Mainos

Pe 10.1.2014 Tappara-KalPa

  • 7 200
  • 41

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Hakametsässä mennään taas lujaa, kun tappioputkensa katkaissut Tappara kohtaa vähän vuoristoratamaisesti esiintyneen KalPan. Ottelun asetelmat lienevät selvät, eli Tappara istuu toistaiseksi turvallisesti sijalla kaksi ja KalPa tarvitsee pisteitä päästäkseen playoff-tunnelmiin keväällä.

Itse otin vähän erilaisen lähestymisen laskin puolitosissani ns. Corsi-luvut joukkueiden viidestä edellisestä matsista. Siinä siis yksinkertaisesti lasketaan laukausten suhde. Otos on kovin pieni eikä Liigan puutteellisista tilastoista johtuen edes täydellinen (puuttuu mm. blokatut vedot).

Ihan hauska yksityiskohta oli molempien otteet Ilvestä vastaan. Yhteensä kolme ottelua joissa Ilves vei pisteet 9-0 ja maalit 13-3. Laukauksia kun katsellaan niin Tappara ja KalPa voittivat ne 99-52, eli Corsi oli 47. Ilves laukoi 47 kertaa vähemmän maalia kohti ja teki 10 maalia enemmän :)

No joo, Tapparan kannalta ei muuta erikoista ole kuin se, että kaikissa voitto-otteluissa (JYP, Jokerit ja HIFK) se hävisi laukaukset ja molemmissa tappio-otteluissa (TPS ja Ilves) taas voitti. Keskimäärin se on laukonut 31 kertaa per ottelu, maalia kohti siis. KalPan keskiarvo on 26 laukausta ja sen keskimääräinen Corsi on 3,8%, joten KalPa tämän otoksen perusteella voittaa laukaukset keskimäärin tuolla marginaalilla.

Voidaanko tästä päätellä mitään? Ei voida, mutta täytyy ihan mielenkiinnosta seurata miten Tapparalla nuo luvut kehittyvät kauden mittaan.

Muutenhan ottelu lienee tuttua tavaraa. Tappara hallitsee ja KalPa koittaa iskeä omilla aseillaan vastaan. Katsotaan laittaako Laukkanen kiekkokontrollikarkelot pystyyn ja toisaalta miten Tappara nyt onnistuu kotona maalinteossa.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Illan juonihan on suunnilleen tämä. KalPa pysyy ajoittain hyvin pelissä mukana, mutta peli on kuitenkin täysin Tapparan hallussa. Kolmannessa erässä KalPa vain roiskii kiekkoa sinne tänne vailla mitään ideaa ja Tappara korjaa helpon voiton. Pelin jälkeen Laukkanen on tyytyväinen joukkueensa suoritukseen ja sama paska jatkuu Kärppiä vastaan lauantaina.
 
Viimeksi muokattu:

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Nuo edellä esitetyt Corsi-luvut ovat tosiaankin vain numeroita, koska ne eivät ota huomioon erikoistilanteita. Realistinen Corsi-vertailu voidaan suorittaa tasakentällisislaukauksista ja tietty yli- ja alivoimille voidaan myös laskea Corsit, mutta niissä suhde on selvästi pääteltävissä "hauki on kala"-periaatteella.

Itselläni on laukaus- ym. tilastot ylhäällä Tapparan peleistä kauden alusta asti ja tähänastisen kauden osalta Tappara on laukonut maalia kohti 1019 kertaa ja vastustaja 1054 kertaa. Tästä tulee Corsi-% 49,2 %, mutta edelleen, erikoistilannelaukaukset ovat noissa lukemissa mukana. Yritin suhteuttaa erikoistilannepelaamisen noihin laukauslukemiin mukaan ns. karvalakkiperiaatteella, eli jokaisesta ottelusta ottelukohtaisesti Tapparan laukaukset x (Tapparan ylivoimakerrat / Tapparan ja vastustajan ylivoimakerrat), sekä vastustajan maalia kohti laukauksille sama proseduuri. Parempi tulos tulisi tietysti kaikista laukauksista, mutta niistä mulla on dataa vain Tapparan osalta ja vastustajan lukemat puuttuvat. Kaikki laukaukset olen laskenut Liigapörssin ottelukohtaisista pelaajatilastoista, joita siis Liiga ei pysty tarjoamaan. Tuolla "erikoistilannekorjatulla" mallilla Tapparan laukausmääräksi maalia kohti tulee n. 545 ja vastustajan 511, joista Tapparan Corsi-%:ksi tulee maalia kohti menneiden laukasten osalta 51,6 %.

Tästä ei liene järkevää tehdä suurempia päätelmiä juuri tuosta laskentatavasta johtuen, mutta sen päätelmän voinee tehdä, että ihan niin kuin viime kaudellakin oli asianlaita, Tappara ei voita laukomalla enemmän vaan laukomalla paremmin ja paremmista paikoista. Viime kauden Tapparan erikoistilanteet huomioimaton Corsi-% oli 49,0 %, ja edellä esitetyllä mallilla erikoistilannekorjattu Corsi oli viime kaudelle itse asiassa tuolla pyöristystarkkuudella sama 49,0 %.

***

Mitä itse otteluun tulee, KalPa ei ole vielä Tapparalle onnistunut tekemään maalia, kun taas Tappara on tehnyt KalPalle kuusi maalia. Tapparan yv on toiminut melko hyvin KalPaa vastaan ja nämä pisteet olisivat Tapparalle ns. pakolliset. Sarjan häntänpään joukkueita vastaan Tapparan peliesitykset ovat kuitenkin jättäneet viime aikoina toivomisen varaa niin itse pelin kuin pelistä huokuvan asenteenkin osalta. KalPan mahdollisuus lienee kiekon hallinnassa, mutta kyllä Tapparakin sen taitaa ja puolustus Metsola viimeisenä lukkona on yleensä hoitanut "loput".
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tästä ei liene järkevää tehdä suurempia päätelmiä juuri tuosta laskentatavasta johtuen, mutta sen päätelmän voinee tehdä, että ihan niin kuin viime kaudellakin oli asianlaita, Tappara ei voita laukomalla enemmän vaan laukomalla paremmin ja paremmista paikoista. Viime kauden Tapparan erikoistilanteet huomioimaton Corsi-% oli 49,0 %, ja edellä esitetyllä mallilla erikoistilannekorjattu Corsi oli viime kaudelle itse asiassa tuolla pyöristystarkkuudella sama 49,0 %.

Tuo on muuten jännä huomio sillä jotenkin perstuntumalla on vaikuttanut siltä, että Tappara nimenomaan pyrkisi laukomaan aktiivisemmin tällä kaudella. Mutta toisaalta pelitavan muutos on toki voinut tuoda sen, että maalipaikat vain tuotetaan eri tavalla (eli sinänsä laukausten suhde ei muutu). Viime kaudellahan nojattiin vahvasti kiekkokontrolliin ja hyvään sentteripeliin, kun tällä kaudella on pelattu huomattavasti enemmän pystysuuntaa, eli enemmän kamppailupelaamista ja ihan vastaiskuilla hyökkäämistä.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Perse !

Green taas poissa, joukkueen selvästi tärkein lenkki.

Tappara tänään :

74 Antti Erkinjuntti - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
81 Jukka Peltola - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 57 Arttu Ilomäki - 22 Raymond Sawada
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 9 Toni Kallela

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Tämä on taas niitä otteluita, joita ei pitäisi mennä katsomaan ollenkaan. Paha mieli tulee joka tapauksessa. Viimeksi kun Green oli pois, joukkue tarjoili totaalista paskaa.

Onkohan Greenillä joku Rautakorven suunnittelema henkilökohtainen treeni- ja huilisuunnitelma. Jos herra on huomenna taas askissa niin epäilykset herää siitä, ettei siellä ole mitään vammaa olemassakaan.

Ja Metsola maalissa, kuinkas muuten...
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Onkohan Greenillä joku Rautakorven suunnittelema henkilökohtainen treeni- ja huilisuunnitelma. Jos herra on huomenna taas askissa niin epäilykset herää siitä, ettei siellä ole mitään vammaa olemassakaan.

Viimeksi kun Green oli "loukkaantunut", kyseessä oli myös bäk 2 bäk-matsit ja eka osa, huomenna Lappeenrannassa taas normaalisti?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Onkohan Greenillä joku Rautakorven suunnittelema henkilökohtainen treeni- ja huilisuunnitelma. Jos herra on huomenna taas askissa niin epäilykset herää siitä, ettei siellä ole mitään vammaa olemassakaan.

Tapparan sivuilla lukee, että loukkaantumisten takia sivussa Jormakka ja Haapala sekä sairastumisen takia Green...viittaa siis enempi flunssaan tms.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Jännää, että kokoonpanoon neloseksi merkitty ketju näyttää tällä hetkellä vaarallisimmalta. Peliaikaa se tuskin silti saa kamalasti ja Kallela varmasti viltitetään tilanteesta riippumatta kolmannessa erässä. Tai Plihal urakoi isot minuutit, kun Green on poissa. On ainoa, jolta voi odottaa, että voittaa yli puolet aloituksista. Kallela oli viime ottelussakin todella pirteä ja harmillisesti missasi yhden Tapparan parhaista paikoista laukomalla ohi kiekosta. Tänään vanha seura vastassa ja kovat näytönhalut, joten toivottavasti Jukka antaa pojalle peliaikaa. Kuten edellä Keyman jo sanoi, niin nämä ovat niitä otteluita, jotka Tappara jotenkin onnistuu sössimään ja hallilla tulee vain paha mieli.

Järvisen kenttä on kadonnut totaalisesti kuvasta Jormakan loukkaannuttua. Tänään olisi tärkeä saada onnistumisia. Malinen&Erkinjuntti -kaksikko on noussut viime peleissä hyvin esiin ja ehkä tänään olisi ainekset painaa useampikin tehopiste ja EJ:n kohdalla mahdollisesti jopa maali! Jalat ovat olleet tämän vuoden puolella tukossa ja vaaralliset maalipaikat kortilla, en siis usko tänäänkään murskajaisiin. Eiköhän KalPa onnistu nyt kolmatta kertaa yrittäessään jo maalin teossa Tapparaa vastaan: 3-1 tai 1-3.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kallela oli viime ottelussakin todella pirteä ja harmillisesti missasi yhden Tapparan parhaista paikoista laukomalla ohi kiekosta. Tänään vanha seura vastassa ja kovat näytönhalut, joten toivottavasti Jukka antaa pojalle peliaikaa.

Onnittelut Tonille myös syntymäpäivänsä johdosta! Puistolan Pasia on myös syytä onnitella 500:nen Liigaottelun vuoksi!
 

HKoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolueeton tarkkailija
Flunssaa on liikkeellä...Aalto jäänyt pois Tapparan kokoonpanosta ja Tabacek tilalle.
Pakkiparit:
21 Pasi Puistola - 19 Johan Larsson
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa-fanien viestien määrästä näkee, kuinka innostuneena odotamme tätä peliä, eikä tämä viestin kirjoittaminen minullekaan helppoa ole. KalPan täytyy joskus tilastollisesti voittaa joku peli jossain, mutta tuntuupa "vähän" siltä, että tänään ei ole se päivä. KalPahan saattaa näennäisesti olla mukana pelissä, mutta se ei sitä todellisuudessa ole kuin korkeintaan muutaman minuutin. Tappara voittaa 4-1 tai vaikka 5-0 jos oikein hullutellaan. Suoraan sanottuna Rautakorpi vie Laukkasta kuin metrin mittaa, mutta ehkäpä tästä saadaan jotain kivoja videoita, joita voidaan sitten katsella kun valmistaudutaan pelaamaan Kärppiä vastaan.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vielä kun peli on 0-0 niin kirjoitan tämän. Jos KalPa tämän pelin voittaa niin voisin melkein syödä hatullisen paskaa. Kyllä taas Laukkasta viedään 100-0 Rautakorven toimesta! Olisko lopputulos 3-0 tai 4-0.
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
On kyllä aivan mahtavaa katsottavaa tämä KalPan peli varsinkin noiden junnukisojen jälkeen. Viihdytävyydessä häviää sen verran etten viitsi edes kausikortin kanssa hallille raahautua huomenna. Jos joku KalPan kannattaja haluaa ostaa istumapaikkalippuvihkon päätykatsomoon niin saa tarjota YV:llä.

En mitenkään keksi riittävän vastenmielisiä sanoja kuvailemaan KalPan peliä. Toivottavasti edes Lehkonen tajuaa lähteä heti kun saa jostain tarjouksen, käy sääliksi nuorta miestä millaiseen paskaan astui.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Suoraan sanoen ihan hirvittävää jääkiekkoa koko matsi. Tapparan peliä en tajua enää yhtään, pelkkää roiskimista sinne tänne suurin osa koko pelistä. Maalipaikkoja ei saada rakennettua, ei kunnon hyökkäyksiä, ei oikein mitään. Sentään vastustajan virheistä rokotetaan, kiitos Olli Palolan ja Jarkko Malisen. Keskialueella pelkkiä poikittaissyöttöjä ja 180 paitsiota.

Avauserässä oli paukkuja ja hyviä tilanteita, loppuillan olisi voinut kelata pikakelauksella. En tiedä, onneksi Rautakorpi vissiin tietää mitä tekee.

Ja kyllä KalPakin oli heikko, siellä on onnistuttu tuhoamaan koko pelillinen kulttuuri näköjään ennätysajassa, niin surkeaa sen hyökkääminen on.

SaiPalla on huomenna pisteet lähellä, jos malttaa pelata fiksusti ja Tapparan on keksittävä kevättä ajatellen peliinsä enemmän variaatiota.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo on huomenna minunkin toimesta pari tyhjää kausaripaikkaa. MItähän peura sanoo pelistä? "Tasainen tiukka maalin peli, jossa saatiin jännittää loppuun saakka..." Ja paskan vitut, käsittämätöntä penailua kalpalta.

Varsinainen huipennus oli yksittäinen tilanne, jossa olisiko ollut Junnila lähti maalin takaa karvaavaan yli-innokkaasti. Tämän jälkeen S.Kapanen syöksyikohti kulmaa tarkoituksena katkaista syöttö, jossa tietenkin myöhästyi. Tämän jälkeen tilanteesta avautuikin 5 vastaan 3 hyökkäys, joka päätyi kalpan tolppaan. Olikohan tässäkin karvauksessa Laukkasen suunnitelmallinen karvaustyyli vai yksittäisten pelaajien kuriton toiminta. En tiedä kumpi vaihtoehto on kalpan kannalta parempi tai pahempi asia.

Onneksi olkoo Tappara. Olitte reilusti parempia ja harmi, että Metsola ei pelannut nollapeliä.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän ei ole tarkoitus olla mikään provo, mutta nyt vois kyllä kohta jo antaa Tapparalle pienen huomatuksen siitä, että kaksi viimeistä peliä on ollut kyllä ihan kamalaa lätkän irvikuvaa.
Onko ne pisteen niin helvetin tärkeitä, että niiden takia pelataan tuollaista epäjääkiekkoa.

Toisaalta ihan samaa voin sanoa kannattamastanikin joukkueesta silloin kun, varsinkin vieraspelit, peli on kamalaa varmistelua ja varmasti pelaamista.
Ei tarvitse ihmetellä jos yleisöä ei tule halleihin, ei kai kukaan viitsi maksaa sellaisen pelin katsomisesta.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos liigan tilastoja on uskominen, niin eipä käy katsojia kateeksi tämän ottelun osalta. Tällaista tilastoa tarjolla torjunnoista:

Juha Metsola 3+3+9=15
Pekka Tuokkola 6+1+6=13

Tuskin toki pitää kutinsa. Itseltä jäi matsi katsomatta, kun oli kaikkea muuta kiirettä, kuten lenkkeilyä ja saunomista. Kommenteista päätellen ihan hyvä valinta.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara näytti oman silmään pelaavan täysin sumuvaloilla, jos se nyt tässä liigassa on mahdollista. Ekassa erässä ei KalPalla ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta pelissä. Loput kaksi erää oli sitten samaa peliä mitä tullaan pelaamaan tuossa lähikentällä, kun pihajäät saadaan kuntoon. Yhtä paljon taklauksia kuin pihapeleissä ja vähemmän tunnetta. Harmi Metsolan nollan puolesta.

Sitten jos mennään pelaajatasolle pelin sisällä. Itse en näe Tabacekin viltitykselle oikein muuta syytä kuin JR:n pelikirjan, jossa oikeanpuoleiset pakit pitää olla rightin pakkeja. Tänään Jan pelasi hyvän pelin taas. Samoin Bailen, vaikka olikin paikka paikoin yli-innokas laukoja ylivoimalla. Tosin toisaalta sekin on hyvä asia. Plihal....ei voi kuin tykätä. Miehen liikekin paranee koko ajan, olisiko tässä sitten tämän vuoden JR:n & co taidonnäyte? Myös hyökkäyspäässä rupeaa pikkuhiljaa tapahtumaan Plihalilla.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Harvoin on ollut jäähallissa näin hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia muiden kanssa ja jutella kaikesta muusta kuin pelistä. Sää viileni ja aika liukasta oli kotiin ajellessa...
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Tämän ei ole tarkoitus olla mikään provo, mutta nyt vois kyllä kohta jo antaa Tapparalle pienen huomatuksen siitä, että kaksi viimeistä peliä on ollut kyllä ihan kamalaa lätkän irvikuvaa.
Onko ne pisteen niin helvetin tärkeitä, että niiden takia pelataan tuollaista epäjääkiekkoa.

Toisaalta ihan samaa voin sanoa kannattamastanikin joukkueesta silloin kun, varsinkin vieraspelit, peli on kamalaa varmistelua ja varmasti pelaamista.
Ei tarvitse ihmetellä jos yleisöä ei tule halleihin, ei kai kukaan viitsi maksaa sellaisen pelin katsomisesta.

Siis missä mielessä "epäjääkiekkoa"? Tuo tämän illan peli oli jäätävää pihalätkää kaikkinensa mistä tuskin kukaan on toista mieltä, mutta en ymmärrä tuota "epä -juttua"?

Äärimmäisen kevyet kolme pistettä ja väittäisin, että pelaajakäytävällä ei juuri riemunkiljahdukset raikuneet. Erkinjuntin hölmöilyn vuoksi meni Metson kauden helpoin nollapeli, mikä kääntää kokonaisuuden jopa negatiiviseksi.

NA
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tietysti nyt kun elämme aikaa jossa Tappara-fanin oltava huumorintajuton ja nihilistinen yksilö, niin voidaan sentään tuuletella sillä, että jäätävästi on luukut laitettu kiinni niiden parin tappiomatsin jälkeen. 120 minuuttia ja yksi omiin.

Tää on mun Tappara :)
 

Apheu

Jäsen
Ensimmäinen erä oli mielestäni hyvä ja Tappara vyörytti ja sai aikaan useita ihan hyviä paikkoja. Loput kaksi erää maaleja nyt lukuunottamatta olivat kyllä todella heikkoa "viihdettä". Pitkä, paitsio, pitkä, kiekko kimpoaa katsomoon, paitsio... Kumpikaan tiimi ei saanut kuin korkeintaan kaksi peräkkäistä syöttöä omille, ja hyvin usein tämä toinenkin syöttö oli sitten paitsion puolelle nakattu.

HIFK-peli oli hyvä vierasmatsi, mutta kotiyleisön edessä olisin toivonut hieman intensiivisempää pelaamista. KalPa oli huono, mutta eihän sitä eroa sitten jäänyt kuin se yksi maali. Niinkuin sanoin, ensimmäinen erä oli hyvä, sieltä esille nousi Malinen, Kuusela, Bailen, Plihal hyvässä valossa. Tabacek myös hoiti hommansa.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tietysti nyt kun elämme aikaa jossa Tappara-fanin oltava huumorintajuton ja nihilistinen yksilö, niin voidaan sentään tuuletella sillä, että jäätävästi on luukut laitettu kiinni niiden parin tappiomatsin jälkeen. 120 minuuttia ja yksi omiin.

Tää on mun Tappara :)

Ei ole, se on JR:n Tappara.

Ja oikeasti, kun lähdetään asia ruotimaan, niin tätähän se JR:n Tappara on. Ihan turha odottaa mitään maalijuhlaa, paitsi vahingossa. Puolustuksen kautta mennään ja hyökkäys tulee seuraavana. Toisaalta ihan sama minulle, kun pisteitä ja menestystä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös