Pelin kuva on äkkiä kerrottu. Eka kympillä Sportin pelaajat tulee tekemään itsensä pieniksi just päinvastoin kuin Dufvan business plan oli. Sport lähtee peliin 10-50 planilla. Ässät puolestaan ryntää peliin eka kympillä niin, että kaverilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Se on pelin henki tänään.
Kokoonpanoista sen verran, että Sportilta on tänään luultavasti ykköspakit Shaun Heshka ja Valtteri Viljanen poissa. Heshka oli jo lähtiessä ja Viljanen ei vain pitänyt verryttelyissä ja näin ollen mikään manipulaatio ei auttanut. Tilalle tulevat Sportin seiska- ja kasipakit ei pärjää Ässien karvauksen alla. Kovalla raivoamisella Sport luultavasti saa kuitenkin pelin aikana energiat ylös ja toinen ja kolmas erä tulevat olemaan tasaisia. Siinä kuitenkin herra Söderström hoitaa kuten on tähänkin saakka hoitanut. Siinä on tämä peli.
Sitten muutama sana Liigasta. Ässät sai järjestelmältä tähän peliin kotiedun. Sportin puolelta sitä on tivattu jo syksystä ja ei saatu koskaan vastausta miksi näin. Suuri johtaja Kallioniemi kuitenkin lopulta vastasi tähän sanoin ”Näin on aina ollut”. Onpa mahtava innovaatio, my god. Näin on aina ollut! Näin on aina ollut! Miksi? Urheilussa Sportin recordi viime kaudella oli sellainen 80 prossaa, kun taas Ässät voitti suunnilleen yhden seitsemästä. Sen lisäksi Ässät saa tänään järjestelmältä toisen edun. Kahden suhde yhteen. Jokainen teistä, joka on päivääkään pelannut puhumattakaan, että koutsaisitte tiedätte, mitä se tarkoittaa energiassa, kun suhteessa yhden suhde kahteen tulee jäähyjä. Se on skandaali. Sportissa tiedetään kyllä, että se paska alkaa ja sen jälkeen se peli muuttuu. Se on härskeintä, mitä mä oon nähnyt. Mä häpeän. MÄ HÄPEÄN!
Nämä on faktoja. Valtaosa teistä unisista ihan turhaan kirjoittaa enää yhtään viestiä tähän ketjuun. Sitten, kun teillä on jotain oikeita vasta-argumentteja niin argumentoikaa sitten faktoina niin voidaan jatkaa tätä keskustelua.