Itse tämän keskustelun suurinta aihetta, peltosen huitaisua, en edes nähnyt kuin vasta koosteessa ja pakko sanoa että vähästäpä nousi melu.
On luonnollista että HIFK kannattajien mielestä omat pelasivat taas heikon pelin, kun eivät pystyneet 60min hallintaan jotain SaiPaa vastaan. Mutta rehellisyyden nimissä HIFK pelasi tämän kauden ylivoimaisesti parhaan 20 minuuttisen SaiPaa vastaan ensimmäisessä erässä. Sitä toki edesauttoivat pitkä 5-3 ja vitonen, mutta SaiPa oli aika vastaantulija ja jatkuvissa vaikeuksissa kovan karvauksen kanssa.
Mielestäni Myllyniemi olisi pitänyt vaihtaa pois Reden maalin ja heti seuraavasta hyökkäyksestä tulleen yläriman jälkeen. Mutta niin vaan mies ammattimaisin ottein kasasi itsensä ja pelasi loppujen lopuksi erinomaisen ottelun, kunnes ihan aiheellisesti otettiin kesken rankkareiden pois.
Ottelun kannalta tärkein tapahtuma oli ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla tullut pukukoppimaali ja toisessa erässä nähtiin sitten erittäin hyvä SaiPa.
Olen aina ollut katsomassa Nordiksella vain SaiPan pelejä ja olen vähän ihmetellyt hehkutusta paikan tunnelmasta. Eilen ei tarvinnut ihmetellä. Ilmeisesti SaiPa ei ihan täysin HMV joukkue juuri tällä hetkellä ole, kun kerää (toki perjantaina) yli 8000 katsojaa ja meininki pysyi hyvänä koko ajan. Vuorohuutelut olivat aivan mahtavan kuuloisia ja oli helppo yhtyä suosionosoituksiin niiden jälkeen.
Koho vähän yllätti rankkarikynällään, mutta erittäin kiva juttu että yli 500 pelin kokeumuksella mies jaksaa kapteenin ominaisuudessa yllättää lähes joka pelissä hienoilla yksilösuorituksilla. Endras vei SaiPalta pisteen aika näyttävällä takakäsihasekilla Jekimovsin yrityksessä.
Toinen piste olisi ollut kiva, viivan päältä olisi herkullista lähteä kahteen viimeiseen otteluun, mutta kyllä tämä peli taas uskoa loi siihen että 6 pistettä on vielä täysin omissa käsissä.
Kiitos vaan HIFK, SaiPa, Nordiksen yleisö ja lumenlakaisijatytöt (näin että vilkutit juuri minulle!) erinomaisen viihdyttävästä kiekkoillasta.