Mainos

Peking 2022: Naisten jääkiekon liveseuranta

  • 102 368
  • 2 276

JuiWSH

Jäsen
Onha nuo Osalan haastattelut ajoittain hiukan kiusallisia, mutta kyllähän tästä voi ne varsinaiset savet heittää Discoceryn, ei Osalan niskaan. Eihän kukaan voi oikeasti vakavalla naamalla heittää entistä jääkiekon pelaajaa täysin yksin tuohon tilanteeseen, kuvitellen että homma menee kerralla maaliin.

Jokainen voi osaltaan laittaa puhelimestaan kameran pyörimään ja kokeilla kuinka luontevalta se tuntuu puhua linssille. Siihen voi sitten miettiä mille se tuntuu kun saman tekee suorassa tv-lähetyksessä muiden ihmisten seuratessa vierestä. Toimittajan työ ei ole niin helppoa kuin moni ehkä kuvittelee. Sille on syynsä miksi toimittajat perinteisesti käyvät hyvän määrän opintoja ja harjoittelua ennen kuin menevät kameran eteen edes jonkun avustamana, saatika yksin.

Esimerkiksi Ville Nieminen pääsi Viasatin hommiin aika suojatussa tilanteessa, silti vielä vuodentakaiset analyysit oli aikamoista solkkausta ja sekavaa huutoa todella erikoisin äänenpainotuksin, josta Nieminen on kuitenkin nyt jo päässyt eroon.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
YLE:n tiimi hehkutti radiossa "mahtavaa" 4-0 voittoa Sveitsistä. Pronssimitali oli kuitenkin vähintä, mitä tuolta naisleijonien joukkueelta saattoi odottaa. Kaikki alle sen olisi ollut raskasta alisuorittamista. Suomi on jäänyt yhä lisää USA:n ja Canadan taa sen sijaan että olisi kuronut eroa umpeen. Positiivista tuossa suorittamisessa oli lähinnä se, että joukkue onnistui saavuttamaan tuon ronssimitalin ilman ykkösmaalivahtiaan. Sveitsillä ei ainakaan vielä ollut riittävästi kykyä tosissaan haastamaan Suomea. Neljän vuoden kuluttua tilanne voi olla aivan toinen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo, arvasin niin totaalisesti JA:n naisten kiekon seurannan tason. Pari kertaa jaksoin käydä täällä. Raskasta on boomer-huumori. Voisiko joku vielä yhden kerran ironisoida sitä, ettei naisten jääkiekko ole yhtä hyvällä tasolla kuin miesten? Please?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Oliko matsista jo maalikoostetta?
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo, arvasin niin totaalisesti JA:n naisten kiekon seurannan tason. Pari kertaa jaksoin käydä täällä. Raskasta on boomer-huumori. Voisiko joku vielä yhden kerran ironisoida sitä, ettei naisten jääkiekko ole yhtä hyvällä tasolla kuin miesten? Please?
Tämä! Oma kokemus naisten kiekosta on varsin ohut, mutta hieno saavutus naisleijonille ja pelissä on paljon hyvää. Lähinnä huvittaa kun täällä kritisoidaan kontrolloitujen hyökkäyksien puuttumista, pelikäsitystä, rytmittämistä ym, mutta sitten nämä kritisoijat ei itse edes ymmärrä mitä nämä heidän kritisoimat asiat tarkoittaa... Voi luoja.. Kertooko tämä sitten heikosta itsetunnosta vai mistä, mutta on lähinnä säälittävää.
Omalla yli 40 vuoden kokemuksella jääkiekosta osaan kyllä antaa arvon naisten maajoukkueelle ja uskallan väittää jotain myös pelistä ymmärtäväni kun sanon että näisssäkin kisoissa nähtiin naisleijonien pelissä paljon hyvää ja toki paljon on tekemistä kun kurotaan Kanadan ja Usan etumatkaa pienemmäksi.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko

Niin...havinnot ei välttämättä ole kritiikkiä, vaan havaintoja. En tiedä mitä lätkässä (missä tahansa lätkässä) sitten pitäisi katsoa. Katsopa matsi uudelleen ja laske nyt vaikkapa molempien joukkueiden harhasyöttöjen tai kiekonmenetysten määrä. Minä laskin siskoni kanssa (joka pelaa Naisten SM-sarjaa). Saadaan pelistä enemmän, kun pilkomme pelii osiin. Toista siskoani ottaa pattiin ku hän joutuu treenaamaan omaa yksilölajiaan 75% siskoaan enemmän pysyäkseen kilpasarjassaan. Molemmat tiedostavat tilanteen. Molemmat katsovat mielummin miesten lätkää, koska siinä on rakenteet hyvin usein kunnossa. Mutta vissiin väärin on sekin.
Mutta hyvä että tuot esiin valtavan kokemuksesi ja kirjoitat, että näissäkin kisoissa nähtiin naisleijonien pelissä paljon hyvää. Meillä on tuo kaikki hyvä numeroina ja muuna datana. Meillä on niin vähän kokemusta, ettei me vaan nähdä sitä, kuten jotkut muut. Ei maha mittää.
Bonuksena näissä oli tietty tuo studio, jonka mukaan naisleijonan puskeminen yksin siniselle, kiekonmenetys ja siitä vastahyökkäys oli pelaajan rohkeaa pelaamista. Miesjengissä toistuvasta tollasesta joutuu puree tupii ja ihan oikeessa sarjassa olet matsin jälkeen siirtolistalla. Näin eri tavalla, hassusti, voidaan lätkämatsi kokee.
 
Niin en kai ole milloinkaan sanonut että harhasyöttöjä ei olisi tullut. Kyllä paljon oli harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä, mutta kiekonmenetyksiä on aina vaikka peli olisi kuinka laadukasta. Mutta huvittavaa vain on se että täällä puhutaan milloin mistäkin rakenteista, mutta ei kuitenkaan osata sanoa mitä se hyvä lätkä on missä on rakenteet kunnossa... Aika ohuella datalla mennään jos lasketaan vain harhasyötöt. Laita sitä teidän dataa tänne niin olisi helpompi keskustella pelistä. Muuten katson parhaillaan KalPan miesten liigapeliä ja yksi ja sama hyökkääjä on menettänyt kiekon kahdessa ensimmäisessä erässä 3 kertaa hyökkäys siniselle. Toki siinä ei saisi ikinä menettää kiekkoa, mutta saapa nähdä onko KalPalla huomenna yksi hyökkääjä siirtolistalla....
Ja muuten mitä tekemistä on sillä että toinen siskosi treenaa enemmän kuin naisten liigassa pelaava toinen siskosi tämän naisten maajoukkueen kanssa? Ihan samalla tavalla voin sinulle kertoa että Iivo Niskanen treenaa paljon enemmän kuin yksikään miesten liigapelaaja, mutta se tuskin vaikuttaa miesten maajoukkueeseen näissä olympiakisoissa .
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Niin...ja mielestäsi siis se kertoo pelistä jotain, että jonkun mielestä se näyttää hyvältä? Jonkun mielestä se ei näytä. Olen se sitten mä tai joku muu. Mutta datalla pystyy näyttämään onko se myös oikeasti hyvää, voittavaa lätkää. Tietty, jos ei ymmärrä sarkasmii, niin minkä tahansa vääntäminen rautalangasta on työlästä. Kun nyt otit tuon kiekonmenetyksen sinisellä esiin...
Ja me laskemme kaiken olennaisen (ja innolla sen teemmekin.)Harhasyötöt oli vaan esimerkki, ilmeisesti huono, jos meni pointti ohi.
Mielestäni kuitenkin pelin taso ja katsojanautinto paranee kummasti, jos harhasyöttöjä tms, ei ole joka kolmannen syötön jälkeen. Mutta ei kai sitten. Ja miksi jakaisin mitään, koska jokainen (varsinkin 40 vuoden kokemuksel) voi tehä sen ihan itse. Tai jos näkee, ni ei tarvii. Sekin on ihan ok.

Ja mitä tekemistä Kalpan miesten pelillä on naisten maajoukkueen kanssa, voisin kysyä?

Ja esimerkin treenaamisesta otin, koska esim. Naisten SM-sarjaa pelataan aika heppoisilla pohjilla, joka vaikuttaa maajoukkueeseen, suhteessa yksilöurheiluun. Pahoitteluni taas, jos meni ohi. Esimerkki oli ilmeisen huono.

Mutta mikä minua kiinnostaisi, että millainen jääkiekkopeli (millä tasolla tahansa) on sinusta hyvä peli?
 
Miksi et voisi näyttää teidän dataa? En todellakaan viitsi tilastoida harhasyöttöjä, kun on paljon parempiakin keinoja nähdä pelin "sisään"
Ja mitä tekemistä on KalPan miesten pelillä naisten maajoukkueen kanssa, niin ei tietenkään mitään, mutta itse kuitenkin vertasit miesten peliä naisten peliin toteamalla että miesten peleissä pureskeltaisiin tuppia jos pelattaisiin samoin kuin naisten maajoukkue...
Hyvä jääkiekkopeli on minusta sellainen peli jossa molempien joukkueiden peli näyttää siltä, mikä kyseisten joukkueiden pelitapa on. Itsestään selvää on se että kehonkielestä näkee että kaikki on pelissä. Tätä voisin mielelläni avata paljon enemmän jos vain sinä avaisit teidän tilastointia. ihan mielenkiintoista olisi tietää mitkä teidän kriteerit on voittavalle lätkälle? Eläkä vain vastataa että tarvitaan voittavia tekoja kaksi suhde yhteen.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Jenkeiltä laukaus jälleen tolppaan, niin kommentaattori sanoo, kuten usein kuulee sanottavan, että nyt on huonoa tuuria. Eihän tolppalaukaus ole tuurista kiinni, vaan se on seurausta huonosta viimeistelystä.
 
Wizzö

Jäsen
USA kaventaa kun peliä jäljellä reilu 12 sekuntia.

Too little, too late... Kanukeille mestaruus.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
3-2.

Kanada voittaa olympiakultaa.

Poulin ja Nurse vähemmän yllättäen ratkaisijoina. Nuori Fillier tulee olemaan vastustajien riesana pitkään. Ei huimannut finaalikaan. Asiantuntijat puhuneet että Kanadan joukkue on kaikkien aikojen kovin. Pystyy allekirjoittamaan nyt finaalin myötä.

Kanada ei lähtenyt pelaamaan yhden maalin peliä vaan voittamaan olympiakultaa. Alusta saakka todella aloitteellista ja pelirohkeaa tekemistä ja tuo yllätti jenkit täysin. Omissa sitten järjettömällä hengellä ja maltilla tekemistä.

USA oli myös rehellisyyden nimissä huono ja toisen erän lopussa alkanut kiri ei vaan riitä kun toisella on kolme eteen.

Paras voitti ja kummelimaisesti oikea vastaus on Kanada.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Miksi et voisi näyttää teidän dataa? En todellakaan viitsi tilastoida harhasyöttöjä, kun on paljon parempiakin keinoja nähdä pelin "sisään"
Ja mitä tekemistä on KalPan miesten pelillä naisten maajoukkueen kanssa, niin ei tietenkään mitään, mutta itse kuitenkin vertasit miesten peliä naisten peliin toteamalla että miesten peleissä pureskeltaisiin tuppia jos pelattaisiin samoin kuin naisten maajoukkue...
Hyvä jääkiekkopeli on minusta sellainen peli jossa molempien joukkueiden peli näyttää siltä, mikä kyseisten joukkueiden pelitapa on. Itsestään selvää on se että kehonkielestä näkee että kaikki on pelissä. Tätä voisin mielelläni avata paljon enemmän jos vain sinä avaisit teidän tilastointia. ihan mielenkiintoista olisi tietää mitkä teidän kriteerit on voittavalle lätkälle? Eläkä vain vastataa että tarvitaan voittavia tekoja kaksi suhde yhteen.

Joko en osaa kirjoittaa riittävän selkeästi tai on meneillään melkoinen tahallinen väärinymmärrys.
Vielä kerran kuitenkin: otin harhasyötöt, heikot haltuunotot tai paineettomat kiekonmenetykset vain yhtenä esimerkkinä. Normaalissa sm-liigapelis kiekko vaihtaa omistajaa 250-400 kertaa. Mutta esim. riistopeli on paljon suuremmassa roolis, kuin esim. naisten pronssipelissä. Jos pronssiottelun syöttöketjut pilkotaan 1, 2, 3, 4, ja vaikka 5 syötön ketjuiksi, kertoo se myös pelitavasta. Tai miten lähdetään omista, ylitetään keskialue ja hoidetaan takasinisen ylityksen jälkeen myös happ.

”Itsestään selvää on se että kehonkielestä näkee että kaikki on pelissä.”, kirjoitat.
Minä taas näen asian niin, et silloinhan tuloksen pitäis olla tasan, koska on vaikea usko, et esim. naisten pronssipelissä toinen jengi yritti vähemmän ja vain kehon kieli ratkaisi matsin. Vähän kuin väittäisi, että pitää yrittää enemmän ku toinen niin voittaa. Mitä jos se toine yrittää yhtä kovasti? Kai se sitten taas päättyy tasan?

Siitä oon kanssasi samaa mieltä ihan totaalisesti, et pelitapa pitäis näkyä toimintoina ( ei, en luettele niitä tähän, koska kokemuksesi kertoo sen) jotka pitävät kiekon omalla joukkueella.
Suomen naisten jääkiekon olympiaotteluissa pelitapa (tai mitä pääsääntöisesti yritetään kussakin tilanteessa) loisti poissaolollaan. Sieltä jäi käteen tosi vähän toisteisuutta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Suomen daamit saavat pronssimitalit ja onhan tuo kaiken huomioiden upeaa nähdä miten tyytyväisiä osaavat nyt olla. Nuorille erittäin iso juttu erityisesti.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joko en osaa kirjoittaa riittävän selkeästi tai on meneillään melkoinen tahallinen väärinymmärrys.
Vielä kerran kuitenkin: otin harhasyötöt, heikot haltuunotot tai paineettomat kiekonmenetykset vain yhtenä esimerkkinä. Normaalissa sm-liigapelis kiekko vaihtaa omistajaa 250-400 kertaa. Mutta esim. riistopeli on paljon suuremmassa roolis, kuin esim. naisten pronssipelissä. Jos pronssiottelun syöttöketjut pilkotaan 1, 2, 3, 4, ja vaikka 5 syötön ketjuiksi, kertoo se myös pelitavasta. Tai miten lähdetään omista, ylitetään keskialue ja hoidetaan takasinisen ylityksen jälkeen myös happ.

”Itsestään selvää on se että kehonkielestä näkee että kaikki on pelissä.”, kirjoitat.
Minä taas näen asian niin, et silloinhan tuloksen pitäis olla tasan, koska on vaikea usko, et esim. naisten pronssipelissä toinen jengi yritti vähemmän ja vain kehon kieli ratkaisi matsin. Vähän kuin väittäisi, että pitää yrittää enemmän ku toinen niin voittaa. Mitä jos se toine yrittää yhtä kovasti? Kai se sitten taas päättyy tasan?

Siitä oon kanssasi samaa mieltä ihan totaalisesti, et pelitapa pitäis näkyä toimintoina ( ei, en luettele niitä tähän, koska kokemuksesi kertoo sen) jotka pitävät kiekon omalla joukkueella.
Suomen naisten jääkiekon olympiaotteluissa pelitapa (tai mitä pääsääntöisesti yritetään kussakin tilanteessa) loisti poissaolollaan. Sieltä jäi käteen tosi vähän toisteisuutta.
No todellakin taitaa olla melkoinen tahallinen väärinymmärrys, jos väität että jos joukkueet yrittää yhtä kovasti niin peli päättyy tasan... No näin asia ei todellakaan ole, vaan sitten tulee kysymykseen pelitavalliset pelitavalliset asiat, joilla haetaan kilpailuetua vastustajaan.

Se missä Suomi onnistui pelillisesti Sveitsiä vastaa hyvin oli se että Sveitsin hyökkäyksiä saatiin katki viivojen pinnassa tai keskialueella ja silloin löytyi myös hyvin pelaajia kaistoille ja päästin hyökkäämään rintamana ja samassa rytmissä niin ei tarvinnut hyökätä alivoimaisena ja tämä taas johtaa siihen että happ on helppo käynistää ja päästään paineistamaan nopeasti ja tuki on myös lähellä kun vastustaja on riistänyt kiekon.

Lisätään nyt vielä että vaikka niitä harhasyöttöjä toki tulee, niin kun pelataan samassa rytmissä sekä annetaan tuki kiekolliselle, niin sillion yleensä on myös apu lähellä harhasyötön tai kiekon menetyksen jälkeen, kuten eilen oli naisleijonilla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös