Pe 9.3.2007 TPS - Pelicans

  • 14 997
  • 75

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Symboliikkaa ja kiekkoa

Vituttaa aivan suunnattomasti että ajoin 300 kilometriä tämän paskan takia. Ekassa erässä näki jo ennusmerkit että tänään ei kunnian kukko laula. TPS oli aivan haluton ja munaton, ja Pelicans aivan omaa luokkaansa. Kaksi todella komeaa maalia eivät jätä mitään selittelyn varaa. Tepsillä ei ollut edes maalipaikkoja.

Toisekseen täytyy erikseen mainita se vitutus joka aiheutuu valmennuksen kommenteista. Jumalauta jos ennen ottelua sanotaan että ketjut pitää, niin eikö ketjuralli ala jo toisessa erässä. Jortikalla oli varmasti lämpimät housuissa jo ekan erän jälkeen kun oli selvää että joukkuetta ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Barrettiä ykkösestä sivuun, Ahoa tilalle ja lopulta Vaha ykköseen niin kuin ennenkin. Ei tsiisus. Paniikki.

Puolustus vuosi kuin se karvalakki Jagge joka kävi pyörähtämällä hallin jäällä erätauolla. Öljyt pihalle samaan tyyliin kuin henki pihahti TPS-pelaajista kiekon pudottua jäähän. Sekin oli hienoa että katsojalle (!) annettiin estämisjäähy.

Siellä olisi tarvinnu jakaa ottelun jälkeen (oli muuten oikein tungosta, hah) rahat takasin eikä mitään helvetin mätitahnoja. Kuvaavinta oli luonnollisesti se että tuossa mätitahnassakin oli enemmän munaa kuin Tepsissä.

Jos Jortikka vielä ensi kaudella valmentaa Tepsiä, niin lupaan ampua itseäni polveen ja jättää kaikki kotimatsit väliin. Niin syvältä tuo tämänpäiväinen taistelu oli.
 

Potvin#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, KalPa, Hurtat
Hienoa!

Ensin hakataan 56 runkosarjapeliä, seuraavaksi on vuorossa kauden huipennus eli niinsanotut playoffsit. Yleisöä löytyy jotain 3100, ei helvetti. En tule koskaan ymmärtämään turkulaisten lätkäfanien mietteitä, varsinkin jos tuo matsi jäi viimeiseksi Turussa tällä kaudella. Jopa Jukurit vetää Niiralanmonttuun sen kolmetuhatta, vaikka olisi samaan aikaan Puijon mäkikisa tai ylä-Savon tanhukarnevaalit Kuopio-hallissa......ja hei ne on vaan tasonmittaukset. Alan ymmärtämään tämän pointin varmaan sitten kun alan kannustamaan/kannattamaan voittavaa joukkuetta.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pudotuspelien ensimmäinen kierros. Sellaista paskaa, että missään muussa tämän maailman palloilusarjassa moinen ei olisi elänyt ensimmäistä kokeilua pidemmälle kuin meidän omassa SM-liigassa. Huonompaa mainosta lajille ja sarjalle tuskin on, mutta tämähän ei Urpoa ja kavereita kiinnosta.

Tappara on näissä ollut kaksi kertaa, eikä tuntunut ollenkaan miltään pudotuspeleiltä. Ja kun nämä viedään Turkuun, niin koko fiasko paljastuu koko komeudessaan. Olin viime keväänä runkosarjan lopussa TPS-Tappara-pelissä jossa oli jotain 7000 katsojaa (halli näytti ja kuulosti aika tyhjältä). En osaa edes kuvitella miltä se näyttää kun ihmisiä on tämä 3000. Pelit kannattaisi varmaan siirtää Kupittaalle, ettei tunnelma olisi kuin Catanian peleissä Serie A:ssa.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kone82 kirjoitti:
Vituttaa aivan suunnattomasti että ajoin 300 kilometriä tämän paskan takia. Ekassa erässä näki jo ennusmerkit että tänään ei kunnian kukko laula. TPS oli aivan haluton ja munaton, ja Pelicans aivan omaa luokkaansa. Kaksi todella komeaa maalia eivät jätä mitään selittelyn varaa. Tepsillä ei ollut edes maalipaikkoja.

Juurikin näin, itse säädin helvetisti työasioita uusiksi ja lähdin kiireellä Hesasta nähdäkseni kun joukkue esiintyy ryhdikkäästi. Ei tainnut ihan näin käydä. Kummasti esim. Tuomas Suomisen energiaa olisi tarvittu tänään. Ja potkikaa jo helvetti se Backman jonnekin kauas. Sykkö samaan pakettiin. Jortikka on asia erikseen, se kaveri taitaa jäädä joka tapauksessa pilaamaan ensi kaudenkin jo valmiiksi. Kukahan tällaisen fiiliksen ja imagon joukkueeseen haluaisi tulla ensi kauden supervahvistukseksi..
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Mängimies kirjoitti:
Ottamatta kantaa siihen olisiko Jortikan lähtö/potkut hyvä asia seuralla ja onko se mitenkään riippuvainen sunnuntain mahdollisesta tappiosta, niin en oikein usko, että talousvaikeuksissa olevalla seuralla olisi varaa kyseiseen ratkaisuun. Jortikka ei ihan pelkillä kulukorvauksilla valmenna ja jäljellä oleva yhden vuoden palkkakin on ihan merkittävä ottaen huomioon TPS:n talousvaikeudet.

Toisaalta onko talousvaikeuksissa olevalla seuralla varaa vielä kolmanteen tällaiseen kauteen? Sarjasijoitus ei ole suurin ongelma, mutta täysin aneeminen esitys vailla taistelutahdon häivääkään karkottaa yleisön ennemmin tai myöhemmin. Jortikan palkka on tietysti ongelma jo senkin takia, että näillä esityksillä Jortikalle tuskin enää uutta työnantajaakaan ensi kaudeksi löytyy, joten sopimuksen purkamisesta voi olla mahdoton päästä yhteisymmärrykseen.
 
Viimeksi muokattu:

Tragedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Minnesota Wild ja Montreal Canadiens
Joo ensiksi sitten suunnitellaan kavereiden kanssa vaivalla itsemme paikan päälle ja vietimme erilaista perjantai-iltaa, mutta olisi voinut tämän jättää katsomatta. Eikö yleisökeskiarvo yleensä nouse pudotuspelien alkaessa? Joo no nyt se taisi jäädä tuohon 3147:n katsojaan jotka tuonne vaivautuivat, ja varmaan kaikki katusivat reissuaan. Kannattaisi siirtyä Kupittaalle, tunnelma ehkä paranisi hieman.

Pelicansin maalit olivat kyllä nättejä, varsinkin ensimmäinen, joita kyllä edelsi ensiksi karsea vaihtovirhe ja toisessa maalissa Bergin päätön rynniminen kulmiin, ja kun kukaan ei vielä maalilta Bergin sieltä lähdettyä ottanut Yetmania kiinni niin maalihan siitäkin.

Sanoin jo ennen ottelua, että jos TPS tippuu niin puolivälierissä kannatan Pelicansia. Toivotaan, että pärjäätte Kärpille. Ai niin, vielä se toinen peli. Onneksi toinen peli ei olekaan huomenna, koska silloin TPS:n mahdollisuudet ovat aivan nollissa. Nyt toivottavasti TPS saa seuraavassa pelissä jotain aikaan. Jos voitto tulee, niin kai minä sen kolmannenkin pelin tulen katsomaan.

P.S Pelicans-faneilla ihan hyvä joukko mukana, ja tunnelmakin oli hyvä.

kopo kirjoitti:
Ja potkikaa jo helvetti se Backman jonnekin kauas.

Minusta Backman oli tänään ihan hyvä. Ei tehnyt mitään hirveitä mokia, ja avauksetkin menivät ajoittain lapaan. Ei Backman tänään huonoin TPS:stä ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Enpä olisi ikinä uskonut, että turkulaisiakin voi käydä sääliksi. Kaupunki, jonka koko 90-luvun lähes jokainen suomalainen toivoi hautautuvan Aura-jokeen. No, annan kuitenkin ilmaisen vinkin. Pitäkää vaan Jortsu ensi kaudellakin, kun palkkaa on kerran pakko maksaa, mutta laittakaa se valmentamaan A-junioreita ja ottakaa A:n valmentaja liigajoukkueeseen.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Mazza kirjoitti:
Pudotuspelien ensimmäinen kierros. Sellaista paskaa, että missään muussa tämän maailman palloilusarjassa moinen ei olisi elänyt ensimmäistä kokeilua pidemmälle kuin meidän omassa SM-liigassa.

Myös Tsekissä pelataan kymmenen joukkueen pleijarit ja ensimmäinen kierros on peräti paras viidestä. Paljon mielenkiintoisempia nämä pudotuspelit ovat kuin runkosarja. Minun puolestani säälipleijarit voisi pidentää paras viidestä -sarjaksi. Silloin niissä ehtisi paremmin muodostua vastakkainasettelua ja pudotuspelifiilistä. Semifinaalit ja finaalit onneksi jo ensi kaudeksi pitenevät paras seitsemästä -sarjoiksi. Nyt homma haisee siltä, että nämä 2-4 joukkueen vaiheet halutaan pelata nopeasti alta pois, jotta ottelumäärä voidaan maksimoida niissä vaiheissa, joissa on enemmän joukkueita (runkosarja ja neljännesfinaalit).

Pitäisin naurettavan matalia yleisömääriä pikemminkin osoituksena kiekkokulttuurin puutteesta. Myös neljännesfinaaleissa lähes kaikki joukkueet jäävät alle runkosarjan yleisökeskiarvonsa. Vasta semifinaaleissa ja finaaleissa riittää yleisöä. Johtuisiko tämä osittain siitäkin, ettei seuroja pätkän vertaa kiinnosta katsojien houkuttelu pleijareihin, koska lipputulot menevät yhteiseen pottiin, jolloin omien kotiotteluiden yleisömäärä vaikuttaa oman joukkueen pottiin varsin vähän?
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mazza kirjoitti:
Pudotuspelien ensimmäinen kierros. Sellaista paskaa, että missään muussa tämän maailman palloilusarjassa moinen ei olisi elänyt ensimmäistä kokeilua pidemmälle kuin meidän omassa SM-liigassa. Huonompaa mainosta lajille ja sarjalle tuskin on, mutta tämähän ei Urpoa ja kavereita kiinnosta.

Tappara on näissä ollut kaksi kertaa, eikä tuntunut ollenkaan miltään pudotuspeleiltä. Ja kun nämä viedään Turkuun, niin koko fiasko paljastuu koko komeudessaan.
Niinpä. Eihän näissä peleissä ole mitään panosta. Samahan se nyt on alkaako kesäloma, vai jatkuuko pelit sitten niissä "oikeissa peleissä" Kuvaavaa on tuo lausahdus toisaalla, että palaan katsomaan pelejä sitten, kun pleijarit alkaa. Jos oikein paskasti käy, niin saa odottaa ensi syksyyn.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Bulvaani kirjoitti:
Niinpä. Eihän näissä peleissä ole mitään panosta. Samahan se nyt on alkaako kesäloma, vai jatkuuko pelit sitten niissä "oikeissa peleissä" Kuvaavaa on tuo lausahdus toisaalla, että palaan katsomaan pelejä sitten, kun pleijarit alkaa. Jos oikein paskasti käy, niin saa odottaa ensi syksyyn.
Luitko edes lainaamasi tekstin? Ei siinä kyseenalaistettu ottelun panosta, vaan koko järjestelmää. Tepsi sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi. Pelicans jäi 9 pistettä taakse paljon Tepsiä paskemmalla maalierolla. Käytännössä siis Pelicansin olisi pitänyt voittaa neljä ottelua enemmän kuin TPS päästäkseen Tepsin paikalle runkosarjassa. Silloinkin TPS olisi vielä sijalla 8, eli viimeisessä playoffs-paikassa. Nyt Pelicans voikin yhtäkkiä kahdella voitolla päästä playoffseihin ja TPS kahdella tappiolla pudota sieltä. Tämä mahdollisuus on varmasti ihan kiva Pelicansin kannalta. Muutenhan siellä olisi kausi käytännössä ohi jo viikkoja sitten. Urheilullisesti lyhyen sarjan tuoma satunnaisuus ei ole tervettä.
 

Drogba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Vaikea jotenkin ajatella että Jortsu olisi suurin syntipukki TPS:n haluttomaan esitykseen. Mutta ehkä se on näin. Kun joukkueessa kuitenkin pelaan nippu
niinkin kovia pelimiehiä kuin Hurme, Berg, Kipru, Nurminen, Vahalahti, niin joku
tai jokin näiden kavereiden fiiliksen on vienyt. Onko se sitten Jortsu, en tiedä.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Stranger kirjoitti:
Hienoja maaleja molemmat, varsinkin Tupen häkki, hienosti syöttelivät TPS:n puolustuksen kahville. Ei mitään pomppusäkämaaleja. Lataus otteluun oli paljon parempi Pelsuilla kuin TPS:llä. Onko Jortikalta livennyt ote joukkueesta? Sunnuntaina on vielä mahkut Tepsillä kasvojen pesuun.
Sanoisin, että toi Santavuoren 0-1 osuma on ainakin tällä hetkellä kauden maali nro 1. Todella nätti. Silmä lepäsi niissä taaksejätöissä. Maaliin olisi kuulunut kyllä kolme syöttäjää.

Jortikalla ei ole ainoastaan livennyt ote joukkueesta vaan koko nykyjääkiekosta. Jortsun metodit ovat jääneet jonnekin 80-90 lukujen "höntsäkiekon" unholaan. Silti äijä itse pitää itseään edelleen jonain fucking messiaana toitottaen, et "Kuus mestaruutta, Hei". Se on sama kuin Aarne Honkavaara vetäisi hokkarit jalkaan lauantaina Hakametsässä ja kyyristyisi keskialoitukseen J-P Haatajan vierelle ja tokaisisi, että seittemän mestaruutta, Hei. Kumpihan vie irtokiekon J-P vai Aarne?
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tragedy kirjoitti:
Minusta Backman oli tänään ihan hyvä. Ei tehnyt mitään hirveitä mokia, ja avauksetkin menivät ajoittain lapaan. Ei Backman tänään huonoin TPS:stä ollut.

Backman oli ainakin ensimmäisessä erässä pihalla kuin lumiukko, jatkosta en tiedä kun en enää erottanut niitä vellihousuja toisistaan. Kun Simonilla oli kiekko, siitä ei luovuttu ennen kuin Pelicans pelaaja tuli sen noutamaan lavasta. Hyökkäyssinisellä uskomattomia jäätymisiä ja useita karmivia merkkausvirheitä. No, kaipa tuosta voi joku yltiöoptimisti löytää jotain positiivistakin.

Toisaalta turha tässä on yhtä pelaajaa haukkua, kun koko joukkue oli haluttomuuden perikuva. Nurminen ja Vahalahti kärkipäässä näyttelivät oivaa taistelutahtoa nostelemalla selkää pystyyn heti kun kiekko oli metrinkin kauempana. Hyi saatana, mitä paskahousuja!

Ja mitä ihmettä Jortikka näkee Sykössä, jotta miestä pitää peluuttaa kakkosen keskellä. Siinä meillä mahtava pelintekijä. Kaveri joka ei tee pistettä edes vahigossa ja jonka laukaus on kuin kesälaitumen lämmin henkäys. No, Jortikan kiinnostus peleihin tuntuu olevan samalla tasolla muun joukkueen kanssa. Ainiin, formulakausihan on jo alkamassa, joten paras pistää pelit nopeasti pakettiin.

Oli muuten ensimmäinen kerta elämässäni, kun ehdin hallilta kotiin ennen pelin loppua. Tuosta touhusta näki vaan niin selvästi, ettei TPS saa maalia aikaiseksi tänään eli eikun kotiin häpeämään. TPS:n pelaajia ei varmasti ees hävetä, nauravat vaan matkalla pankkiin.

Minä kun luulin ettei viime kauden munien puhaltelusta voi enää laittaa huonommaksi. TPS tuli ja näytti, että rahkeet riittää siihenkin. KIITOS TPS!!!
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Tex Willer kirjoitti:
Jortsun metodit ovat jääneet jonnekin 80-90 lukujen "höntsäkiekon" unholaan.
Hannu Jortikka on 2000-luvun ylivoimaisesti menestynein valmentaja SM-liigassa. Se on kiistaton fakta, eikä sitä kaksi keskinkertaisempaa kautta tai tämä yksi peli muuksi muuta.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Pieni kyselyn poikanen tähän kohtaan koskien tätä katsojamäärää tässä ottelussa. Missä todellakin olivat turkulaiset jääkiekon kannattajat, kun runkosarjassa sentään päästiin 6500 keskiarvoon, ja nyt oli paikalla alle puolet siitä? Kauden tärkein peli kyseessä ja paikalla kauden pohjanoteeraus yleisömäärässä. Tähän yhtälöön jos saisin asiallisen vastauksen, itse kun en voi käsittää tätä yleisökatoa ollenkaan.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
AnaMasa kirjoitti:
Hannu Jortikka on 2000-luvun ylivoimaisesti menestynein valmentaja SM-liigassa. Se on kiistaton fakta, eikä sitä kaksi keskinkertaisempaa kautta tai tämä yksi peli muuksi muuta.
Jokerit 03-04, TPS 05-06, TPS 06-07 (Viimeistään Jokerit vie 4-0). Ja aina on ollut ainakin jonkinlainen matsku käsissä, millä toteuttaa omia filosofioitaan. Ja kaudella 04-05 Jokeripakan pelaaja-aines oli melkeinpä Kärppien vastaavaa laadukkaampi eli mestaruuden olisi pitänyt mennä Ilmalaan Raksilan sijasta. Nykykiekko on ajanut Jortikan ohi auttamattomasti. Se on fakta, Hei.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Tex Willer kirjoitti:
....TPS 06-07 (Viimeistään Jokerit vie 4-0). Ja aina on ollut ainakin jonkinlainen matsku käsissä, millä toteuttaa omia filosofioitaan. Ja kaudella 04-05 Jokeripakan pelaaja-aines oli melkeinpä Kärppien vastaavaa laadukkaampi...
Toisten faktat löytyy kirjastosta Jiin kohdalta ja toisten ontuvasta sanaleikistä. Hei hei!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aeroman kirjoitti:
Tähän yhtälöön jos saisin asiallisen vastauksen, itse kun en voi käsittää tätä yleisökatoa ollenkaan.
Asiallista vastausta on vaikea antaa. Jos ei joukkuetta Rakua lukuun ottamatta kiinnosta hevon vitun vertaa pelata vaikka sitten sille vähäisellekin yleisölle niin onnea vaan, seuraavaan matsiin (tuleeko sellaista edes) saa sitten sen 2000 katsojaa.

Vittu että vituttaa niin ettei veri kierrä. Nyt jos joku tulee kuittailemaan että heti ollaan kääntämässä takkia kun ei peli kulje, niin siihen vastauksena: Niin ollaankin.

Pitäkää saatana tunkkinne.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
AnaMasa kirjoitti:
Toisten faktat löytyy kirjastosta Jiin kohdalta ja toisten ontuvasta sanaleikistä. Hei hei!
Onnea Lahteen sunnuntaina, sitä te tarvitsette. Mieluummin otan Lukkopuolustuksen vastaan kuin Pelsujen vastaavan.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aeroman kirjoitti:
Missä todellakin olivat turkulaiset jääkiekon kannattajat, kun runkosarjassa sentään päästiin 6500 keskiarvoon, ja nyt oli paikalla alle puolet siitä? Kauden tärkein peli kyseessä ja paikalla kauden pohjanoteeraus yleisömäärässä. Tähän yhtälöön jos saisin asiallisen vastauksen, itse kun en voi käsittää tätä yleisökatoa ollenkaan.

Yksi vuosi kävi niin, että Jokerit ja Tappara aloittivat säälipleijarit kotona. Silloinkin oli katoa. Tapparalla taisi olla alle 3000 katsojaa eikä Jokereillakaan tainnut olla kuin 4000-5000. En muista tarkkoja määriä, mutta erittäin vähän kuitenkin.

Käsittääkseni tämä johtuu siitä, että säälimenettely on laskettu niihin pääsevän joukkueen intressien mukaan, ei niihin joutuvan joukkueen. Pienelle joukkueelle kymmenes sija on saavutus, suurelle joukkueelle seitsemäs sija pettymys. Joukkueet lähtevät säälisarjaan ihan eri pohjalta.

Ja usein taustalla on vielä sekin pelko, ettei me sille runkosarjan ykköselle tai kakkoselle mitään mahdeta kuitenkaan. Lakkokaudella Tappara taisteli hyvän säälisarjan JYPiä vastaan, mutta Kärppiin ei riittänyt uskokaan ja otteluvoitot menivät Ouluun 4-1.

Sääleihin pääsevälle joukkueelle kaikki on ainoastaan plussaa ja tänä vuonna Pelicansilla on vain voitettavaa. TPS:n pitäisi kukistaa ensin Lahti, ennen kuin se pääsisi edes nollatilanteeseen ja sitten vasta Jokereita vastaan pääsisi tilanteeseen, jossa on voitettavaa.
 

spirou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, HeKi
lihaani kirjoitti:
Ihme, että otelun vakuuttaja oli Antti Niemi. Heinon fanit alkavat herpaantua.
Fawkes kirjoitti:
Joo, pari kertaa piti päivittää sivua ennen kuin tuon uskoin. Tämä on oikeastaan suurempi yllätys kuin itse Pelicansin voitto, nyt Heino antamaan noottia fanilaumalle vai mikä ihmeen sisäpiiri tuolla noita ääniä nyt antaakaan. Lipsuu, lipsuu...
Pakko kuitata. Ei lipsu. Ei tarvitse äänestellä enään, joten voi vaihtaa kohdetta playoffseihin.

SM-liigan runkosarjapalkinnot:

POHJOLAN OTTELUN VAKUUTTAJA
Henri Heino Pelicans 15 valintaa
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipähän ainakaan jäänyt epäselväksi, kumpi joukkue oli tänään parempi. Onnittelut Pelsuille erittäin ansaitusta voitosta. Tämä sarja katkeaa sunnuntaina, mutta jos TPS:n pelaaminen on nähdyn kaltaista, turha pyristellä enempää. Pelsuille vaan täysi höyry päälle ja Kärppien kimppuun. Me rillataa gnakei pallokrillis hallin pihas ens viikol.

Ottelussa oli kaksi kohokohtaa. Toinen oli se, kun n. 10 pientä TPS-junnua oli ottanut oppia Sissiryhmän Peppi-koreografiasta ja veti sitä antaumuksella alakatsomossa. Toinen oli ehdottomasti Pelicansin porukan hieno savu! Lutuuria. ;)

Minäkään en pysty antamaan minkäänlaista vastausta siihen, miksi katsojaluku on tuollainen. Kuulisin itsekin mielelläni jonkun järkevän selityksen (kuumeisia ei lasketa). Vaikea on sellaisten tuota ymmärtää, jotka hallilla käyvät ja omiaan kannustavat. Oli kauden tärkein paikka, mutta osa turkulaisista raahautuu paikalle sitten siihen "viidenteen finaaliin". No, kai siellä Turkuhallilla joku Sepi Kumpulainen konsertoi huhtikuussa. Siihen voisi Paksal pystyä.

Peukut Pelsu-faneille. Hyvin jaksoitte mesoa. Viime lauantaina oli meilläkin yhtä hyvä tunnelma. Vaan ei tänään. Tosin eipä antanut ottelukaan aihetta eikä kicksejä. Vituttaa ihan liian moni asia. Täältä tähän.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Väsyttää vähän.

Pelsuilta jotain sellaista mitä piti odottaakin, silti aika uskomatonta. Hurme ei voinut maaleille mitään ja Niemi pelasi niin kuin olisi pelannut pudotuspelejä liigassa koko ikänsä. Pelicansilta en muista juuri nähneeni yhtä hyvää vieraspeliä. Ns. ehjä paketti ja maalit olivat nättejä. Santavuori ajaa sisään, jättää Koivuselle ja suuntaa kohti maalinkulmaa, Koivunen jättää Saariselle, joka heittää millintarkan Santavuorelle, joka nostaa tyhjiin. Noiden taiteilijoiden on aina haettava sitä täydellistä maalia...toi oli aika lähellä sitä.

Ensimmäistä kertaa Turus ja halli on helvetin vaikuttava ilmestys sekä ulkoa, että sisältä. Tosin sisällä sais olla vähän ihmisiäkin silloin kun pelataan pudotuspelejä. Noh ehkä siellä on sitten taas ihmisiä kun pääsette sinne finaaliin. Masentavaa.

Tästä akkuja lataamaan. Kiitos Pelicans! Voihan siellä Turussakin näköjään voittaa.

Hetkinen, tuli mieleen eräs joukkue tuosta Pelsujen tämänpäiväisestä. Tolleenhan TPS pelaa yleensä aina Lahdessa. Vastaiskuilla ja ylivoimilla maalit, muuten pomminvarmaa puolustusta hyvän maalivahtipelin johdolla. Ai ai, paitsi tietenkään TPS:harvoin tekee tuollaisia maaleja mitä Pelicansin voittomaali oli.
 
Viimeksi muokattu:

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Annamaila kirjoitti:
Minäkään en pysty antamaan minkäänlaista vastausta siihen, miksi katsojaluku on tuollainen.
Ei vaan kiinnosta säälit. Muija ihmetteli tänään aidosti huuli pyöreenä, että miksi en mene peliin, mutta ei vaan pysty. Tepsi on jo pelannut itsensä 56 pelin runkosarjassa itsensä rehellisesti sijalle 7. Vaikka TPS olis voittanut tämän ja sunnuntain ottelun molemmat 10-0, niin vaikutus Tepsiln sijoitukseen olisi, niin mikä? Jos voitetaan, niin mitään ei saada (paitsi pitää jo saavutettu) ja jos hävitään, niin sitten ei ainakaan kiinnosta. Runkosarjassa sentään paskoistakin voitosta sai pisteitä, jotka vaikutti sijoitukseen, mutta nyt on vain ja ainoastaan hävittävää.

Turkuhalli oli varautunut 9000 lahtelaisen tuloon, mutta ei niitäkään näköjään tunnu kiinnostavan nämä pelit. Hekoheko.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
AnaMasa kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta säälit. Muija ihmetteli tänään aidosti huuli pyöreenä, että miksi en mene peliin, mutta ei vaan pysty. Tepsi on jo pelannut itsensä 56 pelin runkosarjassa itsensä rehellisesti sijalle 7. Vaikka TPS olis voittanut tämän ja sunnuntain ottelun molemmat 10-0, niin vaikutus Tepsiln sijoitukseen olisi, niin mikä? Jos voitetaan, niin mitään ei saada (paitsi pitää jo saavutettu) ja jos hävitään, niin sitten ei ainakaan kiinnosta. Runkosarjassa sentään paskoistakin voitosta sai pisteitä, jotka vaikutti sijoitukseen, mutta nyt on vain ja ainoastaan hävittävää.

Turkuhalli oli varautunut 9000 lahtelaisen tuloon, mutta ei niitäkään näköjään tunnu kiinnostavan nämä pelit. Hekoheko.
Voin vain kuvitella kurjan olotilasi. Siellä minun rakkaassa kotikaupungissani on jo pitkään ollut ilmassa ns. turuntauti epidemia eli "tavallinen jääkiekko-ottelu" ei enään saa jengiä tulemaan Raksilaan, vaan nykyään ainoastaan finaalit sytyttää, jos nekään. Voin vain etukäteen kuvitella sitä tilannetta, kun Oulun Kärpät on pakostakin Tepsun asemassa, koska meidän niin kovin kehuttu juniorityö lyö tällä hetkellä pelkkiä hylsyjä edustusjoukkueen valittavaksi. Se on valitettavan v...n pitkä aika odottaa, kunnes Granlundit kumppaneineen nousevat C-junioreista "edariin".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös