Pe 25.1.2008 KooKoo-Jukurit

  • 7 666
  • 79

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Eihän KooKoolla ollut edes maalipaikkoja. Kiitos tästä tuomarin viheltelyn, ei tuo nyt voi olla normaalia, jos peli päättyy 1-2 ja toiselle joukkueelle on vihelletty kymmenen jäähyä enemmän!

Kyllä se on aivan normaalia, jos toinen vie peliä 100-0, niin kuin tänään.

Tuomarin huonoutta on sen sijaan se, että vihellyksillä tasoitellaan peliä. Tuomari oli tänään hyvä. Tuomarin vika ei ole myöskään se, että sääntökirjan mukaan pitää antaa iso rangaistus, jos joku loukkaantuu. Ilman Kuuluvaisen haaveria, olisi kuulunut ehdottomasti kakkonen estämisestä, mutta näillä säännöillä mennään. Oikeasti tuo Honkanen yli-pelaa jatkuvasti niin paljon, että yllätyksenä tuo(kaan) taklaus tullut.

Jos Sport olisi ollut tänään KooKoon saappaissa niin tappiolukemat olisi kirjattu n. 1-6. Meillä ei ole likikään tuollaista veskaria, eikä tuollaista puolustusta.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Surkea matsi.

Kookoolla ei tainnut olla yhtään kontrolloitua hyökkäystä koko pelissä, ja molemmat joukkueet sössivät lukuisat ylivoimansa. Hätäilyä, harhasyöttöjä, ja keskialueen sohlausta. Heikkotasoisin matsi pitkään aikaan.

Härmä pelasi upean matsin, paitsi että Jukurien voittomaali livahti turhan helposti. Silti man of the match KooKoon puolelta.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Oikeasti tuo Honkanen yli-pelaa jatkuvasti niin paljon, että yllätyksenä tuo(kaan) taklaus tullut.


Nimenomaan taklaus. Itseäni kyllä kovasti ihmetyttää tuo, että nykyjääkiekossa annetaan taklauksista jäähyjä ja varsinkin 5 minuuttia ja suihkuun! Ei voi käsittää. Tosin eiköhän tuossa jäähyssä taas tullut janihonkaslisää.
 

Rankkari

Jäsen
Nimenomaan taklaus. Itseäni kyllä kovasti ihmetyttää tuo, että nykyjääkiekossa annetaan taklauksista jäähyjä ja varsinkin 5 minuuttia ja suihkuun! Ei voi käsittää. Tosin eiköhän tuossa jäähyssä taas tullut janihonkaslisää.

Katsoin juuri nauhalta tilanteen. Vanhoilla säännöillä korkeintaan kakkonen. Tilanteen sai pelata loppuun. Uusilla säänöillä silti kohtuutonta, että Honkanen on poissa seuraavasta pelistä. Uusilla säännöillä oikea tuomio ulos, ja seuraavassa pelissä mukana (miltei vain 2+10, koska tahallisuutta ei ole).
 

Afan

Jäsen
Honkasen taklaus oli pahasti myöhässä, kuten hidastuksesta nähtiin. En ymmärrä Sihvosen mielipidettä kakkosen riittävyydestä.
Minä en olisi antanut mitään, kuten ei tuomarikaan ennen loukkaantumisen aiheuttamaa uusinta-aivoriihtä. Kyllä 1,5 sekuntia kiekosta luopumisen jälkeen pitää osata vielä ottaa taklaus vastaan. Hirveän hyvin ei tv-kuvassa näkynyt itse taklaus, mutta ilmeisesti Honkasen kädet eivät olleet erityisen ylhäällä eikä taklaus osunut päähän.

Jos rankomislinjalle lähdetään, niin sittenhän tuosta oli loukkaantumisen takia pakko se iso rangaistus antaa. Mutta en ymmärrä, miksi sen piti olla ottelurangaistus, kun laitataklauksesta - joka jäähyn syyksi arvottiin - voi 5+20 minuuttiakin antaa. Ei tuossa mitään sellaista törkeyttä ollut, joka olisi ottelurangaistuksen oikeuttanut. Paitsi nimi paidan selässä.

Yleisemmin olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että tuomareiden pitäisi joutua antamaan pelkästään pelirangaistuksia. Mahdolliset jatkotoimet katsottaisiin videolta.
 

Rankkari

Jäsen
Yleisemmin olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että tuomareiden pitäisi joutua antamaan pelkästään pelirangaistuksia. Mahdolliset jatkotoimet katsottaisiin videolta.

Ja tähän vanha tuomarointilinja olisi paras. Vihellä vain ne jäähyt, joista olet varma! Vääntäkööt videon kautta tarvittaessa isommat rangaistukset jälkikäteen. Olisi pelaajienkin huomattavasti helpompi pelata.
 

Liba Leijona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tähdet,tähdet...

Tähdet ovat vain yhden asiantuntijan näkemyksiä illan ottelusta. Maalit sokaisevat ja antavat usein väärän kuvan pelaajan todellisesta panoksesta koko ottelun ajan. Eilisen ottelun todelliset tähdet olivat molemmat maalivahdit, Jaakkola, Koistinen (ottelun paras puolustaja) ja Lehtonen. KooKoo:n pakkipari Clarke ja Kolarz onnistuivat ja saivat vastuuta väsyksiin asti.
Tähdet ovat junnukiekon kaltaisia tsempparipalkintoja, joista ei kannata sen enempää murehtia!
 

Fordél

Jäsen
Härmä pelasi itsensä vakavaksi KooKoon ykkösmaalivahdiksi. Jesse Lustbergin tykki oli minulle tuttuakin tutumpaa jo junioriajoilta. Milloin Jesse pääseekään näyttämään tätä KooKoon kovinta laukausta myös ylivoimilla? Kun näin tapahtuu vaikka samalla luottamuksella, mikä annettiin syksyllä Ville Lajuselle, niin verkot soivat ja maaleja syntyy.

Eipä KooKoolla taida tällä kaudella olla yhtä ykkösmaalivahtia. Ideaalitilanne kun voi heittää päivän vireen mukaan kumman vain luukulle. Oren otteet Titaanit pelissä olivat myös hyviä (ei pomputellut yhtään), joten tällä sektorilla ei mitään muutosta.

Hieno oli tosiaan Lustbergin veto; todella tarkka ja pahan korkuinen. Lustberg on kylläkin saanut paikoin ylivoimavastuutakin, mutta ei ole kyllä saanut juurikaan mitään aikaiseksi. Silti kakkosylivoimassa Jesseä voisi hyödyntää. Kuitenkin se kovin veto KooKoosta taitaa olla Pyhäjärvellä, jonka laukausta pitäisi ehdottomasti hyödyntää yv:llä viivassa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
KooKoo:n pakkipari Clarke ja Kolarz onnistuivat ja saivat vastuuta väsyksiin asti.

Minusta varsinkin Kolarz haparoi Jukuri-prässin alla liian usein. Samoin valtavalla ylivoimavastuulla olisi luullut kaksikon varsinkin 5-3 tilanteissa järjestevän edes yhden maalin. Clarken ja Kolarzin väsymys ilmeni sitten jo pahoina epäonnistumisina viivamiehinä ylivoimilla.
Seurasin Jesse Lustbergin avauspeliä koko ottelun ajan ja hyvin on Jesse saanut itseluottamusta myös avauksiin, koska ne onnistuivat kovassa prässissä ihan kiitettävästi. Jessen kaksi tähteä JA:n toimittajalta olivat paikallaan.
Antti Sierman pystyi rauhoittamaan peliä yllättävän hyvin, mutta muutama vaarallinen tilanne syntyi Jukureille Antin epäonnistuneen avauspelin johdosta. Mikko Tarkiaiselta puuttuu vielä loukkaantumisen jäljiltä riittävä pelituntuma, koska Mikko oli ratkaisuissaan usein niin sanotusti "pihalla".
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Osaltaan syytä katsojamäärään saattaa olla myös "järkevässä" sarjaohjelmassa. Otteluhan oli KooKoon viides kotiottelu tämän vuoden puolella. Olkoonkin että yhteen peliin oli vapaa sisäänpääsy, mutta kyllä tuo joillain lompakon pohjalla jo tuntuu. Jos nuo neljä edellistä kotiottelua on paikan päällä käynyt kattomassa niin helposti kerran jää tv:n ääreen kattomaan pelin kun se on mahdollista.

Jos mestispeleihin halutaan saada jatkossa enemmän yleisöä niin kannattaisi todella hiukan enemmän käyttää aikaa sarjaohjelman laatimiseen. Nykyisessä sarjaohjelmassa ei ole mitään järkeä, että ensin pelataan kotiotteluita parin päivän välein ja kohta KooKoolle on tulossa yli kahden viikon tauko kotiotteluihin!

KooKoo pelaa seuraavan kotiottelun ensi keskiviikkona ja sen jälkeen luvassa neljä vieraspeliä ennenkuin helmikuun puolen välin jälkeen KooKoon vieraaksi saapuu HeKi.

Jos nyt olisi ollut vaikka viikon tauko tuosta Titaanit pelistä niin varmasti Jukurit peliinkin olisi saatu vähintään 1500 katsojaa. Lipputuloja kyllä jää paljon saamatta huonosti suunnitellut sarjaohjelman takia.

Ke 30.01.2008 KooKoo-Salamat
La 02.02.2008 K-Vantaa-KooKoo
Ke 06.02.2008 HeKi-KooKoo
Pe 08.02.2008 LeKi-KooKoo
Ke 13.02.2008 Jokipojat-KooKoo
La 16.02.2008 KooKoo-HeKi
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nämä pelin kannalta olennaisimmat seikat tulivat hyvin esille UK:n tv-studiosta 2. erätauolla ja Kolek vahvisti valmentajille poikkeuksellisesti pelin jäkeisessä suorassa tv-haastattelussa lähes sanasta sanaan studion analyysin.

On muuten muodostunut aika huikeaksi jääkiekkokouluksi tuo Urheilukanavan perjantai-illan lähetys. Ehdottomasti parasta jääkiekkostudiota jota minä olen nähnyt.

Titaaneiden ja Jukurien prässäyspeleissä oli aika paljon eroa, mutta huolestuttavaa on se, että molemmat saivat KooKoon pelin avauksen sekaisin. Kolekilla onkin miettimistä kevättä varten, että kuinka pelata silloin kun oma peruspeli ei toimi. Titaaneita vastaan ratkaisu löytyi helposti, mutta se oli osittain myös vastustajan huonoutta. Tosin sellaista peliä vastaan jota Jukurit pelasivat tänään on minkä tahansa joukkueen vaikea keksiä aseita.

Tuomari onnistui tv:stä katsottuna huomattavasti paremmin kuin mitä paikanpäällä tuntui. Paikanpäälläkin eniten tunteita kuumensi se Honkasen jäähyn arpominen jossa käytettiin lähes kaikki oljenkorret kun ei itse tiedetty vastausta. Siltä ainakin näytti että ensin kysyttiin kaverilta, sitten kysyttiin katsomolta ja lopuksi käytettiin vielä 50/50 ja päädyttiin ottelurangaistukseen. Ihme kyllä väärän vastauksen jälkeen tuomari sai vielä jatkaa kilpailua, mutta ehkä meillä on eri säännöt.

En jaksa lukea sääntökirjoja kun en niitä mistään löydä, mutta meneekö tämän vuoden (ja sarjan) säännöt taas niin että siitä Lampisen kiekon heittämisestä pelaajien vaihtoaitioon kuului saada jäähy pelin viivyttämisestä? Eikö se muutettu jossain vaiheessa niin, että rangaistus tulee vain pleksin yli menneestä kiekosta?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Nimenomaan taklaus. Itseäni kyllä kovasti ihmetyttää tuo, että nykyjääkiekossa annetaan taklauksista jäähyjä ja varsinkin 5 minuuttia ja suihkuun! Ei voi käsittää. Tosin eiköhän tuossa jäähyssä taas tullut janihonkaslisää.

Kiekottoman miehen taklaaminen ei ole sallittua. Oli taklaus miten puhdas tahansa. Kiekottomaksihan Kuuluvainen tuossa tilanteessa selkeästi tulkittiin.

En nyt muista miten tuo tulkinta sääntökirjassa menee, mutta kiekko oli jo ennen taklausta uudella Jukuri-pelaajalla. Jos se on kriteeri kiekollisuuden loppumiselle se täyttyi kirkkaasti. Jos se on tietty aika, oli tulkinta ehkä väärä. Mielestäni taklaus tuli kuitenkin selkeästi myöhässä. Taklauksen puhtaudella ei ole tässä tilanteessa mitään virkaa. Tietysti oli raskauttavaa, jos taklaus olisi tullut esim. kyynärpäällä päähän. Nyt ei tullut, vaikka Kuuluvainen oudosti kyykkikin vastaanottamisessa.

Kuuluvainen otti taklauksen myö huonosti vastaan. Tästä johtuu varmaankin loukkaantuminen. Toisaalta kuuluuko pelaajan ottaa vastaan taklausta ollessaan kiekoton? Tähän varmasti perustuu kiekottoman taklaamis-kielto. Jos joku vain yhtäkkiä pamauttaa hirveän pommin, kun olet kiekottomana niin loukkaantuminenhan siitä on tuloksena.

Itse en henkilökohtaisesti diggaa tuosta "iso jäähy, jos loukkaantuu"-säännöstä. Pienestäkin rikkeestä voi loukkaantua, jopa puhtaasta taklauksesta ja silloin iso rangaistus on liian kova tuomio. Mutta sen mukaan kuitenkin mennään. Jos Kuuluvainen ei olisi loukkaantunut, olisin antanut kakkosen estämisestä. Nyt olisi riittänyt 5+PR, OR tuli varmaan maineesta, jonka ko. kaveri on ihan omilla toimillaan hankkinut. Tämän genren kavereita tuo maine vain seuraa ja haittaa, ei voi mitään. Samallalailla Forsell saa liki jokaiseen maaliin syöttöpisteen, riittää kun on jäällä. Paska maailma, ei voi mitään.

Tässä nöyrä mielipiteeni tähän caseen.

Itse pelistä sen verran, että aattelin vielä ennen tätä peliä, että kunpa Sport saisi vastaansa Jukurit ensimmäisellä kierroksella, koska se ei ole minua tällä kaudella juurikaan vakuuttanut. Nyt en enää ajattele niin. Ajattelin niin, että on ihan sama tuleeko sieltä Jukurit vai KooKoo, käkättimeen tulee 98% varmuudella joka tapauksessa. Tää kausi on jo hävitty ajat sitten.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Tiukkaa keskustelua täällä käydään pelin katsojamäärästä. Valitettavan vähälukuinen se oli, mutta ei mitenkään yllättävä: noin 1000 ihmistä, ja muutama sata, jotka olisivat muuten tulleet peliin, päättivät katsoa matsin telkusta.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tiukkaa keskustelua täällä käydään pelin katsojamäärästä. Valitettavan vähälukuinen se oli, mutta ei mitenkään yllättävä: noin 1000 ihmistä, ja muutama sata, jotka olisivat muuten tulleet peliin, päättivät katsoa matsin telkusta.

Ei esimerkiksi Mikkelissäkään päästä kyllä kehumaan hyvillä yleisömäärillä. Toisessa ketjussa oli maininta, että siellä vastaava ilmaisottelu veti lehtereille yleisöä vain 2000 katsojaa vaikka samassa ottelussa hilattiin Jukuri-ikoni Lasse Kanervan paita hallin kattoon. Muutenkin Mikkelissä runkosarjan pelit eivät ole vetäneet lainkaan suurempia yleisömääriä kuin Kouvolassakaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Surkea peli.

Kultainen banaani: Härmä.

Nihkeä rypäle: Mielikuvituksen puute ja epälooginen tuomari.

Köyhä ritari: "Dave" Lindholm, joka oli ilmeisesti harjoituksissa onnistunut saamaan pari kertaa kiekon maaliin (lähes)nollakulmasta, niin nyt sitä piti sitten koittaa ihan livenäkin ja vieläpä ylivoimalla. No ehkä sitten ensi pelissä onnistuu?
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Hyvä ja viihdyttävä matsi ja Jukureille ansaittu työvoitto, eiks je?

* Lehtonen, on se kuningas! Montakohan voittomaalia Kalevankankaan Kuningas on iskenyt Jukureille? Kuukauden sisällä Hokki, Salamat ja KooKoo voittomaalit Lehin tilille. Ja kuka vois unohtaa se maalin Vantaa finaalisarjassa aikoinaan, silloin tuli tippa silmään ja olin pissata housuihin..

* J-M Makkonen ja Jesse Uronen parhaat Jukurien hyökkääjistä. Yritystä ja laukauksia riitti ja eihän niitä maaleja ilman vetoja tule,vai?

* Toivottavasti Kuuluvainen ei joudu huilmaan pitkään. Honkasen niitti tuli ehkä vähän myöhässä, mut en tilanetta kunnolla nähnyt, joten en jaksa ristiinnaulita "Miliisiä".

* KooKoon fanien sanoin, taistelu jatkuu, eli finaalissa nähdään!! TuTo tulee hyytymään viimeistään välierissä, eiks je?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Honkasen taklaus löytyy Youtubesta.

Jatkoaseuraumuksethan tuosta jo kerrottiinkin. Odotetusti yksi matsi pelikieltoa Janille, eli toisin sanoen ei lisärangaistusta. Jotain voisi tosin ehkä päätellä aikataulusta. Noiden päätöksien julkaiseminen on normaalisti vienyt useamman päivän, mutta nyt sanktioista kerrottiin jo alle vuorokauden sisällä tapahtuneesta. Eipä siis taidettu tarvita miettimistä tai konsultointia. Liigan puolella Tervonen olisi saattanut täräyttää totuuksiakin moisesta, mutta liiton puolella mennään vähän enemmän hyvä veli -hiljaisuudessa.

Mielenkiintoista tilanteessa on myös tuomareiden toiminta. Toinen linjamies on siniviivalla ja päätuomarikin seuraa katseellaan esteettömästi tilannetta. Silti kukaan ei reagoinut tilanteeseen, ennen kuin Kuuluvaisen loukkaantuminen kävi ilmi. Ja senkin jälkeen tuomarit puistelevat päitään, kunnes nimi selässä taitaa auttaa ratkaisevasti päätöksenteossa. Huonoa toimintaa tuomareilta, oli kyseessä sitten jäähyn paikka tai ei.
 

Fordél

Jäsen
Ja senkin jälkeen tuomarit puistelevat päitään, kunnes nimi selässä taitaa auttaa ratkaisevasti päätöksenteossa. Huonoa toimintaa tuomareilta, oli kyseessä sitten jäähyn paikka tai ei.

Enpä kyllä usko, että Honkasen nimi on tässä mitenkään vaikuttanut mihinkään. Kyllähän tuo sen verran selvä tilanne oli, että vaikka siinä olisi ollut äiti Teresa taklaamassa niin selittelyille ei ollut tilaa. Muutenkin täytyy sanoa, että oli ehkä paras tuomari mitä on Kouvolassa tällä kaudella nähty. Enemmän tätä kaveria ja vähemmän Kärkkäistä.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat

Nyt kun tuosta uudestaan katsoi, niin ei mikään älyttömän törkeä tilanne. Ei tuo ollut kauhean paljon myöhässä. Jos Kuuluvainen ei olisi loukkaantunut, vaan olisi saman tien ponkaissut takaisin ylös, niin ei siitä olisi välttämättä tullut ollenkaan rangaistusta.
Tämä ei tietysti muuta sitä, että loukkaantuminen on erittäin ikävä juttu. Toivottavasti Kuuluvainen toipuu pian pelikuntoon.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enpä kyllä usko, että Honkasen nimi on tässä mitenkään vaikuttanut mihinkään. Kyllähän tuo sen verran selvä tilanne oli, että vaikka siinä olisi ollut äiti Teresa taklaamassa niin selittelyille ei ollut tilaa.

No, tuomareilla nyt oli kuitenkin isoja vaikeuksia tilanteen ratkaisemisen kanssa. Eli ainakaan heille kyseessä ei ollut mitenkään selvä tilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös