Pe 12.2.2016 Ässät - Lukko

  • 9 979
  • 72

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kauden 6. ja viimeinen keskinäinen ottelu edessä. Lukko vei tämän kauden paikallispelit, pistejakauman ollessa ennen tämän päivän ottelua 5-10 Lukolle. Tärkeitä pisteitä kuitenkin taas jaossa molemmille joukkueille. Kotijoukkue elättelee toivoa 10. sijasta ja paikasta sääleissä, vastustajan pyrkiessä varmistamaan itselleen säälien kotiedun.

Itselle pisteitä tärkeämpää on nähdä tänään pirteämpää peli-ilmettä kuin aikoihin. Rocky laitettiin vihdoinkin sivuun, ja tilalle nostettiin ensi kaudella kakkosvalmentajana toimiva Mikael Kotkaniemi. Pahaan paikkaan Miku joutuu ensimmäisessä pelissään, mutta toisaalta peli voi olla ainoastaan parempaa kuin mitä tänä vuonna ollaan nähty. Kiukutteleva suolapatsas veti herneen palkoineen nenuun kun työpaikka uhkasi lähteä alta, ja peluutus meni aivan perseelleen. Pelistä katosi taistelu ja tunne, tilalle tuli totaalinen sekoilu, jopa puollustuksessa. Tänään vihdoin oikein odottaa että pääsee taas paikan päälle katsomaan peliä.

Kotkaniemi peluuttanee oikeita ukkoja oikeaan aikaan kentällä. Eli toivottavasti ainakin Vainosen peliaika jää pienemmäksi ja pääsee pois ylivoimalta sekä Mattokauppias pois ylivoimasta ja ratkaisevilta hetkiltä. Lisäksi toivon että Miku osaa käyttää Autokolarin erikoisosaamista paremmin hyödyksi. RD:n tappelukielto ei ole mikään myytti vaan karu totuus, mutta kyllä perjantai-iltaan ehkä täydessä kotinavetassa pari kunnon mäiskintää mahtuisi.

Ässiltä ei suuria odotettu, mutta kyllä tämän vuoden otteet ovat olleet suuri pettymys itselle. Parempaan pystytään vaikka ei noilla kuuhun mennä. Lukolla on taas paperilla kova joukkue mutta niin se menestys vaan kiertää pikkuveljeä kaukaa. RD:n paskakiekko on kyllä niin raastavaa katseltavaa että ei ihme jos ei pisteitä kartu. Ei siinä auta #tahdonannantoivonuskonpyllistän kun pelitapa on mikä on. Ja täsmennyksenä sen verran että ei kukaan odottanutkaan Ässien pärjäävän paremmin kuin Lukko. Näistä kahdesta on kuitenkin Lukko pelannut huonommin kuin odotin.

Lisätään kentälliset päivällä. Ässien kentällisissä on toivottavasti muutoksia, maalissa pelannee Andy.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kotkaniemi ilmoitti jo videohaastattelussa, että tulee tekemään muutoksia, ja Ässien kolme ensimmäistä hyökkäysvitjaa (eli voi sanoa että se ns. tulosvastuullinen osasto) ovatkin tänään mitä ilmeisimmin:

Kärki-Kiilholma-Mullane
Kallela-Saarela-Ojamäki
Marjamäki-Kerälä-Hansen

Vaikuttavat itse asiassa aika tasapainoisilta ketjuilta, tai sanotaanko nyt sitten vaikka niin ettei näillä pelimerkeillä juuri parempiakaan aikaan saada. Se ennakkoon kaikkein oletettavin muutos tapahtuu, eli Mullane palaa pelaavaan kokoonpanoon Rockyn potkujen myötä. Kiilholma palaa alkukauden paikalleen ykkösen keskelle, jossa nimenomaan Kärjen kanssa homma toimi syksyllä hyvin

Ässillä on ollut tässä viimeisen vajaan parin viikon aikana ainakin kolme kuuden pisteen ottelua, jotka kaikki tyrittiin ja vieläpä aika surkeilla esityksillä. Tämä oli ilmeisesti seurajohdolle viimeinen niitti Rockyn tilanteen kanssa, ja nyt sitten ollaan selkä seinää vasten jo kuukausi ennen runkosarjan päättymistä. Voittoja on alettava tulla nyt useammin kuin joka kolmannessa pelissä. Itse asiassa ollaan jo tilanteessa, missä lähes 2/3 loppukauden peleistä pitäisi voittaa. Sikäli saumat ovat vielä realistiset, että tässä on kuusi pistettä eroa kymppipaikkaan ja kaksi pelattua ottelua vähemmän kuin Sportilla. Nyt ensin alkuun suurin kysymys on kuitenkin, miten valmentajanvaihdos näkyy peli-ilmeessä ja peluutuksen järkevöittämisessä

Lukko ei ole mikään mahdoton kanto kaskessa kaadettavaksi, niin ailahtelevaa on raumalaistenkin peli ollut. Gagnon-Vahalahti-Koivisto kolmikko on temponut jo 114 tehopistettä, mutta heti heidän takanaan taso sitten jo putoaakin. On kuitenkin toisaalta hyvin vaikea ennakoida, millainen Ässät tänään kaukaloon luistelee, vaikka odotusarvot ovatkin positiiviset. Kotkaniemestä ei nyt minään valmentajavelhona voi vielä puhua, mutta uskon kuitenkin positiiviseen muutokseen

Antaa pelin näyttää, vaikea on ennakoida juuta tai jaata..
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukollekin tämä on kovin tärkeä peli, ettei samoista sijoista taisteleva ja kolme pistettä edellä oleva TPS karkaa. Pelejä on jäljellä riittävästi, enkä tiedä sitäkään pelaako TPS ylipäätänsä tänään mutta niin suurissa vaikeuksissa Lukko on tämän vuoden puolella ollut vieraskaukalossa (viimeksi keskiviikkona TPS löi Lukon loppuhetkien maalilla 3-2) että vaikea uskoa tämänkään illan pelistä Lukolle mitään positiivista tulevan.

Eli eiköhän tutulla kaavalla jatketa, eli Ässät menee avauserässä johtoon, Lukko tulee toisessa erässä tasoihin, menee kenties maalin johtoonkin jonka sitten menettää kolmannen erän jälkimmäisen 10-minuuttisen aikana Jos hyvin käy, Lukkokin saa pisteen, jos huonosti niin nollille jäädään ja taas kunnellaan juttuja siitä kuinka "olisimme me voineet tämän pelin voittaakin".

Katsoisin pelin mieluusti mutta joudun illalla töihin. Perkele kun työt haittaa harrastuksia.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on pelannut tuloksellisesti vaihtelevasti viime pelit, kun kolmen ottelun voittoputken jälkeen nyt on taas alla kaksi peräkkäistä maalin tappiota. 1-ketju on ollut tämän vuoden puolella tehokas (viimeisessä 13 ottelussa Gagnon 11+9=20, Vahalahti 6+12=18, Nurmi 4+10=14), mutta kun muut ketjut eivät saa mitään aikaiseksi, niin lopputulos on heikko. Vauhkonen pelaa tänään toisen ottelunsa ja hakee edelleen pelituntumaa. Lukon voiton avaimet ovat jälleen erikoistilanteet ja Zapolski. Jos ylivoima sakkaa ja Zaps päästää taas 1-2 helppoa maalia, niin pisteet jäävät Poriin.

Historian siipien havinaa: Eilen tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta Otevrelin loukkaantumisesta. Tuon jälkeen Ässät pelasi seuraavan ottelun nimenomaan Lukkoa vastaan Porissa (15.2.1996) ja Lukko voitti murskalukemin 0-7, kun Juha Riihijärvi teki 2. erässä saman alivoiman aikana kaksi maalia (0-4, 0-5). Ässien joukkueessa pelasi tuolloin tuttuja nimiä mm. nykyinen urheilujohtaja Korpisalo, Karri Kivi, Jari Levonen (kyseisessä ottelussa 5+20) ja olipa Ässien joukkueessa kyseisellä kaudella myös Lukon kakkos- ja tuleva päävalmentaja Juha Vuori.

Pelaako muuten Ässät tänään mustissa pelipaidoissa?
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päivän Satakunnan Kansan mukaan maalissa Ahonen.

Päivän pelissä voi käydä kuinka vaan, voi olla että menee Ässiltä koohottamiseksi, ei millään vielä ole uudet kuviot kunnossa. No toivotaan ainakin pisteiden jäävän Poriin.

Illan peli kans perkule jää väliin, Manowaria pukkaa Pakkahuoneelle, siispä sinne siis.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Pelaako muuten Ässät tänään mustissa pelipaidoissa?
Ei ainakaan pitäisi. Kahdessa teemaottelussa niitä on käytetty, eiköhän se jo riitä.

Andy tosiaan maajoukkueen mukana, oli mennyt itseltä kyllä täysin ohi tämä homma.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Edellisessä Lukko-ottelussa kaikkien aikojen huonointa tuomarityöskentelyä.

Siksi odotan onko päätuomarien selässä numeroita #5 tai #6?
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ässät tänään:

Kallela - Saarela - Ojamäki
Vainonen - Vuorisalo

Kärki - Kiilholma - Mullane
Walli - Vance

Marjamäki - Kerälä - Hansen
Uusitalo - Viljanen

Gratton - Saha - Ben-Amor
Ahlgren

Ahonen
(Kulmala)

Nyt näyttää hyvältä. Paitsi Vainosen paikka, ykkös- ja kolmospari sais vaihtaa paikkoja.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Nyt on Ässillä fiksusti kootut kentät. Kaksi hyökkäävää kenttää, kolmas jykevä ja luotettava, ja nelonen puhdas telaketju. Olen koko kauden ollut sitä mieltä, että Ben-Amor on neloskentän kamaa.

Kotkaniemen tuntien en ihmettelisi, jos neloskentän laitureille olisi annettu vapaat kädet, ja tänään nähtäisiin pientä koulukiusausta tuon kaksikon toimesta.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voipi olla että viihdearvo on tänään kohdallaan, nyt palataan takaisin ryminälinjalle
ja annetaan 4 ketjun hämmentää.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Pitkästä aikaa jaksaa innostua matsista, ja tottakai Lukko matsit sytyttää aina eri tavalla. Toivotaan ehjää 60min ja parempi jengi voittakoon.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Veikkaan, että peli ratkeaa maalivahtipeliin. Zapolski on selvästi Ahosta parempi maalivahti. Ahonen imaisee sen pari helppoa ja Lukko kuittaa pisteet.

Lukon kokoonpano on täsmälleen sama kuin keskiviikkona Turussa.
 

Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Veikkaan, että peli ratkeaa maalivahtipeliin. Zapolski on selvästi Ahosta parempi maalivahti. Ahonen imaisee sen pari helppoa ja Lukko kuittaa pisteet.

Lukko menee 2-0 johtoon, jonka jälkeen RD kieltää taas hyökkäyspelin ja alkaa se pirun peruuttelu. Eli joko Ässät voittaa 3-2 tai mennään jatkoille tilanteessa 2-2.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Multa jää taas kerran Ässät-Lukko matsi väliin...Toivottavasti tulee hyvä peli ja 3p jää poriin.

Yrittäkää joku pelin jälkeen kirjoittaa sellanen hyvä tiivistelmä pelistä. Provoilu voi olla ihan kivaa, mutta kun ei peliä näe niin arvostaisin jos joku viitsisi iskeä illan ottelun muutamalla sanalla pakettiin.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko:

Vahalahti - Gagnon - Nurmi
Niskala - Tommila

Lahti - Asplund - Koivisto
Koivisto - Ahonen

Piitulainen - Lähteenmäki - Vauhkonen
Jaatinen - Brookbank

Sipiläinen - Riska - Lähde

Zapolski (Rinne)

Ja 13. hyökkääjä Suuronen

Ässät:

Kallela - Saarela -Ojamäki
Vainonen - Vuorisalo

Kärki - Kiilholma - Mullane
Walli - Vance

Marjamäki - Kerälä - Hansen
Uusitalo - Viljanen

Gratton - Saha - Ben-Amor

Ahonen (Kulmala)

Ja 13. hyökkääjä Ahlgren

Lukko painaa siis samalla kokoonpanolla kuin edellisen ottelun, ja Ässillä odotetusti hieman muutoksia ketjuissa. Yleensä kun valmentaja vaihtuu, niin joukkue suorittaa ensimmäiset pelit hyvin, koska uudelle valmentajalle annetaan näyttöjä. Toki osalle pelaajista Kotkaniemelle on jo tuttu mies.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On kyllä jokseenkin uskomatonta miten RD ei edes ketjumuutoksilla yritä saada mitään muutosta aikaan. Kakkosketjukin on ollut aivan sysipaska jo pitkään ja Koivisto menee noiden kahden suharin kanssa tällä hetkellä täysin hukkaan.

Ykkösketju tekee pari kolme maalia ja Zapo päästää yhden vähemmän mitä ykkönen saa tehtyä. Ei Lukolla tällä hetkellä juurikaan muita saumoja voittaa otteluita ole.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Edellisessä Lukko-ottelussa kaikkien aikojen huonointa tuomarityöskentelyä.

Siksi odotan onko päätuomarien selässä numeroita #5 tai #6?
#27 Tom Laaksonen (Päätuomari)
#19 Jussi Leppänen (Päätuomari)
#62 Pasi Nieminen (Linjatuomari)
#42 Joonas Saha (Linjatuomari)

Linja pitää eikä virheitä tule, kun Tyhmä-Timo nojaa pitkin kenttää.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
#27 Tom Laaksonen (Päätuomari)
#19 Jussi Leppänen (Päätuomari)
#62 Pasi Nieminen (Linjatuomari)
#42 Joonas Saha (Linjatuomari)

Linja pitää eikä virheitä tule, kun Tyhmä-Timo nojaa pitkin kenttää.

Odotettavissa siis ensimmäiset 30 minuuttia pelkästään Ässille vihellettyjä rangaistuksia ja loppu sitten paikkailua toiseen suuntaan. Toivon mukaan raitapaidat yllättävät vetäen hyvän ja linjakkaan matsin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Odotettavissa siis ensimmäiset 30 minuuttia pelkästään Ässille vihellettyjä rangaistuksia ja loppu sitten paikkailua toiseen suuntaan. Toivon mukaan raitapaidat yllättävät vetäen hyvän ja linjakkaan matsin.

Ennakko-odotuksista poiketen Laaksonen on kyllä joskus Porissa yllättänyt hyvillä otteillaan. Huonoimmillaan asiat menevät, kuten kirjoitit.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pysyykö maila Gagnonin kädessä vai viskaako hän sen menemän pari kertaa.

Janne Lahti katsoo että tuomari näkee ja päättää heittäytyä.

Ahonen näytillä, kelpaisko Tapparalle?
 

lebak

Jäsen
Lukko ei ole pystynyt pelaamaan kurinalaisesti täyttä 60min ottelua hetkeen ja muutenkin tarvitsisi jonkun herätyksen loppukautta ajatellen.
Ässien kohnotus voi olla sellainen, joka sytyttäisi vielä tämän kauden joukkueen. Tai sitten rutiinilla maalin voitto taikka tappio ja kotiin kattoo bumtsibumia.
 
Jaatinen se vaan viilettää kokoonpanossa. No viime pelissä tuli melkein hat trick kakkosten muodossa, joten mikäpä siinä. Hyvärinen olisi miljoona kertaa parempi, mutta pitäähän ensi kauden Jukureita peluuttaa.
Eipä ole hirveitä odotuksia tähän peliin. Ässät varmaan valmentajanvaihdoksesta johtuen saa hyvän draivin päälle ja pisteet jäävät Poriin. Toivottavasti edes Allu Saarela heittää pari häkkiä ja näyttää uimalakki-uuvatille vielä kerran persettä.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaatinen se vaan viilettää kokoonpanossa. No viime pelissä tuli melkein hat trick kakkosten muodossa, joten mikäpä siinä. Hyvärinen olisi miljoona kertaa parempi, mutta pitäähän ensi kauden Jukureita peluuttaa.
Hyvärinen tosiaan on huomattavasti Jaatista parempi puolustamaan eikä ole niin jäähyherkkä (kiekollisesti molemmat onnettomia). En tuota Jukuri-kottia kuitenkaan usko. Käytännössä joka joukkueen kohdalla fanit tuntuvat ihmettelevän miksi X pelaa ja Y ei, miksi Z ei pääse ylivoimalle, miksi huonompi maalivahti pelaa jne. Valmentajalla vaan usein tuppaa olemaan ne omat suosikit, joiden perusteita fanit voi vaan ihmetellä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös