Pe 20.11.2009 Ilves - Lukko

  • 31 890
  • 161
Tila
Viestiketju on suljettu.

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Lienee tarpeen selventää että Ilveksenkin virallinen fanikatsomo on tuo D1 istumakatsomon puolikas samoin kuin tapparallakin ja tuossa D1 puolella saat kyllä varmasti tuulettaa maalia niin paljon kuin ikinä lystäät. Eilen tosin kuulemani mukaan oli sinnekkin ilmestynyt muutama vierasjoukkuetta kannattanut henkilö, jotka halusivat kovasti seistä myös ottelun aikana ja etenkin sen loppuvaiheessa.

Eli vaikka tuo seisomakatsomo on se "oikea" ja äänekkäämpi fanikatsomo niin fanikatsomon nimeä kantava katsomo on Ilveksellä D1. Seisomoa ei liene merkitty fanikatsomoksi missään, mutta jokainen voi käyttää korvienväliänsä kun näkee tavallista enemmän kotijoukkueen asusteisiin sonnustautunutta väkeä, suurien lippujen, kakskeppisten ja muiden vastaavien kanssa.

Kiitos tarkennuksesta. Olisiko nyt asia mahdollisesti niin, että jollain muullakin on ollut Ilves-faneista leppoisan porukan kuva? Ollaan siis menty fanikatsomoon pilke silmäkulmassa ja joku "vittumarko" on sitten alkanut heiluttamaan hanskojaan. Samapa tuo, mutta ikäviä tapauksia nämä aina ovat. Tilanteissa on yleensä kaksi osapuolta, joiden toiminta vaikuttaa lopputulokseen.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Sen verran on humalaisten ihmisten päähänpistoja ja temppuilua tullut katseltua sekä itse humalassa että etenkin selvinpäin, että aika helposti käy viinan huuruinen kaveri toiseen kiinni. Paljon pienempikin "kiusa" riittää kuin vierasjoukkueen maalin juhliminen kotijoukkueen fanikatsomossa.
Kaiken lisäksi tuon juhlimisen ja vittuilun raja on aika häilyvä.

Käsite fiksu ihminen onkin sitten ihan oman ketjun aihe eikä liity tähän mitenkään.

Allekirjoittaneelle raja on ainakin ihan selvä myös humalassa. Raja kulkee tasan tarkkaan fyysisessä koskemattomuudessa. Eli vittuilu ja provosointi on ihan ok, kunhan ei käsiksi käydä millään tavalla. Olettaisin muiden osalta asian olevan samanlainen. Tapahtumien kulusta ei minulla edelleenkään ole mitään kuvaa, mutta joku täällä kuitenkin toi esille ajatuksen että lyöminen alkoi nimenomaan maalin juhlimisen seurauksena. Tämä menee jo liian lähelle brittifutista, mikä on erittäin vastenmielistä.
 
Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Tulivatko nämä fanit tuonne katsomoon heti maalin jälkeen vai olivatko siellä kenties jo ottelun alusta saakka?
Eihän tuonne kulmaukseen halua mennä moni Ilveksen kannattajakaan, minä mukaanlukien. Joten ihmettelen mikä muu saisi sinne menemään vierasjoukkueen kannattajan kuin puhdas vittuilun tarve.

Selvennykseksi laitan linkin mistä löytyy Hakametsän jäähallin katsomo-osat->
http://www.ilves.com/liput.php

Ja kyseinen tapahtuma siis tapahtui tuolla D1 katsomon yläpuolella olevassa seisomakatsomossa, joka on tupaten täysin hyvin ilvesmielisiä katsojia.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Tapahtumahan meni niin, että siellä oli jo pientä huutelua puolin ja toisin ennen maalia. Kun Lukko sai maalin vieras fanit alkoivat tietysti tuulettamaan. Ilveksen fanit alkoivat huudella heille, että "lähtekää vittuun täältä" ja ryhmässä "ulos, ulos, ulos!" Raumalaiset huutelivat takaisin entistä voimakkaammin ja siitä alkoi molemmin puolinen haasto tappeluun ja Ilveksen kannattajat lopulta olivat ne ketkä sanansa siinä asiassa pitivät ja lähtivät kettutyttöjä poistamaan fanikatsomosta. Raumalaiset olivat miehekkäitä eivätkä perääntyneet vaan ottivat ihailtavasti nenäänsä. Lopulta järjestysmiehet poistivat raumalaiset joko toiseen katsomoon tai kokonaan pois hallista riippuen kuinka vastustivat järjestysmiehiä.

Näin se meni.
 
Tämän kuvauksen mukaan on kyllä omituista, ettei hallista poistettu Ilves-faneja ollenkaan. Kuitenkin olivat juurikin niitä, ketkä aloittivat fyysisen kanssakäymisen. Kumman puolella muuten nuo kettutytöt olivat? Aika urhoollista toimintaa Tampereen sankareilta lähteä tyttöjä lyömään. ;)

Ilmeisesti sitä saa mitä tilaa. Molemmissa leireissä tämän kuvauksen mukaan erittäin paljon vikaa. Suurin vika lienee kuitenkin järjestysmiehissä, jotka eivät ajoissa ole moiseen puuttuneet.
 
Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Tähän sellainen kommentti, että vuosia sitten tuli seurattua Tampereella ottelua Tappara-Lukko keskellä Tapparan fanikatsomoa, joka oli kylläkin istumakatsomo. Ihan rauhassa tuolla sai Lukon maaleja tuulettaa, eikä missään vaiheessa ollut tappelu lähelläkään. Kyseisille paikoille ei kylläkään menty tarkoituksella, vaan liput valitsi hallin lipunmyyjä.

Tota, mites tapparan fanikatsomo liittyy aiheeseen?
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tota, mites tapparan fanikatsomo liittyy aiheeseen?

Jos luet lainaamani viestin, saatat löytää asiayhteyden. Tarkoitus oli vaan alleviivata sitä, että oman kokemukseni mukaan kotijoukkueen fanikatsomossa saavat myös vierasjoukkueen fanit kannustaa omiaan ja jopa juhlia maaleja. Aina ennen kysymistä kannattaisi lukea asiat kertaalleen läpi, sillä on jokseenkin turhanpäiväistä postailla samoja asioita useaan kertaan.
 
Ilveksen fanikatsomoon on ihan turha tulla kannustaan vierasjoukkuetta, se on vaan niin. Se, että homma meni mätkimiseksi, ei ole tietty hyvä asia. Vierasjoukkueen kannattajille on varattu ihan oma paikka.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Ai että minua sitten vituttaa tällainen toiminta! Tätä ei ole tarkoitettu vittuiluna Ilves-faneille vaan ihan yleisesti ihmettelen vaan minkälaisia vitun vatipäitä tähän maailmaan mahtuu. Jos joku kannustaa omaa suosikkijoukkuettaan, oli se sitten fanikatsomon keskellä tai missä tahansa, niin onhan se nyt ihan vitun älytöntä lähteä takomaan lättyyn sen takia. Jos joku kannustaa omiaan ja se vituttaa niin sitten pitää vaan kannustaa omaa suosikkiaan vielä kovemmin että saa hiljennettyä ne!

Onhan jääkiekko helvetin vakava asia, mutta ei se nyt noin vakavaa saa olla!
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tai ylipäätään Hakamettään. Turpaan tulee jos sinne eksyt. (vai pelkästään fanikatsomossa? Minne piirretään raja? Aukeeko nokka jo portailla?)
 
Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai että minua sitten vituttaa tällainen toiminta! Tätä ei ole tarkoitettu vittuiluna Ilves-faneille vaan ihan yleisesti ihmettelen vaan minkälaisia vitun vatipäitä tähän maailmaan mahtuu. Jos joku kannustaa omaa suosikkijoukkuettaan, oli se sitten fanikatsomon keskellä tai missä tahansa, niin onhan se nyt ihan vitun älytöntä lähteä takomaan lättyyn sen takia. Jos joku kannustaa omiaan ja se vituttaa niin sitten pitää vaan kannustaa omaa suosikkiaan vielä kovemmin että saa hiljennettyä ne!

Vähän kaksipiippuinen juttu. Se on kuitenkin selvä juttu, että on tiettyjä tilanteita jotka voi maalaisjärjellä välttää mikäli ne haluaa välttää. Olisikohan Lukko-fanien tarkoituksena nimenomaan ollut tappelun tai vastaavan hakeminen tuossa. Ei se tarkoita että se olisi oikein lähteä ketään lyömään, enkä sitä puolustele, mutta kyllä järkeä pitää käyttää. Onhan se selvä, että lätkäpelissä varsinkin viikonloppuna riski joutua tappeluun on normaalia suurempi.

Kettumaisen viestiin ylempänä, ei nyt viitsitä marttyyreiksi kuitenkaan heittäytyä. Raumalla olen nähnyt lukuisia ja lukuisia tappeluita ja kärhämiä, jotka ovat varmasti johtuneet vain väärästä fanipaidasta päällä.
 
Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Olisikohan Lukko-fanien tarkoituksena nimenomaan ollut tappelun tai vastaavan hakeminen tuossa.
Noh, itseasiassa en ainakaan itse keksi mitään muita syitä lähteä vierasjoukkueen kannattajana keskelle kotijoukkueen fanijoukkoa juhlimaan maalia kuin sen, että yrittää vittuilla/kerjätä turpaansa. Kyllä sitä maalia voi muuallakin juhlia, esim siellä missä peliä on aiemmin seurannut ennen maalia. Toisaalta en kyllä ymmärrä sitä, miksi tarvii nyrkkejä noille alkaa heiluttamaan vaikka sitä selkeesti kerjäävätkin.

Eiköhän kuitenkin olisi parempi tehdä sopuratkaisu tässä asiassa ja myöntää molemmissa osapuolissa olevan vikaa, niin niissä Lukko kannattajissa kuin Ilveksen kannattajissakin jotka tuohon kahinaan osallistuivat? Hallissa oli kuitenkin yli 6000 ihmistä ja tuohon kahinaan osallistui muutamia, ei anneta muutaman älypään turmella kaikkien mainetta. Mun mielestä hallissa oli hyvä meisinki.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Älkää nyt jaksako narista jostain katsomopainista. Ei siitä montaa vuotta ole kun joku puhkoi kusiviiksien fanibussin renkaan Raumalla ja oliko peräti sama ilta kun puukkoakin oli tamperelaisille näytetty.
 
MaZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Reipas
Ai että minua sitten vituttaa tällainen toiminta! Tätä ei ole tarkoitettu vittuiluna Ilves-faneille vaan ihan yleisesti ihmettelen vaan minkälaisia vitun vatipäitä tähän maailmaan mahtuu. Jos joku kannustaa omaa suosikkijoukkuettaan, oli se sitten fanikatsomon keskellä tai missä tahansa, niin onhan se nyt ihan vitun älytöntä lähteä takomaan lättyyn sen takia. Jos joku kannustaa omiaan ja se vituttaa niin sitten pitää vaan kannustaa omaa suosikkiaan vielä kovemmin että saa hiljennettyä ne!

Onhan jääkiekko helvetin vakava asia, mutta ei se nyt noin vakavaa saa olla!

Mutta minkä ihmeen takia se pitää tehdä juuri siellä missä mahdollisuus konflikteihin on muutenkin se suurin mahdollinen? Voin suoraan todeta, että vituttaa joka kerta äärimmäisen paljon kun vierasjoukkueen faneja tunkee oman joukkueen fanikatsomoon. Fanikatsomoon joka on seisomakatsomo jonne todellakaan ei lipulla ketään määrätä, katsomoon jonne kulku ei muutenkaan ole helpoin mahdollinen, katsomoon jossa on mahdollisimman paljon mielipiteiltään täysin vastakkaista porukkaa, paikkaan joka on edellä mainituilla yksi tärkeimmistä. MIKSI siis täytyy olla niin *******n itseppäinen ja tietentahtoen ängetä sinne katsomoon?! MIKSI?!

Väkivalta tietenkään koskaan ei ole hyväksyttävää, mutta joskus tuntuu että kipu on se yksinkertaisesti ainoa vaihtoehto saada ihmiset tajuamaan mikä kannattaa ja mikä ei.

Mielestäni olisi toivottavaa että lipunmyynnissä istumakatsomoiden osalta sekä seisomakatsomoiden yms osalta järjestysmiesten toimesta otettaisiin käyttöön ennalta ehkäisevä linja jolla vältettäisiin tulitikun joutuminen bensaan. Kunpa tässä vaan toimittaisiin ennen kuin sattuu jotain pahempaa eikä utopistisesti uskottaisi ihmisten "viisastumiseen"
 
Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Turha täällä on jeesustella miten Ilvesfanien olisi pitänyt käyttäytyä tai miten väärin järkkärit ovat asian hoitaneet. Eihän sinne kotijoukkueen fanikatsomoon kukaan täysjärkinen mene provosoimaan viikonloppupelissä varsinkaan, ellei sitten tarkoituksena ole siirrättää nenäänsä poskelle.

Mistä tässä siis kiistellään? Kaikki osapuolethan ovat tyytyväisiä. Kyseiset Lukkofanit saivat tappelun aikaiseksi kuten halusivat ja Ilvesfanit saivat nämä häiriötekijät poistettua.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta minkä ihmeen takia se pitää tehdä juuri siellä missä mahdollisuus konflikteihin on muutenkin se suurin mahdollinen? Voin suoraan todeta, että vituttaa joka kerta äärimmäisen paljon kun vierasjoukkueen faneja tunkee oman joukkueen fanikatsomoon. Fanikatsomoon joka on seisomakatsomo jonne todellakaan ei lipulla ketään määrätä, katsomoon jonne kulku ei muutenkaan ole helpoin mahdollinen, katsomoon jossa on mahdollisimman paljon mielipiteiltään täysin vastakkaista porukkaa, paikkaan joka on edellä mainituilla yksi tärkeimmistä.

Olen itse joskus porissa joutunut Ässien fanikatsomoon kun olen tilannut lipun ennakkon. Se oli toki tiistaipeli ja suurin osa Ässäfaneista ymmärsi sen, että olen Lukkofanina tullut määrätyksi sinne ja kannustin Lukkoa sen kun vain kerkesin. Joka kerta kun Lukko teki maalin niin pelkäsin, että koska tulee nyrkistä ja en uskaltanut sen enempää juhlistaa kyseistä tapahtumaa. Eli aina se, että vastustajn kannattajia on fanikatsomossa ei johdu siitä, että he haluavat tapella. Taino Tampereella tietysti voidaan näin ajatella. Tampere kun on suomen perseenreikä muutenkin ja kaikki manselaiset ansaitsisivat kuolla.
 
Väännetään nyt sitten rautalangasta kun kerran on noin vaikeaa: http://www.ilves.com/liput.php Nuo valkoiset alueet kummassakin päädyssä sekä kulmissa ovat seisomakatsomoita, seisomapaikkalipulla on oikeutettu menemään jokaiseen niistä. Eli Tampereella sinua ei todellakaan voida kenenkään toimesta pakottaa menemään Ilveksen varsinaiseen fanikatsomoon ja kuten jo aiemmin totesin, niin tuo on kaikista hallin yleisöpaikoista myöskin seisomapaikoista se kaikista suosituin.

Muissa kaupungeissa tilanne voi olla toisin, mutta Tampereella asia on onneksi näin.

Eli tässä tapauksessa fanikatsomoon tunkeminen vaikuttaa kyllä todella tappeluhakuiselta toiminnalta.

Ps:
Nick;numero kirjoitti:
Bla bla [/QUOTE_] Lopusta alaviiva pois ja voila!
 
Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Tampere kun on suomen perseenreikä muutenkin ja kaikki manselaiset ansaitsisivat kuolla.

Tuo nyt on kyllä harvinaisen asiaankuulumaton päätelmä??

On se hyvä, etten ottelun aikana huomannut hallissa mitään tuollaista täällä kuvattua katsomonahinointia. Jotkut lukkolaiset kyllä kannustivat aivan lähellänikin joukkuettaan lievässä hurmiossa. Ihan OK. Itse olin Tapparan otteisiin kyllästyneenä kerrankin päättänyt lähteä katsomaan kunnon "hokia". Ja sitä tuli kyllä nähtyäkin. Kauden ehdottomasti paras ottelu minun näkemistäni. Mutta näin jälkeenpäin tulee hieman ikävä maku suuhun tuollaisista "älynväläyksistä"...
 
MOHJMTS

Jäsen
Ihme jeesustelua muutamilta nimimerkeiltä. Sehän nyt on selvä että myllyt ovat sallittuja siinä vaiheessa kun oman joukkueen maalia mennään toisen joukkueen fanikatsomoon juhlimaan. Mutta tätähän lukon kannattajat hakivat, joten ihan turhaa ilves-kannattajien syyllistämistä tässä ketjussa esiintynyt.

Vantaa? Eikös se ole se olematon kylä siellä pääkaupungin puristuksessa?

On.
 
Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Tampere kun on suomen perseenreikä muutenkin ja kaikki manselaiset ansaitsisivat kuolla.
Jaaha, panokset kovenee. Sieltähän tuli oikein raumalaisten äänitorvi kertomaan kuinka asiat ovat. Kaikkien raumalaisten tulisi olla äärimmäisen ylpeä kaltaisistasi sananpieksijöistä. Et voi edes uskoa kuinka paljon sanasi satuttavat, mutta ilmeisesti myös teikäläisen nokkaan on sattunut perjantaina kun noin tarvii tänne tulla purkautumaan...
 
Viimeksi muokattu:

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mistä tässä siis kiistellään? Kaikki osapuolethan ovat tyytyväisiä. Kyseiset Lukkofanit saivat tappelun aikaiseksi kuten halusivat ja Ilvesfanit saivat nämä häiriötekijät poistettua.

Oliko kyseessa Ilvesfanit vai jarjestysmiehet? Kun vain toisella naista ryhmista on oikeus poistaa ihmisia hallista tai katsomosta. Ja tasta en tingi sitten jumalauta tuumaakaan. Oli selitys mika tahansa.

Mita enemman asiasta kuulee taalla, sita selvemmaksi tulee etta Ilveksen faneja on vituttanut lukon kannattajien juhliminen, ja jostain KASITTAMATTOMASTA syysta nama SAATANAN idiootit ovat kuvitelleet etta heilla on oikeus lahtea poistamaan ihmisia jostain tietysta katsomosta tai hallista. Ja siina he ovat TAYSIN vaarassa. Jos ihminen ostaa johonkin tapahtumaan lipun ja on sen lipun osoittamalla paikalla, vain tapahtuman jarjestajalla ja heidan edustajillaan on oikeus tehda muutoksia asiaan.

Turhaa ymmartamista ja selittelya jollain fiiliksilla ja kannilla. Olen sen sanonut aiemmin ja sanon viela kerran...jos ei paa kesta a) toisten maalien juhlimista b) naljailua c) viinaa on EHDOTTOMASTI PYSYTTAVA POIS JAAKIEKKOKATSOMOSTA. Jos noin heikoissa kantimissa on ihmisen itsetunto, on todellakin syyta hankkia sellaisia harrastuksia, joissa ei tarvitse olla millaan muotoa jotain toista vastaan. Fanitoiminta ei niin heikoille yksiloille sovi. Eika oikeastaan edes mikaan sosiaalinen kontakti.

Nyt yleisesti kaikille:

Jos kuulut naihin ihmisiin jotka ovat jaakiekkopeleissa hyokanneet jonkun kimppuun siksi etta ovat omiaan kannustaneet, tai jos olet niita jotka hyvaksyvat tallaiset "jarjestystoimenpiteet" niin tee yhteiskunnalle palvelus....muuta loppuelamaksesi kellariin ilman sosiaalista kontaktia, tai ammu itsellesi kolmas silma.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Tosiaan se ugh ugh huutelu, sitä huudetaan myös monille muille pelaajille jotka saavat jäähyn. Ihan turhaa tulla väittään, että sitä huudettiin sen takia, että Morrisonia pilkataan. Ei, vaan sitä huudettiin, koska hän sai jäähyn. Sitä huudetaan monille muille jotka saavat jäähyn. Aivan järjetöntä väittää, että se oli Morrisona kohtaa rasismia.
 
Viimeksi muokattu:

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tosiaan se ugh ugh huutelu, sitä huudetaan myös monille muille pelaajille jotka saavat jäähyn. Ihan turhaa tulla väittään, että sitä huudettiin sen takia, Morrisonia pilkataan. Ei, vaan sitä huudettiin, koska hän sai jäähyn. Sitä huudetaan monille muille jotka saavat jäähyn. Aivan järjetöntä väittää, että se oli Morrisona kohtaa rasismia.
Epäilemättä näin. Ja Tamperehan on tunnettu suvaitsevaisuuden kehtona.

Mistä tämä huuto (kuten muutama muukin katsomoon/kannattamiseen liittyvä täysin tarpeeton asia) on apinoitu? Aivan. Ja millainen tämän huudon merkitys siellä on ollut? Aivan. Otetaan pieni vertauskuva: mihin swastika yleisimmin yhdistetään? Aivan. Vaikka se on ikivanha hyvän onnen symboli. Mihin tuo huuto yleisimmin yhdistetään? Aivan. Voi olla, että tuota huutoa ei ole huudettu rasistisessa mielessä, mutta helvetin huonoa makua se osoittaa. Riippumatta paikkakunnasta.

Mitä tulee tuohon tiettyjen kannattajien tunkeutumiseen tiettyyn katsomonosaan... Periaatteessa kenen tahansa pitäisi voida katsoa peliä missä tahansa ja tuulettaa oman joukkueensa tekemää maalia ilman pelkoa (tai toivoa) fyysiseen koskemattomuuteen kajoamisesta, mutta totuus on valitettavasti joskus toinen. Kun riittävän syvältä kaivaa verta nenästään, sitä yleensä tulee. Eikä tämä ole millään muotoa lyöjien puolustuspuheenvuoro, kaikkea muuta. Järkkärien olisi luonnollisesti pitänyt puuttua asiaan riittävän ajoissa - mikä ei tietenkään vähennä tiettyyn katsomonosaan turhaan menijöiden ja siellä puolestaan jo olleiden vastuuta.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Sehän ei ole mikään todistus rasismista, jos et muualla ole kuullut. Ilveksen peleissä ugh ughia käytetään pelipaidasta tai ihonväristä riippumatta. Ihan oikeasti. Tähän saadaan varmasti varmistus myös muualta. Yleensä tämän kohtelun saavat vastustajajoukkueen tähtipelaajat tai jäähylle komennetut.

Ai niin, ymmärtääkseni tämä ugh ugh on varastettu Helsingin paikallispeleistä.

Tosiaan samaa mieltä. Oli se peli sitten Ilves-Lukko tai Ilves-Kalpa niin jos ILveksellä painostus on ollut päällä ja Kalpa hankkii jäähyn, niin yleensä fanit huutavat ugh ugh. Ei tuo ugh ugh huutelu mitenkään koskenut ihonväriin.
 
Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Tosiaan samaa mieltä. Oli se peli sitten Ilves-Lukko tai Ilves-Kalpa niin jos ILveksellä painostus on ollut päällä ja Kalpa hankkii jäähyn, niin yleensä fanit huutavat ugh ugh. Ei tuo ugh ugh huutelu mitenkään koskenut ihonväriin.
Morrison ei tosin yhtään jäähyä ottelussa saanut, joten sikäli huono selvennys koska ja miksi tuota huutoa käytetään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös