Pe 12.9.2008 Lukko-Ässät

  • 30 520
  • 144

Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No ehkä se tosiaan kertoo enemmän meidän valmentajien peluuttamisesta, koska kyllähän Kuparinen hyvä sentteri on ja kiekollinen pelikin parantunut, mutta ykkösen snaipperi Kupru ei kyllä ole. Eikös siihen nyt perkele olisi voinut Huhtalaa tai jotain kokeilla?

On ihan hyvä sentteri kyllä ja eteenpäin on menty. Eikä tässä mitään likasankoa Kuparisen niskaan nyt olla kaatamassakaan.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä eniten parannettavaa jäi mediakuutiolle. Miksi sinne ei saatu tietoja ottelusta (maalintekijät, syöttäjät, jäähyt, torjunnat, laukaukset)?

Vai olinko minä itse kuutamolla?

Itse pelistä on sanottava, että kauden avausottelu oli totutun sekavaa peliä molemmilta, mutta positiivistakin löytää molempien pelistä.

Lukolta erittäin vahvaa viisikkopuolustamista ja erityisesti puolustajat onnistuivat todella hyvin.

Ja vaikka numerot hieman rumiksi pääsivät, niin kyllä ässätkin selvästi viime kautta pirteämmin pelasi. Sanoisin jopa, että ässät onnistui pelin avaamisessa kahdessa ensimmäisessä erässä Lukkoa paremmin.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Kumpi oli lahempana? Minun 6-1 vai sun 3-4? Ehka ensi kerralla kun haluat rahaa sijoitella niin laita vaikka yksityisviestia niin annan neuvoja.

Myönnän tappioni. Mutta en nyt sentään sijoitusvinkiksi tuota kutsuisi, paska kerroin meinaa noin rumissa lukemissa. Tosin Ässät hieman avitti tuossa 3 erän lopussa lopettamalla täysin pelaamisen, lieneekö Alpo sekoittanut itsensä sopupelien maailmaan..

Ei tämä nyt maailmanloppu ole, huomenna uutta matoa koukkuun, jos huomenna tulee myös takkiin kotona niin sitten alan huolestumaan.
 

ÄssienÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja vaikka numerot hieman rumiksi pääsivät, niin kyllä ässätkin selvästi viime kautta pirteämmin pelasi. Sanoisin jopa, että ässät onnistui pelin avaamisessa kahdessa ensimmäisessä erässä Lukkoa paremmin.

Huoh, tuota olen täsä itse odottanut kauhunsekaisin tuntein. Toivottavasti kirjoittamasi on totta.

Siis huomenna sen sit näkee livenä mennessäni paikalle mutta jos ovat parempia/pirteämpiä kuin viime vuonna niin kai se Saimaan pallo nyt prkl pitäisi jäädä taakse..

Onnittelut vaan raumalaisille tästä ekasta selkeästä otteluvoitosta. Oudolla tavalla lohduttaa että Kuparinen rikkoi kuparisen, 6-0 olisi vienyt yöunet.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nonni. Kausi on korkattu ja voitto kotona, mikäs sen mukavampaa.

Olin väärässä sen suhteen että murskavoittoa ei nähtäisi. Ässät luovutti käytännössä jo kahden erän jälkeen ja jos monesti on nähty sellainen peli että Lukko on voittanut neljällä tai viidellä maalilla mutta pelitilanteet ovat olleet suht tasan, niin nyt ei nähty. 6-1 on jopa kenttätapatumiin nähden liian pieni voitto, 9-1 olisi ollut oikeampi tulos mutta Eero Kilpeläinen Ässien maalilla oli hyvä. Ei hän mitään Lukon maaleille voinut, sen sijaan oli ainoa Ässien pelaaja jota edes kiinnosti kolmannessa erässä pelata. Ei kukaan tuon paremmin olisi Ässien maalilla pelannut kuin Kilpeläinen tänään.

Avauserä oli Lukolta aika kehnoa peliä. Ihan samalla tavalla kohellettiin ja otettiin tyhmiä jäähyjä kuin Toivolan aikanakin, piti oikein katsella että istuuko siellä Uraman olkapäällä joku Toivolan näköinen kummitus. En tiedä sitten, maila tärisi joka tapauksessa Lukkolaisten kädessä ekassa erässä enemmän kuin laki sallii ja hemmetisti Lukko joutui rikkomaan, ei tuossa oikeastaan kyseenalaisia tulkintoja ollut kuin se Pettisen hyökkäyssiniviivalla ottama estämiskakkonen, muut erän Lukkojäähyt olivat täysin ansaittuja.

Vain yhden maalin Ässät onnistui tekemään. Matti Kuparisen maali olikin hieno: Derek Damon passasi päädystä ja ihan vapaasti sai Kuparinen tällätä vastakiekkoon, Vehanen oli maskissa eikä voinut vedolle mitään. Vaikka ensimmäinen erä oli Ässien paras ja Lukon huonoin, niin eipä siinä juuri Ässilläkään muita varsinaisia maalintekopaikkoja ollut kuin tämä minkä Kuparinen käytti hyväkseen.

Tiedä sitten miksi peli olisi muodostunut jos siihen vaikkapa 0-2 olisi tullut tilanteeksi, mutta onneksi ei tullut.

Heti toisen erän alkuun tuli sitten kaivattu tasoitus. Lukko tuli kahdella kahta vastaan, Pasi Saarela toi kiekkoa ja Antti Laaksonen leikkasi keskelle tyhjään tilaan johon Saarelan nappisyöttö kolahti ja Laaksonen jatkoi uransa ensimmäisen liigamaalin Kilpeläisen taakse.

Mark Ardelan sai jo tuohon ensimmäiseen Lukon maalin syötön, mutta toisen maalin mies teki itse. Siinä oli Kilpeläisen maalilla ruuhkaa ja Ardelan pääsi tälläämään irtokiekkoon sydämensä kyllyydestä, ja sinnehän se ruuhkan taakse upposi.

Otto Honkaheimo nosti etukulmasta siirretyn rangaistuksen aikana 3-1 ja se minusta oli jo pelin lopullinen ratkaisu. Olihan Ässillä siinä toisessa erässä, muistaakseni tilanteessa 1-1 hetkellinen minuutin-puolentoista pyöritys Lukon päädyssä jossa Petri Vehanen teki pelin tärkeimmän torjunnan kun jonkun Lukkolaisen luistimesta kiekko muutti suuntaa ja oli mennä maaliin, mutta Peten jalka oli tiellä.

Jos oli Vehanen avauserässä aika työtön ja liikkeiden perusteella kenties hieman hermostunut, niin toisessa erässä ei sitten enää ollut Petenkään otteissa hermostuneisuutta, niin kuin ei muunkaan Lukon joukkueen.

Kolmanteen erään sitten Lukko tuli täydellä voimalla ja vain Kilpeläinen piti vieraat elossa edes jotenkuten. Neljäs Lukon maali, jonka Haataja teki läheltä ylös, katkaisi sitten viimeistään porilaisten selkärangan. Pakko on sanoa että minusta siinä tilanteessa oli ainakin lievää maalivahdin häirintää, tästä Kilpeläinenkin protestoi mutta kaikki killataan, onneksi.

5-1 oli komea maali, muistaakseni Toporowski teki joskus 2005-06 tällaisen ihan vastaavan, että takakulmalta sai pistää tyhjiin suoraan syötöstä. Saarenheimo pisti ja muut oululaiset syöttivät.

6-1 oli Haatajan käsialaa, mies sai kiekon aloituksesta ja tuli siihen keskelle tyhjään tilaan ja veti ranteella hanskan puolelle yläpesään.

Siinä ne maalit. Ei tästä pelistä nyt kannata sen suurempaa johtopäätöstä tehdä, Ässät oli niin huono että ei Lukkokaan tällä pelillä kyllä huomenna Tapparalta pinnoja vieraskaukalossa ota. Varsinkin ensimmäisessä ja vielä osittain toisessakin erässä Lukon oman pään peli oli ihan samanlaista paniikissä pyörimistä kuin viime kaudella, mutta toisaalta eipä pelin nyt kauden ensimmäisessä matsissa vielä kuulu sellaista ollakaan kuin keväällä.

Lukon oululaisketju oli koko pelin ajan hyvä, ja erityisesti kolmannessa erässä jätkät teki mitä tahtoivat. Jos oikein laskin ja muista niin Haatajan saalis oli 2+3, Saarenheimon 1+3 ja Boogie Mustosenkin 0+3 eli hyvin näytti pojilla kulkevan.

Tomi Pettinen oli kaukalon paras puolustaja, siitä ei ole kahta sanaa. Mark Ardelan oli ulkomaalaisista pelaajista selkeästi paras, varmaa ja rauhallista peliä koko ajan. Chris Collins väläytteli ajoittain, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa Jacinan näin niin en kyllä ole tyytyväinen näkemääni. Vittu jumalauta kun mies ottaa niin saatanan tyhmän jäähyn mitä Jacina toisessa erässä hyökkäyspäässä vastustajan maalin takana, koukkii itselleen kakkosen tilanteessa missä ei mitään aihetta rikkeeseen ole niin ei tämmönen jätkä saatana voi SM-liigajoukkueen ulkomaalaisvahvistus olla.

Collinsin ja Jacinan ketjussa pelasi Nico Aaltonen, ja Aaltonen sai tuosta kolmikosta ainoana puhtaat paperit. Mä tykkäsin näkemästäni.

Samoin tykkäsin Otto Honkaheimon pelistä. Kun vertaillaan viime kauden vaihtareita keskenään eli Ottoa ja Kuusistoa, niin ennen tätä iltaa olen ollut ihan 50-50 että kumpi on parempi, nyt kun Otto pelasi hyvän pelin niin kallistun hänen puolelleen jo. Tosin Kuusisto ei edes pukenut tähän peliin, mutta en usko että pukee huomennakaan (jos mitään vammoja ei kenellekään tullut). En tiedä olisiko esimerkiksi Ässillä käyttöä Kuusistolle, tuntuu että Lukossa ei peliaikaa olisi tarjolla.

Antti Laaksonen sai maalitilinsä auki heti ja pelasi muutenkin ihan kelpo pelin. En nyt sillä tavalla mitenkään erityisesti häntä kehuisi vielä, mutta varmaa on että kevätkaudella miehestä on paljon iloa Lukolle.

Petri Vehanen maalissa oli varma. Eipä juuri pahoja paikkoja ollut, mutta ne mitä oli hän koppasi varmasti.

Ässistä ei tosiaan kannata mainita kuin Kilpeläisen. Esimerkiksi tämä venäläinen Pljuschev vai miten se kirjoitetaan oli vain nimi pelaajalistassa, en koko pelin aikana nähnyt miestä kertaakaan kaukalossa. Tiedä sitten oliko edes pelivehkeissä. Mutta eipä tosiaan kukaan hänestä mitään ole odottanutkaan.

Joopa joo. Se kuutio siellä katossa on ihan komea. Tällaiselle vanhalle käyrälle vaan tuppaa tuottamaan ongelmia että kumpaa nyt pitäis kattoa, sitä ruutua vai kaukalon tapahtumia. Hiukan liian nopeasti ne hidastukset maaleista sun muista mielenkiintoisista tapahtumista tulevat. Lisäksi olisin odottanut että siihen ruudulle olisi saatu kirjoitetuksi maalintekijät, syöttäjät sekä jäähyn syyt kuten myös väliaikatilanteet muilta paikkakunnilta, tosin nyt ei pelattu kuin Mestistä samaan aikaan. Mutta toivon mukaan tämmöisestä palvelusta saadaan kauden aikana vielä nauttia.

Tuomarinelikko onnistui ihan kohtalaisesti. Tulihan siinä pari virhettä, Pettinen sai helpon kakkosen avauserässä ja se Lukon neljäs maali oli minusta maalivahdin häirintä mutta muuten ihan ok suoritus, paitsi että linjamiehillä tuntuu olevan edelleen suuria vaikeuksia väistää kiekkoa. Kuinkahan monta kertaa siinä yhdenkin ylivoimansa aikana toisessa erässä Ässät suti peräkkäin kiekon laidassa hiukan viivan alla seisoneen linjatuomarin jalkoihin?

Huomenna jatkuu. Toivottavasti Tappara ei ole vieläkään toipunut Ilveksen käsittelystä, ja Lukko taas saa nollattua tämän helpon voiton, niin voipi olla että Tampesteristakin tulee pinna tai kaksi tuomisina.
 

ardou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1988
Muutama kommentti valmentajilta ja pelaajilta:

Suhonen: Todella hiljaista miestä. Oli tyytyväinen ensimmäiseen erään. Myönsi Lukon olleen selvästi parempi. Jäähyt eivät ratkaisseet Apen mielestä peliä. Ihmetteli joukkueen vaisuutta.

Laaksonen: Tuntui hyvältä tehdä ensimmäinen maali. Kehui Pasi Saarelan panosta maaliin. Tuntuu, että alkaa pääsemään "porukkaan mukaan" nyt neljän viikon mukanaolon jälkeen. Ollut vuosi aikaa totutella leveämpään kaukaloon. Oli tyytyväinen tunnelmaan. Toivoo, että kannustus jatkuu tulevaisuudessakin. Oli hermostunut ennen peliä, mutta ensimmäisen erän jälkeen jännitys kaikkosi. Kehui Sm-Liigan vauhtia.

Saarela: Myönsi ensimmäisen erän olleen hermostunutta kiekkoa. Kysyttäessä onko syöttelijä Pahin uusi rooli hän kommentoi, että sama se kuka heidän ketjussa maalit tekee. Kaikille tulee varmasti paljon paikkoja tulevaisuudessakin.

Urama: Ensimmäisen erän jälkeen peli lähti aukeamaan ja muuttui heidän osaltaan nopeammaksi. Oli tyytyväinen kokonaisuudessa puolustukseen. Kertoi, että jäähyjä on saatava tulevaisuudessa vähemmän. Onnistujia ei nostanut esille, vaan sanoi kohteliaasti koko joukkueen onnistuneen. Kertoi myös Ässien olleen hyvä vastus.

Huomio mediakuutiosta: Kyllä huomasi, että oli ensimmäinen kunnon peli. Oli meinaan sen verran amatöörimäistä puuhastelua. Ensimmäiset hidastukset vasta 15 min pelin jälkeen yms.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kauden avausottelu on aina vaikea, varsinkin suurelle ennakkosuosikille, joka pelaa vielä vaativan kotiyleisön edessä, ja niin se oli tänäänkin.

Ässät pelasi ensimmäisen erän ihan hyvää kiekkoa, ja sai Lukon ottamaan muutaman tyhmän jäähyn. Kun niitä jäähyjä sitten aikansa otettiin, niin kiekko löysi viimein tiensä Vehasen selän taakse. Tosin siinäkin tilanteessa eräs nimeltä mainitsematon puolustaja saa ottaa ison miinuksen tililleen, kun lähti höntyilemään pois neliötä, ja Ässät rankaisi välittömästi. Lukko puristi mailaa aivan liikaa, mutta siis osin ymmärrettävistä syistä. Paikkoja toki oli maali jos toinenkin tehdä, mutta laukaukset olivat järjestään alle arvostelutaulukon. Suoraan ohi menevät kiekot harvemmin löytävät tietään maaliin, kun ei ketään ole lähelläkään niitä ohjaamassa kohti maalia.

Onneksi toiseen erään valmennus oli saanut joukkueen rauhoittumaan, ja pystyttiin keskittymään itse otteluun puristamatta liikaa sitä mailaa. Heti erän alkuun tullut maali oli tietysti omiaan laukaisemaan tätä jännitystä. Saarelalta hyvä kuljetus yli sinisen, ja siitä lätty Laaksosen lapaan, joka näytti kuinka se maali tehdään, kun paikka tulee. Kiekko rystyltä aivan räpyläpuolen yläkulmaan, eikä Kilpeläinen ehtinyt edes kättään nostaa. Ardelanin maali oli tavallaan lahjasellainen, kun Ässien pakit sekoilivat keskenään purussa, ja vastakiekkoon runttaamaan päässyt puolustaja pisti verkot tötterölle. Erän lopulla tullut Honkaheimon maali siirretyn rangaistuksen aikana oli myöskin vastustajan pakkien huolimattomuutta, kun ensin kaikilta karkasi oma mies, niin tilaa oli nousta, ja pistää kiekko etukulmasta sisään. Peli oli sitten oikeastaan siinä, eikä Ässät esittäneet ssen jälkeen edes mitään kirinpoikastakaan.

Kolmas erä oli alusta huonoa kiekollista peliä puolin ja toisin, mutta osaksi tietysti Lukon kannalta sen takia, että vastustajalle ei annettu mitään mahdollisuuksia rakentaa omaa peliään. Viimeisen viiden minuutin aikana oululainen viisikko rakensi kolme hienoa maalia, ja numeroista tuli varsin selvät. Hyvä kokonaisuus tämä viisikko oli kaiken aikaa, ja toivottavasti saavat pelata keskenään jatkossakin.

Joukkueita kun mietitään, niin Lukko oli nimivahvempana myöskin vahvempi kentällä. Ässät pysyi perässä ensimmäisen erän, mutta tasoero kasvoi kasvamistaan, mitä pidemmälle ottelu eteni.

Kotijoukkueen onnistujia oli useampikin, joten on turhaa nimetä ketään yksttäistä ratkaisijaa, mutta vastaavasti naapurilla oikeastaan vain Kivenmäki, sekä Kilpeläinen, ainakin osittain, onnistuivat vaikka veskari monta maalia päästikin. Naapurin puolustus oli vaan niin tuuliajolla pari erää, ettei yksi mies maalin suulla voi ottaa kaikkea kiinni.

Epäonnistujiakin oli Lukolla, nimittäin Jacina oli aivan kuutamolla oikeastaan koko pelin. Pelinrakentelusta ei tullut oikeastaan yhtään mitään, ja se pilasi ketjun pelin. Samoin Koponen ei ollut oikein hereillä. Helpotkin syötöt menivät ohi lavasta, eikä jalkakaan liikkunut mihinkään. Vaisu esitys molemmilta mainituilta.

Tuomarilinja oli oikeastaan perua viime kaudesta, eikä yllättänyt ainakaan meikäläistä. Välillä tulee jäähyjä varsin helpon tuntuisesti, ja vastaavasti sitten taas välillä ei niinkään.

Hyvä aloitus kuitenkin Lukolta, mutta muutaman vaihdoksen toivoisin valmennuksen tekevän huomiseen otteluun, koska levännyttä hyökkäyskalustoa reservistä löytyy.

Porukkaa taisi olla tupa täynnä, mutta aallot olivat jääneet merelle, harmi.

Ps. Missä oli superdominaattori Salminen? Okey, vastaan itse. Täysin yössä.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei se välttämättä olekkaan niin paska, tuo Ässien joukkue! Puolet pelistä ok, loput penkin alle.Oikeasti tossa porukassa on potentiaalia, mutta se pitäis osata ottaa irti.Huomioita pelistä:Ykkösketju oli hyvä, Luomala on loistava hankinta,salminen oli ihan paska tässä pelissä,Huhtaselle,Huhtalalle ja Pelliselle lisää vastuuta huomenna, peltonen pois ylivoimasta,Uusitalo koko ylivoimaksi kentälle, Eero ei ollut ihan huono,Mave ja Damon toimii,Forsbackkaa kentälle härdelliä aiheuttamaan ja ojentamaan bin ladeneita... siinä sitä sitten olikin yhdelle illalle huomioita.Ai niin Saarenheimo, Viinanen ja muut sukeltelijat ansaitsisivat seuraavassa pelissä muistutuksen siitä, että jääkiekossa ei hypellä niinkuin potkupallossa, ilman seurauksia!
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ja vaikka numerot hieman rumiksi pääsivät, niin kyllä ässätkin selvästi viime kautta pirteämmin pelasi. Sanoisin jopa, että ässät onnistui pelin avaamisessa kahdessa ensimmäisessä erässä Lukkoa paremmin.

Vaikka numerot venähtivätkin lopussa, niin tosiasia on kuitenkin, että Ässät oli pelissä mukana kuitenkin aika pitkälle ja pari viimeistä Lukon maalia olivat enää kosmetiikkaa. On sellaisiakin pelejä Raumalla ollut monta, joissa homma on ratkennut heti kättelyssä.
Kotiuduin juuri ja pelistä en jaksa nyt kirjoittaa, mutta oletteko oikeasti tota mieltä? Suoraan sanottuna mä en muista vähään aikaan noin huonoa ässiä nähneeni (en ole kaikkia viime kausien pelejä nähnyt). Ok, homma ei ratkennut heti kättelyssä, kiitos Lukon ihme "hermoilun", vai mitä se mahtoi olla. Mutta jos ässillä on koko matsissa 2 oikeaa maalipaikkaa, joista toinen meni maaliin ja toisessa Vehanen torjui Haatajan ohjauksen, niin eipä siitä kovin suurta juhlaa voi edes odottaa. En millään usko, että tämä johtui mukamas lukon hyvyydestä.

Kiva oli silti kattoa Lukon matsia, kun peliss tuli ehkä yksi pitkä ja kiekkoa yritettiin syöttää mieheltä toiselle järkevästi. Töitä pitää vielä tehdä, mutta oli tota peliä nyt kivempi katsoa kuin muutamaan vuoteen.

Suuria miinuksia ei viitsi kenellekään antaa. Suurimmat plussat kuitenkin porokentälle, joka päätti lopussa laittaa oikein hulinaksi.

Ässistä käy vähän sääliksi Kilpeläistä, kun kaveri torjuu vaikka päällään seisten ja tekee kaikkensa, mutta muista ei saa paskankaan apua, lähinnä vaan kysyvät, että mitäs kautta tällä kertaa kiinnostaisi tulla maalille.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ensimmäinen erä oli jokseenkin tasainen, jota tosin avitti Lukon aivan liian suuri jäähyjen määrä. Toisessa erässä Lukko menikin sitten jo menojaan.

Kolmannesssa erässä Lukko veikin sitten peliä jo mielin määrin. Välillä tuntui 5-5 pelissäkin, että Lukko oli ylivoimalla, kun peli vaan pyöri ja pyöri Ässien päädyssä. Vähän ihmetyttääkin nuo kommentit Ässien kovasta treenaamisesta, kun joukkue selkeästi hyytyi aina vaan enemmän mitä pidemmälle ottelu meni.

Kolmannessa erässä varsinkin Tuomainen ja Semir antoivat hyviä pusuja hyökkäyspäässä, ja näiden jälkeen peli jäi aina hienosti pyörimään Ässien alueelle. Tuomainen veti yhdessä tilanteessa ensin Peltosen kovaa laitaan ja heti perään parin potkun päästä komiasti Mave seinille(vähän pelotti että kuinkas nyt käykään, mutta onneksi Conan ei ihan "täysillä" Mavea torpannut).

Yleisesti ottaen Lukon AV toimi varsin mallikkaasti. Eikä YV:kään huonoa ollut. Onnistumisia tuli juuri niille pelaajille joilta pisteitä odotetaan, joten pahimmat paineet häipyivät jo avausottelussa, mikä on hyvä asia.

Lukon av:lla nähtiin muuten "hieno kuvio", kun ensin Ardelain löi kiekkoa ilmasta eteenpäin ja Viinanen jatkoi sitä muutaman metrin päästää edelleen ilmasta eteen päin. Saa ne purkukiekot noinkin hoitaa.

Pakeista muuten otto pelasi hyvän pelin ja samoin Pettinen.

Ässien paras oli oikeastaan maalivahti, ja pitelikin joukkuettaan pitkään pystyssä. Loppua kohden vaan paine kasvoi liian kovaksi ja ei millään pystynyt enää yksin kannattamaan joukkuettaan.

6-1
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ässistä käy vähän sääliksi Kilpeläistä, kun kaveri torjuu vaikka päällään seisten ja tekee kaikkensa, mutta muista ei saa paskankaan apua, lähinnä vaan kysyvät, että mitäs kautta tällä kertaa kiinnostaisi tulla maalille.

Mitä nyt tuota keskustelua Ässien maalivahdeista olen seurannut, ja tänään näin Kilpeläisen pelaavan, niin tulee mieleen että Kilpeläinen on Ässien "Otto Honkaheimo" jota pitää haukkua ihan vaan varmuuden vuoksi vaikkei olisi aihettakaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kiinnostaisi tietää että miten Patrik Nevalainen pelasi tänään?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kiinnostaisi tietää että miten Patrik Nevalainen pelasi tänään?
No sanotaanko, että peruspelaamista esitti. Yhden jäähyn sai turhasta ryntäilystä, jossa vastustajan mailan putoaminen käsistä oli aika ratkaisevassa roolissa. Peliaika jäi luonnollisesti hieman vähemmälle, koska hierarkissa monta muuta pakkia menee edelle. Mutta ei peli mitenkään huonoa ollut, ja ymmärtääkseni esitys oli paria luokkaa parempaa, mihin Kuusisto on tällä kaudella kertaakaan pystynyt.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
No sanotaanko, että peruspelaamista esitti. Yhden jäähyn sai turhasta ryntäilystä, jossa vastustajan mailan putoaminen käsistä oli aika ratkaisevassa roolissa.

Nyrkillä Kivenmäkeä päähän joka tapauksessa, ihan oikea tuomio.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
mutta oletteko oikeasti tota mieltä? Suoraan sanottuna mä en muista vähään aikaan noin huonoa ässiä nähneeni (en ole kaikkia viime kausien pelejä nähnyt).

Ihan oikeasti. Viime kauteen verrattuna ässien luistin liikkui hyvin ja puolustajien avaussyötöt löysivät omat hyökkääjät liikkeestä. Ennemmin Lukon avauspeli oli kuljetuksia, pakki-pakki syöttöjä, roiskimista ja päätykiekon heittämistä.

Kirjoitan siis ottelun alkupuoliskosta.

Maalipaikoille ässät ei päässyt, koska Lukon viisikkopuolustus oli todella tiivistä, mutta kirjoituksessani on kyse nimenomaan pelin avauksista omalta alueelta.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Noni. Raumalta on kotiuduttu ja tunti pureksittu näitä jatkoajan silminnäkijöitä.
Haluan kuitenkin heittää lusikkani soppaan ja antaa oman arvioni tästä spektaakkalista.
Lukosta erottui mielestäni todella järkevällä pelaamisella #52, oliskohan ollut Saarela? Todella hyvä peli, eikä edes "pyssy" laulanut. Toinen hyvä kaveri oli #19 Viinanen. Lukon peli oli kuosissaan ja kun ekan erän höntyilyn jälkeen etäisyydet saivat kuntoon, ei voittajasta ollut epäselvää. 6-1 on tämän päivän liigassa "murskavoitto", itse jään odottamaan, kenet Ässät pystyy tällä kaudella voittamaan samoin lukemin.

Ässät oli tänään huono. Kauttaaltaan. Pelaajat jäällä, valmentajat vaihtoaitiossa, fanit fanikatsomossa. Kaikki huonoja. Ehkä median "Ässälyttäys" on onnistunut paremmin kuin hyvin, en tiedä. Hyvällä tasolla Ässistä mielestäni olivat tänään Kivenmäki, Plyus...mikälie, Pellinen ja Huhtanen. Kilpeläistä häviöstä ei periaatteessa voi syyttää, hienoja torjuntoja oli monta, mutta 6-1? Hyvä asia mielestäni myös on, että Ässillä toden totta näytti tänään olleen selkeä "pelitapa". Jostain kumman syystä sitä ei vaan pystytty vaihtamaan/päivittämään pelin sisällä esim. 3-1 tilanteessa. Tai, ehkä kuitenkin pystyttiin, jos siihen luetaan Jyrkkiön hyllytys vilttiketjuun. Erikoisen huono oli myöskin Ässien #39 ja hänen laidallaan #23. Edes merkkejä "Dominoinnista" ei nuorukaiselta näkyny. No, ehkä huomenna.

Kaikkein surullisemmaksi sivuunkirjoittaneen tekee se fakta, että Lukko ei ollut tänään kovin erikoinen, mutta silti tuli nenään 6-1. Mitenköhän me pärjäillään Ilvestä, Kärppiä, Jokereita tai Ifk:ta vastaan?? Mää oo nii kovi hualestunu.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Aaltonen sai tuosta kolmikosta ainoana puhtaat paperit. Mä tykkäsin näkemästäni.
Aaltonen oli minunkin mielestä ketjun paras ja saanee jatkossakin peliaikaa hyvin. Kyllähän tuo Jacina kolmosen sentterinä hyvin menee, mutta kannattaako siinä ulkkaria peluuttaa. Toisaalta varsinkin kolmannessa erässä Pahi-Viinanen-Laaksonen pelasi varsin pirteästi, joten vältämättä uutta sentteriä ei edes ykköseen tarvita. Toki Jacina on ollut pitkään pelaamatta, joten sekin varmaan näkyy vielä otteissa. Tosin tänäänkin turhia jäähyjä tuli, mutta onneksi vain kakkosia. Ehkä parempi katsoa vielä muutama ottelu ja antaa tuomiot vasta sitten.

Näinkö muuten oikein, että Pahi taklasi?
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Pelistä kotiuduttu ja muutama kommentti ilmoille:

Avauserä oli vielä padalta lupaava ja tauolle mentiinkin johtoasemassa. Eka erä oli melko tasaista peliä, jossa pata oli lievästi hallitseva osapuoli.

Tasoitus heti toisen erän alkuun ja Lukon johtoasema oli ilmeisesti liikaa padalle ja peli repsahti turhan rumiin lukemiin. Kolmannessa erässä nähtiin jo täysin alistunut joukkue, joka ei edes yrittänyt enään.

Harjoituspeleissä toiminut kolmosketju, eli Huhtala-Kuparinen-Savinainen pitää saada takaisin yhteen. Plutshev tai mikä nyt onkaan voi pistää seuraavalla junalla takaisin Siperiaan sekoittamasta kolmosen peliä. Mave tarjosi muutaman hyvän passin, Salminen ei erottunut oikeastaan mitenkään. Eero torju ne mitä torjuttaavissa oli.

Paljon pitää parantaa, jos Ilves meinataan huomenna kaataa.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Harjoituspeleissä toiminut kolmosketju, eli Huhtala-Kuparinen-Savinainen pitää saada takaisin yhteen. Plutshev tai mikä nyt onkaan voi pistää seuraavalla junalla takaisin Siperiaan sekoittamasta kolmosen peliä.

O.T.

En nyt voi olla tarttumatta tähän. Oletko ihan tosissasi nyt huolissasi Ässien kolmoskentän pelistä???
 
Viimeksi muokattu:

Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En jälkiviisastele, mutta kyllä lopputulos oli aivan sitä mitä tästä saattoi odottaa. Huomenna Ipa hakee pisteet Porista sitten vieraissa Jokerit ja Kärpät. Ei voi sanoa mitään positiivista, Ässiä viedään tällä kaudella ja rumasti. Kiitos Parakki.

Onnittelut Raumalle, varmasti maistuu voitto!
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Aaltonen oli minunkin mielestä ketjun paras ja saanee jatkossakin peliaikaa hyvin.
Varmasti saa. Aaltonen pelasi myöskin Laaksosen kanssa alivoimaa todella paljon, ja esiintyi siinä edukseen. Hyvä peli, vaikka tehot jäivätkin puuttumaan.
Kyllähän tuo Jacina kolmosen sentterinä hyvin menee, mutta kannattaako siinä ulkkaria peluuttaa. Ehkä parempi katsoa vielä muutama ottelu ja antaa tuomiot vasta sitten.
Ja vitut mene. Paljon pitää parantaa, että sopimuksen arvoinen on, siitä ei pääse mihinkään.

Katsella voidaan vielä ihan rauhassa, mutta kyllä sitä voisi jo alkaa jotain osaamista näyttämäänkin tuolla hyökkäyspäässä.

Fogström pystyy aivan varmasti samaan mitä Jacinalta tänään nähtiin, joten rohkeasti mukaan vaan pelaavaan kokoonpanoon.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
O.T.

En nyt voi olla tarttumatta tähän. Oletko ihan tosissasi nyt huolissasi Ässien kolmoskentän pelistä???
Ymmärrän täysin jos siitä on huolissaan että harjoitusottelujen paras kenttä rikotaan valmentajan aivopierun takia. Tai ei voi edes käyttää sanaa "aivopieru" siitä että puhdas puolustavan pelin sentteri laitetaan ykkösketjun laitaan maalintekijän paikalle. Joo, teki Ässien ainoan maalin, mutta oliko silti oikeassa paikassa... Olisiko Salminen ollut näkyvämpi tuolla paikalla kuin Tähtisen laidalla? Paljon on kysymysmerkkejä huomiseksi ja melko iso sellainen on maalivahtitilanne jos kerran Kilpeläinen oli Ässien paras pelaaja tänään, kuten Roku sanoi (ja tuon miehen sanaan kyllä luotan). Kannattaako sittenkään syyttää Eeroa ja vaatia maalivahdin vaihtamista huomiseksi... Olisiko hyvä hankkia joukkueeseen parit oikeat puolustajat lisää.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
O.T.

En nyt voi olla tarttumatta tähän. Oletko ihan tosissasi nyt huolissasi Ässien kolmoskentän pelistä???

Kupru nyt sopii vain mielestäni paljon paremmin tähän kenttään kuin ykkösen laitaan. Treenipeleissäkin tämä kenttä on toiminut hyvin, niin mikä ettei sitä koota myös liigapeleihin. Tärkeämpää on tottakai, että ykkönen saadaan toimimaan ja toivon mukaan Callander olisi edes välttävä hankinta ykkösen laitaan, ja jos ei tämä kuvio toimi, niin uutta äijää vaan tilalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös