Pekingin yleisurheilu

  • 124 154
  • 943

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Puhut siis samasta kaverista jonka kolmen viime arvokisan saldo hopea, kulta, pronssi?

Ettei vaan olisi Domin pää pettänyt kilpailun jännityksestä johtuen.

Fyysisesti sirkuksen parhaalta kaverilta suoritus on pettymys. Wirkkalalta ja Järvenpäältä hyvät suoritukset. Taso Thorkildsenin takana oli kuitenkin melko heikko, eli Pitkämäen olisi pitänyt ottaa hopeamitali rutiinisuorituksella. Itsensä ylittäminenhän tuntuu olevan kyseiselle herralle mahdottomuus.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Äkisti tsekattuna Pitkämäen kauden keskiarvo (jos jättää sitä alas pudottavan Kalevan kisojen karsinnan pois) 85,09, Järvenpään 84,81 ja Wirkkalalla 80,11. En ihan nyt osta näitä floppipuheita noihin verrattuna, ainoa joka jäi selvästi keskiarvostaan oli Tero Järvenpää, mutta taisipa käydä tietty huono munkkikin.

Ihan samaa mieltä. Nyt Suomi-lasit pois päästä ja tarkastellaan kliinisesti tilannetta. Thorkildsen oli edellinen olympiavoittaja, kokenut suurkisakävijä ja hyvä kilpailija. Hänen voittonsa ei täytä minkäänlaisen yllätyksen kriteereitä.

Hopea meni latvialaiselle venyjälle ja tilastojen mukaan näissä kisoissa tulee aina näitä sällejä, jotka tekevät oman ennätyksensä finaalissa. Hänen tuloksensa oli sitä luokkaa, että esimerkiksi Tero Järvenpäänkin olisi pitänyt kiskaista kesän parhaansa/ennätyksensä tietämille, jotta hän olisi hopeaa saanut. Järvenpää ei ole siis 90 metrin vakiotason saavuttanut heittäjä, joka hävisi yllättäen vajaat 87 metriä kiskaisseelle latvialaiselle. Mitään maata mullistavaa ei siis tapahtunut Järvenpään kannalta, shokkiyllätyksistä on turha puhua. Mitä yllättävää oli siinä, että Järvenpää hävisi vajaat 87 metriä heittäneelle? Jos suomalainen on se, joka tulee yllättäen takaa (Evilä Helsingissä -05), meillä unohdetaan samantien sellaiset sanonnat kuin "onnenkantamoinen".

Pitkämäki heitti alle odotusten, hän on sentään hallitseva maailmanmestari ja niin ikään kokenut kilpailija. Hänen olisi pitänyt pystyä hopeaan. Ei ole Pitkämäen vika, että keihään taso on sitä luokkaa, että mies nappaa olympiapronssin alakanttiin menneessä kisassakin. Suomen näkökulmasta voimme olla itse asiassa iloisia siitä, että Pitkämäen tulos riitti jopa pronssiin.

Järvenpäässä näen tulevan maailmanykkösen. Hänellä on loistava asenne, olympiakisoissa pitääkin heittää kaikki tai ei mitään -pohjalta. Se yli mennyt ysikymppinen antaa parin yön nukkumisen jälkeen varmasti aika hyvän itseluottamusruiskeen. Kalevan Kisoissa Järvenpää teki viimeisellään heiton, joka olisi pitänyt tehdä täälläkin. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että about kauden parhaansa Järvenpääkin olisi joutunut tekemään saadakseen olympiahopeaa. Joten 4. sija tähän nähden ei ole millään mittarilla floppi. Floppeja olivat Evilä ja Kruger.

Wirkkala on loistava kilpailija, josta ei taida koskaan tulla suurheittäjää. Mutta hän voi olla tyytyväinen suoritukseensa kesän tasoonsa nähden. Ei kai joku odottanut Wirkkalaltakin mitalia? Jos tilastoista siivottaisiin pois Pitkämäki ja Järvenpää, Wirkkala olisi itse asiassa ottanut olympiapronssia.

Pää ei kestänyt suomalaisilla? Ei pidä paikkaansa. Tuon väittäminen on pessimististä itsesääliä. Suomalaisten pää kesti loistavasti, kaikki menivät finaalin viimeisille kierroksille ja viiden parhaan joukkoon lopullisissa sijoituksissa. Jos pää ei olisi kestänyt ja haettaisiin floppipuheille katetta, niin silloin olisi pitänyt jäädä jo karsintoihin tai loppukisassa sijoille 7 >. Suomalaisten pää kesti, he heittivät hyvin ja tasoonsa nähden eniten mietittävää jäi suomalaisten parhaalle eli Pitkämäelle. Oikeampi muoto pään kestämisen sijaan on todeta, että suomalaiset eivät kyenneet venymään kauden parhaimpiinsa ja milloin viimeksi kolme jätkää samasta maasta teki yhtä aikaa kauden parhaansa 12 kilpailijan joukossa? Hyvä jos 3 kilpailijaa 12:sta ylipäätään tekee kauden parhaansa, näin se vaan menee olympialaisissa. Turha huijata itseään todennäköisyyksien laskennassa.

Suomalaisille keihäänheittäjille kokonaisarvosana 9+. Pitkämäelle 9-, Järvenpäälle 9- ja Wirkkalalle 9,5.

Paras merkki Järvenpään kilpailijaluonteesta oli ultrapettynyt ilme haastattelussa 4. sijan jälkeen. Verratkaa sitä hammastahnamainos Hanna-Maria Seppälään, joka sirkutteli iloisena sekä 4. sijan että välierien viimeisen sijan jälkeen. Jos tappajan asenne puuttuu, nousua maailman huipulle ei tule tapahtumaan. On päivänselvää, että maailman huipulle tarvitaan pohjaksi riittävä tulostaso, joka Järvenpäällä ja Seppälällä on jo hallussa. Mutta tappajan vaisto löytyy vain toiselta.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Pitkämäki oli se ykkösase ja petti jälleen. Ei vain pysty voittamaan mestaruuksia jos kausi ei muuten ole mennyt täysin nappiin. Pää ei kestä kauden mittaan tulevia muuttujia esim säätä, omia pikku vaivoja jne.

Järvenpäältä hyvä kisa, kovassa paikassa kova veto, omien kykyjen ylirajoilla ja pitkälle olisi mennyt. Järvenpää ei ole niin lahjakas kun tämä kaksikko niin veti kovalla riskillä.

Wirkkala, tasoon suhteutettuna paras tänään.

Thor alkaa olemaan jo kaikkien aikojen kovimpia. Pelkästään jo 2x olympiakulta sen sinne jo vittu laittaa.

No onneksi olin ajatellutkin tänään ryypätä tämän päivän.
 

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
Perhana kun menin toivomaan tämän Latvian miehen pudottavan Arvidsonin 8 parhaan joukosta sillä ruotsalaisesta ei olisi ollut hopealle. Voi vittu! Siinä meni kaks mitalia.!. Vittu!!
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Karjala-lippikset väpättää, kun Suomen kansa on petetty. Piti tulla vähintään kolmoisvoitto. Ja kun siellä oli Niina Kelokin katsomossa. Veronmaksajien rahoillako? Entä missä olivat Ike Kanerva ja Niemiset?

Onhan tämä mitalien valossa iso pettymys ja kauden parhaita odoteltiin. Tarkkaavaisimmat huomasivat varmaan Pitkämäen nilkkatuen ja sen, kuinka varoi oikeaa jalkaa. Karsinnan 1. heitto vei selvästi veronsa. Mutta junttien mielestä maailmanmestari Pitkämäki pettää aina.

Joo, mäkään en oikeasti tajua mitä tyydytystä jotkut saavat tästä lyömisestä. Silloin kun pitää suurinpiirtein tasonsa ja voittaa, kuten Pitkämäki Osakassa, niin johan on kansallissankari ja selkääntaputtelijoita riittää, mutta kun tekee tuloksen suurinpiirtein kauden tasonsa mukaan ja saa "vain" olympiapronssia, niin johan ei pää kestä, eikä ole suurkilpailuiden mies. Go figure. Pitäkööt sitten helvetti linjansa, mutta annas olla, kun seuraavaksi taas kultaa juhlitaan, niin eiköhän ole ensimmäisenä nämä em. tyypit iloitsemassa.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Voisitko lyödä jotain faktaa pöytään siitä, että Pitkämäki oli fyysisesti paras finalisteista?

Absoluuttisesti Pitkämäki on lahjakkuudeltaan koko sirkuksen paras heittäjä, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Kehityskin on jo pysähtynyt, osittain sen takia että oma valmentaja Kangas on nykyään joku lajipäällikkö tai joku vastaava viskaali.

Suomella on perkele vain pari mitalitoivoa yleisurheilussa, niillä pitäisi olla parhaat valmentajat ja parhaat olosuhteet.

Edit: Pitkiksen absoluuttisella paremmuudella tarkoitin sitä, että on ainut jolla on lahjoja pommittaa joskus 95m.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Etukäteisveikkaukseni keihään osalta meni nappiin (jompikumpi Tero ottaa mitalin, todennäköisesti pronssin), vaikka muuten kisojen kokonaismitalimääräveikkaukseni kusikin totaalisesti, hyvä niin.
Jos tällainen veikkaus olisi ollut jossain pelattavissa, niin hyvä jos kerroin olisi ollut 1,01.

Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, niin ylivoimainen kaveri oli. Suomalaisten osalta aika tasapaksua puurtamista (pl. Wirkkala, joka yllätti omaan tasoonsa nähden) ja en usko, että Terot kovinkaan tyytyväisiä suorituksiinsa ovat. Tuloslistaa voi rauhassa katsoa ja todeta, että hienosti 3 suomalaista 5 parhaan joukossa, mutta ainakin itselle oli pieni pettymys koko kisa. En muista lähiaikoina seuranneeni yhtä tylsää keihäsfinaalia, muidenkin kuin suomalaisten osalta.

Harmi, että keihäässä on aina niin isot menestysodotukset ja silloin joku hikinen pronssi ei tunnu yhtään missään.
 

Viljuri

Jäsen
Pitkämäellä on melko pitkälle samat sponsorit kuin suurella osalla keskustan ja hieman pienenmällä osalla kokoomuksen ja demareiden kansanedustajia. Lontoon kisoihin pystyisivät helposti rahallisten resurssien puolesta lisäämään henkilökohtaista valmennusta, leiritystä ja vaikka mitä, tältä osin SUL ja Pitkämäki taustajoukkoineen voivat vain valita.

Keihään tuloshan on loistava, kolmen heittäjän sijoittuessa kahdeksan joukkoon. Tason laajennusta ja levennystä olisi saatava aikaan myös muissa lajeissa, eikä tyytyä nykymenoon. Kaikki merkit kuitenkin alkavat osoittaa siihen suuntaan, ettei pelkkä farmakologinen tuntemus ole oikotie onneen, ajatellen vaikkapa Lontoon kisoja.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Milloinkohan viimeksi koko keihästrio on ollut arvokisojen finaalissa viiden parhaan joukossa? Ei sillä, etteikö minuakin vituttaisi ja aika ankarastikin, mutta en nyt lähtisi tuohon grande fiasko-ajatteluun mukaan. Mutta ei kun vaan, suomalaisilla ei pää kestä ja aina floppaavat arvokisoissa. Verorahat takaisin. Suomen kansaa on petetty.
Jees, aikalailla samanlaisia ajatuksia. Harmittaa toisen mitalin menetys ja tietysti sen ainoankin olisi ottanut mieluiten kultaisena. Silti vielä enemmän ottaa päähän jälleen täällä avautuvat spedet, jotka purkautuvat turhautumistaan ja vinkuvat kaikesta mahdollisesta pään kestämisen ja urheilijan tyttöystävän ulkonäön välillä.

Latvialainen yllätti ja Thorkildsen vain on tajuttoman kova, ei tuossa ole mitään hävettävää. Teemu Wirkkala venyi selkeästi. Järvenpää oli ensimmäistä kertaa mitaliehdokkaana, eikä nähtävästi osannut käsitellä jännitystä. Pitkämäellä on ollut vaikea kesä, ja siihen nähden pronssi oli ainakin mulle helpotus. Tottakai kultaan odotin, mutta urheilu on tätä. Suomalaisten penkkiurheilijoiden pää ei kestä.
 

Benny S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pitkämäellä on melko pitkälle samat sponsorit kuin suurella osalla keskustan ja hieman pienenmällä osalla kokoomuksen ja demareiden kansanedustajia. Lontoon kisoihin pystyisivät helposti rahallisten resurssien puolesta lisäämään henkilökohtaista valmennusta, leiritystä ja vaikka mitä, tältä osin SUL ja Pitkämäki taustajoukkoineen voivat vain valita.

Tai sitten voi maksaa Rädyn Sepolle sen satatonnia niin tulee kultaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Loppuun nähtiin sitten vielä kisojen ylivoimaisesti suurin yleisurheiluyllätys, kun Hellebaut kukisti Vlasicin. Tällaista on olympiaurheilu, hienoa että tällaisia tapahtuu!
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
VLASICILLA EI KESTÄ PÄÄ! Vai miten se meni? Hellebaut vei hienolla pelillä kultaa.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
No pettymyshän tuo keihäskisa oli. Mutta en lähde tuolle muotilinjalle haukkumaan suomalaisia. Ja mieluummin katson keihästä kuin muita lajeja.
Tosin tuo naisten korkeus oli huikea kisa. Piti ihan tuulettaa Hellebautin voittoa, pronssinainen oli kaunein.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Loppuun nähtiin sitten vielä kisojen ylivoimaisesti suurin yleisurheiluyllätys, kun Hellebaut kukisti Vlasicin. Tällaista on olympiaurheilu, hienoa että tällaisia tapahtuu!


Jep loistavaa. Toi Vlasic on jotenkin vastenmielisen oloinen urheilija. Näyttääkin ihan sammakolta.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No ei sitten vienyt Blanca kultaa ei. Hatunnosto Hellebautille, paransi kauden parastaan 5 cm ja pelasi vielä loistavaa taktista peliä. Kyllähän Vlasicin yrityksetkin tosin olivat suht. puhdittomia 207:stä, joten siinä mielessä tuo taktikointi olikin hiema arvattavissa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Itse nostaisin Thorkildsenin kaikkien aikojen kahden parhaan joukkoon sen erään tshekkiläisen repäisijän kanssa. Uskomattomat hermot kovassa paikassa. Kaksi olympiakultaa 26-vuotiaana on uskomaton saavutus. Voittanee vielä lisääkin.

Hattu päästä ihQ-Andreakselle, sama pätee toki USA:n pitkien viestien joukkueisiin.
 

Tompse

Jäsen
Melkoista lapastelua suomalaisilta keihäskisassa. Järvenpäälle olisi suonut pronssin, mutta hän tulee vielä heittämään tulevaisuudessa pitkälle, kuten tuo yliastuttu heitto näytti.

Wirkkala yllätti positiivisesti, ihan ok suoritus häneltä.

Pitkämäen pronssi ei kyllä lämmitä yhtään. Melko heikko esitys, tekniikka aivan hakusessa ja kepit lensi taivaalle. Tulos oli vaisu, mutta täysin ansaittu koska tekniikkaa ei oltu hiottu kuntoon. Teron pitäisi nyt jatkossa keskittyä laittamaan tekniikka kuntoon, koska kunto on kova ja voimaa heittojen takana todella paljon. Ja jos nykyisen valmentajan opein tekniikkaa ei saada kuntoon, niin valmentajaa vaihtoon.

Hyvä asia kuitenkin oli, että kaikki suomalaiset olivat viiden sakissa. Eli kokonaisuutena tuloksellisesti hyvä tulos. Mutta yksittäin tarkasteltuna parantamisen varaa jäi paljon.

Kokonaisuutena keihäskisa oli tulostasoltaan aika vaisu, joten siihen peilaten, olisi suomalaisten pitänyt pärjätä vieläkin paremmin. Kaikki kunnia kuitenkin Thorkildsenille, huikea heittovire, tasaista ja parantuvaa sarjaa heitti. Hieno heittäjä, olisipa meilläkin hänen kaltainen heittäjä. Ehkäpä Järvenpäästä tulevaisuudessa voisi tulla.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kyllähän tuosta keihäskisasta sitten lopulta ihan miehekäs tuli tulosten osalta.

Suomalaisista kaikki heittivät vähintäänkin kohtalaisen hyvin tämän kauden kuntoonsa nähden. Wirkkala yllätti positiivisesti ja nappasi hienosti viidennen sijan. Järvenpään tippuminen mitaleilta harmittaa, mutta ihan tasolleen hän tänäänkin heitti. Pitkämäeltä kauden yksi pisimmistä heitoista, joten siinä mielessä ei voi olla pettynyt. Latvian mies veti viimeisellä ohi, mutta minulle se on ihan sama tuleeko pronssia vai hopeaa jos paukut eivät kultaan kuitenkaan riitä. Thorkildsen ansaitsi ehdottomasti voittonsa, ei kahta sanaa.

Naisten korkeus jäi hieman harmittamaan. Olisin todellakin toivonut Vlasicille voittoa, mutta Belgian vastenmielinen Hellebault hyppäsi kuin ihmeen kaupalla 205 ensimmäisellä. Ei voi mitään, mutta tällaista urheilu on.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pitkämäen pronssi ei kyllä lämmitä yhtään. Melko heikko esitys, tiedä häntä mikä sitten petti, kunto, pää vai mikä, mutta heikko esitys ja vaisu tulos.

Oletko sattumoisin huomannut, että Pitkämäellä on ollut ainakin varin viime kuukauden aikana pahoja tekniikkongelmia? Niiden kylkikramppien jälkeen. Tässä valossa tuo pronssi oli varmasti ihan nappisuoritus Terolta, ja mies oli silminnähden itsekin tyytyväinen siihen. Onneksi kilpailu oli tasoltaan (voittoheittoa tietysti lukuunottamatta) näinkin heikko. Wirkkala tosiaan oli ehdoton positiivinen yllätys. Uskon, että hänestäkin kuullaan vielä.
 

Salama44

Jäsen
Pronssi se on mitali sekin, mutta ei vittu, että on pettymys päällimmisenä.
Thorkildsenille ei kukaan mitään voinut. Täysin ylivoimainen ja tämän päivän kuningas. Eniten ärsyttää, että tämä Latvialainen puserti vielä meidän maailmanmestarin edelle ja eikä siihen tietenkään voinut vastata.
Mitalit menivät täysin oikein jakoon. Arvokisoissa kunto ja tekniikka pitää ajoittaa oikein. Sekä Thorkildsen että Kovals tekivät kauden parhaansa oikeaan aikaan. Yksikään suomalainen ei tehnyt kauden parasta tärkeimmässä kilpailussaan. Eniten kauden tasoonsa nähden venyi Teemu Wirkkala.

Thorkildsenin tekniikka on ylivertainen. Hän ei hosu eikä hypi rähmälleen pitkin tartania vaan heittää todella varmoja heittoja pystyssä pysyen niin kuin keihäänheittajät ennenkin heittivät. Pitkämäen kohdalla ei voi käsittää miksi hän heittää niin korkealle kun hän ei ole maailmanennätyskunnossa. Heti kun hän vähän laski heittojen korkeutta kaaret pitenivät, mutta hän teki sen liian myöhään. Kyllä sitä kaarta voi sitten nostaa jos rahkeissa näyttää ensin olevan varaa niihin reilusti yli ysikymppisiin. Tero Järvenpää totesi aivan oikein, että "eihän meistä muista ollut Thorkildenille mitään vastusta".

Kyllä keihäs on laitettava pettymysten joukkoon vaikka mitali se on pronssikin. Keihäs oli kuitenkin se laji josta ennen kisoja sitä kultamitalia odotettiin. Siinä mielessä himmeä mitali oli pettymys kun ei ollut edes paineita kultamitalista.
 
Ei ole juuri keihästä seurannut, jos joku uskoi karsinnan jälkeen Thorkildsenin heiton olevan hukassa.

Menepä sanomaan tuo Maestrolle päin naamaa kun hän saapuu Vimpeliin tuolta Pekingistä, Cannesin kautta luonnollisesti.

Jari Porttila kolumnissaan 22.08.2008 kirjoitti:
Finaalista tulee tiukka taistelu. Nelikko Pitkämäki - Thorkildsen - Vasilevskis - Järvenpää ratkoo karsinnan perusteella mitalien kohtalon. Kuka nelikosta sitten romahtaa, tai epäonnistuu? Karsinnan ja sen jälkeisen elekielen perusteella veikkaisin Thorkildseniä
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Pakko kyllä sanoa, että onhan norskin heittäminenkin ihan eri näköistä kuin suomalaisilla. Paljon tyylikkäämpää. Siinä, missä Thorkildsen kylmän viileästi viskoo keihään taivaalle ja antaa pienet tuuletukset perään, yhdistävät suomalaiset jonkun helvetin pääedellä pituushypyn mukaan. Vai mikä uimahyppy lieneekään. Jotenkin aika yllättävää, ettei Pitkämäelle sen enempää ole loukkaantumisia näistä loikista tullut.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno heittäjä, olisipa meilläkin hänen kaltainen heittäjä. Ehkäpä Järvepäästä tulevaisuudessa voisi tulla.

Eikö meillä jo muka ole? Kyllä tuo Pitkämäki nyt minusta aika lailla samantasoinen kaveri Thorkildsenin kanssa on, vaikka nyt jäikin pronssille. Äkkiä ne entiset menestykset unohtuu, ei siitä ole kuin vasta vuosi kun Pitkämäki oli ykköspallilla arvokisoissa.

Kyllähän tuo pronssi oli pieni pettymys kun enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia, perkele kun se Latvian mies meni vielä viimeisellään pudottamaan toisen Teron neljänneksi, olisihan tuo ollut mukava nähdä Järvenpääkin mitaleilla. Sääli että se todella pitkä heitto karkasi yliastutuksi. Pitkämäen pronssi oli sikäli hyvä suoritus että hänellä on ollut paljon vaikeuksia tällä kaudella ja ilmeisesti nytkin oli joku paikka rikki. Wirkkala yllätti positiivisesti, miehen taso on kuitenkin viime aikoina ollut sitä 78-79 metriä ja nyt selvä parannus siihen ja ihan kauden parhaansa tuntumaan vaikeassa paikassa. Mielestäni ihan hatunnoston arvoinen suoritus, viides sija ei ole huono suoritus Wirkkalalta. Ainakin mies näytti että ansaitsi sittenkin kisapaikkansa vaikka se moneen kertaan kyseenalaistettiin kun tulostaso oli heikohko tuossa kesällä.

Mutta joka tapauksessa, mitali tuli ja siihen yhteenkin pitää olla aina tyytyväinen. Ei nämä kisat kuitenkaan sellaista mitalisadetta ole olleet että pronssin jälkeen pitäisi naama muikunvitulla olla. Sampio tuossa sanoikin hyvin ylempänä että suomalaisten penkkiurheilijoiden pää ei kestä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös