On se kivaa, kun tietoisesti yrittää uskotella itselleen, ettei tämä voi enää tässä iässä kiinnostaa, niin kyllä se vain niin tekee, ja jotenkin hommat alkavat pyöriä kehää päässä.
Jenkit eivät välttämättä nuoruudestaan huolimatta usko siihen, että peli olisi ratkaistavissa heti ensimmäisessä erässä, jos Sveitsi-peli kertoi yhtään mitään joukkueen tavasta lähestyä näitä otteluita. Tämä on osoitus heiltä kypsyydestä, mutta on se silti kuitenkin niin, että siinä on paljon vain pintasilausta, ja mitä pidempään Suomi saa pelattua omilla vahvuuksillaan, sitä enemmän jenkkipojua alkaa vit*tt*maan. ADHD siellä pohjilla vaikuttaa, aivan joka ryanilla ja davidilla.
Seize the day, Ruutu-bros!
Edelleenkin, marginaalit ovat niin pienet, että ottelua pitää lähestyä omien vahvuuksien kautta. Maalipaikkoja tulee, ja niitä pitää pystyä hyödyntämään terävästi. Ei sitä Milleriäkään testattu Sveitsi-pelissä ihan sillä tavalla kuin tänään tulla testaamaan, eli kyllä se siellä saa pyöriä kuin New Yorkin osavaltion kansalliskaarti St. Patrickin päivänä Buffalon kaduilla, eikä edes riitä, voi voi.
Kädet eivät tutise, niin monta vastaavaa mittelöä on jo suomen ratkaisupelaajilla takana ikään katsomatta, eikä energiaa tarvitse tuhlata turhaan jännittämiseen, sähläämiseen tai muuhun ei-tekemiseen. Viisas pääsee vähemmällä, mutta työtä on silti tehtävä. Aivan omissa käsissä koko skaba. Doodle Away! Hey Patrick, can you spare the change?