Tuli käytyä pitkästä aikaa Facebookissa ja luin näitä YLE:n/MTV:n urheilusivujen päivitysten kommenttikenttiä. YLE:llä taisi olla jopa joku kysely, jossa kysyttiin mikä on Suomen jääkiekkomaajoukkueen kovin saavutus ja pohdittiin sitä, olisiko tämä mahdollinen kulta se kovin juttu. Hyvin yleinen mielipide tavan tallaajilla tuntui olevan se, että mahdollisen olympiakullan arvoa ei vähennä yhtään maailman parhaiden pelaajien puuttuminen kisoista. Koska "Kulta on aina kulta!" ja "Olympiavoitto on aina olympiavoitto eikä kukaan muista myöhemmin ketä siellä pelasi!" Ai ei vai?
Yritin miettiä pääni puhki miten niin suuri osa voi olla sitä mieltä, mutta sen miettiminenhän on täysin turhaa. Enhän minä intohimoisena jääkiekon (ja muun urheilun) suurkuluttajana pysty samaistumaan heihin, satunnaiskatsojiin. Ei heille ole väliä ketä siellä pelaa. Leijonat on Leijonat ja olympiakulta on olympiakulta.
Itselleni nämä ovat vain tavallaan vuoden ensimmäiset MM-kisat (joiden arvostus on vain laskenut vuosi vuodelta) ja muutaman kuukauden päästä on sitten toiset. On se vaan niin sääli, että nyt pelataan jo toiset olympialaiset putkeen ilman NHL-pelaajia. Ennenhän tämä oli normi, mutta itse olen kasvanut teinistä aikuiseksi siinä ajassa, jolloin NHL-pelaajat olivat aina mukana. Naganon kisat 1998 olivat ensimmäiset kisat joita seurasin. Siitä lähtien pelattiinkin sitten viidet olympialaiset NHL-pelaajien kanssa. Ne olivat kyllä aina helvetin kova juttu ja niitä odotti aina vesi kielellä.
Toki aion finaalin katsoa ja hieno homma jos voitto tulee, mutta ei minua edes jännitä, enkä lähde mitään skumppapulloja availemaan, jos voitto tulee. Samoilla silmillä mennään sinne aamuun asti.