Mainos

Pe 12.9.2008 Lukko-Ässät

  • 30 681
  • 144

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ennakkoanalyysi

Suurin odotuksen aihe lienee se, että "saanko luvan". Ässiltä irtoaisi vaikka Määttä siihen tarkoitukseen, mutta hän on tuossa pakistossa, pakko se on myöntää, sen verran tärkeä, ettei ole varaa menettää suihkuun. Sammaltapio voisi uhrautua tahi sitten Palomäki näyttää tryoutiltaan miten kettutyttöjä riepotellaan.

Olisiko sittenkin niin onnellisesti, että alustavasti jätetty tyhjä kahdeksas pakki tai kolmastoista hyökkääjä paljastettaisiin vielä ennen kello kahta. Eikö silloin ole aina "deadline" kokoonpanoille puoli seitsemän peleille. Tällöin päästettäisiin Valkoinen Intiaani irti ja Lukko-pojille yllätys. Täsmäase taitaa jäädä silti vilttiin ja odottamaan lauantain koitosta.

Vaasalais-porilais-raumlaine Luomala tekee väkisinkin yhden byyrin Vehasen taakse. Ilkkuu päälle oikein kunnolla ja Jacina menee utelemaan, mistä kenkä puristaa. Ykkösketju takoo meiltä onnistuneesti pari kassia. Demoni alustaa Maven kanssa ja Kuparinen sekä Uusitalo maalaavat.

Pellisen Ossi, Ossi Pellinen tulee vielä. Tänään tosin tyytyy sivustakatsojan ja paikallispelin tunnelman hakemiseen. Isoa O:ta odotellessa.

Lugon ykkönen on jäätävä. Poroketjulta lienee odottaa paljon, todella paljon. Mustonen tekee Haatajan avustuksella uudet piste-ennätyksensä. Kehuminen koski hyökkäysketjua, ei pakkeja.

NHL-poju Laaksonen on mielenkiintoinen ilmestys. Tulokas kahvaa kakkosen, ei tee tänään muuta. Kolmosessa on veikeitä kavereita. Aaltonen, se yksi Ihmenelosista, kera ulkomaalaisduon. Collins lienee valmista kauraa pihalle lokakuun aikana, mutta Jacinan toivon ihastuttavan sekä meitä porilaisia että raumlaissii koko kauden. Hyvässä lykyssä on Jan Benda II tai pahimmassa tapauksessa Martin Bergeron.

Antaako Lukko muuten tasoitusta, koska Ihmenelosista on kentällä vain yksi? Sakke jyrää Aaltosen.

Peli päättyy Pitkävetomerkein tasan. Kumpi sitten vie lopulta kaksi pistettä, en sano mitään.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kilpeläisen odotusarvo on noin 0-9 maalia, eli tässä otetaan sitten riski, joka voi kusta rankasti jo ekassa erässä tai sitten Eero pelaa loistopelin ja auttaa Ässät voittoon.

Kivenmäki-Damon-Mäkilä, Määttä-Uusitalo

Huhtala-Plushev-Salminen, Jyrkkiö-Sammalkangas

Huhtanen-Kuparinen-Savinainen, Palomäki-Ruohola

Tähtinen-Pellinen-Forsbacka, Peltonen-Rahkola
Samaa mieltä kyllä tuosta Kilpeläisestä, Ässät elää tai kuolee tänään Kilpeläisen kanssa. Toisaalta huominenkin on vittumainen paikka laittaa Rynnäs maaliin mutta jossain vaiheessa se on pakko yksinkertaisesti tehdä ja kotiavaus on vieraissa pelattua paikallisavausta paineettomampi joka tapauksessa.

Ketjut muuten ok, mutta Tähtisen laittaisin kuitenkin kakkoseen. Markku osaa pelata puolustavammassakin roolissa, kuten silloin kun nousi liigaan vaikka onkin pelannut kiekollisena viime vuodet. Ja on sen Pelen paikka kuitenkin Jyrkkiön parina varsinkin kun liike on parantunut. Ja Palonen rohkeasti nelosen laitaan, tänään pitäisi Nikon olla ehdottomasti kokoonpanossa koska Kuparista ja Huhtalaa ei ole järkeä uhrata nyrkkileikkeihin. Luulisi että meidän valmentaja tajuaisi tuollaisen asian joskus etukäteen eikä itkisi sitten jälkikäteen.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Menee aika paljon ohi ketjun aiheesta, mutta kommentoidaan Peleä sen verran, että tällä hetkellä Pele pelaa mielestäni samoin kuin ollesaan rikki ja huonossa kunnossa. Eli ei mene tilanteeseen, vaan koittaa välttää virheitä ollessaan jossain siinä välissä. Sama on usein nähtävissä junnuilla, jotka yleensä aloittavat aktiivisesti, mutta sitten kun vastustaja pari kertaa pistää kahville ja verkko heiluu, tyyli muuttuu siihen ylivarman yrittämiseen, joka useimmiten johtaa siihen, että vastustaja iskee sieltä jaloista pari kassia per peli. Tyyppilisiä esimerkkejä tästä kehityksestä ovat viime vuosilta Mika Rontti ja Eetu Heikkinen ja mielestäni Pele on samalla tiellä. Pakin yksi suurimmista avuista on unohtaa se edellinen tilanne, jossa hyökkääjä vei kahville kuin litran mittaa ja ajettava seuraavassa entistä kovempaa päälle. Nykyjääkiekko on kuitenkin yksi-yksi haastoa, pakki vastaan hyökkääjä ja oletuksellisesti etu on pakilla, joka ei missään tapauksessa saa ikäänkuin luovuttaa etuaan liian passiivisella pelillä.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
No niin, pitkä odotus alkaa olla ohi ja kausi saadaan käyntiin myös Satakunnassa. Minä odotan aika tasaista peliä, jossa Lukko toivottavasti voittaa maalilla tai parilla. Kummallakaan joukkeella ei viimeisimmät harkkaottelut ole menneet ihan nappiin ja ratkaisevaa voikin olla kumpi saa tehtyä ensimmäisen maalin.

Lukon kokoonpanosta täytyy kyllä ihmetellä miksi Viinanen laitetaan keskelle? Ollut parhaimpia Lukon pelaajia harjoituspeleissä ja nimenomaan pelatessaan laidassa. Toivottavasti Urama tietää paremmin. Ässiltä ihmettelen lähinnä uusimman ulkomaalaisvahvistuksen puuttumista ja samalla syyllä Forsbaska on sivussa(Patrikista tosin tiedämmä jo ettei hän muutenkaan kuuluisi liigaan). Miten Alpo ajatteli saada pelaajille pelituntumaa, jos ei peluuta heitä peleissä?
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukko tänään:

Vehanen ( Myllykoski )

1. Kenttä
Haataja - Saarenheimo - Mustonen
Pettinen - Kovanen

2. Kenttä
Laaksonen - Viinanen - Saarela
Ardelan - Viitanen

3. Kenttä
Aaltonen - Jacina - Collins
Honkaheimo - Lehikoinen

4. Kenttä
Tuomainen - Koponen - Ben-Amor
Nevalainen, Fogström(h)

Fogström pukee kuitenkin 13. hyökkääjäksi ja näin ollen Kuusisto ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Varaudutaan varmaankin siihen, että kaksikosta Semir tai Jacina saattaa toinen lentää pihalle.
 
Viimeksi muokattu:

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fogström pukee kuitenkin 13. hyökkääjäksi ja näin ollen Kuusisto ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Varaudutaan varmaankin siihen, että kaksikosta Semir tai Jacina saattaa toinen lentää pihalle.

Jees. Oma toiveeni ainakin toteutui. Saa nähdä sitten mikä ryhmitys Ässiltä tänään jäälle luistelee. Jos Forsbacka ei peliin tosiaankaan pukeudu, en jaksa uskoa mihinkään kunnon hippasiin. Muuten kaikennäköisiä torikokouksia varmaankin tullaan näkemään. Toivottavasti peli olisi muutenkin tunteikas ja hyvätasoinen. Itse uskon Lukon tiukkaan voittoon.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mietin eilen miksi tama ketju on edelleen sailynyt nain siivona, ja loytyihan sille hyva selityskin. Yleensa tassa vaiheessa kautta jopa assafaneilla on jotain odotuksia ja harhaluuloja joukkueen menestyksen ja rosterin laadun suhteen, joten perinteinen lukkoon vertaaminen saa jotkut takajaloille, ja sota on valmis. Tahan kauteen lahdettaessa muutos on tapahtunut porissa, talla kertaa rosterin surkeus ei ole enaa pelkastaan ulkopuolisten silmissa, nyt eivat edes assafanit nae tuota jengia ylemmaksi kuin sijoille 13-14 joten uhoa ei loydy. Miksi riidella, kun on samaa mielta.

Avausmatsi on aina arvoituksellinen, ja tama onkin kai se ainoa satakunnan paikallinen jossa assat voi lukon haastaa, koska myohemmin kaudella pelitapa on jo selkaytimessa ja materiaalin erot nakyvat kunnolla. Lukon kenraaliharjoitus ilvesta vastaan antoi kuitenkin itselleni sellaisen kuvan etta homma lahti vihdoin toimimaan, ja tama varmaan nakyy tanaan.

Pieni sauma siis assilla, mutta uskon ketsuppipullon aukeavan kunnolla ja lukon takovan aika tylyt lukemat taululle. Kaikilla on nayttohaluja, halli taynna, perjantai-ilta....mahdollisuudet hienoon naytokseen leijuvat ilmassa. Jos lukko tekee avausmaalin ekan kympin aikana, assat haviaa ottelun selvasti.

veikkaus 6-1
 
Pure

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Hohhoijaa, jotenkin tuntuu ettei Ässät tule saamaan mitään aikaiseksi tänään. Lukolla on ihan hyvä jengi kasassa ja Ässillä.. nojoo, eiköhän kaikki tiedä.

7-0.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mietin eilen miksi tama ketju on edelleen sailynyt nain siivona, ja loytyihan sille hyva selityskin. Yleensa tassa vaiheessa kautta jopa assafaneilla on jotain odotuksia ja harhaluuloja joukkueen menestyksen ja rosterin laadun suhteen, joten perinteinen lukkoon vertaaminen saa jotkut takajaloille, ja sota on valmis. Tahan kauteen lahdettaessa muutos on tapahtunut porissa, talla kertaa rosterin surkeus ei ole enaa pelkastaan ulkopuolisten silmissa, nyt eivat edes assafanit nae tuota jengia ylemmaksi kuin sijoille 13-14 joten uhoa ei loydy. Miksi riidella, kun on samaa mielta.

Avausmatsi on aina arvoituksellinen, ja tama onkin kai se ainoa satakunnan paikallinen jossa assat voi lukon haastaa, koska myohemmin kaudella pelitapa on jo selkaytimessa ja materiaalin erot nakyvat kunnolla. Lukon kenraaliharjoitus ilvesta vastaan antoi kuitenkin itselleni sellaisen kuvan etta homma lahti vihdoin toimimaan, ja tama varmaan nakyy tanaan.

Pieni sauma siis assilla, mutta uskon ketsuppipullon aukeavan kunnolla ja lukon takovan aika tylyt lukemat taululle. Kaikilla on nayttohaluja, halli taynna, perjantai-ilta....mahdollisuudet hienoon naytokseen leijuvat ilmassa. Jos lukko tekee avausmaalin ekan kympin aikana, assat haviaa ottelun selvasti.

veikkaus 6-1

No, joo. Ässät on taatusti parempi kuin viime kaudella ja tulee olemaan vielä monella paikkakunnalla ikävä yllätys. Kuten Uramakin sanoi, että Ässillä on taitoa, jopa enemmän kuin Lukolla, ja nyt on kysymys kuinka Ape on saanut nuoret pojat rauhoitettua. Jos puristetaan mailaa, Lukko vie tietynlaisella rutiinillaan, mutta voi revetä myös toisin päinkin. Ja mitä pidemmällä ottelu menee tasaisena, vaakaa alkaa kallistua Ässille. Lukolla on monella miehellä rikkinäinen kesä takana ja Ässät on pitkästä aikaa säällisessä kunnossa fysiikan osalta.

Ja yksi arvoitus on tietysti se, miten ei raumalainen Lukko ottaa paikallismatsin? Onko se vai peli muiden joukossa? Ja onko tämä haitta vai hyöty?
 
Viimeksi muokattu:

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12

Jiihaa!

sori!
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Jiihaa!

sori!

Sama. Ässät on siis treenannut kesällä? Ihmeellistä. Pitäisiköhän vinkata Raumallekin päin..

Joo kiva muutenkin lukea tässä ketjussa Ässien fantasia-ketjuja. Eikö ne oikeat ilmoitettu ja kirjoitettu tänne jo eilen?

Eipä mitään. Pelistä tulee mitä luultavimmin todella tasainen ja voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Varsinkin jos Ässät tekee avausmaalin. Silloin alkaa varmasti keppi tärisemään Lukon pelaajien käsissä. Avausmaalilla on tänään tavallista suurempi merkitys.

Toivottavasti myös Fobba pukee tänään, jotta Semir tai Greg saa oikean parin itselleen. Tosin enemmän kuin tuo mahdollinen tappelu minun mieltäni lämmittäisi Lukon 8-1 voitto. Sille tulokselle on laitettu "iso" nippu euroja tulosvetoon. Eli 10 euroa. Saas kattoo meneekö edes sinne päin. Tuskin.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
veikkaus 6-1

Oma veikkaukseni on joko 3-4 tai 3-5, ja uskon näin myös käyvän ainakin ennemmin kuin joku vitun 6-1. Ässät voittaa tänään, pistin pitkässävedossa aika paljon kiinni Ässien voittoon. Perusteet uskallukselleni: osin hyvän kertoimen vuoksi, osin Lukon uskomattoman loistavien harjoituspelien ja osin upean Greg 0+0 Jacinan ansiosta..

Lukon rosteri on myös huonompi kuin vuosiin. Ei edes sinun Laaksonen +70 tai ihmeneloset auta Lukkoa tämän kauden nipussa. Ei kannata siis Raumallakaan luoda mitään turhia menestyshaaveita.
 
Juge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma veikkaukseni on joko 3-4 tai 3-5, ja uskon näin myös käyvän ainakin ennemmin kuin joku vitun 6-1. Ässät voittaa tänään, pistin pitkässävedossa aika paljon kiinni Ässien voittoon. Perusteet uskallukselleni: osin hyvän kertoimen vuoksi, osin Lukon uskomattoman loistavien harjoituspelien ja osin upean Greg 0+0 Jacinan ansiosta..

Pahoittelen, että saatat olla pettynyt mies tänään illalla!!!!
Itse laitoin tulosvetoon puhtaasti 6-0!
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukon kokoonpanosta täytyy kyllä ihmetellä miksi Viinanen laitetaan keskelle?
Koska oletettu ykkössentteri Jacina ei ole lunastanut toistaiseksi hänelle asetettuja odotuksia. Esim. Laaksosen osaaminen on mennyt liiaksi hukkaan tämän miehen rinnalla.

Fogströmin olisin itse heittänyt rohkeasti hierakriassa ylöspäin harjoitusotteluiden perusteella, mutta Uramalla on enemmän valtaa päättää näistä kokoonpanoista, kuin meikäläisellä, joten huti tuli siitä siirrosta. Tosin, kun ensimmäinen peli kun on kyseessä, niin rutinoidummat pelaajat ovat ensisijaisesti niitä, joihin halutaan paljon nojata, koska sitä ylimääräistä mailan puristamista löytyy muutenkin aivan riittävästi.
Ja yksi arvoitus on tietysti se, miten ei raumalainen Lukko ottaa paikallismatsin? Onko se vai peli muiden joukossa? Ja onko tämä haitta vai hyöty?
Tiedät varmasti itsekin, että jos ei ole mitään ylimääräistä tunnetta puserossa paikallispelin takia, niin rennompi siitä suorituksesta tulee, ja näin pystytään pelaamaan kuten on harjoiteltu, eikä jännitetä sitä seuraavaa vaihtoa normaalia enempää.

Eli kyseessä on selvä hyöty. Aina pitää pystyä pelaamaan sitä omaa peliään, vaikka vastaan luistelee mikä joukkue tahansa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse laitoin tulosvetoon puhtaasti 6-0!

Niin. Eilen pelattiin yllättävän runsasmaalisia pelejä avauskierroksen peleiksi, mutta saas nähdä kuin tänään sitten käy. Itse en olisi kovin suuria summia pistämässä millekään murskavoitolle.

Varmaan edelleenkin pätee se sama mitä maanantaina kirjoitin ketjuun eli mitä pidemmälle peli etenee nollassa nollassa, sitä paremmin Ässät tulee peliin mukaan. Sen sijaan nopsaan tehty Lukon avausmaali varmaan vapauttaisi Lukon peliä kummasti. Silti pidän peliä täysin ympäripyöreänä josta voittajaa on vaikea veikata. Kunhan nyt Lukko pelaisi paremmin kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa helmikuun 2. päivä.

Pian se alkaa, reilu kaksi ja puoli tuntia enää siihen kun avauskiekko putoaa. Tunnin päästä pitäisi jo polkaista hevonen käyntiin ja suunnata kohti Äijänsuota, jotta sen hyrysysyn saisi vielä jonnekin lähelle hallia parkkiinkin.
 
iGooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
3-4 jatkoajalla Ässille tai 3-5 voitto varsinaisella peliajalla.

Ässillä on selvästi mainettaan parempi jengi koossa ja tänään te raumalaiset tulette sen muuten huomaamaan.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllä toi maalivahtipeli on se "main factor", vai miten Tami sen nyt sanoi... Ennakkoon tämä osasto menee niin selkeästi Lukolle, että oikein pahaa tekee. No, ihan hyvin meitin hyökkäyskalusto on onnistunut harkkapeleissä, joten jos Eero olisi edes siedettävällä koppituulella ja Vehanen vähän haparoisi, niin sitten voidaan tämä matsi vaikka voittaakin. Mutta jos Lukko saa heti ensi minuuteilla maalin, niin laulu on valmis.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä maalivahteihin tulee niin käsitykseni mukaan Vehanenkaan ei pelaamissaan harjoituspeleissä ole loistanut. Mutta perinteisestihän Pete on ollut Ässiä vastaan aina hyvä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Joo, ei tosiaankaan ole Pete loistanut. Torjuntaprosentti on vaihdellut 70-80 %:n välillä. Viimeisimmässä ottelussaan taisi kuitenkin pokata parhaan pelaajan palkinnon, vaikka 6 maalia meni selän taakse. Se kertoo aika paljon joukkueen puolustusmotivaatiosta.

Normaali suoritus Peteltä riittää tänään oikein hyvin kolmeen pisteeseen, kunhan kaikki muistavat pelata joukkueen eteen sovitun taktiikan mukaisesti.
 
Patavaltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tarvi olla suurikaan ennustaja, kun tietää että puntari heiluu molemmin puolin ja Ässien puolella jopa enemmän. Ässillä on parhain treenikausi alla ja liikettä löytyy vaikka lugulle jakaa. Samoin paine on vahvasti raumalaisilla,kun pelit ovat menneet kaikkinensa päin persettä. Ei se viikossa ole hioutunut kuntoon vaikka parempaa olisikin. HIENOA,että kaikki on dissanut padan alimpaan helvettiin SE vasta voimaa antaakin...

KUN MAVE pistää alle kahden min 0-1 niin alkaa tärrätä mailat entisestään ja menee yliyrittämiseks jos se menis muutenkin. Vehanen ei ole kunnossa, mut kun parempaa ei oo ni pakko yrittää luottaa. Laittakaa raumalaiset paljon rahaa lugon voittoon!! ME nautimme sitäkin enemmän.

Kaikki "kiekkoanalyytikot" tulevat yllättymään miten hyvin pata taistelee tänään ja koko kaudella. Teidän viitaset ja pettiset ovat pujottelukeppeinä tai jatkuvasti jäähyllä kun SS ja kumppanit jallittaa..

Kaikki yli kahden maalin voitot Ässille ovat realismia. Lugon taidot tietäen saavat joko yhden tai kaksi maalia.

TUNTI VIELÄ! Niin lugun nöyryytys käynnistyy.
 
Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kohta se alkaa. Itse en kyllä osaa sanoa suuntaan enkä toiseen mitään. Voi päättyä melkein miten vaan. Toivotaan toki Ässille voittoa varsinaisella peliajalla. Nyt sitten näkee missä tikissä ne Ässät oikeasti on, kun viitteitä paremmasta on ollut. Kunhan tuosta Pluyschevista vielä pääsisi eroon...
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Laitanko yli vai alle 5,5 maalia Expektille.. tässä vasta pulma?

Ehdotuksia otetaan vastaan. Yli ajattelin pistää, kun kauden alku ja virtaa kentällä varmasti riittää, mutta silti arveluttaa tuo maalinteko. Mikä on yleinen mutu-tuntuma ?

edit. No laitetaan alle, v***han se kumminkin menee...
 
Viimeksi muokattu:

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkaa pikkuhiljaa vähän jännittämään jo kuinka pelissä käy. Vaikea ennustaa mitään koska peli on kauden ensimmäinen josta jaetaan pisteitä. Nyt pitäisi kaikkia pelaajia kiinnostaa ja toivottavasti se näkyy positiivisesti esimerkiksi Maven pelaamisessa. Perustehot tyyliin 1+2 tai 0+3 niin saadaan ketsuppipurkki heti auki :)

Toivotaan että pelistä tulee tasainen ja jännittävä. Ässien puolesta laitoin vähän rahaa likoon, tämä on yleensä tietänyt rahojen menettämistä..

Ässien pelaajista kiinnostaa erityisesti Kuparisen ja Kivenmäen otteet. Kuparinen ollut todella kovassa kunnossa harjoituspeleissä ja toivottavasti sama ilme jatkuu. Maalilla ilmeisesti Kilpeläinen joutuu helvetin kovaan paikkaan, toivottavasti kestää paineet kuin mies.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös