Mainos

Peking 2022: Suomi

  • 248 651
  • 1 889

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No harrastelemaan siinä mielessä, että palkkatyön ulkopuolista toimintaa.
Eikös se olisi samanlaista harrastelua riippumatta siitä, mistä nämä pelaajat otetaan? Jos siellä olisi NHL-pelaajia niin olisivat harrastelemassa. Samoin MM-kisat ovat harrastelua.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aika haastavana näen Topi Niemelän pääsyn olympiajoukkueeseen. Kuitenkin hänen suurimmat vahvuudet tällä hetkellä ovat ylivoimapelaamisessa eikä yv-pakin rooliin taida olla asiaa, kun tarjolla siihen rooliin ovat myös Vatanen, Kaski, Lehtonen ja Kemiläinen. Av-pakin rooliin Niemelä ei ole uskottava kandidaatti. Jalonen on sitten valinnut vielä yleensä kaksi yleispakkia, jotka eivät lähtökohtaisesti saa jääaikaa kuin tasakentällisin ja en ole varma, onko Niemelän kaltainen kiekosta elävä puolustaja parhaimmillaan tuollaisessa roolissa, jossa jääaika jää herkästi 10-12 minuuttiin.

Itse ajattelisin, että pakkikahdeksikko muodostetaan porukasta Vatanen, Lehtonen, Ohtamaa, Pokka, Kaski, Hietanen, Lindbohm, Koivisto, Sund, Kemiläinen, Friman.
 

Randalf

Jäsen
Hartikainen - Manninen - Ma. Granlund
Korpikoski - Kontiola - JM Aaltonen
Rajala - M. Aaltonen - Ojamäki
Pesonen - Filppula - Pulkkinen
Komarov - Björninen - Anttila

+ Mäenalanen/Pakarinen,Kemppainen
/Lehterä?

Pokka - Kaski
Vatanen - Ohtamaa
Kemiläinen - Sund(?)
Hietanen - Lindbohm?

Olkinuora
Metsola
Säteri/?/?/?

Kuukausi sitten näitä tuli pyöriteltyä ja en oikeastaan kauheasti lähtisi näin lopullisten valintojen kynnykselläkään tuota muuttamaan. Suuri kysymysmerkki on toki se, tuleeko joku pieni kieltäytymispiikki; en usko, että koko KHL-kärkemme jää kisoista pois, mutta jokunen avainpelaaja voi hyvinkin jättäytyä pois, mikä taas voi avata esimerkiksi Liigatähdille hyvän sauman murtautua sisään tuomaan jalkoja ja raikkautta.

Edellisiin olympialaisiin verrattuna sanoisin Suomen materiaalin olevan terävämpää ja laajempaa. Tuolloin esimerkiksi Kontiola oli jo kaukana huippuvuosistaan ja Pulkkisen tai Ojamäen tapaisia maalipyssyjä ei ihan samalla tavoin ollut tarjolla ja esimerkiksi Sveitsin Liigan tähdet Rajala & Pesonen eivät ihan samalla tavallaa olleet tyrkyllä ja esillä. Tolvanen oli toki piristysruiske, mutta noin muuten oli ehkä ihan pykälän verran tasapaksumpaa. Lisäksi hiljattain Pohjois-Amerikasta saapuneet Granlundit, Filppulat ja vaikkapa ihan KHL-tähdeksi kohonnut Manninen nostavat heti pelaajamateriaalin profiilia.

Kärki on kova, mutta tuo "bottom six" on sitten astetta enemmän makuasia, kun siellä voi teoriassa jäädä rannalle todella taitavia ja ihan Euroopan huippua edustavia kavereita mallia Kemppainen ja Lehterä ja esimerkiksi PPG-tahdilla Ruotisssa vetänyt Ruohomaa, jotka kärkkyisivät esimerkiksi Björnisen jäädessä pois (en tosin tähän usko) vapautuvaa sentterinpaikkaa ja tälleen. Mäenalanenkin kolkuttelee ovia etenkin kun pelasi mainiosti yhteen Björnisen ja Anttilan kanssa viime keväänä MM-kisoissa (Jokereissa olikin sitten aika karmea kausi hänellä). Laituripuolella esimerkiksi Savinainen olisi ehjänä ollessaan ollut viime kevään joukkueessa ja vahvoilla on myös Pekingiin, mutta sen verran tuonne laitaan on tunkua, että ihan kaikkia asenne 200% taistelijoita Savinaisen ja Leksan tyyliin ei millään saa mukaan mahtumaan - etenkin kun Anttilan kiintiöpaikka sen yhden slotin vie (eikä siinä mitään, kyllä tän Markolle suonee).

laituriosastolle on toki tarjolla myös jokerikortteja mallia Hännikäinen, joka ei EHT-edustuksia ole tälle kaudelle vielä saanut, mutta voisi olla erinomainen palanen alaketjuihin tai miksei ylemmäskin, jos ko. profilin pelaajaa jokin ketju kaipaa - etenkin mikäli enemmän spekulaatioissa ja/tai EHT-näyttöjä antaneita vakiokasvoja jää syystä tai toisesta pois.

MUOKKAUSTA: Tosiaan, se Lehtonenhan on pelikunnossa ja alkanut muuten hyvin kulkemaan... Uhkaisiko leftin pakkina ja kiekollisena maestrona eniten niin ikään leftillä operoivaa Sundia? Kyllähän Lehtosen valinta ihan selvä on, jos vaan haluaa kisoihin lähteä.

Kaikesta huolimatta odotan kisoja kohtalaisella innolla. Jep, it fuckings sucks kun NHL ei ole mukana, mutta tässä on ollu taas monella tapaa sen verran ankeita aikoja, että ihan innolla odotan jännittäviä lätkämatseja, edes orastavaa olympiatunnelmaa ja niitä positiivisia fiiliksiä, joita maajoukkueemme pystyy tarjoamaan.

Ja ihan jo kevään MM-kisojakin (joissa NHL-tähtiloistoa nähdään toivottavasti enemmän kaikilla mailla) ajatellen mielenkiintoiset pelit edessä. Onnistuminen olympialaisissa nostanee osakkeita MM-kisoja ajatellen, jos pelaajalla itsellään vain intoa ja jaksamista kahteen maajoukkueturnaukseen riittää. Muutamia edellisiä kisoja mittavampi NHL-ryntäys, siis ihan jo muutama avainpelaaja, kuitenkin oleellisesti kaventaa Euroopassa kiekkoileville jääviä slotteja edustaa kotikisoissa.
 

Visku-17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Mika "Spede" Pyörälä #17
Noniin eiköhän nyt ole aika pistää omat toiveet/veikkaukset olympiakokoonpanosta tiskiin kattavine perusteluineen ja samalla menettää palstaneitsyys.

GranlundManninenHartikainen
PesonenFilppula (A)Rajala
InnalaAaltonenOjamäki
MäenalanenBjörninenAnttila (C)
KomarovKemppainen

Ufa-trio ei perusteluja vaadi. Jalonenhan tykkää rakentaa ketjuja kaksikoiden kautta niin sama näkyy vahvasti myös näissä valinnoissa. Pesonen-Rajala olivat jo EHT:lla yhdessä, joten eiköhän olympialaisissakin. Sentteriksi voisi heittää Kemppaista, Lehterää, Ruohomaata, mutta oma valintani, uskoisin että myös Jukan, on varakapteeni Filppula. Ei sitä jokapäivä saa yli 1000 NHL-pelin, edelleen piste per peli tahtia Sveitsin liigassa pelaavaa, konkaria euro-olympialaisiin.

Kolmosessa Aaltonen-Ojamäki duo on helppo valinta jo Vitjaz-ketjukaveruuden takia. Kuumin peruna puolestaan löytyy vasemmasta laidasta. Pyörittelin siihen Pakarista, Innalaa, Saarelaa, Turusta, Savinaista, Levtchia, Sallista, Komarovia, Mäenalasta. Kolme viimeistä nimeä jätin suosiolla kilpailemaan 4 ketjun paikoista ja vaikka miten Savinainen onkin ollut luottoratsu niin ehkä on jo muiden miesten aika. En usko Jukan repäisevän ja valitsevan Saarelaa tai Levtchia suoraan olympialaisiin, kun toista ei ole nähty maajoukkueessa sitten Karjalan 2020 ja toinen vasta debytoi eht:lla. Sitten heitä on kolme(Pakarinen, Turunen, Innala). Kaikki näistä pelasivat viime kevään hopeakisoissa, joissa Turunen oli pettymys ja jäikin kiikareille. Innala ja Pakarinen pelasivat vahvat kisat ja kumpi tahansa näistä olisi yhtä hyvä valinta, mutta päädyin Innalaan vahvan alkukauden perusteella. Viime hetken valintakriteerinä nostaisin esiin Innalan Urheilugaala esiintymisen, joka oli oikein mallikas, joten luottoa Jukalta häneen löytyy paikassa kuin paikassa.

Nelosketju on tuttu ja turvallinen. Moni varmasti kyseenalaista Mörön paikan joukkueessa, mutta hän on ollut luottoleijona jo useita vuosia ja täyttää roolinsa paremmin kuin hyvin nelosketjussa ja joukkueen kapteenina. Kuka olisi arvannut, että Marko Anttilasta tulisi(koputtaa puuta) kaksinkertainen olympiakävijä?

Ylimääräinen sentteri olisi kunnossa ollessaan Kemppainen. Lehterä ei ole kuulunut Jukan suosikeihin niin epäilen hänen valintaansa. Ruohomaa on maajoukkueessa jäänyt vähille pisteille, mutta ajaisi asiansa varasentterinä. Toinen ylimääräinen hyökkääjä voisi olla Pakarinen, mutta itse kallistuin kuitenkin Komaroviin. Uncle-Leo voisi tuoda viimeisen silauksen joukkueeseen omalla läsnäolollaan, vaikka pelillinen rooli jäisikin 4 ketjun ja vilttiketjun välille. Pakarinen pystyisi toisaalta pelaamaan missä tahansa ketjussa aina ykkösestä neloseen ja ylivoimalla tai alivoimalla. Kyllähän viime kaudella muutaman pelin Islandersin ykkösketjussa pelanneen Komarovinkin voi laittaa isompaan rooliin, mutta pisteitä Pakariselta voisi odottaa enemmän kuin Komarovilta.

Rannalle jäävistä luottoleijonista ensimmäisiä varamiehiä joukkueeseen olisivat Pakarinen, Sallinen, Ruohomaa. Jos Jukka haluaa yllättää niin kannattaa harkita kolmikkoa Saarela-Lehterä-Pulkkinen vähintään poissaoloja korvaamaan. Laatupelaajia, jotka ovat jääneet hieman sivuun leijonapolulta viime kausina.

SundVatanen
Ohtamaa (A)Kaski
LehtonenHietanen
KoivistoPokka

Pakistossa on viisi "helppoa" valintaa eli Ohtamaa, Vatanen, Kaski, Hietanen ja Lehtonen. Kolme muuta ovat olleet Jalosen luottopakkeja, mutta niin myös muutama ulkopuolelle jäänyt. Sund oli todella vakuuttava hopeakisoissa ja ansaitseekin leiman olympiapassiinsa. Myönnän, että saatoin hieman katsoa kärppälasien läpi Pokan ja Koiviston valintoja, mutta molemmat ovat luotettavia puolustajia molempiin suuntiin. Etenkin Lindbohmin tiputtaminen oli todella vaikea päätös, eikä olisi vääryys jos hän olisi Koiviston tilalla. Pakkipareista Kaski ja Lehtonen saavat hieman kokeeneet ja luotettavat parit niin he saavat viilettä vapaammin. Jukan peluutushan on tunnetusti todella tasaista tasakentällisin, niin näkisin järkeväksi hajottaa tähtiduon eri pareihin, jolloin Sund tulisi Vatasen pariksi. Koivisto-Pokka olisi luotettava nelospari, jos(ja kun) Jalonen haluaa jatkaa kahdeksan pakin peluutusta.

Roolitus on Jalosen pelikirjassa merkittävässä roolissa, joten ylivoima-aikaa kaipaavat Kemiläinen, Saarijärvi, Honka jäävät ilman paikkoja. Topi Niemelän nimeä on turha edes nostaa esille näissä olympiaspekulaatioissa. Yv-pakkien paikat ovat aika kiveenhakatut Vatasen, Kasken ja Lehtosen kunnossa ollessa. Av-parit voisivat olla Koivisto-Pokka ja Ohtamaa-Hietanen, että Atte pääsee nauttimaan alle 2 minuutin alivoimavaihdoista edes hetken tällä kaudella. Lindbohmilla olisi kieltämättä myös vahvuuksia alivoimaan Koiviston tilalle, joten ehkä joudun syömään sanani Koiviston olympiamatkasta. Poisjääntien kohdalla turvautuisin edellämainittujen lisäksi Vittasmäkeen sekä villikortti Jesse Virtaseen. Virtanen olisi mielenkiintoinen vaihtoehto hyökkäävämpään rooliin ja myös ylivoimalle vaikkei maajoukkueessa miestä olekaan nähty 2019 jälkeen. Puolustavampiin rooleihin olisi myös tarjolla Kivistöä ja Frimania.

Olkinuora
Säteri
Metsola

Pelaava maalivahtikaksikko on aika selvästi Olkinuora-Säteri, mutta kolmannen valinta on hieman makuasia. Metsola olisi seurajoukkue näyttöjen perusteella helppo valita, mutta vastuuta maajoukkueessa ei viime vuosina ole herunut. Toisaalta myöskään Tuohimaa ja Ortio eivät ole KHL vahdeista eht:lla päävastuuta päässeet kantamaan niin onkin mielenkiintoista nähdä kuka tulee valituksi kolmanneksi pyöräksi. Jos Liiga jäisi olympiatauolle niin toivoisi näkevän jonkun nuoren nälkäisen lupauksen, mutta kun liigassa pelataan niin eiköhän Jukka jätä suosiolla liigaseurojen veräjänvartijat rauhaan. Kasimir Kaskisuo voisi olla mielenkiintoinen nimi ja Jokerikorttina nostan Janne Juvosen. Jos kaivataan vaihtoehtoa, jolla on jo kokemusta voittamisesta roolissa kuin roolissa niin kannattaa pitää kultajoukkueen kolmosvahti Vehviläisen nimi mielessä. Kysymys kuuluukin kenet Jukka saa houkuteltua lähtemään kuplamatkalle Pekingiin kolmosveskan rooliin?

Loppukaneettina vielä Marjamäen vihjailemien Jokeripelaajien määriin niin omalta listalta löytyykin vain 2 Jokeria, joten voi olettaa Jalosen listoilta löytyvän ainakin Lindbohm, Pakarinen ja osa kuusikosta Turunen, Savinainen, Friman, Kivistö, Leskinen, Juvonen. Liekkö näin useisiin Jokeri-valintoihin jouduttu kieltäytymisten takia vai olivatko kaikki jo mukana Jalosen Euro-dreamteamissä.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
@Visku-17 tervetuloa sekavaan seurakuntaan! Hahmottelemasi kokoonpano on varmaan 95% sitä mitä se parhaimmillaan voisi olla. Hyökkäyksen voi koota monella eri tavalla ja eri ukoilla ja siitä saa mielestäni aivan yhtä hyvän. UFAn ukot ovat selviö ja Filppula nyt ainakin. Pakistoon on tarjolla hyviä ukkoja, joskin syvyyttä ei ole aivan niin paljoa vaihtoehdoissa. Ehkä ainoa asia, mistä olen selvästi kanssasi eri mieltä on Lindbohm, jonka uskon olevan joukkueessa ja jota tuo pakisto mielestäni kaipaisi, koska tällä hetkellä se on aika pehmoinen. Maalivahtiosastolla Olkinuora ja Säteri ovat todennäköisesti ne kärkiveskat. Metsolaa ei ilmeisesti tulla näissä kisoissa näkemään, vaikka hänkin olisi pätevä vaihtoehto.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Loppukaneettina vielä Marjamäen vihjailemien Jokeripelaajien määriin
Minähän vedin sen verran mutkia suoriksi, että olinkin sitä kommentoinut oletuksella, että harjoittelu rinki sisältää Vantaan pelaajat jolloin se tarkoittaisi 14 pelaajan poistumaa kokoonpanosta. Jos rinki ei sisällä Vantaan pelaajia niin Suomen joukkueeseen olisi tällöin tarjolla 3-5 pelaajaa.

Olet siinä oikeassa, että ei kannata yllättyä Anttilan valinnasta, kun on Jalosen alaisuudessa pelannut ja tuntien Jalosen tavan kasata joukkueita, meillä olisi mm kisoissa hyvin pelannut valmis kolmikko neloseen. Siihen päälle vielä valmis ykkösketju ja valmis kaksikko kakkoseen.

Jalonen on Euroopasta osannut kasata joukkueen roolituksien avulla ja minulla ei ainakaan riitä kompetenssi arvostelemaan, kuka siellä pelaa kolmosketjussa taikka nelosketjussa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
@Visku-17 tervetuloa sekavaan seurakuntaan! Hahmottelemasi kokoonpano on varmaan 95% sitä mitä se parhaimmillaan voisi olla. Hyökkäyksen voi koota monella eri tavalla ja eri ukoilla ja siitä saa mielestäni aivan yhtä hyvän. UFAn ukot ovat selviö ja Filppula nyt ainakin.
Kai nyt Ojamäki ja M.Aaltonen on varmoja kans jos ovat terveenä ja haluavat osallistua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry

Pelaava maalivahtikaksikko on aika selvästi Olkinuora-Säteri, mutta kolmannen valinta on hieman makuasia. Metsola olisi seurajoukkue näyttöjen perusteella helppo valita, mutta vastuuta maajoukkueessa ei viime vuosina ole herunut. Toisaalta myöskään Tuohimaa ja Ortio eivät ole KHL vahdeista eht:lla päävastuuta päässeet kantamaan niin onkin mielenkiintoista nähdä kuka tulee valituksi kolmanneksi pyöräksi.

Neftehimikin twitter taisikin jo keretä hökäisemään että Frans Tuohimaa olisi lähdössä olympialaisiin. Joten eiköhän siinä ole meidän kolmonen Olkinuoran ja Säterin ollessa ne kaksi pelaavaa.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Noniin eiköhän nyt ole aika pistää omat toiveet/veikkaukset olympiakokoonpanosta tiskiin kattavine perusteluineen ja samalla menettää palstaneitsyys.

GranlundManninenHartikainen
PesonenFilppula (A)Rajala
InnalaAaltonenOjamäki
MäenalanenBjörninenAnttila (C)
KomarovKemppainen

Ufa-trio ei perusteluja vaadi. Jalonenhan tykkää rakentaa ketjuja kaksikoiden kautta niin sama näkyy vahvasti myös näissä valinnoissa. Pesonen-Rajala olivat jo EHT:lla yhdessä, joten eiköhän olympialaisissakin. Sentteriksi voisi heittää Kemppaista, Lehterää, Ruohomaata, mutta oma valintani, uskoisin että myös Jukan, on varakapteeni Filppula. Ei sitä jokapäivä saa yli 1000 NHL-pelin, edelleen piste per peli tahtia Sveitsin liigassa pelaavaa, konkaria euro-olympialaisiin.

Kolmosessa Aaltonen-Ojamäki duo on helppo valinta jo Vitjaz-ketjukaveruuden takia. Kuumin peruna puolestaan löytyy vasemmasta laidasta. Pyörittelin siihen Pakarista, Innalaa, Saarelaa, Turusta, Savinaista, Levtchia, Sallista, Komarovia, Mäenalasta. Kolme viimeistä nimeä jätin suosiolla kilpailemaan 4 ketjun paikoista ja vaikka miten Savinainen onkin ollut luottoratsu niin ehkä on jo muiden miesten aika. En usko Jukan repäisevän ja valitsevan Saarelaa tai Levtchia suoraan olympialaisiin, kun toista ei ole nähty maajoukkueessa sitten Karjalan 2020 ja toinen vasta debytoi eht:lla. Sitten heitä on kolme(Pakarinen, Turunen, Innala). Kaikki näistä pelasivat viime kevään hopeakisoissa, joissa Turunen oli pettymys ja jäikin kiikareille. Innala ja Pakarinen pelasivat vahvat kisat ja kumpi tahansa näistä olisi yhtä hyvä valinta, mutta päädyin Innalaan vahvan alkukauden perusteella. Viime hetken valintakriteerinä nostaisin esiin Innalan Urheilugaala esiintymisen, joka oli oikein mallikas, joten luottoa Jukalta häneen löytyy paikassa kuin paikassa.

Nelosketju on tuttu ja turvallinen. Moni varmasti kyseenalaista Mörön paikan joukkueessa, mutta hän on ollut luottoleijona jo useita vuosia ja täyttää roolinsa paremmin kuin hyvin nelosketjussa ja joukkueen kapteenina. Kuka olisi arvannut, että Marko Anttilasta tulisi(koputtaa puuta) kaksinkertainen olympiakävijä?

Ylimääräinen sentteri olisi kunnossa ollessaan Kemppainen. Lehterä ei ole kuulunut Jukan suosikeihin niin epäilen hänen valintaansa. Ruohomaa on maajoukkueessa jäänyt vähille pisteille, mutta ajaisi asiansa varasentterinä. Toinen ylimääräinen hyökkääjä voisi olla Pakarinen, mutta itse kallistuin kuitenkin Komaroviin. Uncle-Leo voisi tuoda viimeisen silauksen joukkueeseen omalla läsnäolollaan, vaikka pelillinen rooli jäisikin 4 ketjun ja vilttiketjun välille. Pakarinen pystyisi toisaalta pelaamaan missä tahansa ketjussa aina ykkösestä neloseen ja ylivoimalla tai alivoimalla. Kyllähän viime kaudella muutaman pelin Islandersin ykkösketjussa pelanneen Komarovinkin voi laittaa isompaan rooliin, mutta pisteitä Pakariselta voisi odottaa enemmän kuin Komarovilta.

Rannalle jäävistä luottoleijonista ensimmäisiä varamiehiä joukkueeseen olisivat Pakarinen, Sallinen, Ruohomaa. Jos Jukka haluaa yllättää niin kannattaa harkita kolmikkoa Saarela-Lehterä-Pulkkinen vähintään poissaoloja korvaamaan. Laatupelaajia, jotka ovat jääneet hieman sivuun leijonapolulta viime kausina.

SundVatanen
Ohtamaa (A)Kaski
LehtonenHietanen
KoivistoPokka

Pakistossa on viisi "helppoa" valintaa eli Ohtamaa, Vatanen, Kaski, Hietanen ja Lehtonen. Kolme muuta ovat olleet Jalosen luottopakkeja, mutta niin myös muutama ulkopuolelle jäänyt. Sund oli todella vakuuttava hopeakisoissa ja ansaitseekin leiman olympiapassiinsa. Myönnän, että saatoin hieman katsoa kärppälasien läpi Pokan ja Koiviston valintoja, mutta molemmat ovat luotettavia puolustajia molempiin suuntiin. Etenkin Lindbohmin tiputtaminen oli todella vaikea päätös, eikä olisi vääryys jos hän olisi Koiviston tilalla. Pakkipareista Kaski ja Lehtonen saavat hieman kokeeneet ja luotettavat parit niin he saavat viilettä vapaammin. Jukan peluutushan on tunnetusti todella tasaista tasakentällisin, niin näkisin järkeväksi hajottaa tähtiduon eri pareihin, jolloin Sund tulisi Vatasen pariksi. Koivisto-Pokka olisi luotettava nelospari, jos(ja kun) Jalonen haluaa jatkaa kahdeksan pakin peluutusta.

Roolitus on Jalosen pelikirjassa merkittävässä roolissa, joten ylivoima-aikaa kaipaavat Kemiläinen, Saarijärvi, Honka jäävät ilman paikkoja. Topi Niemelän nimeä on turha edes nostaa esille näissä olympiaspekulaatioissa. Yv-pakkien paikat ovat aika kiveenhakatut Vatasen, Kasken ja Lehtosen kunnossa ollessa. Av-parit voisivat olla Koivisto-Pokka ja Ohtamaa-Hietanen, että Atte pääsee nauttimaan alle 2 minuutin alivoimavaihdoista edes hetken tällä kaudella. Lindbohmilla olisi kieltämättä myös vahvuuksia alivoimaan Koiviston tilalle, joten ehkä joudun syömään sanani Koiviston olympiamatkasta. Poisjääntien kohdalla turvautuisin edellämainittujen lisäksi Vittasmäkeen sekä villikortti Jesse Virtaseen. Virtanen olisi mielenkiintoinen vaihtoehto hyökkäävämpään rooliin ja myös ylivoimalle vaikkei maajoukkueessa miestä olekaan nähty 2019 jälkeen. Puolustavampiin rooleihin olisi myös tarjolla Kivistöä ja Frimania.

Olkinuora
Säteri
Metsola

Pelaava maalivahtikaksikko on aika selvästi Olkinuora-Säteri, mutta kolmannen valinta on hieman makuasia. Metsola olisi seurajoukkue näyttöjen perusteella helppo valita, mutta vastuuta maajoukkueessa ei viime vuosina ole herunut. Toisaalta myöskään Tuohimaa ja Ortio eivät ole KHL vahdeista eht:lla päävastuuta päässeet kantamaan niin onkin mielenkiintoista nähdä kuka tulee valituksi kolmanneksi pyöräksi. Jos Liiga jäisi olympiatauolle niin toivoisi näkevän jonkun nuoren nälkäisen lupauksen, mutta kun liigassa pelataan niin eiköhän Jukka jätä suosiolla liigaseurojen veräjänvartijat rauhaan. Kasimir Kaskisuo voisi olla mielenkiintoinen nimi ja Jokerikorttina nostan Janne Juvosen. Jos kaivataan vaihtoehtoa, jolla on jo kokemusta voittamisesta roolissa kuin roolissa niin kannattaa pitää kultajoukkueen kolmosvahti Vehviläisen nimi mielessä. Kysymys kuuluukin kenet Jukka saa houkuteltua lähtemään kuplamatkalle Pekingiin kolmosveskan rooliin?

Loppukaneettina vielä Marjamäen vihjailemien Jokeripelaajien määriin niin omalta listalta löytyykin vain 2 Jokeria, joten voi olettaa Jalosen listoilta löytyvän ainakin Lindbohm, Pakarinen ja osa kuusikosta Turunen, Savinainen, Friman, Kivistö, Leskinen, Juvonen. Liekkö näin useisiin Jokeri-valintoihin jouduttu kieltäytymisten takia vai olivatko kaikki jo mukana Jalosen Euro-dreamteamissä.
Neftehimikin twitter taisikin jo keretä hökäisemään että Frans Tuohimaa olisi lähdössä olympialaisiin. Joten eiköhän siinä ole meidän kolmonen Olkinuoran ja Säterin ollessa ne kaksi pelaavaa.
Ihan hyvä ettei kolmosveskariksi oteta liigasta keneltäkään ykkösveskaria pois moneksi viikoksi, kun liiga ei mene tauolle.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä kentälliset:

Granlund - Manninen - Hartikainen
Ojamäki - Aaltonen - Pulkkinen
Innala - Pärssinen - Pesonen
Björninen - Komarov - Mäenalanen

Kaski - Pokka
Ohtamaa - Saarijärvi
Kemiläinen - Jokipakka
Niemelä

Olkinuora
Säteri
(Laurikainen)

Miksi ihmeessä joukkueen paras aloittaja (Björninen) olisi laidassa?
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Granlund - Manninen - Hartikainen
Ojamäki - M.Aaltonen - Komarov
Pesonen - Filppula - Rajala
Anttila - Björninen - Mäenalanen
Kemppainen,Pakarinen



Vatanen - Lehtonen
Hietanen - Ohtaamaa
Kaski - Pokka
Lindbom - Koivisto
Sund jne..



Säteri
Olkinuora
Halonen
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Tykkään kyllä itse eniten tästä hyökkäys variaatiosta:
Granlund-Manninen-Hartikainen
Ufa-ketju
Tyrväinen-Aaltonen-Ojamäki
KHL kaks +Tyrväinen
Pesonen-Filppula-Rajala
Sveitsi-ketju
Komarov-Björninen-Anttila
KHL-jyräketju

Omasta mielestä muuten aika selkeä kakkosen vasenta laitaa lukuunottamatta, en tiedä miten esimerkiksi Ruohomaa tai Kemppainen pelaa vasentalaitaa, mutta varmuuden vuoksi otin siihen rymistelemään pari kautta hyvin Ruotsissa pelanneen Tyrväisen.
Tuntuu että Anttila on väkinäisesti vanhoilla meriiteillä mukana mutta aika varmaahan se on että Anttila kisoissa on.

Puolustuksessakin ne tietyt selkeät nimet.
Lehtonen oli tosin merkattu taas loukkaantuneeksi.

Ohtamaa-Vatanen
Jokipakka-Kaski
Lepistö-Kemiläinen
Lindbohm-Hietanen

Pakkien keski-ikä mukava 31v, joka tosin nuorentuu mikäli Lehtonen tervehtyy ja pääsee kakkospariin ja Keniläinen tai Hietanen tippuu. Itse olen aina etenkin asioiden helpottamiseksi viljellyt left -right pakkipareja ja vielä että toinen olisi hyökkäävämpi/siihen kykenevä ja toinen puolustavampi osapuoli. Ihmettelen jos Jalonen tänävuonna valitsee vielä Koiviston.

Metsola
Säteri
Olkinuora
Kolmonen sinänsä ihan sama onko Tuohimaa kuka tahansa, Suomella on jokatapauksessa parhaat maalivahdit.

Kyllä näillä pitäis tulla mitali näistä puuhakisoista.
 
Granlund-Manninen-Hartikainen
Pesonen-Filppula-Rajala
Lehterä-Aaltonen-Ojamäki
Komarov-Björninen-Merelä

Kemppainen, Suomi, Innala, Pulkkinen

Jokereista on todennäköisesti enemmän pelaajia joukkueessa esim.Anttila mutta sitä en toivo. Aika kokeilla jotain muuta.

Merelä, Suomi ja Innala uusia tuulia.
Majussa Lehterä on joskus laidassa pelannut mutta olen kyllä vähän epäileväinen että hänet mukaan valittaisiin.

Puolustajat valitaan näistä:
Vatanen
Kaski
Pokka
Jokipakka
Lehtonen
Ohtamaa
Kemiläinen
Sund
 
Sen enempää en itsekään toivoisi ukkoja Jokereista kisoihin, mutta olympialaiset nimenomaan ei ole paikka kokeilla "jotain muuta". EHT:t ja harjoituspelit ovat sitä varten.
Tämä on kyllä totta.
Juuri eehooteella esim.Merelää kokeiltiin ja ihan hyvin pelasi. Ehkä tuo minun sanavalinta "kokeilla muuta" oli väärä.
Esim.juuri Anttilan pelejä muutaman nähnyt niin on ehkä jo aika ajanut ohi niin nyt on muiden vuoro.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Jokereista on todennäköisesti enemmän pelaajia joukkueessa esim.Anttila mutta sitä en toivo. Aika kokeilla jotain muuta.

Jokereista on todennäköisesti paljon porukkaa mukana koska voisin kuvitella että EDELLEEN liikkuu huhuja noista karanteenien pituuksista joka varmaan ajaa ainakin nuo Sveitsissä kiekkoilevat kieltäytymään kisoista. Ja oikeastaan on enemmän kuin todennäköistä että joku Ufa kieltää jälleen Granlundin, Hartikaisen ja Mannisen reissun päästäen kuitenkin joukkueensa venäläispelaajat kisoihin(normiVenäjä-meininki).
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on kyllä totta.
Juuri eehooteella esim.Merelää kokeiltiin ja ihan hyvin pelasi. Ehkä tuo minun sanavalinta "kokeilla muuta" oli väärä.
Esim.juuri Anttilan pelejä muutaman nähnyt niin on ehkä jo aika ajanut ohi niin nyt on muiden vuoro.
Juu. Anttila toki terveenä ollessaan on 110% varmasti jengissä ja suurimmalla todennäköisyydellä C rinnassa. Anttila on alivoimalla edelleen maanosan kärkeä. Ja sopivalla peluutuksella, jonka Jalonen osaa on vielä varmasti annettavaa Suomelle. 10min 5vs5 ja av:t päälle.
 
Näiden tämän kauden kahden EHT:n perusteella joukkue Pekingiin tulee olemaan jotain tällaista:

Tehdään sellaiset ihan pienet viilaukset tuohon että kolmosmolariksi Tuohimaa ja puolustukseen Tony Sund Kemiläisen tilalla. Olisi siinä joukkue? Noh illalla selviää ja veikkaan, ettei montaa hutia tuohon riviin osu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko nyt kysyä vielä, kun en ole perillä viimeisimmistä käänteistä Leksan kohdalla, että voiko Komarov osallistua kisoihin? Eikös siellä aiemmin ollut joku sponsorisopimus taustalla, joka esti maajoukkuepelit. Onko tilanne siis muuttunut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös