Patrik Bartošák – hymyilevä mies maskin takaa

  • 122 896
  • 522

Dr_Faustus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kun tarkemmin katselin, niin Bartohan onkin jo aika kokenut veskari. Barto -93 syntynyt. Liigassa vain kolme 80-luvun puolella syntynyttä. Metsola, Hovinen ja Karhunen. Eipä änärissäkään montaa aktiivia 80-luvulla syntynyttä enää ole. Ehkä ei siis mitään kovin pitkiä pahveja kerrallaan kannata tehdä, kun kolmen vuoden päästä voi Barto olla liigan ikänestori
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tuon jutun vastaisesti kuulin varmalta taholta että Barto olisi itse ollut yhteydessä ainakin joihinkin pelaajiin ja Laukkaseen tuossa ennen sopimusta mutta kai se on parempi sanoa että joukkue oli soittanut hänelle.
Eikä ne olleet vain kuulumisten kyselyä vaan suoranaisia ilmoituksia että haluaisi tulla takaisin joko nyt tai myöhemmin.

Tottakai Barto auttaa paljon joukkuetta mutta on hienoa että myös joukkue ja yhteisö pystyy auttamaan Bartoa ja hän kokee olevansa erittäin rakastettu hahmo täällä, se on erittäin tärkeä henkinen tuki ihmiselle jolla on ongelmia mielenterveyden ja elämänhallinnan kanssa. Molemmat pelastavat toinen toisensa.
 
M.Yrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans!

Onhan se tärkeää nostaa itseään tykö, ja varmasti on seurannut tilannetta tsekeistä käsin. Ja tuskin on kalliilla lapulla tätä kautta.

Mutta ilman muuta nyt 3+2 lappu kouraan, jo edellämainituilla reunaehdoilla. Uskoisin että lähtisi mukaan, ja tämän jälkeen veskarikoutsiksi listoille.
 
M.Yrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans!
Missä on Barton jatkosoppari, pääsee jo tuomarienkin ihon alle.

Tämä mies täytyy pitää.

Ja tästä miehestä pidetään.
 
Myste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hurricanes // FC Lahti // MMA
Eihän me nyt jatkoja julkisteta ketään miellyttääkseen. Varsinkaan nyt kun ei tiedetä varmuudella ensi kauden sarjatasoa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Hieno veskari. Ripaus vanhaa liittoa kun antoi tunteen viedä välittämättä seurauksista. Aika harvinaista nykyliigassa. Tykkäsin erityisesti kun jäi vielä tuomion jälkeen pumppaamaan yleisöltä reaktioita. Hyvää kähinää oli muutenkin pelissä eilen. Näitähän liiga kaipaisi enemmän.
 
Suosikkijoukkue
taistelee elämästään
Nostetaas nyt Bartonkin lankaa ylös. Tänään miehelle kauden toinen nollapeli ja muutenkin all around solidia tekemistä myös niinä joukkueen vaikeimpina hetkinä. Toivottavasti jaksaa pelata huomennakin!
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Nostetaas nyt Bartonkin lankaa ylös. Tänään miehelle kauden toinen nollapeli ja muutenkin all around solidia tekemistä myös niinä joukkueen vaikeimpina hetkinä. Toivottavasti jaksaa pelata huomennakin!
Barto on muuten maalivahti tilaston kärki torjuntaprosenteissa! Huikea ukko.
 
Viimeksi muokattu:

M.Yrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans!
Barto on kyllä uskomaton äijä. Okei, hänellä on ongelmansa, mutta silloin kun on jäällä niin se on jotain spesiaalia. No turha sitä on sen enempää kertoa, kyllä te kaikki tiedätte :D
Vahvasti samaa mieltä!
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Barto on kyllä uskomaton äijä. Okei, hänellä on ongelmansa, mutta silloin kun on jäällä niin se on jotain spesiaalia. No turha sitä on sen enempää kertoa, kyllä te kaikki tiedätte :D
Joo kerrohan ne torjuntojen jälkeiset ”sirkus” liikkeet ainakin itselle että pääkoppa kunnossa …itsevarmuutta löytyy.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka täällä varmasti tappio harmittaa tämän päivän osalta, on pakko tulla kehaisemaan Bartosakin persoonaa tänne. Tilanne tapahtui hieman Ilveksen neljännen maalin jälkeen ja aloituksen ollessa Ilveksen päädyssä. Bartosak kävi pyörähtämässä muutaman kerran itsestään katsottuna vasemmassa kulmassa ja bongasi sieltä arviolta noin 55-vuotiaan miehen, jolla oli päällään hieman erilaisempi Pelicansin paita ja Pelicansin pipo. Pitkään elehti tämän miehen kanssa ja oli selkeästi iloisen oloinen kommunikoidessaan hänen kanssaan. Olen palstalta lukenut, että Bartosak selvästi pitää Pelicansin kannattajista ja ottaa heitä siviilissäkin huomioon, ja nyt pääsin hyvin näkemään tämän kesken ottelun.

Itse en kauheasti pitänyt toissakaudella Bartosakista, mutta tämähän johtui vain siitä kuinka hyvä oli siinä välieräsarjassa. Hieno persoona ja toivottavasti jatkaa pitkään Pelicansissa, missä selvästi viihtyy! Tällaisista pienistä asioista pelaajille, mutta mahdollisesti suurista asioista meille katsojille, voi olla vilpittömästi iloinen, oli sitten kyseessä vastustajan, tai oma pelaaja.
 
SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samalla joku voi käydä mittaamassa Pappi Hovisen housut. Niin saatanan suuret ja alhaalla roikkuvat haarukset että niihin mahtuisi hänen levyisiä miehiä kolmet sisään. Kerran kun huomaat niin häiritsee aina sen jälkeen.
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siellä jo epäillään Barton harrastaneen jonkinlaista fiilunkia varusteiden suhteen.
En osaa sanoa kyseisen maalivahdin hartoista mitään, mutta on yleisesti, jos tuomarointia pohtii, hassua, että tuomaria alkaa varuste kiinnostaa vasta jos vastustajajoukkueella on asiaan sanomista.

Eli voisivatko ottelun joukkueet keskenään sopia pelaavansa ehdottomasti sääntöjä rikkovissa varusteissa, eikä tuomareita asia kiinnosta ennen kuin toinen joukkue valittaa toisesta joukkueesta tuomareille?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
En osaa sanoa kyseisen maalivahdin hartoista mitään, mutta on yleisesti, jos tuomarointia pohtii, hassua, että tuomaria alkaa varuste kiinnostaa vasta jos vastustajajoukkueella on asiaan sanomista.

Eli voisivatko ottelun joukkueet keskenään sopia pelaavansa ehdottomasti sääntöjä rikkovissa varusteissa, eikä tuomareita asia kiinnosta ennen kuin toinen joukkue valittaa toisesta joukkueesta tuomareille?
Joo tuo on jotenkin outoa että on säännöt mutta ei tarvitse noudattaa jos ei vastustaja niin vaadi
 
Naruranne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En osaa sanoa kyseisen maalivahdin hartoista mitään, mutta on yleisesti, jos tuomarointia pohtii, hassua, että tuomaria alkaa varuste kiinnostaa vasta jos vastustajajoukkueella on asiaan sanomista.

Eli voisivatko ottelun joukkueet keskenään sopia pelaavansa ehdottomasti sääntöjä rikkovissa varusteissa, eikä tuomareita asia kiinnosta ennen kuin toinen joukkue valittaa toisesta joukkueesta tuomareille?
Muskelit ne vaan on jotka siellä pullistelee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös