Juu yleensä puolustuspäässä noita saa tehdä aika vapaasti mutta usein taas hyökkääjän tekeminä vihelletään kun on ns "turhia" rikkeitä. Toisaalta nyt ei ollut turha kun tuotti maalin.Olisi voinut kyllä Kakolle boksinkin viheltää, mutta oli juuri siinä rajalla, että viheltääkö vai ei. Toisaalta toisessa erässä Tappara selvisi Palven estämisestä, jonka johdosta Luoto pääsi loistopaikkaan. Ei vaan Luoto tehnyt. Tasan siis sinänsä menneet.
Edelsi tuota Tepsin maalia kyllä melko ruma poikkari, ihme ettei pilli soinu
Illan huonoin vitsi
Jukka tiivisti Tamin lanseeraaman 60min paineen kymmeneen minuuttiin, eikä meinaa ihan riittää. Tosin eköhän ne tuosta vielä nouse.Hakametsässä todella viihdyttävä ilta kaikkine käänteineen. Harvoin kyllä olen nähnyt mouhijärveläisiltä bensan loppuvan normi runkkarimatsin aikana. Mutta nyt sekin on nähty.
Treenijumi?
Juu yleensä puolustuspäässä noita saa tehdä aika vapaasti mutta usein taas hyökkääjän tekeminä vihelletään kun on ns "turhia" rikkeitä. Toisaalta nyt ei ollut turha kun tuotti maalin.
Ja vielä kirsikkana kakun päällä Mestiksen puolella Koovee-IPK 1-7 :DVittu mikä ilta, 7-2, 7-2 ja yks vielä kesken 9-4 :D