Pe 11.12.2015 Pelicans - KooKoo

  • 4 606
  • 28

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään mennään pitkästä aikaa ja vielä paikalliskamppailun merkeissä. Kotijoukkue tulee peliin viiden ottelun voittoputkessa, kun taas vierailijoilla on lähes yhtä komea tappioputki. Tosin viimeisissä otteluissa KooKoolla on ilmeisesti ollut ihan hyvät saumat voittoonkin. Edelliset kaksi keskinäistä kohtaamista on voittanut Pelicans. Näistä lähtökohdista otteluun on vain yksi ennakkosuosikki. Saa nähdä, miten jalat ja peli lähtee liikkeelle pitkähkön tauon jäljiltä.

Kokoonpanot tulevat hieman myöhemmin. Ilmeisesti Pöyhönen tekee paluun Pelicansilta ja muutenkin terveystilanne on ihan hyvä. KooKoolla ei ilmeisesti ole merkittäviä poissaolijoita?

Luulisi, että tänään on Iskulla korotetuista lippuhinnoista huolimatta neljällä alkava yleisömäärä.
 

lihaani

Jäsen
Näistä lähtökohdista otteluun on vain yksi ennakkosuosikki. Saa nähdä, miten jalat ja peli lähtee liikkeelle pitkähkön tauon jäljiltä.

Jotenkin tuntuu, että Pelsujen asenne ei ole sitä, mitä Petu ja Nupe vaativat, vaan se aivan viimeinen puristus jää tekemättä.

Joten veikkailen Pelsujen jatkoaikavoittoa. Tappiokaan ei olisi kauhea yllätys.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotenkin tuntuu, että Pelsujen asenne ei ole sitä, mitä Petu ja Nupe vaativat, vaan se aivan viimeinen puristus jää tekemättä.

Onhan tuollainen puolittainen suorittaminen ihan mahdollista ennakkoon helpommassa pelissä voittoputken jälkeen. Asenne on kuitenkin ollut sen verran hyvä läpi kauden, etten jaksa uskoa mihinkään täydelliseen ylimielisyyteen. Voitto tulee, jatkoajalla tai ilman.

Da Costa ottaa näköjään Elimäen paikan:

Byers - Potulny - Sopanen
Erkinjuntti - Björninen - Repo
Alanne - Da Costa - Vartiainen
Hakulinen - Tyrväinen - Ritamäki
Pöyhönen

Lassen - Leimu
Manelius - Blood
Tuhkanen - Latvala

Juvonen (Hovinen)
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Elimäki on tosiaan poissa kuumeen takia ja Da Costa pelaa hänen tilallaan kolmosketjun sentterinä. Pöyhönen tekee paluun saikulta 13. hyökkääjänä.

Kaikki muu paitsi 3 pistettä tänään olisi valtava pettymys. Pelicans lähtee tähän matsiin viiden pelin voittoputkessa ja operoi selkeästi paremmalla materiaalilla kuin KooKoo ja näin ollen se on selvä ennakkosuosikki. Ehjä 60 minuuttinen ja pisteet kotiin, kiitos!
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tom Laaksonen tuomaroimassa, joten taas voi tapahtua mitä vaan. Yleensä Tomppa tykkää olla kotijoukkuetta vastaan.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Melkoisen kova luotto on itselläkin Pelicansiin tänään. Mikäli tekeminen on samalla tasolla kuin viimeisessä viidessä pelissä, niin omiin menee 0-2 ja vastaavasti itse tehdään se 3-5.

Ketjut otteluun näyttää melkoisen hyvältä illan matsiin. Tilanne sairastuvalla on kerrankin niin hyvä, että ainoat poissaolijat on Henri Heino ja Miro Hovinen. Lisäksi yksi liigatasoinen ketju (Koivisto - Siikonen - Roine) vetää tällä hetkellä Mestistä yhdessä ja maalivahdeista Sami Rajaniemi on lainalla Kärpissä.

KooKoon kokoonpanosta pistää silmään, että Ritamäen painikaveri Watkins ei näytä olevan tänään kokoonpanossa. Liigan sivujen mukaan ei ole loukkaantunut, eli onko päätynyt poppareille.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tom Laaksonen tuomaroimassa, joten taas voi tapahtua mitä vaan. Yleensä Tomppa tykkää olla kotijoukkuetta vastaan.
Voi paska.

Itse olisin kyllä napannut Siikosen ketjun takaisin kokonaisuudessaan Peliitoista, sillä otteet ovat olleet aika kovaa tasoa Heinolassa ilmeisesti. Noh voittavaa joukkuetta ei vaihdeta ja sillei, tietenkin tuo kolmonenkin on ollut todella vahva, harmi ettei Elimäki pelaa. Kova on tunku Pelsun kokoonpanoon, Heino kun tuolta palaa vielä niin jo alkaa olemaan ryysistä kentälle.

Tästä pelistä voi odottaa mitä vaan, Pelsulla pitkä tauko alla ja ehkä hyvä olokin hiipinyt puseroon viikon tauon aikana. Toivottavasti jätkät jaksaa painaa eikä kukaan ole alkanut leijumaan mitään, vaan hommia painetaan sata lasissa tänäänkin. Mielestäni joukkueen on vaikeampi valmistautua peleihin voittoputkessa kuin tappioputkessa henkisesti, ja se saattaa jossain määrin näkyä. Toivottavasti PetuNupe on hoitanut tämän puolen kunnolla eikä anna jätkille mitään siimaa, peli kerrallaan jne.. PreGamessa näköjään tästäkin keskustellaan.

KooKoo voi ihan hyvin yllättää tänään, joukkue on parempi kuin luulisi. Ajoittain KooKoo pelannut hienoa kiekkoa.

Linkki Pelsun PreGameen:

PreGame KooKoo: Tiukka ilta luvassa | Pelicans
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon kokoonpanosta pistää silmään, että Ritamäen painikaveri Watkins ei näytä olevan tänään kokoonpanossa. Liigan sivujen mukaan ei ole loukkaantunut, eli onko päätynyt poppareille.

No syytä olisi ollut syödä poppareita jo aikoja sitten. No onneksi Lammassaari kaivettiin kulhon ääreltä takaisin tehottomasti pyörimään. Pistekin olisi KooKoolle voitto kun alkaa tuo Pussinokkamörkö harteilla kasvamaan.
 

FC Peltirumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Väärin Voittaneet
No syytä olisi ollut syödä poppareita jo aikoja sitten. No onneksi Lammassaari kaivettiin kulhon ääreltä takaisin tehottomasti pyörimään. Pistekin olisi KooKoolle voitto kun alkaa tuo Pussinokkamörkö harteilla kasvamaan.

Ja siellähän on hirveästi laadukkaita maalintekoon kykeneviä laitureita tarjolla, joten kyllähän tuossa mennään ainakin osittain pakon sanelemana. Mestis-kenttää ei ole mitään järkeä hajottaa, koska on omassa roolissaan ollut erinomainen ja sitten toisekseen Hyvärisestä tai Kangasmäestä ei olisi tuossa Greenin kentässä yhtään enempää hyötyä kuin Lammassaarestakaan. Erittäin positiivista on, että Rinkinen tekee paluun.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja siellähän on hirveästi laadukkaita maalintekoon kykeneviä laitureita tarjolla, joten kyllähän tuossa mennään ainakin osittain pakon sanelemana.

No ei kyllä olekkaan mutta kyllähän tervettä kilpailua pitäisi olla. Popparit on lihottaneet kohta Julkusen ja Rajalan sellaiseen kondikseen etteivät mahdu kun Zambonin ovesta kentälle. Julkusen näytöt viimeksi kun pääsi pelaamaan oli mielestäni ihan joukkueen keskitasoa. Rajalahan nyt on filassa kai ihan vaan asenteensa takia.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tekeekö Rinkinen taas 1+4, vai tyytyykö vain esimerkiksi hattutemppuun?
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Jotenkin tuntuu, että Pelsujen asenne ei ole sitä, mitä Petu ja Nupe vaativat, vaan se aivan viimeinen puristus jää tekemättä.

Joten veikkailen Pelsujen jatkoaikavoittoa. Tappiokaan ei olisi kauhea yllätys.
Valmennuksen virhe jos paikallispeliin ei sytytä. Tämä on niitä otteluita, jotka täytyy voittaa, on sitten alla viisi voittoa tai neljä häviötä. En millään voi uskoa asennevammaan. Siihen ei tämän kauden esityksillä ole varaa, vaikka nyt on viisi voittoa peräkkäin tullutkin.

En voi vieläkään ymmärtää OPG:lle annettavaa vastuuta. Kaveri on ihan lapanen ja kakkospakkiparissa. Mattila koita jo laittaa kaveri popparille.
OPG:n ei tarvi enää liemmin herkutella, sekää ei kohta mahdu ovista. Ei muuta kuin peliin vaan!

Tom Laaksonen tuomaroimassa, joten taas voi tapahtua mitä vaan. Yleensä Tomppa tykkää olla kotijoukkuetta vastaan

Navigaattori on tosiaan vaara kotijoukkueelle. Niiin monta paskaa peliä äijältä Lahdessa nähneenä ei voi kuin etukäteen ihmetellä valintaa. No, toivottavasti malttaa nyt pitää matalan roolin. Kyseessähän on tuomari, jonka ego vaatii sitä, että hän ottaa jossain vaiheessa roolia.

Itse olisin kyllä napannut Siikosen ketjun takaisin kokonaisuudessaan Peliitoista, sillä otteet ovat olleet aika kovaa tasoa Heinolassa ilmeisesti. Noh voittavaa joukkuetta ei vaihdeta ja sillei, tietenkin tuo kolmonenkin on ollut todella vahva, harmi ettei Elimäki pelaa.
Sama kahteen ensimmäiseen lauseeseen.
Ja juttu on niin, että voittavaa joukkuetta pitää vaihtaa.
Ainakin Pelicansin tapauksessa. Sen takia, että pienillä vaihdoksilla porukka pysyy hereillä eikä maha ole liian täynnä. Kun rosterissa on varaa, niin on syytä tehdä pieniä muutoksia ennen kuin tulee tappio, eikä sen jälkeen. Mestiksen puolella pelaa "meidän" äijiä sen verran, että tässä ei ole nyt vaikeutta. Hienoa, että on näin.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
1,6 kerron Pelsuille, joten on se 100€ sisään laitettava ja toivottava, että olen väärässä. Kahdessa aiemmassa pelissä on Pelsut karsineet kaikki KooKoon vahvuudet pois, joten jokainen piste olisi jätti yllätys
 

Steus

Jäsen
Kyllähän se on Lahteen lähdettävä ja täydet pinnat pyörii mielessä. KooKoo ja Pelicans ovat pelanneet mielestäni varsin tasaväkistä kiekkoa 5 erää ja kotiottelun tappiokin tuli hyvällä prosentilla uponneista viivavedoista. En näe mitään syytä miksei KooKoo saisi purettua Pelicansin tiukkaa kahden miehen karvausta, kun se on onnistunut kovempiakin nippuja vastaan lokakuun lopusta lähtien. Maalien edustoilla pitää olla kovempina ja merkkaus ei saa pettää, kuten Lahdessa teki viime kerralla. Watkinsin huilivuoroa tervehdin ilolla.
 
K

Kiekkokatsoja

Ainakin syksy Kouvola pelissä, oli Pelicansin yv pelaaminen huomattavasti edellä. Muutoinkin Pelicans kontrolloi peliä. Näistä siis tänään jatketaan.
 

kumiplus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mainio esitys Pelicansilta. Peli on parantunut selvästi alkukauteen nähden, mukava katsella kun luistin liikkuu ja karvaus pitää vastustajan jatkuvasti ahtaalla. Voipi olla ettei KooKoolla ollut tänään(kään) paras peli-ilme. Melko vaisusti loivat paikkoja ennen kolmannen erän näennäistä kiriä. Juvonen oli totutun varma.

Kuusi voittoa putkeen, mahtavaa. Alempi playoffviiva on aina vaan kauempana ja nyt taistellaan tosissaan jopa suorasta puolivälieräpaikasta.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelsu mörkö vaan kasvaa... Joku päivä ois kiva jos Haataja tekis maalin. Juvonen on hyvä. Tunnetta ei taaskaan ollut sitä mitä odottaisi
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Melkosen kuritonta ja halutonta peliä,3(kolme!!!!!!!!!)joukkuerangaistusta....!Missään vaiheessa ei oikein pelattu voitosta,pelsu oli tasaisen vahva.Huono homma,muut parantaa peliä,meillä se menee huonompaan suuntaan.No,huomenna uudestaan,paha peli sekin,oikein paha.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Sarjanousija ei saa voittaa.
En minä omalle joukkeelle näin huutaisi.
Samaa mieltä... ihan saatanan naurettavan kuulosta nillitystä johon kiinnitin huomiota jo ekalla KK fanien vierailukerralla.
Tuolla ei heru minkäänlaisia sympatia pisteitä vaan päinvastoin. Lopettakkaa toi naurettava itkeminen.
En tiedä minkälaiset säännöt mestiksessä on ollu mutta liigassa EI SAA pelata kuudella kenttäpelaajalla jos veska on maalilla...En muista ihan heti että kolmea kertaa samassa pelissä...Niistä saa kato kanssa penalttia.

Kohta varmaan joku KK fani varmaan kirjottaa että "ei me mitään sympatiapisteitä olla hakemassakaan".
Ette varmaan... Mutta ette myöskään liigapisteita ansaitse tai saa tuolla :).
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Samaa mieltä... ihan saatanan naurettavan kuulosta nillitystä johon kiinnitin huomiota jo ekalla KK fanien vierailukerralla.
Tuolla ei heru minkäänlaisia sympatia pisteitä vaan päinvastoin. Lopettakkaa toi naurettava itkeminen.
En tiedä minkälaiset säännöt mestiksessä on ollu mutta liigassa EI SAA pelata kuudella kenttäpelaajalla jos veska on maalilla...En muista ihan heti että kolmea kertaa samassa pelissä...Niistä saa kato kanssa penalttia.

Kohta varmaan joku KK fani varmaan kirjottaa että "ei me mitään sympatiapisteitä olla hakemassakaan".
Ette varmaan... Mutta ette myöskään liigapisteita ansaitse tai saa tuolla :).

Niin,olikos sulla ite pelistä tai kotijoukkueesta mitään sanottavaa...?
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Tunteen puute oli kyllä isoin puute muuten tasaisen varmassa voitto-ottelussa. Harmi. Toinen iso miikka oli joukkueiden tasoero. Se taitaa selittääkin sen, että tunnetta ei ollut. Piru vie, haluan, että KooKoo on kova vastus. Tämänpäiväisen perusteella sitä on pakko epäillä.
Pelsulla ei ollut mielestäni hädänpäivää missään vaiheessa ottelua. Nyt ei ollut hyvä mittari tiistain JYP-otteluun.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Alkua lukuunottamatta jäi vähän vaisuksi tänään, mutta onneksi peli on sellaisessa kunnossa, että kaikkein parasta ei välttämättä tarvitse iskeä pöytään. Voitto irtoaa silti.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Olipa mielenkiintoinen peli. Oikeasti. Isku Areenan pieni kaukalo tehostaa karvauspelaamista, jolloin isompaan kaukaloon tottuneelle vastustajalle saattaa tulla liian kiire omalla alueella kiekon kanssa. Se johtaa hätäisiin ratkaisuihin, kun tilaa ei ole.

Enpä olisi uskonut Julle Tyrväisen iskevän tänään 4 pisteen edestä tehoja, vaikka onkin löytänyt viime matseissa uuden vaihteen peliotteisiinsa.


Leimukin tälläsi taas sen YV-maalinsa. Bloodin syöttöpiste ja osittainen läpiajo (kampitettiin) alivoimalla olivat odotettu juttu. Kyllä se ainakin kerran kokeilee maalintekoa joka pelissä. Puolustuksen peliaikakeisari. "Liuksen Mane" taisi saada puujalan ekalla minuutilla törmätessään Guttigin kanssa?

Maalilla Janne Juvonen oli totutun hyvä. Jossakin vaiheessa Niko Hovistakin on peluutettava?

KooKoon "Tapparammiähet" ovat joukkueelle suunnilleen kaikki kaikessa. Toivottavasti pysyvät ehjinä.

Mikseipä pitkälti Pelicansinkin osalta näin voitaisi sanoa Erkinjuntista ja Leimusta? Mutta onhan meillä lisäksi Sopanen ja Repo ym. Ja Blood!

Tuomari Laaksosen viheltelylinja salli ronskin mailapelaamisen tänään. Noh, oli mitä oli, en valita kunhan totean.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös