Mainos

Peking 2022 – maastohiihto

  • 93 435
  • 1 094

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mitä ihmettä? Jasmi oli toisena silloin kun tuli sauvarikko ja se tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan, kun ylämäkeä oli vielä reilusti jäljellä. Totta kai kisa meni siihen eikä se ollut paikattavissa. Jasmi on asunut pitkään Coloradossa, joten sinänsä korkean ilmanalan pitäisi sopia hänelle.
Siis jos katsot tuon erän uudestaan nauhalta, niin Joensuu sai sauvan melko hyvin ja oli vain muutaman metrin letkaa jäljessä ylämäen päällä, kun siirryttiin kuokasta wassulle. Jos olisi kunnossa, niin tuossa pystyisi kiristämään sen verran, että pääsee letkaan ja hyödyntämään peesin alamäkeen. Nyt kävi päinvastoin eli Joensuu katkesi tuohon kohtaan, kun olisi pitänyt iskeä wassua terävästi.

Ja kyllähän jo karsintahiihto Joensuulta oli odotuksiin nähden vaatimaton.

Joensuu on toki aiemmin asunut korkealla, mutta ei se sitä tarkoita, että korkeus ja hidas lumi sopisivat hänelle. Omat syythän sille on, miksi Jasmi on tällä kaudella hiihtänyt distanssikisoja ennemmin Imatralla tai Vantaalla kuin Davosissa tai Lenzerheidessä.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Mutta tuollaisessa ylämäessä edes se muutama metri ilman toista sauvaa vetää varmasti jalat hapoille kun vedetään siellä ihan limitillä muutenkin. Lisäksi se, että sauvan lenkkiä ei saa käteen vaan joutuu puristamaan sitä koko ajan vaikuttaa käsien käyttöön vaikka sauva sinänsä kädessä olisikin.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totuuden nimissä eihän Kyllönen kuitenkaan siinä kisassa pahasti kyykännyt, jäi vain n. 15 sekuntia kärjestä. Toki sillä 15 sekunnilla olisi ollut käyttöä myöhemmin viestissä, mutta verrattuna siihen miten Muranen jäi Vancouverissa v. 2010 45 sekuntia, niin on huonomminkin viesti avattu.
Totuuden nimissä naisten viestissä 15 sekunnin ero avausosuudella on kammottava. Huonompiakin avauksia on toki nähty mutta sitä eroa ei oikeasti saa tulla montaa sekuntia.
Olihan Joensuun eilinen suoritus niin surkea, ettei hän taitaisi noissa olosuhteissa oikein pärjätä viestissäkään. Sauvarikko oli epäonninen, mutta ei kuitenkaan vaikutukseltaan sellainen, että olisi selittänyt tuollaisen romahduksen. Vertailun vuoksi Brennan menetti kaatumisessaan enemmän aikaa, mutta silti hiihti helposti erästään jatkoon. Eli jos jaksamista on, niin tuollaiset pikku haaverit pystyy kyllä paikkaamaan.
Tota noin... Ootko koskaan kattonut yhtäkään sprinttikisaa? Lähtösuorakaatumisia ja muita havereita on paikattu ennenkin, noissa nousuissa taas peli on kyllä aina ohi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Totuuden nimissä naisten viestissä 15 sekunnin ero avausosuudella on kammottava. Huonompiakin avauksia on toki nähty mutta sitä eroa ei oikeasti saa tulla montaa sekuntia.

Kaikki, tai moni asia, on suhteessa vastustajaan. Voihan siellä kärkimaalla olla kovakin tikkaaja. Yleensä ei välttämättä ole ihan supernaista avausosuudella, porukassa ei ihan heti vitosen lenkillä eroja tehdä joten 15 sekkaa on vähän hiinä ja hiinä onko se jopa repeäminen. Toki päivän kunto ja väline suuntaan taikka toiseen voi selittää pikkasen. Ja jos on repinyt taikka tyhjentäny pankin, hiihdellyt taktisesti ja omaan kuntoonsa nähden kuluttavasti niin äkkiä siinä vikalla 800 metrillä erojakin tulee jos niikseen on.
 
Totuuden nimissä naisten viestissä 15 sekunnin ero avausosuudella on kammottava. Huonompiakin avauksia on toki nähty mutta sitä eroa ei oikeasti saa tulla montaa sekuntia.
Eipä tuossa 15 sekunnin erossa avausosuuden jälkeen ole mitään ihmeellistä. Tuollaisia reilun kymmenen sekunnin eroja nähdään melkein poikkeuksetta, kun avausosuuden lopussa tehdään viimeinen rypistys ennen vaihtoa. Kyllönen jäi yhdeksän sekuntia noissa kisoissa mitalin ottaneelle Heidi Wengille. Minusta sitä on vaikea pitää romahtamisena. Olkoonkin, että Wenginkin edellä oli aika tuntemattomia nimiä. Edellisvuoden MM-kisoissa Weng voitti avausosuudella Kyllöstä yli puoli minuuttia, joka alkaakin sitten olla jo huomattava ero.

Avausosuuksilla tapahtuu välillä melko kummallisiakin asioita. Vancouverissa Muranen tosiaan jäi Skofterudille ja Zellerille noin 40 sekuntia ja Randallillekin yli puoli minuuttia. Vuotta aiemmin Liberecissä hän oli avausosuuden toiseksi nopein, jääden Kowalczykille viitisen sekuntia ja voittaen Bjørgeniä liki 10 sekuntia. Pyeongchangissa Saarinen jäi avausosuudella 20 sekuntia Nepryaevalle ja melkein yhtä paljon Lampicille ja Østbergille. En muista, että hän olisi saanut tuolla perusteella surkean viestihiihtäjän leiman.

Joka tapauksessa joillakin noin kymmenen vuotta sitten hiihdetyillä viesteillä ei ole mitään merkitystä, kun pohditaan näiden kisojen viestivalintoja.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Mielenkiintoista nähdä ketkä Suomi valitsee hiihtämään tuon miesten perinteisen 15km. Joku viisikosta pitää jättää ulos, mikä tulee olemaan harmillinen asia. Iivo ja Perttu ovat selviä valintoja, minkä lisäksi Hakolan pitää osoittaa kuntonsa. Itse valitsisin neljänneksi Mäen, joka voi osoittaa, että kunto riittää hiihtämään myös pidemmän matkan. Lindholmilta kuitenkin tiedetään aika hyvin mitä saadaan.

Ikävä kyllä veikkaan, että Lindholm hiihtää tuon 15km perinteisen ja sitten Mäki otetaan riskillä viestiin. Eilen nähtiin onneksi positiivisia väläytyksiä Mäeltä, mutta joka tapauksessa Mäen kunto noin raskaalla ladulla on iso kysymysmerkki. Hyvä suoritus 15km perinteisellä nostaisi luottamusta sitä kohtaan, että Mäki pystyisi suoriutumaan tuosta viestin ankkurin roolista. Jos taas Mäki hiihtää tuon ihan vihkoon, niin sitten otetaan varman päälle Lindholm viestiin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä mieltä täällä ollaan, mihin suuntaan sprinttihiihtoa pitäisi viedä?

Oma mielipide olisi se, että sprinttien ratoja pitäisi lyhentää ja hiihtää aina vapaalla.

Parisprintti on minusta lajina hölmö, sen poistaisin ohjelmasta kokonaan. Olympialaisissa siihen saattaa sentään osallistua parhaat, mutta muuten on urheilijoillekin ns. B-laji arvostuksessa.

Minusta se parisprintti on paras ja mielenkiintoisin laji, varsinkin perinteisellä. Tietysti viestien ohella. Missään muussa hiihtolajissa ei oikein tule tuollaista, että pitää jaksaa useampi kova rypistys lyhyillä palautusajlilla. Tietysti ei haittaa Sotshin olympiakulta ja muutenkin ollut suomalaisille tuottoisa laji.

Mutta kansainvälisen porukankin kannattaa jättää Suomelle joku tulevaisuudenkin menestyslaji, jotta perinteinen maa pysyy kisoissa mukana, vielä Niskasten lopettamisen jälkeenkin. Joten perinteisen parisprintti samoin kuin perinteisen väliaikalähtö kannattaa pitää ohjelmassa mukana.

Yksilösprintin tosin voisi fiksata vapaalle, ja parisprintti sitten aina perinteisellä.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Mielenkiintoista nähdä ketkä Suomi valitsee hiihtämään tuon miesten perinteisen 15km. Joku viisikosta pitää jättää ulos, mikä tulee olemaan harmillinen asia. Iivo ja Perttu ovat selviä valintoja, minkä lisäksi Hakolan pitää osoittaa kuntonsa. Itse valitsisin neljänneksi Mäen, joka voi osoittaa, että kunto riittää hiihtämään myös pidemmän matkan. Lindholmilta kuitenkin tiedetään aika hyvin mitä saadaan.

Ikävä kyllä veikkaan, että Lindholm hiihtää tuon 15km perinteisen ja sitten Mäki otetaan riskillä viestiin. Eilen nähtiin onneksi positiivisia väläytyksiä Mäeltä, mutta joka tapauksessa Mäen kunto noin raskaalla ladulla on iso kysymysmerkki. Hyvä suoritus 15km perinteisellä nostaisi luottamusta sitä kohtaan, että Mäki pystyisi suoriutumaan tuosta viestin ankkurin roolista. Jos taas Mäki hiihtää tuon ihan vihkoon, niin sitten otetaan varman päälle Lindholm viestiin.
Palautumisen merkitystä ei sovi sivuuttaa etenkään Mäen kohdalla. Mäellä on ollut palautumisen kanssa ennenkin ongelmia ja nyt puhutaan kuitenkin puhtaahkosta sprintteristä.

Mäki ei ole tottunut hiihtämään keskimatkoja varsinkaan tiheällä frekvenssillä. Perjantaina 15km näissä olosuhteissa ja sitten sunnuntaina pitäisi repäistä taas kymppi. Jos Mäki hiihtää viestissä, perjantaina hänen tulee aivan ehdottomasti huilata.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kommentti: Pyllähdykset ovat historiaa, Joni Mäen huippuveto symboloi käännettä – Suomen päävalmentajalta hämmentävän rohkea lausunto Kommentti: Pyllähdykset ovat historiaa, Joni Mäen huippuveto symboloi käännettä – Suomen päävalmentajalta hämmentävän rohkea lausunto

Myös kuluvan kauden maailmancupissa suomalaisia on nähty perinteisen sprintin finaaleissa, Rukalla kauden avauksessa.

Syy tähän on suomalaisittain tyly: vain harvat maat ylipäätään satsaavat enää perinteisen sprintteihin.

Kääntäen: taso perinteisen sprinteissä on globaalisti niin heikko, että siinä suomalaisillakin on mahdollisuus pärjätä. Suomalaisten ohella tämän hiihtotavan huomioivat oikeastaan enää vain norjalaiset ja venäläiset, ehkä ruotsalaisetkin, mutta kaikki muut keskittyvät lähinnä vapaaseen.

Kummallista kyllä, päävalmentaja Pasanen näyttää olevan valmis allekirjoittamaan näkemyksen. Pasanen puhuu suomalaisen sprinttihiihdon nykytilasta suorastaan uskomattoman rohkeasti – rehellisesti.

– Perinteisellä suomalaisille tulee parempia suorituksia kuin vapaalla, koska muut maat eivät oikein osaa sitä (perinteistä hiihtotapaa) – he ovat (meitä) selkeästi huonompia siinä, Pasanen pamautti IS:lle Zhangjiakoussa.

– Keski-Euroopan maat satsaavat nimenomaan vapaan sprintteihin, jossa kilpailu on kovempaa.

Mitä mieltä täällä ollaan, mihin suuntaan sprinttihiihtoa pitäisi viedä?

Oma mielipide olisi se, että sprinttien ratoja pitäisi lyhentää ja hiihtää aina vapaalla.

Parisprintti on minusta lajina hölmö, sen poistaisin ohjelmasta kokonaan. Olympialaisissa siihen saattaa sentään osallistua parhaat, mutta muuten on urheilijoillekin ns. B-laji arvostuksessa.
En nyt ihan näitä juttuja allekirjoittaisi. Ranskalaiset eivät siis panosta perinteiseen, kuten eivät distanssissakaan oikein, mutta mites vaikka Slovenian naiset? Väitän että on vähän meemi ettei keskieurooppalaiset perinteistä osaisi, ongelma on enemmän että moni Keski-Euroopan maa on pudonnut porukasta mutta kyllä mm. Saksassa, Italiassa, Tsekissä, Puolassa, Sloveniassa jne. ainakin perinteisellä on ollut vahvaa osaamista ja tasoonsa suhteessa on edelleen, se ei vain valitettavasti oikein ole kärkeä se taso.. Ranska ja USA ei ole perinteisellä vahvoja olleet ja nämä ovat jutuissa se "Keski-Eurooppa". Ja onko Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä niin merkityksettömiä että parin pienemmän maan takia pertsa pitäisi lakkauttaa?

Ja kyllähän uutisessakin puhutaan aika valikoivasti juttuja. Hakolan finaalipaikka perinteisen sprintissä nostetaan esiin mutta Riseltä löytyy finaalipaikkoja myös vapaalla, arvokisoistakin. Kuluvallakin kaudella suomalaisia on kuulemma nähty perinteisen sprintin finaalissa. On kyllä, mutta on muuten vapaallakin.

Sprintissä ehkä se että radat ei tuosta ainakaan pidentyisi. Mielestäni myös väite että parisprintti on B-laji on aika 2010, maailma on muuttunut tässä asiassa ihan helvetisti.

Eipä tuossa 15 sekunnin erossa avausosuuden jälkeen ole mitään ihmeellistä. Tuollaisia reilun kymmenen sekunnin eroja nähdään melkein poikkeuksetta, kun avausosuuden lopussa tehdään viimeinen rypistys ennen vaihtoa. Kyllönen jäi yhdeksän sekuntia noissa kisoissa mitalin ottaneelle Heidi Wengille. Minusta sitä on vaikea pitää romahtamisena. Olkoonkin, että Wenginkin edellä oli aika tuntemattomia nimiä. Edellisvuoden MM-kisoissa Weng voitti avausosuudella Kyllöstä yli puoli minuuttia, joka alkaakin sitten olla jo huomattava ero.
Nähdäänhän niitä toki toisinaan. Mutta usein se peli on myös sitten aikalailla menetetty. Etenkin nykyaikana kun enää ei passailla.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Herola hävisi tänään kalustoon, mutta huomenna on uusi päivä.

Huomenna nähdään sitten päinvastaista, siellä on Kepalla ja Kristalla kisan parasta kalustoa alla. Yhdistelmähiihdon pertsan osuudella molemmilla oli aivan priima pito ja päälle kisan parasta luistoa.

Suomi on maastohiihdossa löytänyt pertsalle pakkaskeliin jonkun jipon, jolla saadaan kilpailuetua. Kepalla on niin hyvä kalusto, että Iivokin oli sitä testaillut, mutta on liian painava Kepaan nähden.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olihan Joensuun eilinen suoritus niin surkea, ettei hän taitaisi noissa olosuhteissa oikein pärjätä viestissäkään.
Eilisen pohjalta tätä ei tietenkään voi päätellä, mutta esimerkiksi yhdistetyn perusteella kyllä hautaisin täysin puheet Joensuusta ankkurina, ja avausosuudellekin vain jos Kyllönen floppaa täysin (tarkoitan jotain sijaa 25. kympillä). Joensuun normaalimatkat Suomen ulkopuolella ovat olleet ihan tusinaa ja sprinttereidenkin joukossa hän on B-sarjalainen. Ei kestä, kun Jonna, norski ja Stepanova iskevät.

Matintalo kakkososuudella on kriittinen hiihtäjä. Periaatteessa sprintissä menestyvälle vitosen pitäisi sopia ja on hyvä ryhmähiihtäjä. Mutta pitääkö eron siedettävänä mitaleihin, hänellä kun on taipumusta ylivauhtiin. Mikäli tulee max. 10 sekuntia perässä, toivoa ei ole menetetty.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Mielestäni myös väite että parisprintti on B-laji on aika 2010,
Samaa mieltä, ehkä maailmancup-kaudella on pienemmässä arvossa, johtuen monesti siitä että niitä hiihdetään vain semmoisina viikonloppuina, missä on sprintti ja parisprintti, eli monet huiput normimatkoilta jättävät nämä viikonloput kokonaan väliin. Kuitenkin arvokisoissa on aina parhaat kaksikot jalkeilla.
 
Kun noita Ylen otsikoita lukee, niin hirveät paineet ovat toimittajat Kepalle luomassa huomista kymppiä ajatellen. Eipä silti, jokaisen täytynee keskittyä siihen mitä parhaiten osaa ja suomiurheilumedian kohdalla tämä tarkoittaa arvokisoissa etukäteen suhteetonta hehkuttamista sekä jälkikäteen sen ihmettelyä, miksi suomalaiset eivät kestä (median itsensä luomia, täysin ylimitoitettuja) menestyspaineita. Herola voinee kertoa tästä paljon lisää.

Kaikki suomalaismenestys naisten kympillä otetaan toki ilolla ja kiitollisuudella vastaan, kyllähän asioiden on joskus pakko mennä etukäteishehkutuksen mukaisestikin? Mutta en yhtään yllättyisi sitäkään, jos tämän mediahulabaloon jälkeen paras suomalainen kympillä olisikin naisjoukkueen ainoa - moninkertainen - henkilökohtainen arvokisamitalisti joka nyt sattuu tälläkin kaudella olemaan maailmancupissa eniten pisteitä kerännyt suomalaisnainen niin distanssissa kuin kokonaiskisassakin. Ja joka on saanut kerrankin keskittyä kisaan suht rauhassa sopuleilta.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kun noita Ylen otsikoita lukee, niin hirveät paineet ovat toimittajat Kepalle luomassa huomista kymppiä ajatellen. Eipä silti, jokaisen täytynee keskittyä siihen mitä parhaiten osaa ja suomiurheilumedian kohdalla tämä tarkoittaa arvokisoissa etukäteen suhteetonta hehkuttamista sekä jälkikäteen sen ihmettelyä, miksi suomalaiset eivät kestä (median itsensä luomia, täysin ylimitoitettuja) menestyspaineita.
Niin mikä on sitä suhteetonta hehkuttamista? Jos katsotaan esimerkiksi eri vedonlyöntiyhtiöiden kertoimia, niin Niskasella on huomiselle matkalle kolmanneksi pienin kerroin Johaugin ja Karlssonin jälkeen. Voisiko olla, että media hehkuttaa Niskasta sen takia, että hän on huomenna ennakkosuosikki ottamaan mitalin?

Etenkin kun Suomen huolto on tähän asti onnistunut kisoissa erittäin hyvin, niin Niskasen mitalisaumat näyttävät erittäin hyviltä. Toki Nepryayeva, Pärmäkoski, Andersson, Stadlober ja miksei jopa Hennig voivat olla hyvällä kalustolla kovia haastajia, mutta kyllä ainakin minun papereissani se on pettymys, jos Kertulla ei ole huomenna mitali kaulassa.
 
vitozzius

Jäsen
Onhan tämä komeata luettavaa.

Eric & Beth Heiden (USA), pikaluistelu 1980
Andreas & Hanni Wenzel (LIE), alppihiihto 1980
Ivica & Janica Kostelic (CRO), alppihiihto 2006
Iivo & Kerttu Niskanen (FIN), maastohiihto 2022
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Niskasethan tuon tekivät jo 2014. Onko muita kaksissa kisoissa?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tuossa hyvää ennakkoa huomiseen kisaan. Suomen naisten panos tulee pertsalla olemaan todella vahva, 2 mitalia on mahdollinen, mutta 1 mitali perussuoritus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Onhan tämä komeata luettavaa.

Eric & Beth Heiden (USA), pikaluistelu 1980
Andreas & Hanni Wenzel (LIE), alppihiihto 1980
Ivica & Janica Kostelic (CRO), alppihiihto 2006
Iivo & Kerttu Niskanen (FIN), maastohiihto 2022
Siis mikä tämän viesitn idea nyt oli? Sisarukset jotka on voittaneet olympiamitalin samoissa kisoissa vai mikä? Niskaset tosiaan voitti jo 2014 olympiamitalin samoissa kisoissa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mä hiihtelen jossain inhorealismin usvan välimaastossa, eli niputan suomalaiset, Kerttu etunenässä lössiin joka kamppailee tasaisesti sijoista 2-8. Mitali on otettavissa, realistinen, mutta en silti pidä suomalaisia näissä pienten marginaalien kekkereissä niin ylikylän tekijöinä, että mitalittomuus olisi mikään jättipettymys, yllätys.

Iivo on ainoa lumilajien urheilija jolle voi "mitalittomuus-pettymys" paineet harteille laittaa.

Toisaalta, jos, kun ollaan iskussa, ja kalusto toimii olympialaisissa niin miksipä ei hakis sieltä jalometallia pois kuleksimasta.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mediat jo hehkuttavat Kerttu Niskasta varmana mitalistina, mutta yhden asian olen oppinut näiden vuosien aikana, mitä olen hiihdon maailman cupia seurannut ja se on se, että ei koskaan kannata lähteä juhlimaan voittoa ennen kisaa. Mitalit voitetaan ladulla, ei jossain pressihuoneessa yli-innokkaan toimittajan tietokoneen ruudulla.

Niskasella on saumat mitaliin, sitä ei käy kieltäminen, mutta toisaalta niin on monella muullakin hiihtäjällä. Siellä on ainakin viisi naista Johaugin jälkeen, jotka pystyvät mitalivauhtiin. Tuon seikan iltapulut ynnä muut haluavat aina jättää mainitsematta, koska se voisi masentaa lukijoita. Tulee mieleen Euroviisut, joissa Suomi on suomalaisten medioiden mukaan aina ja ikuisesti yksi suurimmista voittajasuosikeista.
 
Nämäkin.

Mutta vaikka oon iloinen Kertun tervehtymisestä ja paluusta huipulle niin en silti osaa pitää lähes varmana naisten 10 km perinteisen olympiamitalistina 33-vuotiasta hiihtäjää joka on noussut vain neljästi mc/arvokisa-podiumilla vikan viiden vuoden aikana. Olkoonkin, että löytyy voitto ko. matkalta ihan hiljattain.

Mutta toki lähden mitalijännittämään. Tuntuu vaan näillä matkoilla erot olevan niin pienet, päivän kunto ja kalusto, ettei sieltä Johaugin lisäks varmoja mitalisteja ole helppo nostaa - vaikka Frida ja Ebba kestosuosikkeja ovat lähihistoriassa olleetkin.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kerttu Niskasella on varmasti parhaat saumat mitaleille juuri 10km pertsalla. Taitaa vain olla että Johaug jatkaa siitä mihin edellisellä matkalla jäätiin.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Median hehkutus on eri asia kun hiihtäjän omat tavoitteet ja oma usko tekemiseen.

Nämä vaan tuppaavat sekoittumaan täälläkin. Naureskellaan urheilijalle sitä varmaa mitalia, kun tuleekin ihan hyvällä suorituksella jokin muu sijoitus. Vaikka tulisi se nappipäivä, niin siitä huolimatta siellä on muitakin, kenen pöljä päivä voi olla sillä kertaa parempi.

Kilpailu on huomenna todella kova. Frida Karlsson on iso kysymysmerkki, koska paleltui niin pahasti avauskisassa. Hän olisi muuten melko varma mitalisti.

Niskasella on mahdollisuudet onnistuessaan taistella kärkisijoista viiden sakkiin. Niin paljon on huomenna kelistä ja kalustosta kiinni, ettei mitään voi etukäteen huudella. Eikä sitä vuoren varmasti ainakaan Kerttu Niskanen itse tee. Media saa räksyttää mitä haluaa, jotta voi repiä otsikoita käy miten käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös