Mainos

Patrik Juhola

  • 50 508
  • 350

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vähän mietin, että minkä tyylinen pelaaja Juhola voisi olla "isona".

Laukausta lie pidetty vahvuutena jo junnuissa ja scouting reporteissa? Osotus nyt Liigassakin, pienellä otannalla
No minä voin kertoa millainen pelaaja Juhola tulee olemaan "isona". Hän tulee olemaan Graberin paranneltu versio, se on nyt jo nähtävillä. Tuo eilinen maali oli juuri sellainen, mitä Graber viime kaudella sai aikaan. Samoin hänen peliälynsä ja aloitustaitonsa viippaa kovasti ison G:n suuntaan. Tällä hetkellä tietenkään Juhola ei vielä kykene korvaamaan Graberia ihan 1:1 kaikilla erikoisosaamisalueilla, mutta jos/kun Graber ei ole enää ensi kaudella patapaidassa niin pysyn täysin järkähtämättä kannassani, että Juholan voi laskea ensi kaudella korvaavan hänet. Eli siis suoraan Graberin tilalle ei tarvitse ensi kaudeksi hankkia ketään..
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK

Kyllä vetää ihan kelvollisesti 2-3 ketjun sentterinä ensi kaudella, ellei nyt mikään mene pahasti rikki. Tarpeeksi vaan pelejä alle loppukaudelle ja hyvä kesätreeni.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä pisti positiivisesti eilen Juhola silmään. Siinä teille oma Arttu Hyry! Neloskenttä muutenkin teillä selkeästi paras. Aiemmin Talaja ollut Pelsua vastaan hyvä nyt oli kyllä tosi näkymätön.
Muuten kyllä näytti Ässät eilen aika puhdittomalta. Tiedä sitten kuin iso Joensuun vaikutus jengin sytyttäjänä ja pumppaajana, mutta varmasti Jesseä olisi kaivattu.
 
Tää on ihan perus Ässiä. Kärkijengejä vastaan vedetään hienolla pelillä pisteitä ja keskikastin jengejä vastaan ollaan paikalla muttei töissä. Olisi yllättänyt, jos Ässät olisi eilen jonkun vastuksen tarjonnut.

Talaja on pakosti rikki. Ollut koko kauden tuollainen hiihtelijä, joka ei saa mitään arvoa aikaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä pisti positiivisesti eilen Juhola silmään. Siinä teille oma Arttu Hyry! Neloskenttä muutenkin teillä selkeästi paras. Aiemmin Talaja ollut Pelsua vastaan hyvä nyt oli kyllä tosi näkymätön.
Muuten kyllä näytti Ässät eilen aika puhdittomalta. Tiedä sitten kuin iso Joensuun vaikutus jengin sytyttäjänä ja pumppaajana, mutta varmasti Jesseä olisi kaivattu.
Mun aika pienellä otannalla vissiinkin kaikki pelit ilman Jesseä on näyttänyt aika huonolta. Ja tilastoissakin näkyy selkeästi tämä ero, vaikka otanta pieni onkin. Sattumaa tai ei, sitä en tiedä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä kertoo kyllä valmennuksen älyllisestä tasosta!!!
Aikanaan Ruuttu tuli junnuista suoraan ykköseen, Komarov sai näyttöpaikan ja käytti hyväkseen, mut tämä valmennus palkitsee eri tavalla!

CRuuttu ei tullut, pelkäsi ennen kautta että putoaa takaisin A-nuoriin. Valitti tätä Heiskaselle kopissa, olin läsnä tilanteessa.

Toisaalta puhut nyt CRuutusta, joka on yksi kaikkien aikojen porilaispelaaja, yli 600 NHL pelin pelaaja, anna nyt vähän armoa Juholalle.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
No minä voin kertoa millainen pelaaja Juhola tulee olemaan "isona". Hän tulee olemaan Graberin paranneltu versio, se on nyt jo nähtävillä. Tuo eilinen maali oli juuri sellainen, mitä Graber viime kaudella sai aikaan. Samoin hänen peliälynsä ja aloitustaitonsa viippaa kovasti ison G:n suuntaan. Tällä hetkellä tietenkään Juhola ei vielä kykene korvaamaan Graberia ihan 1:1 kaikilla erikoisosaamisalueilla, mutta jos/kun Graber ei ole enää ensi kaudella patapaidassa niin pysyn täysin järkähtämättä kannassani, että Juholan voi laskea ensi kaudella korvaavan hänet. Eli siis suoraan Graberin tilalle ei tarvitse ensi kaudeksi hankkia ketään..
Mielestäni todella erikoista verrata Graberiin, kun pelityyleistä puhutaan?

Minä voin kertoa, että sen näkee jo tällä otannalla, että aivan eri tyylinen pelaaja Juholasta tulee.

Aloitus vahvuus on ainut, missä voi nähdä yhtäläisyyksiä.

Juhola pelaa ihan eri intensiteetillä tilanteet, puolustaa ja kamppailee myös kropalla, pelin suunta selvästi maalia kohti kiekollisena.
Liike myös terävämpää, kuin Graberillä.

Lähinnä mietin, juuri tuota kiekollista peliä, mitä hän voi tuoda YVlle, onko vahvuudet maalin edustalla, tekemässä peliä, vai päättämässä pelejä.

Muutama napakka kuti, toinen suoraan syötöstä tolppaan ja toinen maaliin. Laukauksessa ainakin potentiaalia.
Kamppailuvoitto Mannisesta ja jako Knihdille, myös sellainen suoritus, joka lupaa hyvää.

Voisin väittää, että kykenisi jo nyt YVllä tuossa maalin edessä pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tämä kertoo kyllä valmennuksen älyllisestä tasosta!!!
Aikanaan Ruuttu tuli junnuista suoraan ykköseen, Komarov sai näyttöpaikan ja käytti hyväkseen, mut tämä valmennus palkitsee eri tavalla!

Komarov sai näyttöpaikan, mutta eikö sekin aika monen mutkan kautta tullut. Maven pelikielto mukaanlukien.

Noilta ajoilta tulee aina mieleen Kristian Kuusela. Sieltä tultiin (omissa muistikuvissani) A:sta nelosketjun kautta porras kerrallaan kirkkaisiin valoihin. Vetikö jopa jossain kohtaa sentterinä.

Vellu Savinaisellakin otti oma aikansa nousta tulosyksiköihin. Toki, kumpikaan ei kait lukeutunu ns. kärkilahjakkuuksiin, mutta ihan kohtuullisen uran tekivät/tekevät.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Muutama napakka kuti, toinen suoraan syötöstä tolppaan ja toinen maaliin. Laukauksessa ainakin potentiaalia.

Mestiksessä tehnyt myös maaleja laukauksellaan, senpä takia uskalsi jo heti sanoa, ettei ekaan Liigamaaliin mene 50 peliä.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Tämä kertoo kyllä valmennuksen älyllisestä tasosta!!!
Aikanaan Ruuttu tuli junnuista suoraan ykköseen, Komarov sai näyttöpaikan ja käytti hyväkseen, mut tämä valmennus palkitsee eri tavalla!
Muistaakseni Ruuttu tuli edustuksen rinkiin kesällä 1982 pelattuaan edellisen kauden jenkeissä juniorisarjassa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Muistaakseni Ruuttu tuli edustuksen rinkiin kesällä 1982 pelattuaan edellisen kauden jenkeissä juniorisarjassa.
Juurikin näin. Ja pelasi kolme kautta, ekalla liki piste per ottelu ja kahdella seuraavalla reiluisti yli piste per matsi keskiarvolla.

Ja triviana voisi todeta että pelasi myös kaikkina noina kolmena kautena A-junnuissakin, kolmannella tosin vain ottelun.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai niin pikkuknoppi viime pelistä. Kiekko oli Pelicansilla heidän päädyssä, Ässillä oli vaihto kesken, Juhola ohjeisti vaihdosta jäälle tullutta Talajaa huutamalla kolme kertaa "mee tonne", että Juhola pääsi turvallisesti vaihtoon.

Hyvä merkki, että ei ole tuppisuuna. Puhe on tärkeää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Peliä edeltävässä haastattelussa Juhola totesi, että on vähän totuttelua pienemän roolin peliin. Tämä on asia, mitä itsekin nostan välillä esille. Usein saa lukea, että miten pelaaja sitten isommassa roolissa selviäisi, mutta monesti nämä parhaat junnut on tottunut nimenomaan siihen ison roolin pelaamiseen. On mun mielestä jokseenkin hölmöä, että äijät, jotka on tottunut pelamaan isoja minuutteja ja takomaan tulosta totutetaan eka siihen nolla-nollaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
On mun mielestä jokseenkin hölmöä, että äijät, jotka on tottunut pelamaan isoja minuutteja ja takomaan tulosta totutetaan eka siihen nolla-nollaan.

Mitä Juholan ketjun otteita nähnyt niin onko siellä nyt kummemmin nolla-nollaa pelattu. Painettu tilanteen mukaan, kummassakin päädyssä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä Juholan ketjun otteita nähnyt niin onko siellä nyt kummemmin nolla-nollaa pelattu. Painettu tilanteen mukaan, kummassakin päädyssä.
Eihän siellä ketään tietenkään kielletä maaleja tekemästä, mutta aika usein nuot n. 10 min ketjut lähtee liikkeelle sillä ajatuksella, että oma pää ei vuoda. Ja hyvin on Juhola pelannut. Silti mielestäni aika seifitiä.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yksi skenaario niin Juholan kuin muutaman muunkin kohdalla on se että hakee sitä vastuuta jostain muusta liigajoukkueesta kun Porissa sitä ei saa. Nelosen sentterinä jämäminuuteilla kun nää "kevään miehet" rohmuaa peliajan vaikka asenne ja tuloksenteko on mitä sattuu.
Niin tosiaan! Tätähän sinä täällä vaahtoat alituiseen.

Kesällä väitit Matinmikon katselevan sopimusta muiden seurojen kanssa, koska hän (sinun väitteesi mukaan) oli jossain "Härtsyn koirankopissa".

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tuus ny itte selittää tää juttu? :D

Juhola saa ihan varmasti sellaisen paikan, jonka ansaitsee. Mies on tullut erinomaisesti sisään liigapeleihin. Hän on kuitenkin vasta 19-vuotias ja pelaa haastavalla sentterin paikalla. Joten jäitä hattuun. Juhola tulee varmasti saamaan hiljalleen enemmän ja enemmän vastuuta sitä mukaa, kun näytöt sitä puoltavat.

Tällä kaudella sisäänajo liigaan ja ensi kaudella ehkä sitten jo vakipaikka kokoonpanossa.

Erittäin hyvä aihiohan nuorukainen on. Ei muuta kuin kovaa duunia, niin taivas on rajana!

PS. "Teki maalin ja siitä syystä hänet penkitettiin! Valmennus on niin tyhmää väkeä että penkittävät maalin teosta! Eivät halua Ässien voittavan!" Ihan oikeasti hei, ette kai te tosissanne näitä juttuja tänne kirjoita..?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Erittäin ikävä poissaolo Juholalle. Kaveri pääsi just sisään Liigajengiin ja nyt tippui hetkeksi pois.

Valmennukselle tässä kävi "munkki", koska nyt ei tarvitse edes arpoa pelaako MD vai ei. Jos Juhola olisi pelikykyinen ja joutuisi sivuun terveenä MD:n pelatessa, niin kivitys ainakin palstalla olisi jonkinmoinen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös