Patrick O'Sullivan

  • 282 031
  • 712
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kukaan ei ole tainnut kieltää pelaajan taitoja, vaan lähinnä kritisoinut sitä, että tuollainen suurin piirtein välttävässä/huonossa kunnossa oleva pelaaja surffailee kentällä. Kuntopohjaa saadaan treenaamalla, jos se on jätetty puolitiehen kesällä. Kuntopohja ei kohene pelaamalla, tietysti pelikuntokin on tärkeä, mutta se pitäisi rakentaa vasta sitten, kun fyysiset ominaisuudet antavat myöten. Tällä hetkellä, tilanne ei ole likimainkaan sellainen. Pelaaja on n. kolme kuukautta takamatkalla muuhun joukkueeseen nähden. Senpä takia on väärin, että muiden peli kärsii yhden pelaajan takia. Varsinkin, kun pelaaminen ei ole millään tavalla paketissa muutenkaan, niin tällainen kaveri sekoittaa sitä entisestään.

Vittua viljellään kentällä muutenkin, se tuskin on mikään kriteeri asenteesta?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kyllähän siis ihan eri mies noissa clipeissä luistelee. Täytyy vain muistaa se, että nuo videot ovat Los Angelesin ja Edmontonin kausilta 2008-09 ja 2009-10, jolloin O´Sullivan oli vakiopelaaja NHL:ssä. Oleellista on se mitä sen jälkeen on tapahtunut. Jos nuo pätkät olisivat viime kaudelta ja edes AHL:stä, niin olisin hyvin paljon luottavaisempi, mutta viime kauden pätkissä, jotka olivat vielä kauden lopulta, näkyi hyvin pitkälle se sama O´Sullivan, joka eilen kaarteli nordiksen jäällä ja se vähnä huolettaa. O´Sullivanin kohdalla kysymys kuuluu vain, että onko todellista halua ja paloa? Jos sitä on, niin edelleen puhutaan todella kovan tason pelaajasta. Paluu NHL:äänkään ei 27-vuotiaalta pelaajalta ole poissuljettu, mutta ehkä se vaatisi yhden kesän valvotussa harjoittelussa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Miksei olisi? Totta kai itselleen epäonnistumisesta vihainen pelaaja osoittaa edes jotain asennetta.

No sovitaan sitten niin, että pelaajalla oli tuon verran asennetta mukana pelissä. Se ei kuitenkaan kovin pitkälle riitä. Kiroiliko pelaaja myös sitä, ettei mennyt puolustamaan muun joukkueen mukana? Tai muuten vaan seisoskeli kentällä?
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Perrault oli nimenomaan hankittu ykkössenaksi. Linkki vie O´Sullivanin tiedotteeseen Uutiset - HIFK
Voi olla, mutta siinä tapauksessa meiltä puuttuu edelleen ykkösena koska epäilen Perraultin kykenenvän siihen rooliin. Ja eikö tuossa uutisessa vihjata, että voi mahdollisesti pelata laidassa?

edit: jph27: Itse en muodosta käsitystä Patesta sen perusteella, onko hänellä ollut viinan kanssa ongelmia vai ei.

En halunnut henkilökohtaisesti kohdistaa sinuun ja näköjään aika monella ei olekaan käsitystä tästä asiasta. My Bad.

No tässä yksi kertomus hullusta isästä: CBC the fifth estate: Whose Life is it, Anyway? Patrick O'Sullivan's Story. En itse ole löytänyt mitään juttuja Patrickin omasta ryyppäämisestä.

Tässä kattavampi kertomus: Gare Joyce - Saddest story in hockey abused (tämä oli muistaakseni postattu jo aikaisemmin tänne).

Siis O´Sullivanilla on ollut nuoruudessaan ongelmia alkoholin kanssa ja tästä syystä esimerkiksi tulokassopimusta pantattiin aikanaan. Mutta aika monelta se on mennyt ohi joten ei tehdä turhaan tikusta asiaa koska siitä on jo useita vuosia aikaa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Junioreissa pelasi vielä sentterinä, mutta NHL:ssä pelipaikka kyllä aika pitkälti oli laitahyökkääjänä.

Ah, ok. Jossain haastattelussa Kingsin aikana totesi, että ihan sama missä paikassa pelaa kolmesta hyökkääjän tontista. Noh, tältä pelaajalta löytyy ajatusta ja käsiä, joten pystyy rakentamaan peliä, eikä ole pelkkä maalintekijä. Tällöin kyse on roolituksista ja siinä mielessä ihan sama mikä on tontti, jos esimerkiksi joku vahvempi puolustuspään pelaaja hoitaa keskustan muuten.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
onka Peoria voitti jatkoajalla 4-3 O´Sullivanin maalilla. O´Sullivanilla tehot 1+3 ja silti -2. Tarkkailkaapa videosta numeron 16 menoa, niin aika tutulta näyttää hyvässä ja pahassa.

Tuo voittomaalin veto näyttää yhden syyn miksi verkko heiluu. Ei näytä vetoaan veskarille vaan se lähtee lyhyellä liikkeellä ilman mitään virittelyjä. Bang, takakulmaan.
Aika harva osaa tuon taidon.

Numero 11 paita päälle ehdottomasti.
 
Viimeksi muokattu:

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kenties loppukaudesta O´Sullivanin paikka löytyy Perraultin viereltä?

Jos nyt meillä enää silloin pelaa. Käsittääkseni johto ei ole ollut kovin mielissään POS (Piece Of Shit?) pelaamisesta. Tai pitäisikö sanoa pelailusta. Itse näen että annetaan nyt vastuuta ja katsellaan sitten kun NHL alkaa että millainen toi meidän rosteri on. Ei tota taitoa meidän joukkueessa kuitenkaan liikaa ole...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Senpä takia on väärin, että muiden peli kärsii yhden pelaajan takia. Varsinkin, kun pelaaminen ei ole millään tavalla paketissa muutenkaan, niin tällainen kaveri sekoittaa sitä entisestään.

Toisaalta vaikuttaa selvältä, että tämä on ollut tiedossa jo hankintavaiheessa ja valmennus on arvioinut joukkueen ymmärtävän mitä tässä haetaan takaa. Uskon asiasta käydyn keskusteluja ja yhteisymmärrys on löytänyt., Toki tämä on edelleen riski, koska joidenkin pelaajien takaraivossa voi painaa ärsytys. Selkeää kumminkin on, että valmennus katsoo POS:in tuovan nyt jo lisäarvoa huolimatta kuntopohjasta ja tätä myöten erivapauksista puolustuspelaamista koskien. Ymmärrä kyllä, että osa ei näe tätä järkevänä toimintana, mutta itse olisin joukkueen rakennuksessa valmis tällaisiin riskeihin. Emme edes tiedä POS:in hintaa. Valistunut arvaukseni on, että kuntopohja on ollut tiedossa ja tämä on vaikuttanut taalamäärään ja tuon rahan suhde potentiaaliin on katsottu riskiksi, joka on varaa ottaa. Tai sitten ei, aika näyttää. Aina sattuu ja tapahtuu.

Edit. Ja kyllä mä ymmärrän Stigun ja tovereiden mielipiteen, joka ei välttämättä muutu vaikka niitä byyrejä ja pisteitä tulisi liukuhihnalta. POS herätti kumminkin Edmontonin aikanakin joissain faneissa vitutusta, kun pelaaminen loppui aina silloin tällöin per vaihto ;). Mä taas haluan nähdä yhden luonnonlahjakkuuden tekevän henkeä salpaavia suorituksia puolustuspelin kustannuksellakin.
 
Viimeksi muokattu:

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos joku pelaaja on adoptoitava, niin Pate. Koko olemus ja pelaaminen on tässä vaiheessa huvittavan ja naurettavan välimaastossa. Eilen tikutti useaan otteeseen jo vauhtia, mutta en ole kauhean vakuuttunut menikö kovaa.
Huom! pelasi ekassa erässä yli minuutin ylivoimavaihdon ja toisen vaihdon melkein minuutin, joten eikös kunto ole jo rautaa?
Kundi sluibailee 90% hyökkäysajasta jossain pelin ulkopuolella, mutta omaa aivan uskomattoman vaiston ilmestyä tyhjästä tekopaikalle juuri kun kiekko tulee sinne. Kaksi kertaa eilenkin vain heikkoa tsäkää, ettei reppu heilunut.
Kädet aika huikeat ja ne jo moneen kertaan sanotut lätyt.
Kaksinkamppailuista ei tule mitään, paitsi voitti ainakin kerran sellaisenkin. Samoin aloituksen. Myös "taklasi". Kahdella sanalla sanoen täydellinen paketti.
Adoptiopäätös syntyi tuomarien kusetuksesta.
 

Lare1

Jäsen
Pyhän Patrickin taannoisen kotidebyytin vieraslasein nähtynä on kyllä pakko todeta, että kyseessä on todellinen masentavien syysiltojen piristäjä - niin hyvässä kuin pahassa. Kulttipelaaja-ainesta, ehdottomasti!

Alla vielä Hesarin tämänpäiväinen luonnehdinta eilisen esityksen pohjalta:

"Jos Petrell oli perinteisen ja taistelevan HIFK:n pelaajan perikuva, amerikkalainen Patrick O'Sullivan edusti toista äärilaitaa. Haluttoman ja suoraselkäisen O'Sullivanin otteista oli vaikea ellei mahdoton löytää peli-iloa. Hän vaikutti jäällä siltä, että olisi ennemmin ollut vaikka kokoamassa Ikean kalusteita - anopille ja ilman kuusikulmioavainta. Taitava hän toki on."
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse pelkään, että suurin ongelma kaverin kohdalla on asennevamma, huolimatta hyvistä käsistä/oivalluksista. Ei Calounkaan mikään puolustusihme ollut, mutta oli silti O'Sullivaniin verrattuna Selke Trophy-pelaaja.
Caloun dominoi kentällä, Patty ei, ainakaan vielä. Muuran mielipidettäni jos alkaa tehtailemaan jatkuvalla tahdilla samanlaisia lykemia kuin Jan.
Mutta tällä hetkellä heppu on laiskin/välinpitämättömin pelaaja, jonka olen koskaan nähnyt sm-liigassa. Sen luulisi vaikuttavan vähitellen joukkuehenkeenkin.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Pelkästään viestin määriä tarkastellessa täälä jatkoajassa tietää että nyt on osuttu kiinnostavaan pelaajaan. Muiden pelaajien nimikkoketjuissa on noin 250 viestiä kun POSin ketjussa on jo yli 450 viestiä.
Mies jakaa mielipiteitä, mutta ennen kaikkea kiinnostaa. Joukkue ei ole enää tasaisen harmaa kun siellä pelaa tälläinen väriläiskä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos joku pelaaja on adoptoitava, niin Pate.

Samat. Muhun POS on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Hienointa on se, kun hän huojuu jostain toisesta ulottuvuudesta maalin tuntumaan heti kun vähän haisee maalipaikalta. Jos otetaan esimerkiksi Somervuori, niin hänhän ei uskalla mennä maalille, koska siellä sattuu. POS menee, eikä siltikään joudu rouhituksi. Itse asiassa POS ei pelkää ruuhkia eikä kontakteja ollenkaan. Vastustajan pakithan eivät ehdi huomata, että Pate on aineellistunut heidän taakseen! Tämähän on myyttistä!

Stigu: Tämä on hyvin helppo asia. Kaikki ovat samaa mieltä, että POS on puolikuntoinen. Mutta minä en halua laittaa filaan jätkää, joka tekee 0,75 bongoa per peli kävelykunnossa. Sinä pistäisit? Ja kuka tilalle - Piiparinen tai Åsten? Ei, HIFK ei voi laittaa Patea filaan. Ei ole varaa. Sen lisäksi Sormusen HIFK on yleisesti ottaen kalpea aavistus jämäkästä ja värikkäästä lätkäjengistä. HIFK:sta nyt puhumattakaan. Älkää nyt jumalauta pistäkö pihalle ainoaa viihdettä sieltä. Vai olisiko jengi parempi, jos keskialueelle seisoskelemaan otettaisiin Piiparinen/Åsten? Kenenkään olennaisen pelaajan paikkaahan POS ei vie, eikä ole olemassa mitään The Pelikirjaa, jonka hän jotenkin sotkisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jou ja taas mentiin. Kaveri on Mikkeä lukuun ottamatta viihdyttävin pelaaja HIFK:ssa vuosiin.

Kaikkien kaksinkamppailujen häviäminen. Ihme pellehyppyjä. Tilanteiden töhrimistä joidenkin sankarilättyjen yrittämisellä. Löysää surffailua ja POS:in kenttä pelasi aina käytännössä alivoimalla HPK:n ollessa kiekossa.

Yksi voitettu aloitus. Yksi taklaus, joka kirvoitti spontaanit ja epäuskoiset aplodit. Puolenkymmentä järjestettyä maalipaikkaa. Kaksi sentillä missattua maalia. Aivan maaginen alustus Reden maaliin.

Minulla on oma adoptiojuoppo. Tämä kaveri pelastaa loka-marraskuun sateisista tiistai-illoista edes jotain. Fifty-sixty sille, ettei meillä ole dominoiva ykkössena kuntoutumassa.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
...O'Sullivan...
JHagilta jälleen hyvää tekstiä. Mielummin Pattyä katsoo, kun paikallaan junnaavaa Piiparista tai pienikokoista ja ei mitään erityisosaamisia omaavaa Åstenia, pelityypiltään kuitenkin rouhija tai nelosketjun energinen laituri. Pattystä sentään tietää sen, että hän osaa luoda paikkoja jatkuvasti ja kykenee tekemään pisteitä, kun mm. Åsten, Pipari ja Nyholm ovat tasapaksuja, paikallaan junnaavia nelosketjun äijiä, silti ihan hyviä syvyyshyökkääjiä SM-liigassa.

Voittavaa ja hyvin toiminutta kakkosketjua ei toivottavasti lähdetä rikkomaan. Tälle en ainakaan mitään syytä löydä näin äkkiseltään, ellei tuon fleguilun ansiosta äijää olla valmiita laittamaan sivuun, kun samassa jengissä luistelee hidas-Ville, joka tuo oikeasti vähemmän tuohon jengiin tällä hetkellä, kuin O'Sullivan. Valoja päälle, jos Pattyä halutaan sivuuttaa ja Ville kokoonpanossa on sitten ihan ok.

Eihän Patty mikään juoppo ole? Kyllä siis varmasti on viina maittanut, kun ei ole sopparia ollut ja henkisiä vaivoja on lapsuudesta mahdollisesti edelleenkin tallella. Pattyn kohdallahan puhutaan enemmänkin hullusta punaniska-faijasta?
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Eihän Patty mikään juoppo ole?

No ei. Kyseessä on aivan puhtaasti tämän keskusteluketjun mutustelijoiden synnyttämä massahysteriailmiö, joka saa asioita tapahtumaan ja muuttumaan todeksi oman pienen pään sisällä. Muutama puolihuolimaton heitto sinne tänne, näin näitä legendoja syntyy. Irlantilaiset sukujuuret. Hankala isä. Muita faktoja ei ole kenenkään tiedossa.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Kesäällä odotin masentuneena vielä yhden Matikaisen kauhean pitkä päätyyn ja kaikki perään kauden olevan edessä. Sopalla on sentään jotain yritystä, vaikka paljon on parannettavaa. Sitten iloksemme saapui vielä taiteilija nimeltään Patrick O´Sullivan. Jonkun potentiaalia omaavan pelaajan kehittymisen seuraaminen on ainakin minun mielestäni hyvin mielenkiintoista, joskin siihen saattaa mennä vuosia. Nyt saamme seurata pikakelauksella tällaisen kehityskaaren kulkua, jonka lopputulemaa ei kukaan tiedä. Kävi miten kävi, niin pimeiden syysiltojen ratoksi olemme saaneet selkeän valopilkun. Veikkaanpa, että lauantaina Kärpät -peli on loppuunmyyty O´Sullivanista huolimatta tai juuri hänen ansiostaan. Niin paljon herra näyttää jo kirjoitusten määrästä päätellen kiinnostavan ja tänä päivänä viidakkorumpu jauhaa nopeammin kuin koskaan. Tällaiset kädet yhdistettynä jo nyt olevaan kiinnostuarvoon on yhdistelmä, joka ei usein osu vastaan. Perjantaina herra voisi vaikka levätä ja olla sitten lauantaina parhaassa nykykuntoiskussaan.
 

Supa Troopa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienointa on se, kun hän huojuu jostain toisesta ulottuvuudesta maalin tuntumaan heti kun vähän haisee maalipaikalta. Jos otetaan esimerkiksi Somervuori, niin hänhän ei uskalla mennä maalille, koska siellä sattuu. POS menee, eikä siltikään joudu rouhituksi. Itse asiassa POS ei pelkää ruuhkia eikä kontakteja ollenkaan. Vastustajan pakithan eivät ehdi huomata, että Pate on aineellistunut heidän taakseen! Tämähän on myyttistä!

Tämä ex-viestineitsyt riuhtaisee kalvonsa puhki suorastaan räjähtävästi laittamalla hymiön :-) *noin* tuolle JHagin ratkiriemukkaalle kielikuvalle.

Ja jatkaa, kun vauhtiin pääsi, pohtimalla Ousullivaanin vanhoja traumoja: oletteko te autuaat, jotka paikan päällä ovat seuranneet herran edesottamuksia, huomanneet, josko Patrick vielä hakee yleisöstä katseellaan isukkiaan? Tämä siis tuosta tässä ketjussa linkkinä olleesta kolumnista...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei. Kyseessä on aivan puhtaasti tämän keskusteluketjun mutustelijoiden synnyttämä massahysteriailmiö, joka saa asioita tapahtumaan ja muuttumaan todeksi oman pienen pään sisällä. Muutama puolihuolimaton heitto sinne tänne, näin näitä legendoja syntyy. Irlantilaiset sukujuuret. Hankala isä. Muita faktoja ei ole kenenkään tiedossa.

Sovitaanko niin, että "juoppo" kuuluu netin keskustelupalstoilla syntyviin nimityksiin, joilla ei tarvitse olla mitään todellista yhteyttä yhtään mihinkään? Ainkin minä käytän sitä aivan huuli poskessa.

Lisäksi kaveri näyttää suuren osan jääajastaan aivan siltä, kuin leijuisi kahden päivän rännin jälkeisen korjaussarjan toisen Guinnesin aiheuttamassa kaleidoskooppisessa harhatodellisuudessa.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Sovitaanko niin, että "juoppo" kuuluu netin keskustelupalstoilla syntyviin nimityksiin, joilla ei tarvitse olla mitään todellista yhteyttä yhtään mihinkään? Ainkin minä käytän sitä aivan huuli poskessa.

Ei muuten sovita, koska se, mitä sinä koet heitoksi, menee joltakin toiselta heittämällä ohi. Kuten edellä olevista useista ihmettelyistä ("onko tällä jotain alkoholiongelmia?") voisit koittaa päätellä.
 

Stigu

Jäsen
Stigu: Tämä on hyvin helppo asia. Kaikki ovat samaa mieltä, että POS on puolikuntoinen. Mutta minä en halua laittaa filaan jätkää, joka tekee 0,75 bongoa per peli kävelykunnossa. Sinä pistäisit? Ja kuka tilalle - Piiparinen tai Åsten? Ei, HIFK ei voi laittaa Patea filaan. Ei ole varaa. Sen lisäksi Sormusen HIFK on yleisesti ottaen kalpea aavistus jämäkästä ja värikkäästä lätkäjengistä. HIFK:sta nyt puhumattakaan. Älkää nyt jumalauta pistäkö pihalle ainoaa viihdettä sieltä.
Siis onhan POS tavallaan viihdettä tässä nykytilanteessa, jossa IFK on kaikkea muuta kuin viihdyttävä jengi ja helevetin kaukana tavoitetilasta (mestaruutta tavoitteleva jengi). Mutta oletuksena on, että joidenkien (about 1724 kpl) sattumien summana IFK mahdollisesti tavoittelisi ensi keväänä mestaruutta. Itse näen, että POS tuollaisessa jengissä menisi juuri ja juuri, mutta olisi luultavasti se heikoin lenkki. Vertaus musiikkimaailmaan: Nipa Neumann Spinal Tapin (IFK:n nykytilanne) laulusolistina olisi viihdettä. Nipa Neumann Metallican (IFK:n tavoitetila) laulusolistina olisi erittäin huono vitsi.

Mä näen asian edelleenkin niin, että IFK:n pelaajiston pitää nyt ryhtyä auttamaan Soppaa tuon pelityylin löytämisessä. Soppa on untuvikkovalmentaja ja tuntuu että hänellä on tällä hetkellä hieman liian monta liikkuvaa osaa hanskattavaksi: pelaajaskaala on kaikkea Trio Lihan ja Oravapartiolaisten välillä, konkareiden peli tökkii, ukkoa lähtee sairastuvalle, NHL:stä tulee työsulkupelaajia, ym. ym. Tuohon päälle vielä yksi yksipuolisen pelin primadonna, niin ei tuo Sopan tehtävä ole mitenkään helppo. Sen takia pistäisin O'Shittiksen tilalle melkeinpä kenet tahansa hyökkääjän oikeastaan Piiparista lukuunottamatta. Ja siis en olisi alunperinkään palkannut Paten kaltaista pelaajaa. Jengi kaipaa nyt kunnossa olevaa Joukkuepelaajaa, ei mitään yksilösuorittajaa.

Takaisin tuohon oletukseen, että IFK taistelee keväällä mestaruudesta. Tämä merkitsee sitä, että IFK:lla on toimiva pelityyli ja kaikki nykyiset alisuorittajat ovat palanneet normitasolleen. Tällöin meillä Paten vahvuuksia (kädet) edustavat MaG, Somervuori, Luttinen, Kuhta, Retiisi, Talaja ja Eriksson. Oishan tuohonkin nippuun yhdet lisäkädet + pelinlukutaito kiva, mutta kun ongelmana on, että mukana tulee ylimielisyyttä, asennevammaaa ja puolustushaluttomuutta.

Jos taas ei taistella mestaruudesta, niin hyväksyn Paten jengissä olon Spinal Tap-meiningin kunniaksi.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Mutta meidän Nipa Neumannillahan on jo selkeästi havaittavissa merkkejä metamorfoosista. Miehekästä pukinpartaa alkaa puskemaan leuanpielestä, tatuointeja on ilmestynyt käsivarsiin ja dressmann-batistini -kledjut korvautuu yksi kerrallaan nahkalla ja niiteillä. Kyllä sieltä vielä Hetfield kuoriutuu. Kunhan vielä heitetään Siuruainen ja Valkama helvettiin viereltä, ja korvataan ne vanhalla kunnon Larsilla ja Hammetilla, niin jo alkaa rokki soida.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielummin Pattyä katsoo, kun paikallaan junnaavaa Piiparista tai pienikokoista ja ei mitään erityisosaamisia omaavaa Åstenia, pelityypiltään kuitenkin rouhija tai nelosketjun energinen laituri. Pattystä sentään tietää sen, että hän osaa luoda paikkoja jatkuvasti ja kykenee tekemään pisteitä, kun mm. Åsten, Pipari ja Nyholm ovat tasapaksuja, paikallaan junnaavia nelosketjun äijiä, silti ihan hyviä syvyyshyökkääjiä SM-liigassa.

Joillakin faneilla on jostain ihmeen syystä hirveä kammo hieman erilaisia pelaajia kohtaan. Minulle ja monelle muulle se on juuri homman suola, että jengi ei koostuu 20:stä samasta muotista tulleesta pelaajasta.

Eihän millään järkevällä logiikalla ole esim. perusteltavissa Hirson saama kritiikki aina IFK:ssa pelatessaan. Jokainen lätkästä jotain ymmärtävä näkee kilometrien päähän, että siinä on kiekollista potentiaalia ja taiteilijasielua kiitettävän paljon, mutta jostain syystä tällainen pelaajatyyppi tuntuu olevan piikki lihassa monelle stigu-ukolle. En ymmärrä miksi. Ramu on toinen hieman vastaava esimerkki, ei jostain syytä saanut ikinä IFK-fanien keskuudessa ansaitsemaansa arvostusta.

Tottakai löysäily kentällä harmittaa, mutta jos kompensoi tätä löysäilyä hienoilla oivalluksilla, mistä jengin muut puukädet eivät voisi uneksiakaan, saa vastaavasti jotain anteeksi. Tätä voidaan kutsua myös roolitukseksi. Sitten jos Patrick ei jatka pistetehtailuaan vähintään nykyiseen malliin, voidaan asema jengissä kyseenalaistaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mies hoiti eileen puolustustehtävät ihan ok, oikeesti. Ei kyseisen kaverin tarvitse laiturina puskea omissa maaliviivan takana jne. riittää kun pitää oman miehensä siellä sinisen tuntumassa ja jos tämä nousee niin seuraa sitä. Seisoskelemalla mies säästää myös energiaa ja jos hyökkäyspäässä tapahtuu niin ainakaan minulla ei ole valittamista. Vielä kaveri ei ole säväyttänyt, mutta peli peliltä liikettä on kumminkin tullut lisää mikä on hyvä merkki siitä, että ehkä se kumminkin tulee sieltä. Lähes kaikki pistenikkarit omissa sarjoissaan ( NHL:ässä, KHL:ässä ja sm-liigassa ) ottavat vapautuksia puolustustehtävistä ja koittavat säästellä energiaa, mutta kun se kiekko siellä omissa napsahtaa lapaan niin vastustajan päähän pusketaan sitten tuhatta ja sataa. Jotta Pate saisi ottaa näitä vapautuksia puolustustehtävistä niin enemmän vielä odotetaan hyökkäyspäässä, paljon. Mutta toivotaan nyt, että niitä tehoja alkaisi tulemaan vielä lisää, koska niistä me tälle kaverille palkkaa maksetaan. Ei puolustamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös