Pe 9.3.2007 TPS - Pelicans

  • 14 997
  • 75

Yoswald

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä sympatiat on tässä sarjassa Pelicansin puolella. TPS:lle on tapahtunut jotain outoa, eikä nousua näy. Jos joukkue nyt jää kahdeksan parhaan ulkopuolelle, niin muutoksia on tehtävä. Sihvonenhan tiesi kertoa, että kulissien takana on menossa valtataistelu Kasi vs. Ansas. Tepsin kannattajaa ajatellen olisi varsin suotavaa, että Kasin porukka voittaisi tuon kisan.

Mutta takaisin ottelusarjaan. Pelicansin peli on ollut ailahtelevaa läpi kauden ja Tepsilläkin on ollut erittäin vaikeita jaksoja. Jo ennen ottelusarjaa ja varsinkin näin ensimmäisen pelin jälkeen minusta tuntui siltä, että Aravirralla on joukkue paremmin hallinnassa. Jortikka on menettänyt kontrollinsa jo aikapäiviä sitten, eikä pystynyt kasaamaan rivejä pleijareiden alkaessa. Näillä näkymin Pelicans vie seuraavankin pelin ja turkulaiset jäävät nuolemaan näppejään.
 

jlammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jokerit, TPS, TuTo
Reissussa oltiin pitkästä aikaa, väsytti niin pirusti kotiin tullessa ettei jaksanut kommentoida. Joku sitten päätti savunkin posauttaa ettei nähnyt mitään loppuminuuteilla yhtään mitään josta järkkärit eivät pitäneet ollenkaan. Hyvä meininki katsomossa. TPS oli tosiaan aneeminen, huomenna sellaiseen ole varaa tai kesäloma alkaa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
AnaMasa kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta säälit. Muija ihmetteli tänään aidosti huuli pyöreenä, että miksi en mene peliin, mutta ei vaan pysty. Tepsi on jo pelannut itsensä 56 pelin runkosarjassa itsensä rehellisesti sijalle 7. Vaikka TPS olis voittanut tämän ja sunnuntain ottelun molemmat 10-0, niin vaikutus Tepsiln sijoitukseen olisi, niin mikä? Jos voitetaan, niin mitään ei saada (paitsi pitää jo saavutettu) ja jos hävitään, niin sitten ei ainakaan kiinnosta. Runkosarjassa sentään paskoistakin voitosta sai pisteitä, jotka vaikutti sijoitukseen, mutta nyt on vain ja ainoastaan hävittävää.

Tuolla samalla periaatteella Kärppien pitäsi itkeä sitä, ettei he pääse suoraan finaaliin, kun kerran runkosarjan voitti. Enään Kärpillä ei ole mitään muuta kuin hävittävää, vaikka rehellisesti pelasivat itsensä sijalle 1.

Hei, nämä ovat nyt jo niitä Playoffeja!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
AnaMasa kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta säälit. Muija ihmetteli tänään aidosti huuli pyöreenä, että miksi en mene peliin, mutta ei vaan pysty. Tepsi on jo pelannut itsensä 56 pelin runkosarjassa itsensä rehellisesti sijalle 7.
Juuri tuon takia on helppo toivoa Tepsille konkkaa, jotta Rautee vapautuisi Ässiin.

Pelicans veti hienosti nollat, näin sitä pitää. Antti Niemi veti samalla tarkkuudella kuin futiskaima. Mahtavaa Pelicans, olen teidän puolella. Hyvin rakennettu joukkue noihin budjettiraameihin. Siis fiksusti.

Edit: Nyt nukkumaan. Pitkät kännit olleet...
 

Morgoth

Jäsen
Aeroman kirjoitti:
yhtälöön jos saisin asiallisen vastauksen, itse kun en voi käsittää tätä yleisökatoa ollenkaan.

Miksi maksaa paskasta viihteestä ja muniin puhaltalusta? Miksi kannattaa joukkuetta, joka on vain munaton äijälauma jäällä, jonka valmentajasta mielestä vika on aina muissa ja pelaajia jotka tahallaan pistävät homman vituiksi?
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Hurme sanoi haastattelussa, että TPS:n joukkueelta puuttuvat munat. Siltähän se näytti. Sunnutaihin mennessä sellaiset pitää kasvattaa tai ainut sitä vähänkään muistuttavat ovat rantapallot. KIIMAa perkele.

Ottelun parasta antia oli Ääriliike ja FP. Savusta iso käsi sinne suuntaan. Hyvää menoa teillä. Lutuuria!
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Morgoth kirjoitti:
Miksi maksaa paskasta viihteestä ja muniin puhaltalusta? Miksi kannattaa joukkuetta, joka on vain munaton äijälauma jäällä, jonka valmentajasta mielestä vika on aina muissa ja pelaajia jotka tahallaan pistävät homman vituiksi?

Siksi, että joskus saattaa tulla jotain parempaakin. Ja silloinkin kun mikään ei tunnu toimivan niin yhtäkkiä tuleekin joku valonpilkahdus josta elää taas pitkän tovin. Täällä on tästä kokemusta.

Me nautitaan nyt tästä. Ei ne kaikki voi olla kultaa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jaakko kirjoitti:
Hurme sanoi haastattelussa, että TPS:n joukkueelta puuttuvat munat. Siltähän se näytti. Sunnutaihin mennessä sellaiset pitää kasvattaa tai ainut sitä vähänkään muistuttavat ovat rantapallot. KIIMAa perkele.

Jep, Hurme näytti itse po-pelin mallia jakelemalla nyrkkiä maalinedustalla kiitettävästi. Akilla pari pommia. Muuten täysin järkyttävä esitys.

Noutaja tulee sunnuntaina jos asenne ei muutu. Jaa miksi? Voittava joukkue harvemmin lähtee esim. kesken potentiaalisen vastahyökkäyksen vaihtoon ja iskee kiekon crossina kuolleeseen pisteeseen laitaan. Maalinedustoille pyrkimättömyydestä puhumattakaan.

Savuista: melko mehevä pimpelipom päällä hallissa pelin jälkeen. Varoittimet huusivat hoosiannaa. Vain sprinkler-shöy puuttui.

SR:n protestista matsin alussa pisteet.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Morgoth kirjoitti:
Miksi kannattaa joukkuetta, joka on vain munaton äijälauma jäällä, jonka valmentajasta mielestä vika on aina muissa ja pelaajia jotka tahallaan pistävät homman vituiksi?
Tyypillistä GH-puhetta. Joukkue ja sen kannattaminen on sydämessä. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Pelaajat, valmentajat ja toimarit vaihtuu, TPS pysyy suosikkina.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Morgoth kirjoitti:
Miksi maksaa paskasta viihteestä ja muniin puhaltalusta? Miksi kannattaa joukkuetta, joka on vain munaton äijälauma jäällä, jonka valmentajasta mielestä vika on aina muissa ja pelaajia jotka tahallaan pistävät homman vituiksi?
Näin jälkikäteen on tietysti helppo arvostella joukkueen suoritusta ylläolevilla sanoilla, mutta peliä ennen se päätös täytyy tehdä siitä hallillle menosta, ja vielä silloin ei ottelun lopputulos ollut kenenkään tiedossa. Sitä nyt on paha tässä kohtaa sanoa, mitkä olivat Turkulaisten ennakko-odotukset ja ajatukset pelistä etukäteen, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa faneista uskoi voittoon, varsinkin kun Pelicans ei ollut tässä aikaisemmin esiintynyt niin kauheasti edukseen vierasotteluissa ja kauden aikaisemmat kohtaamisekin lupailivat kotivoittoa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Aeroman kirjoitti:
Missä todellakin olivat turkulaiset jääkiekon kannattajat,

Kahdella viimeisellä liigakieroksella TPS oli SM-liigan eniten yleisöä vetävä joukkue, ja noissa oli saman verran populaa paikalla kuin viidessä Lukon ottelussa keskimäärin. Edelleen TPS on Suomen kolmanneksi eniten yleisöä vätävä joukkue ja euroopassa sijalla 20.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jaakko kirjoitti:
Kahdella viimeisellä liigakieroksella TPS oli SM-liigan eniten yleisöä vetävä joukkue, ja noissa oli saman verran populaa paikalla kuin viidessä Lukon ottelussa keskimäärin.
Niinpä, oikeassa olet, ja nyt vielä suuremmalla syyllä ihmettelen, mihin kaikki oikein jäivät, kun eivät löytäneet tietään turkuhalliin?
 

Birdhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Manchester City, Manchester Phoenix.
Jaakko kirjoitti:
Kahdella viimeisellä liigakieroksella TPS oli SM-liigan eniten yleisöä vetävä joukkue, ja noissa oli saman verran populaa paikalla kuin viidessä Lukon ottelussa keskimäärin. Edelleen TPS on Suomen kolmanneksi eniten yleisöä vätävä joukkue ja euroopassa sijalla 20.

Vedä mistä vedät noi lukemat, mutta luulempa että kaikilla muilla liigapaikkakunnilla on/ olisi ollut enemmän väkeä verrattuna eiliseen.
Tarkoitan myös niitä joukkoeita jotka ovat jo kesälomilla.
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Annamaila kirjoitti:
Joukkue ja sen kannattaminen on sydämessä. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Pelaajat, valmentajat ja toimarit vaihtuu, TPS pysyy suosikkina.
Hienoa puhetta. Noin juuri se on. Voit uskoa, että meillä Lahdessa tuosta on kokemusta. Omia ei voi hylätä etenkään vaikeina aikoina.

Ike
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Tex Willer kirjoitti:
Sanoisin, että toi Santavuoren 0-1 osuma on ainakin tällä hetkellä kauden maali nro 1. Todella nätti. Silmä lepäsi niissä taaksejätöissä. Maaliin olisi kuulunut kyllä kolme syöttäjää.
Sittenhän Santavuori olisi saanut maalista tehot 1+1. Oli kyllä niin ihanata, että ne olisi voinut antaakin. Aamun ESS käytti termiä "liki taidetta". Vaan nyt leijuminen loppu ja ajatukset huomiseen.

Ike
 

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaakko kirjoitti:
Kahdella viimeisellä liigakieroksella TPS oli SM-liigan eniten yleisöä vetävä joukkue, ja noissa oli saman verran populaa paikalla kuin viidessä Lukon ottelussa keskimäärin. .
Jokeri-matsi tais vähän korjata tilastoa. Eilen tosiaan oli turkuhallissa hiljaista ku hautajaisissa, ainakin radiosta kuultuna, ja 500 ihmistä vähemmän ku Lännen KoppiAreenalla Lukko-Ilves pelissä:)
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
AnaMasa kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta säälit. Muija ihmetteli tänään aidosti huuli pyöreenä, että miksi en mene peliin, mutta ei vaan pysty. Tepsi on jo pelannut itsensä 56 pelin runkosarjassa itsensä rehellisesti sijalle 7. Vaikka TPS olis voittanut tämän ja sunnuntain ottelun molemmat 10-0, niin vaikutus Tepsiln sijoitukseen olisi, niin mikä? Jos voitetaan, niin mitään ei saada (paitsi pitää jo saavutettu) ja jos hävitään, niin sitten ei ainakaan kiinnosta. Runkosarjassa sentään paskoistakin voitosta sai pisteitä, jotka vaikutti sijoitukseen, mutta nyt on vain ja ainoastaan hävittävää.

Se rehellinen 7. sija nyt vaan sattuu nykyään oikeuttamaan juuri tähän "säälipleijareiden kotietuun 10. sijoittunutta vastaan. Ei 7. sijalla vielä olla saavutettu mitään muuta kuin mahdollisuuden päästä karsimaan puolivälieräpaikasta. Miten se on niin hankala ymmärtää, että sarjasysteemit muuttuu. Asioihin pitää vaan sopeutua, niin ei tuhlaa turhaan energiaa asioihin mihin ei voi vaikuttaa.

Millon tässä on viimeksi vedetty edes kymmentä vuotta putkeen ilman jonkunlaista tarkistusta joukkuemääriin tai pleijareissa pelaavien joukkueiden määriin. Joskus muinoinhan playoffeihin pääsi vain neljä joukkuetta, alkokohan sillonkin fanit valittaan, kun joutuikin seuraavana keväänä pelaamaan runkkiksessa sijoille 5-6 tulleita joukkueita vastaan. "Et noi ei oo rehellisesti neljän joukossa, nyt meni koko runkkis hukkaan"

Säälipleijarit on musta ihan hyvä systeemi. Tulee enemmän jännitystä loppukierroksille. Muutenhan siellä ois tosi monta joukkuetta, jotka pelais merkityksettömiä pelejä ja sitten taas olis enemmän joukkueita, jotka pitäis näitä tyhjennysmyyntejä keväällä. Ainoa puute on varmaan se, että nää menee poikki kahdella voitolla. Kolme vois olla parempi siinä mielessä, että sattuman merkitys pienenee, mutta sitten taas toisaalta, jos viisi peliäkin olisit jo hinkannut niin kyllä puolivälierissä vastaan tuleva joukkue saisi liikaa etua.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ei kai tässä kukaan nyt sentään sarjajärjestelmää ala syyttämään. Syy TPS-kannattajien epätoivoon ja vitutukseen on vain ja ainoastaan TPS, joka on pettänyt perusteellisesti kannattajansa.
 

Morgoth

Jäsen
Annamaila kirjoitti:
Tyypillistä GH-puhetta. Joukkue ja sen kannattaminen on sydämessä. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Pelaajat, valmentajat ja toimarit vaihtuu, TPS pysyy suosikkina.

Ei kai kukaan ole joukuetta hylkäämässä. Eiköhän vain TPS ole toimillaan aiheuttanut sen, että katsojia ei tuon enemmän hallilla käy ja TPS kiinnostaa tasan tuon verran ihmisiä tällä hetkellä.

Fanit ovat oma lukunsa.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Morgoth kirjoitti:
Ei kai kukaan ole joukuetta hylkäämässä. Eiköhän vain TPS ole toimillaan aiheuttanut sen, että katsojia ei tuon enemmän hallilla käy ja TPS kiinnostaa tasan tuon verran ihmisiä tällä hetkellä.

Ai niin eihän teillä pelaakaan kun oman kylän starat Berg ja Hurme siellä. Ketä sinne vielä täytyy saada, että kiinnostaa? Paska seurajohto. Mutta ei tästä enempää. Jos ei yleisöä Turkuun löydy, niin kai sen kaikki tietää mitä siitä seuraa.
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
AnaMasa kirjoitti:
Luitko edes lainaamasi tekstin? Ei siinä kyseenalaistettu ottelun panosta, vaan koko järjestelmää. Tepsi sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi. Pelicans jäi 9 pistettä taakse paljon Tepsiä paskemmalla maalierolla. Käytännössä siis Pelicansin olisi pitänyt voittaa neljä ottelua enemmän kuin TPS päästäkseen Tepsin paikalle runkosarjassa. Silloinkin TPS olisi vielä sijalla 8, eli viimeisessä playoffs-paikassa. Nyt Pelicans voikin yhtäkkiä kahdella voitolla päästä playoffseihin ja TPS kahdella tappiolla pudota sieltä. Tämä mahdollisuus on varmasti ihan kiva Pelicansin kannalta. Muutenhan siellä olisi kausi käytännössä ohi jo viikkoja sitten. Urheilullisesti lyhyen sarjan tuoma satunnaisuus ei ole tervettä.
Kyllä luin. Onhan se niin vi...n väärin jos TPS putoaa jatkosta, vaikka sijoittuikin runkosarjassa Pelsuja paremmin. Sitähän yrität kai selittää. Eli joukkueiden lopullinen järjestys pitäisi määräytyä ruinkosarjan perusteella. Ja paskat sanon minä. Jos onnistutte perseilemään jatkopaikkanne niin se on juuri se mitä ansaitsette. Jos taas voitatte seuraavat pelit ja menette jatkoon, niin olette sen ansaineet. Turha kitistä järjestelmästä jos ei pelit kiinnosta.

Ei kai se ole ihme, että Lahdessa riemuitaan kaikesta pienestäkin mitä joukkue saavuttaa. Varsinkin kun aikaisemmissa play-off peleissä on aina TPS tiputtanut meidät tylysti. Mikäli tiputtaa tälläkin kertaa, niin ei se oloa ainakaan paranna. Mutta se on sitten ihan omaa syytä. Ei SM-liigan sarjajärjestelmän.
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Eilisestä pelistä sen verran että oikealle joukkueelle meni voitto, tälläisella pelillä toivon että PalloSeura matkaa kesälaitumille. Hävetti suuresti eilinen peli, ainut positiivinen asia josta innostuin oli Bergin ajelu keskialueella, Salmela keräili hetken kamojaan. Mutta propsit myös Gladille, antoi samalla kädellä takaisin ja ajoi Bergin laidan vieressä kun Aki oli lähdössä hyökkäykseen. Eikä voi olla väheksymättä ensimmäistä maalia, HIENO!

Iso käsi Ääriliikkeen pojille (sekä tytöille) jotkat pistivät savupommin, oikea asenne! Turkuhallin järkkärit perseelleen! Hyvä meno muutenkin katsomossa.

Ei kyllä yleisöä kiinnosta, se on nähty kauden mittaan, samat naamat käyvät peleissä (suurimmalla osalla kausikortti) ja ilmaisilla lipuilla saattaa joitakin uusia hallille tulla istumaan. Jokeri pelin tunnelma pitäisi saada useammin, en vain osaa sanoa mistä ja mitä Tepsin pitäisi tehdä että yleisöä valuisi hallille enemmän, niinkuin AnnaMaila totesi, omaa joukkuetta rakastetaan ja ei jätetä pelattiin sitten sääleissä tai finaaleissa.

-Stouni-
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vittu mitä jeesustelua täällä tuosta yleisömäärästä. Kyllähän tuosta nyt tyhmempikin näkee, että "säälit" ovat ihan pystyyn kuollut tuote ja idioottimainen keksintö SM-liigaan. Ne ei vaan kiinnosta yleisöä vähänkään, varsinkaan isompien (lue: menestyneempien) seurojen yleisöä. Toki ymmärrän, että pienemmissä seuroissa tämäkin otetaan vastaan suuremmalla innokkuudella.

Tuohon kun lisää vielä Tepsin nykyisen alakulon ja peliesitysten yleisen tason, kausikorttilaisten poistumisen yleisömäärästä. Lisäksi tulee järjetön systeemi, jossa SM-liiga kerää lipputulot ja tuottaa (olemattoman) mainonnan.

Sääliplayoffsit ovat keksintö, jolla SM-liiga ampuu itseään jalkaan. Jo valmiiksi vähentyvää kiinnostusta ja intoa laimennetaan entisestään. Noitahan kutsutaan ihan lehdistöä myöten jo sääliplayoffseiksi, eikä kukaan varmaan enää muista niiden oikeaa nimeäkään. Way to go!

T: Itse paikanpäällä kärsinyt
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Olihan tässä ottelussa sentään enemmän yleisöä kun kauden 2003-04 sääläreitten ensimmäisessä ottelussa HMV-areenalla, jolloin vastakkain pelas Jokerit ja JYP. Yleisöä oli tuolloin 3076. Molemmat pelit nähneenä voin todeta, että täsä eilisessä pelissä oli jopa huippu tunnelma tuohon toiseen peliin verrattuna. Ihan välihuomautuksena toin asian vaan esille.

Miten tuo Olli Julkusen jäähy muuten menikään ottelun lopussa? Tuomari ei tätä huomannut vissiin ollenkaan, vaan Alatalo kävi sanomassa asiasta ja sen jälkeen vasta tehtiin tuo ratkaisu? Eipä nyt kovin suuri tieto ole kyseessä. Jäinpä vaan miettimään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös