Pe 3.12.2021 SKA Pietari - Jokerit

  • 11 932
  • 304

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
SKA ja Jokerit kohtaavat kauden kolmannessa keskinäisessä pelissä. Ensimmäisessä kohtaamisessa Jokerit voitti ikimuistoisen ottelun Helsingissä jatkoajalla maalein 5-4. Maalirikas ottelu oli jo kääntymässä SKA:lle Andrei Kuzmenkon hienolla henkilökohtaisella suorituksella. Jokerit oli kuitenkin eri mieltä. Jordan Schroeder löi pelin tasoihin Brian O’Neillin upeasta esityöstä ottelun viimeisellä minuutilla. Jatkoaika huipentui David Sklenickan voittomaaliin monen yrityksen jälkeen ja juhlat olivat valmiita alkamaan. Toinen kohtaaminen oli huomattavasti tapahtumaköyhempi. SKA nappasi Pietarissa 2-0 voiton. Ivan Morozov iski ottelun voittomaalin kolmannen erän puolivälissä. Joonas Kemppainen naulasi loppunumerot tyhjiin. Pietarissa pelataan pienemmässä askissa ja kieltämättä peli oli tylsää seurattavaa. Jokerit oli valtavissa ongelmissa hyökkäyspelinsä kanssa eikä saanut oikein mitään aikaiseksi. Nyt pelataan jälleen isoista pisteistä runkosarjan kannalta. Jokereilla on viiden pisteen etumatka SKA:han nähden ja Pietarilaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Nämä matsit ovat niitä ns. kruununjalokiviä tässä sarjassa. Tunnetta löytyy molemmilta puolilta. Roman Rotenberg on hoitanut bonukset pelaajiensa tileille. Tätä peliä ei saa hävitä. Jokerit haluaa varmasti lisää voittoja vieraskentällä näistä suurista joukkueista. Ihan jo kevättäkin ajatellen. Historia Pietarista on karu, mutta jälleen on edessä uusi mahdollisuus.

SKA löytyy läntisen konferenssin viidenneltä sijalta. Tasaisessa kärkitaistoissa Jokerit on keulilla, TsSKA nousi eilen voitolla tasapisteisiin. Dynamo ja Severstal hönkivät niskaan muutaman pisteen päässä. Kärkinelikko kerää pisteitä kovaan tahtiin joten myös SKA:n on pystyttävä samaan. Tiukassa taistossa jokainen piste on arvokas.

Päävalmentaja Valeri Braginin SKA on ollut vaikeuksissa viime aikoina. Hiljattain SKA kärsi kuusi peräkkäistä tappiota, mikä on täysi katastrofi Pietarissa. Se kertoo siitä ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Yllättävää on myös se että Joukkue on kärsinyt paljon kotitappioita. Yleensä Pietari on tullut tunnetuksi hankalana vieraspaikkana. Braginin asemaa on moni valmis kyseenalaistamaan. Onko hän oikea mies johdattamaan SKA:ta mestaruuteen? Tällä hetkellä ei hyvältä näytä, mutta kuten hyvin tiedetään : Kautta on vielä paljon jäljellä. Paineet ovat valtavat eikä niitä varsinaisesti helpota se että vaihtoaitiossa pyörii joukkueen pohatta Roman Rotenberg. Romanin titteli taitaa olla valmennustiimin johtaja. Ehkä tässä on se syy miksi Bragin ei ole saanut kenkää. Roman on osa tiimiä ja samalla hänenkin "osaamisensa" kyseenalaistettaisiin. Erikoista touhua joka tapauksessa. SKA:n materiaali on kaikesta huolimatta niin laadukas ja laaja että joukkue on varmasti yksi suosikeista keväällä. SKA:lle ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus.

SKA:n pyörittämä maalivahtiruletti hämmentää jälleen kerran. Joukkue on peluuttanut tällä kaudella neljää maalivahtia. TsSKA:sta hankittu Lars Johansson hankittin ykkösveskariksi. Alexander Samonovin ja nuoren lupaavan Yaroslav Askarovin odotettiin hoitavan kakkosveskarin virkaa. Molemmilla alkukauden pelit menivät kuitenkin penkin alle, ainakin tilastojen valossa. Johanssonin tilastot ovat erinomaiset ja bonuksena seitsemän nollapeliä päälle. Viime otteluissa vastuuta on yllättäen saanut alkukauden VHL:ssä pelannut nuori Dmitry Nikolayev. Nuori veskari on torjunut kolme voittoa kelpo statseilla ja päävalmentaja Bragin kehui häntä edellisen ottelun jälkeen.

SKA:n rosteri on muuttunut valtavasti kauden aikana. Ovet tuntuvat käyvän jatkuvasti. Pelaajia menee sinne sun tänne ja palkkakattoon raivataan tilaa. Puolustuksen osalta merkittävin saapuja ennen kautta oli Mat Robinson TsSKA:sta. Igor Ozhiganov, Oscar Fantenberg, Vasily Tokranov ja Stepan Falkovsky takaavat laadun puolustuspäähän. Yaroslav Dyblenkov vaihtoi kesken kauden HK Sotšiin. Kesken kauden SKA:han saapui kaikille tuttu huippupuolustaja Mikko Lehtonen. Jokerit kauppasi pelaajan oikeudet ja sai hänestä niin paljon rahaa että tällekkin reissulle piti ottaa kottikärryjä mukaan ,että saadaan kaikki loputkin rahat tuotua Pasilaan. Jari Kurri ja Janne Vuorinen tekivät omien sanojensa mukaan parhaan mahdollisen urheilullisen ratkaisun. SKA:n harmiksi Lehtonen ei montaa peliä kyennyt pelaamaan kun hän loukkaantui Karjala-turnauksessa. Nikita Kamalov siirtyi hiljattain HK Sotšista tuomaan leveyttä puolustukseen. SKA kärsii tällä hetkellä valtavasti poissaolijoista puolustuksen osalta. Nuoret keltanokat saavat paljon vastuuta Kirill Kirsanovin johdolla.

Hyökkäyksen terävintä kärkeä on Andrei Kuzmenko, joka on joukkueen paras pistemies. Anton Burdasov tekee maaleja kovaan tahtiin. Joonas Kemppainen on nostanut tasoaan ja on Braginin luottomies ja kärkisentteri. Nuoret Kirill Marchenko, Ivan Morozov ja Matvei michkov ovar vaarallisia aseita hyökkäyspelissä. Jevgeni Timkin ja Jevgeni Ketov tuovat rosoisuutta alaketjuihin. Ovet ovat käyneet tiuhaan ja kesken kauden rosterista ovat poistuneet mm. Vladislav Kamenev, Fredrik Händemark ja Linden Vey. Tilalle on sainattu huippuhyökkääjä Nikita Gusev, Valentin Zykov, Alexander Volkov ja viimeisimpänä Leo Komarov. Muutoksia tapahtunee vielä ennen siirtorajaa. SKA:ta varmasti kiinnostaa esim. oman farmiseura Vitjazin Niko Ojamäki, joka johtaa KHL:än maalipörssiä.

Kuuden peräkkäisen tappion jälkeen SKA on vähän piristinyt ja viimeisestä neljästä pelistä SKA on napannut kolme voittoa. Viikko alkoi tappiolla maanantaina kun uskomattomassa lennossa oleva Severstal haki pisteet Pietarista maalein 1-3 . Keskiviikkona SKA kukisti kotikentällä Dinamo Minskin niukasti 2-1. Nikita Gusev otti joukkueen reppuselkään ja ratkaisi ottelun kolmannessa erässä.

SKA on iskenyt 105 maalia ja omiin on mennyt 77 maalia, joka on kolmanneksi vähiten lännessä. SKA on kerännyt kotipeleistä 21 pistettä ja on sarjan 13.paras kotijoukkue. Vieraissa saldo on 24 pistettä ja SKA on sarjan kuudenneksi paras vierasjoukkue. Erikoistilanteissa SKA on sarjan keskitasoa.

Loukaantuneina ovat ainakin puolustajat Mikko Lehtonen, Vasily Tokarnov ja uusimpana sinne liittyi Oscar Fantenberg. Braginin mukaan on ainakin viikon sivussa. Igor Ozhiganov on myös kärsinyt loukaantumisesta ja hänen pelaamisensa on epävarmaa. Hyökkääjistä Jevgeny Ketov ja Jevgeny Timkin eivät ole pelanneet neljään edelliseen peliin. Sielläkin mahdollisesti pientä loukkia taustalla.

SKA:n kokoonpano edellisessä ottelussa :

71 Burdasov - 23 Kemppainen - 96 Kuzmenko
93 Moiseyev - 42 Vorobyov - 97 Gusev
90 Zykov - 74 Komarov - 92 Volkov
72 Galimov - 10 Bardakov - 86 Marchenko

14 Sedov - 37 Robinson
12 Kamalov - 77 Falkovsky
62 Solyannikov - 80 Gryaznov
45 Pylenkov

70 Nikolayev
1 Johansson

Jokereiden kahden pelin viikko käynnistyi keskiviikkona Podolskissa Vitjazin vieraana. Hyvä avauserä takasi lopulta niukan voiton. Näin pisteputki venyi viiteen otteluun. Jokerit tuli otteluun terävästi ja Vitjaz oli aivan köysissä. Ote herpaantui toisessa ja kolmannessa erässä. Löysäily oli maksaa jopa pisteitä. Kolmannessa erässä tarvittiin sarjan parasta alivoimaa muutamaan otteeseen. Janne Juvonen pelasi hyvän ottelun ja hoiti loput. Lauri Marjamäki teki samalla historiaa ja nousi eniten voittoja ottaneeksi suomalaisvalmentajaksi KHL:ssä. Paljon on Late saanut paskaa niskaansa KHL:än aikana joten kehutaan nyt kun paikka on. Hieno saavutus!

Brian O’Neillin ja Niklas Jensenin yhteispeli toimii erinomaisesti. He kantavat joukkuetta ottelusta toiseen. Heiltä odotetaan tulosta ja sitä he myös tekevät. Iiro Pakarisen maaliton putki on jo yli kymmenen ottelua. Kaipaisi kipeästi jo onnistumisia. Muuten se kuuluisa gorilla kasvaa selässä. Markus Hännikäinen painaa duunia ottelusta toiseen. Paikkoja on myös hänellä ollut paljon, mutta vielä ei ole uponnut. Iloinen asia on tietysti myös Jesse Joensuun ja Marko Anttilan parantunut liike. Sitä kautta he pystyvät auttamaan omaa joukkuetta eikä homma mene pelkäksi selviytymiseksi. Jokereiden puolustajat ovat onnistuneet maalinteossa kiitettävästi viime aikoina. Alex Grantin meno näyttää myös paremmalta. Vitali Menshikov on pelannut vasta kaksi peliä. Otteet ovat olleet hakusessa ymmärettävästi, mutta nolla on pysynyt omissa ja vastustajat ovat saaneet maistaa kovuutta maalin edustalle. Annetaan aikaa ja katsotaan mihinkä rahkeet riittää.

Jokerit on kerännyt vieraspeleistä 24 pistettä ja on sarjan viidenneksi paras vierasjoukkue. Nyt sille hyvälle vieraspelaamiselle olisi tarvetta, sillä montaa voittoa ei ole Pietarista pystytytty kaivamaan. Edellinen vierailu Pietariin oli tasainen vääntö , joka ratkesi kolmanessa erässä isännille. Jokerit oli neuvoton hyökkäyspelin suhteen, eikä kapeassa kaukalossa kyennyt montaa paikkaa luomaan. Nyt Jokereilta vaaditaan huomattavasti parempaa suorittamista. Isäntä on varmasti nälkäinen ja edessä on kova kapina. SKA:lla on paljon poissaoloja puolustuksen osalta ja se on kyettävä hyödyntämään. Nuorille pakeille on annettava painetta alusta asti. Sieltä tulee varmasti virheitä. Pitkiä hyökkäyksiä ja samalla heidän pakit väsyvät. Mat Robinson urakoi isoja minuutteja edellisessä ottelussa. Jokereiden pitää ottaa ottelussa kuskin paikka niin kuin Hännikäinen eilisessä haastattelussa sanoi. Jäähyjä ei voi tietysti paljon ottaa. Alivoima toimii, mutta kaverilla on niin paljon taitoa ettei sitä hirveästi kannata päästää yrittämään.

Henrik Haapala jatkaa edelleen pitkäaikaispotilaana. Paluu tapahtuu olympiatauon jälkeen helmikuussa. Jordan Schroeder on sivussa ainakin joulukuun maajoukkuetaukoon saakka. Anders Lindbäck sai ilmeisesti aivotärähdyksen alkuviikosta harjoituksissa. Tarkempi toipilasaika selviää jatkotutkimuksissa. Maalivahti Sebastian Katajainen oli ensimmäistä kertaa KHL-pelissä Jokereiden kokoonpanossa Vitjazia vastaan. David Sklenicka huilasi edellisen ottelun henkilökohtaisen syyn takia. Niklas Friman ja Henri Ikonen olivat kokoonpanon ulkopuolella edellisessä ottelussa. Mikä on sitten Otto Leskisen ja Teemu Turusen tilanne. Molemmat ottivat osumaa edellisessä ottelussa. Kokoonpanot julki tunti ennen ottelua.

SKA ja Jokerit ovat kohdanneet KHL:än runkosarjassa 30 kertaa ja voitot SKA:lle 20-10. Pietarissa voitot murskaavasti 13-2 SKA:lle.

Erikoistilanteet

YV

SKA 21.5 ( Sarjan kahdeksanneksi paras )
Jokerit 20.9 ( Sarjan kymmenenneksi paras )

AV

SKA 80.5 ( Sarjan 14.paras)
jokerit 90.7 ( Sarjan paras )

Parhaat pistemiehet

SKA

1. Andrei Kuzmenko 14+22 = 36
2. Anton Burdasov 14+13 = 27
3. Joonas Kemppainen 13+12 = 25
4. Nikita Gusev 5+15 = 20
5. Kirill Marchenko 11+6 = 17

Jokerit

1. Brian O’Neill 7+30 = 37
2. Niklas Jensen 13+13 = 26
3. Jordan Schroeder 9+14 = 23
4. Iiro Pakarinen 9+8 = 17
5. Hannes Björninen 8+9 = 17

Maalivahtien torjunta% / Päästetyt maalit ottelua kohden ka

SKA

Lars Johansson 92.5 / 1,78
Dmitry Nikolayev 93.2 / 1.54
Yaroslav Askarov 90.4 / 2.01
Alexander Samonov 85.4 / 3.87

Jokerit

Anders Lindbäck 91.3 / 2.16
Janne Juvonen 90.1 / 2.29

Seurattavat pelaajat

Nikita Gusev. Huipputaitava pelaaja alkaa päästä vauhtiin. 20 pistettä 17 otteluun. Pakko saada kuriin ja ylivoimia ei parane tarjoilla.

Andrei Kuzmenko. Ihan samalla tavalla pitää saada kuriin. Kuzmenko ja Gusev ovat ne pelaajat joiden kautta tulee ne käänteen tekevät ratkaisut. Pyörii välillä kuin hyrrä. Todella näyttävä pelaaja.

Mat Robinson. Edellissä ottelussa peliaika huiteli 30 minuutissa. Vastuuta on luvassa myös tänään poissaolojen takia.

Niklas Jensen. Tanskalainen on ollut hyvässä vireessä pitkin kautta eikä pidempiä heikompia jaksoja ole näkynyt.

Iiro Pakarinen. Joko tänään osuisi? Pitkä maaliton putki pitää saada katki ja mikäs sen parempaa kun onnistua Pietarissa.

Janne Juvonen. Pelannut hyviä otteluita viime aikoina. Rauhallinen ja varma. Nyt on kovassa paikassa paljon vartijana.

Ottelu käyntiin klo 18.30 Discovery+ palvelussa. Nuutti Vihtilä selostaa.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Itselläni suurin pelko on Juvosesta. Lindy peittää enemmän , on mielstäni kuitenkin piirun verran parempi veska. Pieni kaukalo on toinen mikä askarruttaa. Viimeksi kiekosta luovuttiin aivan liian nopeasti. Mielenkiintoista laitetaanko Vitali askiin puolustamaan omaa maalia. Itse laittaisin kun pelataan pienessä askissa. Pakit laittaisin : Holm-Lindbohm, Skelenicka-Grant, Kivistö-Menshikov
 

vensteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän katseet tänään pitkälti Juvoseen kääntyvät. Jos SKA on yhtään pelituulella tänään niin kyllä Juvoselta pitää odottaa erinomaista peliä. Omaan silmään kyseinen herra on vain niin epävarma että aina pelottaa kun näkee herran kokoonpanossa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan se mielenkiintoista kuinka me kannattajat nähdään nää peluutushommat väliilä kovastikkin eri tavalla.
Itse olen esimerkiksi satavarma että Niklas Friman "nousee" tänään takas pelaavaan kokoonpanoon, en vain näe yksinkertaisesti mitään järjellistä syytä ettei näin tapahtuisi (paitsi: loukki).
Muutenkaan en olisi huolissani pareista Holm- Lindbohm ja Kivistö- Friman, jos nyt jotain "ennakkopelkoja" viitsisi funtsia, niin minulla ne kohdistuisivat kyllä siihen kolmanteen pariin.
Ja itselle täysi luotto myös Juvosen Janneen.
Ja eihän näistä näkemyseroista tosiaan tarvitse kenenkään papuja nokkaansa ottaa..
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Onhan se mielenkiintoista kuinka me kannattajat nähdään nää peluutushommat väliilä kovastikkin eri tavalla.
Itse olen esimerkiksi satavarma että Niklas Friman "nousee" tänään takas pelaavaan kokoonpanoon, en vain näe yksinkertaisesti mitään järjellistä syytä ettei näin tapahtuisi (paitsi: loukki).
Muutenkaan en olisi huolissani pareista Holm- Lindbohm ja Kivistö- Friman, jos nyt jotain "ennakkopelkoja" viitsisi funtsia, niin minulla ne kohdistuisivat kyllä siihen kolmanteen pariin.
Ja itselle täysi luotto myös Juvosen Janneen.
Ja eihän näistä näkemyseroista tosiaan tarvitse kenenkään papuja nokkaansa ottaa..
Joo en kyllä yhtää ole huolissaan Frimanista. Mun mielestä ei sovi Kivistön kanssa, koska molemmat on maalin edessä aika kehnoja. Eivät pidä omia pelaajia kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Nyt olisi kyllä tuhannen taalan paikka jättää SKA jo lähes ratkaisevan tuntuisesti seitsemän pisteen taakse sarjassa.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Viimekohtaamisessa SKA tosiaan pelasi Jokereiden hyökkäyspelin täysin pois. Avainkysymys tälle illalle on se onko Lauri I Suuri oppinut viimekerrasta. Suoraviivasta pelaamista vaatii pikkuaski, toivottavasti siellä ei yritetä Marjakiekkoa taas.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerit tänään.

Savinainen - O'Neill - Jensen
Joensuu - Norman - Turunen
Hännikäinen - Kossila - Pakarinen
Junttila - Björninen - Anttila

Lindbohm - Holm
Leskinen - Sklenicka
Kivistö - Friman

Juvonen (Katajainen)
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden kokoonpano:


19 Veli-Matti Savinainen – 21 Brian O’Neill (A) – 71 Nicklas Jensen
6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 77 Teemu Turunen
33 Markus Hännikäinen – 11 Kalle Kossila – 81 Iiro Pakarinen
13 Julius Junttila – 42 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (C)


40 Petteri Lindbohm (A) – 52 Philip Holm
28 Otto Leskinen – 90 David Sklenicka
4 Tommi Kivistö – 3 Niklas Friman


30 Janne Juvonen (35 Sebastian Katajainen)
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun vähän harmittaa ettei Grant pelaa. Ollut todella hyvä viime peleissä.

Noin muuten tuolla kokoonpanolla pitäisi pystyä raapimaan voitto. SKA:n jengi on kyllä todella ihmeellinen sillisalaatti.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin. Kohta testataan miten Laurin pelikirja kestää tänään, kun SKA:n kivenkova valmennusjohto (hymiö) kaivaa taktiikkavihkostaan kikat sivuilta 3, 6 ja 11. Mistään mitään tietämättä lottoan Gofmania puhaltamaan ja tyypillisen pietarilaisesti niukkaa 2-1 peliä.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahas. Kohta mennään. Toivotaan voittoa. Inhorealisti sanoo, että tänään romahdetaan omassa päässä ja loppulukemat tulosvetoon SKA 4,5 - Jokerit 1,2.
 

Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äänetkin toimii!!
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Jaahas. Kohta mennään. Toivotaan voittoa. Inhorealisti sanoo, että tänään romahdetaan omassa päässä ja loppulukemat tulosvetoon SKA 4,5 - Jokerit 1,2.

Jos tätä repaleista SKA:n pakistoa ei pystytä voittamaan niin tuskin keväälläkään kun siellä on eri miehistö vastassa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sehän alkoi hyvin, Lindbohm heti istumaan korkeasta mailasta. Tää ois hyvä kestää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös