tällä hetkellä reidet täynnä maitohappoa kovasta punttitreenistä ja kestävyysharjoittelusta, niin vastaavasti meitin pakisto tulee kyllä olemaan vaarallinen kaukalossa, kunhan jalat saadaan toimimaan. Toki, kuten on monesti todettu, sitä odotellessa olisi syytä saada maalivahtipeli toimimaan.

Lisäys: Ja jos ongelma EI ole siinä, että pelaajat ovat tukossa reenattuaan niin ahkerasti, vaan siinä, että ne on yksinkertaisesti huonoja, niin me ollaan hävitty tää kausi. Mutta sehän ei liene kenellekään yllätys.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös